Kansanpuvun paidat

“Räisälän paita”, kylkikiilat ja katesaumat

16.8.2025 edit: Hei, tämä artikkeli on aika vanha. Olen vuosien aikana oppinut puvuista vaikka mitä ja varmaan nykyisin tekisin monta asiaa toisin.

Tässä artikkelissa ommellaan kansanpuvun paita räisäläisen esikuvan perusteella kiinnittäen erityistä huomiota katesaumoihin.

Räisälän paidat meillä ja muualla

Theodor Schvindt kertoo Räisälän kansanpuvun paidasta:

”Aivinaisissa paidoissa olivat hihansuut poimutut ja varustetut kauluksella, joka oli mustalla rihmalla kauniisti tikattu, kuten oli myöskin paidan kaulus ja sepalukset. Ruohtimisissa paidoissa, joissa niissäkin oli kapea kaulus, ei ollut poimuttuja hihansuita eikä mitään tikkausta. – Paidat suljettiin soljella…” (Schvindt 1913.)

Aivinainen paita oli hienompi ja ruohtiminen arkisempi.

Schvindt itse oli räisäläinen ja siten hänellä oli erityissuhde pitäjään. Hän kokosi Räisälästä kansanomaisen miehen puvun, jollaisia on arkistoihin talletettuna paljon naisten vaatteita vähemmän. Schvindt oli masinoimassa osakuntien kansatieteellistä kokoelmahanketta 1800-luvun lopussa. Ikävä kyllä Schvindtin itse keräämiä esineitä päätyi museokokoelmiin myös Pietarin Kunstkameraan, jonka karjalaisen esineistön kokoelmasta suurin osa on Schvindtin keräämää. Kokoelmista löytyy jo mainittu Räisälän miehen pukukokonaisuus sekä muutamia muita vaatteita, joista osa on selvästi virheellisesti merkitty räisäläisiksi.

Tämä räisäläisten esineiden keskittymä venäläisessä museossa on merkittävä. Finnan mukaan suomalaismuseoissa on räisäläisiä vaatteita kolme tankkia-liiviä ja yksi sarkaviitta, ei esimerkiksi ainuttakaan miestenvaatetta tai naisten paitaa. Näiden lisäksi löytyy asusteita ja sorokoita.

Karjalaista esineistöä on runsaasti myös Ruotsissa. Ei tosin räisäläisiä esineitä (tai on niitä 77, mutta kuvattuna löytyy vain 6.) Sen sijaan esimerkiksi Antreasta, josta Finnan kokoelmissa on yksi sarkahame, löytyy Ruotsin Nordiska Museetissa kokonainen asukokonaisuus. Nämä esineet ovat Gustaf Retziuksen kallonmittausretkikunnan keräämiä vuonna 1873. Retzius ja kumppanit olivat ennen kaikkea kiinnostuneita kaivamaan ylös pääkalloja, mutta tulivat siinä sivussa keränneeksi myös kansatieteellistä aineistoa (Ruohonen 2021.)

Tämä Retziuksen retkikunta kiinnostaa minua henkilökohtaisesti, sillä se keräsi aineistoa mm. sukuni entisillä asuinpaikoilla Enon Nesterinsaaressa. Siten siis oman esiäitini kallo saattaa hyvinkin levätä Karoliinisen instituutin kalloarkistoissa.

Mutta palataan räisäläisiin paitoihin.

Räisäläisiä naisia kansanpuvuissa Magnus von Wright.

Yksityiskohta piirroksessa Wright, Magnus von, Räisälä. 1861. Museovirasto KK988:16.

Aiemmin tekemissäni kansanpuvun paidoissa hiha alkaa vasta reilusti olkapään alapuolelta. Vaikka tämä laskettu olkapää olisikin nykymuodin mukainen, halusin erityisesti pikkutakin kanssa käytettäväksi valmistaa myös paitoja, joissa paidan olkasauma asettui juurikin olkapäälle. Tämä saadaan aikaan lisäämällä paidan vartalo-osan kummalekin sivulle kiilakappaleet, jotka jäävät hihojen alapuolelle yhdessä kainalotilkun kanssa. Näin hihat alkavat jo olkapäiden päältä, mutta paitaan saadaan riittävästi leveyttä.

Siksi valitsin malliksi tämän Sireliuksen kirjassa (1990 [1915]) kuvatun paidan:

Räisälän paita kaaviokuva Sirelius.

