Tunnen sielussani nuolena sen, kun nelivuotiaamme saapuu päiväkodista murtaen helsinkiläisittäin. Minulle tämä on vieras tapa puhua, sillä hänen isänsä kanssa puhumme kotona lappeenrantalaisittain. Ympäristömme on muutenkin murteellinen: Suurin osa ystävistämme puhuu itämurteita, ja käymme säännöllisesti vierailuilla kanta-alueella. Joskus luen Tatut ja Patut omalla murteellani. 

Mutta ei auta.  

Luonnollista on, että päiväkodissa aikuiset ja ikätoverit puhuvat omaa murrettaan. Meidän tapauksessamme se on Helsingissä puhuttava lounais- ja hämäläismurteisiin pohjaava synteesi, jonka sanastossa on runsaasti vaikutteita myös vieraista kielistä. 

Poikamme siis sanoo “Mä haluun riäskaa” eikä edes tarkoita sillä limppua vaan kakkaraa. Harmittaahan se, mutta totta kai lapsi omaksuu ikätoveriensa puhetavan ennemmin kuin  vanhempiensa. Tästä syystä olemme pyrkineet pitämään kodin murremaiseman mahdollisimman itäisenä. Kodin ulkopuoliseen ympäristöönhän emme voi eikä meidän kuulukaan voida vaikuttaa – muuta kuin muuttamalla tietenkin. 

Sen sijaan miten voidaan perustella se, että lastenohjelmissa – huom. myös Ylen esittämissä – hahmot puhuvat eteläsuomalaisittain. Varsinkin coolit hahmot puhuvat mäsää johdonmukaisesti. Ja varhaisnuorille tarkoitetuissa sarjoissa kaikki hahmot tuntuvat olevan cooleja.  

Helsinki on valikoitunut valtakunnan ykkösmurteeksi 

Minulle lapsena 20 vuotta sitten Salkkareissa puhuttiin hassusti. Siinä puhuttiin terävä-ässäistä ja töksähtävää helsinkiä. 

Totean itsestään selvän faktan: myös pääkaupunkiseudulla puhuttu kieli on murretta. Hieman eri tavalla puhuvat ne 4 140 000 suomalaista, jotka elävät jossain muualla kuin pääkaupunkiseudulla.  19 %¹ kaikista suomalaisista asuu maakunnissa, joiden alueella puhutaan enimmäkseen itämurteita.

Murteista tämä yksi on kuitenkin valikoitunut valtakunnan ykkösmurteeksi.  

Onko se oikein? 

Eteläiset murteet tuskin valikoituvat sen takia, että joku tieten tahtoen haluaisi antaa mäsä-murteita puhuville etulyöntiaseman. Ehkä dubbausstudiot (ja dubbaajat) tuppaavat olemaan Helsingissä. Ehkä ohjelmien tekijät, vaikka puhuvaisitkin itse jotain muuta murretta, pitävät helsinkiä ainoana keinona erottaa puhetavalla ns. “poikkeavat” hahmot. Helsingin käyttö on luultavasti jo niin vakiintunut, ettei sitä edes tunnisteta murteeksi. Sitä käyttämällä lastenohjelmien hahmoista halutaan tehdä helposti lähestyttäviä ja kielestä lapsen suuhun sopivaa.  

Ehkä ratkaisu tähän olisi käyttää tasapuolisesti kaikkia murteita. (Joku voisi argumentoida, että lasten on hyvä nähdä/kuulla omaa viiteryhmäänsä. Minulla ei ole heittää tähän akateemista tutkimusta tukemaan väitettä.) Näen paikallismurteiden käyttämisessä ongelmia. Itsehän tietysti saisin raivarin, jos hitaan maalaisen oloiselle hahmolle annettaisiin itämurre. Ovathan Joensuu ja Lappeenranta sentään yliopistokaupunkeja.  

En tiedä, ehkä olisi haasteellista palkata dubbaajia tekemään äänet jokaiseen lastenohjelmaan siten, että jokainen Suomen eri murre on otettu huomioon. Miksi ei sitten käyttää helsinkiä, jos se on helpointa, ymmärrettävintä ja valmiiksi saatavilla? Loogisesti päteviä argumentteja sille, miksi helsinkiä ei pitäisi käyttää dubbauksissa, on vaikeaa keksiä. Myönnän. Mutta miettikääpä tätä:  

Mitä jos käytössä olisi mikä tahansa muu murre? Rauma? Eikö se olisi outoa? 

