Pinteli tarkoittaa nuoren tytön kansanpukuun kuuluvaa päänauhaa. Etelä-Karjalassa tytöt käyttivät pinteliä ainakin Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnissa – muualta Etelä-Karjalasta tietoja sen käyttämisestä on vähemmän. Pinteli on suhteellisen tuore lisäys karjalaiseen kansanpukuun, sillä vanhastaan tytöt käyttivät metallinastoin koristeltua säppäliä. Pinteli ei tullutkaan yleiseen käyttöön kaikkialla Karjalan Kannaksella.

Ketkä käyttivät pinteliä?

Lähteissä ei yleensä ole tarkkaan määritelty, minkä ikäisenä tytöt alkavat käyttää pinteliä. Räisälästä mainitaan jo pikkutyttöjen käyttäneen pinteliä, ja Magnus von Wrightin maalauksessa Räisälästä näemmekin pintelin sylilapsen päässä. Naapurissa Pyhäjärvellä alle 12-vuotiaat tytöt eivät kuitenkaan käyttäneet mitään päähinettä. (Schvindt 1913, 19–21; 28.)

Pintelin käyttäminen saattoi loppua rippikouluiässä tai jatkua senkin jälkeen sykeröiden päällä. Rippikoulun käyneetkin tytöt saattoivat käyttää pinteliä ainakin Jääsken kihlakunnassa (Akiander 1852, Schvindt 1913, 152–153) ja Pyhäjärvellä (Schvindt 1913, 19–21). Rippikoulu joka tapauksessa oli merkittävä käännekohta tytön elämässä: ripillä käymättömät tytöt olivat lapsia, rippikoulun jälkeen naimakelpoisia tyttöjä tai nuoria naisia.

Ortodoksien käyttämät pintelit mainitaan Metsäpirtistä (Vahter 1930, 1).

Miten hiukset laitettiin pintelin alla?

Todennäköisesti pinteli asetettiin levällään olevien (ei siis esim. letitettyjen) hiusten päälle. Tyttöjen kerrotaan käyttäneen pinteliä avonaisten, levällään olevien hiusten päällä ainakin Kaukolassa ja eteläisessä Jääsken kihlakunnassa (Schvindt 1913, 38, 143) sekä Joutsenossa (Falkman 1882), todennäköisesti muuallakin, mutta tätä ei ole lähteissä erikseen mainittu.

Vanhassa eteläkarjalaisessa perinteessä hiusten sitominen tulee ajankohtaiseksi vasta rippikouluiästä alkaen. Nuoret tytöt saivat kulkea hiukset vapaana, kun taas rippikoulun jälkeen hiukset (ainakin juhlapuvussa) kierrettiin sykeröille, ja myöhemmin vaimona peitettiin aina hunnulla. Lavansaarella alettiin panna tyttöjen hiuksia jonkinlaisille sykeröille jo 8–9-vuotiaana (Sirelius 1910), mutta tämä on poikkeuksellisen aikaisin. Lähes kaikissa tiedoissa rippikoulun mainitaan olevan vedenjakajatapahtuma, jonka jälkeen tytöt alkavat pitää hiuksiaan kiinni.

On totta, että tyttöjen hiusten letittämisestä on tietoja Kurkijoelta ja Sortavalasta, Uudeltakirkolta ja Viipurista (Schvindt 1913, 54, 69, 105, 135). Hiusten letittäminen kuitenkin levisi Karjalaan vasta 1800-luvun lopulla (Sirelius 1915, 38). Antreasta ja Rautjärveltä on muistitietoja, joiden mukaan noin 1870-luvulla tytön hiukset oli jaettu kahdelle letille (Vahter 1924; Vahter 1935, 23). Perinteinen tapa käyttää pinteliä on kuitenkin avoimien hiusten päällä, eikä näissä letittämistä koskevissa tiedoissa mainita pinteliä.

Entä sitten hiusten pituus? Yleisesti naisten hiusten pituus kulki suurin piirtein käsi kädessä hunnun koon kanssa siten, että Jääsken kihlakunnassa hiukset ulottuivat olkapäihin, Räisälässä ja Pyhäjärvellä vähän korvien alapuolelle, Rannan kihlakunnassa leukapieliin ja Sakkolassa ja Raudussa korvalehtiin asti (Sirelius 1915, 6; Schvindt 1913, 19). Tyttöjen hiusten pituus ei välttämättä seurannut tätä samaa sääntöä.

