Halusin käyttää riikineitä myös juhlavissa tilaisuuksissa. Esiliina oli se, jonka kanssa seinä nousi pystyyn. Valmiskankaat vain eivät olleet sopivia. Olin kyllä ommellut kangaskaupan puuvillakankaasta edullisemman esiliinan, joka viikoittaisessa käytössä on ollut ihan hyvä (ja rento ja pestävä), mutta joka ei ole tarpeeksi hieno juhlakäyttöön. Olen myös käyttänyt Rautjärven kansallispuvun esiliinaa, joka tyylinsä puolesta on sopiva, mutta omistamani esiliina on minulle liian lyhyt. Paitoja ja hameita varten olen löytynyt hyviä kankaita kangaskaupasta tai käytettynä. Valkoinen paitakangas ja sininen hamekangas on helppo löytää, mutta mistä löytyisi juuri sopivasti raidallinen kangas esiliinaan?
Esiliinan tarve sai minut ajattelemaan kutomista. En ollut koskaan ollut kovin kiinnostunut siitä. Haluan käyttää aikaani mieluummin asujen käyttämiseen kuin koko niiden valmistamisen kaareen: karstaamiseen, kehräämiseen, vyyhteämiseen, kutomiseen ja vasta sitten lopulta ompelemiseen. Mutta koska en halunnut maksaa valmiista kankaasta kolmeasataa euroa (esiliina päällä piti myös voida istua piknikillä ja juoda punaviiniä) ajattelin että no miksei: ryhtyisin kutomaan ja kutoisin esiliinoja. Kappalehinta ei olisi niin suolainen. Paitsi liinoja pitäisi tietysti kutoa monta, koska kangaspuiden hankkiminen maksaisi.
Vahdin muutaman viikon ajan Toria, odotin sopivia kangaspuita myyntiin. Minun tosiaan täytyi saada puut itselleni, sillä ehtisin harrastaa kutomista tunnin täällä toisen siellä, eikä siihen ikkunaan mahtunut matka-aika kudontakeskukseen. Puolisoni ei ollut lainkaan innoissaan siitä, että meille, kerrostaloon, tulisi kangaspuut. Vaikka pienethän ne ovatkin, leveydeltään alle metrin ja ne taittuisivat kokoonkin. Tässä vaiheessa voin myöntää, että eivät ne ole olleet kokoontaitettuina kuin yksien kotibileiden ajan.
Kangaspuut (Toikan Laila) saapuivat. Ne olivat käytetyt mutta maksoivat enemmän kuin olisin halunnut maksaa (kangaspuita on tarjolla mielin määrin, mutta harvoin niitä tulee myyntiin Helsingissä). Nyt seurasi vähän nolo puolen vuoden vaihe, jossa kangaspuut enimmäkseen keräsivät pölyä ja minä motivaatiota panna ne kudontakuntoon esiliinaa varten.
Lyhyet somevideot eivät ole vieneet kykyäni pitkäjänteiseen toimintaan. Luen kuitenkin kirjoja ja kirjoitan useinkin yli 280 merkin tekstejä. Mutta teen minäkin mieluiten nopeita käsitöitä. Sellaisia, joihin voi tarttua telkkaria katsoessa tai kun odottaa pitsaa uunista. Eikä pelkästään nopeasti käteen otettavia töitä vaan myös sellaisia, joiden alkuun panemiseen ei kulu tuntia kauemmin. Sellaisia, että saman illan aikana on mahdollista aloittaa työ ja myös saada se vauhtiin. On ajan henkeä käyttää älylaitteita ja samaan aikaan valittaa niiden haitallisuudesta. Minulle itselleni älylaitteisiin uppoutuminen on kuitenkin ollut vähemmän syy saamattomuudelle ja ennemmin oire jostain muusta.
Lopulta otin töistä vapaata, jotta pääsin Taito-keskukseen luomaan loimen. Kesäkuun alussa jäin työttömäksi. Se varmasti oli se kognitiivinen avautuminen, joka lopulta sai minut laittamaan kankaan kudontakuntoon. Pidin kameraa mukana työvaiheissa (ks. video), sillä halusin tuoda esiin jokaisen työvaiheen. Tämä ei ollut pientä tekemistä käsille television katsomisen lomassa – tämä oli projekti, joka kosketti koko perhettä!