Argumentit 

Miksi siis eteläisten murteiden ylivaltaan viestimissä – ja nyt puhun erityisesti lapsille suunnatusta viihteestä – pitäisi kiinnittää enemmän huomiota: 

Kun yksi kielimuoto vakiinnutetaan normaalina, hyötyvät tästä ne, jotka tätä kieltä jo valmiiksi puhuvat. Tarjotaanko yliopistokursseja englanniksi vai suomeksi? Saako saameksi hoivapalveluita? Karjalaksi? Ruotsiksi? Tässä on kyse vallasta. Joku on (tiedostamattaan) tehnyt valinnan, että Ryhmä haun Ramppa puhuu eteläsuomalaisittain eikä kainuulaisittain. Miksi helsinkiä saa kuulla lastenohjelmissa, mutta ei muita? 

Itsenäni murrekysymyksessä vituttaa juuri vallankäyttö, vaikka se ei olisikaan tiedostettua valtaa. 

Antropologisessa mielessä luokittelu normaaliin ja epänormaaliin kai tukee yhteisön selviytymistä, jos yksilöt sen takia jättävät tekemättä haitalliset (epänormaalit) teot ja sen sijaan toimivat yhteisön hyväksi (normaalisti). Mutta eihän yksikään meidän murteistamme ole millään tavalla vahingollisempi tai moraalittomampi kuin muutkaan.  

Hierarkioita on turha luoda sinne, missä niitä ei tarvita. Tällaisesta murteiden hierarkiasta – tai normaalin ja epänormaalin murteen dikotomiasta – saattavat joskus hyötyä myös ns. epänormaalin murteen puhujat (esimerkiksi puhelinmyyntityö). Nämä satunnaiset hyödyt ovat kuitenkin suhteellisen mitättömiä, ja jotakuta oman murteen eksotisoiminen saattaisi myös ärsyttää. 

Toinen argumenttini liittyy suppeammin kielimuotojen väliseen kamppailuun elintilasta. Minun mielestäni on hyvä asia, että kulttuuri on rikasta ja monimuotoista, että meillä Suomessa on paljon erilaisia tapoja puhua. Voidaanhan tätä monimuotoisuutta perustella myös hyödyllä (esimerkiksi: monipuolinen kulttuurinen pääoma voi auttaa ongelmanratkaisussa), mutta tähän en viitsi lähteä. On kuitenkin hyvin läpinäkyvää, että tämä puoli argumenttiani perustuu subjektiiviseen käsitykseen hyvästä ja kauniista. Loppujen lopuksi kaikki palautuu normiin – normihan se utiliteettikin on.  

Sen sijaan että valitaan murre, käytetään hyvää yleiskieltä 

Mikään alueellinen murre ei ole neutraali valinta. Ja tietenkin myös yhden yhteisen yleiskielen standardisoimiseen on liittynyt vallankäyttöä. Väitän kuitenkin, että me suomalaiset olemme suomen yleiskielen kanssa naimisissa siinä missä demokratiankin kanssa. Se ei ehkä ole oikein, mutta se toimii riittävän hyvin meille kaikille.  

Riittävyys on tässä juuri se sana, mitä haluan painottaa. Se on paras muiden vaihtoehtojen ollessa huonompia.  

Lastenohjelmissa pitäisi puhua yleiskieltä eikä yksipuolisesti jotain tiettyä murretta eli helsinkiä. Elämän pitäisi olla kaikille yhtä ikävää. Kaikkien lasten tulisi yhtä lailla kokea tv-hahmojen puhe kankeaksi ja vieraaksi. 

Toimintasuositus 

Telkkari ei ole mikään ihmisoikeus. Voin aina tehdä päätöksen, että meidän perheessähän ei toosaa tuijoteta. 

Tämän huomioon ottaen voisi esimerkiksi Yle harkita asiaa ja miettiä, miten ohjelmiston saisi palvelemaan parhaiten suomalaisten kulttuurien moninaisuutta. 

¹ Kainuu, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Keski-Suomi, Etelä-Karjala, Etelä-Savo: asukasluku yhteensä 1 030 693, tiedot 2019 ja Kainuusta 2017; koko Suomen asukasluku vuoden 2020 lopussa 5 536 146. Prosenttiosuus 18,61 %.