Tyttöjen hiusten leikkaamisesta on mainintoja Räisälässä paidan kaulukseen asti (Schvindt 1913, 28), Koivistolta korvan alapuolelle (Vahter 1924, 9) sekä Pyhäjärvellä ja Sakkolassa. Mahdollisesti tyttöjen hiuksia on leikattu lyhyeksi myös Äyräpään kihlakunnassa. (Sirelius 1915, 6.)

Missä Etelä-Karjalan pitäjissä käytettiin pinteliä?

Pintelin käyttö oli laajalle levinnyttä Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnissa. Äyräpään kihlakunnasta ei ole tietoa pintelin käyttämisestä, Rannan kihlakunnasta on yksittäinen tieto (Mannonen 1938, 7335). Se että pienillä tytöillä ei ollut lainkaan päähinettä, on mainittu Sakkolasta (Schvindt 1913, 8–9), mutta sielläkin pintelit mainitaan toisessa lähteessä (Metsäpirtin ortodokseilla, Vahter 1930, 1).

Pinteli on uudehko päähine, sillä vanhaan aikaan eteläkarjalaiset tytöt käyttivät säppäliä. Se että paikkakunnalla on käytetty säppäliä kansanpukuajan lopulla, voi selittää pinteliin liittyvien mainintojen vähyyden. Kirvussa pinteli korvasi säppälin jo 1800-luvun alussa (Halinius 1826), Pyhäjärvellä ja Räisälässä pinteliä ja säppäliä käytettiin rinnakkain siten, että säppäli oli juhlavampi (Schvindt 1913, 19–21; Lehtinen & Sihvo 2005, 108). Koivistolla pinteli ei näytä tulleen käyttöön lainkaan, vaan nuoretkin tytöt käyttivät säppäliä (Mannonen 1937, 3306; Sirelius 1915, 16). Äyräpään kihlakunnasta on mainintoja levällä päin kulkevista tytöistä, mutta päähineen puuttumista tai vaihtoehtoisesti pintelin käyttöä ei erikseen mainita.

Missä tilanteissa pinteliä käytettiin?

Pinteli kuului erityisesti pyhäpukuun eteläisessä Jääsken kihlakunnassa ja Hiitolassa. Räisälässä leveämmät pintelit olivat pyhäpinteleitä. (Magnus von Wrightin piirros KK988:4 1860; Schvindt 1913, 28, 47, 51.)

Käkisalmen kihlakunnassa pinteliä pidettiin tytön arkisena päähineenä. Pintelin käyttämisestä arkipäähineenä on tietoja Pyhäjärveltä Kaukolasta ja Räisälästä (Schvindt 1913, 19–21, 28, 38).

Saattoivatko naimattomatkin naiset peittää päänsä kylmällä säällä? Räisälästä on maininta, että tytöt eivät kovillakaan pakkasilla peittäneet päätään esim. huivilla, vaan käyttivät ainoastaan pinteliä (Schvindt 1883, 62).

Minkälaisia pintelit olivat?

Pinteleitä oli eri mallisia ja värisiä, ja niissä käytettiin eri materiaaleja:

	Materiaali	Väri	Leveys
Jääski, Antrea, Kirvu	Silkki	Musta	1,5–3 cm
Ruokolahti, Rautjärvi	Verka	Punainen	7–15 cm
Joutseno		Musta
Räisälä	Punainen, mustapunainen tai punakirjava		0,4–0,8 cm
Kaukola
Pyhäjärvi	Pirtanauha	Puna-keltainen	0,4 cm
Hiitola	Mm. kaluunanauha	Punainen sinireunainen

Tietoja siitä että isommat tytöt käyttivät leveämpää ja pienemmät matalampaa pinteliä on Hiitolasta ja Räisälästä.

Miten pinteliä voi käyttää nykyaikaisessa karjalaisessa kansanpuvussa eli riikineissä?

Pinteli sellaisenaan käytettynä on pääsääntöisesti tyttölapsen pukuun kuuluva päähine. Joillakin alueilla pintelin käyttämistä voidaan jatkaa sykeröiden päällä. Aikuisen naisen pukuun ei kuulu pinteli ainoana päähineenä.