Sirelius 1915.

Toisenlaisiakin räisäläisiä paitamalleja olisi ollut saatavilla. Tässä esimerkkinä Schvindtin piirtämä alasilla varustettu paita. Merkittävä ero Sireliuksen kuvaamaan paitaan on kylkeen tulevien kiilojen puuttuminen.

Räisälän paita kaaviokuva Schvindt.

Schvindt 1913.

Koristelu

Kaaviokuvat harvoin antavat tietoa koristeluista. Schvindtin kuvauksen perusteella paidat oli koristeltu mustin tikkauksin, jollaisia ei Magnus von Wrightin maalauksessa (artikkelin alussa) näy.

Paidassa kuvattuna alla näkyy ohut tumma koristelu pääaukon ja sepaluksen ympärillä sekä punainen tikkaus poimutetuissa hihansuissa.

Kunstkameran museon kokoelmat, Theodor Schvindt. Pituus olalta helmaan 109,5 cm, helman leveys 68, kaulan ympärys 33, pääntien sepaluksen pituus 16, hihan pituus 49,5; hihan korkeus olalla ilman kainalotilkkua 20, kainalotilkun pituus 4 ja leveys 3,6; soljen halkaisia 1,5.

Millaisia Räisälän paitojen tikkaukset tarkalleen olivat, jäi pimentoon. Tarkkoja valokuvia tai piirroksia historiallisten paitojen kuvioinneista ei ole. Enkä valitettavasti pääse tarkastelemaan lähemmin Pietarissa säilytettävääs räisäläistä paitaa.

Mikä on katesauma ja mihin sitä käytetään?

Katesauma on saumatyyppi, jossa yhteen ommelluista kappaleista toisen puolen saumavara lyhennetään ja toinen käänetään ja tikataan sen päälle.

Katesaumasta yleisesti

Katesauman ompeleminen käsin

Kansallispuvuissa katesaumat ommellaan tietysti käsin. Ompelukoneella tehty katesauma on huomattavan eri näköinen ja tuntuinen, mutta silti käytännöllinen tietyissä tilainteissa.

Katesaumoja kannattaa harkita,

  • jos kangas on ohutta, ja saumavarat näkyvät kankaan läpi oikealle puolelle;
  • jos nurjasta puolesta haluaa virheettömän siistin esimerkiksi lahjaksi menossa olevaan paitaan;
  • jos absoluuttisesti vihaat siksakkaamista; tai
  • jos vapaana repsottavat saumavarat häiritsevät superherkkää hipiää.

Katesaumoja ei kannata käyttää,

  • jos et halua tuhlata kangasta senttiäkään;
  • ahtaisiin paikkoihin ts. hihojen alasaumoihin; tai
  • jos kangas on tiivistä ja paksua. Osaan tämän artikkelin ohjeella ommeltuihin saumoihin voi silloin tulla liikaa kangasta.

Valmistelut

Tarvitset paitaan kangasta noin 125 cm mutta riippuen siitä, kuinka pitkän paidan haluat.

Alhaalla leikkuusuunnitelmassa on merkattu vihreällä ne sivut, joille tulee varata 2 cm saumavara joko kaksinkertaiseen päärmeeseen tai katesaumaan ja violetilla ne, joihin riittää tavallinen 1 cm saumavara.

leikkaussuunnitelma Räisälän paitaan.

Reunojen siksakkaaminen ei ole välttämätöntä niihin laitoihin, joihin tulee katesauma.

Työskentelyä helpottaa huomattavasti, jos merkkaat kainalotilkun kulmiin täpät kahden saumavaran (2 cm) päähän reunasta.

Kainalotilkun kiinnittäminen kylkikappaleeseen

Tässä blogissa on jo aiemmin julkaistu ohje kainalotilkun ompelemiseen, mutta tässä artikkelissa päivitetty ohje katesaumojen ja kylkikappaleen kera!

1. Aloita leikkaamalla kylkikappaleiden lyhyeen päähän halkio kainalotilkkua varten. Jos kainalotilkku on saumavaroineen 12 cm, tulee halkion olla 10 cm pitkä.

Kainalotilkkua varten tehtävän halkion mittaaminen.

