Suomenlahden ulkosaarien kintaat -sarja on tulossa päätökseen. Nyt julkaistava kinnasmalli “Muuttolintuset” on sarjan viides ja viimeinen osa. Kirjoneulekuoseja eli “kirjoja” sekä kuvia kintaista löytyy runsaasti sarjan sivulta, mutta lisää kinnaskohtaisia ohjeita ei ole enää tulossa.
Voit ladata ohjeen Muuttolintusiin alta. Laitoin kintaan kooksi “keskikoko”, koska ne ovat suunnilleen naisten kokoa M-L. Jos käytät naisten koon 7 käsineitä (M), voit neuloa kintaat himpun verran mallia pienemmiksi. Ohje on muuten ihan perus kinnasohje, mutta varteen on lisätty silmukoita. Lankana on käytetty fingering-vahvuista sukkalankaa (tex 60×4, 100g=420m).
Mallin esikuva on Kansallismuseon kintaat K7351:41. Kintaat on neulonut tytärsaarelainen Amalia Halli (synt. n. 1859). Tyyni Vahter osti kintaat Hallilta vuonna 1931. Tuolloin Halli kertoi, että kintaan suussa oleva kuvio on nimeltään “viistolliist”, ja se on vanha “kirja” eli kirjoneulekuvio. Halli kertoi myös, että sukka- ja kinnaslankana käytettiin kaksisäikeistä villalankaa. Villat neuleisiin ostettiin Viipurista tai Kotkasta, sillä hänen aikanaan Tytärsaarella enää pidetty lampaita. Lankaa kuitenkin värjättiin itse. (Vahter 1931.)
Alma Kurki Tytärsaarelta kertoi, että muuttolintuja neulottiin silloin, kun kuviolankaa oli vähän. (Mäkynen 1979.) Muuttolinnuista on esiintynyt myös väljemmin aseteltu muunnos, johon tässä mahdollisesti viitataan.
Esikuvana olleet kintaat K7351:41Amalia Halli kehrää nyytinkirukilla. Kuva Tyyni Vahter 1931. Kymenlaakson museo YLEV1116
Esikuvakintaat ovat malliltaan ihan peruskintaat. Tämänkertaisessa kinnasohjeessa ei siis ole mitään teknisesti eriskummalista. Varteen on neulottu raita “viistolliist” ja kämmenosan kuvio on “muuttolintuset”. Ranneke on 2 oikein 1 nurin -joustinneuletta. Työhön on lisätty silmukoita ennen ja jälkeen viistollis-raidan, mutta lähteenä olleen kuvan perusteella en osaa 100 % varmasti sanoa lisäysten määrää. Kärkikavennusten välissä on yksi silmukka harmaata, kavennukset on tehty valkoisella. Peukalo on kavennettu samalla tavalla kuin kämmenosa. Peukalo on lisätty suoraan, ei peukalokiilaa siis.
Muuttolinnut: näissä kintaissa käytetty kuvioMuunnos muuttolintu-kuviosta. Malli: Alma Kurki (s. 1903), Tytärsaari (Mäkynen 1979).“Viistolliist”: kintaan ranteessa käytetty kuvio“Viistollist” kintaan kämmenosan alalaidassa
Mallikintaat on neulottu Novitan Venlalla, jonka valmistus on sittemmin lopetettu. Lankojen harmaa ja valkoinen ovat liian samanväriset, eikä kuvio sen takia erotu kunnolla. Kokeilin lankadominanssin vaikutusta kuvioon, ja se on merkittävä. Alla kuvassa näette vaikutuksen. Vasemmanpuoleinen kinnas on neulottu harmaa dominanttina värinä ja oikeanpuoleinen päinvastoin. Tykkään itse enemmän valkoisesta hallitsevana värinä.
Lankadominanssi vaikuttaa kuvion ulkonäköön. Dominantti väri on ollut vasemmanpuoleisessa kintaassa harmaa ja oikeanpuoleisessa valkoinen.
