Artikkelia on päivitetty Rannan kihlakunnan pitäjien sekä Metsäpirtin osalta 13.2.2023
Joskus hyvin kauan sitten jaoin Instagramissa kuvia ja videota keskeneräisestä rekkopaidasta. Nyt projekti viimein on valmis – tai sinne päin valmis. Aivan loppuun en jaksa paitaa viimeistellä, sillä en kuitenkaan tule käyttämään sitä. Omat ruuttani perustuvat Jääsken alueen pukeutumiseen, ja kuten jutun lopussa käsittelen tarkemmin, ei Jääskessä käytetty rekkoja.
Perustietoa rekoista (tldr. rekko on poimutettuun paidanetumukseen virvittäin ommellen kirjailtu jäykkä lappu).
Päivityksenä aiempaan artikkeliin, kartassa alla on rekkojen levinneisyysalue sekä suurpiirteiset jaot eri tyyppisiin malleihin. Rannan kihlakunta (sinisellä), Äyräpään kihlakunta (pinkillä) sekä Sakkola-Raudun alue (vihreällä) voidaan erottaa omiksi pukualueikseen rekkojen mutta myös laajemman pukuanalyysin perusteella. Kihlakuntien välillä voidaan havaita vaihtelua rekkojen koossa, värityksessä, kirjontatekniikoissa ja jossain määrin myös kuvioinneissa.
Jos jotakuta kiinnostaa käyttämäni metodologia näiden pukualueiden muodostamisessa:
Kävin läpi Finnan, Nordiskamuseetin ja Kunskameran verkkokokoelmissa esillä olevat rekkopaidat silmämääräisesti vertaillen kokoa, väriä, tekniikkaa ja kuviointia. Historiallisia pukuja on säilynyt runsaasti Äyräpään alueelta sekä Sakkolasta ja Raudusta, mutta Rannasta aineistoa on saatavilla hyvin vähän. Siten uskaltaisin yleistää Äyräpäätä ja Sakkola-Rautua koskevat päätelmät koskemaan koko perusjoukkoa, Rannan kohdalla pienellä varauksella.
Yksittäisestä rekosta voi joskus olla vaikeaa sanoa, onko se Äyräpään vai Sakkola-Raudun puolelta. Useimmiten päätelmän kuitenkin tekee intuiivisesti silmän räpäyksessä – vertaa esimerkiksi kulhon ja lautasen yleiskäsitteitä. Normaalisti tiedämme kumpi on kumpi, mutta joskus voi olla katsojasta kiinni, onko astia syvä lautanen vai matala kulho.
Tässä artikkelissa nostan esiin rekkomalleja, jotka selkeästi edustavat samaa ideaa. Kaikki ne ovat kuitenkin omassa rekkouudessaan erilaisia, toiset enemmän kuin toiset. Rajat kartassa perustuvat näihin yhtenäisyyksiin ja eriäväisyyksiin, siihen että yhden alueen vaatteilla on enemmän yhteistä toistensa kanssa kuin minkään alueen ulkopuolisen vaatekappaleen kanssa.
Kartta: Rekkojen levinnäisyysalue Karjalan Kannaksella 1800-luvulla. Koivisto ja Kuolemajärvi (sininen), Äyräpään kihlakunta (pinkki) ja Sakkola-Raudun alue (vihreä).
Äyräpää
Pitäjät: Äyräpään kihlakunnan Heinjoki, Äyräpää, Muolaa ja Valkjärvi sekä Vuoksela, joka muodostettiin 1914 Valkjärvestä, Muolaasta ja Sakkolasta; sekä Rannan kihlakunnan Uusikirkko, Kanneljärvi (vuodesta 1925), Kivennapa ja Terijoki (vuodesta 1911).
