Kirvun kappalaiselta Andreas Haliniukselta (Antti Komoinen) on säilynyt kertomus kirvulaisesta kansanpuvusta 1800-luvun alussa. Todennäköisesti katkelma on peräisin käsikirjoituksesta “Hushållnings Calender för Kirvus Kapellgäll År 1816” [edit 3.7.2025: ei ole], mutta otsikostaan huolimatta käsikirjoitus lienee myöhemmältä ajalta, kirjoituksessa mainitaan vuosi 1826.
Edit. 9.4.2025: Katkelmasta löytyy ainakin osia Haliniuksen muistiinpanoista Kirvun haudattujen ja kuolleiden luettelosta 1763-1796
Edit. 3.7.2025: Nyt viimein löytyi mainittu Kirvun talouskalenterin teksti vuodelta 1916.
Andreas Halinius syntyi Halisen kylässä (siitä nimi Halinius) Maarian pitäjässä Turun läänissä vuonna 1768. Halinius opiskeli Turussa, jonka jälkeen vuonna 1795 hänet nimitettiin apulaispastoriksi Taipalsaarelle ja 1799 Vehkalahdelle. Halinius osasi venäjää, minkä takia hänet lähetettiin juuri vanhaan Suomeen. Vuonna 1802 Halinius siirtyi Kirvuun. Kirvussa hän papintyönsä ohella paitsi tallensi kirvulaista kansanperinnettä, pyrki hän myös parantamaan paikkakunnan oloja perunanviljelyn edistämisen ja rokotuskampanjan muodossa. (Borgå Tidning 1844:28.) Lisäksi Halinius kirjoitti päiväkirjaa 1803–1834 – varmasti arvokas lähde, jota en ole onnistunut paikantamaan [edit. paikannettu].
Teksti on käännetty ruotsinkielisestä käsikirjoituksen kopiosta (Museovirasto). Käsikirjoitus on ihan hyvää käsialaa mutta kieli vanhahtavaa. Tekstissä käytetään esimerkiksi vanhoja kirjoitusmuotoja sanoista, ja minusta tuntuu että sanoja käytetään myös eri merkityksessä kuin nykyruotsissa. Tässä on paras mihin itse pystyin. Tekstiin on hakasulkeilla merkitty ne kohdat, joita en osannut kääntää sanatarkasti, yleensä tässä on kyse muutamasta sanasta. Vyöllisiin liittyen poistin kokonaisen lauseen, koska en siinä kohtaa ollut ihan varma miten asia tarkalleen on ilmaistu. Alkuperäisen tekstin kopioon pääsee tutustumaan Museovirastolla. En voi ladata kopiota tästä kopiosta nettiin – tekisin niin jos saisin – sillä Museoviraston aineistojen käyttöehdot kieltävät kuvatun aineiston uudelleenjulkaisemisen.
Lisäksi, tekstin perään on lisätty katkelma Kirvun talouskalenterin v. 1816 käännöstä, joka on peräisin Aulikki Ylösen Kirvun kirjasta. Kirjaan otetussa versiossa on kokonainen kappale, jota museoviraston kopiossa ei ole. Löysin tämän käännöksen vasta, kun olin tehnyt omani ja käyttänyt siihen monta tuskaista tuntia aikaa. Muutoin Ylösen kirjan käännös on hyvin samanlainen omaan käännökseeni verrattuna, paitsi mielestäni se muutamassa kohtaa oikoo ja ainakin minun lähteenä käyttämässäni käsikirjoituskopiossa paljinsoljen leveys on yhden sormen mitta eikä kolmen sormen leveys niin kuin Ylösen kirjan käännös väittää.
Alkuperäinen teksti (käännös)
Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön.
