Käsityöt

Karjalaiset pukuesineet ulkomaalaisten museoiden kokoelmissa

Kuinka paljon karjalaisia kansanpukuja on päätynyt ulkomaille? Suomenpuolisen Karjalan pukuesineitä löytyy yllättävän paljon ulkomaisista museoista. Tiedossani olevista noin 4000 pukuesineestä noin 500 löytyy ulkomailta, suunnilleen kahdeksasosa siis. Luvut eivät tietenkään ole tarkkoja, sillä suuri osa esimerkiksi Kansallismuseon esineistä ei löydy sähköisesti luetteloituna, ja sama pätenee myös osaan ulkomaisista museoista.

British Museum -meemit lienevät monelle tuttuja, ja onkin yllättää, että karjalaisesineitä ei juurikaan löydy Iso-Britannian ja Ranskan museoista. Kulttuurihistoriastamme ovat olleet kiinnostuneita lähinnä omat siirtomaaisäntämme Ruotsi ja Venäjä sekä kielisukulaisemme Unkarissa.

Ruotsin ja Venäjänkään tapauksessa kyse ei ole ollut Britti-imperiumiin verrattavasta ryöstökeräilystä. Todennäköisesti suurin osa, sanotaan jälleen karkeasti arvioiden vaikkapa 90 %, ulkomaille päätyneistä eteläkarjalaisista esineistä oli sellaisia, joiden hankkimisessa suomalaiset kansatieteilijät auttoivat. Yhteistyö alkoi ruotsalaisten kanssa vuonna 1880. Sen jälkeen esineitä lähetettiin Unkariin (1889), Saksaan (1890) ja Yhdysvaltoihin (1893). Näissä lähetyksissä oli Suomen päässä yhteistyökumppanina Theodor Schvindt, ja ainakin yhdessä tapauksessa esineiden myymisestä ulkomaille tehtiin päätös osakunnan kokouksessa.

Huomionarvoisempaa mielestäni on se, että ulkomaille lähetettiin sellaisia esineitä, joita oli jo omissa kokoelmissa. Suomalaisten tutkijoiden kanssa yhteistyössä hankituista kokoelmista ei siten pitäisi löytyä sellaisia uniikkeja esineitä, joita ei löydy Kansallismuseosta. (Ulkomaisista nettikokoelmista löytyy kylläkin monia hienoja vaate-esineitä, joita vastaavia ei tällä hetkellä löydy Finnasta). Joissain tapauksissa vaatteita keräiltiin (Schvindt & Sirelius 1922, 84) ja jopa teetätettiin (Sihvo 1990) varta vasten ulkomaille lähetettäväksi. Katson asiaa siten, että kyse ei ollut mistään ryöstelystä vaan yhteistyöstä parhaimmillaan: ulkomaille lähetettyjen esineiden vastineeksi saatiin rahaa (jota voitiin käyttää omiin esinehankintoihin) tai ulkomaisia esineitä.

Entä ne 10 % esineistä, jotka ulkomaiset tutkijat keräilivät itsenäisesti eli siis suomalaisista tutkimusinstituutioista riippumatta ja mahdollisesti myös vastoin kotimaisen tutkimuksen etua? Nordiska Museetin verkkokokoelmien valossa ruotsalaiset tutkijat eivät keränneet karjalaisia esineitä suurissa määrissä ja esinekeräily näyttää alkaneen vain hieman aiemmin kuin Suomessakin alettiin kiinnostua kansatieteistä. Venäjän kanssa tilanne oli erilainen: Imperiumin alaisten kansojen esineiden keräileminen ja esille paneminen oli keskusvallalle jonkinlainen työkalu. Venäjällä oltiin esinekeruusta (ei välttämättä akateemisessa mielessä mutta kuitenkin) kiinnostuneita jo ennen kuin vastaava into heräsi Suomessa tai Ruotsissa, ja suomalaistenkin tutkijoiden innostuttua esineistä mahdollisesti käytiin pientä kilpailua. Myöhemmin venäläistenkin tutkijoiden kanssa tehtiin yhteistyötä.

Esineitä ovat keränneet myös Suomessa ja Venäjällä matkailleet yksityishenkilöt ja tutkijat, mutta en pidä todennäköisenä että heidän kokoelmistaan löytyisi harvinaisia esineitä. Pienempiä esinekokoelmia on päätynyt ainakin amerikkalaisiin museoihin.

Minkälaisia vaatekappaleita vietiin ulkomaille?

Tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon valossa Etelä- ja Keski-Karjalasta vietiin pukuesineitä eniten Sakkolan-Raudun, Jääsken kihlakunnan ja Käkisalmen kihlakunnan alueilta. Käkisalmesta ja Sakkolasta-Raudusta vietiin eniten harakoita, Jääskestä esiliinoja.

Luettelo kokoelmista ulkomailla

Monet ulkomaiset museot ovat ladanneet nettiin kuvia ja tietoja kokoelmiensa karjalaisista esineistä. Erityismaininnan tässä ansaitsee Unkarin Néprajzi Múzeum, joka on ladannut nettiin suuren määrän esineitä, jotka usein on jopa metatiedotettu huolellisesti. Pietarilaisen Kunstkamera-museon nettiin lataamat kuvat ansaitsevat nekin kunniamaininnan, sillä kuvien resoluutio on tavanomaista korkeampi. Venäläisissä museoissa paikkatiedot on kylläkin laitettu vähän miten sattuu, ja tämä pätee myös ruotsalaiseen Nordiska Museetiin. Amerikkalaisista museoista esineiden löytämistä vaikeuttaa se, että hajaesineet on usein metatiedotettu puutteellisesti.

Etsin suomalaisia kokoelmia museoista mm. käänteisellä kuvahaulla sekä suoraan isojen museoiden kokoelmista. On täysin mahdollista, että yhdysvaltalaisten pikkumuseoiden esineistöä on jäänyt pois listauksesta. Ranskasta jos esineitä on jostain löytyäkseen niin Musée du quai Branlysta. Viimeksi kun katsoin, löytyi sieltä yksittäisiä tuohiesineitä ja joitain kuvia, British Museumin verkkokokoelmista ei tosiaan löytynyt lainkaan karjalaisesineitä.

