Kaukolan historia itsenäisenä pitäjänä on lyhyt, mutta siitäkin huolimatta kaukolaisiin pukuihin kehittyi uniikkeja, hyvin tunnistettavia piirteitä. Kaukolaiset sarkavaatteet (pitkä ja lyhyt viitta sekä tankki) tunnistaa niiden iloisista koristeluista: nappirivistöistä, lankapalluroista ja villalankakirjonnoista. Kaukolan päällysvaatteet ovat väriltään tummia, eikä valkoisia sarkavaatteita käytetty. Kaukolan erikoisuuksia ovat myös naimattomien naisten korkeat sykerökaaret.

Pellavavaatteiden kuten paidan, esiliinan ja nästyykien tapauksessa Kaukolan tyyli on lähempänä ympäröiviä pitäjiä, eikä näitä vaatteita voi aina paikantaa pelkän tyylin perusteella. Kaukolassa tehtiin vanhimpaan aikaan valkoisia ja 1800-luvun alkupuolelta alkaen ruskeita nyytinkejä. Valkoisia nyytinkejä käytettiin myöhemminkin hunnuissa ja morsiusliinoissa. Myös luonnonpellavan värisiä nyytinkejä näkee.

Kaukolan kansanpuvuista saadaan eniten tietoa museoon kerätyistä esineistä sekä Theodor Schvindtin keräämästä kirjallisesta aineistosta. Schvindtin tutkimukset perustuvat esineisiin, kertomuksiin sekä aiempiin painettuihin lähteisiin – Kaukolan tapauksessa historiatietoa on kuitenkin hirvittävän vähän. Kaukolasta ei ole juurikaan kerätty muistitietoa, eikä Kaukolassa myöskään asunut ahkeria maakuntakirjeenvaihtajia, jotka olisivat kertoilleet pitäjänsä kansanpuvuista sanomalehtiin.

Arvokas lähde Kaukolan puvuista ovat Magnus von Wrightin piirrokset vuodelta 1860. Wright matkusti tuolloin Etelä-Karjalassa päämääränään nimenomaan kuvata kansanpukuja, joten hänen piirroksiaan voidaan pitää luotettavana lähteenä.

Kaukolaisen asun eroavaisuus räisäläisestä on selvä, mutta Kaukolan ja Käksisalmen pitäjän väliset erot on vaikeaa hahmottaa. Tähän vaikuttaa suuresti se, että valtaosassa Kaukolasta ja Käkisalmesta kerätyissä pukuesineissä ei ole tarkkaa paikkatietoa. Varhaisimmat ja vähän myöhemmätkin Kansallismuseon kokoelmiin tallennetut Kaukolan ja Käkisalmen esineet tulivat samassa erässä, ilman paikkatietoa. Kansallismuseon esineistä välillä KA782-KA863 sekä KA3463-KA3504 ei siten ole tarkkaa tietoa, kummasta pitäjästä ne ovat. Tästäkin huolimatta Finnassa ja esimerkiksi Sireliuksen kansanpukukirjassa (1915) ilmoitetaan joidenkin vaatekappaleiden saantipaikaksi joko Kaukola tai Käkisalmi. Myös Etelä-Karjalan museossa on joitain kymmeniä Käkisalmen museosta evakuoituja esineitä, joissa ei ole tarkkaa paikkatietoa.

Pukuesineitä keränneet ylioppilaat ovat mahdollisesti niputtaneet Kaukolan ja Käkisalmen esineet yhteen, koska eivät kyenneet tai viitsineet erottaa pitäjätyylejä toisistaan. Näin toimittiin Sakkolan ja Raudun sekä toisaalta Äyräpään kihlakunnan pukuesineiden kohdalla. Sakkolaiset ja rautulaiset ovat todennäköisesti erottaneet pitäjien puvut toisistaan, mutta pukuja keränneet henkilöt eivät kyenneet tähän.

