Ohje: Jääsken alueen nyytinkiesiliina

Aiemmassa artikkelissa esittelin Jääsken kihlakunnan nyytinkiesiliinoja teoriatasolla. Nyt ryhdytään tositoimiin: tässä artikkelissa kerron, kuinka nyytinkiesiliina valmistuu. Ohjeen mukaan valmistettu esiliina sopii hyvin Jääsken, Antrean ja Kirvun riikineisiin sellaisenaan, mutta suosittelen tutustumaan myös edellä mainittuun teoria-artikkeliin ja tarvittaessa muokkaamaan esiliinaa oman maun mukaan. Jääsken kihlakunnan nyytinkiesiliinat ovat helposti tunnistettavia, mutta silti jokainen esiliina on uniikki. Siten on historiallisesti erittäin perusteltua, että vaate ei ole täsmällinen kopio mistään aiemmasta.

Nyytinkiesiliina on muuten hirvittävän työläs, ja jos haluat saada nopeasti valmista, kannattaa mieluummin valita kudonnaisraitainen esiliina.

Kaavakuva Jääsken nyytinkiesiliinasta osineen. — *Esiliinan osat. Kaavakuvan nimitykset ovat omasta päästä, eivät siis muistitiedossa esiintyviä nimityksiä.*

Esikuva

Tämän artikkelin ohje on laadittu yhden esiliinan perusteella: esikuva on Lahden museon esiliina LHMVHMAE582:167. Se on kaikin puolin melko tyypillinen lajityyppinsä edustaja: Siinä vuorottelevat sinipohjaiset nyytingit ja punavoittoiset ripsiraidat, reunoissa ja helmassa on niissäkin nyytinkiä. Vyötärö on poimutettu neljästä kohtaa. Vyötärökaitaleessa on ripsiraita, mikä ei ole harvinaista, vaikka tavallisimmin jääskeläisten nyytinkiesiliinojen vyötärökaitale on valkoista palttinaa.

Esiliinasta on korkearesoluutioisia kuvia Flickrissä:

_6250641 — *Kuvagalleria Jääsken nyytinkiesiliinasta Lahden museossa. Voit siirtyä Flickriin tarkastelemaan korkearesoluutioisia kuvia.*

Valmiit vaihtoehdot esiliinakankaaseen

Jos et aio kutoa esiliinakangasta itse, on seuraavia vaihtoehtoja saatavilla: Soja Murto myy valmista kangasta Jääsken tarkistetun kansallispuvun nyytinkiesiliinaan ja Vuorelma Jääsken tarkistamattomaan kansallispukuun sekä Kirvun tarkistamattomaan kansallispukuun. Jos katsoin oikein, ei Antrean kansallispukuun ole tällä hetkellä myynnissä nyytinkiesiliinan kangasta.

Jos käytät valmista esiliinakangasta, kannattanee ompelussa hyödyntää Vuorelman tai Soja Murron myymiä ompeluohjeita, sillä tämä ohje ei välttämättä sellaisenaan toimi valmiskankaan kanssa. Voit siltikin toteuttaa nyytingit tämän ohjeen mukaisesti.

Esiliinakankaan kudontaohje

Esiliinakankaan kutominen ei periaatteessa ole kauhean vaikeaa – työlästä se on mikäli kangaspuilla ei ole sopivaa lointa valmiina. Olen kirjoittanut tästä loimen luomisen tuskasta jo aiemmin. Muistaakseni kankaan saaminen kudontakuntoon vie jonkun noin 10, ehkä 12 tuntia, olettaen että komplikaatioita ei ilmene. Kutominen tietysti on kivaa ja helppoa, eikä edes kauhean aikaa vievää.

Siinä mielessä Jääsken nyytinkiesiliinan kangas sopii aloittelijan kudottavaksi, että esiliina kootaan kangaskaitaleista. Voit kutoa kaitaleet yhteen pötköön siinä järjestyksessä kuin ne ovat esiliinassa – kuitenkin jos esimerkiksi yksi raidoista epäonnistuu, voit kutoa saman raidan uudestaan. Kangashan joka tapauksessa leikellään kaitaleiksi, joten voit yrittää uudestaan ilman, että koko esiliinakangas pitää kutoa alusta-asti. Siten Jääsken nyytinkiesiliinakangas on armollisempi kutojalle kuin kudonnaisraitainen esiliina.

Tarkistin kudontaohjeen moneen kertaan, vaan aina sieltä löytyi joku ajatusvirhe. Kun olen tähän paljon aikaa käyttänyt niin tuntuisi tyhmältä olla jakamatta ohjetta, mutta huom. huom. ohje on siinä mielessä kokeellinen, että siellä saattaa edelleenkin olla virheitä. Jos kokeilet kutoa esiliinakankaan tällä ohjeella, niin laitathan kommenttia että miten meni.

Kudontaohje n. 81 cm pitkään esiliinaan

Kudontaohje on tehty seuraaville langoille:

Loimi: Ne 20/2 puuvillalanka (tex 30×2). Pirta 60, 2 lankaa piinraossa. Valmiissa kankaassa loimen tiheys on noin 14 lankaa/cm. Alkuperäisessä esiliinassa loimen tiheys on noin 19 lankaa/cm.
Palttinakude: Ne 16/2 puuvillalanka (tex 36×2). Tällä langalla kuteen tiheydeksi tulee suunnilleen 14 lankaa/cm. Myös ohuempi puuvillalanka, esimerkiksi Ne 20/2, toimii palttinakuteena. Esikuva-esiliinassa palttinakuteen tiheys on noin 25 lankaa/cm.
Ripsikude: vadelmanpunainen, tumma farkunsininen, kurpitsanoranssi Ne 20/2 puuvillalanka (tex 30×2 tai tex 28×2); paksumpi oliivinvihreä Ne 8/2 puuvillalanka. Vuorelman Pouta on todella hyvä lanka punaiseen ripsiin, sillä se ei päästä väriä.

*Ripsiraitojen värit alkuperäisessä esiliinassa*

Kudottavan kankaan pituus sisältää kutistumisvaraa 7 % sekä saumavarat (0,7 cm) ja päärmevarat (1 cm). Voit siis voit kutoa kankaan täsmälleen kuten ohjeessa. Jos haluat muuttaa esiliinan pituutta, kutistumisvaraa tai sauma- tai päärmevaroja, voit käyttää laskuria (excel-tiedosto).

jääsken kihlakunnan nyytinkiesiliinan kankaan kudontaohje Download

Kudo seuraavat kaitaleet:

Vyötärökaitale (1 kpl): Kudo palttinaa 2,2 cm. Kudo vyötärökaitaleen ripsiraita (1,7 cm). Kudo palttinaa 1 cm.
Ylin ripsiraita: (1 kpl): Kudo palttinaa 2,2 cm. Kudo ylin ripsiraita (3,0 cm). Kudo palttinaa 4,5 cm.
Muut ripsiraitakaitaleet (5 kpl): Kudo palttinaa 4,5 cm. Kudo tavallinen ripsiraita (4,4 cm). Kudo palttinaa 4,5 cm. Tee näitä ripsikaitaleita yhteensä viisi samanlaista. Paitsi viimeisen ripsiraidan jälkeen kudo 0,6 cm enemmän palttinaa (niin saat loppupalttinasta hieman pidemmän kuin muut palttinaosuudet).
Reunakaitale (2 kpl): Kudo palttinaa 0,7 cm. Kudo reunan ripsiraita (0,6 cm). Kudo palttinaa 1,7 cm. Tee näitä yhteensä kaksi.

Vinkki: kudo kaitaleiden väliin yksi erivärinen kude, niin sinulla on valmiina linja, jota pitkin leikata kangas.

Ripsiraitojen ohjeet on sovitettu hieman pienemmälle lankojen tiheydelle, kuin alkuperäisessä esiliinassa. Esikuvassa kuteen tiheys on noin 40–60 lankaa/cm. Tämä ohje on laadittu tiheydelle 35–40 lankaa/cm. Ohjekaavioiden värit eivät vastaa alkuperäisen esiliinan värejä!

Kudontaohje jääsken kihlakunnan esiliinan ripsiraitaan. — Ylin ripsiraita (3,0 cm).

Ripsiraitoja kutoessa ei liikaa kannata kytätä virheitä, sillä alkuperäisen esiliinan kuusi ripsiraitaa ovat kaikki vähän erilaisia. Ylin ripsiraita on selvästi erilainen, mikä on yleistä Jääsken kihlakunnan esiliinoissa.

Jääsken esiliinan ripsiraita. — Ylin ripsiraita

Kastele valmis kangas 60-asteisessa vedessä (niin kuumaa mitä hanasta tulee). Tarkkaile miten värit pysyvät kiinni kankaassa. Kuivata kangas tasolla: mikäli värit lähtevät leviämään, tasolla kuivuvassa kankaassa ne eivät lähde valumaan alas päin.

Nyytinkien valmistaminen

Nyytinkiesiliinassa on nimensä mukaisesti nyytinkejä. Jääsken kihlakunnassa nyytingit olivat kansanpukuajan lopulla tyypillisimmin tummansinisiä.

En itse osaa nyplätä, joten en myöskään ohjeista tässä nypläämistä. Esiliinan nyytingit on mahdollista pujotella valmiiseen pujottelupohjaan, jota saa Vuorelmalta leveämpänä (3 cm) ja kapeampana (2 cm) versiona. Teollinen pujottelupohja on muutoin ihan hyvä tuote, mutta mielestäni materiaali on liian luirua, ja olisi kiva että väri- ja leveysvaihtoehtoja olisi saatavilla enemmän. Tämän ohjeen nyytingit on toteutettu Vuorelman pujottelupohjiin.

Tarvitset vaakaan tulevia nyytinkejä varten leveämpää ja reunojen nyytinkejä varten kapeampaa nauhaa. Kun tilaat nauhaa, huomioi että nauha kutistuu jonkin verran kirjonnan ja kastelemisen seurauksena (noin 6 %). Osta myös jokusen kymmentä senttiä ekstraa kokeiluja varten.

Esikuvassa on käytetty kuvioiden eli potrukkeiden lankana nähdäkseni sekä villaisia että kasvikuituisia lankoja. Kokeile aluksi eri värisiä ja paksuisia lankoja. Itse tykkäsin käyttää kirjontaan Bockensin Nm 8/2 Möbelåtaa (tex 125×2, 100g=400m), joka on tiivis ja vahva kaksisäikeinen villalanka. Tein kokeiluja paksummalla ja pörröisemmällä langalla, joka mielestäni sopi tähän hommaan huonommin.

Suunnittelin pujotuskuviot siten, että ne näyttävät mahdollisimman paljon alkuperäisen esiliinan kuvioilta. Kaikkia nyytinkejä ei ole mahdollista siirtää pujotuspohjaan sellaisenaan, koska pujotuspohjassa on tietty määrä langanpaikkoja. Yksinkertaisemmat nyytingit (kolme ylintä) on toteutettu hyvin samalla tavalla kuin alkuperäiset, mutta monimutkaisempien kuvioiden kohdalla oli pakko tehdä kompromisseja.

Jääsken kansallispuvun esiliinoissa olen nähnyt kahta eri pujotustapaa: kuviot on pujoteltu yksinkertaisena tai kaksinkertaisena. Kaksinkertainen pujottelu vie paljon enemmän aikaa, mutta lopputulos on paljon lähempänä nyplättyä nyytinkiä.

Jääsken esiliinan nyytinki. — Kokeilu paksummalla langalla (tex 135×2, 100g=370m). Paksumpi lanka voi olla hyvä valinta, jos aikoo pujotella kuviot vain yhteen kertaan.

Alkuperäisen esiliinan potrukkeissa käytettyjä värejä ovat vadelmanpunainen, vaalea keltainen, oliivinvihreä, tummanvihreä, poltettu oranssi ja valkoinen.

Vanhaa esiliinakangasta ja nyytinkiä. — *Monimutkaisissa kuvioissa potrukkeet eivät välttämättä toistu säännöllisesti. “Virheitä” ei siis tarvitse pelätä.*

Seuraavaksi nyytinkien pujotusohjeet ylhäältä alaspäin lukien, vasemmalla alkuperäinen esiliina ja oikealla oma esiliinani, ja sitten kaavakuva nyytingin pujottelemiseen. Jos haluat muokata pujottelukuviota tai tehdä kokonaan omanlaisesi, niin laitan tähän Vuorelman pujottelupohjista kaavakuvat, jotka voi esim. tulostaa. Reunimmaiset rivit kannattaa jättää tyhjiksi, koska näistä reijistä nyytingit ommellaan kiinni.

kapea pujotuspohja suunnittelukaavio Download

leveä pujotuspohja suunnittelukaavio Download

Vinkkejä pujotteluun:

Venytä pujotuspohjaa pujotellessa, jotta pujotuslanka ei ala kiristää. Muutenkin kannattaa tarkkailla pujotuslangan kireyttä. Voit esimerkiksi laittaa nauhan neulalla kiinni housunpolveen, sukkaan tms., niin saat nyytingin pysymään venytettynä. Jos kirjontalanka on liian kireällä, nyytinki vetäytyy kasaan. Joka tapauksessa nyytinki tulee kutistumaan joitain prosentteja, sillä pujotuspohja kutistuu kasteltaessa. Se paljonko nyytinki kutistuu, riippuu myös käyttämästäsi kirjontalangasta.
Kutista valmiit nyytingit kastelemalla ne 60-asteisessa vedessä (niin kuumaa mitä hanasta tulee).
Muita nyytinkejä kuin reunanyytinkejä ei tarvitse päätellä. Tee reunanyytinkien päähän päärme.