Uuden loimen laittaminen on aina ollut iso juttu. Tekstiilien valmistaminen monine vaiheineen muodosti suuren osan kotitalouksissa talviaikana tehtävästä työssä. Tämä ilmeni myös sanonnoissa ja uskomuksissa. Useilla paikkakunnilla Karjalassa eli uskomus, että jos vieras tuli loimen laittamisen alussa, tiesi tämä pitkää elinikää – jos lopussa niin lyhyttä. Samoin laajalle ovat levinneet variaatiot sanonnasta juosta kuin loimen luoja (ennen vanhaan loimi luotiin pitkäksi tuvan seinälle eikä luomapuihin). Loimessa on myös kiinni arvoa siinä mielessä, että jo pelkästään kuitujen käsittely ja kehrääminen langaksi on teettänyt uskomattoman määrän työtä. Mummoni antoi minulle vanhoilla päivillään kotikutoisen pellavapyyhkeen sekä siihen liittyvän anekdootin: toiset olivat sanoneet, että elkee laittako uutta loimea, sota tulloo. En tiedä missä vaiheessa vuotta 1939 lointa oltiin laittamassa, mutta talvisodasta oli kyse.
Minulle pelkkä kangaspuiden saaminen kutomakuntoon oli iso projekti. Tein karkean laskelman, että aikaa kului kymmenen tuntia ja näiden lisäksi mittaamaton määrä tunteja erään viriöongelman korjaamiseen (ks. video). Itse kutominen on kuitenkin helppoa, kivaa ja koukuttavaa. Kutoessa saattaa kuunnella äänikirjoja ja vahtia lasten leikkiä. Ja mikä tärkeintä: kutomaan saattoi ryhtyä vaikka vain vartiksi kerrallaan.
Esiliina, joka on ommeltu ensimmäisestä kutomastani kankaasta.
Ensimmäinen esiliinakangas sekä siitä valmistettu esiliina ovat nyt valmiita. Aikaa kului kymmeniä tunteja, ja alkuhankintoihin myös huomattava summa rahaa – tarkkaa summaa en ole uskaltanut laskea. Kaikki lisävarusteet, rahdit ja langat mukaanlaskettuna rahaa meni varmasti yli tonni. En myöskään ole uskaltanut ajatella liian tarkkaan, onko koko touhussa mitään järkeä.
Jääsken puku on luterilainen samassa mielessä kuin mitä protestanttikirkon interiööri on verrattuna katoliseen. Se on raikas, minun silmiini tylsä. Siinä ei ole kaluunanauhoja, ei painokankaita. Olen aina pitänyt kullasta ja krumeluurista ja sitä omassa puvussani ei todellakaan ole. Jääsken puvussa väri-ilottelu ja piperrys löytyvät työläistä kudonnaisista: näitä ovat esiliina, hurstuthame ja polviniekat pirtanauhat. Lisäksi ovat esiliinojen värikkäät nyytingit ja neulakintaat. Kun mitään näistä ei valmisteta teollisesti, on valittava työlään itse tekemisen ja etäisesti jääskeläistä muistuttavien teollisten tekstiilien välillä.
Olin toivonut, että taito kutoa vapauttaisi minut kangaskaupoista. On totta, että itse kutomalla saan esiliinaani juuri sellaiset raidat kuin haluan. Nyt minua kuitenkin rajoittaa teollisten lankojen tarjonta. Satutko sinä tietämään, mistä saisi NeL 60/2 pellavalankaa ”edullisesti”, sanotaan alle 200 € kilolta?