Apunani oli myös Schvindtin ja Sireliuksen laatima historiikki opiskelijoiden kansatieteellisestä museosta. Siinä mainituista kokoelmista ainoastaan Leipzigiin lähetetty suomalainen kokoelma osoittautui mahdottomaksi paikantaa – kokoelmaa ei enää ole, sillä se tuhoutui toisessa maailmansodassa.

Löydät vastaisuudessakin ajantasaisen listauksen lähteiden omalta sivulta.

Venäjän etnografinen museo (REM): haku “suomalaiset
Kunstkamera (MAE): haku “suomalaiset
Nordiska Museet (NM.): haku “Karjala“; keräämäni lista karjalaisista esineistä.
Néprajzi Múzeum (NM): “suomi” Museossa on noin tuhat suomalaista esinettä, joista hyvä osuus on Kannaksen karjalaisia.

Satunnaisia esineitä löytyy myös: Pitt Rivers MuseumPenn Museum, Metropolitan museum of Art ja Fine Arts Museum of San Francisco.

Kansainvälinen yhteistyö alkaa Ruotsin kanssa

Kun Wiipurilainen osakunta päätti alkaa kerätä kansanpukuja vuonna 1874, tapahtui se Ruotsista Nordiska Museetista saadun mallin innoittamana (Schvindt & Sirelius 1922, 46–47). Siten ei ole mikään ihme, että museotyö alkoi Ruotsin kanssa. Nordiska Museetia perustamassa ollut Artur Hazelius ehdotti Schvindtille, joka vuonna 1880 oli vierailulla Tukholmassa, että osakunnan museo ja Nordiska Museet vaihtaisivat keskenään esineitä. Hazelius “piti naapurimaiden edustusta museossaan tärkeänä vertailevan tutkimuksen kannalta”. Schvindt sai välittömästi ottaa mukaan 35 Nordiska Museetin esinettä, ja niiden tilalle lähetettiin samana vuonna kokoelma suomalaisia esineitä. Vuonna 1893 lähetettiin täydennyksenä yli sata esinettä lisää. (Schvindt & Sirelius 1922, 21 sitaatti käännetty ruotsista.)

Esineitä Ruotsiin toimittivat muutkin kuin Schvindt. Seuraavien kerääjien nimellä löytyy esineitä Nordiska Museetin verkkokokoelmista (linkki johtaa kerääjän kaikkiin esineisiin museossa):

  • Theodor Schvindt ja lisää: nauhoja, tykkimyssyjä, harakoita yms. Päivätty vuodelle 1894.
  • H. V. Renqvist: mm. Jääsken ja Äyräpään kihlakunnan, Lappeen esineitä.
  • Jac Ahrenberg (k. 1914) oli suomalainen taiteilija, keräsi mm. kolme Äyräpään kihlakunnan esiliinaa.
  • Gustaf Retzius, joka kiersi kesällä 1873 Suomessa mittaamassa kalloja, keräsi mm. Jääsken kihlakunnan esineitä.
  • U. T. Sirelius: mm. Sakkolan tai Raudun esineitä.
  • Martat: mm. Marttaliiton kinnaskilpailusta 1931 ostettuja kintaita.
  • Sune Ambrosiani toimi Nordiska Museetin amanuenssina.
  • N. Ambrosius
  • Elin Reuter
  • Louis Sparre, ruotsalainen taiteilija, asui Suomessa vuosisadan vaihteessa ja matkusti mm. Itä-Karjalassa.
Antrealainen vaimon kansanpuku.
Gustaf Retziuksen Nordiska Museetiin toimittamia Jääsken kihlakunnan naisen vaatteita. NM.0011157 kostuli, NM.0011158 liivi, NM.0011159 esiliina, NM.0011162A sarkaviitta, NM.0011162B vyö ja vyölliset, alaspaita NM.0011163, NM.0011176 tasku ja vyö, NM.0011178 huntu ja sykerö

Venäläisten kanssa osittain kilpailtiin

Venäjällä on varmasti vanhin suomalaiskarjalaisten esineiden kokoelma ulkomailla: Suomen silloinen (1866–1881) kenraalikuvernööri Nikolai Vladimirovich Adlerberg keräsi kokoelman pukuesineitä Suomen suurruhtinaskunnan alueelta Moskovassa vuonna 1867 järjestettyyn etnografiseen näyttelyyn. Vuonna 1887 pukukokonaisuuksista oli tallella Jääskeläinen naisen ja miehen puku sekä koivistolainen naisen puku, muistakin puvuista oli säilynyt ainakin yksittäisiä osia. Asukokonaisuuksien kuvat ovat REMin sivuilta:

Kun suomalaisetkin heräsivät keräämään kansanpukuja, suomalaisten ja venäläisten keräilijöiden välille syntyi ilmeisesti jonkinlainen kilpailuasetelma.

Pienenä taustoituksena: Suomesta käsin Kannaksen pukuja keräsivät Wiipurilaisen osakunnan opiskelijat. Pukuja kerättiin vuosien kuluessa pitäjä kerrallaan siten, että kesäisin lähetettiin retkikunta ennalta sovittuihin Kannaksen pitäjiin, yleensä sellaisiin joista ei vielä ollut saatu kerättyä aineistoa. 1870–⁠1880-luvulla opiskelijoiden keräystoimintaa ei niinkään rajoittanut keräysinto vaan budjetti: varoja esineiden keräilyyn saatiin mm. järjestämällä arpajaisia, ja mitä enemmän rahaa saatiin kerättyä, sitä enemmän esineitä saatiin ostettua ja myös sitä useammassa paikassa retkikunta ehti kiertää. Vaikka jossakin pitäjässä olisi ollut kansanesineitä tarosalla, saattoi mennä vuosia ennen kuin niitä päästiin keräämään.

Kansanpukujen keräys oli siis taistelua aikaa ja, kuten sanottu, ilmeisesti myös venäläisiä keräilijöitä vastaan: Osakunnan kokouksessa helmikuussa 1879 pohdittiin, mihin kotiseuturetken tulisi suunnata seuraavana kesänä, kun Käkisalmen kihlakunnan tutkimukset oli edellisvuonna saatu päätökseen. Valinta tehtiin Äyräpään ja Kurkijoen kihlakuntien välillä: Äyräpäähän suuntaamista perusteltiin sillä, että siellä oli varmasti runsaasti etnografisia esineitä, joita todennäköisesti kerätään pian myös Venäjän museoille, Kurkijokea sillä, että sieltä voitiin saada vanhojen esineiden lisäksi kansanrunoutta. (Schvindt & Sirelius 1922, 69.) Kesän 1879 keräysretki suuntautui Rautuun ja Valkjärvelle, joten Äyräpään kihlakunta päätettiin asettaa tässä etusijalle.

