Tällä sivulla esitellään hunnun alle tulevassa sykerölaitteessa käytettyjä nauhoja sekä nauhoja, jotka muistuttavat sykerönauhoja mutta eivät varmuudella ole sitä ole.

Jääsken kihlakunnassa naisen hiukset koottiin päälaen yläpuolelle kohoaviksi hiuspiiskoiksi kiertämällä pirtanauhaa hiusten ympärille. Sykeröistä voitiin tehdä myös kokonaan irralliset, jolloin niiden sisälle ei tullut hiusta vaan esimerkiksi pellavaa tai kutomisesta ylijääneitä tutkaimia. Jääsken kihlakunnassa sykerön käärismiseen kutsuttua pirtanauhaa on kutsuttu palmikoksi. Palmikot ovat todennäköisesti olleet väriltään punavoittoisia.

”Jääsken kihlakunnassa harjattiin tyttöjen hiukset kahteen osaan, joiden ympäri korvallisilta lähtien sidottiin lujasti punainen palmikko eli nauha. Näin muodostuneet hiuspiiskat taivutettiin vastakkain ja yhdistettiin vemmelmäiseksi päänkoristeeksi, jota pään ympäri sidottu n. s. tikute eli ympyräiseksi kierretty nauha, piti paikallaan (kuva 2). Halinius kirjoittaa 1802 siihen tueksi pannun ohuen varvan, vartan, ja tikutteeseen niskaan ripustettu kaksi tuuman levyistä terttu- eli tupsupäistä punaisesta ja keltaisesta villalangasta valmistettua nauhaa, jotka useimmiten olivat niin pitkiä, että ulottuivat lähelle kantapäitä, mistä syystä niitä tungospaikoissa, kuten esim. ehtoollisella käydessä, käsivarrella kannetaan.” (Sirelius 1990 [1915] s. 6).

”Jääksessä [sykeröt] kerrotaan aikaisemmin asetetun otsan kohdalle ja tehdyn soukat ja korkeat. Myöhemmin ne laadittiin leveämmät, ’lääpistyneet’ ja väännettiin päälaelle päin, s. o. muovaeltiin nähtävästi samalaatuiksiksi kuin naapuripitäjissä Antreassa ja Ruokolahdella. Näiden pitäjien sykeröitä muistuttivat kihlakunnan ulkopuolella enin räisäläiset, jotka niinikään johdettiin kohokaarena yli päälaen. Sykerökaaret liitettiin yhteen joko rihmalla tai aivan pienillä nuppineuloilla, jotka ylhäältä päin pistettiin läpi.” (Sirelius 1990 [1915] s. 7).

Kaukolassa ja Räisälässä käytetyt sykerönauhat olivat eritavoin kuvioituja ja myös eri värisiä kuin Jääskessä. Ne olivat vaaleapohjaisia ja pilkkukuvioisia. Ainakin Kaukolassa näissä saattoi lankatupsujen sijaan olla ostokankaista kootut tertut.

”Kun [Räisälässä] tyttö päästettiin ripille, kierrettiin kirkkomatkaa varten ohimoiden yläpuolella kasvavia hiuksia palmikko-nimisellä punavalkean kirjavalla nauhalla sykeröiksi, jotka sitten muodostuivat kaksikertaisen vempeleentapaisen yli päälaen. Sykeröiden päät köytettiin kumpainenkin vastapuolella olevan sykerön juureen kiinni tikute-nimisellä sormissa tehdyllä nauhalla, jonka tupsupäiset päät riippuvat alas pitkin selkää. Kun sykerölaitos näin oli valmis, pantiin säppäli päähän.” (Schvindt 1913, 28–29.) Räisälässä tytöt pitivät lopulta irtosykeröitä, ja ne jäivät pois käytöstä joskus 1860-luvun tienoilla. (Sirelius 1990 [1915] s. 13.)

Ripillä käyneen tytön puku Räisälässä, piirros Magnus von Wright 1860. KK988:11.

Kaukolassa tytöt käyttivät ehtoollisella sykeröitä: ”oli heillä sitä paitsi päässä sykeröt pystyssä kuin astian korva –. Sykeröt tehtiin siten, että palmikolla (hyvin tiukkaan kudotulla nauhalla) kierrettiin päälaella ohimoiden yläpuolella kasvavat hiukset erikseen vasemmalla puolella ja erikseen oikealla. Näin syntyneistä kankean nuoran tapaisista muodostettiin kuvassa näkyvän tytön [korkea pyöreä sykerö] päälaella olevat sykeröt. Sykeröiden päät köytettiin toistensa juureen kiinni tikutteella (sormissa tehdyllä nauhalla), jonka päät, samoin kuin edellä mainitun palmikon päät, riippuivat pitkin selkää alas. Nämä päättyivät neljään suureen usein silkkitilkuista tehtyyn terttuun eli tupsuun. Paitsi palmikkoa ja tikutetta riippui sykeröiden juurista alas hartioille usein myös kahden sormen levyiset silkit.” (Schvindt 1913, 38-39.)

”Kaukolassakin sijaitsivat [tyttöjen] sykeröjen juuret vielä viime vuosisadan alkupuolella korvallisilla, mutta nousivat sitten nousemistaan päälaelle, kunnes niiden väliin jäi vain kaksi sormenleveyttä. Samalla kohosivat sykeröt korkeaksi renkaaksi. Molemmat hiusosat käärittiin yhteisellä noin 5 slt. pitkällä palmikolla ja näin muodostuneet piiskat yhdistettiin neuloilla toisiinsa samaan tapaan kuin Räisälässä. Muissa pitäjissä painettiin sykeröt päätä vastaan”. (Sirelius 1990 [1915] s. 7).