Lähteet
Mäkynen, Maija. ”Kirjokintaitten ja sormikkaiden kuviot. Ulkosaarelaisia kintaankirjoja (Lavansaari, Suursaari, Tytärsaari).” Käsikirjoitus, Museovirasto, 1979. 301250 Vahter, Tyyni. “Lavansaaren, Seiskari, Suursaaren, Tytärsaaren, Vehkalahden ja Virolahden naisten käsitöistä.” Käsikirjoitus, Museovirasto, 1931.
Nämä patalakit olivat kiva pieni projekti neuloa. Kavennusten/lisäysten kanssa ei tule tylsää, ja malli on hyvä alusta kokeilla uusia kuvioita.
Patalakki ei ole mikään pipo, eli päälaelle ei jää nypykkää saati pussia (nk. kortsupipo). Minulle patalakki tarkoittaa sellaista kuudesta kiilasta ommeltua päähinettä, joka on päälaelta mahdollisimman tasainen eli siis mukailee pään muotoa.
Neuleohje
Lakin neulomisen voi aloittaa kummasta päästä tahansa. Itse pidän kaventamista helpompana kuin lisäämistä, joten neuloin kaksi lakkia alhaalta ylös ja yhden ylhäältä alas.
Neuleissa käytetyt langat: Step 6 classic, Novita Venla.
Mittojen ottaminen
Patalakin kuuluisi myötäillä päämuotoja, ja sen takia aloitin mallin kehittämisen tarkalla mittojen ottamisella. Neule joustaa sen verran, että käytännössä lakin saa kuitenkin istumaan tasaväleinkin kaventamalla. Mutta ihan vinkkinä muunlaisia projekteja varten, selitän metodin lyhyesti.
Mitattava ruumiinosa kääritään elmukelmuun.
Päälle vedetään ilmastointiteippiä.
Malli poistetaan tarvittaessa saksien avulla, minkä jälkeen siitä saa kaikessa rauhassa otettua mitat. Tämä on avuksi silloin, jos mitattava henkilö on liukasliikkeinen tai jos mittojen ottamiseksi tarvitsee piirtää malliin apuviivoja kuten keskisaumoja. Teippimallin voi myös leikellä osiin, jolloin osia voi käyttää suoraan ompelukaavojen piirtämiseen. Esimerkiksi jos lähtisin ompelemaan itselleni korsettia, käyttäisin ehdottomasti tätä menetelmää. Menetelmä saattaa olla monelle tuttu cosplay-maailmasta.
Alavara ja pantaosa
Alhaalta ylös neulottuna on lakkiin hyvä tehdä kääntöreuna, joka ensinnäkin tekee reunasta napakan ja toisekseen mahdollistaa kuvion aloittamisen alalaidasta asti ilman joustinneuletta. Kääntöreunassa teettää hankaluutta arvioida alavaran pituus. Itse huomasin, että alavarasta tulee yleensä aina liian kapea, mutta tämä riippuu oman käsialan kokoerosta tavallisen ja kirjoneuleen välillä. Oletko jo neulonut mallitilkun? Sellainen kannattaa neuloa.
Kun alavara on tarpeeksi leveä, vaihdetaan neuleen oikealle puolelle. Näissä lasten lakeissa on picot-reuna, mutta reunan voi jättää suoraksikin neulomalla taitekohtaan yhden kerroksen nurin.
Tyylikkäin tapa olisi kiinnittää alavara päälliseen samassa kohtaa, jossa pantaosan kirjoneuleraita päättyy ja lakin päällisosio alkaa. Tähän kohtaan saattaa tulla pieni kupru, jonka kuvion vaihtuminen piilottaa. Siten siis alavara kannattaa yrittää laskea oikean mittaiseksi.
Alavaran voi kiinnittää neulomalla yhteen päällisen kanssa tai jälkikäteen ommellen. Neulominen on hieman haastavampi mutta todennäköisesti siistimpi tapa.
