Siiviläiset ja murteikassilmät – kuoseja lapasiin

Julkaisen nämä joululomalla neulomani lasten lapaset sillä aikaa, kun minä totuttelen työelämään ja vauvamme totuttelee nukkumaan yönsä.

Kuluneen parin kuukauden aikana olen perehtynyt tarkemmin karjalaisissa kostuleissa ja rekoissa esiintyviin kirjontakuvioihin. Näissä on kahta eri kuviotyyppiä: ero on selvästi havaittavissa värien käytössä ja kuvion yksityiskohtaisuudessa. Oma hypoteesini on, että ensimmäisessä ohjeessa esiintyvä siiviläiset ovat kudotuista lautanauhoista periytyvä kuvio ja seuraavan ohjeen murteikassilmät puolestaan eurooppalaisista renessanssiajan kirjonnoista mallinsa saanut.

Kansallismuseon pukukokoelmiin perustuvassa teoksessaan, Rahwaan puku (2005), Idlikó Lehtinen ja Pirkko Sihvo kertovat kannaslaisten rekkojen kirjontojen jäljittelevän renessanssimuotia. Muualla Euroopassa kirjontatyyli on kadonnut aikaa sitten, mutta raja-alueilla niin kuin Karjalassa ja Romaniassa se on säilynyt. Osittain väite perustuu siihen, että slaavilaisilla kansoilla ei ole käytössä rekkoja.

Jäin kaipaamaan lisää analyysia aiheesta, mutta kannaslaisten kirjontakuvioiden historiaa ei ole kovin tieteellisesti tutkittu tai ainakaan siihen liittyen ei ole viime vuosikymmeninä julkaistu. Halusin tietää lisää kuvioiden alkuperästä, joten sukelsin aiheeseen syvällisemmin. Kirjontakuvioista on siis aikanaan tulossa yksityiskohtaisempaa analyysia.

Nyt toistaiseksi: kaksi pientä neulekuviota. Taustalla tässä on se, että lapseni tarvitsivat lapasia nopeasti, enkä tarhalapasiin muutenkaan halua käyttää liikaa aikaa. Siksi näihin on neulottu näyttävä ranneke, mutta kämmenosa on tehty pikavauhtia yksivärisenä ja kaiken lisäksi ranneketta paksummalla langalla.

Siiviläisiä

Mallin lähde: Schvindt malli 158, Sakkola ja Rautu “Silmätarhoja”.

Olen ymmärtänyt, että tämä kuvio tässä on nimeltään siiviläinen:

ja tämä on silmätarha:

Voitte korjata, jos olen ymmärtänyt väärin.

Tätä rekkoa hallitsevat siiviläisiä ympäröivät silmätarhat, mutta malli lapasiin on otettu alarivin siiviläisistä ilman silmätarhoja.

Siiviläisten ja silmätarhojen kaltaiset geometriset kuviot muuntuvat kirjonnasta kirjoneuleeksi erittäin helposti. Ei ainoastaan että kuvioiden mittasuhteet on helppo hahmottaa, ei kuvioissa myöskään tavallisesti esiinny pitkiä lankajuoksuja.

Yhden kuviokerran leveys on 28 silmukkaa. Jos neuloo paksummalla langalla ja puikoilla, voi 56 silmukkaa eli kaksi kuviokertaa olla sopiva ympärysmitta aikuisen lapasiin tai jopa sukkiin.

	Silmukkamäärä	Lanka	Puikot	Tiheys
Ranneke	56	Novita Venla	2,00	42 s = 10 cm
Kämmenosa	36	Novita Seitsemän veljestä	2,00	28 s = 10 cm

Lapasen ohje:

1) Aloita työ esimerkiksi kaksivärisellä joustinneuleella. Minulla on tässä 4 kerrosta, mutta kannattaa neuloa pari enemmän.

2) Kirjoneulekuvio ohjepiirroksen mukaan (valkoinen dominantti).

3) 4 kerrosta joustinneuletta, 1 kerros sinistä, 1 kerros nurin sinistä, 1 kerros valkoista ja sitten otetaan paksumpi lanka (7 veljestä) ja neulotaan silmukoita yhteen niin että 56 silmukkaa vähenee 36:een.

