Tässä artikkelissa esittelen Karjalan Kannaksella käytettyjä kansanpuvun kostuleita. Ensin käydään läpi eteläkarjalaisten kansanpuvun kostulien yleiset piirteet ja sitten kullekin alueelle tyypillinen kostulimalli.
Sisällys
Eteläkarjalaisten kostulien yleiset piirteet
Löydät tarkemmat lähteet & analyysit kunkin alueen omasta osiosta.
Kostuleita kutsuttiin sekä kostuleiksi että liinaviikoiksi. Kostuli-sanaa käytetään hyvin laajasti Jääsken kihlakunnassa ja Kannaksella, mutta tarkka äänneasu vaihtelee murteittain. Käytän tässä artikkelissa yleiskielistä muotoa “kostuli”.
Kannaksen kostulien perusrakenne on yhdenmukainen: niissä on kaksi etukappaletta, kaksi takakappaletta, olkasaumat ja suorat liitingittömät hihat. Kostuleissa ei ole vuorta. Reunat on käännetty kapeille päärmeille, ja saumat on tyypillisesti katettu.
Erottavia piirteitä ovat pituus, kiilojen lukumäärä ja muoto, kainalotilkut, kauluksen korkeus sekä sepalukset. Näiden piirteiden perusteella Kannaksen kostulit voidaan jakaa päätyyppeihin: Käkisalmen, Äyräpään, Jääsken ja Rannan kihlakuntien tyyli sekä Sakkolan ja Raudun tyyli. Se että olen jakanut tyylit kihlakuntien nimen mukaan on hieman harhaanjohtavaa, sillä koko kihlakunnassa ei välttämättä ollut käytössä sama tyyli – tai ainakaan siitä ei ole säilynyt tietoja. Mutta selkeyden nimissä päätin yksinkertaistaa hieman. Jaottelu tyyleihin pelkän rakenteen ja mittasuhteiden perusteella ei ole 100 % varma, sillä vaihtelua on paitsi alueiden välillä myös niiden sisällä. Jos esimerkiksi näen täysin valkoisen kirjomattoman kostulin, voin melko todennäköisesti arvata sen alkuperän. Lyhyet 40-50 cm pitkät kostulit ovat todennäköisesti Jääsken kihlakunnasta, hieman pidemmät noin 60 cm pitkät Äyräpäästä tai Rannan kihlakunnasta ja pitkät polviin asti ulottuvat Sakkolasta ja Raudusta.
Kirjontojen perusteella on mahdollista päätellä kostulin kotipaikka suhteellisen varmasti. Äyräpään ja Rannan kihlakunnissa sekä Sakkolassa ja Raudussa kostulien kaulukset ja sepalukset kirjottiin laajalta pinta-alalta. Jääsken ja Käkisalmen kihlakuntien kostuleissa saattaa olla värikästä tai valkoista tikkausta ainakin kauluksessa. Kirjontatyylit ovat ominaisia alueelleen – vaikka alueen sisällä oli myös vaihtelua, kuten myös vaihtelua ajassa. Koiviston ja Kuolemajärven kirjonnat on helppo erottaa muista pelkän tyylin ja värin perusteella. Siten Rannan ja Äyräpään kostulit erottaa yleensä helposti toisistaan, vaikka ne saattavat olla aika saman mallisia. Sakkolan ja Raudun sekä Äyräpään kihlakunnan välillä ero on vähemmän selvä, mutta tarkkaan katsottuna kostulien kirjonnat eroavat toisistaan siinä missä pitäjien rekotkin.
Kostuleista kirjottiin yleensä vain kaulus ja sepalukset. Räisälästä on muistitietoa myös hihansuiden tikkauksista. Koivistolla ja Kuolemajärvellä oli tapana koristella paidanhihat runsain kirjonnoin, joten siellä kostulin hihat jätettiin sen verran lyhyiksi, että paidan kirjonnat näkyivät. Sakkolasta ja Raudusta sekä Äyräpäästä ei ole säilynyt esimerkkejä, että kostulin hihansuita olisi koristeltu. Helman, muiskojen tai olkien koristeleminen ei ole ollut tapana. Koivistolta löytyy yksittäinen maininta kostulin helmaan tehdystä reikäpäärmeestä.
Kostuli voitiin sulkea kostulinsoljella tai nauhoilla. Tyypillisiä olivat sydämenmuotoiset ja pienet pyöreät kostulinsoljet. Kuvien herttasoljet ovat Räisälästä ja Pyhäjärveltä, Kannaksella sydämenmuotoisia solkia käytettiin myös Äyräpään (KA1369) ja Jääsken kihlakunnissa. Koivistolla ja Kuolemajärvellä suosittiin nauhoja kostulin kiinnittämisessä. Hakasten käyttämisestä kostulin sulkemisessa löytyy pari tietoa, mutta yleistä se ei ole ollut. Jos kostulin sepalukset olivat kirjaillut, suljettiin kostuli tyypillisesti heti sepaluksien alapuolelta.
Kostulia käytettiin kesäisin, ja usein sen mainitaan olleen erityisesti kirkkovaate. Alueiden välillä voi olla tässä eroja, mutta todennäköisesti kostulia ei käytetty arkisin ainakaan kotioloissa. 1700-luvun lopun perukirjojen perusteella kostuleita oli määrässä mitattuna eniten Valkjärvellä (3-8 kappaletta yhdellä naisella) (Somerma 1998). Jääskessä niillä naisilla joilla kuollessaan oli kostuli, oli niitä 1830-1860 luvulla keskimäärin neljä kappaletta (vertailun vuoksi paitoja oli keskimäärin kymmenen, kenkäpareja puolitoista ja hameita, sukkapareja sekä esiliinoja neljä kutakin). Kaikilla ei välttämättä ollut kostulia.
Kostulin päällä ei pidetty muita vaatteita, todennäköisesti ei edes vyötä. Kostulin alla saatettiin käyttää liiviä – niillä alueilla joilla liiviä käytettiin. Yleensä ajatellaan, että äyrämöispukuun ei kuulunut liiviä, mutta esimerkiksi Pyhäjärvellä äyrämöisetkin käyttivät pälssiksi kutsuttua turkisliiviä. Jos kostuli oli lyhyt kuten Jääsken kihlakunnassa, liivi saattoi näkyä kostulin helman alta. Pidemmissä malleissa kostulin helma asettui hameen ja esiliinan päälle.