Paita

Schvindtin mukaan Kaukolan ja Räisälän paidat ovat keskenään hyvin samantyyliset. Aivinaisissa pyhäpaidoissa hihansuut poimutettiin. Rohtimisissa työpaidoissa hihansuut olivat avonaiset. (Schvindt 1913, 35) Kaukolan paitoja on säilynyt museoissa muutamia: ainakin kahdet yliset ja kaksi alaspaitaa. Antti Montosen talosta vuonna 1905 ostetussa alaspaidassa (KA6931) on vasemmalla olalla pätkä nyytinkipitsiä. Myös toisessa alaspaidassa (MAE No. 323-12) näyttäisi olevan vasemmalla olalla nyytinkiä. Kaukolasta tai Käkisalmesta saadussa ylispaidassa KA817 kaula-aukko on kulmikkaan muotoinen.

Kirkossa käydessä pidettiin usein kahta tai jopa kolmea paitaa päällekkäin, siten että pitkän alaspaidan päälle puettiin yliset tai valleukset – tai jopa kummatkin. Valleuksissa ei ole hihoja eikä sivusaumoja. ”Valleuksia pidettiin paidan päällä, jos paita ei ollut puhdas tai kovin kaunis. Nuorilla naisilla oli kirkkomatkalla aina uudet valleukset tai yliset, jotka vanhetessaan siirrettiin vanhemmille naisille.”  Ylisten helmat asetettiin hameen helman päälle. (Schvindt 1913, 35) Von Wrightin piirroksista vuonna 1860 havaitaan, että ylisten helma tosiaan asetettiin hameen kauluksen, kuten myös esiliinan vyötärön päälle.

Kaukolasta ei ole tietoja kostulin käyttämisestä. Jonkinlainen pellavainen päällyspaita on ollut käytössä: ”1840-luvulla tai vähän ennen käyttivät naiset päällyspaitoja, joiden hihat roikkuivat takana ja ulottuivat melkein polvien alle; käsivarret oli näet pistetty hihojen läpi edestä. Näitä päällyspaitoja käytettiin kaikkien muiden vaatteiden päällä.” (Schvindt 1913, 37-38.)

Hame

Kesällä käytettiin puolivillaista hametta, talvella voitiin käyttää koko- tai puolivillaista. Väriltään hame oli musta. Kangas oli niin tiukasti poimutettu, että ”nainen saattoi uudella hameella kävellessään ottaa vain aivan lyhyitä askeleita”. (Schvindt 1913, 35-36).

Kaukokolasta/Käkisalmesta on Kansallismuseosta kaksi hametta: KA807 joka on musta ja KA808 joka on sininen. Tavallisin koriste Kaukolan hameissa oli todennäköisesti ollut kapea, raidallinen pirtanauha. Hameessa KA807 pirtanauha on keltapunavihreä. Kansallismuseosta löytyy myös punavihreä hameesta irrotettu helmanauha (KA845). Magnus von Wrightin piirroksessa vuodelta 1860 näkyy hameenhelmoja, joissa on kapea keltapunainen nauha. Mahdollisesti toisenkinlaisia helmaratkaisuja esiintyi: Hameessa KA808 helmanauha on ruskeankirjavaa koittanaa. Hameessa MAE No. 323-11 on helmassa verkakaitale. Tämän tyylisiä hameita tehtiin Räisälässä, ja on aina olemassa mahdollisuus, että museon paikkatieto on väärin.

Esiliina

Vanhastaan kaikki Kaukolan nyytingit olivat valkoisia (Schvindt 1883, 71). 1800-luvun alkupuolella käytettiin valkoisia esiliinoja, joiden nyytingit olivat ruskeita. Myöhemmin esiliinat olivat kauttaaltaan valkoista palttinaa. (Schvindt 1913, 36.) Sireliuksen mukaan tämä muodin muutos tapahtui jo 1800-luvun alkupuoliskolla (Sirelius 1915, 136). Magnus von Wrightin piirrosten perusteella aitovalkoisia palttinaesiliinoja käytettiin viimeistään 1860-luvulla.