1802. Kirvun kappeliseurakunnan miesten ulkoasu koostuu vaaleanharmaasta sarkakauhtanasta, ”viitta”, jossa on leveät kädentiet, messinkinappien kanssa tai ilman, niskasta polveen pitkä ja ei peitä rintaa, samasta kankaasta olevasta ja saman värisestä liivistä, jossa oli kaksi taskua, tai sen sijaan hihoilla varustetusta liivistä, jota käytetään sään mukaan kauhtanan sijasta, siksi se on varustettu messinkinapeilla. Musta huopahattu jossa pyöreä, matala kupu ja aika leveät reunat, mutta talvella sininen sarkamyssy, jossa on musta lampaannahkareunus ja lampaannahkavuori. Talvella käytetään lampaannahkaturkkia, joka on samankokoinen kuin kauhtana, kuten myös lyhyempää lampaannahkaturkkia, jota käytetään edellä mainitun vaatteen alla, ja jossa yleensä ei ole hihoja. Pari mustia sarkahousuja, jotka ulottuvat kantapäähän, joissa on solki tai nauha kauluksessa ja leveä sepalus. Polven alapuolella housut on köytetty villalangasta kudotulla nauhalla, aikaisemmin nahkaremmeillä, joissa oli monia messinkiholkkeja. Lyhyet villasukat ja/tai käytetty pellavariepu. Korottomat kengät, joissa on leveä ja pitkä varsi, joka avautuu kantapään yläpuolella ja pitkät mutta kapeammat nahkaremmit, joitain kortteleita pitkät, joilla varret sidotaan. Nahkavyö, tai villalankainen nauha, jossa on solki, joka on vyötärön ympärillä housunkauluksen yläpuolella. Tässä vyössä on kiinni pieni nahkapussi, jossa on lukko, joka suljetaan messinkinapilla. Tässä pussissa säilytetään tuluksia. Vyössä roikkuu myös tuppi, jossa on vuolupuukko, jota voidaan käyttää pöytäveitsenä, puukahvalla. Sarkaisten kauhtanan ja housujen sijaan käytetään samoja vaatteita myös palttinasta tehtyinä. Missään vaatteissa ei ole vuorta. Valkoinen paita, hienompi tai karkeampi, ilman kaulusta. Kaulavaatetta ei käytetä. Aikaisemmin käsiteltyjen kenkien, joita kutsutaan nimellä ”upokkaat”, sijaan käytettiin erityisesti menneinä aikoina ja kesäisin tuohikenkiä. Kauhtanoissa ei ole taskuja. Samoin turkit, jotka ovat myös ilman päällyskangasta. Miehet kulkevat kaikki leikkaamattomilla hiuksilla, mutta vain harvat eivät aja partaansa tai leikkaa partaansa.
Konfirmoimattomat tytöt kulkevat hiukset avoinna ja päässään kahden keskisormen levyinen nauha punaista verkaa, ennen sinistä verkaa, jollaista jotkut vanhat piiat (“ålderstigna pigor”) vieläkin käyttävät. Nämä nauhat on nastoitettu tuuman leveällä, ¾ tuumaa pitkällä tinaisella väkäsellä. Sellainen kuuluu heidän kirkkopukuunsa ja sitä kutsutaan ”säppäliksi”.
Konfirmoidut tytöt letittävät hiuksensa kummaltakin puolelta päänauhalla. Letit kohotetaan toisiaan vasten, ja ne yhdistyvät toisiinsa siten, että ne muodostavat kaksikätiset korkeat länget. Nämä kääritään uudelleen kirjavalla villalankaisella nauhalla, jossa on enemmän punaista kuin sinistä. Kummankin letin juuresta kulkee kapeampi nauha, keltaista villalankaa, niskaan josta ne ovat lujasti kiinni, niskasta roikkuu kaksi tuuman leveää ja kolme korttelia [45 cm] pitkää nauhaa punakeltaista villanauhaa, ja samanväriset tupsut. Edellä mainittu säppäli ympäröi lettien juuria ja peittää ohuemman keltaisen nauhan. Se kuuluu heidän kirkkoasuunsa, mutta säppäli on vain heidän pyhäpäivän hiuslaitteensa. Arkipäivinä he kulkevat kuten kaikki nuoremmat hiukset auki ja alaskammattuna. Kauppiaalta ostettuja lasihelmiä. Keho ympäröidään hamppupalttinaisella kankaalla, mutta pyhäpäivinä ovat yliset hienompaa kangasta, pellavapalttinaa. Pyhinä käytetään myös erityistä ylispaitaa, jopa hihojen kanssa, ja leveä, lyhyempi kuin äsken mainittu, joka ulottuu pohkeeseen asti. Näiden paitojen sepalus kiinnitetään leuan alta. Alapuolella oleva paita pienellä hopeasoljella mutta ylempi paita, ja jos se on ainut paita, suurella pyöreällä vähintäänkin halkaisijaltaan sormen mittaisella hopeasoljella. Köyhemmät käyttävät tinasolkea. Valkoisia pellava- tai villasukkia käytetään vuodenaikojen mukaan, erityisesti kirkossa. Syksyisin ja keväisin käytetään myös villaisia puolisukkia, jotka ovat mustia, samoin kirkossa ja aina tuohikenkien kanssa. Pellavalankaisia puolisukkia tuohikenkien kanssa tai ilman, mikä useimmiten tapahtuu arkena ja pyhäpäivinä kotiympäristössä. Ja ne naisista, jotka haluavat olla kohteliaita mutta eivät ole pukeutuneet kenkiin, niin jättävät he tuohikenkänsä eteiseen ja tulevat paljasjaloin, kuten myös talvella jonkun arvohenkilön luokse.