Nimensä mukaisesti kostuli eli liinaviitta oli yleensä tehty pellavasta. Museokostuleiden perusteella yleisin sidos oli tavallinen toimikas, ja myös raidallisen näköinen kärkitoimikas oli suosittua. Muistitiedoissa mainitaan paikoin murtotoimikas eli murteikas tai murtikas. Itä-Kannaksella murtiteikkainen tai murtikkainen tarkoitti ruudullista toimikasta (ruutujen koko n. 7 mm), jota erityisesti käytettiin kostuleihin (Ruoppila 1984). En kuitenkaan löytänyt yhtään kuvaa murtotoimikkaisesta kostulista. Perukirjoissa mainitaan Käkisalmelta myös 5-vartiset kostulit (Somerma 1998). Murtotoimikas on kuusivartista ja tavallinen toimikas nelivartista. Viisivartisena on yleisesti ottaen kudottu ainakin pomsia. Perukirjoissa palttinaisia kostuleita esiintyy harvakseltaan (Somerma 1998). Palttinaa käytettiin yleisesti kirjontojen pohjakankaana, vaikka muu kostuli olisikin ollut toimikasta.
Periaatteessa on mahdollista, että kostuleita on tehty pellavan ohella muistakin kasvikuiduista kuten hampusta ja puuvillasta. Muistitiedossa olen yhden ainoan kerran törmännyt tietoon, että kostuli olisi ollut sarkaa. Sakkolasta Helena Pitkänen (s. 1875): “Kostol oli tehty valkeasta sarasta” (Arponen 1932). Kertojan tai tallentajan virheen mahdollisuus on aina olemassa, mutta yleisesti ottaen sekä Pitkäsen että Arposen tiedot ovat luotettavia. Lisäksi Kirvun kirjan kansanpukuja käsittelevässä artikkelissa väitetään, että “vanhat ihmiset käyttivät sateisilla ja kylmillä ilmoillaan päällä kostol’ia, joka oli kesällä vähän vanutetusta sarasta tehty puolipalttoo” (Ylönen 1954).
Kuinka pitkään kostuleita käytettiin? Varhaisin kirjallinen maininta pellavaisesta päällysvaatteesta löytyy Ruokolahden tuomiokirjassa vuodelta 1663, Raudusta vuodelta 1688 ja Muolaasta vuodelta 1697 (Somerma 1998). Kostulit olivat siten laajalti käytössä vähintään 1600-luvun lopulta alkaen. Pisimpään kostulit säilyivät käytössä Koivistolla ja Kuolemajärvellä, jossa niitä käytettiin sotiin asti. Jääsken ja Äyräpään kihlakunnissa kostuliperinne on säilynyt elinvoimaisena todennäköisesti ainakin 1860-luvulle asti.
Miten kostulit kehittyivät ajan kuluessa? Yleensä ajatellaan että kostulit ovat ajan myötä lyhenneet. Sirelius oli kiinnostunut pukujen evoluutiosta, ja hän esittää teoriansa myös kostulien kehityksestä. Hänen mukaansa vanhin tyyppi oli muinaisen mekon tapainen, jossa etukappaleen kaitaleiden laidoissa oli kuvekiilat (rautjärveläinen kostuli KA3735), tämän pohjalta ehkä syntyi malli jossa kuvekiilat tulivat kainaloiden alapuolelle, sitten kuvekiilat pienenivät ja jäivät lopulta kokonaan pois. (Sirelius 1915, 112.) Ritva Somerma (1998) esittää mahdollisuuden, että kostulit kehittyivät keskiaikaisista päällyspaidoista, sen tyylisistä joita käytettiin Kaukolassa 1840-luvulla (Schvindt 1913, 37-38). Tämä selittäisi sen, miksi Kaukolassa ei käytetty kostuleita vaan ainoastaan päällyspaitoja. Todennäköisesti kostuleiden kirjonnat muuttuivat nekin ajan saatossa. Äyräpään kihlakunnasta tiedetään, että koreiden ostomateriaalinen tuleminen saataville 1800-luvun alkupuolella vaikutti kirjailuihin.
Onko kostuli pakollinen osa kansanpukua? Tässä voi olla alueellista vaihtelua, mutta yleensä kostulia pidettiin juhlavaatteena ja erityisesti kirkkovaatteena. Ei ole säilynyt tietoja, että kostulia olisi käytetty esimerkiksi kotona tai pihapiirissä liikkuessa. Jääsken kihlakunnasta on tietoja, että kaikki naiset eivät lainkaan omistaneet kostulia. Yleisesti ottaen pidän todennäköisenä, että ilman kostulia esiintyminen, edes juhlatilanteessa, ei ole ollut siveetöntä. Ilman kostulia ei siis ole “alasti” mutta pitäjästä riippuen ehkä vähän alipukeutunut, ainakin jos kyseessä on muodollinen juhla. Minun mielepiteeni on, että kostuli ei ole ensimmäisiä vaatekappaleita, joita riikineisiin kannattaa hankkia. Mutta jos olet esimerkiksi menossa kansanpuvussa naimisiin tai muihin tärkeisiin juhliin, niin kannattaa sen hankkimista harkita.
Käkisalmen kihlakunta
Käsittelen tämän otsikon alla Räisälän ja Pyhäjärven kostuleita, Sakkolaa vasta jäljempänä yhdessä Raudun kanssa. Kaukolasta, Käkisalmen pitäjästä tai Hiitolasta ei ole säilynyt tietoja kostuleista. Kaukolan perukirjoissa ei juuri mainita kostuleita (Somerma 1998), joten hyvin todennäköisesti Kaukolassa niitä ei käytetty ollenkaan.
Räisälän ja Pyhäjärven kostuleita on museoissa vaikkakin nuukanlaisesti. Näette kuvassa yhden Kunstkamerassa säilytettävän kostulin. Lisäksi Kansallismuseosta löytyvät ainakin yksi Pyhäjärveltä (KA395) ja yksi Räisälästä (KA581). Räisälästä ja Pyhäjärveltä on säilynyt myös muistitietoa kostulien käyttämisestä. Muistitiedon perusteella sekä Räisälässä että Pyhäjärvellä käytettiin kostuleita ainakin 1870-luvulle asti (Arponen 1932). Muistitiedossa kostulia kutsutaan nimellä kostol tai kostoli (Arponen 1932, Väkiparta 1896).