Kaukolaisia esiliinoja on säilynyt vähän, tiettävästi vain kolme esiliinaa tai esiliinaan osaa on Kansallismuseon kokoelmissa. Esiliinan nyytinkejä on säilynyt muutama (KA812-816). Kaukolainen nyytinki löytyy myös unkarilaisesta museosta (NM401).

Esiliinan vyö oli niin pitkä, että sen päät riippuivat melkein hameen helmassa asti. Esiliinanvyön päissä oli kirssilangasta, eli värikkäästä ostetusta villalangasta, tehdyt sormenpään kokoiset ”töpsyt”. (Schvindt 1913, 36.) Kaukolasta on tallennettu Kansallismuseoon kaksi esiliinan nauhana käytettyä nauhaa (KA840 ripsinauha, KA841 säärside), joista toisessa on päässä pienet punaiset huopatöpyt.

Tankki

Kaukolan tankki oli lampaanmustaa tai joskus sinistä sarkaa (Schvindt 1913, 36), kummankin värisiä tankkeja on myös säilynyt museokokoelmissa. Tankin reunusnauhana käytettiin koittanaa (Schvindt 1883, 74). Etukappaleen sisäpuolella saattaa olla pieni tasku (KA805, KA3467).

Schvindtin mukaan Kaukolan tankit olivat niin lyhyitä, että paita näkyi tankin helman ja hameenkauluksen välistä. Malliin kuului myös, että etuliepeet eivät yltäneet yhteen hakasten yläpuolella: tankki oli siis rinnastaan hyvin avonainen. (Schvindt 1913, 36.) Magnus von Wrightin piirroksessa 1860 tankit tosiaan ovat lyhyitä, rinnan avoimeksi jättäviä, ja paita tulee tankin alta esiin. Museokokoelmissa olevista tankeista neljän pituus on tiedossa. Aikuisten tankkien pituudet vaihtelevat 40-42 cm välillä, eli ne ovat hieman mutta eivät merkittävästi lyhyempiä kuin Jääsken tankit. Vertailun otos on kuitenkin hyvin pieni.

Sarkaviitta

Kaukolassa tehtiin lyhyitä ja pitkiä viittoja. Pitkiä viittoja käytettiin kirkossa käydessä sekä muutenkin matkoilla, myös kesällä (Schvindt 1913, 36–37). Samoin kuin Räisälässä, lyhyttä viittaa käytettiin työskennellessä, ja erityisesti syksyisin ja kesäisin, lisäksi sitä voitiin käyttää pitkän viitan alla, kun turkkia ei käytetty (Sirelius 1915, 111). Aikalaistiedon mukaan Käkisalmen kirkossa tunnisti naiset kaukolaisiksi sen perusteella, että heidän vaatteensa olivat mustasta sarasta (Nimimerkki H. W.  1862:23). Kaukolan viittatyyli on muutenkin erittäin helposti tunnistettava: säämiskän muoto sekä vyötärön kolme lankapalluraa kertovat viitan olevan lähes varmasti Kaukolasta.

Kaikki säilyneet Kaukolan viitat ovat hyvin tummia. Kaukolasta on säilynyt useita viittoja, Kansallismuseossa ja Kunstkamerassa varmasti ainakin kuusi kappaletta. Kansallismuseon viitoissa usean kohdalla on paikkatietona Kaukola tai Käkisalmi, mutta koska kaikki viitat ovat mustia, ovat ne erittäin todennäköisesti Kaukolasta. Säilyneistä pitkistä viitoista pituus on tiedossa kahdessa, 103 ja 107 cm. Lyhyissä viitoissa pituus on samoin tiedossa kahdessa tapauksessa, 52 ja 57 cm.

Kaukolassa viitat teki räätäli (Schvindt 1913, 36–37).