4) Neulotaan lapanen esimerkiksi Novitan 90 cm ohjeen mukaan 4 cm peukalokiila (lisätään 1 + 2×5 silmukkaa 3 kerroksen välein). Neulotaan kämmenosa 9 cm pitkäksi ja kärjessä leveä nauhakavennus. Peukalon pituus 3 cm ja sitten kolmisäteinen kavennus.

Murteikassilmiä

Mallin lähde: Schvindt 155 “murteikassilmiä”, todennäköisesti Äyräpää.

Neulekaavaa ajatellen tässä kuviossa ei ole samaa eleganssia kuin siiviläisissä. Lankajuoksut ovat pitkiä ja kompromisseja värien suhteen on pakko tehdä. Minun silmääni kuvio ei ollut tyydyttävä ja olisin purkanut koko neuleen. Poikani, jolle lapaset olivat tulossa, sanoi että elä pura. En sitten purkanut, sillä hänellähän lapaset ovat.

Kuvio on peräisin kostulin reunasta, todennäköisesti Äyräpäästä. Alempana kuvassa näette, miltä tällainen kirjontakuvion on aikoinaan näyttänyt. Kirjottuna kuvio jää pieneksi, ja sinivalkoiset ristit ovatkin aikamoista piperrystä. Neulottuna kuvio on ihan nätti, mutta sen mittasuhteet muuttuvat melkoisesti.

Suurinpiirtein saman kuvion näette tässä alla:

Kuvan lähde: Kansallismuseo KA1130

Lankadominanssi

1 kirjoneuleraita: vih/sin>pun>valk
2 kirjoneuleraita eli murteikassilmät: val> sin >pun tai kel> vih >pun

Kuvion variaatiot

Kuvioon on pakko tehdä muutoksia, koska viidellä langalla neulominen ei ole vaihtoehto. Värien paikkaa vaihtelemalla kuvion yleisilmeen voi säilyttää, ja kerrallaan neulottavien värien määrä tippuu neljään tai kolmeen.

Toinen muuttuja on kuvion leveys. Jouduin vähän tiivistämään alkuperäistä kuviota, jotta sain sen mahtumaan lapsen lapasten ranteeseen. Näissä neulomissani lapasissa (kuvat 3 ja 4 alla) kuvio on 36 silmukkaa leveä. Jos lapasia neuloo aikuisille, voi valita alkuperäisen 40 silmukkaa leveän kuvion.

Miten monivärinen kirjoneule onnistuu tässä mallissa?

Kolmella tai neljällä värillä neulominen on ihan mahdollista vaikkakin työlästä. Tässä mallissa värit kuitenkin asettuvat yhteen hyvin myös neuleen nurjalla puolella. Lisää monivärisestä kirjoneuleesta:

Kirjoneule kolmella tai neljällä värillä

Arvio tekniikasta

Syy sille, miksi neuloin kärjet valkoisina ja vielä eri langalla, oli nopea lapasten tarve. Langan vaihtaminen paksumpaan kesken työn onnistui kuitenkin hyvin ja näyttää ihan hyvältä – riittävän hyvältä ainakin lasten tarhalapasiin.

Tässä näette saman tekniikan aikuisten lapasessa:

Tässä kuvassa raja kahden langan välillä näkyy erityisen selvästi, sillä väri on sama valkoinen eikä rajakohtaa ole piilottamassa esimerkiksi nurjalla neulottua raitaa. Tästä huolimatta valmiissa lapasessa rajakohta ei ole kovin näkyvä. Harvoinhan toisen käsiä tulee niin läheltä tuijotettua. Tämän aikuisen lapasen kuitenkin purin ja suunnittelin varren kanssa yhteensopivan kämmenosan.