Hame sarkaa, punainen, sininen tai musta, jossa oli helmassa tuuman levyinen sininen verka silloin, kun hame on punainen, mutta muutoin saman levyinen punainen verka tai myös keltainen villanauha mustan hameen kanssa. Hame riippuu navan alapuolella, siinä on leveä sepalus vasten napaa, ulottuu vain puoli korttelia [n. 7 cm] pohkeen alapuolelle. Sellainen hame roikkuu yleensä kiinniommeltuna, erityisesti kun se on uusi, siniseen tai valkoiseen sarkaliiviin. Puolihameet ovat myös sarkaa, niissä on leveät valkoiset, siniset ja punaiset raidat ja kolme tuumaa leveä punainen verka helmassa. Tämä hame peittää vartalon yhden puolen ylhäältä alas, [sivu on suurelta osin peittämätön, ja sitä peittää vain pellavavaate]. Tämä hame riippuu leveän kirjavan nauhan varassa, vironvyöksi kutsuttu, kustakin hameen yläreunasta sen puolen olkapään yli, jota hame ei peitä. Tämä hame, tai puolihame, ulottuu olkapäältä vastapuolelle lähelle kantapäätä. Sellainen puolihame vyötetään vyötärön ympäri pari tuumaa leveällä nahkaremmillä, jossa on lähes 20 kappaletta leveitä, lähes neliskanttisia messinkiheloja ja solki, asetettuna navan alapuolelle. Tästä vyöstä riippuu suuri messinkirengas, neljä tuumaa halkaisijaltaan [?!], sekä ympäröi messinkiristiä. Tästä renkaasta riippuu tuppi, jossa on veitsi, jossa [on puu- tai luukahva], jota käytetään pöytäveitsenä ja myös vuolupuukkona; sekä neljä tuumaa pitkä messinkisylinteri, jota ympäröi kapeampi valkoinen nauha, jossa säilytetään ompelulankaa, nappeja, neulaa ei käytetä [sekä pieni nahkakukkaro]. Sellainen vyö kaikkine varusteineen ympäröi vyötä kaiken aikaa paitsi öisin ja peittää hameen kauluksen, myös itse paidan, kun hametta ei käytetä erityisesti naimisissa olevilla, kuten kesäaikaan ja talviaikaan lämpimissä huoneissa, ja on niin tarpeellinen, ja sitä ei millään tapaa voida olla pukematta.
Kenkiä, joissa on korot, käytetään ainoastaan suurimmissa juhlissa, kuten esimerkiksi häissä, mutta useammin ilman korkoja, kuten talviaikaan ja lämpimänä ja kuivana kesänä kirkossa. Nämä kengät ilman korkoa kiinnitetään pitkillä remmeillä pohkeeseen. Joko mustaa tai harmaata sarkaliiviä käytetään vyön alla. Kaikki nämä peittää polveen ulottuva lampaannahkaturkki talvisin, sekä sarkakauhtana, joka on valkoisenharmaa, myös pellavakaftaani, jota erityisesti vanhemmat henkilöt käyttävät kesäaikaan, jotka ovat niin tiukkoja, että ne eivät peitä rintaa. Turkeissa ei ole päälliskangasta ja muutkin vaatteet ovat ilman vuorta. Kaikki naimisissa olevat ja ”lägrade personer” käyttävät valkoista liinaa, joka on kulmastaan taitettu [sykerön ympäri] ja vastakkainen kulma roikkuu selällä, mutta kaksi vastakkaista kulmaa sidotaan päälaen päälle. Suurina juhlapäivinä tämä liina on suurempi kuin tavallinen arkiliina, joka ulottuu hädin tuskin niskan alapuolelle.
