Tiesitkö että supikkaat eivät ole perinteisin valinta eteläkarjalaisen kansanpuvun kengiksi? En löytänyt tietoja, että supikkaan (niin kuin esim. Töysän kenkätehtaan supikkaat) näköisiä kenkiä olisi käytetty Etelä-Karjalassa, sen sijaan tietoja löytyi kurpposen ja ruohikengän nimellä tunnetuista yksipohjaisista paulakengistä. Muunkinlaisia kenkiä tehtiin – näistä malleista kirjoitan lisää myöhemmin. Nyt esittelen tekemääni ruohikenkäparia.

Tein ruohikengät eli ruohikkaat Helsingin työväenosion perinnekenkäkurssilla. Oli tärkeää päästä opettelemaan kengän tekoa kurssille, koska nahkatyöt olivat minulle täysin uusi alue. Yksikään työvaihe ei ollut kauhean vaikea – lukuun ottamatta kengän ottamista pois lestiltä, mikä ei minulta onnistunut ollenkaan. Voisi kuvitella, että hyvillä kirjallisilla ohjeilla kenkien tekemisen voisi aloittaa itsenäisestikin. Tietääkseni suomalaisista perinnekengistä ei ole kirjoitettu kirjaa, joten kenkien teon opetteleminen yksikseen olisi kuitenkin käytännössä vaikeaa. (Jos luet tätä ja olet perinnesuutari, ehkä tässä olisi seuraava projekti juuri sinulle?)

Kaavan suunnittelu

Homma alkaa siitä, että valitaan parhaiten omiin mittoihin sopiva lesti. Lestin ympärille vedettiin maalarinteippiä ja tähän luonnosteltiin oma malli. Minun ruohikengässäni on kaksi osaa: pohja ja päällinen.

Maalarinteipistä muodostunut teippikenkä leikattiin varovasti pois lestin päältä siten, että saatiin mallit pohjaa ja päällistä varten. Pohjan reunaan leikattiin lovet, jotta se saatiin tasoitettua kaksiulotteiseen muotoon. Pohjan ja päällisen kaavat piirrettiin teippimallien avulla.

Tässä näkyvät piirtämäni kaavat. Kaavoihin lisättiin saumavarat, ja kappaleet leikattiin nahasta. Kurssilla käytettiin 18 mm:n kasviparkittua nahkaa, mikä tuntui olevan sopiva paksuus tähän malliin. Tässä ruohikasmallissa sivusaumojen saumavarat jäävät nurjalle puolelle, kengän kärki ommellaan oikealta puolelta. Vaihtumiskohta on merkitty kaavakappaleisiin pienillä poikkiviivoilla. Saumavarojen leveys riippuu siitä, minkälaiset saumat kenkään on tulossa. Esimeriksi kengän takapystysaumaan ei välttämättä tarvitse jättää saumavaraa ollenkaan, jos siihen on tulossa puskusauma (puoliskot asetetaan vastakkain päät yhteen).

Leikatut nahkakappaleet ohennettiin, eli niiden nurjalta puolelta viillettiin reunat ohuemmaksi. Kaikkia sivuja ei tarvinnut ohentaa, esimerkiksi tässä mallissa en ohentanut jalantietä. Ohentaminen oli inhokkivaiheeni koko valmistusprosessin aikana. Ohentamiseen oli mahdollista käyttää monenlaisia veitsiä, mutta en saanut tuntumaa niistä mihinkään. Veistä myös piti teroittaa jatkuvasti. Tässä vaiheessa siis oppii veitsenteroittamisen taidon, jos se ei ole hallussa jo ennestään.

Ruohikenkien päälliskappaleeseen oli tietenkin saatava viillot paulaa varten. Kävin askartelukaupan työkalut tarkkaan läpi, ja sieltä sattui löytymään sopiva n. 6 mm leveä puukaiverrustaltta. Taltalla iskemällä reiät syntyivät vaivattomasti.

Ruohikkaiden ompeleminen

Sitten tehdään reiät sivusaumojen ja kärkisauman ompelua varten. Koska sivusaumat ommellaan nurjalta puolelta, tehdään myös reiät pistoja varten nurjalta puolelta. Reiät pistetään käyrällä naskalilla kostutettuun nahkaan. Tarkoitus oli, että naskali tulisi ulos oikealta puolelta hyvin läheltä nahan reunaa. Oli tosi vaikea saada reiät kaikki samaan kulmaan. Kärkeä varten reijät tehdään oikealta puolelta, hieman viistoon. Reiän kulma vaikuttaa siihen, kuinka sileä saumasta tulee. Jos reijät pistäisi läpi suorassa kulmassa, tulisi saumasta paksumpi.

Kun kappaleet oli rei’itetty, pääsin ompelemaan. Saumoihin käytettiin satulasepän ommelta ja väliin tehtiin lukkopistoja. Pistot pitää kiristää tiukkaan, ja luulinkin kiristäneeni tosi kovaa, mutta valmiissa kengissä saumat osoittautuivat väljiksi. Tästäkin huolimatta ompeleminen oli lempivaiheeni kengän valmistamisessa. Kuten jo mainitsin, näissä ruohikkaissa sivusaumat ommellaan nurjalta puolelta. Koska reijät ompeleita varten oli pistetty viistoon, tulee saumasta suhteellisen matala. Olisikin ikävää, jos kengän sisäpuolelle jäisi paksu törösauma.

Kun sivusaumat oli ommeltu, oli aika kääntää kenkä oikein päin ja vetää se lestille. Tätä varten kenkä kasteltiin kokonaan. Tuntui hurjalta työntää kengäntekele veteen, mutta kasteleminen kuuluu asiaan.

