Suomenlahden ulkosaariston kintaita – osa 1
Osa 2

Lataa ohje

Taustaa

Syksyn flunssakauden ajan olen antanut ompelutöiden odottaa ja pysynyt mukavuusalueella: sohvalla & neuletöissä. Viime talvena tein sovellettuja neuleita vanhoilla kuvioilla, mutta nyt halusin tehdä autenttisia neuleita sekä mallin että kuvioinnin puolesta.

Perinteisiä malleja neuletöihin on tarjolla rajatusti. Osittain syynä on se, minkä tyyppisiä tekstiilejä museokokoelmiin on kerätty, osittain että kirjoneulekulttuuri ei Kannaksen Karjalassa ollut yhtä kehittynyttä kuin rannikkoseuduilla.

Suomenlahden ulkosaarilla, Seiskarissa, Lavansaaressa, Suursaaressa ja Tytärsaaressa, neulontaperinne on ollut rikas ja aineistoakin tuntui löytyvän mukavasti. Siksi valitsin näiden saarien neuleet.

Neulomisen ohella tein taustatyötä Karjalan ja Viron kintaista. Tekstimäärä paisuu niin, ettei valmista meinaa tulla ollenkaan. Julkaisen alun perin yhdeksi artikkeliksi tarkoitetun kirjoituksen sarjana. Luvassa on siis paljon neulesisältöä ❤

Suomenlahden ulkosaarilla eli Seiskarilla, Lavansaaressa, Tytärsaaressa ja Suursaaressa asui ennen sotia kolmisentuhatta ihmistä. Väkeä oli vähän mutta tiheään: Seiskari oli Suomen tiheimmin asuttu kunta. Saarilla oli oma omaleimainen kulttuurinsa, joka muusta Suomesta poiketen pyöri kalastuksen eikä maatalouden ympärillä. Koska saarilla ei voitu tuottaa kaikkea itse, oli kauppaa käytävä. Sen mukana tuli vaikutteita myös Virosta.

Saarissa neulottiin osittain samoja malleja kuin mantereitten puolella Suomessa ja Virossa. Lavansaaressa kirjontakuvioita kutsuttiin kirjoiksi, tytärsaaressa kirjuiksi (yks. kirjuu) js Suursaaressa kirjaviksi. Saarien neulontaperinnettä on dokumentoitu erityisen hyvin: Museoviraston informanttina toiminut Maija Mäkynen (1979) kokosi kymmenittäin neulemalleja sukulaisiltaan ja tuttaviltaan. Naisten käsityötaitoja ja kansanperinnetietoa tallentanut Tyyni Vahter teki saarille aineistonkeruumatkan vuonna 1931 ja toi mukanaan Suomen mittapuulla huomattavan kokoelman kintaita. Vahterin ja Mäkysen saarilta keräämiä materiaaleja on internetissä saatavilla huonosti, ja artikkelisarjan tavoitteena onkin tehdä tätä tietoa saavutettavaksi.

Siitä on pian 83 vuotta aikaa, kun Venäjä miehitti saaret talvisodan alkupäivinä. Sen jälkeen ei saarille ole ollut asiaa kuin muutamilla, eikä tule olemaan lähitulevaisuudessakaan.

Seiskarilaisia retkellä Kukourissa (YLEV18430 Kymenlaakson museo)

Vanhimmat säilyneet kintaat

Suomen vanhimmat museoidut kintaat ovat 1800-luvun loppupuolelta. Helsingin yliopiston osakunnat tekivät merkittävän työn kansan esineistön keräämiseksi, 7500 esinettä vuosina 1876-1893. Kerääjien tarkoitushakuisuus on otettava huomioon näitä kokoelmia tutkiessa: emme voi esinekokoelmasta päätellä, mikä on ollut keräyshetkellä yleistä, mikä erityislaatuista, mikä arkista ja mikä juhlavaa. Osakuntien kokoelmiin päästäkseen esineillä oli oltava ”taideteollista arvoa”, ja siten esimerkiksi yksivärisiä lapasia – lukuun ottamatta suursaarelaisia hylkeenpyytäjän lapasia – ei talletettu. (Rauhala 2019, 98–99.) Kokoelmat eivät siis kuvasta sitä, millaisia vaatteita on todellisuudessa käytetty, vaan sitä mikä on ollut erityistä.

Karjalaisten onni on, että kansatieteen pioneerit Theodor Schvindt ja U. T. Sirelius olivat molemmat kasvaneet Karjalassa: Schvindt Räisälässä ja Sirelius Jääskessä. Schvindt toimi Wiipurilaisen osakunnan kuraattorina kansatieteellisen keräyskampanjan aikana, 1888-1893, ja takuuvarmasti myötävaikutti siihen, että juuri wiipurilaiset keräsivät esineistöä eniten.

