Karjalaisia pukuja Moskovassa v. 1867

Taannoisessa artikkelissani Karjalaisia pukuja ulkomaisissa museoissa julkaisin kuvat kolmesta mannekiinista Koiviston, Jääsken ja Jääsken miehen kansanpuvuissa. Nämä puvut ovat yksiä varhaiten museoituja, säilyneitä karjalaisia asukokonaisuuksia, sillä Suomessa kansanpukuja alettiin laajassa mittakaavassa kerätä vasta 1870-luvun puolella.

Puvut keräytti Suomen silloinen (1866–1881) kenraalikuvernööri Nikolai Vladimirovich Adlerberg. Ne olivat osa laajempaa pukuesineiden kokoelmaa Suomen suurruhtinaskunnan alueelta. Puvut olivat:

4 kpl Viipurin pitäjä
2 kpl Koivisto
2 kpl Antrea
2 kpl Jääski
1 kpl Kaukola, naisen puku
4 kpl Vaasa.

Venäjän etnografisen museon mukaan puvun kerättiin varta vasten Moskovan vuoden 1867 kansatieteellistä näyttelyä varten, mikä kuulostaakin todennäköiseltä, sillä Adlerberg oli aloittanut toimessaan vasta edellisenä vuonna.

Moskovan kansatieteellinen näyttely 1867

Adlerberg lahjoitti pukukokonaisuudet Moskovassa vuonna 1867 järjestettyyn kansatieteellisen näyttelyyn. Näyttelyssä esiteltiin melkein 300 kansanpukua, enimmäkseen Venäjän keisarikunnan alueelta. Tällainen näyttely oli pienille kansoille kaksiteräinen miekka: toisaalta se oli mahdollisuus näkyä, toisaalta se oli osoitus alamaisuudesta. Venäjän eri aikoina harjoittama etnopolitiikka olisikin muuten erittäin mielenkiintoinen tutkimuskohde sellaiselle, jolla riittää venäjäntaito perehtyä lähteisiin.

Vuonna 1887 Adlerbergin asukokonaisuuksista oli tallella Jääskeläinen naisen ja miehen puku sekä koivistolainen naisen puku, muistakin puvuista oli säilynyt ainakin yksittäisiä osia. Tämänhetkisen käsitykseni mukaan vain kolmesta karjalaisesta asusta (mainitut säilyneet puvut) on olemassa valokuva, mutta koska museokokoelmissa pitäisi olla yhteensä 262 valokuvaa mannekiineista, ehkä kuvia löytyy vielä lisää.

Näyttelyssä mannekiinit aseteltiin dioraamoihin, joista muutamasta näet kuvat alla. Tein parhaani jäljittääkseni karjalaisten pukujen matkaa Moskovassa, mutta tulokset olivat laihoja. Näyttelykirjassa suomalaiset oli sijoitettu “ulkomaalaisten heimojen” luokkaan, jossa olivat omina ryhminään myös mm. aleutit, jakutit, tunguusit, burjatit, samojedit, virolaiset, liettualaiset, ostjakit, tataarit, tseremissit, mordvat, tsuvassit, bashkiirit, kirgiisit, kalmikit, turkmeenit, tadzikit, kaukaasialaiset, romanit ja moldovalaiset… [sic] Näitä ei-slaavilaisia kansoja esitteli yhteensä 116 mannekiinia (ks. REMin artikkeli). Kiinnostavaa kyllä, suomalaisten ja “lappalaisten” muodostaman ryhmän kohdalla on mainittu ainoastaan kaksi mannekiinia, yksi “lappalainen” ja yksi “suomalainen” nainen, joista suomalainen on kuvauksen perusteella inkerikko. Näyttelykirjan mukaan mannekiinipari oli aseteltu suomiljööseen, jossa oli kasveja Arkangelin provinssista ja Pietarin ympäristöstä. Tästä dioraamasta ei ole säilynyt kuvaa. Lähin mitä pääsin on kuva vuoden 1879 etnografisen näyttelyn saamelaisryhmästä.

Onko siis niin, että Adlerbergin lähettämät puvut eivät koskaan päätyneet näytteille asti? Näin ymmärtäisin näyttelykirjan perusteella. Jos lasketaan paljonko näyttelyssä oli pukunukkeja ja montako kansaa oli edustettuna, olisikin epätodennäköistä että suomensukuisia kansoja olisikaan ollut edustettuna kovin montaa. Toisaalta Adlerbergin lähettämät asukokonaisuudet kuvattiin samantyylisten mannekiinien päällä kuin mitä näyttelyssä käytettiin.

Mannekiineja vuoden 1867 etnografisessa näyttelyssä Moskovassa (kuvaa Suomen osastosta ei ole säilynyt). Albumi “Ethnographic exhibition of 1867 in Moscow”.

Moskovan kansatieteellisen näyttelyn jälkeen kansanpuvuista muodostettiin kokoelma, joka kulki osaston johtajan Vladimir Dashkovin nimellä. Vuonna 1923 kokoelma siirrettiin Neuvostokansojen museoon, sekin Moskovassa, ja vuonna Pietariin 1948 Valtion etnografiseen museoon, joka nykyään tunnetaan Venäjän etnografisena museona. Tämä selviää REMin julkaisemasta artikkelista sekä vertaamalla mannekiineja REMin nykyisiin kokoelmiin.

*Dashkovin museo, ”Moscow Public and Rumyantsev Museums”. Kuva: Mitreiter 1881, linkki.*

Karjalaiset asut syynissä

Aivan ensin täytyy todeta, että Adlerbergillä (tai hänen avustajillaan) ja/tai Moskovan näyttelyn kokoajilla joko ei ole ollut täsmällistä tietämystä karjalaisista kansanpuvuista tai yksityiskohtia ei pidetty merkityksellisinä. Pukukokonaisuuksista löytyy nimittäin virheitä.