Pintelin käyttämisen voi aloittaa siinä vaiheessa, kun se alkaa pysyä käyttäjänsä päässä. Vielä taaperolle sitä ei tarvitse pukea, eikä välttämättä leikki-ikäisellekään. Pintelin käyttämisen aloittamisiästä on vain vähän historiatietoja.

Nykyisin rippikouluun mennään yleensä 14-15-vuotiaana, mutta ennen vanhaan rippikoulu saatettiin käydä vähän vanhempanakin. Pintelin vaihtaminen sykeröihin voisi ajoittua siihen 14-18 ikävuoden välille – tämä suunnilleen vastaa historiallista naimalupaikää ja tähän aikaikkunaan sijoittuu nykyisinkin monia kulttuurisia ja oikeudellisia merkkipaaluja, joiden kautta siirrytään lapsuudesta nuoruuteen.

Tarkistetuissa kansallispuvuissa pinteli löytyy ainakin Jääsken, Joutsenon, Hiitolan, Lavansaaren, Seiskarin, Johanneksen ja Viipurin puvuista. Jos kaipaat ohjetta pinteliin, näistä on hyvä lähteä liikkeelle.

Tarkistamattomista kansallispuvuista pinteliä näkyy ainakin näissä: Antrea, Jääski, Joutseno, Ruokolahti, Kanneljärven savakkopuku, Viipurin uusi puku, Kurkijoki, Laatokan Karjala, Sortavala, Lavansaari, Seiskari. Nämä tarkistamattomat puvut ovat enemmän tai vähemmän historiallisia. Esimerkiksi Viipurin “uuteen” pukuun kuuluva pinteli ei ole historiallinen – ei Viipurissa eikä muuallakin eteläkarjalaisella pukualueella.

Tietoja pinteleistä alueittain

Jääsken kk

Jääsken alueella mustaa kapeahkoa silkkinauhaa käytettiin 1820-luvulta (Halinius 1826) ainakin 1860-luvulle asti (Pärssinen 1938). Jääsken, Antrean ja Kirvun alueelta ei ole kuvattu muita pintelityyppejä kuin musta silkkinauha.

Pinteli oli joko tuuman leveä (Akiander 1852) tai vähän leveämpi, 2–3 cm leveä (Schvindt 1913, 143). Silkkinauha oli sen verran pitkä, että sen päät riippuivat selällä (ibid.). Magnus von Wrightin piirroksessa Antreasta näkyy tällainen musta silkkinen pintelinauha, jonka päät roikkuvat pitkällä hameen päällä. Pintelin kiinnityskohdassa niskassa on punaiset tilkut.

Pinteliä käytettiin sunnuntaisin (Magnus von Wright KK988:4). Pinteliä käyttivät ripillä käymättömät ja ripillä käyneetkin tytöt sykeröiden ympärillä (Akiander 1852, ks. von Wrightin piirros). Tytöillä hiukset olivat pintelin alla auki (Schvindt 1913, 143). Aikaisintaan 1860-lukua koskevan muistiedon mukaan pinteliä käyttivät naimattomat tytöt (Pärssinen 1938).

Ruokolahdella ja Rautjärvellä käytettiin leveää punaista verkaa, leveydeltään noin 7–10 cm, ja se neljässä kohtaa kiinnitettiin hiuksiin suurinuppisilla neuloilla (Schvindt 1883, 91; Schvindt 1913, 152–153). Muissa lähteissä (Jurva 1960; Nimimerkki Cfs 1869) on kuvattu veran olleen jopa leveämpi, 13–15 cm.

Pinteliä käyttivät rippikoulua käymättömät tytöt (Schvindt 1883, 91) mutta ilmeisesti sitä saattoivat käyttää myös rippikoulun käyneet (Schvindt 1913, 152–153).

Rautjärveltä kirjoitti lehteen Nimimerkki Cfs vuonna 1869, kuinka punaisen veran käyttäminen lakkasi kuin seinään:

”pienempiä muutoksenoireita on näkynyt [vaateparressa] jo, neitoset näet juhlapu’ussa viime kesästä asti ovat käyttäneet mustaa silkkinauhaa pääverhona; ennen oli pian korttelin levyinen punanen verka pään ympäri, yläreunasta korvallisten kohdalta ulospäin venytetty; se olikin todella oudompi, milt’ei ruma. Kalleuden suhteen ei kumminkaan eroitus ole iso, mutta muodin muutos tänä aikana!” [Yleisesti aikalaiskuvauksissa paheksuttiin sitä rahaa, minkä rahvas tuhlasi pukujensa ostomateriaaleihin]

Rautjärveltä on kyllä Anna-Maria Luumilta saatu muistitieto punaverasta niinkin myöhältä kuin 1900-luvun alusta. On mahdollista, että mummo on tehnyt Luumille veran vanhojen aikojen muistoksi, tai jopa kansallispukumielessä, ei sillä että tytöt olisivat vielä 1900-luvun alussa yleisesti käyttäneet verkanauhaa.