1 nyytinki

2 nyytinki

3 nyytinki

*Alkuperäisessä esiliinassa kuvio vaihtelee, ja pujotuskaavioon on valittu yleisimmin toistuva kuvio.*

4 nyytinki

*Alkuperäisessä esiliinassa kuvio vaihtelee ja siinä on yksi koristelanka enemmän kuin pujoteltavassa nyytingissä.*

5 nyytinki

6 nyytinki

*Alkuperäisessä nyytingissä on enemmän koristelankoja ja hieman vaihtelua, ja pujoteltavaa nyytinkiä on yksinkertaistettu.*

Reunanyytinki

Alkuperäisessä esiliinassa reunanyytingit eivät ulotu vyötärökaitaleeseen asti, vaan jäävät noin 6 cm päähän siitä. Viisas valinta on tehdä ensin ripsiraitakaitaleet ja muut nyytingit valmiiksi, koota esiliinakangas ja vasta sitten mitata, kuinka pitkät reunanyytingit tarvitsee.

Reunanyytingin pujotusmalli on tyypillinen Jääsken kihlakunnalle, mutta ei peräisin esikuvana olleesta esiliinasta. Esikuvaesiliinassa on reunanyytinkinä samantyylinen nyytinki kuin ylimpänä nyytinkinä. Halusin käyttää reunoissa kapeampaa pujottelupohjaa, minkä takia muokkasin reunanyytingin pujotusmallia. Jos haluat, voit tehdä reunojen nyytingit esikuvalle uskollisesti leveämpään Vuorelman pujotuspohjaan.

Kapeammassa pujotuspohjassa on muuten eri reikien tiheys kuin leveässä pohjassa.

Reunanyytingin pujotusmalli (muokattu alkuperäisestä). Tämä pujotusmalli mahtuu Vuorelman kapeampaan pujotuspohjaan.

Kankaan leikkaaminen

Leikkaa kankaasta vyötärökaitale, kaksi reunakaitaletta sekä ripsiraitakaitaleet. Nyt jos on käynyt niin, että ripsiraidoista on tullut suunniteltua leveämpiä tai kangas on kutistunut suunniteltua vähemmän, voit lyhentää esiliinan mittaa välipalttinoita lyhentämällä.

Suosittelen siksakkaamaan kaitaleet välittömästi, sillä kangas lähtee purkaantumaan kun sinne päin henkäiseekin.

Ompeluohje

Nyytinkiesiliina ommellaan pitkälti samalla tavoin kuin Jääsken alueen kudonnainen esiliina: jos jokin asia jää askarruttamaan, voit katsoa jos vastaus löytyy aiemmin julkaistusta ohjeesta: ohje kudonnaisesiliinaan.

1. Päärmää ripsiraitakaitaleet kummaltakin sivultaan noin 4 mm päärmeellä, paitsi ylin ripsiraitakaitale, jonka yläreuna jätetään päärmäämättä. Aseta nyytinki oikeat yhteen ripsiraitakaitaleen kanssa ja aivi ne kiinni toisiinsa. Kokoa tällä tavoin esiliinakangas ripsiraitakaitaleista ja nyytingeistä. (Esiliinakankaan ohjeessa on laskettu kankaaseen päärmevaraa 1 cm, jolla saa tehtyä 4 mm päärmeet. Mutta voit tehdä kapeammatkin päärmeet jos pystyt).

Jos ripsiraitakaitaleet ovat keskenään eri levyisiä (jos kudontajälki ei ole ollut tasalaatuista), voit jo nyt tasata kappaleiden mittaa leikkaamalla. Jos joudut lyhentämään kappaletta, eli leikkaamaan hulpioreunan pois, sijoita nämä kappaleet esiliinan alaosaan ja säästä yläosaan ne kappaleet, joissa hulpioreuna on tallella.

Silitä kasattu esiliinakangas.

Jääskeläisen esiliinan kangas. — *Esiliinakangasta, jossa vuorottelevat ripsiraidat nyytingit.*

2. Aseta reunakaitaleet oikein yhteen esiliinakankaan kanssa siten, että reunakaitaleen se puoli jossa on vähemmän palttinaa (saumavaran verran) tulee kiinni reunaan. Alhaalla aseta reunakaitaleen alalaita tasaan alimman nyytingin alalaidan kanssa. Reunakaitaleen alapäät voi halutessaan päärmätä ennen tätä, mutta koska kyseessä on hulpioreuna, ei se ole pakollista. (Nyt tässä vaiheessa ei haittaa, jos nyytingit jäävät ylipitkinä roikkumaan reunan yli tai jos kaikki ripsiraitakaitaleet eivät ole ihan saman levyisiä – kunhan ompelet reunakaitaleen sauman suoraan. Voit tasata yli jäävät osat nyt tai myöhemmin.)

Ompele reunakaitaleen ja esiliinakankaan sauma 7 mm saumavaralla siten, että pistot osuvat reunakaitaleen ripsiradan reunaan. Valmiissa esiliinassa sauma jää piiloon, joten voit ommella sen ompelukoneella. Käsin ommellen esim. jälkipistoin.

Kaitaleiden yläpäissä ompele sauma esiliinakankaan reunasta yli (ks. kuvat).

Reunakaitale ennen kiinnittämistä esiliinaan. — *Aseta reunakaitale oikeat vastakkain esiliinakankaan kanssa.*

Reunakaitaleen ompelu keskeneräisenä. — *Esiliinakankaan ja reunakaitaleen sauma ommellaan reunakaitaleen ripsiraidan reunaan.*

Ohje, miten reunakaitaleen päät tulee ommella. — *Reunakaitaleen ylälaidassa kaarra sauma siten, että se päättyy esiliinakankaan reunaan. Sininen viiva = esiliinakankaan reuna. Vihreä katkoviiva = sauma.*

Reunakaitaleen päät alkuperäisessä jääskeläisessä nyytinkiesiliinassa. — *Alkuperäisessä esiliinassa reunakaitaleen pää näyttää tältä.*

3. Nyt jos esiliinakankaan reuna on epätasainen (niin kuin esim. minulla on) kavenna saumavarat, mukaanlukien nyytinkien päät, kauttaaltaan 7 mm leveyteen tai halutessasi kapeammaksi. Halusin varmistaa että nyytinkien katkaistut päät eivät ikimaailmassa lähde purkautumaan, joten siksakkasin esiliinakankaan ja reunakaitaleen saumavarat kiinni toisiinsa.

Käännä reunakaitaleen vapaa laita nurjalle, silitä yksinkertainen päärme ja kiinnitä päärmepistoin. Kankaan kudontaohjeessa on laitettu reunakaitaleisiin 5 mm ylimääräistä päärmevaraa, ja jos et tarvitse tätä kaikkea niin leikkaa pois.

Ideana on, että esiliinakankaan ja reunakaitaleen sauma jää päärmeen alle peittoon, mutta että päärmepistot tehdään niin lähelle saumaa että niiden painaumat eivät näy kankaan oikealla puolella. Tavoitteena on myös, että reunakaitaleesta jää esiliinan oikealle puolelle näkyviin ainoastaan ripsiraitaa ja nurjalla pulella näkyy puolestaan pelkkää palttinaa. Se onkin sitten hyvin tarkka paikka, mihin päärmepistot tulee tämän kaiken saavuttamiseksi pistellä. Saatat esim. joutua kaventamaan saumavaroja.

Reunakaitale ja reunanyytinki alkuperäisessä jääskeläisessä nyytinkiesiliinassa. — *Alkuperäisessä esiliinassa reunakaitale ja reunanyytinki oikealta ja nurjalta puoelelta. Äsken tehty esiliinakankaan ja reunakaitaleen sauma jää päärmeen peittoon.*

*Reunakaitaleen toisen laidan kiinnittäminen nurjalle puolelle päärmepistoilla. Päärmepistot osuvat suunnilleen samaan kohtaan kuin reunakaitaleen ja esiliinakankaan välinen sauma.*

*Reunakaitale on ommeltu paikoilleen. Seuraavaksi päätellään niiden nyytinkien päät, jotka ovat edelleen vapaana.*

5. Jos et jo päärmännyt reunanyytinkien päitä niin tee se nyt. Päärmää tai muutoin päättele myös esiliinakankaan niiden nyytinkien päät, jotka eivät jääneet reunakaitaleen alle. Esiliinakankaan reunaa ei tarvitse päärmätä, sillä siinä on hulpio.

Oikeat puolet vastakkain aivi reunanyytinki kiinni reunakaitaleeseen ja reunakaitaleen päättymisen jälkeen suoraan esiliinan hulpioreunaan. Nyytingistä tulee lähemmäksi esiliinaa se puoli, jossa on valkoinen kirjontalanka reunassa. Venytä nyytinkiä ommellessa, erityisesti ripsiraidan päättymiskohdassa, jotta nyytinki ei ala aaltoilla. Tarkkaile ahkerasti nyytingin asettumista.

Jääsken esiliinan reunanyytinkien päät. — *Reunanyytingin päärmätyt päät alkuperäisessä esiliinassa.*

Reunanyytingin ompeleminen paikoilleen on kesken. — *Reunanyytinki aivitaan kiinni reunakaitaleeseen, oikeat puolet vastakkain.*

*Reunanyytinki ulottuu korkeammalle kuin reunakaitale. Nyytinki ei kuitenkaan ulotu vyötärökaitaleeseen asti.*

6. Laskosta esiliinakankaan vyötärö neljästä kohtaa parin millin laskoksille. Alkuperäisessä esiliinassa on noin 12 laskosta per laskosryhmä, mutta tee laskoksia sen verran kuin tarvitset. Laskosryhmät on sijoitettu hieman sivuille siten, että keskelle vyötäröä jää pidempi laskostamaton alue. Halutessasi voit ommella laskosharjat kiinni kankaan nurjalla puolella. Näin on tehty alkuperäisessä esiliinassa.

Vyötärön sopiva leveys voi esimerkiksi olla noin puolet vyötärön ympäryksestä. Oikea leveys löytyy sovittamalla.

Museossa oleva jääskeläinen esiliinan vyötärö mittanauhan kanssa. — *Vyötärön laskostus alkuperäisessä esiliinassa.*

7. Sitten kiinnitetään vyötärökappale. Aseta vyötärökappale ja esiliinakangas oikeat puolet yhteen siten, että vyötärökaitaleen ja esiliinan vyötärön keskikohdat osuvat yhteen. Aseta vyötärökappale niin päin että se puoli jossa on vähemmän palttinaa tulee kiinni reunaan.

Ompele vyötärökaitaleen ja esiliinan sauma 0,7 cm saumavaralla käsin esim. jälkipistoin, tai ompelukoneella. Sauma saattaa jäädä näkyviin esiliinan nurjalla puolella. Jos haluat tehdä täsmälleen kuten alkuperäisessä esiliinassa, katso että sauma tulee parin millin päähän vyötärökaitaleen ripsiraidasta, siis siten, että vyötärökaitaleen oikealla puolella on alhaalta päin lukien pari lankaa palttinaa ennen kuin ripsiraita alkaa.

Jos haluat, voit kääntää esiliinakankaan reunan 1–2 mm taitokselle, kun ompelet sauman sen kohdalta. Näin on tehty alkuperäisessä esiliinassa (ks. kuva). Esiliinakankaan reunassa on hulpio, joten näin ei ole pakko tehdä.

*Alkuperäisessä esiliinassa esiliinakangas on käännetty pienen pienelle yksinkertaiselle päärmeelle. Voit halutessasi tehdä näin.*

8. Silitä sauma tasaiseksi siten, että käännät saumavarat vyötärökaitaleen puolelle. Silitä 0,7 cm yksinkertainen päärme vyötärökappaleen vapaaksi jäävien päiden alalaitaan. Silitä noin 0,5 cm päärme vyötärökaitaleen ylälaitaan. Päärmeet tulevat vyötärökaitaleen nurjalle puolelle.

Käännä vyötärökaitaleen vapaa laita nurjalle puolelle. Vyötärökaitaleen nurjalle puolelle jää ripsiraitaa vähän näkyviin. Aivi vyötärökaitaleen vapaiden päiden alalaidat kiinni. Ompele vyötärökaitaleen vapaa laita päärmepistoin esiliinakankaaseen. Tämä on vähän vaikea selittää, mutta ks. tarvittaessa kaaviopiirros. Ompeleet osuvat suurin piirtein samaan kohtaan kuin esiliinakankaan ja vyötärökaitaleen sauma.