Kuvassa alla on kuvatekstin mukaan syrjääninaisen puku. Näyttääkö teistäkin esiliina tutulta? Lyhyen googlaamisen perusteella uskallan sanoa, että raitaesiliinat eivät ole komien puvuille ominaisia. Kuvan esiliina on selvää Jääsken kihlakunnan tyyliä, ja löydätte saman esiliinan tämän artikkelin loppupuolelta suomalaisesineiden joukosta. Halusin näyttää tämän kokonaisuuden teille johdantona siihen, että mallinukkejen ylle puetut asukokonaisuudet eivät välttämättä ole kovin tarkkoja.

Potretit mannekiineista on kuvannut Moskovassa toiminut tanskalaisvalokuvaaja Torvard Mitreirer.

*Kuvan alle on kirjoitettu “syrjääni”. Esiliina on jääskeläistä tyyliä, ja näet täsmälleen saman esiliinan (*REM 8762-31035*) värikuvassa artikkelin loppupuolella*.

Katsotaan ensin jääskeläisen vaimon pukua. Kokonaisvaikutelma on autenttinen. Huntu on puettu hassusti, mutta näin hunnulle usein käy museokokoelmissa. Hunnun sisällä näkyy olevan rautarengas, mikä lienee asennettu paikoilleen museossa pukemisen helpottamiseksi. Mannekiinilla hunnun alle on jätetty näkyviin musta pinteli, ja tällä tavoin ei tietenkään normaalisti menetelty. Mutta ymmärrän, että myös pinteli haluttiin saada näkyville.

Vaimolla kädessään oleva nästyyki on kiinnostava esine: en tunnista sen tyyliä. En ole koskaan nähnyt jääskeläistä nästyykiä, joten ehkäpä se todella on Jääskestä. Äyräpään kihlakunnan nästyykit olivat yleensä suorakulmaisia ja Käkisalmen kihlakunnan neliön muotoisia, siis kuten tämä tässä. Kaikki näkemäni Käkisalmen nästyykit ovat kuitenkin olleet toisin koristeltuja ja useimmiten niiden reunaa koristavat lankahapsut.

Jääskeläinen vaimon puku. Samat esineet löytyvät REMin kokoelmista: nyytinkiesiliina REM 8762-31036, sarkaviitta REM 8762-31043, lasihelmet REM 8762-31051, nästyyki REM 8762-31055, tankki REM 8762-33590. Mahdollisesti samoja esineitä ovat huntu REM 8762-31062, paita REM 8762-31025 ja ruohikenkä REM 8762-31014.

Koivistolaisen vaimon asu on vähemmän autenttinen. Huntu on Jääsken tyylinen, samoin hurstuthame. Koiviston ja Jääsken pukujen osat ovat olleet vähän sekaisin jo Suomesta lähetettäessä: yhdessä Seifertin Viipurissa ottamista kuvista näette, että kyseinen hurstuthame on puettu sekaisin koivistolaisten vaatekappaleiden kanssa.

Aidosti koivistolaista asukokonaisuudessa on rekkopaita, sarkaviitta, esiliina ja kirjoneulesormikkaat. Kaikkia näitä säilytetään nykyään Venäjän etnografisessa museossa. Kirjoneulesormikkaat, rekkopaita ja sarkaviitta ovat suurin piirtein niin koivistolaisia kuin mahdollista. Esiliina muistuttaa kyllä Koiviston esiliinoja, mutta se saattaa olla Kuolemanjärveltäkin.

Koivistolainen vaimon puku (huntu ja hurstuthame Jääsken tyyliä): sormikkaat REM 8762-31017, rekkopaita REM 8762-31021, hurstuthame REM 8762-31029, esiliina REM 8762-31037, sarkaviitta REM 8762-31041, lasihelmet REM 8762-31050.

Miesten pukuja on säilynyt vähemmän kuin naisten pukuja, ja paikallista vaihtelua on vähemmän kuin naisilla. Miestenvaatteista on näistä syistä vaikeampi päätellä niiden kotipitäjää. Siitäkin huolimatta voin satavarmana sanoa, että miesmannekiinille puetut helavyö ja huopahattu eivät ole karjalaisia. Valkoinen sarkaviitta ja tummansininen takki (jäntrikki?) ovat karjalaistyylisiä mutta eivät uniikkeja yhdellekään pitäjälle. REMin mukaan mannekiinilla on yllään Jääsken miehen puku, mutta vaatekappaleista tätä ei voi päätellä.

*Helavyö ja hattu eivät ole karjalaista tyyliä. helavyö REM 8762-31007 sarkaviitta REM 8762-31009, takki REM 8762-31011*

Muita vaatekappaleita vuodelta 1867

Miksi yksi venäläinen näyttely on niin merkittävä? Minulle pukututkijana merkitys on siinä, että Moskovaan lähetetyt Adlerbergin esineet ovat olleet käytössä myöhäisintään vuonna 1867. Se on hieman aiemmin kuin suurimman osan Suomen Kansallismuseon esineiden tapauksessa, joista valtaosan kohdalla on ilmoitettu hankkimisajankohdaksi aikaisintaan 1880- tai 1890-luku. Ero on vain parikymmentä vuotta, mutta arvostan tätäkin vähää.

Noin puolet vanhasta Neuvostokansojen museon karjalaiskokoelmasta on kuvattu mannekiinien päällä tai esineiden hankkimisajankohta voidaan muutoin vahvistaa olevan 1867. Olisi houkuttelevaa olettaa, että loputkin Neuvostokansojen museon karjalaisvaatteet ovat peräisin samasta Adlerbergin kokoelmasta vuodelta 1867. Varmaa se ei ole. Pidän kuitenkin todennäköisenä, että suurin osa näistä esineistä on hankittu kyseisenä vuonna.

Kuvissa alla ovat loputkin Neuvostokansojen museon esineet, jotka ovat lähekkäisillä arkistonumeroilla ja siten todennäköisesti tulleet samassa kokoelmassa. Osa on Adlerbergin kokoelmaa vuodelta 1867, osan kohdalla se ei ole varmaa. Jos haluat tutkailla kokoelmaa tarkemmin, muutamat vaatteista löytyvät REMin sivuilta myös ilman VPN:ää.

Lähteet

The Russian Museum of Ethnography. “Adlerberg Nikolay Vladimirovich.” Päiväämätön. Linkki.

