Kansanpuvun paidat

Kansanpuvun paita: muhkut hihat

16.8.2025 edit: Hei, tämä artikkeli on aika vanha. Olen vuosien aikana oppinut puvuista vaikka mitä ja varmaan nykyisin tekisin monta asiaa toisin.

Tässä artikkelissa mitat ja kaaviokuvat kahteen erilaiseen kahdesta kappaleesta koottuun pulleaan hihaan. Historialliset esikuvat tulevat Ruokolahdelta, Jääskestä ja Hiitolasta.

Tämän paidan juju on kahdesta palasta ommelluissa, poimutetuissa hihoissa. Hihan istuvuus on saatu aikaan pudottamalla kainalo hieman alemmaksi, eikä kainalotilkkua ole. Teknisesti malli on helppo, jos ei näe vaivaa käsinompelun ja katesaumojen kanssa.

Kuvien paita on tehty kovapintaisesta puuvillakankaasta, joka ei tuo hihoja oikeuksiinsa. Myöhemmin jutussa on kuvia ohuesta pellavasta ommellusta paidasta, jossa hihat ja kaulus asettuvat paljon nätimmin. Valitse siis kankaaksi lurppana pehmeä pellava ja ompele ihanan muhkeat hihat kesäpaitaan!

Mitat

Tämä paita kannattaa tehdä hieman leveämmäksi, jotta hihojen poimut asettuvat nätisti olkapäiden alapuolelle. Rinnanympäryksen lisäksi kannattaa siis mitata myös olkien leveys! Ite lisäsin 4 cm normaaliin paidan ympärysmittaan.

Ruokolahti naisen kansanpuvun paita kaaviokuva.

Hihan ompeluohje

1. Huolittele reunat

2. Ompele poimulangat hihan yläosan lyhyeen laitaan. Kurtista kappale toivottuun mittaan, tasoita poimut ja ompele varmistukseksi tikkaus poimulankojen väliin. Jos poimut haluaa pitää täysin paikoillaan hihaa ommellessa, voi niiden alle ommella määrämittaan leikatun kaitaleen, joka jää valmiissa paidassa olkasauman alle nurjalle puolelle.

3. Ompele hihan yläkappaleen ja alakappaleen väliset saumat. Hihan kärjessä ompeleet menevät jotakuinkin näin.

Hihan ylä- ja alakappale liitettynä yhteen.

Valinnainen vaihe: silitä hihan saumavarat toiselle puolelle, ja tikkaa saumavara kiinni kankaan oikealta puolelta. Oikeasti tässä kohtaa pitäisi tietenkin olla katesauma.

Hiha ennen paitaan kiinnittämistä.

Hihoja lukuunottamatta kuvien paita on ommeltu samalla tavoin kuin täällä.

Historialliset esikuvat

Mallina tähän paitaan on ollut kaksi hihojensa puolesta samanlaista paitaa, toinen Jääskestä ja toinen Ruokolahdelta. Jääskestä peräisin olevasta kaaviokuvasta näkyvät selkeästi myös katesaumat, joita en itse jaksanut alkaa ommella, vaikka ne piilottaisivatkin purkautumaan herkät saumavarat.

Ruokolahden paidasta ei valitettavasti ole isompia kuvia saatavilla. Jo tästä kuitenkin huomaa eron Ruokolahden kansallispuvun paitaan, jossa hihat on rypytetty suistaan mutta ei päältä.

Kannaksen kansanpuvuissa esiintyy poimituksia olilla, mutta näin runsaasti poimitutettuja kahdesta palasta koostuvia hihoja on tyypillisemmin rätsinöissä. Toisaalta olen nähnyt olkien alle tulevia poimituksia 1800-luvun englantilaisissa paidoissakin, joten tässä voi hyvin olla kyseessä myös läntisen muodin vaikutus ja kaiken kaikkiaan myöhäinen piirre naisten paitamuodissa.

Ruokolahti naisen kansanpuvun paita, jossa poimituksia olalla.

Ruokolahti. Lahden kaupunginmuseo.

Jääski naisen kansanpuvun paita, jossa poimutuksia olalla, kaaviokuva.

Jääski. Schvindt 1913.

Kansanpuvun paita pussihihat edestäpäin.

Haluatko ekstrapulleat hihat?

Ompelen yleensä paidoista harjoitusversion ja sitten oikean version sen jälkeen. Näiden rypytettyjen hihojen kanssa kävi niin, että paita numero 2 ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Illalla väsyneenä (päivää jatketaan öin) leikkasin hihan alaosan kiilat vahingossa Jääsken paidan hihan kaavalla, joten hihoihin tuli puolitoistakertaisesti enemmän kangasta, kuin oli tarkoitus. Kangas on kallista, joten näillä hihoilla oli mentävä.

