Karjalassa hustuiksi kutsuttuja vaippoja käytettiin vielä 1800-luvulla ainakin Jääsken kihlakunnassa ja Pyhäjärvellä. Hurstuen ripustamiseen käytettiin leveitä ja runsaasti kuvioituja nauhoja. Näiden nauhojen malleja on säilynyt ainakin Joutsenosta ja Pyhäjärveltä.

Olkapään yli kiinnitettäviä vaippoja on käytettiin rautakaudella Suomessa laajasti. Kirvun kappalainen Halinius kertoi vuonna 1802, kuinka naiset käyttivät neliskulmaisesta kankaasta koostuvaan “puolihametta”, jota kannettiin olalla ja joka jätti toisen kyljen ylhäältä alas asti avonaiseksi, niin että sillä puolella oli vartalon verhona ainoastaan paita. Toisella puolella hurstut alkoi kainalon alta ja jatkui liki kantapäihin astii. Hurstut roikkui kirjavan nauhan eli vironvyö varassa. Se oli vyötetty lappavyöllä navan alapuolelta. (Sirelius 1916, 84-88.)

Hurstuita on käytetty myös siten, että kummalekin olalle on puettu hurstutkangas ja yhdessä ne ovat muodostaneet kokonaisen tosin avoimeksi jätetyn hameen.

Schvidnt kertoo Pyhäjärveltä: Senlaatuista hametta, joka on vasemmalla kuvassa [ks. alla] olevan naisen päällä, käytettiin Pyhäjärvellä 1700-luvun lopulla. Se on muodostettu kahdesta neliskulmaisesta vaatepalasta, jotka eivät ole yhteen ommellut vaan varustettu kumpainen olkamuksella eli olkanauhalla, jotka pantiin ristiin, niin että vasemman hamepuoliskon olkamus tuli oikealle olalle ja oikeanpuoleisen vasemmalle olalle. Näitä hameenpuoliskoja on myöhemmin käytetty yksittäin lapsenhurstiin (makuupussin) katteena ja sanotaan niitä hursteiksi. ”Hevaan pitäjässä Inkerimaalla käyttivät inkerikkonaiset vastamainitun tapaisia hameita vielä 1800-luvun keskivaiheilla ja myöhemminkin. He nimittivät toista hameenpuoliskoa hurstueksi ja toista aanuaksi.” (Schvindt 1913, 17.)

Pyhäjärvi

Lähde: Schvindt 1982, nauha 113; KA398. Leveys 5 cm. Kuviolangat villaa ja valkoinen lanka pellavaa. Villalanka näyttää kaksisäikeiseltä. Villalanka on selvästi paksumpaa kuin pellavalanka. Mahdollisesti reunojen villalanka on ohuempaa kuin poimintakuviossa käytetty villalanka. Nauhan päähän on kudottu viimeinen siivilänpesonen hieman eritavalla. Muuten kuvio on samanlainen koko matkalla. Nauhan pää on jätetty vapaaksi. Toinen pää on kiinni hurstuessa.

13 kuviolankaa
Loimi: 6 punainen (kuviolanka); 9 sininen (kuviolanka); 8 punainen (reunaan); 4 keltainen (reunaan); 2 sininen (reunaan); 34 valkoinen (pellavalankaa pohjaloimeen ja reunaan)
Kude: valkoinen pellavalanka
Mallinauha: Leveys 42 mm. Wetterhoffin Tuukka (100g=225m; tex 200×2) sininen 157, punainen 249 ja keltainen 182; valkea lanka sekä kude 12-säikeistä kalalankaa. Nauha näyttäisi hyvin saman väriseltä ja oloiselta kuin KA398, tosin mallinauhasta tuli hieman kapeampi kuin alkuperäisestä. Näillä langoilla ei pysty kutomaaan yhtään leveämpää, sillä nytkin paistaa paikoin päivä kudoksen lomasta. Muuten valitut langat toimivat tässä erinomaisesti.

Toiselle puolelle nauhaa muodostuu siivilänpesosia ja toiselle puolelle pieniä lättäpäitä. Alkuperäisessä nauhassa kuvio on poimittu nauhan päässä hieman eri tavalla. Jos haluat toteuttaa nauhasi samalla tavalla, on tässä nauhan päätä varten oma poimintakuvio.

Nauhan päätä esittävään poimintakuvioon on sisällytetty reunan raidat. Voit katsoa, kummasta viriöstä kuvio pitää aloittaa. Nyt kun nauhan näkee valmiina, on nauhan päässä kuvio ollut todennäköisesti pari kerrosta pidempi. Mutta poimintakaavio vastaa tässä kudottua nauhaa.

Lähteet

Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913.
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia: sisältää 439 tekstikuvaa ja 24 kuvataulua, joista 5 värillistä. Suomalais-ugrilainen seura, 1916.
Vahter, Tyyni; Nissinen, Aino; Linnove. Vanhoja kauniita käsitöitä. Wsoy 1955.