Kaukola. Kuvaaja U. T. Sirelius 1914, KK1125:1. Sarjan muista kuvista käy ilmi, että sykeröt eivät olleet nuoren naisen käytössä, vaan todennäköisesti nuoruudessaan sykeröitä käyttänyt nainen oli opastanut häntä pukemisessa (ks. KK1125:4).

Jääsken kihlakunta

Jääski, sykerönauha

Lähde: Kansallismuseo KA7667, leveys 9 mm

Loimi: 2 keltainen, 14 punainen
Kude: punainen
Mallinauha on kaikki samanpaksuista mersesoitua puuvillaa Anchor virkkauslankaa 50 g = 280 m. Leveys 7 mm.

Rautjärvi, palmikko eli sykerönauha

Lähde: Schvindt 1982, nauha 41.

Loimi: 22 punainen, 2 musta, 1 valkoinen
Kude: valkoinen
Mallinauhassa 6-säikeinen punainen kalalanka (tex 30×6, 100g=530m) ja Anchorin virkkauslanka (tex 60×3, 100g=560m) mustaa ja valkoista. Leveys 12 mm. Olisin tehnyt koko nauhan Anchorin merseroidusta puuvillasta (jota on ihana kutoa), mutta minulla ei ollut sitä tarpeeksi. Anchorin ja 6-Liinan tex-luku yhteensä on sama, mutta Anchor on silti huomattavasti ohuempaa ja sopii hyvin sykerönauhoihin.

Käkisalmen kihlakunta: poimitut nauhat

Vinkkejä Käkisalmen kihlakunnan sykerönauhoihin

Yhdeksällä kuviolangalla poimittuja kapeita pellavanauhoja varten voi leikata itselleen erikoispirran. Ilman erikoispirtaa kuvion poimiminen on tehtävä tavallisella pirralla, jossa ei ole omaa tasoa kuviolangoille. Ohje pirtojen laserleikkaamiseen.

Suositeltu pirta: “erikois Kaukolan sykerö” (lataa tiedosto, linkki ulkoiselle sivulle)

Käkisalmen kihlakunnasta on myös kapeita (mahdollisesti) sykerönauhoja, joissa ei ole poimintakuviota. Näihin ripsiraitaisiin nauhoihin voi tietysti käyttää ihan tavallista pirtaa.

Sykerönauha, Käkisalmen kihlakunta

Lähde: Irtosykerö, EKME1308, Etelä-Karjalan museo.

Tämä nauha on tehty irtosykerön pirtanauhan perusteella. Sykerö on Käkisalmen museon kokoelmasta, ja tyylinsä puolesta nauha muistuttaa Kaukolan nauhoja. Alkuperäinen nauha on todennäköisesti menettänyt värinsä. Pirtanauha on pellavaa, mutta kelta-punainen nauha on villaa. Villalangoissa värit yleensä ovat säilyneet paremmin. Nauhan tyylin perusteella alkuperäiset värit ovat todennäköisesti olleet sininen ja punainen. Nauhan päitä koristavat huopaiset, punaiset, villatupsut. Nauhan leveys on 7 mm. Pirtanauhojen ja palmikoiden päässä olevien punaisten tupsujen pituus on 1,5-2 cm.

Yllä olevat kuvat ovat alkuperäisestä nauhasta ja seuraavat kutomastani mallinauhasta.

Loimi: 7 punainen (kuviolanka), 8 sininen (kuviolanka), 32 valkoinen (pohjaloimi)
Kude: valkoinen
Mallinauha on tehty Garnhusetin 40/2 pellavalangalla (tex 42×2, 100g=1200m), värit 583, 45 ja valkaisematon. Nauhan alkuperäiset värit eivät ole tiedossa. Mallinauhasta tuli leveämpi kuin alkuperäisestä, mallinauhan leveys 1 cm. Kerroksia ei ole painettu kunnolla litteäksi vaan nauhaa on ennemmin kudottu kapeaksi. Vertaa lähikuvia alkuperäisen ja mallinauhan välillä. Valittu lanka on siis ollut tähän työhön liian paksua, vaikka lanka onkin muutoin nauhoihin sopivaa. Lisäksi kuviolangat ja pohjaloimi ovat samaa lankaa, minkä takia kuviolangat jäävät paikoin näkymättömiin. Tämä nauhamalli on kuitenkin sellainen, että hätätilanteessa sen voi kutoa samanpaksuisella kuvio- ja pohjaloimen langalla. Nauhan päät on tehty Novitan Huopaisasta, joka valitettavasti oli vain sesonkituote. Tein tupsut kuten tupsut yleensä, mutta en pyörittänyt päälle lankaa vaan ainoastaan pistelin langat kiinni nauhaan muutamilla pistoilla.

Lähteet

Schvindt, Theodor. Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 85, 1982 [1895 ja 1904].
Schvindt, T. (1913). Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. (linkki)
Sirelius, U. T. (1916). Suomen kansanpukujen historia: sisältää 439 tekstikuvaa ja 24 kuvataulua, joista 5 värillistä. Suomalais-ugrilainen seura.

Lue myös

Jääsken kihlakunnan hunnut