“Sen ’punase vera’ mummo iha tek miule. Se ol näin leyvii (noin 13–14 cm) ja se pantii iha pää ympär. Sit se kiinnitettii jollail neulal kii, jotta se ei puont. Verka ol oikei kaunista punasta.”  Anna-Maria Luumi (os. Kalpio) s. 1894 (Jurva 1960)

Severin Falkmanin 1870-piirrosten (teoksessa I Östra Finland) sekä Magnus von Wrightin vuoden 1860 piirroksen (KK983:12) perusteella Joutsenossa käytettiin mustaa pinteliä.

Käkisalmen kihlakunta

Käkisalmen kihlakunnan pitäjien pintelit olivat keskenään hyvinkin erilaisia.

Pyhäjärvellä tytöt käyttivät pintelinä noin 4 mm leveää pirtanauhaa. Tässä nauhassa oli keskellä kaksi keltaista loimirihmaa ja kummallakin sivulla kaksi tai kolme punaista. Kude oli tavallisesti valkeaa rihmaa. Koska tässä puhutaan ”rihmasta” oli käytetty lanka joko pellavaa tai puuvillaa. (Schvindt 1913, 19) Piirsin tämän Schvindtin kuvauksen perusteella havainnekuvan siitä, miltä pyhäjärveläinen pintelinauha olisi voinut näyttää.

Pyhäjärven pinteli asetettiin päähän samoin kuin Pyhäjärven säppäli: se ”köytettiin päähän hiuksilla molemmin puolin jakausta noin pari senttiä hiusrajasta ja takaa päälaen ja takaraivon välille niinikään”.  (Schvindt 1913, 19)

Pyhäjärvellä pikkutytöt kulkivat aivan paljaspäisinä noin 12-vuotiaiksi asti, jonka jälkeen he alkoivat käyttää pinteliä. Myös ripillä käyneet tytöt käyttivät pinteliä arkena ja sunnuntaina kotona, sillä säppäliä pidettiin ainoastaan kirkkomatkoilla ja muissa juhlissa. (Schvindt 1913, 19–21.)

Kaukolassa tytöt käyttivät levällään olevien hiusten päällä pinteliä arkisin sekä pienissä juhlissa (Schvindt 1913, 38). Magnus von Wrightin piirroksen (KK988.14) perusteella Kaukolassa käytettiin punaista pinteliä.

Räisälässä pinteli saattoi olla punainen, mustapunainen tai punakirjava. Isommat tytöt käyttivät pyhänä 8 mm leveää pinteliä ja arkena 4–5 mm leveää pinteliä. Pikkutytöt käyttivät aina kapeampaa pinteliä. (Schvindt 1913, 28) Räisälässä pinteli syrjäytti 1800-luvulla säppälin arkikäytössä ja lopulta myös kirkkokäytössä (Lehtinen & Sihvo 2005, 108). Räisälän tytöt eivät pakkasellaan pitäneet päässään muuta säppäliä tai pinteleillä (Schvindt 1883, 62).

Hiitolassa käytettiin Keski-Karjalan tyylisiä leveitä pinteleitä. Schvindtin mukaan ”täysikasvuiset tytöt” käyttivät korkeaa pinteliä, jossa alus oli sininreunainen punainen ja ”kesellisenä” oli kiiltävä nauha. ”Keskenkasvuiset” tytöt käyttivät matalampaa pinteliä. Pinteli oli näyttävä päähine, ja se kuuluikin pyhäpukuun. Schvindt ei kerro tarkkaan, milloin pintelin käyttäminen Hiitolassa loppui, mutta antaa ymmärtää että se on tapahtunut jo kauan aikaa sitten. (Schvindt 1913, 47, 51.) Tämä Schvindtin kuvaama Hiitolan tyylin piteli: punainen, sinireunainen ja keskellä kiiltävä nauha, kuulostaa samantyyliseltä kuin millainen pinteli on kurkijokelaisen tytön päässä Magnus von Wrightin maalauksessa (KK98815).