Räisälän ja Pyhäjärven kostulit olivat todennäköisesti pitkänpuoleisia. Räisälässä kostulien kerrotaan olleen 1870-luvulla polven yläpuolelle ulottuvia, ja myös Pyhäjärvellä muistetaan polven yläpuolelle ulottuvat kostulit (Arponen 1932). Sirelius ja Schvindt kertovat tahoillaan mutta todennäköisesti samaa muistitietoa siteeraten, että Pyhäjärvellä kostuli lähenteli aikoinaan polvea, mutta lyheni sitten niin, että istuessa paraiksi ulottui penkkiin.(Sirelius 1915, 113; Schvindt 1913, 18). Schvindtin mukaan Räisälässä kostuli ulottui aikoinaan polviin asti, myöhemmin se oli lyhyempi (Schvindt 1913, 27). Magnus von Wrightin piirroksessa vuodelta 1860 (maalaus yllä) kostuli ulottuu lantion päälle, tuskin puoleen reiteen. Kunstkameran kostuli (myös kuvassa yllä) on 73 cm pitkä eli suunnilleen samanmittainen kuin kostuli von Wrightin piirroksessa. Piirros pyhäjärveläisestä kostulista Schvindtin kirjassa sekä Kansallismuseossa esillä ollut kostuli (kuvat alla) ovat puolestaan pidempää, polvien yläpuolelle ulottuvaa mallia.
Kostulit olivat aina valkoisia, ja usein ne valmistettiin hyvälaatuisesta toimikassidoksisesta kankaasta. Räisälästä Schvindt mainitsee, että kostuli valmistettiin hienosta toimikkaisesta liinavaatteesta (Schvindt 1913, 27). Muistitiedossa Pyhäjärveltä kerrotaan, että kostuli valmistettiin kotikutoisesta valkeasta toimikkaasta, ”puhtaasta aivinasta tai liinasta” (Arponen 1932). Pyhäjärvellä kostuli saattoi olla tehty myös murteikkaisesta toimikkaasta, ruotsiksi dräll [kudevaltainen ristitoimikas mutta dräll voi tarkoittaa muutakin] (Schvindt 1913, 18).
Räisälässä ja Pyhäjärvellä käytettiin kostuleissa toisinaan sydämenmuotoisia solkia (Schvindt 1913, 18, 27). Vuonna 1863 Pyhäjärvellä syntynyt Katri Kiiver muisteli, että kostulin solki sijoittui leuan alle, Anni Kiiver (s. 1860) puolestaan että vyötärön kohdalla oli rakset ja pikkuinen solki (Arponen 1932). Ottaen huomioon säilyneet kostulit ja muualta Kannakselta saadut tiedot, on todennäköisempää että yleisin kostulisoljen paikka oli rinnalla.
Käkisalmen kihlakunnassa kostuleita koristeltiin vähän tai ei ollenkaan. Pyhäjärvellä kostulin kauluksessa oli vain yksi sininen tai punainen tikkaus (Sirelius 1915, 112). Anni Kiiver (s. 1860) kertoi, että kostuleissa ei ollut mitään koristeita eikä vyötä (Arponen 1932). Eero Väkiparran kertomuksen mukaan Räisälässä kostulista tikattii ”kostoliryntiät”, ”kostoli hihasuut” ja ”kostoli kaulus”, tavallisesti valkealla rihmalla paitsi kaulus useimmin mustalla. Kostoliin tehtiin ”hihasuihe kolmtikkii, ryntäihe kakstikkii ja kauluksie kokakstikkii[?], sekä usein kolmtikkii”. (Väkiparta 1896, 78, 79, 80)
Pyhäjärvellä ja Räisälässä kostuli oli parempi vaate. Pyhäjärveltä Arponen kirjoitti: ”Paitaa vain ja hartoosniekkahametta pidettiin arkisin; jos minne mentiin, pantiin kostol’ päälle”. Kirkkoon mennessä puettiin kostuli pälssin eli eräänlaisen turkisliivin päälle. Kostulit kestivät useita vuosia, ja niitä oli kullakin tavallisesti vain pari kappaletta. (Arponen 1932.) Schvindt kertoo Räisälästä, että kostolia käytettiin kesäisin kirkkomatkoilla (Schvindt 1913, 27).
Arposen haastattelemat kertojat: Anni Kiiver s. 1860, Katri Kiiver s. 1863, Kaisa Näriäinen,
Sakkola ja Rautu
Sakkolassa ja Raudussa kostulista saatettiin käyttää nimityksiä kostolj, kostel tai kostol. Muistitiedoissa kerrotaan, että kostulia käyttivät kesäisin kaikki naiset, ja että kirkkokostol oli komeampi kuin pitokostol (Arponen 1932; Vahter 1930, 4–5).
Sakkolan ja Raudun kostulit olivat yleensä toimikasta. Schvindtin mukaan Sakkolan ja Raudun kostulit olivat toimikkaisia, usein murteikasta kuten Pyhäjärvenkin kostulit (Schvindt 1913, 5-6). Sakkolasta saadussa muistitiedossa kostulin kerrotaan olleen ruutuniekkaa – ajattelisin että tässä viitataan murtotoimikkaaseen (Arponen 1932). Sen sijaan viirukkaaksi kudottua toimikasta on nähtävissä kostulin kauluksessa K2668.162. Kokonaisena säilyneet kostulit ovat kuvien perusteella tavallista toimikasta, paitsi yksi (NM.0186527), joka kuvan perusteella saattaa olla myös palttinaa. Kostulien kaulukset saatettiin kirjoa palttinapohjalle, vaikka muu kostuli olisikin ollut toimikasta. Palttinapohja on selvästi näkyvillä kostulin kauluksessa KA214.
Sakkolan ja Raudun kostulit ovat pitkän mallisia, ehkä jopa hieman pidempiä, kuin Pyhäjärven ja Räisälän kostulit. Kaikki säilyneet kostulit ovat pitkiä, lähes polvimittaisia. Kostulit levenevät helmaa kohti melko tasaisesti. Leveneminen on saatu aikaan kiiloilla, jotka puolestaan on saatettu koota yhdestä tai useammasta kappaleesta. Kiilat voivat ulottua ylös olalle asti (KA195, NM.0186527) tai vain kainaloiden alle. Yhdessä kostulissa (KA4339) hihat on tehty kahdesta kappaleesta, muissa yhdestä kappaleesta.