Käsityöt

Jääsken ja Koiviston pukuja 1860-luvun studiovalokuvissa

Jos olet tutkinut jääskeläisiä kansanpukuja, olet varmasti törmännyt Michael Seifertin valokuvastudiossa 1860-luvulla otettuun kuvasarjaan. Kuvissa miehet sekä naiset poseeraavat Koiviston ja Jääsken tyylisissä kansanpuvuissa. On luonnollista, että kuvasarjaan törmää usein, sillä kuvat ovat varhaisimmat aidoista eteläkarjalaisista kansanpuvuista otetut. Edes 1800-luvun loppupuolelta ei meinaa löytyä kuvamateriaalia: yksityiskokoelmissa kuvia saattaa olla, mutta Finnassa niitä on hirveän vähän.

Päällisin puolin vaikuttaa siltä, että kuvattavat ovat pukeutuneet omiin tavallisiin juhlapukuihinsa. Pitkien tutkimusten jälkeen tulin kuitenkin tulokseen, että todennäköisesti pukukokonaisuudet eivät ole mallien omia. Siksi en käyttäisi (enää) näitä kuvia lähteenä sille, miten kansanpukuja on käytetty ja mikä on vaatteen oikea istuvuus. Ehkä merkittävin kysymys on liittynyt vaatteiden käyttämiseen sekaisin esimerkiksi muuton tai avioliiton takia.

1867 Jääsken vaatteita, mutta huntu puuttuu. Sarkaviitta, hurstuthame, nyytinkiesiliina. KK990:1.

Koiviston ja Jääsken vaatteita on puettu sekaisin

Outoa kuvasarjassa on, että Koiviston ja Jääsken tyylisiä vaatteita on puettu sekaisin ja että eri valokuvissa samat henkilöt näyttävät esittelevän koivistolaisia sekä jääskeläisiä vaatteita. Kuvassa alla naisella on sekaisin Koiviston ja Jääsken tyylisiä vaatteita:

Yhdessä Seifertin koivistolaisia ja jääskeläisiä vaatteita esittelevän kuvasarjan kuvassa koivistolaisia ja jääskeläisiä vaatekappaleita on yhdistetty toisiinsa. Päässä näyttäisi olevan sykeröt sekä todennäköisesti säppäli ja ne näyttävät olevan koivistolaista tyyliä. Kostuli ja juhlasormikkaat ovat varmasti koivistolaista tyyliä, esiliina ja hurstuthame varmasti jääskeläistä tyyliä.

Ja väittäisin, että sekä naisten että miesten kuvissa saman mallin yllä nähdään sekä jääskeläinen että koivistolainen pukukokonaisuus.

*Kuvissa (4) ja (5) näyttäisi minun silmään olevan sama henkilö, ja samoin (2) ja (3) ovat keskenään hyvin saman näköiset.*

*(1) ja (2) lienevät sama henkilö, samoin (3), (4) ja (5).*

Kansanpuvut eivät ehkä olekaan mallien omia

Seifertin kuvat ovat peräisin ajalta, jolloin Suomessa ei vielä juurikaan kerätty kansanpukuja. Siksi olen aina olettanut pukujen olleen edelleen käytössä olevia kansanpukuja, ei museopukuja. Miten ne voisivatkaan olla museovaatteita, jos museointia ei vielä harrastettu?

Todennäköisimpänä selityksenä pidin pitkään sitä, että osa kuvattavista oli alun perin koivistolaistaustaisia, muuttanut sieltä Jääskeen ja ottanut osia jääskeläisestä puvusta käyttöön. Toisaalta olen pitänyt mahdollisena, että Seifert osti kansanpukuja ja otti niistä mallien kanssa kuvat myydäkseen niitä turisteille. Tämä vaikutti mahdolliselta, sillä myöhemmistä Seifertin kuvista on painettu postikortteja. Ajateltavissa olisi myös, että Seifert on saanut malleiksi ryhmän jääskeläisiä, jotka ovat esiintyneet omissa autenttisissa puvuissaan, mutta Seifertin pyynnöstä sovittaneet päälle myös koivistolaisia vaatekappaleita (ks. kuva alla).

Vaikka Seifertin valokuvien kansanpuvut päällisin puolin näyttävät siltä miltä niiden kuuluisikin, muutama yksityiskohta puvuissa on kiinnittänyt huomioni. Merkittävin näistä havainnoista on se, että yhdellä naismalleista ei ole huntua Jääsken puvun kanssa. Jos puku olisi naisen oma, hän aivan varmasti käyttäisi sen kanssa huntua tai edes huivia. Sen sijaan se että irtotasku on puettu sarkaviitan päälle ei suoranaisesti ole todiste puvun “epäaitoudesta”. Voisi esimerkiksi kuvitella, että valokuvaaja on pyytänyt jättämään kauniin pussukan näkyville valokuvaa varten. Lisää kiinnostavia yksityiskohtia:

Naisella ei ole vaimon eikä sen puoleen neidonkaan päähinettä.

Seifertin kuvien puvut lähetettiin Moskovaan

Minua pitkään askarruttaneet Seifertin studiovalokuvat saivat lisävalotusta, kun törmäsin Moskovan vuoden 1867 kansatieteellistä näyttelyä varten kerättyihin karjalaisiin pukuihin. Osa vaatteista näytti… melko samalta? Tässä esitellyt museovaatteet ovat nykyisin Venäjän etnografisessa museossa (REM) ja todennäköisesti alkujaan Nikolai Vladimirovich Adlerbergin keräämästä pukukokoelmasta.

Seifertin kuvat ovat sen verran sumeita, että hyvin harvan vaatekappaleen tapauksessa voi vetää varman yhtä kuin -päätelmän. Mutta nämä irtotaskut ovat niin yhdennäköisiä, että niiden on pakko olla sama tasku. Kiinnitäkää huomiota ristikkonauhaan sekä painokankaan kuosiin:

Jääskeläinen kansanpuvun irtotasku vanhassa valokuvassa ja museossa. — *Vertailu Seifertin valokuvan ja irtotaskun (REM 8762-31039*) *välillä.* *Kirjavan puuvillakankaan kuviot paljastavat, että kyseessä on tismalleen sama tasku.*

Myös tästä olen varma: Venäjän etnografisessa museossa oleva esiliina on sama kuin Seifertin kuvissa. Seifertin kuvissa sama esiliina esiintyy kahden mallin päällä.

