1800-luvulla karjalaiset naiset käyttivät usein kansanpukunsa kanssa lasisia helmiä. Helmet olivat edullisia mutta helposti särkyviä. Lisäksi ne olivat aina tuontitavaraa. Helmityylit olivat enemmän riippuvaisia kiertelevien kauppiaiden tarjoamasta valikoimasta kuin oman kotipaikan perinteistä, vaikka alueellista vaihtelua tyyleissä olikin. Näistä syistä on ymmärrettävää, että hyvin harvaan kansallispukuun kuuluvat helmet. Helminauhoja kuitenkin voi käyttää koko Karjalan alueen pukujen kanssa, sekä savakko- että äyrämöistyylisissä asuissa.

Kansanpukuaikana helmiä ostettiin, niitä meni rikki ja niitä ostettiin lisää. Suhtaudun itse helmiin kevyemmin kuin puvun muihin osiin. Jos pitäjästä on tietoa tietynvärisistä helmistä, hankkisin toki sellaisetkin. Mutta mielestäni puvussaan voi käyttää minkälaisia helmiä tahansa, eikä kansanpuvun tunnistettavuus oman alueen pukuna kärsi siitä.

Valmistin tätä tutkielmaa varten useat kappaleet helmiä, myös omat versiot kahdesta museokokoelmissa säilyneestä helminauhasta. Lisää kuvia omatekemistäni helmistä sekä muutama vinkki helmiaskarteluun löytyy artikkelin lopusta.

Muokattu 27.4.2024: lisätty räisäläiset vyölliset

Ketkä helmiä käyttivät?

Helminauhoja käytettiin todella laajalla alueella. Karjalaisten kansanpukujen kirjassaan Theodor Schvindt (1913) mainitsee kunkin pitäjän kohdalla useimmiten vain sen, että helmiä on käytetty. Ainoastaan Sortavalasta ja Viipurin seudusta Schvindt mainitsee, että helmiä käytettiin vähän.

Schvindtin (1913) antamien tietojen perusteella oli yleisempää, että tytöt ja nuoret naiset käyttivät helmiä, kuin että naiset olisivat niitä käyttäneet. Hyvin monien pitäjien kohdalla Schvindt antoi kuitenkin ymmärtää, että myös aikuiset naiset käyttivät helmiä, vaikka eivät ehkä niin paljon kuin nuoremmat. Helmiä voi siis käyttää siviilisäätyyn katsomatta eteläkarjalaisissa naisen puvuissa.

Lasihelmiä käytettiin paikoin (Räisälä/Pyhäjärvi KA3445) myös koristamaan vyöllisiä.

Minkälaisia helmet olivat?

Ildikó Lehtisen ja Pirkko Sihvon kansanpukututkimuksen mukaan aitoja helmiä käytettiin koruissa ainoastaan Oulujoen seudulla ja Aunuksen Karjalassa. Muualla suomen- ja karjalankielisellä alueella käytettiin maahantuotuja tekohelmiä, viimeistään 1500-luvulta alkaen. Lasihelmien valmistuskeskuksia syntyi 1600–1700-luvulla Saksaan ja silloiseen Böömiin. (1984, 236–238). Ruotsin vallan alla 1700-luvulla helmien maahantuontia säädeltiin ylellisyysasetuksilla, mutta ei ole tietoa rajoituksista Venäjälle kuuluneessa Karjalassa. Varmaa on, että viimeistään 1800-luvulla helmiä oli niin hyvin saatavilla, että niitä yleisesti käytettiin.

Helmiä oli lukuisissa väreissä: sinisiä, turkooseja, vihreitä, ruskeita, granaatinpunaisia, violetteja, valkoisia, mustia. Helmiä oli pyöreitä, tynnyrimäisiä sekä kulmikkaita fasettihiottuja. Koosta mainitaan ainakin pihlajanmarjan kokoiset. Eri kokoisia, muotoisia ja värisiä helmiä saatettiin yhdistää osaksi samaa nauhaa, mutta valokuvissa ja piirroksissa helminauhan helmet useimmiten näyttävät yhdenmukaisen muotoisilta ja kokoisilta.