Nyt viime kuukausina blogissa on ollut kohtuuttoman paljon neulejuttuja. Oon ollut superväsynyt 🤯 ja neulominen on rentouttavaa – toisin kuin kokkaaminen miun mielestä. Ruokajuttuja on kuitenkin tulossa viimeistään kevään edetessä laskiaiseen ja paastoon 👨‍🍳

Lähteet

Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin: Folk Costume : An Overview of the Folk Costume Collection of the National Museum of Finland. 3. uud. ja laajennettu p. Museovirasto, 2005.
Schvindt, T. (1982). Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset Kansanpuvut Ja Tekstiilit.” Karjala. 1, Portti Itään Ja Länteen, 1981, pp. 151–173.
Talve, Ilmar. (1979). Suomen kansankulttuuri. Historiallisia päälinjoja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 355.

Piiraat

Oikein hyvä kaalipiirakka

Siitä tuli kaalipiirakka. Eikä siitä oikeastaan ole paljon muuta kerrottavaa. Ohje on kuitenkin niin hyvä ja yksinkertainen, että se ansaitsee tulla jaetuksi eteenpäin.

Alun perin suunnitelmanani oli tehdä härkäpavuista muhennosta. Söin kuitenkin jo kolmatta päivää edellistä kokkaustani, hapanlohkoa. Tässä vaiheessa halusin siis valmistaa jotain, joka ei jäisi yksin minun syötäväkseni.

Tätä kirjoittaessa elokuun puolivälissä olivat ensimmäiset kesäkaalit juuri tulleet kauppoihin. Perinteen mukaista olisi tehdä tällöin kesän ensimmäistä kaaliruokaa, maitokaalia. Hapanlohkoon liittyvistä syistä halusin kuitenkin pelata varman päälle.

Siis, siksi kaalipiirakka. Kaikki tykkäävät piirakoista.

Äyräpään kaalipiirakka, ohje Liisa Pekonen

KUORI: sokeriton vehnästaikina eli 5 dl lämmintä maitoa, 30 g hiivaa, 0,5 tl suolaa, 100 g sulatettua voita, vehnäjauhoja
TÄYTE: 1 kg kaalia, voita tai muuta rasvaa, vähän suolaa

1. Kuoritaikinaa varten sekoitetaan lämpimään maitoon hiiva ja suola, lisätään vähän jauhoja ja sulatettu voi. Hetken kuluttua sekoitetaan loput jauhot ja annetaan nousta. Kaulitaan levyksi ja siirretään pellille.
2. Kaali pilkotaan ja haudutetaan valmiiksi voita tai sianrasvaa tarpeen mukaan käyttäen. Täyte levitetään suoraan kuorilevylle, josta puolet käännetään kanneksi ja ummistetaan. Voidellaan kirnupiimällä.
3. Paistetaan 1/2 tuntia 175-200 asteessa.

Kaalipiirakka oli myös juhlapiirakka, esim. rotinoiksi sitä vietiin erikoisen hyvään kuoreen tehtynä, arkioloissa tavalliseen kuoreen tehtynä syötiin pääruokana.

Lähde: Pirkko Sallinen-Gimpl, Karjalainen keittokirja. Tammi, 2009, s.95.

Tästä ohjeesta piirakkaa tuli puoli pellillistä eli noin 8 palaa.

Tässä äyräpääläisessä ohjeessa ei neuvottu tarkemmin, minkälaiseksi silpuksi kaalit tulisi pilkkoa. Melkein vastavassa kivennapalaisessa versiossa (Sallinen-Gimpl 2009, s. 95) kaali tuli hakata raudalla puisessa hakkuuastiassa – eli siis hyvin pieneksi, vertautuen ennemmin tehosekoittimeen kuin veitseen.

Pilkotut kaalit saavat hautua matalalla lämmöllä kattilassa. Eri alueiden ohjeissa on eri tapoja hauduttaa kaalit: Johanneksessa ne haudutettiin kerman ja voin kanssa ja Viipurissa suolavedessä (Ibid.). Tässä Äyräpään ohjeessa ei annettu tarkempia ohjeita hauduttamiseen. Siten siis lisäsin suolaa puoli teelusikallista ja pari nokaretta voita (ehkäpä 15g). Kaalit saivat hautua sen aikaa, kun kuoritaikina valmistuu ja kohoaa.