*Venäläisen museon esiliina (REM 8762-31034) ja sama esiliina kahden eri mallin päällä Seifertin valokuvissa.* *Nyytinkien potrukkeet ovat täsmälleen samanlaiset ja samoilla paikoilla.*

Kolmas varma vastaavuus on tämä koivistolainen esiliina. Mustavalkokuvassa kaikki värit eivät erotu, mutta verkakaitaleet, hapsut ja nyytinkikaitale näkyvät juuri oikeilla paikoillaan:

*Koivistolainen esiliina Seifertin kuvassa ja sama esiliina (REM 8762-31037) Venäjän etnografisessa museossa.*

Monien muidenkin vaatekappaleiden kohdalla löytyy yhdennäköisyyttä. Näissä tapauksissa en ole satavarma, että kyse todella on samasta vaatekappaleesta. Pidän sitä kuitenkin todennäköisenä:

Jäntrikin tyylinen miehen päällysvaate REM 8762-31011

Mitä siitä, että Seifertin kuvaamat asut ovat päätyneet moskovalaiseen museoon? Löydös on merkittävä kahdesta syystä: Ensinnäkin, tiedämme nyt varmasti että kyseiset museoesineet on valmistettu viimeistään vuonna 1867. Suurin osa museoiden kokoelmissa olevista esineistä on kerätty vasta 1880-luvulla tai myöhemmin, eikä esineiden valmistusvuodesta ole säilynyt tietoa. Siten kaikki tieto joka rajaa vaatteiden valmistusajankohtaa on arvokasta, kun tutkitaan kansanpuvun kehitystä.

Tieto että puvut päätyivät museoon auttaa hahmottamaan kuvaustilannetta. Kuvattujen pukujen osia päätyi heti kuvausvuonna kenraalikuvernööri Adlerbergin pukukokoelmaan. Tämän takia pidän todennäköisimpänä selityksenä kuville, että Adlerbergin asialle lähettämä henkilö on keräillyt kansanpukuja Jääskestä, Koivistolta ja muualta, ja jostain syystä osa kerätyistä vaatteista on kuvautettu Viipurissa ennen Moskovaan lähettämistä. Joko kuvaustilanteessa ei ollut mukana ketään pukuihin syvällisesti perehtynyttä tai sitten yksityiskohtia ei pidetty niin tärkeinä, mutta vaatekappaleita on joka tapauksessa yhdistelty tavalla, joka ei ole tavanomainen.

Eli siis, Seifertin kuvissa näkyy hienosti, miltä eräät kansanpuvun vaatekappaleet näyttävät päälle puettuina. Kuvia ei kuitenkaan voi käyttää lähteenä vastatessa kysymyksiin, voitiinko eri pitäjäpukujen vaatekappaleita käyttää yhdessä, miten vaatteen kuului istua päällä tai minkälaisia kansanpukuja käytettiin vuonna 1867.

Kuka Michael Seifert oli?

Michael Seifert oli yksi ensimmäisiä Viipurissa toimineita valokuvaajia. Enimmäkseen häneltä on säilynyt Viipuri-kuvia sekä muotokuvia silmäätekevistä. Häneltä tunnetaan esimerkiksi panoraamakuva Viipurista vuodelta 1865. Tässä artikkelissa esitellyn kuvasarjan lisäksi Seifert otti muutamia muitakin kansanpukukuvia: kuvat hyvin autenttisista kuolemajärveläisen ja joutsenolaisen vaimon vaatteenparsista sekä kuvan joutsenolaisesta miehestä.

Viimeistään 1874, Kuolemajärven vaatteita. KK19:1. Tässä kuvassa näkyy hienosti hunnun muoto sekä lyhyt lammasturkki sarkaviitan alla. Usein lyhyet turkit olivat työturkkeja, mutta juuri Kuolemajärveltä en löytänyt tietoa naisten turkkien tyypillisestä pituudesta. Samasta mallista myös sivukuva KK998:2 ja takakuva KK998:3.

Toisintoja Seifertin kuvista

Sirouy, A., piirros, Laplante, kaivertaja. 1878 *Types et costumes de la Finlande*, suomalaisia ja suomalaista puvustoa. KK3909.1

Käsityöt

Ostonauhat

Enimmäkseen kansanpukujen nauhat olivat kotikutoisia. Mutta minkälaisia ostettuja nauhoja kansanpuvuissa käytettiin? Kannaksen kansanpuvuissa käytettyjä ostonauhoja ovat:

Kultainen brokadinauha eli kaluunanauha, jota on käytetty erityisesti esiliinojen koristeena Äyräpään kihlakunnassa.
Kapeat puuvillanauhat, joiden yksi variaatio tunnetaan kansallispukuskenessä akkanauhana. Nauhaa on kuitenkin käytetty monen kuosisena ja värisenä.
Hienot silkki- tai pitsinauhat, joita on käytetty nästyykien ja esiliinojen päissä.
Samettinauhat, joita on käytetty ainakin miesten hatuissa.

Tässä artikkelissa käsitellään brokadi-, puuvilla-, ja silkkinauhoja.

Johdonmukaisimmin ostonauhoja on käytetty kansanpuvuissa Äyräpään kihlakunnan esiliinoissa sekä Koiviston paidoissa ja esiliinoissa. Nauhoja on pajon myös Sakkolan ja Raudun paidoissa. Silkkinauhoja ja brokadinauhoja on saatettu käyttää kangastöpyissä painokuviollisten puuvillakankaiden ohella, ks. edellinen artikkeli. Kangastöppyjä löytyy esiliinojen ja nästyykien reunoista, nauhojen päistä ja jopa neulakintaiden solmimisnauhojen päistä.