Lakin päällisosa ja kavennukset
Taulukon avulla voi laskea, monennellako kerroksella kavennukset tulee aloittaa.
Kokeilin lakin neulomista tarkkaan pään mittoihin, mutta tämä on ainakin pienissä koissa turhaa. Lasten kokoihin toimii hyvin kaventaa jokaisen kiilan reunoista silmukat aina kolmen kerroksen välein. Kiilan alussa tee ylivetokavennus ja lopussa neulo kaksi silmukkaa yhteen. Työ kapenee tällöin joka kolmas kerros 12 silmukalla.
Kiilojen vaihtumiskohdasta tulee siistimpi, kun kavennusten väliin jättää ainakin kaksi välisilmukkaa (niin kuin raglan-kavennuksissa esimerkiksi jätetään). Minun malleissani välisilmukoita on vihreässä lakissa neljä ja sinisessä lakissa kuusi. Aikuisten kokoisessa punavalkoisessa kammotuksessa (ks. kuva alempana) ei ole välisilmukoita ollenkaan.
Sinisessä lakissa kavennusten väliin on neulottu palmikot. Kirjoneulelakkiin palmikoista ei kannata tehdä leveämpiä kuin 3+3 silmukkaa, sillä tätä leveämmässä palmikossa lankajuoksujen kanssa tulee ongelmia. Tälläkin leveydellä voi lankajuoksuja joutua sitomaan joissain kirjoneuleen kohdissa.
Loppukavennus
Kavenna 12 silmukkaa kolmen kerroksen välein, kunnes työssä on jäljellä enää kiilojen väliset silmukat (eli siis kavennettavaa ei ole enää jäljellä). Nyt seuraa mallin kehittämisen kannalta vaikein vaihe: jos kavennuksia jatkaa samalla tahdilla 12 silmukkaa aina kolmen kerroksen välein, jää lakin päälle pieni nyppy. Loput kavennukset kannattanee siis tehdä kahden kerroksen välein vaikkapa sädekavennuksena.
Kärkikavennukset kannattaa aloittaa sitten, kun kaikki kiilan silmukat on kavennettu ja olet neulonut yhden kerroksen “nauhojen” eli siis kiilojen välisten silmukoiden värillä (oikeanpuoleisessa vihreässä lakissa en tajunnut neuloa tätä kerrosta).
Sama lakki ylhäältä alaspäin neulottuna
Jos lakin haluaa neuloa ylhäältä alaspäin, voi aloituksen tehdä samalla tavalla kuin neuloisi sukkia kärjestä alkaen. Sillä erotuksella tietenkin, että lakissa kiiloja on kuusi, sukassa vain jalkaterän ylä- ja alapuoli.
Vihreässä lakissa venytetään perinteistä värimallia
Pohdin pitkään tämän artikkelin julkaisemista, sillä vihreän lakin värimaailma on epäperinteisyydessään jopa rienaava. Rekkojen virvittäinommellut geometriset kuviot ovat Karjalassa aina joko punavalkoisia tai oranssivalkoisia pitäjästä riippuen. Siten vihreävalkoinen väriyhdistelmä on ennenkuulumaton. Pystykauluksen kuvio on tässä tapauksessa ommeltu punaisella valkoiselle taustalle:
Vihreävalkoisen lakin kuvio. Theodor Schvindt, kuvio 153, s. 157
“Pyhäjärvi” sinisävyinen lakki pirtanauhojen pohjalta
Tämän lakin kuvioiden mallina on kolme pyhäjärveläistä nauhaa. Mustavalkoisen “seinävyön” (oikealla) värit on neulemallissa muutettu sinivalkoiseksi ja lopputulos muistuttaa Suomen lippua enemmän kuin toivoin. Keskimmäinen kuvio on hurstuthameen hartueesta. Alkuperäinen nauha on kudottu siten, että toiselle puolelle syntyy siivilänpesosia ja toiselle puolelle lättäpäitä – neuleversioon halusin mukaan molemmat samalle puolelle, mutta muutoin neulottu kuvio on väreissään ja kuviossaan uskollinen alkuperäiselle.