2. Ompele sauma 2 cm päähän halkion reunasta. Pisteessä A ompele sauma reunaan asti. Pisteessä B ompele sauma 2 cm päähän reunasta.

Ompele kainalotilkun ensimmäinen sivu kylkikappaleen halkion reunaan.

3. Ompele kainalotilkun toinen puoli kiinni haltion vastakkaiseen laitaan, samalla tavoin kuin edellä.

Kainalotilkun ompeleminen.

4. Oikealta puolelta kainalotilkku ja kylkikiila näyttävät nyt tältä. Kainalotilkun alle jää ryppyjä, ja se on väistämätöntä: saumavaroihin on nipistetty kykikiilan keskeltä yhteensä 4 cm kangasta! Jos et halua kainaloiden alle ryppyjä, on sinun koottava kylkikiila kahdesta kapeasta suikaleesta.

Kuvekiila ja kainalotilkku

5. Leikkaa kylkikiilan puoleinen saumavara 0,5 cm:n mittaiseksi. Kainalotilkussa saumavaraa tulisi olla 2 cm. Kaarra loppua kohden (C) niin, että nurkkaan jää 2 cm saumavara.

saumavaran leikkaaminen katesaumaan.

6. Käännä kainalotilkun saumavara leikatun saumavaran päälle ja taita leikatun saumavaran alle. Jos kangas on pehmeää, voit joutua silittämään sauman litteäksi ennen ompelua. Leikkaa kainalotilkun alakulmaan pieni halkio, jotta saumavarat kääntyvät siististi kylkikiilan saumavaran päälle myös nurkassa.

Neulaa saumavara paikoilleen ja tarvittaessa tee pieni aukileikkaus kainalotilkun alakulmaan.

7. Tikkaa saumavarat paikoilleen mahdollisimman läheltä taitetta. Kiinnitä huomiota siihen, ettet huolimattomasti tikkaa kainalon alle jäävien ryppyjen yli (D). Helpointa on edes olla yrittämättä ommella alakulmaa samalla, ja sen sijaan viimeistellä katesauma tikkaamalla kulman päälle lyhyesti kappaleen oikealta puolelta (ks. kuva alla).

Kyljen kiinnittäminen hihaan

Nyt kainalotilkku on siis kiinni kylkikiilassa, ja kappaleiden saumavarat on taitettu piilon katesaumoilla. On aika kiinnittää kylkikappale kainalotilkkuineen hihaan.

8. Aseta kylkikappaleen lyhyt pää hihan pitkää laitaa vasten, oikeat puolet vastakkain. Ompele sauma 2 cm:n päähän laidasta. Pisteessä E ompele sauma 2 cm:n päähän reunasta, pisteessä F ompele reunaan asti.

kylkikappaleen kiinnittäminen hihaan.

9. Ompele toinen kantti kiinni hihan toiseen pitkään reunaan, samalla tavalla kuin edellä.

kylkikappaleen kiinnittäminen hihaan.

10. Tee n. 12 cm ranteesta merkki hihaan halkiota varten. Ompele hihan alasauma halkion merkkiin asti. Varo ompelemasta kainalotilkun saumojen ylitse (G). Kuvassa oikealla valmis hiha-kylki oikein päin käännettynä.

hihan alasauman ompelu ja valmis hiha.

11. Nyt ommellaan katesaumat kylkikappaleen ja hihan välisiin saumoihin. Leikkaa hihan saumavara auki kummaltakin puolelta kainalotilkkua, kainalotilkun kulmaan tehdyn merkin kohdalta. Lyhennä hihan saumavara 5 mm:n mittaiseksi aina tähän aukileikkaukseen asti.

katesaumaa varten tehtävät leikkaukset hihan alapuolelle.

12. Käännä kainalotilkun/kylkikappaleen saumavara hihan saumavaran päälle ja tikkaa paikoilleen. Jos käytät ohutta kangasta, pitäisi tämän onnistua ongelmitta myös aiemman katesauman ja tämän uuden sauman leikkauspisteessä (J). Mikäli käytät paksumpaa kangasta, kannattaa katsoa, miten tässä on ommeltu kainalotilkun saumat. Paksummalla kankaalla tuohon J:n kohdalle tulee muuten ihan mahdoton pomppu.

13. Tee hihansuun halkioon kaksinkertainen päärme. Halkion alkukohdassa (H) tikkaa pari kertaa edestakaisin, jotta hihan alasauma ei lähde purkautumaan.