Hieman tarkemmin kaksivärisistä puuvillanauhoista

Kansallispuvuissa käytetään paria laatua sinivalkoista puuvillanauhaa, mutta historiallisesti nauhoja on saanut monen kuvioisena ja värisenä. Mainittua akkanauhaa löytyy kansanpuvuista sinivalkoisen lisäksi punakeltaisena, punavalkoisena, punasinisenä (tai -mustana?). Samantyylistä puuvillanauhaa on saanut muissakin kuoseissa.

Pyhäjärveltä saadun yksittäisen muistitiedon mukaan sinivalkoista nauhaa ostettiin harjaukolta eli kulkukauppiaalta (Arponen 1932, 57). Todennäköisesti nauhoja on liikkunut laajalti Venäjän keisarikunnan alueella, sillä samantyylisiin nauhoihin törmää myös muualla, esimerkiksi tässä marilaisessa esiliinassa on käytetty tutun näköistä nauhaa.

Ostettuja puuvillanauhoja on ollut käytössä jo 1800-luvun alussa: Käkisalmelaisessa nästyykissä, todennäköisesti valmistettu 1800-luvun alussa, on sinivalkoista puuvillanauhaa reunoissa. Agathon Reinholmin vuonna 1849 ostamassa rekkopaidassa (K6816:106) ja esiliinassa (K114:c) on niissäkin sinivalkoista nauhaa koristeena.

Pahoittelen kuvanlaatua, mutta tämä on parasta mitä tähän hätään on tarjolla. Nämä ovat kaikki erikoislähikuvia myöhemmin tässä artikkelissa käsitellyistä vaatteista:

*Lajitelma nauhoja, joissa on ruutuja ja rasteja*

*Lajitelma nauhoja, joissa on sahalaitakuviota*

Myös muissa puvun osissa on saatettu käyttää ostonauhaa. Seuraavassa esineitä, joissa ostonauhaa on käytetty, nämä ovat kaikki sinivalkoista puuvillanauhaa. En osaa sanoa, miten yleistä on ollut käyttää nauhaa oheisin tavoin, sillä lisää aineistoa ei ole.

*Hartuushameen yliset, Käkisalmi (KA8825)*

*Käkisalmi*, *valmistusaika 1801* (*KA8829*)

Vehkalahtelaisessa hameessa (NM.0048355C) on käytetty ostonauhaa hameen vyötärönauhana. En ole nähnyt samaa Kannaksen hameissa, mutta miksei esimerkiksi modernissa jääskeläisessä hameessa voisi käyttää ostonauhaa pirtanauhan sijaan.

Äyräpään kihlakunnan esiliinat

Olen viitannut Äyräpään kihlakunnan talviesiliinoihin, kirjaviin esiliinoihin, verkakankaan sekä kuviopuuvillan yhteydessä. Nyt viimein kuvia näistä upeista talviesiliinoista.

Johan Lemmetty kirjoittaa Äyräpään kihlakunnasta vuonna 1867, että punaista esiliinaa kutsuttiin nimellä kirjava esiliina ja valkoista nyytinkiesiliinaa nimellä valkia esiliina. Äyrämöiset käyttivät kumpaakin, savakot ainoastaan valkoista esiliinaa. Lemmetty yhdistää brokadinauhat paheksumaansa ilmiöön, jossa maaseutuväestö hankki rahatuloja mm. rahdinajolla ja käytti tulot kalliiden materiaalien ostamiseen.

Lemmetty kirjoittaa: “vuotesta 1825 aina 1836 v. asti olivat äyrämöiset täytessä kunivormussa, rupesivat ostamaa kaupunnista kallista punaista ja sinisiä verkaa hameiksi ja kirssilankaa, punaista, keltaista ja ruohonpäistä sulkkuu silkkii, millä rekkoo tekivät ja kostelin sepaluksii, kultapitsit, mitä pantii kirjavii esiliinoihin. — Kirjava esiliinavaate kans kutottii niistä kalleista kirssilankoista enemiten punaisista. Siihen pantii kultapitsi, kakstuumaa levijä, ja punaine verka, kolme tuumaa leviä, ja kirjutusvaate, kolme tuumaa hyvin tiukkaa kirjuteltu punaisella kirssilankalla, ja taas kultapitsi, siitte röpyt alimaiseksi hyvin paksulti punaisesta kirssilankasta. Tulipa jo maksamaa.”

Yllättävää on, että Lemmetyn mukaan tämä “ylpijä ja kallis vaatten muoti” kesti vain noin 1837 asti, tai enintään 1845 asti, jonka jälkeen pukujen koristelu väheni herätysliikkeen vaikutuksesta. En ottaisi annettuna sitä, että kirjavia esiliinoja olisi käytetty vain kymmenen tai viisitoista vuotta – toisaalta lyhyt käyttöjakso selittäisi, miksi museoissa on runsaasti hyväkuntoisia kirjavia esiliinoja.

Yksittäisen heinjokelaisen lähteen (Järvi 1913) mukaan kirjavan esiliinan osat ovat nimeltään (ks. kuva): parva, kultasilo, ressi, silkkitöpyt ja esliinapää.

Heinjokelaisen kansanpuvun esiliinan osat nimikoituna. — *Heinjokelaisen esiliinan osat (Järvi 1913). Kuvassa esiliina EKME3032*.

Äyräpään kihlakunnan kirjavia esiliinoja on säilynyt monta. Näiden kuvattujen lisäksi Unkarista löytyy muutama: Muolaa NM 4163 , NM 4165, NM 4116, NM 4164; ja Kansallismuseosta KA1164, KA3588 ja KA4938 (Kylmälä 2008). Äyräpään kihlakunnasta on säilynyt useita esiliinoja, mutta kaikkien yhteydessä ei ole paikkatietoa. Kun esiliinan paikkatiedoksi on ilmoitettu “Äyräpää”, on epäselvää tarkoitetaanko tällä Äyräpään kihlakuntaa vai Äyräpään pitäjää. Vaikka dataa siis periaatteessa onkin paljon, en ole osannut muodostaa käsitystä siitä, onko pitäjillä omia tyylejään.