Kuvat: Schvindt 1982
siivilänpesonen
lättäpää
Saako kuvion siirtää asusteesta toiseen?
Yleensä eteläkarjalaisessa kansanpukeutumisessa eri asun osilla on omat kirjailunsa: esiliinan kirjailut ovat erilaisia kuin kostulin tai rekon. Osa rekkojen ja kostuleiden kuvioista esiintyy molemmissa, esimerkiksi omenaiset. Rekkojen punavalkoisia geometrisia kuvioita ei kuitenkaan käytetä kostuleiden reunoissa tai esiliinoissa. Pirtanauhoissa sen sijaan näitä samoja kuvioita esiintyy. Nämä kuviot eivät myöskään ole yksinomaan karjalaisia, vaan yleisesti Suomessa ja muissakin kulttuureissa käytettyjä.
Kaulurit olivat mielestäni ongelmaton sovellus, sillä vaikka tekniikka oli eri, kuvion sijainti ja vaatteen idea oli sama: kotipaikkaa, yhteenkuuluvuutta sekä sorminäppäryyttä viestivä kaulalaite. Mutta onko ok ottaa näitä kuvioita käyttöön lapsen pipoon?
Kokonaisen kirjontamallin siirtämisestä toiseen vaatekappaleeseen tiedän ainoastaan yhden tapauksen: koivistolaiset juhlasormikkaat. Näissä sormikkaissa toistuivat samat värit ja kuviot kuin Koiviston rekoissa. Puikoilla alettiin neuloa vasta siinä vaiheessa 1800-luvulla, kun kirjailtuja rekkoja ei enää käytetty suurimmassa osaa pitäjistä. Mikäli rekkoja olisi valmistettu vielä samaan aikaan kuin neulominen tekniikkana omaksuttiin, kuvioiden siirtyminen toiseen tekniikkaan olisi voinut tuoda ne uusiin asuyhteyksiin muuallakin kuin Koivistolla.
Teen nyt vielä tämän yhden tuunaa mun perinne -tyylisen neulejutun, mutta sitten pyrin pitämään kuviot siellä, mihin ne alun perin on tarkoitettu. Tämä liittyy myös laajempaan pohdintaan, jota olen kansanpukujen osalta tehnyt:
Kun rahaa ja aikaa on vähän, on ollut helppo lähteä tekemään pieniä projekteja vähin resurssein ja tutulla tekniikalla. Siksi olen tehnyt kaulureita, sukkia, lapasia ja nyt lakkeja. Mutta tämä ei oikeastaan ole sitä, mitä haluaisin tehdä.
Mieluummin kuin siirrän perinteisten vaatteiden kuvioita nykyaikaisiin vaatteisiin, tekisin perinteisiä vaatteita niin, että ne sopivat käyttöön nykyisin. Mieluummin niin, että pukuni perusta on karjalainen, (vaikka sen toteutuksessa olisikin pitänyt tehdä kompromisseja), kuin että karjalaisuus on liitetty päälle eksoottisena koristeena.
Niin kuin esimerkiksi näissä lakeissa.
Julkaisen kuitenkin tämän artikkelin, ja syynä tähän on toiveeni, että kansanperinne olisi saavutettavaa mahdollisimman monelle. Oman kansanpuvun tekeminen alusta asti vaatii selvittelyä, rahaa ja motivaatiota oppia uusia käsityötaitoja. Entä jos jokin näistä puuttuu? Mielestäni on parempi neuloa perinnekuvioita kontekstista irrotettuna kuin haudata ne kokonaan. Ymmärrän kuitenkin täysin, jos se jotakuta ärsyttää.