Hihansuut

Juhlavissa Räisälän paidoissa hihansuut oli poimutettu ja niissä oli liitingit eli kaulukset. Räisälän liitingit olivat kapeat kuten Rautjärven ja Pyhäjärven paidoissa. Leveitä liitinkejä on ollut lähinnä Rannan kihlakunnan pitäjissä (esim. Koivisto).

Ompele hihansuihin poimulangat, poimuta haluttuun pituuteen. Taita rannekepala keskeltä pitkittäin. Ompele päät yhteen. Käännä ja silitä. Kiinnitä liitingit poimutettuihin hihansuihin.

Tässä jutussa keskityin katesaumoihin ja kylkikiiloihin, ja liitingeistä on tulossa vielä oma artikkelinsa.

Räisälän paita hihansuiden tikkaukset.

Hihan ympäryssauma ja kylkisaumat

Hihan ympäryssauma ja kylkisauma ovat tässä paidassa sama sauma. Merkitse hihaan ja olkaan keskikohta. Aseta hiha ja paita oikeat puolet vastakkain, siten siis että hihta tulee paidan sisälle. Neulaaminen kannattaa aloittaa olan päältä, niin saat kappaleiden keskikohdat varmasti vastakkain. Voit ommella sauman yhdellä kertaa paidan etualalaidasta taka-alalaitaan.

Hiha ja kylki ennen paitaan kiinnittämistä.

Viimeistely

Ompele helmaan päärme.

Päärmää tai muuten siisti kaula-aukko ja sepalus (myös tästä tulossa lisää myöhemmin!). Räisälän paidoille ominaista ovat mustat tikkaukset kaula-aukossa, sepaluksessa sekä hihojen liitingeissä.

Tässä miun paidassa tikkaukset on tehty ompelukoneen kuvio-ompeleilla päärmätyn kaula-aukon ja sepaluksen päälle. Tikkausta on leveämmälti kuin historiallisissa paidoissa, mutta kuviot itsessään vastaavat Karjalassa käytettyjä. Erityisesti “tähtikuviota” olen nähnyt paidan sepaluksissa käytettävän.

Vinkki: tikkaukset ja hihojen poimutukset voi tehdä valmiiseen, koottuun paitaan. Helpompaa on kuitenkin ommella hihat ja kaulus täysin valmiiksi ja vasta sitten liittää osat toisiinsa.

Kapeasta satiininauhasta tehdyistä lenkeistä pujotetaan läpi soljen neula.

***

Tein näitä paitoja kolme, ennen kuin lopulta olin täysin tyytyväinen. Tai lähes täysin: miuta hieman harmittaa, että innostuin tikkausten kanssa kauluksessa.

Lähteet

Ruohonen, Juha. “Pääkallonpaikoilla. Retziuksen retkikunnan kaivauskohteet vuonna 1873.” Muinaistutkija, 2021.
Schvindt, T.  Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. (linkki)
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia: sisältää 439 tekstikuvaa ja 24 kuvataulua, joista 5 värillistä. Suomalais-ugrilainen seura, (1990 [1915]).

Standard
Neuleet, Yleinen

Kirjokintaat: Liisukat eli Liisan kirjat

Suomenlahden ulkosaariston kintaita – osa 1
Osa 2

Lataa ohje

Taustaa

Syksyn flunssakauden ajan olen antanut ompelutöiden odottaa ja pysynyt mukavuusalueella: sohvalla & neuletöissä. Viime talvena tein sovellettuja neuleita vanhoilla kuvioilla, mutta nyt halusin tehdä autenttisia neuleita sekä mallin että kuvioinnin puolesta.

Perinteisiä malleja neuletöihin on tarjolla rajatusti. Osittain syynä on se, minkä tyyppisiä tekstiilejä museokokoelmiin on kerätty, osittain että kirjoneulekulttuuri ei Kannaksen Karjalassa ollut yhtä kehittynyttä kuin rannikkoseuduilla.

Suomenlahden ulkosaarilla, Seiskarissa, Lavansaaressa, Suursaaressa ja Tytärsaaressa, neulontaperinne on ollut rikas ja aineistoakin tuntui löytyvän mukavasti. Siksi valitsin näiden saarien neuleet.