Kuvassa yllä: Kaukolan torvensoittajia laulujuhlilla. Valistunut arvaukseni on, että asut on lainattu Kansallismuseon kokoelmasta. Naisten päähineet on puettu asiantuntevalla tavalla. Vasemmalta oikealle:

Tanelin Liisa (Liisa Osa, os. Pessi 1843–1919): Päällimmäisenä vaatteena pitkä paita, jonka hihansuut on poimutettu. Päässä huntu. Nyytinkiesiliina, nyytinkien väri ei erotu kuvassa.
Mari (Maria Pessi, os. Iivonen, 1834–1915): Päässä tytön päähine eli pinteli, hiukset kammattu taakse siten että jakaus peittyy. Liivi ei näytä super kaukolaiselta. Valkoinen esiliina.
Penttilän ämmä (Anni Niukkanen os. Halko 1843–1924): Sykeröt päässä. Tumma sarkaviitta. Valkoinen esiliina.
Halosen Anni (Anni Poskiparta os. Hämäläinen 1864–1919). Yliset hameen kauluksen päällä. Päässä huntu, jossa näkyy hienosti poimutus. Valkoinen esiliina.

Turkki

Schvindtin mukaan turkkia pidettiin välittömästi tankin päällä. [Epäselvää on, saatettiinko turkin päällä käyttää vielä sarkaviittaa. Näin tehtiin joissain pitäjissä]. Pakkasella voitiin pitää päällekkäin lyhyttä sekä pitkää turkkia. Sekä lyhyiden että pitkien turkkien rinnuksia koristeltiin ompelemalla niihin vuorotellen mustia ja valkoisia, noin 3 mm leveitä nyppylöitä vasikan säärinahkaa. Tällaista turkkia kutsuttiin kirjavapuuhkoiseksi. Jos turkkeja pidettiin päällekkäin, jätettiin lyhyen turkin nyppylät näkymään pitkän turkin kauluksen alta. Turkki pidettiin valkoisena hieromalla sitä liidulla. Reunuksia saatettiin värjätä lepänkuorella keltaruskeaksi (Schvindt 1913, 36-37; Schvindt 1883, 72).

Tässä kuvatut turkit ovat pitkiä. Kansallismuseosta löytyy myös yksi lyhyt turkki (KA799).

Päähineet

Pinteli: Kaukolassa tytöt käyttivät levällään olevien hiusten päällä pinteliä arkisin sekä pienissä juhlissa (Schvindt 1913, 38). Magnus von Wrightin piirroksen (KK988.14) perusteella Kaukolassa käytettiin punaista pinteliä. Hiukset kammattiin taakse päin siten, että pään keskelle ei muodostunut jakausta.

Säppäli: Tytöt käyttivät säppäliä kirkkomatkalla (Sirelius 1915, 16). Rippikoulun käymättömät tytöt pukivat säppälin avoimien hiuksien päälle. Säppälistä saattoi Magnus von Wrightin piirroksen (1860) perusteella roikkua nauhat. Rippikoulun käyneet tytöt käyttivät säppäliä sykeröiden päällä.

Sykeröt: Schvindtin mukaan tytöt käyttivät sykeröitä ehtoollisella. Ei ole tietoa, käytettiinkö sykeröitä muissa tilanteissa. Sykeröiden kiertämiseen käytettiin palmikkoa ja sykeröiden juurien ympärille solmittiin tikute. Palmikoiden ja tikutteiden päät sekä usein myös kahden sormen levyiset silkit roikkuivat selällä. (Schvindt 1913, 38-39.) Sykeröiden juuret sijaitsivat hyvin korkealla päälaella, ja niiden väliin jäi vain parin sormen mitta. Sireliuksen mukaan sykeröiden muoto Kaukolassa muuttui siten, että vielä 1800-luvun alkupuolella sykeröiden juuret olivat lähellä korvia, eivät päälaella. (Sirelius 1915, 7, 32-33.) Kaukolan tyylisiä sykerönauhoja löydät täältä.