Myöhemmin venäläisten kanssa tehtiin myös yhteistyötä. ”Tähän [Pietarin Aleksanteri III:n museon kansatieteelliseen osastoon] museoon kerätään aineksia, niinkuin tunnettu, Venäjän valtakunnan rajojen sisällä asuvien kansojen alueilta. — Tänä kesänä on muutamain täkäläisten museomiesten avulla keräyksiä tehty myöskin Suomessa” (Heikel 1910). Venäläisissä museoissa on sekä Theodor Schvindtin että U. T. Sireliuksen sinne toimittamia esineitä. U. T: Sirelius toimitti suuren kokoelman Rannan kihlakunnan ja Suomenlahden ulkosaarien esineitä: esinenumeroiden perusteella esineitä oli noin 70 kappaletta, näistä noin puolet löytyy nykyisin netistä. Theodor Schvindtin toimittamia vaatekappaleita löytyy Pietarin Kunstkamera-museosta, verkkokokoelmissa niitä on noin 70 kappaletta.

Venäläisiin museoihin päätyi Suomesta enimmäkseen karjalaisia pukuja. Tämä on nähtävissä venäläisten museoiden nykyisissä kokoelmissa ja myös aikalaislähteissä: Axel Olai Heikel valitteli vuonna 1903, että historiallisten pukujen näyttelyssä Pietarissa oli suomalaisista puvuista näytteillä ainoastaan Suomen Karjalasta peräisin olevia pukuja. (Heikel 1903, 27.)

Vaatteet alla ovat todennäköisesti Schvindtin tai Sireliuksen kokoelmiin toimittamia, mutta niitä ei välttämättä ole kerätty samalta henkilöltä tai edes samoihin aikoihin.

Räisäläinen miehen kansanpuku.
Miehen vaatteet Räisälästä, Kunstkamera. MAE323-40 housut, MAE323-41 paita, MAE323-42 liivi, MAE323-43 huopahattu, MAE323-44 kussakka
Lavansaarelainen vaimon kansanpuku.
Lavansaarelaisia vaatteita, Venäläinen etnografinen museo: REM 3217-5 huntu, REM 3217-6 hankkipaita, REM 3217-7 hame, 3217-9 yliset, REM 3217-11 polle, REM 3217-12  päällysvaate, REM 3217-13 niisinauha.
Savakkovaimon kansanpuku.
Savakkopuvun osia, Venäläinen etnografinen museo. REM 3217-50 lakki, REM 3217-53 hankkipaita, REM 3217-54 yliset, REM 3217-55 hame, REM 3217-56 liivi, REM 3217-57 päällysvaate.

Yhteistyö Unkarin kanssa poiki merkittävän esinekokoelman

Vuonna 1889 Wiipurilainen osakunta möi Béla Vikárin pyynnöstä lähes sata “tuplaa” Unkarin kansallismuseolle. Esineiden myymisestä päätti osakunnan kokous eli jäsenistö yhdessä. Tässä yhteydessä osakuntalaisia myös kehotettiin keräämään esineitä sillä ajatuksella, että ne voitaisiin myydä Unkariin. Vuonna 1893 esineitä lähetettiin lisää, yli kaksisataa kappaletta. (Schvindt & Sirelius 1922, 21, 83.)

Unkariin lähetetyt esineet ovat nykyisin Unkarin kansatieteellisessä museossa, Néprajzi Múzeumissa. Aiemmin kokoelmien hakeminen oli tuskastuttavan vaikeaa, mutta kehitys kehittyy, nykyisin verkkokokoelmat ovat helposti selattavissa ja museo on ladannut nettiin yli tuhat suomalaiseksi luokiteltua esinettä. Näistä noin 250 on relevantteja kansanpukeutumisen kannalta, ja näistä huomattava osa on Sakkolasta tai Raudusta – mukana kuitenkin on esineitä myös Jääsken, Käkisalmen ja Äyräpään kihlakunnista. Kokoelma on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, ja siihen kuuluu runsaasti jopa museokokoelmissa melko harvinaisia esineitä. Valokuvissa on cc-lisenssi, vaikka ne harmillisesti onkin vesileimattu. Mutta mikä tärkeintä, verkkotietokannassa on kustakin esineestä saantipaikka kirjattuna.

Valikoima esineitä unkarilaisesta kansatieteellisestä museosta.
Néprajzi Múzeumin karjalaisia esineitä: Nästyyki, Pyhäjärvi (NM 6551); puukon tuppi, Räisälä (NM 4347), pitsisormikkaat, Rautu (NM 4454); sulkkuvyö, Korpiselkä (NM6064); rekko, Rautu (NM 6045).

Yhdysvalloissa kuulemma olisi iso kokoelma

Vuonna 1893 Yhdysvaltojen Pietarin konsuli John Martin Crawford tilasi Chicagon maailmannäyttelyyn suomalaisen esinekokoelman (Schvindt & Sirelius 1922, 21). Kokoelma tunnetaan Yhdysvalloissa sen tilaajan Crawfordin nimellä. Nykyisin kokoelman pitäisi olla Smithsonianiin kuuluvassa National Museum of American Historyssa, mutta en ole onnistunut vahvistamaan tätä: kyselin asiaa Amerikan historian museosta, mutta he eivät ole vastanneet kyselyihini. National Museum of Natural Historyn verkkokokoelmista löytyy joitain Suomesta kerättyjä saamelaisia esineitä, mutta muita Suomesta kerättyjä esineitä ei löydy netistä.