Käsityöharrastus on täynnä portteja ja kaltevia pintoja. Kutomisesta olisi mahdollista siirtyä vielä syvemmälle tekstiilien tuotantoketjussa. Siitäkin huolimatta uskallan vannoa, että en ala kehrätä omia pellavarihmoja, en ainakaan kudontaa varten. Ehkä pieniä määriä villaa, silkasta käsityöhistoriallisesta mielenkiinnosta. Olen kuitenkin havainnut saman ilmiön sekä käsin ompelun, pirtanauhojen ja nyt viimeisimpänä kutomisen kohdalla: turha tuhertaminen muuttuu vähemmän turhaksi ja vähemmän näpräämiseksi, kun siihen pääsee sisälle. Vasta tekniikkaan sisään päästyään näkee sen tuotosten todellisen kauneuden. Minun silmääni monimutkaiset taalainsidokset näyttävät edelleenkin menevän teknisessä kikkailussaan estetiikan edelle, mutta näillä sidoksilla itse kutoneet osaavat varmasti arvostaa niitäkin.
Jos ei muuta, niin itse kutominen on vähintäänkin opettanut katsomaan kudottuja tekstiilejä oikealla silmällä. Koska tutkin kansanpukujen esikuvia, minulle on tärkeä taito pystyä analysoimaan kankaasta sen kateriaaleja ja kudontatekniikkaa.
***
Vasemmalla neulomani pitsi ja oikealla esiliinan KA1428(kansallispuvun esikuva) pitsi. Minun pitsini näyttää muutoin samalta kuin alkuperäinen, mutta se on peilikuvana.
Minun esiliinani on tehty sinne päin tarkistetun Jääsken kansallispuvun ohjeen mukaan. Helmaa koristava neulottu pitsi ei ole tehty kansallispuvun ohjeen mukaan ja siksipä voinkin sen neulomistavan tässä paljastaa:
Kerroksen alkuun yksi silmukka oikein,
langankierto ja ylivetokavennus oikein (toista tämä sarja niin monta kertaa kuin haluat pitsistä korkean)
kerroksen loppuun neulo yksi silmukka oikein
käännä työ ja toista toisella puolella.
Kansallispuvun ohjeessa oli pitsiin selkeä ohje, mutta en osannut sitä seurata ja siten kokeilin, miten helpoiten saan tehtyä saman tyylistä. En yleensä harrasta pitsineuleita enkä muitakaan pitsejä.
Jääsken kihlakunnalla (Joutsenoa lukuun ottamatta) on oma esiliinatyylinsä, joka selvästi erottuu ympäröivistä alueista. Esiliinoja on sekä kudonnaisiksi kutsuttuja punaraitaisia esiliinoja että arvostettuja nyytinkiesiliinoja. Tässä artikkelissa käsitelen ainoastaan punaraitaisia kudonnaisesiliinoja.
Artikkelia päivitetty palmikkonyytingistä 8.12.2024 ja 5.9.2025 Jääsken pitäjän esiliinoista.
Kirvussa, Antreassa ja Jääskessä kudonnaiset liinat tehdään punaraitaisesta kankaasta. Schvindtin mukaan (1913, 151) Ruokolahdella ja Rautjärvellä käytettiin melko samanlaisia esiliinoja kuin Jääskessä ja Antreassa. Nyytinkiesiliinat alkoivat jäädä pois muodista 1800-luvun puolivälissä, mutta ripsiraitaisia esiliinoja käytettiin kansanpukuajan loppuun asti. Ruokolahden länsiosissa lähellä Joutsenon rajaa käytettiin myös Joutsenon tyyliin tehtyjä revinnäisesiliinoja, joissa revinnäiset tosin olivat valkoisia, eivät mustia. Joutsenossa ei käytetty punavalkoraitaisia kudonnaisliinoja, vaan ainoastaan revinnäisliinoja (Ibid., 157).