Kuoritaikinaan käytetään geneeristä sokeritonta vehnästaikinaa. Rasvan lisääminen taikinaan ei tietenkään ole pakollista, mutta tuo leivokseen juhlavuutta. Taikinaseos saa seistä ja “hapata” 10–15 minuuttia. Tuossa ajassa hiiva lähinnä ehtii aktivoitua, eli taikinaan ei tule hapanta makua. Vartin kuluttua taikinaan lisätään jauhoja, kunnes se vastaa paksuudeltaan pullataikinaa.

Levypiirakka on malliltaan helppo leipoa. Ennen uuniin panoa voitelin pinnan vielä piimällä.

Omassa piiraassani oli täytettä ehkä vähän nuukasti! En käyttänyt ihan kaikkea täytettä, vaikka ihan hyvin olisi voinut.

Piirakka maistuu oikein hyvin, mutta se ei ole ihme

Kyllä se vehnästaikina nimittäin on helpompi saada maistumaan herkulta.

Valmis piirakka on ihan esteettinen ja suorastaan herkullinen. Aikuismaistelijoille maistuu useampikin pala, vaikka mies ehdottaakin täytteen tuunaamista lihalla. Kuori maistuu ja tuntuu ihanan pehmeältä, vaikka rasvaa on kohtuullisesti ja sokeria ei laisinkaan.

Toisaalta, kaali on mielipiteitä jakava ruoka-aine. Meidän kolmevuotias ei suostunut syömään ja valitti hajusta. Onneksi asutaan luhtitalossa niin ei jää kaalinlemu rappukäytävään.

Omasta puolestani koen, että maku tai rakenne ei jättänyt toivomisen varaa: piirakka on juuri sitä, mitä lupaa. Se on äärimmäisen yksinkertainen, eikä ylimääräisiä ainesosia ole. Onpa se vielä helposti muokattavissakin omien makumieltymysten mukaiseksi, jos ainesosia ei tunnu sillään olevan tarpeeksi.

Arkiruuaksi piiras on ehkä aavistuksen rasvainen. 100 grammaa voita ei kuitenkaan omasta mielestäni ole kauhean paljon, koska pellillisestä tulee helposti isohkot palat kahdeksalle syöjälle. Jos rasvaa haluaa vähentää, voi maun pehmeyden yrittää säilyttää lisäämällä vähän sokeria – ruokalusikallinenkin vaikuttaa makuun kovasti.

Jos ajatellaan aikakerrostumia, on tämän tyylinen vehnäkuoripiiras uusi tulokas Kannaksella. Vehnä yleistyi kansan keskuudessa vasta sata vuotta sitten, eikä resepti voi olla paljon sitä vanhempi. Tällaista ei siis missään savupirtissä olisi syöty, mutta isovanhempiemme sukupolven lapsuudenkodeissa kylläkin.

Toinen juttu reseptin alkuperästä: läntisessä Suomessa on syöty vähemmän kaaliruokia ja kaalipiiraat puolestaan ovat stereotyyppisen venäläisiä. Olisi siis houkuttelevaa päätellä, että tällainen piirakkamalli on tullut Kannakselle Venäjältä. En kuitenkaan löytänyt internetistä yhtään vastaavaa reseptiä hiivataikinaan tehdylle venäläiselle kaalipiiralle.

Olen kuitenkin joskus aiemmin syönyt täsmälleen saman makuista, hiivataikinaan tehtyä yksinkertaista kaalipiirasta, joka oli leivottu puolikuun muotoon. Olen melko varma, että tämä olisi tarjottu minulle nimenomaan venäläisenä kaalipiiraana, mutta Googlen perusteella venäläinen kaalipiiras on tyypillisesti tehty voitaikinaan eikä ainakaan muistamani puolikuun muotoinen. Muistan jonkun tarjonneen näitä tyyliin paperipussista. Mutta se voi aina olla myös feikkimuisto!

Tällä hetkellä minulla on luvussa pari venäläiseen ruokaan keskittyvää kirjaa, joten ehkäpä tulen käsitelleeksi venäläistä piiraskulttuuria tarkemmin lähitulevaisuudessa.

Kaplaan kotipaja

Tag Archives: Äyräpää