Kun hihansuut poimutti päistä, kuten monissa kansallispuvuissa sekä historiallisissa esikuvissa on tehty, tuli hihoista ihanan muhkeat ja melkein historiallisen esikuvan mukaiset. Ei tämän Ruokolahden/Jääsken paidan, mutta katsokaa tätä:

Hiitola naisen paita kaaviokuva.

Hiitola. Schvindt 1913

Hiitolan kansanpuku on ollut hyvin läntinen, joten tässä paitatyylissä tuskin on kyse keskiaikaisesta karjalaisesta pukuperinteestä. Mutta kivat hihat ne ovat, vaikka eivät olisikaan erityisen karjalaiset.

Tässä vielä mitat paidan hihoihin:

kansanpuvun paita kaaviokuva.
pellavapaita pussihihat olan rypytys sivulta ja selästäpäin.

Lähteet

Schvindt, T. (1913). Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. (linkki)
Sirelius, U. T. (1916). Suomen kansanpukujen historia: sisältää 439 tekstikuvaa ja 24 kuvataulua, joista 5 värillistä. Suomalais-ugrilainen seura.

Lue myös

Standard
Ruokaperinne, Viljaruuat

Hapahuttu

Hapanhuttu on yllättäjä maussaan, mutta raastava työläyessään. Pienemmäl ruppeutumisel sais jo leivän alkuun.

Hapahuttu

Ohje 1: Karjalan kannas, Etelä-Karjala

“Hapantaikinan juurta otetaan aamulla, kun taikina on hyvin käynyttä, mutta sitä ei ole vielä lisätty. Hapan otetaan pinnalta, pohjalta otettu taikinan juuri on kitkerää maultaan.

Hapan on sellaisenaan liian sakeaa ja siihen lisätään vettä. Keitetään, kunnes sakoo ja maistuu kypseltä. Maustetaan suolalla.

Tarjotaan kuumana voisilmän ja maidon kanssa.”

Aino Lampinen. Karjalainen keittokirja: maakunnallisia ruokia ja niiden valmistustapoja. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön julkaisu n:o 2, 1953, toinen painos 1978.

Ohje 2: Hiitola

Hapanta taikinanjuurta ja suolaa, vettä lisättiin tarpeen mukaan keittäessä. Keitä jatkuvasti hämmentäen noin puoli tuntia.

Pirkko Sallinen-Gimpl, Karjalainen keittokirja. Tammi, 2009.

Elä herkiä hämmentämästä

Otin juuren niin, että kaadoin sitä juuriastiasta päältä pois huttua varten. Loput menivät sitten leipätaikinaan. Sitä en tiedä, miten leipään vaikutti näin pienellä juuritaikinan määrällä se, että juuresta kuorittiin päältä pois ohuempi kerrostuma. Ruisleivästä tuli tällä leivontakerralla ehkä aavistuksen vähemmän maukasta kuin tavallisesti, mutta syynä saattoi olla mikä tahansa muu juuren toimintaan vaikuttava asia.

Hutun valmistusprosessi on helppo. Sekoittamisen määrä on siis se, mikä aiheuttaa vaivaa. Itelläni oli sen verran pieni annos juurta, että sitä piti sekoittaa liedellä koko ajan, pohjaa myöten. Hiitolalaisessa ohjeessa oli vielä kaiken lisäksi neuvottu pitkä keittoaika, mutta tämä varmaankin pätee isompiin määriin huttua. Keitin omaani vartin. Vettä lisäsin useampaan otteeseen hutun kuivuessa liiaksi.

Valmis huttu on vain vähän liisterimäistä. Maidon kanssa se maistuu ihan raikkaalta, ja maku muistuttaa vähän hapanmaitotuotteitten happamuutta. Vähän niin kuin viiliä.

Niin, ja tästähän saisi vielä jälkiruuankin aikaseksi.

“Taikinan happamesta saadaan kiisselimäinen, kylmänä tarjottava jälkiruoka siten, että happameen lisätään vettä runsaammin ja viimeksi suurustetaan perunajauhoilla. Maustetaan sokerilla. Tarjotaan maidon tai kerman kanssa.” (Lampinen 1953)

Hapanjuuren käyttäminen ruuaksi sellaisenaan teki järkeä siinä tilanteessa, että leipä oli loppu ja tuoretta tulossa vasta myöhemmin päivällä. Lapsille oli jopa herkkua saada raakaa hapanjuurta syötäväksi leipomispäivän aamuna.

Oma suu ei ihan noin happamelle taivu (vielä). Juuripuuron keittäminen puolestaan on sellainen työmaa, etten ihan heti jaksa ryhtyä siihen uudestaan.

Standard