Äyräpään kihlakunnan rekot ovat suurikokoisia, alaspäin leveneviä ja usein oranssisävyisiä. Kirjontalangan päät on usein jätetty näkyviin hapsuina. Virvittäinommeltu pohjakuvio on kirjottu niin tiheään, että poimitettua aluskangasta jää hädin tuskin näkyviin. Virvittäinompelun päälle on usein kirjottu kuvioita viimeistelyvaiheessa etupistoin, mutta ketjupistoja käytetään ainoastaan poikkiraidoissa. Pystykaulus on matala.
Korjaus: Tässä kuvatut rekot ovat Äyräpäästä, Muolaasta ja mahdollisesti Valkjärveltä. Ylärivissä vasemmalla kuvattu rekko poikkeaa muista puuttuvilla reunahapsuillaan. Kunstkameran tarjoamien metatietojen mukaan paita on Valkjärveltä, mutta museoiden kirjauksissa esiintyy virheitä. Instagramin puolella käytiin keskustelua, josko paita olisikin Uudeltakirkolta. Vaikka paidassa onkin äyräpääläinen matala kaulus ja rekko on muodoltaan puolisuunnikas, voisi kuvioinnissa kuvitella näkevänsä vaikutteita myös naapurista Kuolemajärveltä. Uudenkirkon kansanpuvun kuitenkin ajatellaan kuuluvan yhteen Muolaan ja Kivennavan pukujen kanssa (Schvindt 1913, 105). Kivennavalla käytettiin samanlaista pukua kuin Muolaassa ja Valkjärvellä (Ibid. 101).
Kuvat: Schvindt 1913, 1982; Kansalllismuseo KA1249, KA1258; Kunstkamera; Nordiska Museet NM.0077442.
Sakkola-Rautu
Pitäjät: Sakkola, Rautu, Metsäpirtti (erotettu Sakkolasta 1894), osittain Vuoksela.
Rekot ja paitojen malli muistuttaa läheisesti Inkerin Miikkulaisen paitoja (ks. Kansallismuseo SU4304:81, 82 ja 83). Paidan olille saatettiin ommella kaistaleet kuviopuuvillaa, mikä ei ollut yleistä muilla Suomeen kuuluneilla alueilla. Rekot ovat pienempiä kuin Äyräpäässä ja Rannan kihlakunnassa. Ne ovat usein kirkkaan punaisia, ja niissä on virvittäinompelun lisäksi runsaasti ketjupistoja. Ketjupistoja on ommeltu myös pystysuoraan, mikä selkeästi erottaa Sakkola-Raudun rekot muista. Äyräpään tavoin toinen reuna on usein koristeltu hapsuilla ja pystykaulus on matala.
Rekot alla ovat Sakkolasta ja Raudusta ja kaaviokuvat Sakkolasta. Metsäpirtistä ei ollut saatavilla aineistoa. Schvindtin (1913) mukaan Metsäpirtin puvut olivat samanlaisia kuin vanhassa emäpitäjässä Sakkolassa. Standardisoitu Metsäpirtin pitäjäpuku on vähän eri näköinen kuin Sakkolassa – toisaalta sillä ei ole virallista kansallispuvun statusta juuri historiallisten esikuvien puuttumisen vuoksi. Me emme siis tiedä, millaisia rekkoja Metsäpirtissä on käytetty, mutta todennäköisesti ne ovat olleet lähempänä Sakkolaa ja Rautua kuin muita pitäjiä.
Kuvat: Schvindt 1913, 1982; Kansallismuseo KA235, KA267, K2668:147, K2668:153.
Koivisto ja Kuolemajärvi
Koiviston ja Kuolemajärven alueella rekot ovat suurikokoisia, lähestulkoon vyötärölle ulottuvia ja suorakulmion muotoisia. Niiden pääväri on punainen, ja rekon alaosassa on sinisen, vihreän ja keltaisen kirjavia raitoja sekä runsaasti ketjuvirkkausta. Kuvioaiheet poikkeavat Äyräpäästä ja Sakkola-Raudusta erityisesti raidoituksissa. Rekoissa ei ole reunahapsuja, mutta oikeaa laitaa reunustaa joskus nauhamainen kirjonta (kuvassa alla sinisellä). Pystykaulukset ovat korkeita.