Näissä esiliinoissa lähes kaikissa on kultanauhaa koristeena (kultasilo). Suuressa osassa on lisäksi puuvillaista ostonauhaa tai painokangasta. Muutamassa esiliinassa on päässä koristeena on silkkinauhasta leikattuja pätkiä (silkkitöpyt), mutta yleisempi koriste ovat punaiset lankahapsut.

Äyräpään kihlakunnasta on säilynyt myös neljä valkoista esiliinaa jossa on käytetty sinivalkoista ostonauhaa: Äyräpää (KA1173), Muolaa (KA4939), Muolaa (NM 4117), Muolaa (NM4440). Ostonauhaa on siis voitu käyttää, mutta tuntemieni esiliinojen perusteella yleisempää on ollut olla käyttämättä sitä.

*KA1173. Esiliinasta löytyy tarkempi kuva kirjasta Lehtinen & Sihvo 2005.*

Rannan kihlakunnan esiliinat

Myös Rannan kihlakunnan esiliinoista löytyy ostonauhoja. V Arvioisin, että tähän valitut esiliinat edustavat Koiviston tai Kuolemanjärven tyyliä, mutta en voi 100 % taata tätä: Venäjän etnografisen museon (REM) esiliinoissa ei ole mukana paikkatietoa. Unkarista löytyy lisäksi yksi koivistolainen esiliina (NM 4123).

Helena Soini Koiviston Partalassa. Kuva: Tyyni Vahter KA1291:18

Paidat

Monipuolisimmin ostonauhoja on hyödynnetty Sakkolan ja Raudun paidoissa. Ostonauhaa on saatettu käyttää hihansuussa (KA4744; KA3347), olkapäällä (sama KA4744) ja poimutetun rekon pohjakankaan alareunassa (Néprajzi Múzeum NM 4439), samaan tyyliin kuin painokuviollista kangasta on käytetty tässä rautulaisessa paidassa.

Yllä luetellut ovat kaikki tietämäni tapaukset, enkä osaa siten sanoa käytännön yleisyydestä. Muualta Kannakselta en löytänyt tapauksia ostonauhan käyttämisestä paidan hihoissa, rekon alla tai tai olkapäällä, lukuun ottamatta yhtä muolaalaista paitaa (MAE 303-50). Siinä ostonauhaa on käytetty hihaliitingissä.

Johdonmukaisimmin ostonauhoja on käytetty koivistolaisissa rekkopaidoissa. Mahdollisesti tyyli on esiintynyt myös Kuolemajärvellä. Alla ovat kuvattuna tuntemani tapaukset, lisäksi löytyy koivistolaiset rekkoyliset Néprajzi Múzeum NM 4125, jossa on todella iso rekko. Museoiden metatietojen mukaan Kansallismuseon K6816.106 ja Lahden museoieden LHMVHMAE494 ovat Antreasta ja Jääskestä, mutta koivistolaista tyyliä ne edustavat siitä huolimatta. Jääskeläiseen kansanpukuun rekko ei kuulunut.

K6816.106. Kuva teoksessa Lehtinen 2005. Valmistettu viim. 1849.

Kuudessa tuntemassani koivistolaisen tyylin rekossa on kaikissa sininen ostonauha rekon oikeassa laidassa. Nauhan pituus vaihtelee, siinä missä rekkojen kuviointikin. Nauhan viereen tehtyjen kirjontojen tyyli vaihtelee.

Yleistyksiä

Koivistolla ja Kuolemajärvellä näytetään olleen erityisen mieltyneitä käyttämään puuvillaista ostonauhaa, ainakin Koivistolla rekoissa ja kummassakin pitäjässä esiliinoissa. Rekkojen reunassa käytetty nauha on sinivalkoista, mutta esiliinoissa voidaan käyttää monenvärisiä puuvillanauhoja. Rekkojen reunanauhat ja esiliinojen nauhat esiintyvät niin monessa esineessä, että uskallan yleistää että tämä on aikoinaan ollut yleinen ja tunnistettava tyyli Koivistolla. Kaiken lisäksi kyse näyttää olleen pitkäkestoisesta mieltymyksestä, sillä ostonauhaa on käytetty yhdessä esiliinassa ja yhdessä rekkopaidassa, jotka ostettiin museoon jo 1849.

Kaikista Äyräpään kihlakunnan punaisista talviesiliinoista ei löydy kaluunanauhaa. Museoesineiden perusteella sen käyttäminen on ollut yleisempää kuin käyttämättä jättäminen, joten arvioin myös sen olleen aikanaan Äyräpään kihlakunnan pitäjille ominainen ja yleinen tyyli. En osaa tehdä erottelua Äyräpään kihlakunnan pitäjien välillä, sillä niin monesta esiliinasta puuttuvat paikkatiedot. Lisäksi sekä talviesiliinoissa että kesäisissä rihmaesiliinoissa on ajoittain käytetty sinivalkoista puuvillanauhaa koristeena. Talviesiliinoissa on ajoittain käytetty silkkinauhaa helman töpyissä.

Ostonauhaa riikineisiin

Sinivalkoista puuvillanauhaa myy Suomessa Vuorelma “akkanauhan” nimellä. Nauha on tällä hetkellä loppu varastosta. Kultaisia brokadinauhoja myy Suomessa Soja Murto.

Olen itse tilannut nauhani enimmäkseen Virosta Karnaluksilta. Karnaluks myy monenlaisia erilaisia kaluunanauhoja, hapsunauhoja sekä kukin ja geometrisin kuvioin koristeltuja nauhoja, jotka sopivat hyvin Kannaksen pukuihin, vaikkakin ne usein ovat polyesteriä ja joskus laadultaan vähän niin ja näin. Laatu–hinta-suhde on kuitenkin erinomainen. Juuri oikean tyylistä puuvillanauhaa ei näytä tällä hetkellä löytyvän muualta kuin Vuorelmalta (jossa sielläkin nauha on lopussa). Alun alkaenkin kyse on ollut ostomateriaalista, jonka kanssa ollaan oltu riippuvaisia siitä mitä ikinä harjaukot ovat myyneet. En näkisi suurena ongelmana käyttää ostonauhana omaan makuun sopivaa, kuitenkin totutun levyistä puuvillanauhaa, vaikka kuvio ja väritys ei olisikaan täsmälleen “oikeita”.