Vertaillaan kahden kostulin (KA194 ja KA195) rakennetta. Kostulit ovat keskenään suunnilleen samankokoisia. Kumpaankin on tehty ohuet päärmeet ja ainakin kostulissa KA194 katesaumojen painaumat näkyvät selvästi. Todennäköisesti myös kostulissa KA195 saumat on katettu, mutta painaumat eivät ole yhtä näkyviä. Kummassakin hihat ovat yhdestä kappaleesta. Kostulien rakenteessa on myös eroja: Kostulissa KA194 on pienet kainalotilkut hihojen alla. Kuvekiilat on koottu kahdesta kappaleesta ja korkeampi kiila ulottuu hihaan asti. Kostulissa KA195 ei ole kainalotilkkuja, ja sen kuvekiilat ulottuvat olalle asti.
Sakkolan ja Raudun kostulit ovat runsaasti kirjailtuja kauluksesta sekä rinnuksesta. Kaulukset kirjottiin virvittäin ompelemalla, ja niiden reunassa oli matosia. Kumpikin tekniikka on tuttu rekoista. Schvindtin mukaan kirjontaan käytettiin samoja lankoja kuin rekkoonkin, niissä siis käytettiin kirssiksi kutsuttua värikästä villalankaa (Schvindt 1913, 3-6). Yksittäisen muistitiedon mukaan Metsäpirtin ortodoksien kaulus oli punaista verkaa, eikä siinä ollut kirjailuja (Vahter 1930, 3).
Kostulin sulkemiseen käytettiin pientä hopeasolkea (Schvindt 1913, 5–6). Finnasta löytyy Sakkolasta ja Raudusta yksi pyöreä hopeinen kostulinsolki (KA361). Todennäköisesti kostuli suljettiin heti kirjottujen sepalusten alapuolelta (ks. KA194).
Lähteenä olleet kostuli: Néprajzi Múzeum NM 4438, Kansallismuseo KA4339, KA194, KA195, KA214, KA215, KA217, K2668.162, Nordiska Museet NM.0186527. Arposen haastattelemat lähteet: Helena Pitkänen (s. 1875). Vahterin haastattelemat lähteet: Feodosia Stepanova (s. 1870), Aune Tuokko.
Äyräpään kihlakunta
Museokokoelmista löytyy runsain mitoin Äyräpään kihlakunnan kostuleita. Äyräpään tyylille ominaista ovat erityisen runsaat kirjonnat, ja Äyräpään alueen kostulit tunnistaa helposti. Sen sijaan pitäjien välillä on vaikea tehdä eroa, vaikka aineistoa onkin saatavilla melko hyvin. Muolaan ja Valkjärven kostuleita oli tässä aineistona muutamia, Kivennavalta yksi. Heinjoki erotettiin Muolaasta vasta 1869, joten todennäköisesti Heinjoen tyyli on ollut hyvin samanlainen Muolaan tyyliin nähden.
Muistitiedossa puhutaan kostulista nimillä: kostel ja kostul. Kostuleita pidettiin kesällä, ja kausi alkoi helatorstaista (Vahter 1930, 7–8). Muistitiedon ja aikalaiskuvauksen perusteella kostuleita käytettiin täysillä ainakin 1860-luvulle asti.
Pituudeltaan Äyräpään kostulit ovat keskimittaisia, puolipitkiä. Ne ovat pidempiä kuin Koiviston ja Kuolemajärven kostulit mutta lyhyempiä kuin Sakkolan ja Raudun. Schvindtin mukaan kostuli ulottui istuessa juuri ja juuri penkkiin asti (Schvindt 1913, 90). Ainakin kahdeksasta Äyräpään kihlakunnan museokostulista on tiedossa pituusmitta, pituudet vaihtelevat 53–64 cm. Minun päälläni tuo 64 cm olisi juuri mainitun mittainen, lähes penkkiin ulottuva.
Kostuleita löytyy eri mallisia: Osassa on kainalotilkut, osassa ei. Kylkikiilat voivat ulottua olalle, hihan kohdalle, kainaloon tai tätä matalammalle. Kylkikiilat on voitu koota yhdestä tai kahdesta kappaleesta. Hihat näyttäisivät olevan enimmäkseen yhdestä palasta koottuja.
Tässä ovat loput löytämäni Äyräpään kihlakunnan museokostulit. Muolaasta on kolme, Valkjärveltä kolme ja lisäksi kolme ilman paikkatietoa. Ylhäällä mallinuken päällä on kuvattuna se yksi Kivennavan kostuli.
Takapuolen kuvia ei liiemmin löydy. Näiden kahden kuvan perusteella näyttäisi siltä, että takakappaleet on leikattu keski-takasauman puolelta viistoon siten, että myös keskelle taakse on saatu lisää väljyyttä.
Museokostuleiden perusteella suosittuja kankaita kostuleissa oli tavallinen toimikas sekä raidallinen kärkitoimikas. Valkjärven perunkirjoissa vuosilta 1780-1800 esiintyy mainintoja “murtikaisista” (dräll) ja “toimikaisista” kostuleista, Muolaalta mainitaan 1760-luvulla neli- ja kuusivartiset (eli toimikkaiset ja murtotoimikkaiset) kostulit erikseen, sillä ne olivat eri arvoisia. (Somerma 1998.) Hetti Koisti s. 1847 Muolaalta kertoi: ”Miu emmoi kuto murtikkaista – kuin silmäniekka, kuuess niiess ja siitä tehtii kostelloi” (Vahter 1930, 7–8, 48). Murteikastoimikkaisia kostuleita ei kuitenkaan löytynyt museoiden verkkokokoelmista.
Schvindtin mukaan kostuli voitiin sulkea nauhoilla tai pienellä kostulinsoljella (Schvindt 1913, 90). Yleensä rakset sijaitsevat heti kirjottujen sepalusten alapuolella. Kansallismuseossa on ainakin yksi Äyräpään alueen herttamallinen solki.