Theodor Schvindt lähetti räisäläisen luottomiehensä Eero Väkiparran ostamaan Crawfordin tilaamia esineitä. Kaikkia Schvindtin tilaamia esineitä ei saatu ostettua, joten mm. miehen puku, housut ja liivi tilattiin antrealaiselta räätäliltä. Väkiparran keräämien esineiden lisäksi Chicagoon lähetettiin muutamia muita esineitä. (Sihvo 1990.) Kerätyistä esineistä laadittiin lista, joka sisältää tiedot myös esineiden alkuperäisistä myyjistä (tätä tietoa ei yleensä sisällytetty osakuntalaisten aiemmin keräämiin esineisiin). Löydät kopion esinelistasta vaatteiden osalta tämän artikkelin lopusta. Jos juuri sinun sukulaistesi myymiä esineitä sattuu löytymään listalta, kannustan olemaan yhteydessä Smithsonianiin ja kysymään lisätietoja.

Myös pienempiä esinekokoelmia on päätynyt Yhdysvaltoihin. Azteekkitutkija Zelia (aka. Magdalena) Nuttall matkusti vuonna 1896 Venäjälle pennsylvanialaisen Penn Museumin edustajana. Hän keräsi museoon yli 400 esinettä, joista yli 300 on näytteillä Penn Museumin sivuilla – näistä parisen kymmentä on relevantteja karjalaisten pukujen kannalta. Kokoelma on tutustumisen arvoinen, sillä esineet on kuvattu kauniisti ja kummaltakin puolelta. Zelia Nuttallin vuonna 1896 hankkimia esineitä löytyy muutama myös San Fransiscosta – olen olettanut että nämä esineet on lahjoitettu museolle Nuttallin henkilökohtaisesta kokoelmasta tämän kuoleman jälkeen – sekä hänen itsensä lahjoittamana New Yorkista.

Sanfransiscolaisen taidemuseon karjalaisia esineitä.
Fine Arts Museum of San Franciscon karjalaisia esineitä: 52852.1, 52850 ja 52851 sorokka tai harakka, 52848 rekkopaita.
Penn Museumin karjalaisia esineitä, kolme kuvaa.
Penn Museumin karjalaisia esineitä: 19560 kukkaro, 19512 rekkopaita ja 19513 paljinsolki, 19517 kalsut.

Leipzigin suomalainen kokoelma tuhoutui toisessa maailmansodassa

Leipzigin Museum für Völkerkundeen lähetettiin vuonna 1890 suomalaisen kokoelman aluksi 44 esineen kokoelma (Schvindt & Sirelius 1922, 21). Kun seuraa saksalaisten museokokoelmien liikkeitä 1900-luvulla, kokoelman olisi pitänyt päätyä Dresdeniin, Saksin osavaltion valtiollisiin kokoelmiin. Lähetin asiasta kyselyä Saksaan, eikä saamani vastaus ollut yllättävä: Theodor Schvindtin lähettämät yhteensä noin 80 esinettä tuhoutuivat ilmapommituksissa toisen maailmansodan aikana.

Siinäkö kaikki?

Mahdollisesti suomalaiskarjalaisia esineitä seikkailee maailmalla enemmänkin. Ranskalaisessa Quai Branly -museossa on sielläkin joitain suomalaisia esineitä. Oxfordilaisessa Pitt Rivers -museossa on yksi sortavalainen solki. Esimerkiksi British Museumin kokoelmasta vain puolet on saatavilla sähköisesti, tekstiilikokoelmissa on Suomesta tuotuja esineitä, ei kuitenkaan karjalaisia. Toivon että karjalaisesineitä putkahtelee esiin vielä lisää, kun museot päivittävät online-kokoelmiaan. Varsinkin Nordiska Museetin verkkokokoelmassa esineitä on vähemmän (seitsemisen kymmentä) mitä niitä museoiden kätköistä odottaisi kokonaisuudessaan löytyvän – ottaen huomioon että Schvindt lähetti pukuesineitä Ruotsiin ainakin kahdessa erässä.

Löydät kaikki esiin kaivamani vaate-esineet Pinterest-kokoelmasta.

En tutki järjestelmällisesti raja- ja itäkarjalaisia esineitä, mutta sattumalta huomasin että Eesti Rahva Muuseumista löytyy muutamat rajakarjalaiset kintaat (esim), ja muistini mukaan Nordiska Museetissa on Louis Sparren keräämiä itäkarjalaisia esineitä.