Neulomisen ohella tein taustatyötä Karjalan ja Viron kintaista. Tekstimäärä paisuu niin, ettei valmista meinaa tulla ollenkaan. Julkaisen alun perin yhdeksi artikkeliksi tarkoitetun kirjoituksen sarjana. Luvassa on siis paljon neulesisältöä ❤

Suomenlahden ulkosaarilla eli Seiskarilla, Lavansaaressa, Tytärsaaressa ja Suursaaressa asui ennen sotia kolmisentuhatta ihmistä. Väkeä oli vähän mutta tiheään: Seiskari oli Suomen tiheimmin asuttu kunta. Saarilla oli oma omaleimainen kulttuurinsa, joka muusta Suomesta poiketen pyöri kalastuksen eikä maatalouden ympärillä. Koska saarilla ei voitu tuottaa kaikkea itse, oli kauppaa käytävä. Sen mukana tuli vaikutteita myös Virosta.

Saarissa neulottiin osittain samoja malleja kuin mantereitten puolella Suomessa ja Virossa. Lavansaaressa kirjontakuvioita kutsuttiin kirjoiksi, tytärsaaressa kirjuiksi (yks. kirjuu) js Suursaaressa kirjaviksi. Saarien neulontaperinnettä on dokumentoitu erityisen hyvin: Museoviraston informanttina toiminut Maija Mäkynen (1979) kokosi kymmenittäin neulemalleja sukulaisiltaan ja tuttaviltaan. Naisten käsityötaitoja ja kansanperinnetietoa tallentanut Tyyni Vahter teki saarille aineistonkeruumatkan vuonna 1931 ja toi mukanaan Suomen mittapuulla huomattavan kokoelman kintaita. Vahterin ja Mäkysen saarilta keräämiä materiaaleja on internetissä saatavilla huonosti, ja artikkelisarjan tavoitteena onkin tehdä tätä tietoa saavutettavaksi.

Siitä on pian 83 vuotta aikaa, kun Venäjä miehitti saaret talvisodan alkupäivinä. Sen jälkeen ei saarille ole ollut asiaa kuin muutamilla, eikä tule olemaan lähitulevaisuudessakaan.

seikarilaisia retkellä.

Seiskarilaisia retkellä Kukourissa (YLEV18430 Kymenlaakson museo)

Vanhimmat säilyneet kintaat

Suomen vanhimmat museoidut kintaat ovat 1800-luvun loppupuolelta. Helsingin yliopiston osakunnat tekivät merkittävän työn kansan esineistön keräämiseksi, 7500 esinettä vuosina 1876-1893. Kerääjien tarkoitushakuisuus on otettava huomioon näitä kokoelmia tutkiessa: emme voi esinekokoelmasta päätellä, mikä on ollut keräyshetkellä yleistä, mikä erityislaatuista, mikä arkista ja mikä juhlavaa. Osakuntien kokoelmiin päästäkseen esineillä oli oltava ”taideteollista arvoa”, ja siten esimerkiksi yksivärisiä lapasia – lukuun ottamatta suursaarelaisia hylkeenpyytäjän lapasia – ei talletettu. (Rauhala 2019, 98–99.) Kokoelmat eivät siis kuvasta sitä, millaisia vaatteita on todellisuudessa käytetty, vaan sitä mikä on ollut erityistä.

Karjalaisten onni on, että kansatieteen pioneerit Theodor Schvindt ja U. T. Sirelius olivat molemmat kasvaneet Karjalassa: Schvindt Räisälässä ja Sirelius Jääskessä. Schvindt toimi Wiipurilaisen osakunnan kuraattorina kansatieteellisen keräyskampanjan aikana, 1888-1893, ja takuuvarmasti myötävaikutti siihen, että juuri wiipurilaiset keräsivät esineistöä eniten.

Osakuntalaisten keräysinnosta huolimatta lapaspareja on 7500 esineen joukossa vain yksitoista. Karjalaisia kirjokintaita näiden yhdentoista joukossa on todennäköisesti kaksi, toinen Kirvusta (KA3821) ja toinen Seiskarista (KA4040). Tietomme 1800-luvun kirjoneulekintaista ovat siis vähäiset.

Piirteitä 1800-luvun kintaissa

Karjalaisia saati ulkosaarelaisia 1800-luvun kintaita on museokokoelmissa niin vähän, että nojaan tässä tietoon tuon ajan virolaisista sekä suomalaisista kintaista. Lisää tietoa virolaisten kirjokintaiden suhteesta Karjalan saarien kintaisiin on luvassa sarjan toisessa osassa.