Äyräpään kihlakunnan kostulien kaulukset ja sepalukset koristeltiin runsain kirjonnoin eli tekoloin. Johan Lemmettyn kertomuksen (1867) mukaan kostuleiden kuten myös paitojen, koristeluissa tapahtui muutos 1825–1836 aikoihin, kun niihin alettiin ostaa punaista, keltaista ja vihreää kirssilankaa, silkkilankaa ja sulkkua (sulkulla saatettiin tarkoittaa puuvilla-silkki-sekoitelankaa, ks. Hoppu 1950, 6; mutta silkkiä ja sulkkua saatettiin käyttää myös synonyymeinä). 1860-luvulla Valkjärvellä saatettiin käyttää jo koristelemattomia kostuleita:
Ylisten päällä pidetään valkeaa kostelia. Se on kuin lyhyet toimikankaasta tehdyt liivit, joitten kaulus ja sepalukset ovat usein sangen aistikkaasti ja taitavasti tikatut loistavilla kirssilangoilla. Kauniilta näyttää, kun suuremmat paimentytöt istuvat lehdon rinteessä polvillaan päreistä tehty kehä, johon tikattava kosteli on pingoitettu. Viime aikoina kuitenkin on ruvettu pitämään tikkaamattomiakin kostelia. Yleisesti myöskin jo pidetään sinisiä pumpulikankaasta tehtyjä liiviä. Morsiamena ollessaan kaikilla neidoilla kuitenkin pitää olla kirjailtu kosteli. (Salenius 1865)
Saleniuksen kertomuksessa on kiinnostava yksityiskohta, että morsiamena (eli nuorikkona tai kihlattuna) ollessaan naiset käyttivät kirjottuja kostuleita, toisin sanoen vielä 1860-luvullakin myös nuoret naiset käyttivät kostuleita, eli perinne oli hyvin elävää. Ja vieläpä, yksittäisen muistitiedon perusteella kostuleita ei tuolloin ainoastaan käytetty vaan myös uusia tehtiin: Valkjärveläinen noin v. 1848 syntynyt Varpu Koiranen oli itse kirjonut kostuleita (Vahter 1930, 6), ja syntymävuoden perusteella tämä olisi tapahtunut aikaisintaan 1860-luvun alussa.
Kirjontoja eli tekoloita on voitu tehdä kuvan kaltaisessa kirjontakehyksessä.
Kirjotut kaulukset ja sepalukset ovat erittäin näyttäviä, ja niitä löytyy Kansallismuseosta useita. Laitan tähän vain yhden esimerkiksi. Kirjontakuvioiden piirrokset ovat Theodor Schvindtin kirjasta Suomalaisia koristeita, josta on saatavilla vuonna 1982 ilmestynyt näköispainos.
Jo äsken mainitsin, että 1800-luvun loppupuolella äyrämöiset käyttivät kirjottujen kostulien ohella myös koristelemattomia kostuleita. Äyräpään kihlakunnan savakot käyttivät myös kostulia, ja mahdollisesti heidän käyttämänsä kostuli oli sekin kirjomaton. Johan Lemmetyn mukaan Valkjärven savakot käyttivät 1830–1840-luvulla pitkää sarkaviitan mallista kostulia, joka kuitenkin oli koristelematon (Lemmetty 1867). Kivennavalla savakkonaiset käyttivät Schvindtin mukaan vanhaan aikaan kesällä kostulia, joka oli tehty kuudella niidellä kudotusta kauniista murteikkaisesta vaatteesta. Kostulin alla saattoi olla liivi. (Schvindt 1913, 102) Heinjoelta löytyy yksi maininta kostulin alla käytetystä mustasta tai sinisestä liivistä (Järvi 1913). Ei ole selvää, koskeeko Järven maininta savakkoja vai äyrämöisiä.
Äyräpään kihlakunnasta on säilynyt muutama koristelematon tai vaatimattomammin koristeltu kostuli. Näistä emme kuitenkaan tiedä, ovatko niitä käyttäneet äyrämöiset vai savakot.
Lähteenä olleet kostulit: Kansallismuseo KA4366, KA6155, K592; Néprajzi Múzeum NM 4114, NM 4161, NM 4162; Lahden museot LHMVHMAE2329:888; Etelä-Karjalan museo KTMKTEE2766:5, EKME3106, EKME3170; Penn Museum 19514; Kunstkamera MAE No. 287-135, MAE No. 323-32.
Lähteenä olleet kaulukset: Kansallismuseo KA1119, KA1126, KA1127, KA1128, KA1130, KA1131, KA1134, KA1135.
Kirjontakehys: Kansallismuseo KC21
Lisäksi Kansallismuseosta löytyvät ainakin seuraavat kostulit KA1114-1118, Muolaasta KA3585 ja KA3586. Kaulukset ja tai sepalukset KA1120-KA1125, KA1129, KA1132, KA1133, KA1136-KA1139.
Rannan kihlakunta
Kuten muuallakin Kannaksella, myös Rannan kihlakunnassa Koivistolla ja Kuolemajärvellä kostuli eli liinaviitta oli kesäinen päällysvaate (Schvindt 1914, 118–119, 125) ja materiaali oli pellavatoimikasta (Schvindt 1914, 118-119). Koivistolta ja Kuolemajärveltä on säilynyt runsaasti kuva-aineistoa kostuleihin liittyen – tilanne on jopa poikkeuksellinen siinä mielessä, että kostuleita näkyy runsaasti 1900-luvun puolella otetuissa valokuvissa.
Muistitiedossa kostulista käytetään Koivistolla nimitystä liinaviitta. Perukirjojen perusteella myös kostuli-termin variaatioita käytettiin (Somerma 1998).
Uudeltakirkolta löytyy hieman tietoa kostulien käyttämisestä mutta ei kuvia tai säilyneitä kostuleita. Uudellakirkolla kostuli oli Schvindtin mukaan äyrämöisten kesällä kirkkoon mennessä käyttämä päällysvaate. Tieto että kostulia käyttivät Uudellakirkolla ainoastaan äyrämöiset, eivät savakot, löytyy ainakin V. R. Smedbergin antamasta tiedosta SKS:n arkistossa. Kangas oli pellavatoimikasta, kostuli ulottui lähelle polvea ja se suljettiin nauhoilla. (Schvindt 1913, 105.) Tästä voidaan päätellä, että kostuli ei ollut saman mallinen kuin Koivistolla ja Kuolemajärvellä, jossa kostulit olivat lyhyitä. Uudenkirkon kansallispukuun on toisaalta valittu lyhyt kostuli. Enempää tietoa Uudenkirkon kostuleista ei ole.