Lähteet

REM: Venäjän etnografinen museo; KA/K/KK: Kansallismuseo, Museovirasto; LHMVHMAE: Lahden museot; EKME: Etelä-Karjalan museo; NM.: Nordiska Museet; NM: Néprajzi Múzeum, MAE: Kunstkamera

Arponen, Aino. ”Vaatetuksesta Pyhäjärvellä ja Sakkolassa.” SKS käsikirjoitus E100, 94 sivua, 1932.
Hanna, Järvi. ”Kertomus puvuista, koristuksista ja karjanhoidosta Heinjoella.” SKS käsikirjoitus E58, 1913.
Kylmälä, Suvi. Muolaan kansanpuvun kirjontojen merkitys: olemusanalyysi äyrämöispuvun kirjotuista vaatekappaleista. Helsingin yliopisto, 2008.
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin. Museovirasto, 2004.
Lemmetty, Johan. ”Muutamia lauseita ja muistelmia Itä-Suomen [etenkin Valkjärven] yhteisen kansan elämän waiheista, waatteinparsista ja niiten muutoksista ja muista käytännöistä.” SKS käsikirjoitus E71, 1867. Linkki
Pentikäinen, Inga ja Leimulahti, Irma. Nyytinki. Barbara Fay 2004.
Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset Kansanpuvut Ja Tekstiilit.” Karjala. 1, Portti Itään Ja Länteen, 1981, pp. 151–173.

Aiemmin sarjassa ilmestyneet

Kuviopuuvilla Kannaksen kansanpuvuissa

Kuusi käyttötarkoitusta verkakankaalle

Kansanpuvun paidat

Koiviston sepaluspaita

Ompelin ystävälleni lahjaksi kirkkopaidan, jota varten tein harjoituksena version koivistolaisesta sepaluspaidasta. Lopullisesta lahjapaidasta tulikin sitten ihan erilainen, enkä tule esittelemään sitä täällä – lahja kun on. Mutta tästä sovitusversiosta haluaisin kertoa hieman. Ei siksi, että se olisi käsityötaidon näytteenä tasokas (se ei ole), vaan siksi, että tämänkaltaisesta keskihalkiollisesta äyrämöispaidasta ei löytynyt ainuttakaan mainintaa internetistä. On tietysti tärkeää korjata tämä puute.

Edit 14.2.2024: Todennäköisesti tällaista paitaa on Koivistolla kutsuttu “rellipaidaksi”. Se tuli käyttöön rekkopaitojen jälkeen. (Vahter 1924.)

Koiviston keskihalkiollinen rekkopaita, ns. sepaluspaita

Koiviston äyrämöiset käyttivät kansanpukuajan loppuun asti rekkopaitoja, joissa oli korkea ja kirjava pystykaulus, halkio vasemmalla puolella ja rinnalla suuri, 15–20 cm leveä rekko.

Näiden paitojen lisäksi Koivistolla ja Kuolemajärvellä (Kaukonen 1985) käytettiin myös keskihalkiollisia pystykauluspaitoja, joissa halkion pohjukassa oli pieni, noin 7 cm korkea ja leveä rekko. Schvindt (1913) kertoo paidoista:

“Kuten tavallista ovat niiden yliset eli hartiukset aivinaisesta, alaset piikosta tai tappuraisesta tehdyt. — Toisissa (ja kai vanhempimuotoisissa) sepaluspaidoissa ovat hihat tehdyt kolmesta suunnikkaisesta vaatepalasta, jossa kainalotilkku on melkein neliön muotoinen, ja käytetään myös liitinkisiä ompelulla kuvitettuja hihansuita. Alasia nähtiin vielä 1880-luvulla sellaisiakin, jotka oli vain kahdesta neliskulmaisesta piikkopalasesta tehty.”

Schvindt (1913) kuvaa kaksi koivistolaispaitaa, toisen jossa hihat ovat liitingilliset, kahdesta suorakulmaisesta palasesta kootut, ja toisen liitingittömän, jossa hihat on koottu suunnikkaan muotoisista paloista. Näistä liitingillinen on Schvindtin mukaan nuorempi. Huomionarvoisia ovat kummassakin paidassa kaula-aukolle ommellut pienet kiilat (neck gusset), jotka vanhoissa karjalaispaidoissa ovat harvinaisia. Niitä ei esiinny vanhoissa äyrämöisissä rekkopaidoissa, mutta läntisen vaikutuksen mukaisissa miesten paidoissa kyllä.

Uudempi malli, koivistolainen sepaluspaita: paidassa on yläset, alaset, hihat koottu kahdesta suorakaiteen muotoisesta palasta. (Schvindt 1913.)

Vanhempi malli, koivistolainen sepaluspaita: paidassa on yläset, alaset, hihat koottu kahdesta suunnikkaan muotoisesta palasta, alaset koottu useammasta palasta. (Schvindt 1913.)

Schvindtin piirtämän kirjontakaavion (1982) perusteella pystykauluksen virvittäin ommellut kirjonnat vastaavat koivistolaisten rekkopaitojen pystykauluksien kirjontoja. Keskihalkion pohjukan pienen “rekon” kirjonta kuitenkin muistuttaa rannekkeissa käytettyä kirjontaa. Siinä käytettyjä ristipistoja ei tietenkään esiinny varsinaisissa rekkopaidoissa, jotka on kirjottu poimutetulle alustalle virvittäin ommellen. Virvittäin ompeluhan sopii nimenomaan poimutetulle kankaalle, ristipisto ei.

Lähteissä sepaluspaidan “rekkoon” on viitattu nimenomaan rekkona, vaikka tekniikaltaan ja muodoltaan kirjonta ei vastaakkaan sitä. Oman ymmärrykseni mukaan rekko tarkoittaa etumuslappua, joka voidaan kääntää kaulalta syrjään ja tarvittaessa irrottaa kokonaan. Sepaluspaidassa kirjonta on kiinteänä halkion pohjukassa, eli funktioltaan se on ihan erilainen.