Joskus palmikoiden ja tikutteiden päissä roikkuivat kangastilkuista kootut tertut, palmikoissa suuremmat ja tikutteissa pienemmät. Terttuniekkoja palmikoita ja tikutteita käyttivät vain tytöt sekä ensimmäistä vuotta naimissa olevan naiset eli morsiamet. Vanhemmilla vaimoilla ei ollut terttuja, mutta itse palmikot ja tikutteet olivat leveämmät. (Schvindt 1883, 71-72)

Pirkko Sihvon mukaan sykeröiden ja säppälin käyttö lakkasi Kaukolassa kappalainen Fredrik Wilhelm Branderin kuulutuksella vuonna 1867. Sihvo ei ole antanut tiedolle lähdettä, vaikka artikkeli muutoin onkin lähdeviitteistetty. (Sihvo 2006.) Myös Sirelius kertoo, että säppäli jäi pois Kaukolassa vuonna (Sirelius 1915, 16).

Morsiamen päähineet: Sireliuksen mukaan morsian vihittiin sykeröt ja säppäli päässä (Sirelius 1915, 16). Periaatteessa vihkiminen on saattanut tapahtua hyvissä ajoin ennen hääjuhlaa. Sitten kun itse juhlallisuudet alkoivat, puettiin morsiamen päähän huntu. Tämä tapahtui läksiäisissä eli morsiamen kotona järjestetyssä juhlassa (Schvindt 1913, 39). Sireliuksen mukaan kuului asiaan, että säppälin piikeillä puhkaistiin huntu, niin että säppälin piikkien kärjet tulivat esiin hunnun alta. Säppäli otettiin pois vasta sulhasen talossa vietetyn hääyön jälkeen (Sirelius 1915, 16). Morsiamet eli ensimmäistä vuotta naimissa olevat naiset käyttivät hunnun päällä morsiuspääliinaa. Liinan nyytingit olivat valkoisia, kuten kaikki Kaukolassa tehdyt nyytingit ennen kuin niitä alettiin värjätä ruskeiksi. (Schvindt 1883, 71.) Kaukolan morsiuspääliinoja on Kansallismuseossa ainakin kolme (KA790-KA792).

Vaimon huntu: Huntua käytettiin sykeröiden päällä. Korkeat sykerökaaret painettiin tällöin taakse alas. Huntuun tarvittiin parasta aivinakangasta kaksi kankaanleveyttä eli piedintä, jotka yhdistettiin 3-4 mm leveällä yhdistävällä reikäompeleella (Schvindt 1913, 39). Hunnunvälissä käytettiin kuvioina koirankäpälää (KA782), kaheksanmerkkiä (KA784), kakskoukeroista (KA785), pääskysen purstoa (KA785) ja lehtoskirjoja (KA786, KA792). Sireliuksen mukaan huntua käytettiin Kaukolassa suunnilleen 1870-luvulle asti (Sirelius 1915, 43).

Nästyyki

Nästyykejä koskevaa tietoa ei löydy kirjallisista lähteistä, joten emme tiedä tarkalleen, kuinka kaukolaiset käyttivät nästyykejään. Museokokoelmissa on muutamia nästyykejä Kaukolasta, tosin paikkatiedot ovat vähän hämäriä. Näiden kahden kuvatun lisäksi Kansallismuseossa on nästyyki KA846, jossa on reunassa harmaa nyytinki, ja nästyyki KA847, joka muutoin muistuttaa nästyykiä vasemmalla alla, mutta sen keskiosassa on pieniä kirjailuja.

Käsineet

Tytöt käyttivät talvella villaisia sormikkaita tai kintaita (Schvindt 1913, 39). Kaukolasta on tallennettu yhdet valkoiset, koristelemattomat neulakintaat Kunstkameraan.

Vaimon pukuun kuuluivat koristeelliset rukkaset, kirkkorukkaset (Sirelius 1915, 245), joiden suussa oli turkista. Schvindtin mukaan rukkaset olivat mustaa lampaannahkaa, ja niissä oli suussa suden, tai vielä mieluummin ketun häntä. (Schvindt 1913, 39.) Rukkaset oli päällystetty sinisellä tai mustalla veralla (Schvindt 1883, 73). Eräässä rukkasparissa on kämmenessä ja peukalossa punaista sahviaaninahkaa ja kirjailtuna vuosiluku 1856 (Sihvo 1981). Kunstkamerassa säilytettävät rukkaset (MAE No. 323-15) ovat sinistä verkaa, ja niissä on koristeena punaiset verkatereet. Kannaksen kansanpuvuissa nämä rukkaset näyttäisivät olevan Kaukolalle ja Käksialmelle uniikkeja. Sireliuksen mukaan hieman samantyylisiä käsineitä käytettiin myös Parikkalassa (Sirelius 1915, 245).