Analyysini perustuu etupäässä kuuteen Jääsken kihlakunnan alueelta säilyneeseen ripsiraitaesiliinaan, jotka ovat Ruokolahdelta, Jääskestä ja Antreasta. Esiliinoista on netissä kuvia museoiden sivuilla. Kuvien kanssa työskennellessä ongelmana on, että esiliinat on kuvattu vain oikealta puolelta ja kaiken lisäksi kuvat ovat pienikokoisia. Yksityiskohtia kuten ompelutekniikoita ei näistä kuvista siten pysty päättelemään. Näitä yksityiskohtia on havainnollistettu ruokolahtelaisen esiliinan (LHMVHMAE2430:968) avulla. Kävin tutkimassa esiliinaa Lahden museoilla, ja otin siitä tällöin yksityiskohtaisempia kuvia. Jääskeläinen esiliina KA1428 on esikuva Jääsken tarkistetun kansallispuvun esiliinalle. Kansallispuvun ohjeet eivät kuitenkaan välttämättä ole yksiyhteen alkuperäisen esiliinan kanssa, joten niiden perusteella ei voi tehdä varmoja johtopäätöksiä alkuperäisestä liinasta.
Myönnän, että esiliinoihin ja pitäjiin viittaileminen käy artikkelissa vähän sekavaksi. Olen sen tähden tehnyt jokaisen osion alkuun pienen tiivistelmälaatikon. Huomioikaa, että yleistykset perustuvat pienenpieneen aineistoon esiliinoja ja kuvia.
Pituus 73 cm, leveys 55 cm. Jääski, Kansallismuseo KA1428Jääski, Nordiska Museet NM.0077446Antrea, Nordiska Museet NM.0011160Antrea, Nordiska Museet NM.0011159Pituus 66 cm, leveys 56 cm. Ruokolahti, Lahden museot LHMVHMAE2430:968Pituus 73 cm, leveys 56 cm. Antrea, Jääski tai Kirvu, Kunstkamera 323-27
Yleiset piirteet
Esiliinat ovat kapeita, esimerkiksi 56 cm leveitä. Esiliinojen pituus vaihtelee käyttäjän mittojen mukaan.
Raitojen määrä esiliinoissa vaihtelee myös pitäjän sisällä. Raitojen määrä kannattaa valita sen mukaan, miten pitkän esiliinan haluaa.
Kuudesta esiliinasta viisi on keskenään melko samanlaisia, Kunstkameran esiliina (323-27) on erilaisin suhteessa muihin. Viidessä esiliinassa yhteisiä piirteitä ovat valkoinen palttinainen vyötärökaitale, helmassa pitsi sekä lankatupsut ja esiliinan sivuilla ripsiraitareunat. Kunstkameran esiliinasta nämä piirteet puuttuvat, mutta sen ripsiraitakangas on kudottu samaan tyyliin kuin antrealaisessa esiliinassa NM.0011160.
Kuudesta esiliinasta kolmesta on tiedossa leveys sekä pituus. Nämä kolme esiliinaa ovat 55-56 cm leveitä. Kaksi esiliinoista on pituudeltaan 73 cm ja kolmas 66 cm. Yritin arvata muiden esiliinojen mittoja kuvien perusteella, mutta tämä on vain arvailua. Bannerikuvassa esiliinat on skaalattu samaan leveyteen.
Jääskeläisissä esiliinoissa toiseen on kudottu viisi ja toiseen seitsemän kuviokertaa ripsiraitoja. Kahdessa antrealaisessa liinassa kuviokertoja on kummassakin kuusi, mutta kudontakuviot ovat vähän eri tyyppisiä. Eteläisestä Jääsken kihlakunnasta olevassa Kunstkameran esiliinassa kudontakuvio on hyvin samanlainen kuin toisessa antrealaisessa liinassa, mutta niissä on eri määrä kuviokertoja. Jo näin pienestä aineistosta on siis mahdollista havaita, että raitojen lukumäärä ja tyyli ei välttämättä ole samanlainen edes yhden pitäjän sisällä. Seuraavissa osioissa käyn tarkemmin läpi eroja ja yhtäläisyyksiä esiliinojen välillä.
Kudottu kangas
Ennen raitakuvion alkamista esiliinan yläpäähän on kudottu vaihteleva leveys tavallista palttinaa. Myös raitojen välissä on palttinaa.
Kuviokerran muodostavat ohut ja leveä ripsiraita välipalttinoineen. Yleensä ylimpänä esiliinassa on ohut raita ja alimpana paksu.
Raidoissa on eniten punaista väriä. Lisäksi niihin on käytetty sinistä, vihreää ja keltaista sekä yhdessä tapauksessa mustaa.