Koivistolla kostuli suljettiin punaisilla tupsupäisillä nauhoilla (Schvindt 1914, 118-119; Sirelius 1915, 112), Kuolemajärvellä napilla (Schvindt 1913, 125). Kahdessa tässä kuvatussa kuolemajärveläisessä museokostulissa on kuitenkin Koiviston tyyliin nauhakiinnitys – Helena Soinin kostulissa Koivistolla puolestaan on nappikiinnitys (ks. Tyyni Vahterin ottama valokuva). Kummassakin pitäjässä käytettiin siten kumpaakin tapaa kiinnittää kostuli. Kostulin soljista ei löydy mainintoja eikä niitä myöskään näy valokuvissa. Mahdollisesti solkiakin käytettiin, sillä Kansallismuseosta löytyy ainakin yksi Kuolemajärveltä saatu herttasolki (KA3704).
Koiviston ja Kuolemajärven kostulit olivat lyhyitä, mutta todennäköisesti hieman pidempiä kuin Jääsken kihlakunnan kostulit. On mahdollista, että muinoin kostulit olivat vielä pidempiä. Michael Seifertin 1860-luvulla ottamassa kuvassa koivistolaistyylinen kostuli on hieman pidempi kuin ne, joita näkyy 1900-luvun alussa otetuissa valokuvissa. Yksittäisen valokuvan perusteella ei kuitenkaan kannata sanoa mitään varmaksi.
Rakenteeltaan Koiviston ja Kuolemajärven kostulit olivat mahdollisesti hieman erilaisia keskenään.
Koivistolaisten kostulien rakenne: Schvindtin mukaan koivistolaiseen kostuliin kuuluivat kainalotilkut (eli armastilkut) ja kiilat (eli roikat) ja sen hihat saattoivat olla yhdestä tai kahdesta kappaleesta (Schvindt 1913, 118–119). Tämän mallin mukaan on tehty Kansallismuseon kostuli KA8006, josta on piirros Sireliuksen pukukirjassa. Harmikseni en löytänyt yhtään kunnollista valokuvaa alkuperäisestä koivistolaisesta kostulista. Alla kuvatuissa kostuleissa osassa on joten kuten näkyvissä roikat eli kuvekiilat, jotka päättyvät viimeistään kainaloiden alapuolella.
Kostulin selkäpuolesta löytyi yksi ainut kuva. Kankaassa loimi ei kulje yhdensuuntaisesti keski-takasaumaan nähden, joten mahdollisesti takakappaleet on leikattu puolisuunnikkaan muotoon A-linjaisen mallin luomiseksi (kuten Schvindtin kirjan kaaviossa).
Seuraavissa kahdessa kostulissa ei ole paikkatietoa, mutta ne ovat saman tyylisiä kuin koivistolaiset kostulit yllä.
Kuolemajärveläisten kostulien rakenne: Alla on kuvattuna kaksi kuolemajärveläistä kostulia. Kaulusten ja sepalusten koristelut näyttävät samantyylisiltä kuin Koiviston kostuleissa. Jos tulkitsen oikein, jatkuvat etukappaleen kiilat ylös olalle asti, toisin sanoen kostulit on tehty samalla mallilla kuin Kuolemajärven sarkaviitatkin (ks. esim. KA3627). Sireliuksen mukaan Kuolemajärvellä kostuleita ja sarkaviittoja tehtiin juurikin samalla mallilla (Sirelius 1915, 112). On siis mahdollista, että kuolemajärveläiset kostulit kykenee erottamaan koivistolaisista niiden etupuolen rakenteen perusteella.
Koiviston ja Kuolemajärven kostulit olivat runsaasti koristeltuja. Schvindtin mukaan pystykaulukset olivat Koivistolla noin 6 cm korkeita. Museokostuleista ainoastaan yhden (EKME3565) kauluksen korkeus (5,5 cm) on tiedossa. Tässä alla on paras löytämäni lähikuva. Kuvassa näkyy hyvin myös toimikaskankaan sidos.
Siitä miten kostuleita Koivistolla ja Kuolemajärvellä puettiin, on poikkeuksellisen hyvin tietoa. Vanhat käyttivät kostuleita pitkälle 1900-luvulle, joten niitä näkyy runsaasti vanhoissa valokuvissa – eikä pelkästään kansatieteellisissä kuvissa vaan ihan tavallisissa perhepotreteissa. Tässä on paljon samoja kuvia kuin eteläkarjalaisten kansanpukujen huiveja käsittelevässä artikkelissa, sillä Rannan kihlakunnan tyyliin kuuluu käyttää huivia kostulin päällä. Kuvista on mahdollista päätellä myös, että toisinaan kostulien hihat jätettiin sen verran lyhyiksi, että paidan kirjotut hihansuut pääsivät näkyville.
Kuvia Kuolemajärveltä:
Kuvia Koivistolta
Seuraavissa kuvissa näkyy Koiviston tai Kuolemajärven tyylinen kansanpuku.
Hauskana lisätietona: Riikka Rokka (s. 1838) Koivistolta kertoi Tyyni Vahterille, että kostulin helmaan tehtiin reikäpäärme, jossa yksi kudelanka oli vedetty pois (Vahter 1924, 10). Vaatteiden koristelu reikäompelulla ei ollut Kannaksella kovin tyypillistä: muistitiedossa reikäpäärmeistä on mainintoja hantuukien, lakanoiden ja Jääsken kihlakunnassa paidanhihojen yhteydessä. Siksi en voi 100 % luottaa Riikka Rokkaan tässä asiassa, kiinnostava tiedonmurunen kuitenkin.
Lähteenä olleet kostulit: Kansallismuseo KA8006; Etelä-Karjalan museo EKME3564, EKME3565; Turun kaupunginmuseo TKM7003b; Venäjän etnografinen museo REM 8762-31023, REM 3217-39; Lahden museot LHMVHMAE979.309, LHMVHMAE978.308.
Kansallismuseosta löytyy mainittujen lisäksi Koiviston kostuleita ainakin K6771.3 ja KA3628 ja Kuolemajärveltä KA3629 ja KA3630.
Jääsken kihlakunta
Käsittelen Jääsken kihlakunnan kostulit kahdessa osassa: ensin eteläinen ja sitten pohjoinen Jääsken kihlakunta (ja aivan lopuksi sananen Joutsenosta).
