Viljaruuat

Happoset eli hapanletut

Letut ovat aina hyviä, ja sitä ne ovat myös hapanjuureen tehtynä.

Jos siis tykkää happamasta.

Happoset eli taikinablinat, Raja-Karjala

Käyneestä hapantaikinajuuresta otetaan aamulla ennen taikinan lisäämistä päältä kuohaa, siihen lisätään hienoja vehnäjauhoja sen verran, että saadaan sopiva lettutaikinan paksuinen seos ja vähän suolaa. Paistetaan riehtilällä tai paistinpannulla niin kuin tsupukat. Tarjotaan tsupukoiden tapaan.

Aino Lampinen. Karjalainen keittokirja: maakunnallisia ruokia ja niiden valmistustapoja. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön julkaisu n:o 2, 1953, toinen painos 1978.

Vaihtoehtoisia ohjeita:
Hapanletut, Suojajärvi
Otetaan hapantaikinan käynyttä juurta ja sekoitetaan siihen vehnä-, ohra- tai hiivaleipäjauhoja sakeahkoksi taikinaksi. Saa käydä noin tunnin. Paistetaan lettupannussa voissa. Kaikki hillon sopivat hapanlettujen kanssa.

Pirkko Sallinen-Gimpl, Karjalainen keittokirja. Tammi, 2009, s. 144. (Alkuperäinen ohje: Raakel Huttunen, Irja Vesterinen)

Hapanlettu, Jaakkima
Hapanlettu valmistetaan hapanleipätaikinan juuresta eli raskista. Löysään taikinanjuureen lisätään vehnäjauhoja, niin että saadaan sakeahko lettutaikina. Hapanletut paistetaan lettujen tapaan pannulla. Lettujen kanssa tarjotaan puolukkasurvosta.

Jaakko Kolmonen ja Aira Viitaniemi. Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat. Patakolmonen, 1987, s. 39.

Kaksi ensimmäistä ohjetta ovat molemmat Raja-Karjalasta, ja näitä ohjeita käytin tällä kertaa pääasiallisina lähteinä. Hapanjuuresta kuitenkin valmistettiin lettuja muuallakin. Impilahdella hapanletuiksi kutsuttiin hiivataikinaan tehtyjä lettuja, joiden taikina sai hapata yön yli. Ruisjuurta näihin hapanlettuihin ei tule ollenkaan. Savolaisiin hapanlettuihin puolestaan tulee raskin lisäksi munia ja maitoa, joten ihan sama ruokalaji eivät nekään ole. Näihin rajakarjalaisiin lettuihin puolestaan tulee minimaalinen määrä aineksia: hapanjuurta jatketaan vehnäjauhoilla ja se on aika lailla siinä.

Ks. myös
Savolaiset hapanletut Eila Ollikainen, Savolainen syömälysti. 3. uud. p., 2009.
Kolmonen ja Viitaniemi 1987, s. 37.

Paistetaan niin kuin tšupukat

Ainekset siis yksinkertaisuudessaan:

  • yön yli käynyttä ruishapanjuurta
  • vehnäjauhoja (osa voi olla ohrajauhoja)
  • vähän suolaa
  • paistamiseen voita

(Jauhojen määrä riippuu tietysti juuren paksuudesta, joten en turhaan laita tähän tarkkoja määriä.)

Kaadoin leipäjuuren päältä vähän löysää juurta talteen lettutaikinaa varten. Lisäsin löysään, käyneeseen juureen ohra- ja vehnäjauhoja niin, että lopputuloksena oli paksu lettutaikina. Tämän jälkeen taikina sai hapantua pari tuntia. Tuntikin olisi riittänyt, mutta omiin aikatauluihin sopi tällä kertaa pidempi hapatus.

Sitten paistamaan. Heti ensimmäistä lettua paistaessa huomaa, jos taikina oli liian paksua eikä juokse hyvin pannulla. Lisäsin omaan taikinaani vähän vettä ja suolaakin lisäsin maistiaspalojen jälkeen. Letut paistetaan mieluiten voissa – käy toki rypsiöljykin jos välttämättä haluaa välttää maitotuotteita.

Ohjeena oli paistaa letut niin kuin tšupukat: ne siis paistetaan vain toiselta puolelta. Toinen tsupukoiden paistoon liittyvä erityisyys on, että taikinaa levitetään vain niin ohuelti, kuin mitä pannun pintaan jää kiinni, ja loput valutetaan takaisin taikinapyttyyn. Jotta tämä onnistuisi, pitää taikinan olla ohut ja pannun kuuma.

Letut paistetaan tšupukoiden tapaan vain toiselta puolelta

Eivät ne kauniita ole

“Limaa”

Makuraati kokeili lettuja myös vadelmahillon kanssa, mutta meidän perheessämme suosikkeja ovat uuden maailman herkut, vaahterasiirappi ja maapähkinävoi.