Suomenlahden saarien lapaset ovat väreiltään luonnollisia: enimmäkseen niissä on käytetty lampaanmustaa ja –harmaata, villanvaaleaa ja ruskeaa. Muutamassa lapasessa on käytetty värjättyä sinistä. Tämä pätee ulkosaarilla myös 1900-luvun neuleisiin.

Kirkkaat tehdasvalmisteiset värit tulivat Viroon 1800-luvun puolivälissä, mikä laajensi värivalikoimaa violettiin, kirkkaanvihreään, oranssiin, vaaleanpunaiseen ja mustempaan mustaan. (Piiri 2014, 11.) Esimerkiksi Muhun neuleitten kuuluisan kirkkaat värit ovat siten syntyneet vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tehdasvärejä tuli Suomeenkin jo 1800-luvun puolella, joten periaatteessa myös ulkosaarilla olisi ollut mahdollisuus väri-iloitteluun. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, eikä edes mantereen puolella yleistä mataranpunaista ole museoesineiden perusteella juuri käytetty.

Vanhoissa kintaissa oli lyhyt ja leveä ranne (Piiri 2014, 14; Vahter 1931), kuten Seiskarin Liisukoissa alla. Sen sijaan nuoremmissa virolaisissa sekä ulkosaariston kintaista rannekkeeksi on neulottu usean sentin mittainen joustinneule. Virolaisten museokokoelmien perusteella vanhoissa kintaissa kämmen ja selkämys oli neulottu samalla kuosilla. 1800- ja 1900-luvulla kerätyissä karjalaisissa kirjokintaissa vanhemmissa peukalo on neulottu suoraan ja uudemmissa kiilan kera. Sekä vanhat virolaiset että vanhat suomalaiset kintaat on usein neulottu ohuilla puikoilla ja silmukkaluku on suuri. Ulkosaarilta ei aineistoa ole riittävästi, mutta todennäköisesti myös siellä 1800-luvun kintaat ovat olleet tiiviimpiä kuin 1900-luvulla. 1900-luvun saaristolaiskintaissa silmukkamäärä on tyypillisesti 72 tai jopa vähemmän.

Kuvioiden lähde: Maija Mäkynen 1979

Liisukat

Upea rytmikäs kuvio, Liisankirjat eli Liisukat, on ollut huippusuosittu Virossa, Kymenlaaksossa, Latviassa ja myös Suomenlahden saarilla. Ulkosaarilla sitä neulottiin kaikilla saarilla: Lavansaaressa, Seiskarilla, Suursaaressa ja Tytärsaaressa, ja siten se todennäköisesti on erityisen vanha kuvio.

  • Marttaliiton kinnasnäyttelyyn 1929 Liisukoita lähetettiin useampikin versiota Miehikkälästä ja Luumäeltä. Esimerkiksi Kansallismuseon K1527:6; K7199:15; K7199:2.
  • Liisukoita muunnoksineen on neulottu Virossa nimellä kiviristikiri (ERM 13997) viimeistään 1800-luvun puolessa välissä (ERM 5057). Lisäksi ERM 2534/a, ERM 5057, ERM 13997, ERM A 447:248/b.

Tämän artikkelin liisukat on neulottu 1800-luvun seiskarilaisen mallin mukaan, kuva alla.

lapaset liisan kirjat eli liisukat.

Kansallismuseo KA4040. Tuntematon tekijä, Seiskari. Valmistusaika ennen vuotta 1893. Pituus 26 cm, Leveys 12 cm.

Ohje

Ohje on muutoin uskollinen museokappaleelle, mutta peukaloon on lisätty neljä silmukkaa peukalo-aukon laidoilta. Peukalon voi neuloa myös ilman lisäyksiä, jolloin kinnas on täysin identtinen museoversion kanssa!

Mitat
Mallin mukaiset lapaset ovat mitoitukseltaan leveät ja sopivat hyvin päällyslapasiksi. Jos haluat lapasista “normaalin” kokoiset, pudota pois yksi mallikerta leveydestä sekä pituudesta.
Leveys 12 cm
Pituus 26,5 cm
Mallitilkku 10 x 10 cm: leveys 38 s, korkeus 46 s.