Jääsken alueella (Jääski, Kirvu, Antrea, Vuoksenranta) kostulia kutsuttiin nimellä liinaviitta tai kostol (Pärssinen 1938).
Naiset pukeutuivat kostuliin kesällä mennessään kirkkoon tai pitoihin (Schvindt 1913, 142). Kostulin käyttämisestä arkivaatteena ei ole säilynyt tietoa. Helatorstai tunnettiin kostulipyhänä muistitietojen mukaan ainakin Antreassa (Vahter 1924) ja Kirvussa (Pärssinen 1938).
Kostulista mainitaan erityisesti vanhempien henkilöiden käyttämänä vaatteena jo 1800-luvun alusta (Halinius 1826). Sireliuksen mukaan tämä “olikin ymmärrettävää, kun tiedetään, että nuoret muinoin komeilivat kauniissa paitahihoissa” (Sirelius 1915, 112). On siis mahdollista mutta ei varmaa, että nuoremmat naiset ja tytöt eivät välttämättä aina käyttäneet kostulia.
Jääsken alueella kostuli suljettiin yleisesti soljella, joka oli pieni, hopeinen ja joskus sydämen muotoinen (Schvindt 1913, 142). Yhden muistitiedon mukaan kostuli kiinnitettiin rinnan alta ”leijukkailla” vaskihakasilla (Pärssinen 1938). Hakasten käyttämisestä kostulin yhteenpanemiseen on säilynyt vain vähän tietoa.
Kostulit olivat pellavatoimikasta (Schvindti 1913, 142) ainakin 1800-luvun puolivälistä lähtien (Akiander 1852). Myöhään saadun muistitiedon mukaan kostulit tehtiin parhaasta palttinasta tai jopa ostokankaasta (Pärssinen 1938). Yleensä kostulit tehtiin toimikkaasta, mutta on ihan mahdollista että palttinaakin olisi käytetty. Kirvun kirjassa olevassa kansanpukuja käsittelevässä artikkelissa väitetään, että kostuli tehtiin “vähän vanutetusta sarasta” (Ylönen 1954). Koska kostulit olivat johdonmukaisesti aina pellavaisia (tai vähintäänkin jostain kasvikuidusta), en ottaisi liian tosissani tätä yksittäistä, lähdeviitteetöntä väitettä.
Jääsken kostulit ovat lyhyitä, melko suoria ja tiukasti istuvia. Jääsken tarkistettuun kansallispukuun kuuluva kostuli on hyvin tyypillisen jääskeläisen mallinen. 1800-luvun alun tyylistä tiedetään, että kostuli oli niin tiukka, että se ei peittänyt rintaa (Halinius 1826). Magnus von Wrightin 1860-luvun piirroksissa näkyy tiukahkoja, lyhyitä kostuleita. Vuoden 1852 kivipainokuvassa kostuli on pidempi helmaa kohti levenevä, mutta piirros ei yleisesti ottaen ole yhtä realistinen kuin von Wrightin piirrokset. Säilyneiden kostulien mitat ja leikkaukset tukevat käsitystä, että kostulit ovat olleet tyköistuvia ja hädin tuskin hameenvyötäröön ulottuvia.
Kostuleita on levitetty kohti helmaa mutta vähänlaisesti, joko pieniä kiiloja käyttäen tai leikkaamalla kappaleiden sivuja viistoon. Jos katsotaan rakennetta tarkemmin, niin joissain kostuleissa on etukappaleiden ulkolaidoissa kapeat jatkopalat. Jääsken alueen kostuleissa on yleistä, että etukappaleet ovat kapeammat kuin takakappaleet – siis siten, että suurempi osuus kostulin ympärysmitasta sijaitsee selkäpuolella. Hihat ovat yhdestä tai kahdesta kappaleesta. Kostuleissa ei tavan mukaan ole hihoissa liitinkejä, mutta yhdessä näistä kostuleista (NM 4130) hihat päättyvät jatkopaloihin, jotka periaatteessa saattavat olla myös vasiten tehdyt liitingit. Kauluksia on sekä pyöreämuotoisia että kulmikkaita, pyöreä näyttäisi olevan yleisempi.
Jääsken alueen kostulien koristeluun käytettiin samantyylistä ompelutikkausta kuin paidoissakin sekä myös muunlaisia kirjontoja. Kirjailujen yleisin väri on punainen, mutta yhdessä kostulissa on käytetty lisäksi keltaista ja vihreää. Kirjailuja on ainoastaan kauluksessa.
Lähteenä olleet kostulit: Kansallismuseo KA3739, KA7671; Nordiska Museet NM.0011157; Lahden museot LHMVHMAE490:132; Kunstkamera MAE No. 323-24, MAE No. 303-12; Néprajzi Múzeum NM 4130; Venäjän etnografinen museo REM 8762-3102, REM 8762-31027; Etelä-Karjalan museo EKME3135.
Pärssisen (1938) lähteitä: Maria Kuisma, Saara Rantalainen.
Mahdollisesti Ruokolahden ja Rautjärven kostulit olivat tyyliltään hieman erilaisia kuin Jääsken, Antrean ja Kirvun, mutta lähteissä ilmenee tämän suhteen ristiriitaa. Joka tapauksessa Rautjärven ja Ruokolahden kostulit eivät eroa riittävästi Jääsken alueesta, jotta yksittäisesti kostulista voi varmasti päätellä sen alkuperän.
Sirelius ja Schvindt molemmat kertovat, että Ruokolahdella kostuli oli aiemmin pidempi (Schvindt 1913, 151; Sirelius 1915, 112). Sireliuksen kirjan piirroksen perusteella rautjärveläinen kostuli (KA3735) on pidempi kuin jääskeläistyyliset. Tämä ruokolahtelainen kostuli (LHMVHMAE2387:931) näyttäisi leikkaukseltaan muistuttavan jääskeläisiä, vaikka onkin hieman jääskeläisten kostuleiden keskipituutta pidempi. 1850- ja 1860-luvun aikalaispiirroksissa ruokolahtelaiset kostulit ovat kuitenkin jotakuinkin saman mallisia ja pituisia kuin Jääskessä.