Yleensä ohuemman raidan jakaa osiin kaksi valkoista raitaa.
Ripsiraidat kudotaan ohuemmalla langalla kuin palttina. Saman esiliinan sisällä kudoksen tiheys sekä kudelankojen määrä raidoissa vaihtelee.
Kaikissa kuudessa esiliinassa vuorottelee ohuempi ja leveämpi ripsiraita. Yleensä esiliinassa on ylimpänä ohuempi raita ja alimpana paksumpi raita. Aivan alimpana paksumman raidan alapuolella on yleensä yksi eriparinen raita, joka on erilainen kuin kaikki muut esiliinan raidat. Poikkeus tähän ripsiraitojen järjestykseen on Kunstkameran esiliina 323-27.
Ennen raitojen alkamista esiliinaan kudotaan vaihteleva pituus yksiväristä valkoista palttinaa. Kuvien perusteella arvioituna ruokolahtelaisessa esiliinassa palttinaosuus on korkein. Ruokolahtelaisessa esiliinassa se on 9,5 cm. Palttinaa on myös ripsiraitojen välissä.
Antrean, Jääsken ja Kirvun esiliinoissa on museoesiliinojen perusteella käytetty väreinä punaista, sinistä, vihreää ja keltaista. Schvindt (1913, 151) kertoo, että Ruokolahdella ja Rautjärvellä raidoissa oli punaista, sinistä ja keltaista. Severin Falkmanin piirroksessa HK19640630:1.1 näkyy ripsiraidoissa lisäksi vihreää. Lahden museon ruokolahtelaisen esiliinan kapeissa raidoissa on lisäksi mustaa tai hyvin tumman sinistä lankaa. Leveissä raidoissa on esiliinan yläosassa vaaleampaa sinistä, mutta sininen vaihtuu kesken kankaan vihreäksi (ks. kuva).
Ohuemmassa ripsiraidassa saattaa olla mukana valkoista. Kahdessa jääskeläisessä sekä toisessa antrealaisessa esiliinassa nämä valkoiset raidat ovat suunnilleen samassa kohtaa. Ruokolahtelaisen esiliinan kapeissa raidoissa ei ole käytetty lainkaan valkoista. Severin Falkmanin piirroksessa ruokolahtelaisen esiliinan kuvioissa kuitenkin on mukana valkoistakin, ja valkoiset raidat on aseteltu samalla tavalla kuin Jääsken ja Antrean liinoissa.
Kahdessa esiliinoista (Kunstkamera 323-27 ja NM.0011160) kevyemmät raidat sisältävät hyvin paljon valkoista. Oikeastaan näissä esiliinoissa valkoista on välissä niin paljon, että ohuita ripsiraitoja voi ajatella olevan aina kolme kerrallaan. Nämä kaksi esiliinaa on muutenkin sommiteltu väljemmin kuin muut. Myös raitojen väliin jää enemmän valkoista palttinaa.
Ripsiraidat kudotaan ohuemmalla langalla kuin palttina. Ripsiraidassa kudoksen tiheys on huomattavasti korkeampi. Ruokolahtelaisessa esiliinassa kuteen tiheys on palttinaosuuksilla 30 lankaa/cm, mutta ripsiraidoissa 60 lankaa/cm. Tiheys toki vähän vaihtelee.
Ruokolahtelainen esiliina, palttina- ja ripsikuteen tiheys.
Ruokolahtelainen esiliina on upeasti toteutettu käsityön taidonnäyte. Vaikka kangas on kudottu ja ommeltu huolella, ovat esiliinan ripsiraidat tästäkin huolimatta hieman eriparisia keskenään. Tiheyden lisäksi raidoissa voi vaihdella kudelankojen määrä.
Vyötärö
Vyötärökaitale on yleensä valkoista palttinaa
Vyötärökaitaleen päässä on lenkit tai napinlävet solmimisnauhaa varten.
Vyötärökaitaleen leveys vaihtelee, mutta monelle sopiva leveys on todennäköisesti 1,5-2 cm.