Koko Suomessa oli tapana pitää kaksinkertaisia helminauhoja. Kannaksella savakkojen helmet olivat vaatimattomampia kuin äyrämöisten. Sihvon ja Lehtisen mukaan savakot käyttivät yhtä pienihelmistä nauhaa. Äyrämöiset puolestaan käyttivät moninkertaisia ja isommista helmistä koottuja nauhoja. Toisaalta myös savolaistyylisen pukeutumisen alueella Lemiltä ja Savitaipaleelta mainitaan nelirimpsuiset helminauhat. (Lehtinen & Sihvo 236–238.) Schvindtin tiedoissa (1913) helminauhoja on kaulalla enintään seitsemän.

Kuvien ja piirrosten perusteella oli yleisempää, että eriväriset helmet iskettiin nauhaan satunnaiseen järjestetykseen ennemmin kuin että ne olisi pujotettu tiettyyn järjestykseen, esimerkiksi symmetrisesti.

Helmiä käytettiin yleisimmin korkealla kaulalla, ei siis rinnalla. Rinnalla ja kaulalla käytettyjä helmiä oli mahdollista yhdistää samaan asuun, mutta todennäköisesti tämä oli harvinaista.

Tällä hetkellä Finnasta löytyy kuvattuna vain kahdet säilyneet karjalaiset helmet. Muutoin tiedot perustuvat kirjallisiin lähteisiin, piirroksiin ja valokuviin.

Tiedot pitäjittäin

Jostain syystä helmet ovat päässeet mukaan valokuviin ja piirroksiin erityisesti Jääsken kihlakunnan alueella. Myönnettäköön, että olen itse tästä alueesta eniten kiinnostunut ja siten tehnyt siihen liittyen enemmän selvitystyötä kuin muihin alueisiin. Rekkoalueen pukuja kuvatessaan taiteilijat eivät ole maalannut malleilleen helmiä, niissä maalauksissa joihin olen itse tutustunut. Myöskään valokuvista en ole nähnyt helmiä muualla kuin Jääsken kihlakunnan alueella.

Päivitän tätä osiota, jos uutta materiaalia löytyy.

Jääsken kihlakunta

Jääski: muotia olivat pihlajanmarjan kokoiset torakanväriset eli tummanvioletit lasihelmet (Lehtinen & Sihvo 236–238).

Kirvu: Kirvun kappalaisen Haliniuksen mukaan tytöt käyttivät muutamia helminauhoja jo 1800-luvun alussa (siteerattu Schvindt 1913). 

Ruokolahti ja Rautjärvi: nuorilla oli joskus kaulassaan seitsemätkin helmet (Schvindt 1913, 154). Tämä on kirjallisen ja kuvallisen aineiston perusteella korkein määrä, mitä helminauhoja on käytetty samanaikaisesti. Ruokolahden ja Rautjärven yhteydessä Schvindt mainitsee, että ennen helmiä käyttivät vanhatkin naiset (Schvindt 1913, 154). Tämä antaa ymmärtää, että 1800-luvun lopulla helmiä käyttivät vain nuoret.

Piirros- ja valukuvien perusteella Jääsken kihlakunnassa (pl. Joutseno) on todennäköisesti käytetty päällekkäin sini-puna-valkoisia helminauhoja. Kirjallisissa lähteissä tämän tyylisiä helmiä ei mainita. Yhdessä piirroskuvassa näkyy myös tytön kaulalla kaksi helminauhaa ja alempana rinnalla yksi nauha. Helmien käyttäminen sekä kaulalla että rinnalla ei todennäköisesti ole ollut Kannaksella yleistä.