*Kaavapiirros: esiliinan vyötärökaitaleen rakenne. Kuva esiliinan nurjalta puolelta.*

Esiliinan vyötärökappale ennen toisen puolen paikoilleen kiinnittämistä. — Esiliinan ja vyötärökaitaleen sauma on ommeltu ja yksinkertaiset päärmeet silitetty vyötärökaitaleen päihin sekä ylälaitaan. Seuraavaksi vyötärökaitaleen laita käännetään vasten nurjaa puolta ja ommellaan kiinni päärmepistoin.

*Alkuperäisen esiliinan vyötärökaitale nurjalta puolelta. Päärmepistot ovat näkyvissä. Laskosten harjat on ommeltu kiinni toisiinsa.*

*Alkuperäisen esiliian vyötärö oikealta puolelta.*

9. Vyötärökaitaleen päitä ei tarvitse päärmätä, sillä ne käännetään lenkiksi solmimisnauhaa varten. Käännä muutama sentti vyötärökaitaleen päästä nurjalle. Ompele lenkki kiinni siten, että pistot eivät tule näkyviin vyötärökaitaleen oikealla puolella. Esiliina on nyt valmis.

*Vyötärönauhaa varten tehty lenkki vyötärökaitaleen päässä.*

Miten sujui?

Jos suoraan sanon, oli tämän esiliinan kokoonpaneminen helvetillinen työmaa. Homma alkaa kankaan kutomisella, joka näin jälkikäteen ajatellen on kevyin työvaihe. Nyytinkien valmistaminen on se mikä vie eniten aikaa: en kellottanut työtä mutta karkeasti arvioiden nyytinkien edestakaisin pujotteluun meni varmaan 30 tuntia. Sitten vielä ompelu, missä riittää työtä siinäkin, sillä jokaikinen ripsikaitale pitää päärmätä erikseen, joka ikinen nyytinki aivitaan kiinni jne. jne.

Verrattuna Jääsken kihlakunnan ripsiraitaiseen esiliinaan on tämä nyytinkiesiliina valtavan työläs, aikaa menee ehkä kaksi tai kolme kertaa enemmän riippuen siitä, miten paljon aikaa käyttää ripsiraitaisen esiliinan helmapitsiin. Jos haluaa nopeasti ja helpolla Jääsken riikineisiin esiliinan niin ehdottomasti kannattaa mennä ripsiraitaesiliinalla.

Jääsken alueen vaatteet eivät muutoin ole hirveän koristeellisia, joten nyytinkiesiliina antaa mahdollisuuden päästä pipertämään ja näyttämään taitonsa. Ja siis onhan se upea. Laitoin valmiin nyytinkiesiliinan seinälle roikkumaan ihan vain jotta voin joka kerta ohi mennessäni pysähtyä katsomaan sitä. Hitto se on hieno.

Oletko valmistanut nyytinkiesiliinan tällä tai jollain muulla ohjeella? Laita alle kommenttia!

Lue myös

Ohje: Ruokolahtelainen esiliina

Jääsken kihlakunnan nyytinkiesiliinat

Käsityöt

Pinteli eli tyttöjen päänauha

Pinteli tarkoittaa nuoren tytön kansanpukuun kuuluvaa päänauhaa. Etelä-Karjalassa tytöt käyttivät pinteliä ainakin Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnissa – muualta Etelä-Karjalasta tietoja sen käyttämisestä on vähemmän. Pinteli on suhteellisen tuore lisäys karjalaiseen kansanpukuun, sillä vanhastaan tytöt käyttivät metallinastoin koristeltua säppäliä. Pinteli ei tullutkaan yleiseen käyttöön kaikkialla Karjalan Kannaksella.

Ketkä käyttivät pinteliä?

Lähteissä ei yleensä ole tarkkaan määritelty, minkä ikäisenä tytöt alkavat käyttää pinteliä. Räisälästä mainitaan jo pikkutyttöjen käyttäneen pinteliä, ja Magnus von Wrightin maalauksessa Räisälästä näemmekin pintelin sylilapsen päässä. Naapurissa Pyhäjärvellä alle 12-vuotiaat tytöt eivät kuitenkaan käyttäneet mitään päähinettä. (Schvindt 1913, 19–21; 28.)

Pintelin käyttäminen saattoi loppua rippikouluiässä tai jatkua senkin jälkeen sykeröiden päällä. Rippikoulun käyneetkin tytöt saattoivat käyttää pinteliä ainakin Jääsken kihlakunnassa (Akiander 1852, Schvindt 1913, 152–153) ja Pyhäjärvellä (Schvindt 1913, 19–21). Rippikoulu joka tapauksessa oli merkittävä käännekohta tytön elämässä: ripillä käymättömät tytöt olivat lapsia, rippikoulun jälkeen naimakelpoisia tyttöjä tai nuoria naisia.

Ortodoksien käyttämät pintelit mainitaan Metsäpirtistä (Vahter 1930, 1).

Miten hiukset laitettiin pintelin alla?

Todennäköisesti pinteli asetettiin levällään olevien (ei siis esim. letitettyjen) hiusten päälle. Tyttöjen kerrotaan käyttäneen pinteliä avonaisten, levällään olevien hiusten päällä ainakin Kaukolassa ja eteläisessä Jääsken kihlakunnassa (Schvindt 1913, 38, 143) sekä Joutsenossa (Falkman 1882), todennäköisesti muuallakin, mutta tätä ei ole lähteissä erikseen mainittu.

Vanhassa eteläkarjalaisessa perinteessä hiusten sitominen tulee ajankohtaiseksi vasta rippikouluiästä alkaen. Nuoret tytöt saivat kulkea hiukset vapaana, kun taas rippikoulun jälkeen hiukset (ainakin juhlapuvussa) kierrettiin sykeröille, ja myöhemmin vaimona peitettiin aina hunnulla. Lavansaarella alettiin panna tyttöjen hiuksia jonkinlaisille sykeröille jo 8–9-vuotiaana (Sirelius 1910), mutta tämä on poikkeuksellisen aikaisin. Lähes kaikissa tiedoissa rippikoulun mainitaan olevan vedenjakajatapahtuma, jonka jälkeen tytöt alkavat pitää hiuksiaan kiinni.

On totta, että tyttöjen hiusten letittämisestä on tietoja Kurkijoelta ja Sortavalasta, Uudeltakirkolta ja Viipurista (Schvindt 1913, 54, 69, 105, 135). Hiusten letittäminen kuitenkin levisi Karjalaan vasta 1800-luvun lopulla (Sirelius 1915, 38). Antreasta ja Rautjärveltä on muistitietoja, joiden mukaan noin 1870-luvulla tytön hiukset oli jaettu kahdelle letille (Vahter 1924; Vahter 1935, 23). Perinteinen tapa käyttää pinteliä on kuitenkin avoimien hiusten päällä, eikä näissä letittämistä koskevissa tiedoissa mainita pinteliä.

Entä sitten hiusten pituus? Yleisesti naisten hiusten pituus kulki suurin piirtein käsi kädessä hunnun koon kanssa siten, että Jääsken kihlakunnassa hiukset ulottuivat olkapäihin, Räisälässä ja Pyhäjärvellä vähän korvien alapuolelle, Rannan kihlakunnassa leukapieliin ja Sakkolassa ja Raudussa korvalehtiin asti (Sirelius 1915, 6; Schvindt 1913, 19). Tyttöjen hiusten pituus ei välttämättä seurannut tätä samaa sääntöä.

Tyttöjen hiusten leikkaamisesta on mainintoja Räisälässä paidan kaulukseen asti (Schvindt 1913, 28), Koivistolta korvan alapuolelle (Vahter 1924, 9) sekä Pyhäjärvellä ja Sakkolassa. Mahdollisesti tyttöjen hiuksia on leikattu lyhyeksi myös Äyräpään kihlakunnassa. (Sirelius 1915, 6.)

Missä Etelä-Karjalan pitäjissä käytettiin pinteliä?

Pintelin käyttö oli laajalle levinnyttä Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnissa. Äyräpään kihlakunnasta ei ole tietoa pintelin käyttämisestä, Rannan kihlakunnasta on yksittäinen tieto (Mannonen 1938, 7335). Se että pienillä tytöillä ei ollut lainkaan päähinettä, on mainittu Sakkolasta (Schvindt 1913, 8–9), mutta sielläkin pintelit mainitaan toisessa lähteessä (Metsäpirtin ortodokseilla, Vahter 1930, 1).

Pinteli on uudehko päähine, sillä vanhaan aikaan eteläkarjalaiset tytöt käyttivät säppäliä. Se että paikkakunnalla on käytetty säppäliä kansanpukuajan lopulla, voi selittää pinteliin liittyvien mainintojen vähyyden. Kirvussa pinteli korvasi säppälin jo 1800-luvun alussa (Halinius 1826), Pyhäjärvellä ja Räisälässä pinteliä ja säppäliä käytettiin rinnakkain siten, että säppäli oli juhlavampi (Schvindt 1913, 19–21; Lehtinen & Sihvo 2005, 108). Koivistolla pinteli ei näytä tulleen käyttöön lainkaan, vaan nuoretkin tytöt käyttivät säppäliä (Mannonen 1937, 3306; Sirelius 1915, 16). Äyräpään kihlakunnasta on mainintoja levällä päin kulkevista tytöistä, mutta päähineen puuttumista tai vaihtoehtoisesti pintelin käyttöä ei erikseen mainita.

Missä tilanteissa pinteliä käytettiin?

Pinteli kuului erityisesti pyhäpukuun eteläisessä Jääsken kihlakunnassa ja Hiitolassa. Räisälässä leveämmät pintelit olivat pyhäpinteleitä. (Magnus von Wrightin piirros KK988:4 1860; Schvindt 1913, 28, 47, 51.)

Käkisalmen kihlakunnassa pinteliä pidettiin tytön arkisena päähineenä. Pintelin käyttämisestä arkipäähineenä on tietoja Pyhäjärveltä Kaukolasta ja Räisälästä (Schvindt 1913, 19–21, 28, 38).

Saattoivatko naimattomatkin naiset peittää päänsä kylmällä säällä? Räisälästä on maininta, että tytöt eivät kovillakaan pakkasilla peittäneet päätään esim. huivilla, vaan käyttivät ainoastaan pinteliä (Schvindt 1883, 62).

Minkälaisia pintelit olivat?

Jääsken, Antrean, Kirvun ja Joutsenon tyylin musta silkkipinteli

Pinteleitä oli eri mallisia ja värisiä, ja niissä käytettiin eri materiaaleja:

	Materiaali	Väri	Leveys
Jääski, Antrea, Kirvu	Silkki	Musta	1,5–3 cm
Ruokolahti, Rautjärvi	Verka	Punainen	7–15 cm
Joutseno		Musta
Räisälä	Punainen, mustapunainen tai punakirjava		0,4–0,8 cm
Kaukola
Pyhäjärvi	Pirtanauha	Puna-keltainen	0,4 cm
Hiitola	Mm. kaluunanauha	Punainen sinireunainen

Pinteleiden materiaali, väri ja leveys alueittain. Taulukossa ei ole lähdeviitteitä, mutta löydät lähteet myöhempää tekstissä kunkin alueen osiosta.

Tietoja siitä että isommat tytöt käyttivät leveämpää ja pienemmät matalampaa pinteliä on Hiitolasta ja Räisälästä.

Miten pinteliä voi käyttää nykyaikaisessa karjalaisessa kansanpuvussa eli riikineissä?

Pinteli sellaisenaan käytettynä on pääsääntöisesti tyttölapsen pukuun kuuluva päähine. Joillakin alueilla pintelin käyttämistä voidaan jatkaa sykeröiden päällä. Aikuisen naisen pukuun ei kuulu pinteli ainoana päähineenä.

Pintelin käyttämisen voi aloittaa siinä vaiheessa, kun se alkaa pysyä käyttäjänsä päässä. Vielä taaperolle sitä ei tarvitse pukea, eikä välttämättä leikki-ikäisellekään. Pintelin käyttämisen aloittamisiästä on vain vähän historiatietoja.

Nykyisin rippikouluun mennään yleensä 14-15-vuotiaana, mutta ennen vanhaan rippikoulu saatettiin käydä vähän vanhempanakin. Pintelin vaihtaminen sykeröihin voisi ajoittua siihen 14-18 ikävuoden välille – tämä suunnilleen vastaa historiallista naimalupaikää ja tähän aikaikkunaan sijoittuu nykyisinkin monia kulttuurisia ja oikeudellisia merkkipaaluja, joiden kautta siirrytään lapsuudesta nuoruuteen.

Tarkistetuissa kansallispuvuissa pinteli löytyy ainakin Jääsken, Joutsenon, Hiitolan, Lavansaaren, Seiskarin, Johanneksen ja Viipurin puvuista. Jos kaipaat ohjetta pinteliin, näistä on hyvä lähteä liikkeelle.