Esiliinaa kavennetaan vyötäröltä laskoksilla. Kavennettava määrä riippuu käyttäjän mitoista. Useimmiten laskosryhmiä on kolme.
Vertailluista esiliinoissa muissa paitsi Kunstkameran esiliinassa vyötärön rakenne on suunnilleen samanlainen. Vyötärökaitale on valkoista palttinaa. Sen päissä on lenkit solmimisnauhaa varten. Lenkit voivat olla napinlävet (kaksi jääskeläistä sekä ruokolahtelainen esiliina) tai lankalenkit (kaksi antrealaista esiliinaa). Vyötärökaitaleen leveys näyttää vaihtelevan. Ruokolahtelaisen esiliinan vyötärökaitale on 1,6 cm leveä. Muissa esiliinoissa leveys ei ole tiedossa.
Kunstkameran esiliina on aivan erilainen kuin muut: siinä vyötärökaitale on tehty kuviollisesta kankaasta. Kaitale on pidempi, 70 cm, ja sen päässä on nappi kiinnittämistä varten. Todennäköisesti kaitale on siis ulottunut vyötärön ympäri, eikä sen jatkona ole ollut solmimisnauhaa. Leveydeltään kaitale on 1,2 cm.
Osaa esiliinoista on kavennettu vyötäröltä enemmän ja osaa vähemmän. Kavennettava määrä riippuu omista mitoista, eikä siinä tarvitse seurata historiallisia esikuvia. Kaventaminen tehdään laskoksilla. Neljässä esiliinassa laskosryhmiä on kolme. Ruokolahtelaisessa esiliinassa laskosryhmiä on kaksi ja ne sijaitsevat sivuilla. Toisessa jääskeläisessä esiliinassa laskoksia on niin tiheästi, että erillisiä ryhmiä ei voi hahmottaa.
Todennäköisesti pellavapalttinaiset vyötärökaitaleet on kiinnitetty esiliinaan siten, että kaitale on ensin ommeltu yhteen esiliinan kanssa oikeat vastakkain, jonka jälkeen kaitaleen toinen laita on taitettu nurjalle ja kiinnitetty päärmepistoin. Tällöin oikealle puolelle ei jää näkyviin ompeleita ja nurjallekin ainoastaan huomaamattomat pistot kaitaleen alalaitaan. Myös kaitaleen päiden alalaidat ja päät on ommeltu yhteen. Kaitaleen päihin on ommeltu napinlävet vyön kiinnittämistä varten (tai lisätty lankalenkit). Kuvissa alla yksityiskohtia Lahden museoiden (Viipuri-kokoelma) esiliinasta LHMVHMAE2430:968.
Reikä vyötä varten. Ks. myös linkkiVyötärön poimutus oikealta puolelta.Vyötärökaitaleen päiden alareunat on suljettu vasta, kun kaitale on kiinnitetty esiliinaan.
Vyötärönauhat
Mahdollisesti esiliinoissa on suosittu punavalkoista solmimisnauhaa.
Esiliinojen mukana ei yleensä ole säilynyt niiden solmimiseen käytettyä nauhaa. Tämän artikkelin esiliinoista Kunstkameran esiliinassa ei ole koskaan nauhaa ollutkaan, muissa kyllä. Nauha on tallella kahdessa esiliinassa. Nämä kumpikin nauha ovat punavalkoisia. Toisessa on punavalkoista tasaraitaa ja toisessa pilkkuja samaan tyyliin kuin Jääsken kansallispuvun esiliinan nauhassa.
Sivut
Esiliinan reunoja koristavat ripsiraitakaitaleet. Raidan kuvio on samantyylinen kuin esiliinassa, mutta ei täsmälleen sama. Reunakaitaleen sisälaidalla on valkoinen raita, jonka leveys vaihtelee. Muutoin väritys on punavoittoinen.
Reunakaitale on yleensä koottu kahdesta osasta, ja saumakohta on esiliinan yläpäässä.