Paljinsolki

Paidan sepalus suljettiin paljinsoljella. Magnus von Wrightin piirrosten perusteella vaimot käyttivät suuria solkia ja tytöt pieniä. Vaimonsolkia oli samanlaisia kruunu ja akantti -aiheisia, joita käytettiin esimerkiksi Jääsken kihlakunnassa. Kaukolasta on tallennettu myös muunlaisia solkia. Soljessa KA850 on polvikuviota, soljissa KA851 ja KA6127 häränsilmää, soljissa KA6125 ja KA6216 kasviaihe. Nämä listatut ovat suurireikäisiä solkia, joten ne ovat myöskin malliltaan erilaisia kuin kaksi tässä kuvattua. Lisäksi Kaukolasta löytyy sydämenmuotoinen solki KA6213.

Helmet

”Nuoret naiset käyttivät paljon helmiä kaulassaan. Ne olivat 5–6-kertaisia nauhoja, pieniä ja eri rihmoissa eri värisiä.” (Schvindt 1913, 40.)

Vyöt

Ennen vanhaan käytettiin lappavöitä. Vyössä roikkuivat vyölliset: vyölliskolkka ja vyöllispyörä, joissa roikkuivat veitsi, neulaputki ja nahkakukkaro. Sen jälkeen kun lappavyö jäi pois käytöstä, kannettiin vyöllisiä vielä jonkin aikaa hameenkaulukseen ripustettuna. (Schvindt 1913, 40.) Sireliuksen mukaan vyölliset ripustettiin hameen kiinnitysnyöriin (Sirelius 1915, 152).

Kengät

1800-luvun alkupuolella käytettiin matalia paulallisia ruohikenkiä. Kengät olivat ruskeaa värjäämätöntä nahkaa. Paulat käärittiin säären ympäri ja solmittiin sukkien päälle, polven alapuolelle. Ruohikenkien jälkeen käytettiin lipokkaita. Ne olivat matalat paulattomat kengät. Koristeita kengissä esiintyi enimmäkseen kannan takana. Kenkiä käytettiin yleensä ainoastaan kirkossa. Arkena kuljettiin paljain jaloin tai tuohivirsuissa tai -tohveleissa. (Schvindt 1913, 39.) Naisten kenkiä ei tiettävästi ole säilynyt Kaukolasta.

Sukat ja kalsut

Kesäiseen kirkkopukuun kuuluivat valkoiset pellavasukat. Muutoin kuin kirkossa sukkia ei yleensä käytetty, ja arkena käytettiin kalsuja. Talvella käytettiin neulottuja villaisia kalsuja tai valkoisia villasukkia. (Schvindt 1913, 39.) Kaukolasta on säilynyt myös mustat villakalsut (KA821, Schvindt 1883).

Lähteet

REM: Venäjän etnografinen museo; KA/K/KK: Kansallismuseo, Museovirasto; LHMVHMAE: Lahden museot; EKME: Etelä-Karjalan museo; NM.: Nordiska Museet; NM: Néprajzi Múzeum, MAE: Kunstkamera.

Nimimerkki H. W. Suometar, 1862:23.
Schvindt, Theodor. Luettelo Suomen ylioppilas-osakuntien kansatieteellisistä kokoelmista I. 1883. Linkki.
Schvindt, Theodor. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset Kansanpuvut Ja Tekstiilit.” Karjala. 1, Portti Itään Ja Länteen, 1981, pp. 151–173.
Sihvo, Pirkko. “Kansanpukujen perivihollinen ja innokas vainooja”. Suomen museo, 2006. Linkki
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki

Lue myös

Kansanpuvut alueittain