Liite: Smithsonianiin ostetut esineet

Huntu (2 kpl). Muolaa, Vuosalmi.
Naisen [sarka]viitta.
Naisen kostuli.
Punainen hame. Liisa Hyytiä, Muolaa, Pölläkkälä.
Ressiesiliina [punainen villaesiliina]. Mari Pasuri, Muolaa, Vuosalmi.
Naisen rekkopaita. Helena Kiljunen, Muolaa, Paakkola.
Rekkopaidan solki. Muolaa, Vuosalmi.
Kalsut. Anni ja Piatta Vaari, Muolaa, Vuosalmi.
Virsut. Helena Niukkanen, Valkjärvi, Päiväkivi.
Kostuli. Mari Pasuri, Muolaa, Vuosalmi.
Punainen hame. Tahvo Savolainen, Muolaa, Vuosalmi.
Ressiesiliina. Tuomas Pohjolainen, Valkjärvi, Uusikylä.
Rekkopaita. Anni ja Piatta Vaari, Muolaa, Vuosalmi.
Kalsut. Anni ja Piatta Vaari, Muolaa, Vuosalmi.
Säppäli. Räisälä.
Kostuli. Räisälä.
Naisen solki. Räisälä.
Naisen tankki. Räisälä.
Vironvyö. Antti Ruponen, Antrea, Kuivaniemi.
Vironvyö (2 kpl). Räisälä.
Säärsije. Yrjö Kymäläinen, Räisälä, Hytinlahti.
Säärsije (2 kpl). Tuomas Kotti, Räisälä, Lotinanpelto.
Viilivyö, kuudella laudalla tehty. Matti Ihalainen, Räisälä, Hytinlahti.
Pokramo.
Pokramo. Mikko Väkiparta, Räisälä, Hytinlahti.
Seinävyö. Mikko Väkiparta, Räisälä, Hytinlahti.
Pokramovyö ja vöyliset sisältäen kannattimet, veitsi, nielisputki, neulakotelo, rahakukkaro. Yrjö Kymäläinen, Räisälä, Hytinlahti.
Lukkovyö ja siinä riippuvat vöyliset.
Lapsen hursti, jossa lasta notkean puutangon nojassa tuuditettiin nukuksiin. Matti Ihalaisen vaimo, Räisälä, Hytinlahti.
Naisen rukkaset revonhäntäkauluksineen, alun perin Kaukolasta. Heikki Musakka, Räisälä, Hytinlahti.
Huntu ja sykeröt sisältäen punaiset palmikot ja vihreät tikutteet. Anni Hännikäinen, Antrea, Hännikkälä.
Naisen [sarka]viitta. Katri Kärpänen, Kirvu, Sairala.
Hame. Elli Anttonen, Kirvu, Sairala.
Nyytinkiesiliina. Katri Ovaska, Antrea, Liikola.
Esiliinan vyö. Katri Ovaska, Antrea, Liikola.
Naisen paita, jossa on hienommat yliset ja ruohtimiset alaset. Anni Arminen, Antrea, Liikola.
Paidan solki. Matti Ahtiainen, Antrea, Liikola.
Kalsut. Anni Arminen, Antrea, Liikola.
Vikkelsukat, villaiset. Katri Kopra, Kirvu.
Sormikkaat, villaiset. Juhana Kärpänen, Kirvu, Sariala.
Naisen viitta. Katrina Ollikkala, Antrea, Ollikkala.
Musta verkahelma hame. Matti Hännikäinen, Antrea, Vihiniemi.
Kuontainen esiliina. Maria Ruponen, Antrea, Kuivaniemi.
Naisen paita. Maria Hutri, Antrea, Variksela.
Paidan solki. Katrina Ollikkala, Antrea, Ollikkala.
Kalsut. Antrea, Vihiniemi.
Miehen viitta. Elli Antintytär Halakka, isältään perinyt, Antrea, Ollikkala.
Kintaat. Katrina Ollikkala, Antrea, Ollikkala.
Tuohisaappaat. Maria Karjalainen, Kirvu, Sairala.
Kuontainen esiliina. Maria Hutri, Antrea, Variksela.
Side (12 kpl). Vehkalahti.
Naisten uulattimet. Matti Vanhanen, Muolaa, Pölläkkälä.
Ressiesiliina. Muolaa, Paakkula.
Naisen kostel. Esko Kosto, Antrea, Liikola.
Naisen tankki. Antti Ahtiainen, Antrea, Liikola.
Naisen tankki. Vuorina vanha nyytinkiesiliina.
Naisen sukat. Anni Hännikäinen, Antrea, Hännikkälä.
Lappavyö. Esko Kosto, Antrea, Liikola.
Tuohitohvelit, Kirvu.
Tuohitohvelit, matalat. Kirvu.
Tuohitohvelit, lapsen. Kirvu.
Huopahattu. Antti Ahtiainen, Antrea, Liikola.
Liivit, teetetty. Antrea.
Pöksyt, teetetty. Antrea.
Paita. Esko Kosto, Antrea, Liikola.
Hukkarukkaset. Antrea.
Parkkirukkaset eli nahkarukkaset. Antrea.
Sukat, kinnasneulalla tehdyt, teetetty. Antrea.
Upokkaat eli saappaat. Antrea.
Harakka (3 kpl). Sakkola.
Suruharakka, Sakkola.
Suruharakan otsallinen. Sakkola.
Harakan lakimus (3 kpl). Sakkola. (Kaikki harakat ostettu Neoviukselta.)
Rekko ja kaulus paidasta.
Rekko. Sakkola
Käspyyhe eli pyyhinliina. Sakkola.
Naisen paulakengät. Räisälä.
Naisen paidan vaskisolki. Räisälä.
Hopeinen herttaperäsormus. Räisälä.
Pitkä naisen turkki, jonka reunat ovat lepänkuorella ruskeiksi painetut.

Lähteet

Heikel, Axel O. ” Ensimmäinen kansainvälinen, historiallisten ja nykyaikuisten pukujen näyttely Pietarissa talvella 1902—1903.” Suomen Museo, 1903:2.
Heikel, A. O. ”Kansatieteelliset kokoelmat Pietarissa.” Suomen Museo, 1910.
Schvindt, T. & Sirelius, U. T. Studentavdelningarnas etnografiska museum 1876–1893. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja XXXIII, 1922. Linkki.
Sihvo, Pirkko. “Suomalaisia ‘kansallisesineitä’ Washingtonissa.” Suomen museo, 1990.

Standard
Neuleet

Rekkokaulurit osa 3: Muolaa

Viimeinkin sain kirjoneulekaulurin laskeutumaan olkapäille, niin kuin olin ajatellut. Ei se vieläkään täydellinen ole, enkä muutenkaan osaa kirjoittaa universaalisti pätevää ohjetta käsityölehtien tyyliin. Tässä artikkelissa jotain osviittaa tarvittavasta silmukkamäärästä – sekä tietysti kiva kirjoneulekuosi.

Malli: Schvindt 1982 [1895] s. 161, malli 166 “Sudenkorennaisia”, Muolaa.

Lataa kaava Excel-tiedostona:

Lataa kaava pdf-tiedostona:

Tarvikkeet

Yksiväristä neuletta varten 80 cm pyöröpuikko koko 2,00.
Kaksiväriselle koko 2,50.
Kolmi- ja neliväriselle koko 3,00. (Olisi voinut olla vielä isompi.)

Langat 100 g = 420 m, nelisäikeinen.
Novita Venla pujo, sahrami, luonnonvalkoinen ja laivasto.
Step Classic oranssi.

Koko

Silmukkamäärät ja kerrokset on tietysti miun oman käsialan mukaan, mutta jospa niistä saisi laskettua omansa tämän mallitilkun avulla: 10 cm x 10 cm kirjoneuletta puikoilla 2,50 kahdella värillä: leveys 43 s, korkeus 46 kerrosta.

Strategiset mitat:
Läpän leveys 26,5 cm, 116 silmukkaa (+ 1 silmukka neulottu nurin kerrosten vaihtumiskohdassa)
Läpän korkeus 24 cm
Olkapääkaitaleiden pituus 10 cm, sopiva tähän olisi n. 54 kerrosta

Huom.: Miulla kaulatuubista tuli tiukka. Tässä testiversiossa kaulalla oli 124+1 silmukkaa, mistä syntyi lopputuloksena ulkopuolen ympärysmitta 39 cm ja sisäpuolen vuorineen 37 cm. Muutin kaavaan 128+1 silmukkaan eli ympärysmitta on tämän jälkeen noin sentin pidempi. (Lisähuom: kaulaosan vuoreen tulee kuitenkin se 125 silmukkaa ympärysmittaa.)