Kaikissa muissa paitsi Kunstkameran esiliinassa on reunoissa kapeat kaitaleet ripsiraitaa. Ripsiraidan kuvio on saman tyylistä kuin muukin esiliinan raidoitus, mutta ei samanlaista. Ripsiraidassa on oma rytminsä. Se on pohjasävyltään punainen kuten muutkin esiliinan raidat. Esiliinan puoleisessa laidassa on valkea raita, joka voi koostua vain muutamasta tai useammasta valkoisesta langasta. Ruokolahtelaisessa esiliinassa valkoista ripsiä on kudottu seitsemän kerrosta. Kaitaleen ulkolaidassa esiliinan oikealla puolella jää näkyviin hieman peruspalttinaa.
Alla on lähikuvissa ruokolahtelaisen esiliinan (LHMVHMAE2430:968) reunakaitale. Reunakaitaleen ulkosyrjässä on päärme. Kaitaleen sisälaidassa näkyvät päärmepistot. Tässä kuvassa näkyy pistoja myös reunakappaleen ja esiliinan saumakohdassa. Näiden pistojen ei kuitenkaan kuuluisi näkyä oikealle puolelle. Nurjalla puolella päärmepistot sekä esiliinan ja sivukappaleen sauma ovat selvästi näkyvissä. Esiliinan saumavara peittää sivukaitaleen saumavaran mutta ei varsinaisesti kata sitä, sillä esiliinan hulpioreuna on näkyvissä Tähän ruokolahtelaiseen esiliinaan ei siis ole tehty varsinaista katesaumaa. Jos ompelet esiliinaa teollisesta kankaasta, kannattaa tehdä oikea katesauma. Mutta määrämittaan kudotussa kankaassa se ei ole tarpeellista.
Vasemmalla reunakaitale oikealta puolelta ja oikealla nurjalta puolelta kuvattuna. (LHMVHMAE2430:968)
Vanhoilla kangaspuilla ei usein ollut mahdollista kutoa yhtä leveää kangasta, kuin mitä esiliina on pitkä. Tämän takia reunakaitaleessa on yleensä saumakohta. Yleensä sauma on esiliinan ylälaidassa. Näin on toimittu ruokolahtelaisessa sekä kahdessa jääskeläisessä esiliinassa. Toisessa antrealaisessa esiliinassa ripsiraita päättyy kesken reunan, ja esiliinan yläosassa ei ole reunassa lainkaan kaitaletta. Toisessa antrealaisessa esiliinassa ei puolestaan näy ollenkaan saumakohtaa reunakaitaleessa. Vertailin esiliinojen kokoja toisiinsa, ja mahdollisesti tämä esiliina (NM. 0011159) on aika lyhyt, selvästi alle 70 cm. Vanhojen puiden kudontaleveys siis saattoi riittää tämän mittaisiin kaitaleisiin.
Ruokolahtelaisessa esiliinassa reunakaitaletta on jatkettu erityylisellä ripsiraidalla. Sauma on kuvattuna alla.
Reunakaitaleiden saumakohta oikealta ja nurjalta.(LHMVHMAE2430:968)
Helman koristelut
Jääski, Antrea, Ruokolahti: valkoinen pitsi ja valkoiset hapsut
Antrea: värikäs pitsi, värikkäät hapsut
Ruokolahti: valkoinen pitsi, värikkäät hapsut
Pitsejä on voitu valmistaa neulomalla, virkkaamalla tai nypläämällä
Hapsuja on voitu valmistaa iskuhapsuna tai kiinnittämällä jokainen hapsu yksi kerrallaan.
Jääskestä ja Antreasta on säilynyt esiliinoja, joiden helmassa on valkoinen pitsi ja sen alareunassa lankahapsut. Samantyylinen esiliinan helma näkyy myös ruokolahtelaisella naisella Magnus von Wrightin piirroksessa (KK983:16) sekä jääskeläisellä naisella Seifertin ottamassa valokuvassa (KK20:1). Jääsken kansallispuvun esikuvana olleessa esiliinassa (KA1428) pitsi on neulottua ja hapsut ovat iskuhapsua. Tässä esiliinassa sekä pitsi että hapsut ovat tiheämpää työtä kuin kolmessa muussa kuvatussa esiliinassa. Mahdollisesti näissä kolmessa muussa pitsit ja hapsut on siis tehty eri tektiinkalla. Tuijottelin pikseleitä pitkään ja arvelisin, että hapsut Nordiska Museetin kokoelmassa oleviin esiliinoihin (NM.0011160 ja 0077446) on tehty sitomalla yksittäisiä lankatupsuja pitsin alalaitaan.