Kapea esiliina, joka peittää edellä mainitun veitsen, sylinterin ja kukkaron, ja ulottuu hieman polven alapuolelle, on valkeaa palttinaa, joka on useisiin kaitaleisiin leikattu, ja jokainen leikattu kaitale, joiden näkyvissä oleva ympärys on ympäröity tummanharmailla pitseillä, pellavalangasta nyplättyjä. Talviaikaan käytetään sitä paitsi mainitussa päälaitteessa, jota kutsutaan ”hunnuksi”, päällä isompaa liinaa, jossa on useampia pitsejä, sitä kutsutaan ”päänästyykiksi”. Talvella käytetään reessä isoa musta- ja valkoraitaista villatäkkiä suojaamassa rouvaa ja lapsia säältä. Hunnutetut naiset eivät käytä säppäliä. Kaulavaatetta ei käytetä. Piiat eivät peitä koskaan päätään.
Nyt (1826) ovat naimattomat alkaneet jättää pois säppäliä, eli sitä parin sormen leveää punaista verkaa, jossa on tinanastoja, sen sijaan he käyttävät päässään melkein yhtä leveää mustaa silkkinauhaa, jossa päät riippuvat niskassa. Kuten myös ollaan lopettamassa messinkihelaisen nahkavyön käyttäminen, siihen kuuluvan veitsen, tupen, nahkakukkaron ja messinkisylinterin kanssa. Sen sijaan käytetään värikkäästä verasta tai muusta hienosta kankaasta tehtyä taskua. Nyt jopa yöpaidat ovat hienoa palttinaa. Kummankin tavan ovat omaksuneet sekä naimisissa olevat että naimattomat naiset.
***
Seuraava katkelma on oletettavasti peräisin samasta käsikirjoituksesta. Lähde: Ylönen, Aulikki. Kirvun kirja. Helisevä-säätiö, 1954.
“Talvella 1810–1811 alkoivat Kirvun miehet käyttää saappaita, leveitä venäläisiä turkkeja ja vaaleanharmaita kauhtanoita. Noin kymmentä vuotta myöhemmin tulivat muotiin leveät, mustat huopahatut, joissa sekä reunoissa että itse hatun kuvussa oli musta samettinauha ja suuri leveä solki. Samoihin aikoihin vaihtuivat entiset viitat rinnan peittäviin, valkoisiin, pitkiin sarkaviittoihin, sinisiin sarkaliiveihin, pitkiin, valkoisiin sarkahousuihin ja värikkäät pumpulikaulaliinat alkoivat koristaa kirvulaisen miehen kaulaa. Kirjavat kamelinkarvalankaiset vyöt, kaikkialla saappaat sekä kääntöpääveitset olivat silloin ‘viimeistä huutoa’. Hiuksia ruvettiin leikkaamaan. Naisväki alkoi myös pukeutua valkoisiin sarkaviittoihin ja valko-, puna- ja siniraitaisiin sarkahameisiin, joiden helmassa oli 3–4 tuumaa leveä punainen verkareunus. Vihreät, punaisella veralla reunustetut verkaliivit ja leveämmät, pitemmät ja laajemmat valkoiset palttinaesiliinat, joissa musta-harmaitten pitsien sijaista oli vihreitä, punaisia, sinisiä tai leimuavan keltaisia, tekivät kirvulaisen naisen entistä paljon värikkäämmäksi. Suuret valkoiset päähuivit valmistettiin nyt juhlatilaisuuksiin ulkolaisesta karttuuni-kankaasta.
Artikkelikuva: Kirvun vuosina 1815-1816 rakennettu kirkko. Kuva: Kansallismuseo.
Kaplaan kotipaja 