Jos letut haluaa syödä niin kuin tsupukat, voi ne taitella kolmioiksi: ensin kahtia ja sitten vielä uudestaan kahtia. Tsupukat dipataan voi–kerma-seoksessa. Itse pidän tätä voi voilla -yhdistelmää melko sairaana… Mutta ihan eri asia tietysti laittaa päälle maapähkinävoita.

Niin, maku siis. Raati ei ollut suosiollinen, vaikka letuista olikin kyse.
“Kyllähän tätä nyt syö.”
“Limaa.”

Yksipuoleinen paisto tosiaan jätti lettuihin tiettyä limaisuutta. Jos se häiritsee, niin miksei niitä voisi paistaa kahden puolen. Rajakarjalainen tyyli olisi paistaa letut vain toiselta puolelta, mutta esimerkiksi jaakkimalaisessa (Laatokan Karjala) ohjeessa tästä ei puhuta mitään.

Jos tykkää blineistä, tykkää todennäköisesti näistä happosistakin. Hapanletut ovat oikeastaan vain hieman happamampia kuin blinit. Toisaalta lapsiruokailijat ovat aivan varmasti pettyineitä, jos näitä tarjoilee tavallisten lettujen sijaan.

Jos ei muuta, niin ainakin happosiin saa helposti dumpattua ylimääräisen taikinanjuuren.

Standard
Ruokaperinne, Viljaruuat

Hapahuttu

Hapanhuttu on yllättäjä maussaan, mutta raastava työläyessään. Pienemmäl ruppeutumisel sais jo leivän alkuun.

Hapahuttu

Ohje 1: Karjalan kannas, Etelä-Karjala

“Hapantaikinan juurta otetaan aamulla, kun taikina on hyvin käynyttä, mutta sitä ei ole vielä lisätty. Hapan otetaan pinnalta, pohjalta otettu taikinan juuri on kitkerää maultaan.

Hapan on sellaisenaan liian sakeaa ja siihen lisätään vettä. Keitetään, kunnes sakoo ja maistuu kypseltä. Maustetaan suolalla.

Tarjotaan kuumana voisilmän ja maidon kanssa.”

Aino Lampinen. Karjalainen keittokirja: maakunnallisia ruokia ja niiden valmistustapoja. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön julkaisu n:o 2, 1953, toinen painos 1978.

Ohje 2: Hiitola

Hapanta taikinanjuurta ja suolaa, vettä lisättiin tarpeen mukaan keittäessä. Keitä jatkuvasti hämmentäen noin puoli tuntia.

Pirkko Sallinen-Gimpl, Karjalainen keittokirja. Tammi, 2009.

Elä herkiä hämmentämästä

Otin juuren niin, että kaadoin sitä juuriastiasta päältä pois huttua varten. Loput menivät sitten leipätaikinaan. Sitä en tiedä, miten leipään vaikutti näin pienellä juuritaikinan määrällä se, että juuresta kuorittiin päältä pois ohuempi kerrostuma. Ruisleivästä tuli tällä leivontakerralla ehkä aavistuksen vähemmän maukasta kuin tavallisesti, mutta syynä saattoi olla mikä tahansa muu juuren toimintaan vaikuttava asia.

Hutun valmistusprosessi on helppo. Sekoittamisen määrä on siis se, mikä aiheuttaa vaivaa. Itelläni oli sen verran pieni annos juurta, että sitä piti sekoittaa liedellä koko ajan, pohjaa myöten. Hiitolalaisessa ohjeessa oli vielä kaiken lisäksi neuvottu pitkä keittoaika, mutta tämä varmaankin pätee isompiin määriin huttua. Keitin omaani vartin. Vettä lisäsin useampaan otteeseen hutun kuivuessa liiaksi.

Valmis huttu on vain vähän liisterimäistä. Maidon kanssa se maistuu ihan raikkaalta, ja maku muistuttaa vähän hapanmaitotuotteitten happamuutta. Vähän niin kuin viiliä.

Niin, ja tästähän saisi vielä jälkiruuankin aikaseksi.

“Taikinan happamesta saadaan kiisselimäinen, kylmänä tarjottava jälkiruoka siten, että happameen lisätään vettä runsaammin ja viimeksi suurustetaan perunajauhoilla. Maustetaan sokerilla. Tarjotaan maidon tai kerman kanssa.” (Lampinen 1953)

Hapanjuuren käyttäminen ruuaksi sellaisenaan teki järkeä siinä tilanteessa, että leipä oli loppu ja tuoretta tulossa vasta myöhemmin päivällä. Lapsille oli jopa herkkua saada raakaa hapanjuurta syötäväksi leipomispäivän aamuna.

Oma suu ei ihan noin happamelle taivu (vielä). Juuripuuron keittäminen puolestaan on sellainen työmaa, etten ihan heti jaksa ryhtyä siihen uudestaan.

Standard