Sakkola, Rautu

Sakkolasta ja Raudusta on ainoastaan tieto, että pikkutytöillä tavan mukaan ei ollut mitään päässään, ja ripille päästyä alettiin käyttää säppäliä (Schvindt 1913, 8–9). Mutta muistitiedon mukaan Metsäpirtissä ortodoksit käyttivät pintelinä kapeaa ”harjulaiselt” ostettua silkkinauhaa (Vahter 1930, 1).

Rannan kihlakunta

Löysin yhden maininnan Rannan kihlakunnassa käytetyistä tyttöjen silkkinauhoista: ne mainitsee Anni Mononen (s. 1875) Uudeltakirkolta, joka perustaa tietonsa vuonna 1810 tai 1816 syntyneen anoppinsa käyttämään pukuun (Mannonen 1938, 7335).

Rannan kihlakunnasta on säilynyt vähän tietoa pinteleistä. Mahdollisesti tämä johtuu siitä, että nuoretkin tytöt käyttivät säppäliä: Koivistolla jo 7–8-vuotiaat tytöt käyttivät säppäliä arkena ja pyhänä (ainakin ennen vanhaan) (Sirelius 1915, 16). Kansanpuvut hyvin tuntenut Ulla Kallonen Koivistolta mainitsi ainoastaan säppälit pienen tytön päähineenä (Mannonen 1937, 3306).

Äyräpään kihlakunta

Äyräpään kihlakunnasta ei ole mainintoja pintelin käyttämisestä. Schvindt kertoo Äyräpään kihlakunnan pienien tyttöjen kulkeneen hiukset levällään (”levälläpäätytöt”), eikä hän mainitse tässä yhteydessä pinteliä (Schvindt 1913, 91–93; Salenius 1870, 36). Myös muistitiedossa Heinjoelta tulee esiin vastaava maininta levälläpäin kulkemisesta – ei mainintaa pinteleistä (Järvi 1913).

Mahdollisesti Äyräpään kihlakunnassa leikattiin pienien tyttöjen hiuksia, sillä äyrämöistyttöjen nuppuhiusten annettiin kasvaa kokonainen vuosi ennen rippikouluun menoa, jotta hiuksiin saatiin sykerö (Sirelius 1915, 6).

Lähteet

Akiander, Matthias (Matti Akkanen). Naisien waateh-parresta Jääskessä. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1852. Linkki.
Falkman, Severin. I Östra Finland. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1882. Linkki
Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön. Linkki.
Jurva, Mirjam. Tiedot koottu Rautjärven kansallispuvun suunnittelun yhteydessä. Käsikirjoitus, Museovirasto, 1960.
Järvi, Hanna. ”Kertomus puvuista, koristuksista ja karjanhoidosta Heinjoella.” SKS käsikirjoitus E58, 1913.
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin. Museovirasto, 2005.
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 2815–3435; 4131–4588, 1937.
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 6992–7476, 1938.
Nimimerrki Cfs. Suomen virallinen lehti, 1869:43.
Pärssinen, Sirkka. ”Puvut.” SKS Käsikirjoitus E142. 1938. Maria Kuisma Kirvusta (s. 1852)
Salenius, J. M. Walkjärwen pitäjän kertomus. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1870. Linkki.
Schvindt, Theodor. Luettelo Suomen ylioppilas-osakuntien kansatieteellisistä kokoelmista I. 1883. Linkki.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sirelius, U.T. “Vanhanaikainen naispuku Lavansaarella ja Seiskarissa”. Suomen museo, 1910.
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Vahter, Tyyni. ”Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Museovirasto, käsikirjoitus, 1924.
Vahter, Tyyni. ”Metsäpirtin, Muolaan, Raudun ja Valkjärven naisten käsitöistä”. Museovirasto, käsikirjoitus, 1930.
Vahter, Tyyni. ”Rautjärven naisten käsitöistä ym. pitäjiä.” Museovirasto, käsikirjoitus, 1935.
Vahter, Tyyni, et al. Suomalaisia Kansallispukuja: Kuvia ja ohjeita käytäntöä varten. WSOY, 1948.

Magnus von Wrightin piirrokset KK988:4, KK983:12, KK988:14, KK988:15, KK988:16, KK988:17.