Tarkistamattomista kansallispuvuista pinteliä näkyy ainakin näissä: Antrea, Jääski, Joutseno, Ruokolahti, Kanneljärven savakkopuku, Viipurin uusi puku, Kurkijoki, Laatokan Karjala, Sortavala, Lavansaari, Seiskari. Nämä tarkistamattomat puvut ovat enemmän tai vähemmän historiallisia. Esimerkiksi Viipurin “uuteen” pukuun kuuluva pinteli ei ole historiallinen – ei Viipurissa eikä muuallakin eteläkarjalaisella pukualueella.

Tietoja pinteleistä alueittain

Jääsken kk

Jääsken alueella mustaa kapeahkoa silkkinauhaa käytettiin 1820-luvulta (Halinius 1826) ainakin 1860-luvulle asti (Pärssinen 1938). Jääsken, Antrean ja Kirvun alueelta ei ole kuvattu muita pintelityyppejä kuin musta silkkinauha.

Pinteli oli joko tuuman leveä (Akiander 1852) tai vähän leveämpi, 2–3 cm leveä (Schvindt 1913, 143). Silkkinauha oli sen verran pitkä, että sen päät riippuivat selällä (ibid.). Magnus von Wrightin piirroksessa Antreasta näkyy tällainen musta silkkinen pintelinauha, jonka päät roikkuvat pitkällä hameen päällä. Pintelin kiinnityskohdassa niskassa on punaiset tilkut.

Pinteliä käytettiin sunnuntaisin (Magnus von Wright KK988:4). Pinteliä käyttivät ripillä käymättömät ja ripillä käyneetkin tytöt sykeröiden ympärillä (Akiander 1852, ks. von Wrightin piirros). Tytöillä hiukset olivat pintelin alla auki (Schvindt 1913, 143). Aikaisintaan 1860-lukua koskevan muistiedon mukaan pinteliä käyttivät naimattomat tytöt (Pärssinen 1938).

Jääskeläinen pinteli M. Seifert 1867 (KK995.1)

Piirros tytöstä perinteisessä kansanpuvussa pinteli päärrä. — Jääskeläinen pinteli M. Seifert 1867 (KK995.1)

Ruokolahdella ja Rautjärvellä käytettiin leveää punaista verkaa, leveydeltään noin 7–10 cm, ja se neljässä kohtaa kiinnitettiin hiuksiin suurinuppisilla neuloilla (Schvindt 1883, 91; Schvindt 1913, 152–153). Muissa lähteissä (Jurva 1960; Nimimerkki Cfs 1869) on kuvattu veran olleen jopa leveämpi, 13–15 cm.

Pinteliä käyttivät rippikoulua käymättömät tytöt (Schvindt 1883, 91) mutta ilmeisesti sitä saattoivat käyttää myös rippikoulun käyneet (Schvindt 1913, 152–153).

Rautjärveltä kirjoitti lehteen Nimimerkki Cfs vuonna 1869, kuinka punaisen veran käyttäminen lakkasi kuin seinään:

”pienempiä muutoksenoireita on näkynyt [vaateparressa] jo, neitoset näet juhlapu’ussa viime kesästä asti ovat käyttäneet mustaa silkkinauhaa pääverhona; ennen oli pian korttelin levyinen punanen verka pään ympäri, yläreunasta korvallisten kohdalta ulospäin venytetty; se olikin todella oudompi, milt’ei ruma. Kalleuden suhteen ei kumminkaan eroitus ole iso, mutta muodin muutos tänä aikana!” [Yleisesti aikalaiskuvauksissa paheksuttiin sitä rahaa, minkä rahvas tuhlasi pukujensa ostomateriaaleihin]

Rautjärveltä on kyllä Anna-Maria Luumilta saatu muistitieto punaverasta niinkin myöhältä kuin 1900-luvun alusta. On mahdollista, että mummo on tehnyt Luumille veran vanhojen aikojen muistoksi, tai jopa kansallispukumielessä, ei sillä että tytöt olisivat vielä 1900-luvun alussa yleisesti käyttäneet verkanauhaa.

“Sen ’punase vera’ mummo iha tek miule. Se ol näin leyvii (noin 13–14 cm) ja se pantii iha pää ympär. Sit se kiinnitettii jollail neulal kii, jotta se ei puont. Verka ol oikei kaunista punasta.” Anna-Maria Luumi (os. Kalpio) s. 1894 (Jurva 1960)

Ruokolahti, tyttö päässään leveä verkainen pinteli. Magnus von Wright 1860 (KK983.14).

Severin Falkmanin 1870-piirrosten (teoksessa I Östra Finland) sekä Magnus von Wrightin vuoden 1860 piirroksen (KK983:12) perusteella Joutsenossa käytettiin mustaa pinteliä.

Joutsenolainen tyttö musta pinteli päässään. Severin Falkman, I östra finland, 1882.

Käkisalmen kihlakunta

Käkisalmen kihlakunnan pitäjien pintelit olivat keskenään hyvinkin erilaisia.

Pyhäjärvellä tytöt käyttivät pintelinä noin 4 mm leveää pirtanauhaa. Tässä nauhassa oli keskellä kaksi keltaista loimirihmaa ja kummallakin sivulla kaksi tai kolme punaista. Kude oli tavallisesti valkeaa rihmaa. Koska tässä puhutaan ”rihmasta” oli käytetty lanka joko pellavaa tai puuvillaa. (Schvindt 1913, 19) Piirsin tämän Schvindtin kuvauksen perusteella havainnekuvan siitä, miltä pyhäjärveläinen pintelinauha olisi voinut näyttää.

*Havainnekuva Pyhäjärveläisen pintelin pirtanauhasta Schvindtin (1913) kuvauksen perusteella.*

Pyhäjärven pinteli asetettiin päähän samoin kuin Pyhäjärven säppäli: se ”köytettiin päähän hiuksilla molemmin puolin jakausta noin pari senttiä hiusrajasta ja takaa päälaen ja takaraivon välille niinikään”. (Schvindt 1913, 19)

Pyhäjärvellä pikkutytöt kulkivat aivan paljaspäisinä noin 12-vuotiaiksi asti, jonka jälkeen he alkoivat käyttää pinteliä. Myös ripillä käyneet tytöt käyttivät pinteliä arkena ja sunnuntaina kotona, sillä säppäliä pidettiin ainoastaan kirkkomatkoilla ja muissa juhlissa. (Schvindt 1913, 19–21.)

Oikealla Pyhäjärven kansanpuvun säppäli päähän asetettuna. Pinteli puettiin Schvindtin mukaan samoin kuin säppälikin. Schvindt 1913.

Kaukolassa tytöt käyttivät levällään olevien hiusten päällä pinteliä arkisin sekä pienissä juhlissa (Schvindt 1913, 38). Magnus von Wrightin piirroksen (KK988.14) perusteella Kaukolassa käytettiin punaista pinteliä.

Kaukola. Vanhemmalla tytöllään on päässään punainen pinteli. Hiukset on kammattu taakse päin siten, että pään keskelle ei muodostu jakausta. Sylilapsella ei ole päähinettä. Magnus von Wright 1860 (KK988.14).

Räisälässä pinteli saattoi olla punainen, mustapunainen tai punakirjava. Isommat tytöt käyttivät pyhänä 8 mm leveää pinteliä ja arkena 4–5 mm leveää pinteliä. Pikkutytöt käyttivät aina kapeampaa pinteliä. (Schvindt 1913, 28) Räisälässä pinteli syrjäytti 1800-luvulla säppälin arkikäytössä ja lopulta myös kirkkokäytössä (Lehtinen & Sihvo 2005, 108). Räisälän tytöt eivät pakkasellaan pitäneet päässään muuta säppäliä tai pinteleillä (Schvindt 1883, 62).

*Räisälä. Sylilapsella sekä vanhemmalla tytöllä vasemmalla on päässään punainen pinteli. Vanhemman tytön hiukset on kammattu taakse päin siten, että pään keskelle ei muodostu jakausta.* *Magnus von Wright 1860 (KK988.16)*

Hiitolassa käytettiin Keski-Karjalan tyylisiä leveitä pinteleitä. Schvindtin mukaan ”täysikasvuiset tytöt” käyttivät korkeaa pinteliä, jossa alus oli sininreunainen punainen ja ”kesellisenä” oli kiiltävä nauha. ”Keskenkasvuiset” tytöt käyttivät matalampaa pinteliä. Pinteli oli näyttävä päähine, ja se kuuluikin pyhäpukuun. Schvindt ei kerro tarkkaan, milloin pintelin käyttäminen Hiitolassa loppui, mutta antaa ymmärtää että se on tapahtunut jo kauan aikaa sitten. (Schvindt 1913, 47, 51.) Tämä Schvindtin kuvaama Hiitolan tyylin piteli: punainen, sinireunainen ja keskellä kiiltävä nauha, kuulostaa samantyyliseltä kuin millainen pinteli on kurkijokelaisen tytön päässä Magnus von Wrightin maalauksessa (KK98815).

Kurkijoki, saman tyylinen pinteli kuin mitä kuvauksen perusteella on ollut käytössä Hiitolassa. Magnus von Wright 1860 (KK988:15).

Sakkola, Rautu

Sakkolasta ja Raudusta on ainoastaan tieto, että pikkutytöillä tavan mukaan ei ollut mitään päässään, ja ripille päästyä alettiin käyttää säppäliä (Schvindt 1913, 8–9). Mutta muistitiedon mukaan Metsäpirtissä ortodoksit käyttivät pintelinä kapeaa ”harjulaiselt” ostettua silkkinauhaa (Vahter 1930, 1).

Rannan kihlakunta

Löysin yhden maininnan Rannan kihlakunnassa käytetyistä tyttöjen silkkinauhoista: ne mainitsee Anni Mononen (s. 1875) Uudeltakirkolta, joka perustaa tietonsa vuonna 1810 tai 1816 syntyneen anoppinsa käyttämään pukuun (Mannonen 1938, 7335).

Rannan kihlakunnasta on säilynyt vähän tietoa pinteleistä. Mahdollisesti tämä johtuu siitä, että nuoretkin tytöt käyttivät säppäliä: Koivistolla jo 7–8-vuotiaat tytöt käyttivät säppäliä arkena ja pyhänä (ainakin ennen vanhaan) (Sirelius 1915, 16). Kansanpuvut hyvin tuntenut Ulla Kallonen Koivistolta mainitsi ainoastaan säppälit pienen tytön päähineenä (Mannonen 1937, 3306).

Äyräpään kihlakunta

Äyräpään kihlakunnasta ei ole mainintoja pintelin käyttämisestä. Schvindt kertoo Äyräpään kihlakunnan pienien tyttöjen kulkeneen hiukset levällään (”levälläpäätytöt”), eikä hän mainitse tässä yhteydessä pinteliä (Schvindt 1913, 91–93; Salenius 1870, 36). Myös muistitiedossa Heinjoelta tulee esiin vastaava maininta levälläpäin kulkemisesta – ei mainintaa pinteleistä (Järvi 1913).

Mahdollisesti Äyräpään kihlakunnassa leikattiin pienien tyttöjen hiuksia, sillä äyrämöistyttöjen nuppuhiusten annettiin kasvaa kokonainen vuosi ennen rippikouluun menoa, jotta hiuksiin saatiin sykerö (Sirelius 1915, 6).

Lähteet

Akiander, Matthias (Matti Akkanen). Naisien waateh-parresta Jääskessä. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1852. Linkki.
Falkman, Severin. I Östra Finland. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1882. Linkki
Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön. Linkki.
Jurva, Mirjam. Tiedot koottu Rautjärven kansallispuvun suunnittelun yhteydessä. Käsikirjoitus, Museovirasto, 1960.
Järvi, Hanna. ”Kertomus puvuista, koristuksista ja karjanhoidosta Heinjoella.” SKS käsikirjoitus E58, 1913.
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin. Museovirasto, 2005.
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 2815–3435; 4131–4588, 1937.
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 6992–7476, 1938.
Nimimerrki Cfs. Suomen virallinen lehti, 1869:43.
Pärssinen, Sirkka. ”Puvut.” SKS Käsikirjoitus E142. 1938. Maria Kuisma Kirvusta (s. 1852)
Salenius, J. M. Walkjärwen pitäjän kertomus. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1870. Linkki.
Schvindt, Theodor. Luettelo Suomen ylioppilas-osakuntien kansatieteellisistä kokoelmista I. 1883. Linkki.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sirelius, U.T. “Vanhanaikainen naispuku Lavansaarella ja Seiskarissa”. Suomen museo, 1910.
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Vahter, Tyyni. ”Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Museovirasto, käsikirjoitus, 1924.
Vahter, Tyyni. ”Metsäpirtin, Muolaan, Raudun ja Valkjärven naisten käsitöistä”. Museovirasto, käsikirjoitus, 1930.
Vahter, Tyyni. ”Rautjärven naisten käsitöistä ym. pitäjiä.” Museovirasto, käsikirjoitus, 1935.
Vahter, Tyyni, et al. Suomalaisia Kansallispukuja: Kuvia ja ohjeita käytäntöä varten. WSOY, 1948.