Osakuntalaisten keräysinnosta huolimatta lapaspareja on 7500 esineen joukossa vain yksitoista. Karjalaisia kirjokintaita näiden yhdentoista joukossa on todennäköisesti kaksi, toinen Kirvusta (KA3821) ja toinen Seiskarista (KA4040). Tietomme 1800-luvun kirjoneulekintaista ovat siis vähäiset.

Piirteitä 1800-luvun kintaissa

Karjalaisia saati ulkosaarelaisia 1800-luvun kintaita on museokokoelmissa niin vähän, että nojaan tässä tietoon tuon ajan virolaisista sekä suomalaisista kintaista. Lisää tietoa virolaisten kirjokintaiden suhteesta Karjalan saarien kintaisiin on luvassa sarjan toisessa osassa.

Suomenlahden saarien lapaset ovat väreiltään luonnollisia: enimmäkseen niissä on käytetty lampaanmustaa ja –harmaata, villanvaaleaa ja ruskeaa. Muutamassa lapasessa on käytetty värjättyä sinistä. Tämä pätee ulkosaarilla myös 1900-luvun neuleisiin.

Kirkkaat tehdasvalmisteiset värit tulivat Viroon 1800-luvun puolivälissä, mikä laajensi värivalikoimaa violettiin, kirkkaanvihreään, oranssiin, vaaleanpunaiseen ja mustempaan mustaan. (Piiri 2014, 11.) Esimerkiksi Muhun neuleitten kuuluisan kirkkaat värit ovat siten syntyneet vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tehdasvärejä tuli Suomeenkin jo 1800-luvun puolella, joten periaatteessa myös ulkosaarilla olisi ollut mahdollisuus väri-iloitteluun. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, eikä edes mantereen puolella yleistä mataranpunaista ole museoesineiden perusteella juuri käytetty.

Vanhoissa kintaissa oli lyhyt ja leveä ranne (Piiri 2014, 14; Vahter 1931), kuten Seiskarin Liisukoissa alla. Sen sijaan nuoremmissa virolaisissa sekä ulkosaariston kintaista rannekkeeksi on neulottu usean sentin mittainen joustinneule. Virolaisten museokokoelmien perusteella vanhoissa kintaissa kämmen ja selkämys oli neulottu samalla kuosilla. 1800- ja 1900-luvulla kerätyissä karjalaisissa kirjokintaissa vanhemmissa peukalo on neulottu suoraan ja uudemmissa kiilan kera. Sekä vanhat virolaiset että vanhat suomalaiset kintaat on usein neulottu ohuilla puikoilla ja silmukkaluku on suuri. Ulkosaarilta ei aineistoa ole riittävästi, mutta todennäköisesti myös siellä 1800-luvun kintaat ovat olleet tiiviimpiä kuin 1900-luvulla. 1900-luvun saaristolaiskintaissa silmukkamäärä on tyypillisesti 72 tai jopa vähemmän.

Kuvioiden lähde: Maija Mäkynen 1979

Liisukat

Upea rytmikäs kuvio, Liisankirjat eli Liisukat, on ollut huippusuosittu Virossa, Kymenlaaksossa, Latviassa ja myös Suomenlahden saarilla. Ulkosaarilla sitä neulottiin kaikilla saarilla: Lavansaaressa, Seiskarilla, Suursaaressa ja Tytärsaaressa, ja siten se todennäköisesti on erityisen vanha kuvio.

• Marttaliiton kinnasnäyttelyyn 1929 Liisukoita lähetettiin useampikin versiota Miehikkälästä ja Luumäeltä. Esimerkiksi Kansallismuseon K1527:6; K7199:15; K7199:2.
• Liisukoita muunnoksineen on neulottu Virossa nimellä kiviristikiri (ERM 13997) viimeistään 1800-luvun puolessa välissä (ERM 5057). Lisäksi ERM 2534/a, ERM 5057, ERM 13997, ERM A 447:248/b.

Tämän artikkelin liisukat on neulottu 1800-luvun seiskarilaisen mallin mukaan, kuva alla.

Kansallismuseo KA4040. Tuntematon tekijä, Seiskari. Valmistusaika ennen vuotta 1893. Pituus 26 cm, Leveys 12 cm.

Ohje

Ohje on muutoin uskollinen museokappaleelle, mutta peukaloon on lisätty neljä silmukkaa peukalo-aukon laidoilta. Peukalon voi neuloa myös ilman lisäyksiä, jolloin kinnas on täysin identtinen museoversion kanssa!