Patalakki päähineenä
Minulle, kuten varmasti monelle muullekin, patalakki on tullut ensimmäistä kertaa tutuksi partiolaisten väiskinä ja sen jälkeen väinämöis-hattuna. Patalakki ei kuitenkaan ole varattu ainoastaan partiolaisille tai karjalaisille, vaan on ollut yleisesti käytössä Suomessa.
Patalakki määritellään valmistustapansa kautta: se on kiiloista, yleensä kuudesta, koottu lakki. Meille patalakki on varmaan tullut lännestä, sillä Karjalassa sitä käytettiin vain Suomen puoleisilla alueilla. 1500-luvulla sotilaat käyttivät sitä kypärän alushattuna, myöhemmin se oli yleinen kansanomainen miesten päähine. Suomessa patalakki säilyi pisimpään käytössä Savo-Karjalassa. (Lehtinen & Sihvo 1984, 207.)
Patalakissa ilmenee hyvin, kuinka eri käsityöperinteissä sama idea on voitu toteuttaa omilla tavoillaan. Funktionaalisesti samankaltaisia, päälaen peittäviä päähineitä ovat kalotti, kipa ja muslimien ṭāqīya variaatioineen, joista jälkimmäiset tosin monesti ovat ennemmin lieriömäisiä kuin päätä myötäileviä ja usein myös virkattuja. Turkkilaistyyppisiä rukoushattuja löytyy internetistä myös neulottuna, mutta erikoisesti horisentaalisessa suunnassa. Nämä päähineet ovat kaikki hengellisiä päähineitä ja yhdistyvät abrahamilaisuuden kolmeen eri haaraan. Nämä myös ovat kaikki stereotyyppisesti miesten päähineitä, vaikka kipa ja ṭāqīya eivät sitä täysin olekaan.
Kun kuvasin päähineitä funktionaalisesti samanlaisiksi, tarkoitin niiden peittävyysastetta ja kykyä suojata käyttäjäänsä elementeiltä. Itse partiotaustaisena olen aina pitänyt väiskiä typeränä päähineenä, sillä se ei suojaa silmiä auringolta, korvia tuulelta tai outoa pään muotoa muiden katseilta. Miksi tällaisia päähineitä siis edelleen käytetään? Kipa on selvästi uskonnollinen päähine, ja pieni, kiiloista koottu katolilaisten zucchetto on varattu ainoastaan papistolle. Päähineen funktio on siis muualla kuin elementeiltä suojautumisessa.
Siten siis, meidän lapsillamme on nyt kivat patalakit, mutta mikä on sopiva tilanne käyttää tällaista?
Tämä on nyt vähään aikaan viimeinen neulejuttu: minulle neulominen on ollut tekosyy katsoa samoja Salaisten kansioiden monsterijaksoja uudelleen ja uudelleen. Nyt on aika siirtyä johonkin aktivoivampaan.
Toinen pointti on artikkelissa mainitsemani tavoite tehdä perustavanlaatuisilta ominaisuuksiltaan karjalainen puku, sen sijaan että päälleliimaisi pukujen piirteitä pois niiden alkuperäisestä kontekstista. En kuitenkaan tuomitse tällaista tuunaa mun perinne -toimintaa, joka kuitenkin on paljon saavutettavampi tapa kunnioittaa kansanpukuperinnettä.
Lähteet
Lehtinen, I., & Sihvo, P. (1984). Rahwaan puku: Näkökulmia Suomen kansallismuseon kansanpukukokoelmiin. Museovirasto. Schvindt, T. (1982). Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Kolmella värillä kirjoneulominen on oikeastaan yhtä helppoa ja hauskaa kuin kahdellakin, kunhan vain kaikki langat saa pysymään vasemman käden sormien välissä.
Kahdella värillä neuloessa dominantti väri tulee etusormen ja keskisormen väliin ja taustaväri keskisormen ja nimettömän väliin. Kolmella pystyy neulomaan helpoiten niin, että lisää kolmannen langan nimettömän ja pikkurillin väliin. Monissa jenkkiohjeissa ei tätä mahdollisuutta hyödynnetä, vaan kolmatta lankaa pidetään oikealla kädellä. Itselleni tämä tapa on tuntunut hankalammalta.