Korjaus: Rannan kihlakunnan pitäjistä läntisimmässä, Johanneksella, ei enää 1700-1800-luvuilla käytetty rekkoja. Jos niitä on aiemmin käytetty, ei tästä ole jäänyt jälkiä. Johanneksen tarkistamaton kansallispuku ei vastaan alueella perinteisesti käytettyjä asuja.
Kuvat: Schvindt 1913, 1982; Museovirasto KK1125:19 kuvaaja U. T. Sirelius; Lappeenrannan museot EKMEKMEE3133, EKME3028.
Oikaisu
“Jääsken rekkokaulurin” yhteydessä pohdiskelin, esiintyykö rekkoja todella Jääsken kihlakunnan alueella. Nyt asiaan tarkemmin perehtyneenä väittäisin että ei: Jääsken alueella on perinteisesti käytetty pyöreäkaula-aukkoista savakkopaitaa, ei rekkoja. Edelleenkään en kykene rekonstruoimaan Sihvon ja Lehtisen päättelyprosessia (1981 ja 1984) Jääsken ja Antrean rekkojen taustalla. Todennäköisesti väite kuitenkin on muodostettu kahden pitäjistä tuodun paidan sekä mahdollisesti Seifertin kuvien (alla) perusteella. Vaikka Sihvon ja Lehtisen teos Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin onkin ollut erinomainen tietolähde, sanoisin että rekkoasiassa on menty tiedontuotannollisesti metsään.
Tässä vielä analyysi Seifertin kuvista, Jääski, 1867:
Oikeanpuoleisella naisella on Jääsken kihlakunnalle tyypillinen nyytinkikoristeltu ja kudontaraitainen esiliina ja Jääsken alueen ruudullinen hurstuthame. Kädessään hänellä on koivistolaiset juhlasormikkaat ja paidan päällä koivistolaistyylinen, pitkänmallinen kostuli. Vasemmanpuoleisella naisella on rekkopaita, koivistolaistyylinen puolipitkä sarkaviitta tai kostuli. Huntu ja esiliina ovat koivistolaisia, samoin kuin hurstuthame, jossa helmassa on leveitä kudottuja poikkiraitoja.
Johtopäätös on siis, että nämä Jääskessä kuvatut kansanpukuiset naiset ovat emigroituneet alueelle Koivistolta. Oikeanpuoleinen henkilö on valinnut pukuunsa osia jääskeläisestä ja koivistolaisesta perinteestä.
Kuvat M. Seifert, Museovirasto KK990:3-4. Jääski.
Kirjomassani rekossa näkyy tekninen kehitys alun ja lopun välillä. Kaikin puolin tulos on melko räjähtänyt. Jos virvittäinompelua tekee tasaiselle alustalle, auttaa kuvion hahmotteleminen kirjontatussilla. Poimutetulla alustalla on oletettavasti helpompaa laskea pistojen pituuksia. Virvittäin ompelu on kuitenkin kaikin puolin nihkeä tekniikka aikaavievyydessään. Vastikään kirjoin tällä tekniikalla lahjaksi menneen kirkkopaidan pystykauluksen, joka onnistui jo huomattavasti paremmin. Arvaatteko mikä oli salaisuus? Se oli lankojen laskeminen, siis pohjakankaan lankojen. Se oli ensimmäisten kerrosten ajan todella raivostuttavaa, mutta lopputulos oli erittäin tasainen ja todellakin vaivan väärti.
Lähteet
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin : A Survey of the Finnish National Museum Folk Costume Collection = Folk Costume. Museovirasto, 1984.
Schvindt, Theodor. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913.
Schvindt, Theodor. Ompelu- ja nauhakoristeita. 1982, Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset Kansanpuvut Ja Tekstiilit.” Karjala. 1, Portti Itään Ja Länteen, 1981, pp. 151-173.