Sireliuksen mukaan Rautjärvellä ja Ruokolahdella liinaviitoissa eli kostuleissa oli valkoisella langalla koristeltu kaulus (Sirelius 1915, 112). Tällaisia valkoisella kirjailtuja kostuleita löytyy museokokoelmista muutama (Kansallismuseossa KA3735, KA3737 ja KA3738 kaikki Rautjärveltä; Lahden museossa LHMVHMAE2387:931 Ruokolahdelta). Magnus von Wrightin 1860-luvun piirroksessa Ruokolahdelta kostulin kaulassa on sen sijaan punaista kirjailua.
Albert Edelfelt kävi Ruokolahdella piirtämässä, ja hänen teoksissaan näkyy perinteisiä kansanpukuja ja niiden kanssa kostuleita. Edelfeltin piirrokset lienevät 1800-luvun loppupuolelta, eivätkä ne ole luotettavia kansatieteellisiä lähteitä. Mutta laitan tähän silti pari kuvaa, katsokaa erityisesti valokuva Edelfeltin ateljeesta.
Joutsenon kostuleista ei ole vielä ollut puhetta, mutta niistä löytyykin tietoa vain vähän. Schvindtin mukaan Joutsenossa käytettiin polvimittaista kostulia paidan päällä, myöhemmin liivin päällä. Ne jotka eivät kostulia omistaneet, käyttivät sarkanuttua myös kesäisin. (Schvindt 1913, 157-158.) Sireliuksen mukaan Joutsenossa kostuli suljettiin hakasilla (Sirelius 1915, 113.) Minulla ei valitettavasti ole kuvia Joutsenon kansanpuvun kostulista, mutta Joutsenon kansallispuvun kostulin näet Finnassa (D0014/015/2). On hyvin kiinnostavaa, että Joutsenon kostuli oli pitkä kun taas muualla Jääsken kihlakunnassa käytettiin lyhyttä kostulia. Joitsenon kansanpukua yleisesti ottaen pidetään vanhakantaisena: onkohan Joutsenon pitkä kostuli siis jäänne meinneiltä ajoilta?
Lopuksi
Yleensä jaan sisältöä lähinnä Jääsken alueen puvuista, sillä sitä pukua itse käytän ja siksi tutkiskelen Jääsken aineistoja tarkimmin. Kostuleihin perehtyessäni koin, että eteläkarjalaisissa kostuleissa on paljon yhteisiä piirteitä. Olisihan järkevää käydä ne läpi kaikki yhdellä kertaa. Niin kuin yleensä, myös tällä kertaa aikaa kului enemmän kuin alunperin oli tarkoitus. Tämäkään koko Kannaksen kattava katsaus ei syntynytkään ihan “samoilla tulilla”. Kostuleista on tulossa lisää sisältöä myös jatkossa, sillä minulla työn alla Jääsken seudun kostulin valmistamista käsittelevä artikkeli.
Mistä näihin löytyy kaavoja?
Kaipaatko kostuleihin kaavoja? Joihinkin tarkistettuihin kansallispukuihin on toteutettu kostuli. En ole yksiäkään näistä kaavoista & ohjeista nähnyt, mutta yleensä tarkistettujen pukujen kaavat ovat hyviä (tai ainakin ne vastaavat melko tarkasti historiallisia pukuja). Ikävä juttu näissä on, että moniin tarkistettuihin pukuihin ei voi tilata ohjeita verkkokaupasta. Ehkä niitä saa kyselemällä suoraan Taito-keskuksista?
Jääsken kihlakunta
Äyräpään kihlakunta
- Kivennavan tarkistettu puku
- Heinjoen tarkistettu puku
Rannan kihlakunta
- Kuolemajärven tarkistettu puku
- Uudenkirkon tarkistettu puku
Lähteet
Arponen, Aino. ”Vaatetuksesta Pyhäjärvellä ja Sakkolassa.” SKS käsikirjoitus E100, 94 sivua, 1932.
Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön [1826]. Linkki.
Hanttu-Kiskonen, Pia. Taas tulloo itku. Välähdyksiä elämästä Kuolemajärveltä. 1984.
Hoppu, Kaarle Väinö. ”Koiviston naisten hatut.” Käsikirjoitus, Museovirasto. Kokoelmassa “Hajatietoja kansanpuvuista tai niiden osista eri puolelta Suomea”, 1950.
Järvi, Hanna. ”Kertomus puvuista, koristuksista ja karjanhoidosta Heinjoella.” SKS käsikirjoitus E58, 1913.
Kaukonen, Toini-Inkeri. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. WSOY, 1985.
Koivistolaisten seura ry. Koivisto – muisto meren rannalta. 1956.
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin. Museovirasto, 2005.
Lemmetty, Johan. ”Muutamia lauseita ja muistelmia Itä-Suomen [etenkin Valkjärven] yhteisen kansan elämän waiheista, waatteinparsista ja niiten muutoksista ja muista käytännöistä.” SKS käsikirjoitus E71, 1867. Linkki
Pärssinen, Sirkka. ”Puvut.” SKS Käsikirjoitus E142. 1938.
Rossi, Leena. Koiviston arkielämää 1880-luvulta 1930-luvulle. Koivisto-säätiö, 2003.
Ruoppila, Veikko. Itä-Kannaksen murresanakirja. SKS, 1984.
Salenius, J. M. ”Valkjärveläisten vaateparresta.” Suomen museo, 1905 [1865], 52–56.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Schvindt, Theodor. Ompelu- ja nauhakoristeita. SKS 1982.
Smedberg, V. R.. Ei otsikkoa. Käsikirjoitus, Museovirasto. Kokoelmassa “Hajatietoja kansanpuvuista tai niiden osista eri puolelta Suomea”, päiväämätön.
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Somerma, Ritva. Karjalan Kannaksen kansan vaatetus – länsieurooppalaisen muodin jäänne: kuva- ja asiakirja-analyysi. Jyväskylän yliopisto, 1998.
Vahter, Tyyni. ”Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Museovirasto, käsikirjoitus, 1924.
Vahter, Tyyni. ”Metsäpirtin, Muolaan, Raudun ja Valkjärven naisten käsitöistä”. Museovirasto, käsikirjoitus, 1930.
Väkiparta, Eero. ”Pellavain, hamppuin ja villain valmistamisesta ja nyytinginteosta Räisälässä.” SKS Käsikirjoitus, 1896. Linkki.
Ylönen, Aulikki. Kirvun kirja. Helisevä-säätiö, 1954.