Magnus von Wrightin piirrokset KK988:4, KK983:12, KK988:14, KK988:15, KK988:16, KK988:17.

Esiliinat

Jääsken kihlakunnan nyytinkiesiliinat

Jääsken kihlakunnalla (Joutsenoa lukuun ottamatta) on oma esiliinatyylinsä, joka selvästi erottuu ympäröivistä alueista. Esiliinoja on sekä ku(d)onnaisiksi kutsuttuja punaraitaisia esiliinoja että arvostettuja nyytinkiesiliinoja. Tässä artikkelissa käsitelen ainoastaan nyytinkiesiliinoja. Lue kudonnaisesiliinoista aiemmasta artikkelista.

Samantyylisiä esiliinoja käytettiin Jääsken, Kirvun, Antrean, Ruokolahden ja Rautjärven pitäjissä. Mahdollisesti nyytinkien eli pitsien kuviot olivat erilaiset Ruokolahdella ja Rautjärvellä, kuitenkin riittävän samanlaiset, että niiden esiliinoja ei voi satavarmasti erottaa Jääsken, Kirvun ja Antrean esiliinoista. Todennäköisesti tyylit vaihtelivat myös ajassa siten, että vanhemmissa esiliinoissa nyytinkipitsit olivat ruskeita, harmaita tai valkoisia ja uusimmissa sinisiä.

Käytön konteksti

Nyytinkiesiliinat olivat siinä mielessä arvokkaita, että niiden valmistaminen vaati kymmeniä tunteja työtä. Esiliinaa käytettiin myös arkena (Akiander 1852), mutta nyytinkiesiliinat olivat pyhäesiliinoja (Schvindt 1913, 151). Sokan emäntä Vuoksenrannasta (entistä Antreaa) kertoi, että rippikirkkoon puettiin nyytinkiesiliinat, vaikka muuten käytettiin “kuonnaisii” (Vahter 1934).

Jostain syystä esiliinaan käytetyn työn määrä ei näkynyt sen rahallisessa arvossa. 1800-luvun puolivälissä esiliina arvioitiin perunkirjoissa keskimäärin 25 kopeekan arvoiseksi (sarkaviitta 64 kopeekkaa ja hame 79 kopeekkaa). Olen tutkinut jonkin verran Jääsken perukirjoja 1800-luvulta. 1800-luvun loppua kohti esiliinoja omistettiin useampia kuin vuosisadan alussa, mutta ne laskettiin perunkirjoissa halvempiarvoisiksi. Mahdollisesti määrän nousu mutta arvon lasku selittyy sillä, että 1800-luvun alkupuolella esiliinat olivat arvokkaampia nyytinkiniekkoja ja loppupuolella vähempiarvoisia kudonnaisraitaisia. Muidenkin vaatekappaleiden keskimääräinen arvo kuitenkin näyttää laskeneen 1800-luvun mittaan, joten syy saattaa löytyä rahan arvon vaihteluista.

Nyytinkejä tekivät tytöt. Nyytinkiesiliinat olivat hurstuthameiden ohella näytön paikka nuorelle naiselle: “Mitä soreamman esiliinan tyttö osaa itsellensä valmistaa, sitä pätevämpänä häntä pidetään. — Nyytingin teko on jäykkäsormisille äkkinäistä; sillä se vaatii taidollisuutta.” (Akiander 1852). Käsityöt on usein ymmärretty tyttöjen kelpoisuuden näytteinä, vaikka todellisuudessa kaikkea ei välttämättä valmistettu itse: Anni Hikipään ollessa nuori [1860-luvulla] talonpoikaistytyöt ostivat pastori Winterin tyttäriltä pitsiä esiliinoihinsa. Hikipää kertoo myös ettei itse tehnyt nyytinkejä, koska oli köyhä palvelusihminen. (Vahter 1924, 18.)

Nyytinkien käytön lasku näyttää sijoittuvan 1850–1870 luvulle. Schvindtin mukaan Ruokolahdella ja Rautjärvellä nyytinkiesiliinat alkoivat jäädä pois käytöstä 1800-luvun puolivälin tienoilla, kun taas kudonnaisesiliinoja käytettiin kansanpukuajan loppuun asti (Schvindt 1913, 151). Sireliuksen mukaan nyytinkejä valmistettiin Jääsken kihlakunnassa 1870-luvulle asti. Kudonnaisia esiliinoja alettiin Sireliuksen mukaan käyttää vasta 1860-luvulla (1915, 135), mikä kuitenkaan ei todennäköisesti pidä paikkaansa (ks. kaksi viimeistään vuodelta 1852 olevaa kivipainokuvaa myöhemmin artikkelissa). Tyyni Vahterin vuonna 1924 haastattelemat vanhat naiset muistivat nyytinginteon mutta kaikki eivät itse osanneet tehdä sitä, ja nyytinginteon kerrottiin päättyneen suunnilleen 1860–1870-luvulla. Antrean Liikolan kylästä kotoisin oleva 82-vuotias nainen sekä Kirvun Mertjärveltä kotoisin oleva Elli Heija, 73 vuotta, olivat tyttönä tehneet nyytinkiä. (Vahter 1924, 17-19.)

Nyytinkien käytön loppuminen on tapahtunut vain hieman aiemmin tai samoihin aikoihin, kun kansanpuku muutenkin jäi pois käytöstä. Todennäköisesti samoja syitä vaikuttaa nyytinkien kuin kansanpukujenkin häviämisen taustalla. Nyytingit olivat erityisen työtä vaativa osa pukeutumisessa, minkä takia niiden häviäminen on helppo ymmärtää. Antrean Ikävalkolassa 75-vuotias Anttilan emäntä kertoi, että hänen äitinsä ei ollut antanut hänen tehdä nyytinkiä, oli vain sanonut, että se oli tarpeeksi hänen omia harteitaan pakottanut, kun koko talven sai istua nyytinkirukin ääressä, että sai yhteen esiliinaan. (Vahter 1924, 17-19.)

Senkin jälkeen, kun uusia nyytinkejä ei enää valmistettu, saatettiin käyttää vanhoja esiliinoja ja jopa siirtää vanhoja nyytinkejä uusiin esiliinoihin. Museokokoelmiin nyytinkiesiliinoja on saatu runsaasti.

Säilyneet nyytinkiesiliinat

Galleriassa alla ovat esillä kaikki nyytinkiesiliinat, joista löytyi kokokuva. Esiliinoja on monessa eri museossa: niitä on riittänyt myös ulkomaille vaihdettavaksi.

Kunstkamera 323-26 ja 323-101
Venäläinen etnografinen museo REM 8762-31036 ja REM 8762-31034
Lahden museot, Viipuri-kokoelma 582:167, 717:201 ja 10667:1481
Kansallismuseo KA7510, KA7541, K7619 (tarkistetun kansallispuvun esiliinan esikuva)
Nordiska Museet NM.0077445 ja NM.0048360
Lappeenrannan museot EKME3136 ja EKME1861
Penn Museum 19515.2
Néprajzi Múzeum: NM 4131

Esiliinoista KA1481, KA3760 Kirvu, KA3769 Jääski ja KA3758 Rautjärvi ei ole kokokuvaa saatavilla. Lisäksi Kansallismuseossa on esiliinat KA1424, KA1425 ja KA1426 Jääsken kihlakunnasta; KA3752, KA3753, KA3754 ja KA3756 Ruokolahdelta; KA3763 Rautjärveltä; KA3755, KA3757, KA3759, KA3761, KA3762 ja KA3764-KA3767 Kirvusta; KA3768 ja KA3770 Jääskestä. Näistä luetelluista Kansallismuseon esiliinoista on saatavilla ainoastaan tiedot, jotka niistä on kirjattu Osakuntien kansatieteellisen museon luetteloon.

Jääskeläinen nyytinkiesiliina, jonka raidat ovat tiheästi asetellut. — Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset Kansanpuvut Ja Tekstiilit.” *Karjala. 1, Portti Itään Ja Länteen*, 1981, pp. 151–173.

Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset Kansanpuvut Ja Tekstiilit.” *Karjala. 1, Portti Itään Ja Länteen*, 1981, pp. 151–173.

Nyytinkiraitaisia esiliinoja ei tiettävästi näy aikalaisvalokuvissa, lukuunottamatta Michel Seifertin studiovalokuvia vuodelta 1867. Kahdessa oheisessa kivapainokuvassa (viimeistään vuodelta 1852) nyytinkiesiliinoissa on helmassa hapsut, mikä on erikoista, sillä yhdessäkään säilyneessä esiliinassa ei ole helmahapsuja.

Kivipainokuva kahdesta kansanpukuisesta naisesta. — *KK2496:1 Museovirasto. Kruskopf, Pehr Adolf*, *viimeistään vuodelta 1852. Jääskeläinen vaimo ja tyttö.*

Kivipainokuva, jossa jääskeläinen vaimo on kesäisessä juhlapuvussa. — *KK2496:1 Museovirasto. Kruskopf, Pehr Adolf*, *viimeistään vuodelta 1852. Jääskeläinen vaimo ja tyttö.*

Esiliinan rakenne

Nyytinkiesiliinan väleissä oli koristuksina kuusi tai seitsemän nyytinkiä (Halinius 1816, Siteerattu Schvindt 1913, 148). “Pari tuumaa leveäin palttinasiepalein välihin ommellaan nyytinkiä, jota myös pannaan esiliinan molemmille kupeille ja alapäähän — Nyytinki on leveämpi ja kapeampi aina sitä myöten, mihin sitä milloinki ommellaan; ei se kuitenkaan ole milloinkaan tuumaa leveämpi. (Akiander 1852.) Kun ”oltiin oikeen ylpeit, pantii monen sortillist ylhäälle kapeampia, sitte aina leveämpiä nyytinkejä helmaan päin”. (Antrea, Liikola. Vahter 1924, 17.)

Yleensä raitojen järjestys on sama siten, että ylimpänä on ripsiraita, sitten nyytinki, ja nämä ripsiraidat ja nyytingit vuorottelevat helmaan asti. Helmassa alimpana on nyytinki. Helmanyytinki mukaan luettuna on esiliinoissa 6-7 vaakasuoraa nyytinkiä. Esiliinoissa KA7510 ja LHMVHMAE717:201 on alkuun kaksi raitaa ennen ensimmäistä nyytinkiä. Parissa esiliinassa ylimmäinen ripsiraita on erilainen kuin alemmat ripsiraidat. Esiliinassa Kunstkamera 323-101 näyttäisi olevan nyytinki ylimpänä.

Nyytinkien, palttinan ja ripsiraitojen välinen suhde vaihtelee. Joissain esiliinoissa valkoista palttinaa on vähemmän kuin raitaa, toisissa esiliinoissa toisinpäin.

Vertailukuva kahdesta jääskeläisestä nyytinkiesiliinasta. — *Esiliinojen raitojen ja nyytinkien suhde vaihtelee. Kuvat: NM.0048360 ja Sihvo 1981.*

Mitat

Sireliuksen mukaan esiliina oli Kirvussa kapea ja lyhyt vielä 1800-luvun alussa ja piteni “sitten 1821:n tienoilla” (1915, 138). Sirelius todennäköisesti siteeraa jotain Andreas Haliniuksen tekstiä. Halinius kertoo mahdollisesti vuonna 1816 kirjoittamassaan tekstissä Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början, että esiliina on kapea ja ulottuu hieman polven alapuolelle.

Muutamista esiliinoista on saatavilla sekä pituus- että leveysmitta (kaavio 1). Suurin osa museoiden esiliinoista on keskenään suunnilleen samankokoisia. Oheisessa kaaviossa niiden ympärille on piirretty ympyrä. Leveys vaihtelee noin 55-65 cm välillä ja pituus 70-80 cm välillä. Kudonnais- ja nyytinkiraitaiset esiliinat ovat suunnilleen saman kokoisia. Jos jätetään tarkastelun ulkopuolelle kaksi poikkeuksellisen kapeaa esiliinaa, on keskimääräinen nyytinkiesiliinojen pituus 74,5 cm ja leveys 60,9 cm, kudonnaisraitaisten pituus 75,5 cm ja leveys 59,5 cm.