Ohjeet

Vaikeinta kaulurissa on oikean koon löytäminen, sillä kirjoneule ei juuri jousta. Kaulurin on siis istuttava juuri prikulleen oikein. Muutenhan tuossa ei neulontateknisesti ole mitään haastavaa.

Oikeaan kokoon katso vinkkiä yltä.

Kaulurin osat on neulottu suljettuna neuleena ja leikattu auki. Tämä tekniikka on selitetty tarkemmin näissä:

Kaulaosa

  1. Luo kaulaosan vuoren 125 silmukkaa sinisellä langalla. Jaa silmukat sukkapuikoille tai 80 cm pitkälle pyöröpuikolle (koko esim. 2,00 mm). Jätä yksi ylimääräinen silmukka kerrosten vaihtumiskohtaan ja neulo se nurjalla. Tätä linjaa pitkin on helppo leikata kaulurin takasauma auki viimeistelyvaiheessa. Neulo sileää 6 cm tai kuinka korkean kauluksen kauluriin haluatkaan. Oikean puolen kirjoneulekuviossa on yhteensä 31 kerrosta, mutta vuorta kannattaa neuloa tätä enemmän, esimerkiksi 35 kerrosta. Riippuu toki käsialasta.
  2. Neulo vuoren ja oikean puolen taitekohtaan yksi kerros nurjaa. Voit myös tehdä hiirenhammasreunuksen.
  3. Aloita neulekuvio. Ensimmäinen kerros on yksi kerros sinistä. Yritin omassa kaulurissani jäljitellä rekkokaulurin ketjusilmukkaraitoja neulomalla lateraalilettejä ja latvialaisia lettejä. Latvialaiset letit ovat helppo tekniikka, joten toki kannattaa sitäkin kokeilla. Koska värit kuitenkin vaihtuvat tiuhaan, ovat lateraaliletit vähän ongelmallisia, sillä letin alapuolelle tulee pakostakin yksi kerros oikein samalla värillä neulottuna. Kaavakuvassa on laitettu valkoisella rajauksella ne rivit, joihin lettejä voisi hyödyntää. Tätä ei kuitenkaan kannata tuijottaa, vaan tehdä ihan oman pään mukaan.
  4. Valko-oranssi kirjoneule: Omassa kaulurissani oranssi dominantti, kuten kirjoessa se olisikin.  Lopputulos on siisti ja oranssi selvästi kohoaa niin kuin oranssi kirjontalanka kohoaisi valkoisesta pohjakankaasta. Tästä pitää valita, haluaako tämän efektin vai mieluummin saada valkoisen kuvion selvästi näkyviin. Tämä on makuasia.
  5. Kaulaosan lopussa vuoren voi neuloa yhteen oikean puolen kanssa, niin kuin tässä on tehty. Vuoren kiinnittämisen voi hyvin jättää myös viimeistelyvaiheeseen.

Olkapäät ja takaläppä

Noniin sitten hauska osuus, eli olkapäiden mittasuhteiden laskeminen. Mitat on tähän otettu omasta noin koon 38 kaulastani.

Jätin kauluksen keskelle eteen 38 silmukkaa (noin 31 % koko kaulaputken silmukoista). Taakse jätin samoin 31 silmukkaa. Tähän tietysti ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta ehkä joku 30 % eteen sekä taakse olisi hyvä.

Olkapääkiilojen pituuteen vaikuttaa etuläpän leveys. Minulla se on tässä 116 silmukkaa eli noin 27 cm. Jos keskelle jää 38 silmukkaa, pitää silloin kummallekin olalle saada mahtumaan 39 ((116-38)/2). Etuläpän ja kauluksen silmukkamäärien sekä oman käsialan perusteella tulisi siis laskea, kuinka pitkiksi olkakiilat pitää neuloa. 10 cm on ihan hyvä pituus.

kirjoneulekaulurin olkapäiden mitat

Ota tästäkin nyt jotain selvää. Tärkeintä siis se, että kaulusosa mahtuu oman kaulan ympärille. Kauluksesta (128 s) otetaan n. 30 % silmukoista etuläppään ja toiset 30 % takaläppään. Olkapääkiilat neulotaan riittävän pitkiksi, jotta niille mahtuu lisäämään loput etu- ja takaläppien silmukoista.

Mittojen laskeminen siis on haastavinta, eikä olkapäiden neulomisessa muuten pitäisi olla haastetta.

  1. Ota eteen ja taakse keskelle jäävät 2 x 38 silmukkaa omille puikoilleen ja sitten olkien 2 x 26 silmukkaa omilleen. Neulo olille n. 10 cm ja päättele kiilat.
  2. Poimi kummankin olkakiilan takasivulta 39 silmukkaa. Jos olkakiiloissa riittää pituutta, voi takapuolella silmukoita poimia enemmänkin. Takapuolelle nimittäin tarvitaan lisäsilmukoita ihan kohta, jotta takaläpät asettuisivat aloilleen. Silmukoita voi kuitenkin lisätä myös hieman myöhemmin.
  3. Neulo tasona tai suljettuna neuleena haluamasi mittainen takaläppä. Kaulurin keskitakasauman joutuu joka tapauksessa steekkaamaan auki (mikäli neuloit kaulaosan putkilona), joten takaläpänkin voi samaan syssyyn neuloa suljettuna neuleena. Lisää takaläpän ensimmäisillä kerroksilla silmukoita kaarrokemmaisesti, esimerkiksi 10 % takaläpän alkuperäisestä silmukkamäärästä. Lisäsin itse 5 %, mutta se oli liian vähän.

Silmukoiden lisäämisestä: Periaatteessa silmukoita olisi hyvä lisätä parhaan istuvuuden takaamiseksi, mutta siitä ei kannata tehdä numeroa. Jos silmukat jäävät lisäämättä, niin takaläpät saattavat läpättää vähän enemmän. Jos kaulurin kiinnitysmekanismiksi haluaa vetoketjun, niin sitten silmukoiden lisääminen kannattaa laskea tarkkaan. Miulla noitten läppien alalaidat eivät kaulurin päällä ollessa millään menisi yhteen, mutta sepä ei hakaskiinnityksessä haittaakkaan.