Neljälläkin värillä pystyy neulomaan, eikä se minun mielestäni ole enää paljon sen vaikeampaa kuin kolmellakaan. Nämä kolme tai neljäkin lankaa mahtuvat lepäämään vasemman käden sormien päällä ihan samalla tavalla kuin kaksi lankaa kaksivärisessä kirjoneuleessa. Ongelmaksi voivat muodostua toisiinsa sekoittuvat lankakerät, jos neliväristä neuletta joutuu jatkamaan useiden kerroksien ajan. Omia hermoja ja kallisarvoisia lankojaan säästääkseen neule kannattaa suunnitella niin, että neljä väriä on lyhytaikainen poikkeus ja pääosa neuleesta neulotaan kolmella tai kahdella värillä.
Ohjeita tähän kolme/neljä lankaa samassa kädessä -tekniikkaan ei tällä hetkellä ole liikaa, joten tässä ehkä vähän kökkö ohjevideo:
En oo tottunt tekee neuleohjeita, mutta toivottavasti pääpointti – eli lankojen järjestys kädessä – välittyi.
Tässä myös ihan selkeä video siitä, miten kolmiväristä kirjoneuletta voi neuloa langanohjaimen kanssa.
Ongelmana ei ole niinkään neuletekniikka vaan paksu jälki
Kirjoneule neljällä värillä aiheuttaa kuitenkin ongelman, nimittäin neuleen paksuus. Muuten ohuessa neuletyössä monivärinen kohta aiheuttaa pullistumia ja laineilua.
Kuvassa alla on kaksi neljällä värillä neulottua kuviota Muolaan rekkokaulurista: ensimmäisessä (omenaiset) kirjoneule jää liian paksuksi suhteessa ympäröivään neuleeseen. Toisessa neule vaihtuu vaihteittain kolmivärisen kautta neliväriseen, eikä neljällä värillä neulottu kohta siten jää pullottamaan kovin pahasti. Tässä kuviossa keltaisen lankajuoksut ovat pitkiä, mikä itseasiassa tuntuu auttavan asiaa. Pikiä lankajuoksuja on sidottu vain muutamassa kohtaa.
Kirjoneule on yksiväristä neuletta parempi käyttövaatteissa, sillä se tekee vaatteesta paksumman. Kolmen värin kirjoneuleessa tämä paksuus voi vielä toimia eduksi, mutta todennäköisimmin nelivärinen neule häviää jo langanhukassa ja kiristävyydessä enemmän kuin mitä se lämmöneristävyydessään voittaa.
Paksuilla puikoilla ja lempeällä otteella ehkäiset neuleen kiristämisen
Monivärisessä neuleessa on tärkeää käyttää paksuja puikkoja, jotta neule ei jää kiristämään. Kuvassa yllä moniväriset kuviot on neulottu koon 3 mm puikolla, kun muu neule on neulottu puikoilla 2,5 mm. Kokoero puikoissa oli liian pieni, minkä voitte huomatta neuleen kurtistumisesta kasaan monivärisen neuleen kohdalla ja sitä vastoin leviämisestä yksivärisen neuleen kohdalla. Tämä kasaan kurtistuminen suhteessa muuhun neuletyöhön voi olla ongelma, vaikka monivärisessä neuleessa ei tuntuisikaan ikävää jännitettä.
Isojen puikkojen ohella monivärisesti neuloessa tulee myös muistaa relata vähän.
Mihin monivärinen kirjoneule sopii?
Paksuuden ja pitkien lankajuoksujen takia monivärinen kirjoneule sopii hyvin neulepaitoihin ja -kaulureihin. Sukkien ja lapasten varsiin se tuo jämäkkyyttä, mutta tällöin kannattaa myös nostaa silmukkamäärää. Jos toiveena siis on saada vielä jalka läpi varresta.
Kaplaan kotipaja 