Kaavio jääskeläisten esiliinojen pituuksista ja leveyksistä tyylin mukaan. — Kaavio 1. *Nyytinkiesiliinat:* Jääski (EKME3136); Jääsken kihlakunta (LHMVHMAE10667.1481) ; Jääski (LHMVHMAE582.167 ); Kirvu (LHMVHMAE717.201); Jääsken kihlakunta (MAE No. 323-101); Jääsken kihlakunta (MAE No. 323-26); Antrea (NM 4131); Jääski (NM 6060) ; Jääsken kihlakunta (Penn Museum 19515.2); Jääsken kihlakunta (REM 8762-31034); Jääski (REM 8762-31036) *Kudonnaisesiliinat:* Jääski (KA1428) ks. Finna; Ruokolahti (LHMVHMAE2430.968); Jääsken kihlakunta (MAE No. 323-102); Jääsken kihlakunta (MAE No. 323-27); Jääski (NM 6061); Jääsken kihlakunta (REM 3054-35); Jääsken kihlakunta (REM 3054-36); Jääski (REM 8762-31035)

Jos verrataan tätä kokonaiskuvaan, ovat Jääsken kihlakunnan kudonnais- ja nyytinkiesiliinat keskimittaisia suhteessa muihin karjalaisiin esiliinoihin. Ne ovat keskimäärin pidempiä kuin Äyräpään kihlakunnan esiliinat, kapeampia ja lyhyempiä kuin Rannan ja Käkisalmen kihlakuntien esiliinat ja lyhyempiä kuin Joutsenon revinnäisesiliinat.

Kaavio Karjalan Kannaksen esiliinojen pituuksista ja leveyksistä tyylin mukaan. — *Kaavio 2. Kaikki datasetin esiliinat. Näitä on niin paljon että en laittanut kaikista esinenumeroita. Mutta tässä vertailun vuoksi.*

Nyytingit

Karjalaisia nyplättyjä pitsejä kutsutaan nyytingeiksi, nypläämistä papeloimiseksi ja nypylöitä papeloiksi (Linnove 1947, 224, 268).

Nyytinkien koristeita kutsui Antrean Liikolasta oleva emäntä “kirssilöiksi” niissä käytetyn langan mukaan (Vahter 1924, 17). Kirvussa siniseen nyytinkiin tehtiin värilangoilla “koukkia” “potrukkeiksi” eli koristeiksi (Vahter 1924, 19). Todennäköisesti “potrake” tai “potruke” on yleisesti merkinnyt langalla tehtyä koristusta, sillä termi esiintyy muistitiedossa myös muiden tekstiilien yhteydessä. Toivo Vuorelan Kansanperinteen sanakirjassa (1979) sana “potra” merkitsee muun muassa kaunista tai koreaa, venäjän sanasta bodryj “uljas” tai “rivakka”.

Usein potrukkeet ovat yksinkertaista siksak-kuviota. Joissain esiliinoissa kuviointi koostuu yksinomaan varsin yksinkertaisesta kuviosta. Lisäksi reunanyytingit ovat usein yksinkertaista siksakkia, vaikka esiliinan nyytingit olisivat muutoin monimutkaisempia. Nyytinkien leveys vaihtelee, ja näyttäisi kuin ne levenesivät helmaa kohden. Katso seuraavia kuvia: kunkin esiliinan viisi nyytinkiä ovat pystyssä, esiliinan helman alin nyytinki vaakatasossa vasemmalla ja reunanyytinki vaakatasossa oikealla.

Jääskeläisiä esiliinan nyytinkejä lähikuvissa. — Kirvu. Nordiska museet NM.0048360

Yleensä yksi nyytinkiraita on yhdenlaista nyytinkiä. Jääskeläisessä esiliinassa (NM.0077445) ylimpään nyytinkiraitaan on yhdistetty viittä erilaista kuviota.

Nyytinkiesiliinoja on säilynyt paljon, mutta useiden esiliinojen kohdalla ei ole säilynyt paikkatietoa. Lisäksi “Jääskestä” olevien esiliinojen tapauksessa emme voi aina tietää varmasti, onko Jääskellä tarkoitettu Jääsken pitäjää vai kihlakuntaa. Ruokolahdella nyytinkien koukut olivat Aino Linnoven (1947, 270) mukaan vaihtelevamman muotoisia kuin Jääskessä, Antreassa ja Kirvussa. Minulla ei ole tarpeeksi dataa, että voisin tehdä tällaisen johtopäätöksen. On totta, että osassa esiliinoista koukuista muodostuu suurikokoisia kuvioita, osassa vain pientä siksak-kuviota.

Mustavalkokuva esiliinan nyytingistä, jossa monimutkainen koristekuvio. — Jääsken kihlakunta KA1481. Hokkanen 1992.

Yleensä Jääsken kihlakunnan esiliinanyytingit on tehty siniselle pohjalle (Schvindt 1913, 141-142, 151), kuten nyytinkien lähikuvissa yllä. Tällaisia esiliinoja on myös toteutettu Jääsken kihlakunnan alueen kansallispukuihin.

Sinisellä pohjalla kulkevat koristelangat ovat monenkirjavia. Schvindtin mukaan (1913, 141-142, 151) kuviointi oli enimmäkseen punaista tai keltaista, Linnove mainitsee (1947, 268) myös vaaleansinisen ja vihreän. Voitte katsoa värejä myös esimerkkikuvista yllä.

Värillistä villaista tai puuvillaista koristelankaa nyytingissä kutsutaan kirssilangaksi (Linnove 1947, 224, 268). Kirvun kirkonkyläläinen 87-vuotias Katri Karhinen kertoi, että on tehnyt nyytinkiä Käkisalmesta tuodusta kirssi- eli villalangasta (Vahter 1924, 19). Esimerkiksi Äyräpään kihlakunnassa kirssi viittaa yleensä ostettuun, usein kirkkaan väriseen lankaan – yleensä nimenomaan villalankaan, sillä kasvikuituisia lankoja kutsuttiin rihmaksi. Suunnilleen sama merkitys kirssillä on ollut myös Jääsken kihlakunnassa.

Kuten sanottu, oli nyytinkien pohjaväri yleensä sininen. Sininen oli arvostettu väri, koska se oli ostoväriä. Kirvun kirkonkyläläinen 87-vuotias Katri Karhinen kutsui uudempia sinisiä nyytinkejä ”markkinasinisiksi” (Vahter 1924, 19). Sinistä ostoväriä kutsuttiin myös “kaupunginsiniseksi” (Sihvo & Lehtinen 2005). Erään muistitiedon mukaan lanka oli pääasiassa sinistä puuvillalankaa, jota ostettiin Viipurista (Antrea, Liikola. Vahter 1924, 17).

Ostettu sininen on todennäköisesti ollut uusi väri, ja vanhimmat nyytingit olivat harmaita tai valkoisia. Muistitiedon mukaan ennen sinisiä nyytinkejä Kirvussa värjättiin mataranjuurilla harmaata rihmaa (Vahter 1924, 19). Halinius kertoo, että nyytingit olivat vuonna 1802 mustanharmaat mutta vuoden 1821 tienoilla alettiin tehdä punaisia, sinisiä ja ruskeankeltaisia (Linnove 1947, 268). Myöhemminkin nyytinkiä tehtiin sinisen ostolangan sijaan myös kotona kehrätystä ja värjätystä mustasta langasta, silloin koristeet eli koukut olivat “sorjempia” (Vahter 1924, 19).

Mainintoja on myös valkoisista nyytingeistä: Jääskessä nyytingit olivat vanhastaan valkoisia (Sihvo & Lehtinen 2005). Ruokolahdella nyytinkiesiliina oli muuten valkea, paitsi nyytinkien koukeroissa muutama lanka oli musta tai sininen (Schvindt 1913, 155). Schvindt siteeraa tässä Aino Hämäläisen kirjettä vuodelta 1910, Hämäläinen oli kuullut vuoden 1840 tienoilla syntyneen mummon kertovan tämän isoäidin aikana käytetystä puvusta. Tieto on siis kulkenut kahden välikäden kautta, ja sijoittuu todennäköisesti 1800-luvun alkuun.

On myös säilynyt esiliinoja, joissa nyytingit ovat muun kuin sinisen värisiä. Lahden museoiden esiliinassa 717:201 nyytingit ovat ruskealla ja harmaalla pohjalla, esiliinassa 10667:1481 punaisella pohjalla. Ruokolahtelaisessa esiliinassa EKME1861 nyytingit ovat vaaleanrusehtavalla pohjalla.

Lähikuva Jääsken kihlakunann esiliinasta, jossa nyytingit ovat ruskeita ja harmaita. — Ruskeita ja harmaa esiliinan nyytinki. Lahden museot LHMVHMAE717:201

Lähikuva Jääsken kihlakunann esiliinasta, jossa nyytingit ovat punaisia . — Ruskeita ja harmaa esiliinan nyytinki. Lahden museot LHMVHMAE717:201

Lisäksi Kansallismuseon kokoelmista löytyvät seuraavat esiliinat, joissa nyytinkien pääväri on jokin muu kuin sininen (ks. Schvindt 1885):

Ruskeat tai kellertävät nyytingit: Ruokolahti KA3753, Jääski KA3769 ja KA3770
Valkopohjaiset nyytingit: Ruokolahti KA3754
Harmaat nyytingit: Jääski KA3768
Lisäksi ruokolahtelaisessa esiliinassa KA3756 nyytingit ovat sinisestä, punaisesta ja valkeasta rihmasta tehdyt, paitsi reunanyytingit, jotka ovat valkoisesta ja punaisesta.

Ripsiraidat

Esiliinan palttinaosuuksien keskellä kulkee aina jonkinlaisia poikkiraitoja. Raidat voivat olla:

hyvin kapeita punaisia kolmiraitoja
vähän leveämpiä ja värikkäämpiä mutta silti pääsävyltään punaisia, yleensä kolmiraitoja
pujoteltuja täpliä, vaihtelevan värisiä.

Katsotaan näitä raitatyyppejä tarkemmin:

Alla kuvatuissa esiliinoissa punaiset ripsiraidat ovat kapeita ja ilmavasti aseteltuja.

Niissä esiliinoissa, joissa ripsiraidat ovat hieman leveämpiä, on mukana tavallisesti muitakin värejä kuin punaista. Jääskeläisessä esiliinassa (NM.0077445) ripsiraitojen laidat ovat poikkeuksellisen sahalaitaisia.

Jääski, Antrea tai Kirvu. Kunstkamera 323-26

Mitä mutkikkaammiksi esiliinan kudonnaisraidat menevät, sitä pienemmällä todennäköisyydellä ne ovat kaikki keskenään samanlaisia. Alla kuvassa näette, kuinka Lahden museon esiliinan (582:167) jokainen ripsiraita on hieman erilainen. Tässä esiliinassa raitojen leveys myös vaihtelee melko paljon, välillä 2,8–4,3 cm.

Lähikuvia jääskeläisestä esiliinasta. — *Esiliinan ripsiraidat lähikuvissa. Lahden museot LHMVHMAE582:167*

Nyytinkiesiliinoissa esiintyy omintakeinen, jännittävä, täplikäs raitatyyppi. Täplikkäitä raitoja esiintyy kolmessa alla kuvatussa esiliinassa. Nämä raidat eivät ole ripsiraitaa, vaan näyttävät pujotetulta joko jälkikäteen tai kutoessa. Täplikkäät raidat esiintyvät yhdessä rusehtavien nyytinkien kanssa. Koska siniset nyytingit ovat uudempaa perua kuin harmaat, on mahdollista että täpläraidat ovat samoin vanhempaa tyyliä.

Reunat

Yleensä nyytinkiraitaisten esiliinojen sekä helmassa että sivulaidoissa on nyytinkiä. Poikkeus tähän on Etelä-Karjalan museon esiliina EKME3136, jonka sivuilla ei ole nyytinkiä. Nyytingin lisäksi laitoja koristavat ripsiraitakaitaleet, samaan tyyliin kuin kudonnaisraitaisissa esiliinoissa. Osassa esiliinoista sivua koristavat ripsiraitakaitale ja nyytinki jatkuvat aina helmasta vyötärökaitaleeseen asti. Ehkä tyypillisempää on, että ripsiraitakaitale ei ulotu aivan vyötärökaitaleeseen asti. Joissain esiliinoissa myös reunanyytinki on vajaamittainen. Kuvassa alla on esimerkkejä reunoista.

Jääsken nyytinkiesiliinan reunoja. — *Usein reunaa koristava ripsiraitakaitale ja nyytinki eivät ulotu aivan vyötärökaitaleeseen asti.*

Vyötärö

Vyötärön rakenne on samanlainen kuin kudonnaisissakin esiliinoissa: Kaitale on ommeltu oikeat yhteen esiliinakankaan kanssa ja sitten käännetty taakse, kiinnitetty nurjalle todennäköisesti päärmepistoin. Vyötärökaitaleiden kuvioinnissa on jonkin verran vaihtelua siten, että joskus vyötärökaitaleena on valkoista palttinaa, parissa tapauksessa ripsiraitaista kangasta ja yhdessä tapauksessa, tässä jääskeläisessä nyytinkiesiliinassa, vyötärökaitaleen raidat kulkevat pystysuorassa. Poimuryhmiä voi olla vyötäröllä kaksi, kolme tai neljä.