Etuläppä

  1. Aika siirtyä etuläpän puolelle. Ennen tätä voit toki leikata auki takasauman, sillä se ehkä tekee kaulurista helpomman käsitellä.
  2. Samoin kuin takana, poimi silmukat olkakiilojen reunoista ja ota myös kauluksen 38 silmukkaa käyttöön. Voit aloittaa kirjoneuleen suoraan lisättyihin silmukoihin, mutta väliin voi myös neuloa yhden kerroksen samalla värillä kuin olkakiilat. Jos silmukoiden poiminnassa tapahtuu komplikaatioita, vähentää tämä ehkä niiden näkymistä.
  3. Koko alkuperäisen rekon kuviota voi olla liikaa mahduttaa yhteen kauluriin. Kannattaa siis priorisoida. Tuonnempana on arvioitu kuvioiden toimivuutta.

Ehdottomasti mikä kannattaa mahduttaa mukaan on tämä ns. pääkuvio, joka mielestäni antaa koko kaulurille sen yleisilmeen:

rekko pääkuvio continuous image

Viimeistely

Sitten, kun kauluri alkaa olla toivomissasi mitoissa, on aika päätellä se. Muut viimeistelytoimenpiteet kannattaa tehdä seuraavassa järjestyksessä.

  1. Leikkaa suljettuna neuleena neulotut tuubit tasoiksi, ts. steekkaus. Tätä menetelmää on käytetty täällä ja täällä.
  2. Kiinnitä kauluksen vuori, jos et sitä jo tehnyt. Kahdessa aiemmassa kaulurissa (linkit yllä) kiinnitin vuoren ompelukoneella, mutta se on oikeasti paljon mukavampi kiinnittää käsin.
  3. Huolittele reunat. Jos vinonauhat tuppaavat menemään yhtä paljon päin helvettiä kuin miulla, niin putkiloneulos voi olla hyvä joskin työläs vaihtoehto.
  4. Kiinnitysmenetelmistä hakaset ovat helpoin. Vetoketju antaa anteeksi vähemmän, ja tarpeeksi lyhyttä vetoketjua (huom., housuvetoketju ei tietenkään toimi tässä – testasin) voi olla vaikeaa löytää.

Kauluksen vuoren kiinnittäminen käsin ompelemalla (vas) ja putkiloneuloksella huoliteltu reuna (oik). Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy myös lähempää, kuinka silmukat on poimittu olkakaitaleen laidasta.

Pohdintoja kirjoneulekuviosta

Kun muuttaa kirjontakuvioita kirjoneuleeksi, on aina pakko tehdä joitain kompromisseja. Laitan tähän näkyville alkuperäiset kuviot ja tulkintani niistä, jotta kunkin on helppo tehdä halutessaan myös toisin.

  • Ylimmällä rivillä huomaatte, että kaavakuvassa on virhe. Valko-oranssi kuvio on nimeltään omenaisia kannikkain kanssa.
  • Keskimmäisellä rivillä ns. pääkuvio, joka on muuten hyvin uskollinen alkuperäiselle, mutta osan yhden silmukan levyisistä viivoista pitäisi olla kahden silmukan levyiset.
  • Viimeisen rivin vaatimattoman näköiset omenaiset oli helvetin hankala neuloa ja paksuudessaan ne tuntuvat ikävänä makkarana. Jos näitä haluaa omaan kauluriinsa neuloa, niin mahdollista on pudottaa joko oranssi tai keltainen väri pois tai sitten ainakin kiinnittää huomiota lankadominanssiin: Tässä on neulottu oranssi/keltainen>sininen>valkoinen. Sininen kannattanee neuloa dominanttina, niin reunat eivät huku kuvioon. Kuvion keskimmäisellä rivillä ei ole muuta valkoisella kuin täpät kuvioiden keskellä, joten tälle rivillehän voi vaihtaa valkoisen dominantiksi – ja siten saada pienenpienet omenaisten sisukset näkyviin.
vertailu kirjontakaavan, neulekaavan ja neuleen välillä
  • Ylimpänä aika vaatimaton kuvio. Valkoisen viivan voisi neuloa kahden levuisenä.
  • Keskimmäisellä rivillä leveä kirjoneuleraita onnistui yli odotusten, vaikka siinä tapahtuu paljon ja lankajuoksut ovat välillä kohtuuttoman pitkiä. Valkoinen on ollut tässä dominantti, keltainen tosin vielä sen päällä. Oranssi on alimpana. Valkoisen ja sinisen järjestyksen voisi kääntää ympäri niin, että järjestys olisi keltainen>sininen>valkoinen>oranssi. Noita keltaisia reunoja itseasiassa ei olisi edes pakko neuloa, vaan ne voisi hyvin kirjoa päälle jälkikäteen. Toisaalta neljällä värillä kirjoneulominen ei tässä kuviossa ollut vaikeaa ja lopputulos oli hyvä.
  • Viimeisessä kuviossa, siiviläinen ja sorttalan välihinen, lopputulos on niin hirveä, etten edes kehtaa laittaa kunnon kuvaa. Tämäntyyliset kuviot kannattaa jättää pois tai kirjoa jälkikäteen. Seuraavassa kuvassa vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa tämä haastava kuvio.
vertailu kirjontakaavan, neulekaavan ja neuleen välillä

Ylläolevasta sarjasta jälkimmäinen on ainut, jota en kehottaisi neulomaan. Tämä käyttämäni sovitus näkyy alla verrattuna kahteen vaihtoehtoiseen tapaan, joista keskimmäinen olisi varmaankin eniten “oikein” ja joista alin todennäköisesti toimisi parhaiten. Kahden silmukan paksuiset reunat on todennäköisempää saada näkymään neuleessa kauniisti kuin yhden silmukan kapoiset.

vaihtoetoisia tapoja sovittaa kirjontakuvio neulekuvioksi

Olin ajatellut, että kaulurisarja olisi ollut kolmen kaulurin mittainen. Tämä viimeisin versio olikin jo ihan hyvä. Vähän kuitenkin kiinnostelisi hioa ohjetta vielä niin, että takalärpäkkeet saisi asettumaan kauniisti ja vieläpä vetoketjun siihen väliin. Ja vaikka malli ei enää hiomista kaipaisikaan, voisivat ohjeet olla selkeämmät. Siten siis, enköhän vielä palaile näihin kaulureihin.