Mitat
Mallin mukaiset lapaset ovat mitoitukseltaan leveät ja sopivat hyvin päällyslapasiksi. Jos haluat lapasista “normaalin” kokoiset, pudota pois yksi mallikerta leveydestä sekä pituudesta.
Leveys 12 cm
Pituus 26,5 cm
Mallitilkku 10 x 10 cm: leveys 38 s, korkeus 46 s.

Lanka: 100g = 420 m, esimerkiksi Novita Venla

Puikot: 2,00 kakslankaseen; 1,50 ykslankaseen neuleeseen; tai käsialan mukaan. Puikkojen vaihtaminen pienempään kokoon yksivärisille kerroksille sekä joustinneuleeseen on suositeltavaa.

Ranne
Luo 96 silmukkaa
Neulo 2o 2n -joustinneuletta 2 cm
Neulo yksi rivi sileää ja aloita kuvio.

Lankadominanssi
Mallilapasessa on neulottu vaalea kuvio tummalle pohjalle, eli valkoinen dominanttina.

Peukaloaukko
9–10 cm jälkeen neulo 18 silmukkaa eli kolme kuviokertaa apulangalle, vasemmassa lapasessa toisen puikon lopussa ja oikeassa kolmannen puikon alussa.
Palauta silmukat takaisin vasemmalle ja neulo uudestaan kirjokuvion mukaisesti
Huom. silmukoiden nostaminen peukalon takapuolella on helpompaa, jos tällä kerroksella EI ole kirjoneuletta. Kannattaa siis sijoittaa peukaloaukko kuvion yksiväriselle riville.

Neulo n. 11 cm ja aloita kärkikavennukset.

Nauhakavennuksen musta linja ei katkea yksivärisilläkään riveillä, kun kavennettavat silmukat nostaa alemmalta riviltä.

Kärkikavennukset
Nauhakavennusten väliin jää 1 silmukka valkoista. Kavennukset tehdään mustalla langalla

1. ja 3. puikon alussa ylivetäen
2. ja 4. puikon lopussa yhteenneuloen.
   Silmukoiden nostaminen valkoisilla kerroksilla: Nosta mustat silmukat alemmalta kerrokselta. Alemman kerroksen silmukan (punaisella kaaviossa alla) on oltava musta.

Huom. Silmukoiden nostaminen kärkikavennuksissa.

Peukalon etupuolella kuvio jatkuu saumattomasti. Peukalon takapuolella on hyväksyttävä se, että peukalon ja kämmenosan sauma jää näkyviin.

Peukalo
Poimi silmukat aukon laidoilta, yht. 36 s.
Lisää sivuille yhteensä 4 s (valinnainen)
Neulo peukalon etupuolen 1. rivi valkoisella. Kun käännyt peukalon nurjalle puolelle, aloita kaavion 2. rivi ja kirjoneule.
Jos lisäsit sivuille silmukoita, huomioi mustien silmukoiden nostaminen valkoisilla kerroksilla koko peukalon mitalta.
Huomioi mustien silmukoiden nostaminen valkoisilla kerroksilla kärkikavennuksissa (ks. myös kuva yllä).

Silmukoiden lisääminen peukaloaukon laidoille ei kuulu alkuperäiseen 1800-luvun lapaseen. Jos silmukoita ei lisää, pitää peukalon liitoskohtaan jääneet aukot ommella kiinni viimeistelyvaiheessa. Sen sijaan peukalokiilan pois jättäminen ei juurikaan vaikuta lapasen siisteyteen tai istuvuuteen.

***

Artikkelisarjan seuraavassa osassa on luvassa erilaisia “Viron kirjoja” sekä lisää tietoa virolaisen ja saarikarjalaisen neulekulttuurin suhteesta. 🧶​

Lähteet

Grasmane, Maruta. Mittens of Latvia. Sena Klets 2012.
Mäkynen, Maija. ”Kirjokintaitten ja sormikkaiden kuvio. Ulkosaarelaisia kintaankirjoja (Lavansaari, Suursaari, Tytärsaari). 1979.
Piiri, Reet. Suuri kinnaskirja. Vanhoja virolaisia kirjoneulemalleja. Moreeni 2014.
Rauhala, Anna. Neulonnan taito. Helsingin yliopisto, 2019.
Vahter, Tyyni. “Lavansaaren, Seiskarin, Suursaaren, Tytärsaaren, Vehkalahden ja Virolahden naisten käsitöistä.” Virkamatka 1931.