Jääsken kihlakunnan esiliinan vyötärökaitale. — *Ripsiraitaisen vyötärökaitaleen päät on käännetty lenkille solmimisnauhaa varten.*

Jääsken, Antrea, Kirvun, Rautjärven ja Ruokolahden kansallispukuihin kaikkiin kuuluu nyytinkiesiliina. Ainut tarkistettu versio on tämä Jääsken pukuun kuuluva, mutta ovat tarkistamattomatkin esiliinat ihan päteviä. Kaikkiin näkemiini tarkistamattoman puvun esiliinoihin nyytingit on toteutettu muutoin kuin käsin nypläämällä. Välttämättä se ei haittaa, vaikka teolliset pitsit kyllä erottaa nyytingeistä.

Minulla on tällä hetkellä työn alla ripsiraitainen kangas nyytinkiesiliinaa varten. Suunnittelin toteuttavani nyytingit pujottelemalla valmiiseen pohjaan, mutta haluan kokeilla myös nypläämistä. Katsotaan miten siinä käy!

*Jääsken tarkistetun kansallispuvun nyytinkiesiliina* *Suomen käsityön museo*

Lähteet

Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön.
Hokkanen, Leena. Nyytinki, karjalainen pitsi. Lappeenrannan kaupunki, 1992.
Kaukonen, Toini-Inkeri. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. WSOY, 1985.
Linnove, Aino. Suomalaisen pitsinnypläyksen vaiheita 1500-luvulta 1850-luvulle. WSOY, 1947.
Schvindt, Theodor. Luettelo Suomen ylioppilas-osakuntien kansatieteellisistä kokoelmista II. 1885.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset Kansanpuvut Ja Tekstiilit.” Karjala. 1, Portti Itään Ja Länteen, 1981, pp. 151–173.
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Vahter, Tyyni. “Vuoksenrannan naisten käsitöistä ja puvusta. Virkamatka 1934.
Vahter Tyyni. ” Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Virkamatka 1924. Museovirasto.
Vuorela, Toivo. Kansanperinteen sanakirja. WSOY, 1979.

Nauhat

Lataa ohjevihko: Pirtanauhoja Jääsken kihlakunnan hameisiin

Pirtanauhasarja jatkuu: viimekertaista hieman suppeammasta vihkosesta löydät ohjeet kymmeneen hameen vyötärönauhaan ja kahteen helmanauhaan. Vyötärönauhat ovat Jääskestä, Antreasta, Kirvusta, Ruokolahdelta ja Rautjärveltä, helmanauhat Ruokolahdelta ja Rautjärveltä.

Ruokolahdella ja Rautjärvellä pirtanauhaa kutsuttiin tiuhakoksi. Tämän mukaisesti hametta, jonka helmaan kiinnitettiin pirtanauha, kutsuttiin tiuhakkohelmahameeksi tai tiuhhelmahammeeksi. (Vahter 1935.)

Nauhamallit ovat helppoja, kuvioimattomia, ja ne sopivat hyvin aloittelevalle kutojalle. Näihin nauhoihin et tarvitse erikoisvälineitä tai -lankoja: Käytetyt langat ovat sport- ja fingering-vahvuisia villalankoja, suurimpaan osaan malleista tarvitset lisäksi ohuehkoa puuvilla- tai pellavalankaa. Tekovälineeksi sopii tavallinen pirta.

Täsmennyksiä julkaisuun: Sivulla 2 hameista puuttuu esinenumerot. Yllä Ruokolahti LHMVHMAE2402:943 ja alla Ruokolahti EKME4068. Sivulla 2 kerrotaan, että helmaveran sijaan käytetään pirtanauhaa erityisesti arkisemmissa hameissa. Tämä koskee Ruokolahtea. Käkisalmen kihlakunnan ja Sakkolan ja Raudun hameiden suhteen en osaa sanoa pirtanauhan arkisuudesta.

Hameiden pirtanauhoja Jääsken kihlakunnasta Lataa

Aiemmin sarjassa ilmestynyttä

Lähteet

Vahter, Tyyni. ”Rautjärven naisten käsitöistä ym. pitäjiä.” Museovirasto, käsikirjoitus, 1935.

Lue seuraavaksi

Jääsken hame: ompelu

Käsityöt, Nauhat

Lataa ohjevihko: Helpot pirtanauhavyöt

Edellisen nauhakirjasen ilmestymisestä on ehtinyt kulua aikaa. Tämä “Helpot” pirtanauhavyöt on ollut minulla työn alla pitkään. Tavoitteenani oli saada se valmiiksi jouluksi, ja nyt kesän korvilla kokoelma viimein on valmis.

Kirjasesta löydät ohjeet 16:een Käkisalmen kihlakunnan tyyliseen nauhaan sekä kolmeen muuhun nauhaan (Jääski, Ruokolahti, Seiskari). Kaikki mallit perustuvat historiallisiin esikuviin. Näitä nauhoja on todennäköisimmin käytetty vöinä. Suurimman osan yhteydessä ei ole säilynyt tietoa käyttötarkoituksesta, ja nauhoja on mahdollisesti voitu käyttää myös sykerön tai esiliinankin nauhoina. Minun mielestäni kaikki kirjasen mallit ovat kuitenkin sellaisia, että ne perinteen mukaan sopivat vöiksi.

Helpot pirtanauhavyöt Lataa

Nauhojen ohjeet on laadittu museokokoelmien nauhojen sekä Theodor Schvindtin vuonna 1903 julkaiseman Nauhakoristeita-kirjan piirrosten perusteella.

Käkisalmen kihlakunnan ripsinauhoissa on monenlaista raitaa ja hammaskuviota, mutta niitä yleensä yhdistää yksi piirre: ne ovat pohjaväriltään valkoisia. Tätä tietoa kannattaa hyödyntää omien mallien suunnittelussa.

Jääsken kihlakunnasta on mukana ainoastaan kaksi pokramoa. Jääskeläisille ripsinauhoille laajemmin on tyypillistä, että niiden pohjaväri on punainen, ja ne ovat pääosin villaa. Jääskessä on tehty samaan tyyliin myös hameiden vyötärönauhoja ja sykerön nauhoja.

Loimen luominen pirtanauhaan

Kuviomattomat ripsinauhat sopivat hyvin ensimmäiseksi pirtanauhaprojektiksi. Videolla näytän, miten yleensä luon nauhaloimen.

Sarjassa aiemmin ilmestynyt

Lue myös

Karjalaiset pirtanauhat

Esiliinat

Jääsken kihlakunnan esiliina ja neulottu pitsi

Malli tähän esiliinaan on Pietarissa Kunstkameran museossa (nro. 323-102). Lähteenä on käytetty pelkästään kuvaa, enkä sen takia halunnut tehdä yhtä tarkkaa ohjetta kuin tässä aiemmassa artikkelissa. Tässä artikkelissa käsittelen Kunstkameran esiliinan erityispiirteitä ja ohjeistan pari asiaa: lankalenkkien tekeminen solmimisnauhaa varten, helman neulottu pitsi sekä helman tupsukoristeet. Muita erityisiä piirteitä ovat esiliinan yläosan eripariset raidat ja vajaamittaiset reunakaitaleet. Lisäksi mukana tulee vyötärölle solmittava pirtanauha, mikä ei ole lainkaan itsestäänselvyys. Usein nauhat ovat jossain vaiheessa joutuneet hukkateille.

Jääsken kihlakunnan kudonnaisesiliina Kunstkameran museossa. — *Kunstkamera 323-102*

Itse kudottu esiliina. — *Kunstkamera 323-102*

Kunstkameran esiliina jäi pois taannoisesta artikkelista Jääsken kihlakunnan kudonnaisesiliinat, sillä museon metatietojen mukaan esiliina on Käkisalmesta. On kuitenkin selvää, että kyseessä on Jääsken kihlakunnan alueen esiliina. Käkisalmessa sekä siinä ympärillä Pyhäjärvellä, Räisälässä ja Kaukolassa esiliina on pääosin valkoista palttinaa ja helmassa on koristeena kirjontaa ja nyytinkiä (ks. kuva alla). Sitä paitsi tämä esiliina on tyyliltään stereotyyppisen jääskeläinen. Pidän siis erittäin todennäköisenä, että esiliina on alun perin Jääsken kihlakunnasta, etenkin kun luettelossa on viereisellä numerolla 323-101 aivan yhtä jääskeläisen oloinen nyytinkiesiliina. Tarkemmin en osaa sanoa, mistä päin raitaesiliina on peräisin. Raidoista tai vyötärön poimutuksesta ei pysty päättelemään pitäjää. Helman hapsut ja pitsikoriste ovat värikkäitä, joten todennäköisemmin esiliina on Ruokolahdelta tai Antreasta kuin Jääsken pitäjästä.

Kokoelma Käkisalmen kihlakunnan nyytinkikoristeisia esiliinoja. — *Esiliinoja: Kaukola, Räisälä, Pyhäjärvi, Käkisalmi*

Mitat ja kangas

Alkuperäisen esiliinan leveys on 62,4 cm, mikä on Jääsken kihlakunnan esiliinaksi normaali. Esiliinan koko pituus, 77 cm, on ehkä hieman tavallista pidempi. Muut mitat on arvioitu kuvan perusteella: Pitsin korkeus 4 cm, hapsujen 3 cm. Vyötärökaitaleen leveys hieman yli 2 cm. “Raskaan” raidan leveys noin 2,5–2,8 cm (tämä vaihtelee). “Kevyt” raita 3–3,5 cm. Vyötäröpoimujen leveys 3–4 mm. Loppuraidan leveys 3 mm. Kapeiden raitojen leveys esiliinan yläosassa 5 mm, leveän parittoman raidan noin 1,2 cm. Vyötärökaitaleen alle jäävästä raidasta näkyvissä n. 1 cm. Välipalttinoiden leveydet vaihtelevat 1,8–2,7 cm välillä.

Tässä esiliinassa (kuten yleensä Jääsken kihlakunnan kudonnaisesiliinoissa) vuorottelee kaksi erilaista raitaa. Kutsun “kevyeksi” sitä raitaa, jossa on keskellä valkoista, ja toista raitaa “raskaaksi”. Nimitykset ovat omiani, mutta jokin erotus kahden raitatyypin välille on tehtävä. Tässä esiliinassa värit ovat raidassa aina samassa järjestyksessä, mutta raitojen ja niiden osien leveys vaihtelee. Jos haluat säätää esiliinan pituutta, kannattaa se tehdä muuttamalla raitojen ja välipalttinoiden leveyttä.

Jääsken kihlakunnan kudonnaisraitaisen esiliinan raitoja. — *Esiliinan raidat ovat keskenään hyvin saman näköisiä, mutta raitojen leveydet vaihtelevat.* *Kuvassa raidat ovat samassa mittakaavassa keskenään.*

Oma esiliinani on kudottu yllä esitettyjen mittojen perusteella. Kunstkameran sähköisessä kokoelmassa oleva kuva on aika tarkka, ja mielestäni sain kopion lähelle alkuperäistä. Jouduin kuitenkin arvaamaan kudelankojen määriä, enkä halua tehdä tarkempaa ohjetta pelkkien arvailuiden varassa. Siltä varalta että joku haluaisi kutoa esiliinan samaan tyyliin, laitan tähän omat speksini.

Kuvissa alla on esiliinakangas. Kankaan tekniset tiedot:
Loimi Ne 20/2 puuvillalanka (Bockens). 756 lankaa, leveys pirrassa 63 cm.
Pirta 60, 2 lankaa piinraossa.
Palttinakude Ne 16/2 puuvillalanka (Esito kampapuuvilla).
Ripsikude värikäs Ne 20/2 puuvillalanka (Vuorelman Pouta sekä Blomqvist Nordiskan puuvillalanka). Värit punainen, keltainen, sininen ja valkoinen. Sininen on sininen, vaikka näyttääkin kuvissa mustalta. Blomqvistin langoista punainen päästää hirvittävästi väriä, enkä siksi suosittele sitä. Poudasta minulla on pelkkää hyvää sanottavaa, ja on harmi että Vuorelma lopettaa sen myymisen.
Ripsikuteen tiheys kutistetussa kankaassa 39 lankaa/cm.

Alkuperäisessä esiliinassa reunakaitaleet eivät ulotu aivan ylös asti. Koska reunoissa ei ole jatkopaloja, riittää kun reunakaitaleita kudotaan kaksi. Voit myös kutoa kolme reunakaitaletta ja tehdä jatkopalat kuten normaalisti. Esiliinakankaan ja reunakaitaleiden lisäksi pitää tietysti kutoa vyötärökaitale. Kuvan perusteella vyötärökaitale on tässä esiliinassa vähän tavallista leveämpi, joten voit kokeilla kutoa esimerkiksi 7 cm palttinaa kaitaletta varten.

Jääsken kihlakunnan kudonnaisesiliinan ripsiraitoja lähikuvassa. — Kutistettu kangas, esiliinan alkuraidat. Oikeimmanpuoleinen leveä raita saa ommellessa jäädä osittain vyötärökaitaleen alapuolelle. Esiliinan pituutta voi säätää esimerkiksi kasvattamalla palttinaosuuksia esiliinan yläpäässä.