Lue myös

Lähteet

Schvindt, T. (1982). Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Standard
Neuleet

Kirjoneulesukat lapselle: Muolaa

Vielä kerkee pyöräyttää pikkupikku perinnesukat pukinkonttiin?

Inspiraationa tähän malliin on toiminut kaksi muolaalaista paidan rekkoa, jotka Theodor Schvindt tallensi 1890-luvulla (Schvindt 1982 [1893], kuvat 167 ja 169). Vertailu Schvindtin piirrosten ja minun mallini välillä on nähtävissä myöhemmin tässä artikkelissa.

Kuinka perinteinen malli on kyseessä?

Kuvio on muuten hyvin uskollinen 1800- luvun piirroksille, paitsi pääkuvion reunoja on kavennettu. Toki mittasuhteet muuttuvat aina hiukan, kun kuvio kirjomisen sijaan neulotaan.

Kaksi pohdintaa liittyen sukkien “alkuperäisyyteen”:

1. En tiedä Schvindtin metodologiasta: miten hän valitsi kirjontakuviot, jotka hän sisällytti mukaan mallikirjaansa.

2. Tällaisia erittäin koristeellisia kirjoneulesukkia tai -lapasia ei Kannaksella juuri tehty. Kirjoneule yleistyi menetelmänä vasta 1800-luvulla, eikä vanhempia neulaamalla valmistettuja lapasia ollut kai tekniikansa takia mahdollista koristella kovin pienellä piperryksellä.

Koivistolaiset juhlasormikkaat olivat poikkeus Etelä-Karjalassa esiintyneisiin minimalistisiin neulemalleihin. Niissä toistuivat samat kuviot kuin koivistolaisten rinnuksissa, joten siten on itseasiassa ihan asiaankuuluvaa siirtää kuvioita tekniikasta ja vaatekappaleesta toiseen.

Sukkamallin yksityiskohdat

Mallipiirroksen sukat on neulottu muuten 72 silmukalla, mutta joustinneuleissa on 68. Kunkin tietysti pitää laskea omalle käsialalleen sopiva silmukkamäärä. Tästä toivottavasti saa vähän osviittaa:

Puikot koko 2,00.

Lanka 100 g = 420 m

Mallitilkku 10 x 10 cm kirjoneuletta kahdella värillä: 44 s vaakaan, 46 s pystyyn.

Minun käsialallani koko vastaa suunnilleen lapsen kenkäkokoa 25 tai sironmallista aikuisten lapasta.

Kantapää: tiimalasikantapää, keskelle jätetty 13 s ja keskikohdassa neulottu 1 krs koko sukan ympäri. Kantapäätä kokeilin muuten sekä valkoisena että punaisena ja valkoinen oli mielestäni raikkaampi!

Kirjoneulekuvio

Varsi

Varren kuvio on helppo vaikkakin kolmivärinen. Lankadominanssin kanssa kannattaa menetellä niin, että valkoinen lanka kulkee etummaisena ja joko sininen tai punainen takana – kumman värin haluaakaan jättää taustalle. Vinkkejä moniväriseen kirjoneuleeseen.

Schvindtin piirroksessa häämöttää kuvion keskellä myös rivi keltaisia rakseja. En huomannut niitä mallia piirtäessäni. Periaatteessa neuleen pintaan olisi mahdollista silmukoida koristeita. Mutta jos varresta haluaa vielä saada jalankin läpi, ei uuden lankakerroksen lisääminen enää kannata.

Varren kirjoneulekuvio sopii myös lapasen varteen!

Jalkaterä

Jalkaterän kuviossa haastavaa on kuvion ääriviivojen ohuus: vain yhden silmukan levyiset viivat on vaikeaa saada näkymään tasaisena. Kokeilin värejä kumminkin päin, ja tulos on ihan eri näköinen. Tässä huomaakin hyvin sen, että lankadominanssilla on ihan oikeasti väliä.

Valkoinen kuvio tulee tietysti helpommin näkyviin, kun valkoisen neuloo edellä eli siis dominattina. Mielestäni kuitenkin kauniimpi ratkaisu on neuloa kuvio dominantilla punaisella. Tällöin kuviossa on punainen kirjonta valkoisella taustalla (kuten myös paidan rekon kirjonnassa, mitä tämä neule jäljittelee).

Vasemmalla valkoinen kuvio punaisella (valkoinen on dominantti) ja oikealla punainen kuvio on valkoisella (punainen on dominatti).

Jos käsialani olisi täydellisen tasainen, neuloisin oikeanpuoleisella tavalla. Tässä versiossa valkoinen välähtelee taustalta kivasti ja pinta on jotenkin sileämpi. Käytännössä kuitenkin on turvallisempi neuloa valkoinen väri etummaisena.

Silmukoita lisäämällä tai vähentämällä voi kuvion (yllä vasemmalla) saada hyvässä lykyssä yhdistymään saumattomastikin. Koko kuvio on 49 silmukkaa leveä ja korkea. Jos neuloo aikuisen sukkaa vaikkapa 7 veljeksen paksuisella langalla, niin tuo 49 silmukan ympärys on ihan realistinen.

Koska neuloin oman työni 72 silmukalla, piti kuviota tietysti vähän soveltaa ja lisätä vähän filleriä jalkapohjan puolelle. Yllä näkyy vähän sukan pohjaa. Kerroksen vaihtumiskohta kannattaa tietysti sijoittaa jommallekummalle puolelle pohjan raitakuviota.

Tällä hetkellä oon joululomilla pelkän puhelimen varassa, joten kuvat on mitä on enkä just nyt saa myöskään ladattua kaavaa excel-taulukkona tai edes pdf:nä. Seuraavana miulla on työn alla pari rekon kirjontakuosiin pohjautuvia lapasia, joten lisää karjalaista neulottavaa on siis tulossa pian.

Lähteet

Bäcklund, Anne. Juhlasormikkaat: kirjoneulekäsineitä Koivistolta. Maahenki, 2018.

Schvindt, Theodor. Ompelu- Ja Nauhakoristeita. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1982. 

Standard