Joutseno: Tytöt pitivät enimmäkseen sinisiä, noin pihlajanmarjan kokoisia helmiä. Vanhaan aikaan oli vain yhdet helmet, myöhemmin neljätkin samaan aikaan. (Schvindt 1913, 160.) Tyttöjen helmet olivat sinisiä ja vaimojen vihreitä (Lehtinen & Sihvo 236–238). Nuorella vaimolla kuvassa alla on yksivärinen, saman muotoisista ja kokoisista helmistä pujotettu nauha.

Keski-Karjala

Sortavala: helmiä oli kaulassa vähän (Schvindt 1913, 70).

Kurkijoki: etenkin nuoret naiset käyttivät helminauhoja. Niitä käytettiin ylhäällä kaulassa. (Schvindt 1913, 56.)

Parikkala: kaulassa käytettiin helmiä (Matti Pajarin kertomus v. 1900, siteerattu Schvindt 1913, 61).

Hiitola: toiset käyttivät helmiä kaksi tai kolme paria yhtä aikaa. Niitä ostettiin harjulaisilta eli konttilaisilta. 1800-luvun puolivälissä olivat torakanväriset ruskeat helmet muodissa. (Schvindt 1912, 49.) “Harju-ukot” mainitaan helmien kaupittelijoina myös Sireliuksen sekä Lehtisen ja Sihvon kansanpukukirjoissa.

Käkisalmen kihlakunta

Kaukola: Nuoret naiset käyttivät paljon helmiä kaulassaan. Ne olivat 5–6-kertaisia nauhoja. Helmet olivat pieniä, eri rihmoissa ja eri värisiä. (Schvindt 1912, 40.)

Räisälä: Tytöillä oli kaulassa helmiä, usein montakin nauhaa yhtä aikaa. Suurin osa oli todennäköisesti valkoisia ja mustia helmiä. (Schvindt 1912, 30.)

Pyhäjärvi: Nuoret naiset käyttivät yleisesti lasisia kaulahelmiä (Schvindt 1912, 22).

Sakkola-Rautu

Kaulalla käytettiin helmiä, ennen useampiakin helminauhoja yhtä aikaa (Schvindt 1912, 10).

Sakkolasta on säilynyt helminauha, jossa kirkkaita fasettihiottuja helmiä on pujotettu puna-valkeaan pellavalankaan (KA7029).

Äyräpään kihlakunta

Muolaa, Valkjärvi, Heinjoki: Helmiä käytettiin ylhäällä kaulan ympärillä useita kappaleita. Niitä saattoi olla ”pitkäkaulaisella ” neljä- tai viisinkinkertaisena. (Schvindt 1912, 93.)

Kivennapa: Naiset käyttivät kaulahelmiä (Schvindt 1912, 103).

Rannan kihlakunta & saaret

Kuolemajärvi: Rinnalla riippui kolme ketjua rintahelmiä ja kaulalla kaksi “kulkkuhelmiä”. Näistä yksi oli usein mustia helmiä.  (Schvindt 1913, 126.)

Koivisto: käytettiin neljää helminauhaa (Lehtinen & Sihvo 236–238).

Uusikirkko: Nuoret naiset pitivät helmiä (Schvindt 1912, 106).

Seiskari: Seiskarilla morsiamen helminauhoihin ripustettiin silkkinauhoja inkeriläiseen tapaan. (Lehtinen & Sihvo 236–238.) Seiskarilta on säilynyt kaksinkertainen helminauha, jossa sinisiä ja mustia helmiä on pujotettu pellavalankaan. Helmiä on erikokoisia ja -muotoisia, eikä niitä ole pujotettu erityiseen järjestykseen. Mukana on yksittäisiä turkooseja helmiä sekä kirkas helmi. (KA4049.)

Viipurin pitäjä

Nuoret naiset käyttivät helmiä 1860–1870-luvuilla, mutta eivät silloinkaan yleisesti (Schvindt 1912, 137).