Jääsken kihlakunnan kudonnaisesiliinan ripsiraitoja lähikuvassa, ns. loppuraita esiliinan helmassa. — *Kutistettu kangas, esiliinan alin raita, ns. “loppuraita”.*

Jääsken kihlakunnan kudonnaisesiliinan ripsiraitoja lähikuvassa, reunaraita. — *Kutistettu kangas, reunakaitale.* *Reunakaitale koostuu ripsiraidasta, jonka toiselle puolelle jätetään noin 1 cm saumavaraa ja toiselle noin 1,2 cm päärmevaraa.*

Esiliinakangas levitettynä valmiina leikattavaksi. — Esiliinakangas ennen leikkuuta. Kankaan yläpäässä on kudottu noin 7 cm palttinaa vyötärökaitaletta varten. Kankaan loppupäähän on kudottu reunakaitaleita varten kaksi ripsiraitaa sauma- ja päärmevaroineen.

Eli siis vielä kertauksena, tarvitset esiliinaan raitakankaan lisäksi:

Leikkaa vyötärökaitale, noin 7 cm.
Leikkaa reunakaitaleet, 2–3 kappaletta, saumavaroineen (noin 1 cm) ja päärmevaroineen (1–1,5 cm)

On suositeltavaa siksakata kaikki leikatut reunat.

Ompelu

Katso yksityiskohtaiset ompeluohjeet Jääsken kihlakunnan kudonnaisesiliinoihin.

Alkuperäisen esiliinan helmapäärmeen leveys ei ole tiedossa, mutta yleensä sopiva päärme on 3-5 mm. On ehkä helpointa päärmätä ensin helma ja sitten reunakaitaleiden ulkolaidat. Alkuperäisessä esiliinassa näitä risareunoja ei nähtävästi ole päärmätty, mutta suosittelen kuitenkin tekemään niin. Päärmää halutessasi myös kaitaleen lyhyt alareuna (hulpio). Myös kaitaleen kapean yläreunan (hulpio) voi halutessaan päärmätä.

Alkuperäisessä esiliinassa reunakaitaleissa ei ole jatkopaloja. Siten reunakaitaleet eivät ulotu vyötärökaitaleeseen asti. Esiliinasta tulee kieltämättä siistimmän näköinen, kun koko reuna on kaitaleen peitossa. Kannattaa ommella kaitaleet koko matkalle, jos se tuntuu paremmalta. Tällöin sinun pitää kutoa kolmaskin reunakaitale ja puolittaa se.

Esiliinakankaan hulpio. — *Reunakaitale ei ulotu aivan vyötärökaitaleeseen saakka.* *Esiliinakankaan hulpiolaitaa ei ole päärmätty.*

Itse kudotun esiliinan yläosa. — *Reunakaitale ei ulotu aivan vyötärökaitaleeseen saakka.* *Esiliinakankaan hulpiolaitaa ei ole päärmätty.*

Ompele reunakaitaleen ja esiliinakankaan saumat. Ompele sauma hyvin lähelle punaisen ripsiraidan reunaa. Sauman ja kaitaleen ripsiraidan välistä saa pilkottaa hieman palttinaa (ks. kuva alla). Kun olet ommellut sauman, tarvittaessa kavenna reunakaitaleen saumavaraa leikkaamalla.

Historiallisen esiliinan helmaa sekä reunaa. — *Reunakaitaleen punaisen ripsiraidan ja sauman väliin saa jäädä hieman valkoista palttinaa näkyviin.*

Käännä esiliinakankaan saumavara reunakaitaleen saumavaran päälle ja ompele päärmepistoin. Tämä on ohjeistettu tarkemmin yksityiskohtaisissa ohjeissa. Huomioi, että esiliinan reunakaitale ei ulotu ylös asti, minkä takia esiliinakankaan hulpioreuna jää näkyviin.

Laskosta ja ompele kiinni kaksi laskosryhmää esiliinan ylälaitaan. Laskosryhmät tulevat kummalekin sivulle. Keskellä ei ole laskoksia. Tee laskoksia itsellesi sopiva määrä. Ompele sitten esiliinakankaan ja vyötärökaitaleen sauma. Ompele vyötärökaitaleen vastakkainen reuna nurjalle puolelle päärmepistoin. Ompele vyötärökaitaleen päät reunoistaan kiinni. (ks. yksityiskohtaiset ohjeet) Esiliinan “runko” on nyt valmis.

Esiliinan vyötärökaiteleen ompeleita. — *Vyötärökaitale nurjalta puolelta.*

Ompele aivipistoin kutistettu helmapitsi ja esiliinan helma yhteen oikeat vastakkain. Alkuperäisessä esiliinassa on käytetty neulotun pitsin nurjaa puolta päällispuolena. Näin on tehty myös malliesiliinassa. Muista kutistaa pitsi vedessä, ennen kuin kiinnität sen esiliinaan. Pitsin ohjeen löydät artikkelin lopusta. Voit käyttää muunkinlaista pitsiä: esiliinojen helmakoristeet ovat vaihdelleet paljon.

Esiliinan helmaa sekö reunakaitaleen ompeleita. — *Reunakaitaleiden kiinnitys sekä helmapitsin aivipistot, oikealta ja nurjalta.*

Kiinnitä hapsut pitsin alalaitaan yksi kerrallaan. Alkuperäisessä esiliinassa hapsuihin on käytetty hyvin ohutta villalankaa (keltaista, punaista ja kahden väristä oranssia). Villalangat ovat vähän erilaatuisia, mutta todennäköisesti ainakin osa langasta on kaksisäikeistä. Kuvasta ei voi sanoa kiinnitystapaa täysin varmasti, mutta todennäköisesti tupsut on kiinnitetty leivonpääsolmulla. Voit kierittää lankaa sormien ympärillä ja vetää pikku vyyhdin pitsin läpi esim. virkkuukoukun avulla. Leivonpääsolmu tarkoittaa sitä, että vedät lenkin pään läpi lenkin toisesta päästä ja kiristät.

Minulla oli käytössä liian paksua lankaa (100g=400-320m) ja lopputulos oli siksi kökkö. Yksittäisten lankalenkkien sijaan voit valmistaa iskuhapsua. Iskuhapsu on vähemmän työläs tekniikka, mutta tarvitset kaverin sen tekemiseen.

Historiallisen esiliinan helmaa, jossa leivonpääsolmuilla kiinnitettyjä lankalenkkejä. — *Alkuperäisessä esiliinassa pienet villalankavyyhdit on yksi kerrallaan solmittu helmapitsin alalaitaan.*

Ohje: Neulottu pitsi

Esiliinan helmaa koristaa neulottu pitsi. Pitsi on helppo tehdä, ainakin tekniikka jota itse käytin oli helppo. Pitsi neulotaan tasona, aina oikein. Näette millainen Kunstkameran kuva on, siitä on vaikea lähteä varmaksi vannomaan, miten pitsi tarkalleen on neulottu. Seuraavista kahdesta vaihtoehdosta arvelisin, että pitsi on neulottu tavan 2 mukaan. Kummallakin tavalla pitsistä tulee kuitenkin lähelle alkuperäisen näköinen. Eroa menetelmien välillä on ainoastaan se, tehdäänkö yliveto- ja yhteenneulomiskavennukset oikealle vai vasemmalle kallistettaessa. Esiliinan helmapitsi on sijaintinsa vuoksi suojassa katseilta, enkä sen vuoksi vaivaisi päätäni, onko se neulottu täsmälleen esikuvan mukaisesti.

Ns. oikea tapa, kaksi vaihtoehtoa. Kuten kuvista näette, on ero todella pieni.

Neulotun pitsin ohjekaavio. — Vaihtoehto 1. \ = kavennus yli vetäen, / = kavennus yhteen neuloen, O = langankierto

Lähikuva neulotusta pitsistä. — Vaihtoehto 1. \ = kavennus yli vetäen, / = kavennus yhteen neuloen, O = langankierto

Neulotun pitsin ohjekaavio esiliinaan. — Vaihtoehto 2. \ = kavennus yli vetäen, / = kavennus yhteen neuloen, O = langankierto

Lähikuva esiliinaa varten neulotusta helmapitsistä. — Vaihtoehto 2. \ = kavennus yli vetäen, / = kavennus yhteen neuloen, O = langankierto

3. tapa, tämä tapa on uskoakseni “väärin”. Käytin itse tätä menetelmää, koska neulon lähinnä telkkaria katsoessani (eli katseeni on telkkarissa, ei neuleessa) ja teen vähemmän virheitä, jos pitsi neulotaan koko ajan samaan suuntaan. Tässä tavassa neulot suunnanvaihdon kohdalla kaksi kerrosta peräkkäin pelkkää oikeaa, minkä jälkeen pitsineule siirtyy työn toiselle puolelle.

Esiliinan helmapitsin ohjekaavio. — *Vaihtoehto 3, tapa neuloa pitsi*

Pitsissä vuorottelevat punaiset ja valkoiset, noin 2 cm leveät raidat. Raidat eivät ole saman levyisiä kuin kuvio, joten kuvio juoksee raidoissa. Vaihdoin itse väriä siten, että neuloin valkoisella aina 14 kerrosta ja punaisella 12. Alkuperäisessä esiliinassa värien vaihtelu ei ole yhtä säännönmukaista.

Käytin pitsissä 6-säikeistä kalalankaa (tex 30×6, 100g=530m), joka toimi ihan kivasti ja pitsin tiheys on melkein sama kuin alkuperäisessä. Voit käyttää myös pehmeämpää puuvillalankaa kuin kalalanka. Kutistin pitsin kuumassa vedessä, ja kalalankapitsi kutistui tässä paljon, paljon enemmän kuin ennakoimani 5 %. Jouduin sen takia avaamaan pitsin päästä ja jatkamaan pitsiä joillain senteillä. Sitten kutistin pitsin vielä uudelleen. Tämä korjaus oli oikeastaan tosi helppo tehdä.

Värikäs esiliinan helmapitsi Jääsken kihlakunnan kudonnaisesiliinaan. — *Pitsi on neulottu 3. tavalla* *eli ns. väärin.*

Esiliinan helmapitsi Jääsken pitäjän esiliinaan. — *Myös tämä pitsi on neulottu 3. tavalla, joka on oma suosikkimenetelmäni neuloa tämäntyylistä pitsineuletta. Lanka: Kolmisäikeinen kalalanka.*

Rihmalenkit solmimisnauhaa varten

Voit esimerkiksi tehdä napinläpipistoin päällystetyn lenkin (ks. kuvasarja) solmimisnauhan kiinnittämistä varten. Alkuperäisessä esiliinassa solmimisnauha on kiinni vyötärökaitaleessa jonkinlaisella langalla. Varmaa ei ole, minkälainen lenkki vyötärökaitaleeseen on tehty.

Lankalenkin tekeminen kiinnitysnauhaa varten ja sen päällystäminen napinläpipistoilla. — *Napinläpipistoin päällystetty rihmalenkki.*

Solmimisnauha

Löydät ohjeen esiliinan solmimisnauhaan esiliinojen nauhojen sivulta:

Esiliinan nauhat

Lopuksi

Tämä esiliina on todella näyttävä mutta silti kohtuullisen helppo tehdä. Mielestäni tämän tyylistä esiliinaa voi käyttää koko Jääsken kihlakunnan riikineissä poislukien Joutseno. Jääsken pitäjästä on säilynyt vain valkokoristeisia esiliinoja, mutta otos analyysissa on pieni. Jos halut esiliinan varmasti Jääsken pitäjän tyyliin, voi pitsin neuloa valkoisena ja voihan myös helmahapsut tehdä valkoisesta rihmasta esimerkiksi iskuhapsuna. Itse olen käyttänyt esiliinaa osana Jääsken pitäjän pukuani nyt toistaiseksi, kun oma 100 % Jääsken tyylin esiliinani on vielä vaiheessa,

Esiliinakangas ja helmapitsi olivat molemmat suuri ilo valmistaa. Neulottu pitsi on siitä hyvä, että neulominen on nopeampaa kuin pitsin nyplääminen, nyytinkien tekeminen myös vaatisi paljon opettelua, mutta neulomisen suurin osa meistä taitaa jo ennestään. Vaikeinta esiliinassa ovat mielestäni vyötärölaskokset, siis se miten niistä saa riittävän kapeita ja tasalevyisiä.

Blogissa on viime aikoina ollut paljon esiliinasisältöä, ja sitä tulee olemaan myös jatkossa. Minulla on loimea vielä ainakin yhtä esiliinaa, Jääsken tyylistä nyytinkiesiliinaa varten. Tällä hetkellä kangaspuut odottavat lisää äänieristettä alleen. Kävi ilmi, että iloinen paukutus kantautuu myös talon muihin asuntoihin, ja sille tietysti pitää tehdä jotakin.

Lue myös

Jääsken kihlankunnan kudonnaisesiliinat