Koiviston paita pystykauluksen ja sepaluksen kirjonnat virvittäin ompelua ja ristipistoja.

Pystykauluksen ja sepaluksen kirjailut: virvittäin ompelua ja ristipistoja. Schvindt 1982.

Koivistolaisen paidan hihansuiden liitinkien kirjonnat virvittäinompelua, ketjupistoja.

Hihaliitinkien kirjailut. Schvindt 1982.

On mahdotonta sanoa, kuinka yleinen tällainen paitatyyppi on ollut. Maininta ja kuva siitä löytyy Toini-Inkeri Kaukosen kirjasta Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut (1985). Kuvattu paita on todennäköisesti sama kuin se, jonka perusteella Schvindt piirsi kirjailujen kaaviokuvat. Schvindt (1913) antaa ymmärtää, että paitoja olisi kuitenkin valmistettu pitkin 1800-lukua, ja niiden tyyli olisi ajan kuluessa muuttunut. Tässä on pakko luottaa siihen, että Schvindt on tehnyt päätelmänsä perustuen laajempaan aineistoon, kuin niihin kahteen paitaan joista hän on piirtänyt kaaviokuvat.

Tämä Kaukosen kirjassa oleva kuva on ainoa, jonka löysin. Suunnitelmanani oli eskaloida tätä “harrastusta” ja alkaa tehdä Kansallismuseolle aineistopyyntöjä niistä kansanpuvuista, joita ei ole viitsitty luetteloida Finnaan. Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuitenkin pääsee seuraavan kerran tutustumaan vasta vuoden 2025 alussa, sillä seuraavan kahden vuoden ajan kokoelmapalvelut ovat kiinni uuteen keskusvarastoon muuton takia. Tulevat kaksi vuotta toimin siis tuttuun tapaan kirjojen ja Finnan varassa. Ehkä sitten vuonna 2025 on aika yrittää uudestaan.

Koiviston ja Kuolemanjärven pystykauluspaita sepaluspaita.

Koivistolainen pystykauluspaita. Kuva: Kaukonen 1985 s. 191, KM A 3668

Koiviston sepaluspaita, naisen kansanpuvun paita.

Hieman omasta paidastani

Tarkoituksenani ei ollut tehdä historiallisen paidan kopiota perustuen Schvindtin kaavioihin. Minun paidassani hihat on tehty yhdestä kappaleesta eikä erillisiä ylisiä tai alasia ole. Alasettomuus – sekä myös valtava koko johtuu siitä – että tein mallin miehen paitaa varten. Miehet pitivät paidan helmaa housujen päälle vyötettynä, minkä takia koko paita tehtiin samasta kankaasta. Miesten paitoja ei tietenkään kirjailtu samalla hartaudella kuin naisten vaatteita. Kuvia tai mallikappaleita miesten paitojen kirjonnoista ei ole säilynyt, joten niiden voi olettaa olleen melko olemattomia.

Koska käsin kirjominen on tuskallisen aikaa vievää – ja koska en ole vielä opetellut kesällä hankkimani kirjovan ompelukoneen käyttöä – on pystykauluksen kirjonnat korvattu koristenauhalla. Lopputulos on ehkä vähän kökkö, sillä nauha on koppuraisempi kuin mitä käsin kirjottu pinta olisi. Erityisesti hihansuihin suosittelen kuitenkin kokeilemaan koristeeksi tehdasvalmisteisia nauhoja. Suomesta saa huononlaisesti karjalaisia nauhoja, mutta Etsyssä on muutamia latvialaisia kauppoja (kokeile hakea esim. Latvian ribbon; ethnic ribbon), joista saattaa löytyä sopivia. Tämän paidan nauhat on tilattu Karnaluksilta Virosta.

Kauluksen halkion kirjonnat on tehty virvittäin ompeluna käsin, ja käsintehdyltä ne näyttävätkin. (Lähikuvia en aio laittaa.) Pitkän tauon jälkeen virvittäin ompelu alkoi kuitenkin lopulta sujua, ja varsinaisessa paidassa se näytti jo oikein hyvältä. Niksi on ainakin alkuun laskea langat tarkkaan: tämä on ainut tapa saada kuviosta säännöllinen. Virvittäin ompelu saattaa olla monelle käsityötapana vieras. Minulla on ollut jo vuoden kesken projekti tehdä rekkopaita, joka on nyt tulossa valmiiksi. Palaan virvittäin ompeluun ja rekkoihin piakkoin.

PItkä naisen kansanpuvun paita Koivistolta.

Lähteet

Kaukonen, Toini-Inkeri. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. Wsoy, 1985.
Schvindt, Theodor. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. (linkki)
Schvindt, Theodor. Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1982.
Kaukonen, Toini-Inkeri. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. Wsoy, 1985.
Schvindt, Theodor. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. (linkki)
Schvindt, Theodor. Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1982.
Vahter, Tyyni. “Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Käsikirjoitus 1924, Museovirasto.

Kaplaan kotipaja

Tag Archives: Koivisto

Karjalaisia pukuja Moskovassa v. 1867

Moskovan kansatieteellinen näyttely 1867

Karjalaiset asut syynissä

Muita vaatekappaleita vuodelta 1867

Lähteet

Jääsken ja Koiviston pukuja 1860-luvun studiovalokuvissa

Koiviston ja Jääsken vaatteita on puettu sekaisin

Kansanpuvut eivät ehkä olekaan mallien omia

Seifertin kuvien puvut lähetettiin Moskovaan

Kuka Michael Seifert oli?

Toisintoja Seifertin kuvista

Ostonauhat

Hieman tarkemmin kaksivärisistä puuvillanauhoista

Äyräpään kihlakunnan esiliinat

Rannan kihlakunnan esiliinat

Paidat

Yleistyksiä

Ostonauhaa riikineisiin

Lähteet

Aiemmin sarjassa ilmestyneet

Koiviston sepaluspaita

Koiviston keskihalkiollinen rekkopaita, ns. sepaluspaita

Hieman omasta paidastani

Lähteet