Helmikorun valmistaminen

Perinteisesti kaulahelmet tehtiin pujottamalla lasihelmiä lankaan, ja nauha solmittiin niskan taakse. Näin ei nykyhelmissä tietenkään tarvitse tehdä. Minun mielestäni koruissa kannattaa käyttää uusia materiaaleja ja tekniikoita. Helmet ovat kiva lisä asuun, mutta eivät samanlainen symboli kuin naisen päähineet tai käsityötaidon näyte niin kuin kudotut kankaat ja kirjonnat. Helmiä ei siis kannata ottaa liian vakavasti. Tässä osiossa esitellyt korut eivät ole historiallisten esikuvien kopioita vaan niiden sekä sanallisten kuvailujen innoittamia. Ne ovat myös vähän kökköjä, koska en ole harrastanut helmitöitä aiemmin.

1800-luvulla kaulahelmet tehtiin lasihelmistä, mutta tähän ei ole pakko rajoittua. Nykyisillä lasihelmillä ei edes synny samanoloisia koruja kuin kansanpukuaikana. Saman erän helmet ovat usein kaikki samankokoisia ja -värisiä, jos kyseessä eivät ole käsityönä valmistetut erikoishelmet. Tavalliset tehdasvalmisteiset helmet saattavat siis näyttää liian säännöllisiltä, jos niitä käyttää käsin valmistetun puvun kanssa. Kivaa epäsäännöllistä väritystä löytyy kivihelmistä, esimerkiksi akaateissa on paljon eri sävyjä.

Puolestaan jos haluaa mennä päinvastaiseen suuntaan kuin rustiikkiseen käsin tehdyn näköiseen, voivat kristallihelmet tuoda asuun säihkettä. Nykyisin on saatavilla myös lyijyttömiä kristallihelmiä. Ja miksei koruissa voisi käyttää muovihelmiäkin, jotka ovat muita helmiä kevyempiä ja halvempia.

En ole helmitöiden asiantuntija, mutta tässä pari havaintoa helminauhan rakenteeseen ja korutarvikkeisiin liittyen. Jos et halua hankkia yhtään ylimääräistä välinettä, on helmet mahdollista pujottaa joustolankaan ja solmia päät umpisolmuun. Solmun pitävyys kannattaa varmistaa sipaisemalla siihen tippa kirkasta kynsilakkaa. Tällaiseen koruun et tarvitse yhtäkään alla mainituista tarvikkeista.

Muunlaisiin koruihin tarvitset ainakin lukkoja sekä lukkojen vastakappaleiksi renkaita. Renkaita on avattavia välirenkaita sekä kiinteitä umpirenkaita. Tarvitset ainakin avattavia. Minun mielestäni paksuudeltaan (siis metallilangan paksuus) 0,5 mm renkaat ovat liian heikkoja kaulakorun kantaviin osiin. Ne saattaisivat sopia esimerkiksi korvakoruihin. Paksuudeltaan 1 mm renkaat ovat varmasti tarpeeksi vahvoja.

• Lankaan pujotetut korut: Helmikoruja varten on saatavilla erilaisia korulankoja ja -nyörejä. Jos helmet on pujotettu lankaan, kannattaa solmu sulkea solmusuojan sisälle. Solmusta pitää tehdä iso, että se ei plopsahda ulos solmusuojasta. Itse tykkään käyttää ennemmin metallista koruvaijeria kuin lankaa.

• Vaijerikorut: Koruvaijerin kanssa työskennellessä tarvitset puristushelmiä ja halutessasi puristushelmen suojia sekä vaijerisuojia. Yksinkertaistaen puristushelmi toimii siten, että työnnät vaijerin puristushelmen läpi, teet pienen n. 3 mm lenkin ja pujotat vaijerin pään takaisin puristushelmen läpi. Sitten lukitset vaijerin puristushelmen sisään litistämällä sen pihdeillä. Usein puristushelmen lisäämisen jälkeen väliin pujotetaan vaijerisuoja. Usein myös puristushelmen päälle puristetaan suojahelmi, joka peittää puristushelmen näkyvistä. Kahden helminauhan korussa on mahdollista käyttää yhtä puristushelmeä päättelemään kumpikin vaijeri. Vaijerit voi sulkea myös omilla puristushelmillään. Monirivisiä koruja varten on olemassa myös korunjakajia sekä laatikkolukkoja, joissa on paikat useammalle helminauhalle.