Sitten ompelin kärjen. Kärki ommellaan siis kengän oikealta puolelta. Päälliskappaleessa reiät ovat valmiiksi pisteltyinä, pohjaan niitä pistellään sitä mukaa, kun ompeleminen etenee. Pohjan voi lyödä parilla naulalla kiinni lestiin, jotta se pysyy ommellessa paikoillaan. Tässä vaiheessa tulee katsoa, että pohjan väljyys asettuu tasaisesti.

Sitten siirrytään kannan puolelle. Ruohikkaani vaikutti tässä vaiheessa siltä, että sen suuaukosta oli tulossa väljä. Tämän takia suuaukkoa nipistettiin pienemmäksi ottamalla takasaumaa sisään. Taakse voisi tehdä myös sileän puskusauman, tässä taakse on tehty törösauma. Kannan vaakasauma ommellaan viimeisenä.

Kengän vielä ollessa märkä ja lestillä sitä siistitään luun ja pyöröpäisen vasaran avulla. Saumojen rypyt painetaan mahdollisimman sileiksi. Minulla jäi kärkeen sellaisia ryppyjä, joita ei saanut enää oikenemaan. Monet kurssilaiset saivat paineltua supikkaiden kärjet todella sileiksi.

Pohjan liimaaminen

Kun lestillä oleva kenkä on kuivunut, voidaan siihen liimata pohja. Perinteiset ruohikkaat ovat yksipohjaiset – niissä tosiaan on vain se yksi ainut nahkapohja, jonka ruohikkaan pohjakappale muodostaa. Museoissa olevat ruohikengät ovat yleensä kuluneet pohjasta puhki, ja koska en halua omille ruohikkailleni käyvän näin, laitoin niihin nykyaikaiset kumipohjat. Ennen pohjien liimaamista on kengän pohja karhennettava hiomapaperilla.

Kannan alle on mahdollista lisätä kantakoroke. Käytössä olevan lestin mitoista riippuu se, kuinka korkea koroke kannattaa laittaa. Minulle tuli näihin ruohikkaisiin noin sentin paksuinen koroke. Koroke viistettiin ja sen reunat hiottiin nauhahiomakoneella. Tämä oli ainut kone, jota ruohikkaan valmistuksessa tarvittiin. Kaikki muu tehtiin käsityökaluilla.

Pohjiin oli valittavana erilaisia kumeja. Valitsin mahdollisimman sitkeän pohjan, jotta kengät kestäisivät ulkokäytössä mahdollisimman pitkään. Olen ostellut lapsille Torista supikkaita, ja näissä pohjat ovat yleensä kuluneet vaikka muutoin kengillä olisikin käyttöikää jäljellä. Halusin tosiaan että pohjat kestäisivät yhtä pitkään kuin muukin kenkä, ja siksi valitsin rumemman ja kestävämmän pohjamateriaalin.

Ruohikkaiden viimeistely

Kuvien perusteella en saanut selvää, onko historiallisissa kurpposissa ja ruohikkaissa käytetty kantakappeja. Kurssilla laitettiin kenkiin kapit, ja laitoin sellaiset myös näihin ruohikkaisiin. Nämä kapit ovat poikkeuksellisen muotoiset senkin takia, että leikkasin ne vahingossa väärin päin, mutta myös siksi että niistä muodostuu kengän taakse tuleva nahkalenkki. Lenkin pää on ommeltu kiinni kenkään, ja kappi on liimattu sisäpuoleen kontaktiliimalla.

Jes! Nyt ruohikkaat ovat viimeistelyä vaille valmiit. Vahalangan päät poltetaan pois sytkärillä ja kengät rasvataan. Päälliskappaleen viiltoihin piti tulla nahkanauhaa, noin 4 mm leveää, mutta nauhaa varten ei löytynyt sopivan laatuista ja kokoista nahkapalaa. Leikkasin 2 m pitkät nauhat ohuesta nahkasta, mutta nahka antoi periksi ensimmäiseen viiltoon pujottaessa, ja se siitä sitten.

Käsittelin kengät kotikeittoisella kenkärasvalla, jossa on suurin piirtein puolet ja puolet oliiviöljyä ja mehiläisvahaa. Pelkäsin, että rasva saattaisi tummentaa nahkaa paljonkin, mutta näin ei käynyt. Mielestäni nahan väri jopa parani voitelulla. Olen huoltanut samalla rasvaseoksella vanhoja supikkaita ja lapikkaita, ja jotkut niistä ovat tummentuneet käsittelyssä huomattavasti. Kuluneempi nahka näyttäisi imevän enemmän öljyä, joten ehkä voimakkaat värimuutokset selittyvät nahan kunnolla. Näissä uunituoreissa ruohikkaissa nahan väri ei tosiaankaan tummennut montaa astetta.

Muutama päivää asiaa sulateltuani päätin yrittää uudestaan katkenneen nahkanauhan kanssa. Kävin nauhat saksien kanssa läpi ja huolellisesti tasasin kaikki poikkeamat leveydessä. Nyt nauha kesti pujottamisen ongelmitta. Kovetin nauhan päät erikeepperillä, ja sen jälkeen nauhan pää tuli paremmin viilloista läpi. Aikamoista nyrhäämistä oli, mutta mielestäni nauhalla on suuri vaikutus ruohikkaiden ulkonäköön.

Ensimmäistä ruohikkaistani tuli nyt tämmöiset. Tilasin jo kotiin omat lestit, jotta pääsen kehittelemään mallia kaikessa rauhassa ja kokeilemaan myös muunlaisia perinnekenkiä. Tässä artikkelissa en vielä käsitellyt esikuvia, mutta kyllä niistäkin on jokin setti luvassa.