Lanka: 100g = 420 m, esimerkiksi Novita Venla

Puikot: 2,00 kakslankaseen; 1,50 ykslankaseen neuleeseen; tai käsialan mukaan. Puikkojen vaihtaminen pienempään kokoon yksivärisille kerroksille sekä joustinneuleeseen on suositeltavaa.

Ranne
Luo 96 silmukkaa
Neulo 2o 2n -joustinneuletta 2 cm
Neulo yksi rivi sileää ja aloita kuvio.

Lankadominanssi
Mallilapasessa on neulottu vaalea kuvio tummalle pohjalle, eli valkoinen dominanttina.

lapasen alakämmen kirjoneulekaavio liisukat.

Peukaloaukko
9–10 cm jälkeen neulo 18 silmukkaa eli kolme kuviokertaa apulangalle, vasemmassa lapasessa toisen puikon lopussa ja oikeassa kolmannen puikon alussa.
Palauta silmukat takaisin vasemmalle ja neulo uudestaan kirjokuvion mukaisesti
Huom. silmukoiden nostaminen peukalon takapuolella on helpompaa, jos tällä kerroksella EI ole kirjoneuletta. Kannattaa siis sijoittaa peukaloaukko kuvion yksiväriselle riville.

Neulo n. 11 cm ja aloita kärkikavennukset.

lapasen yläkämmen kirjoneulekaavio liisukat.

Nauhakavennuksen musta linja ei katkea yksivärisilläkään riveillä, kun kavennettavat silmukat nostaa alemmalta riviltä.

Kärkikavennukset
Nauhakavennusten väliin jää 1 silmukka valkoista. Kavennukset tehdään mustalla langalla

  1. ja 3. puikon alussa ylivetäen
  2. ja 4. puikon lopussa yhteenneuloen.
    Silmukoiden nostaminen valkoisilla kerroksilla: Nosta mustat silmukat alemmalta kerrokselta. Alemman kerroksen silmukan (punaisella kaaviossa alla) on oltava musta.
huomioi nostettavien silmukoiden väri edellisellä kerroksella.

Huom. Silmukoiden nostaminen kärkikavennuksissa.

Peukalon etupuolella kuvio jatkuu saumattomasti. Peukalon takapuolella on hyväksyttävä se, että peukalon ja kämmenosan sauma jää näkyviin.

Peukalo
Poimi silmukat aukon laidoilta, yht. 36 s.
Lisää sivuille yhteensä 4 s (valinnainen)
Neulo peukalon etupuolen 1. rivi valkoisella. Kun käännyt peukalon nurjalle puolelle, aloita kaavion 2. rivi ja kirjoneule.
Jos lisäsit sivuille silmukoita, huomioi mustien silmukoiden nostaminen valkoisilla kerroksilla koko peukalon mitalta.
Huomioi mustien silmukoiden nostaminen valkoisilla kerroksilla kärkikavennuksissa (ks. myös kuva yllä).

peukalo liisukat neulekaavio.

Silmukoiden lisääminen peukaloaukon laidoille ei kuulu alkuperäiseen 1800-luvun lapaseen. Jos silmukoita ei lisää, pitää peukalon liitoskohtaan jääneet aukot ommella kiinni viimeistelyvaiheessa. Sen sijaan peukalokiilan pois jättäminen ei juurikaan vaikuta lapasen siisteyteen tai istuvuuteen.

***

Artikkelisarjan seuraavassa osassa on luvassa erilaisia “Viron kirjoja” sekä lisää tietoa virolaisen ja saarikarjalaisen neulekulttuurin suhteesta. 🧶​

Lähteet

Grasmane, Maruta. Mittens of Latvia. Sena Klets 2012.
Mäkynen, Maija. ”Kirjokintaitten ja sormikkaiden kuvio. Ulkosaarelaisia kintaankirjoja (Lavansaari, Suursaari, Tytärsaari). 1979.
Piiri, Reet. Suuri kinnaskirja. Vanhoja virolaisia kirjoneulemalleja. Moreeni 2014.
Rauhala, Anna. Neulonnan taito. Helsingin yliopisto, 2019.
Vahter, Tyyni. “Lavansaaren, Seiskarin, Suursaaren, Tytärsaaren, Vehkalahden ja Virolahden naisten käsitöistä.” Virkamatka 1931.

Standard