Vaijeri- ja lankakorujen tekemiseen tarvitset vähintäänkin kahdet pihdit. Sileäpintaiset pihdit jättävät vähemmän jälkiä kuin uurretut. Vaijerikoruihin tarvitset lisäksi sivuleikkurit. Vaijerikorun puristushelmien litistäminen muuttuu helpoksi, kun käytät siihen erityisiä puristushelmipihtejä. Puristushelmipihtien hankkiminen menee välineurheilun puolelle, mutta ne muuttavat lajin luonteen täysin. Lämpimästi suosittelen.

Karjalaisista helminauhoista kannattaa tehdä mieluummin liian lyhyitä kuin pitkiä. Jos koru on liian lyhyt, voit jatkaa sitä säätöketjulla. Kuitenkin jos koru on liian pitkä, se roikkuu rinnalla eikä pysy ylhäällä kaulalla. Seiskarilaisen helminauhan (KA4049) pituus on 35 cm. Pituus on suunnilleen sama kuin omissa helmissäni. Aina pätevää pituutta helminauhalle ei ole, sillä kaulanympäryksen lisäksi korun sopivuuteen vaikuttaa myös helmien koko. Jos helmet ovat isoja, pitää korusta tehdä pidempi. Oikean pituuden löytämistä varten voi valmistaa mittatötterön (eng. sizing cone). Muista vielä, että helmet vievät suorassa nauhassa vähemmän tilaa kuin kaartuneessa. Jätä nauhaan muutama milli väljää.

Lopuksi

Korujen kasaaminen tuntui minusta näpräämiseltä. En tosiaan pidä pienenpienten osien kanssa työskentelystä. Siihen ei minulla riitä näkö eikä sorminäppäryys. Mietin näitä helmiä tehdessäni, pitäisikö nykypäivässä kuitenkin käyttää nykypäivän muotikoruja. 1800-luvulla korkealla kaulalla pidettävät lasihelmet olivat kai empire-muodin juttu (Lehtinen & Sihvo 1984). Ne olivat silloin kansainvälistä aikalaismuotia, mutta sellaista johon tavallisilla ihmisillä oli varaa. Ildikó Lehtinen ja Pirkko Sihvo tulkitsevat monien kansanpuvun piirteiden syntyneen eurooppalaisten muoti-ilmiöiden vaikutuksesta, tällaisia yksityiskohtia ovat esimerkiksi monet kirjonnat ja pitsit. Vaikka esimerkiksi tapa kirjoa rekkoja ei olisikaan syntynyt ilman renessanssimuodin vaikutusta, ovat karjalaiset rekot kuitenkin karjalaisia ja ihan erilaisia kuin eräällä Romanian alueella käytettävät rekot. 1800-luvun lopun fennofiilien tarpeisiin sopi rakentaa jako muuttuvaisen muotipuvun sekä muuttumattoman kansanpuvun välille – ja varhaisiin karjalaisiin kansallispukuihin ei helmiä tai esimerkiksi kirkkosilkkejä toteutettu. Se on harmi. Tykkään käyttää helmiä, ja ilman niitä pukuni ei enää tunnu viimeistellyltä. Suosikkejani helmistä ovat välkähtelevät kissansilmähelmet sekä hieman läpikuultavat aventuriinit. Ja erityisesti pidän seiskarilaisten sinisenmustien helmien mukaan tekemästäni korusta. Sen värejä ja välkettä en saanut kuvattua siten, että olisin kuvan kehdannut tänne ladata.

Lähteet

Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon kansanpukukokoelmiin. Museovirasto, 1984. 
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913.
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1916.