Kaksi ruokolahtelaista esiliinaa Magnus von Wrightin piirroksissa. Esiliinojen raidat on sommiteltu eri tavalla. Oikeanpuoleisessa piirroksessa kapeiden raitojen sisälle jää enemmän valkoista.
Antreasta ja Ruokolahdelta on säilynyt tietoa värikkäistä koristeluista. Von Wrightin piirroksessa yllä vasemmalla (KK983:13) esiliinaa koristevat vihreät, keltaiset ja punaiset hapsut. Hapsurivin yläpuolelle on kuvattu myös muuta koristelua vihreällä, keltaisella ja punaisella, mutta en tiedä mitä sen on tarkoitus esittää. Antrealaisessa esiliinassa (NM.0011159, alla vasemmalla) värikkäät lankatupsut näkyvät selvästi. Kuvasta näkyy myös, että lankalenkit on yksi kerrallaan solmittu esiliinan helmapitsin alalaitaan. Helmapitsi on tässä punainen. Von Wrightin maalauksessa (KK988:17) antrealaisen naisen esiliinassa hapsut ovat sinisiä ja punaisia ja niiden yläpuolelle kuvattu pitsi keltaista ja vihreää. Samassa Wrightin maalauksessa on kuvattu myös nainen, jonka ripsiraitaesiliinaa ovat kokonaan ilman helmakoristeita. Vuodelta 1852 olevassa painokuvassa (KK989:1) ripsiraitaisen esiliinan helmassa on punaisia ja keltaisia hapsuja. Matthias Akianderin (Matti Akkanen) mukaan tämän esiliinan tyyli on antrealainen, vaikka painokuva sanoo olevansa Jääskestä.
Todennäköisesti verkkomainen pitsi esiliinan helmassa on palmikkonyytinkiä. Kirvulaisessa esiliinassa 4808:33 nyytinkiä on tehty kahdella värillä (ks. Linnove 1947, 227).
Kunstkameran esiliina (323-27) poikkeaa myös helmakoristeluissaan muista tämän artikkelin esiliinoista, sillä siinä pitsiin on pujotettu vihreää ja todennäköisesti keltaista villalankaa. Jääsken kihlakunnan nyytinkiesiliinoissa sinisiä nyytinkejä on koristettu kirkkaan värisillä langoilla. Todennäköisesti tässä Kunstkameran esiliinassa helmapitsi on nyytinkiä.
Linnove 1947, 227. 4808:33
Mahdollisesti Jääsken pitäjässäkin on käytetty kirjavilla hapsuilla koristeltuja esiliinoja, mutta siitä ei ole säilynyt kunnolla tietoa. Jääsken pukunukessa (K119:1) vuodelta 1850 helmassa on värikkäitä tupsuja, ja myös brokadinauhaa.
Päivitys 5.9.2025: Nyt löytyi tieto, että Jääsken pitäjässäkin käytettiin kirjavia rimssuja esiliinan helmassa. Theodor Schvindtin vuonna 1893 kokoamassa osakuntien museon luettelosta löytyy seuraava tieto: KA3882-KA3889. “Esiliinarimssuja; 6 ensimmäistä päättyy ripsuihin, 2 viimeistä ovat kokonaan pitsejä; ensimmäinen on kokonaan valkea, toiset kirjavia. Jääski.” Jääski tarkoittaa tässä nimenomaan Jääsken pitäjää.
Mahdollista on ollut myös yhdistää toisiinsa valkoinen pitsi ja värilliset hapsut. Ruokolahtelaisessa esiliinassa (alla) helmassa on alimpana kapea eriparinen ripsiraita. Raidan jälkeen esiliinan alalaidasta on käännetty palttinaa päärmeelle ja kiinnitetty se päärmepistoin. Päärmeen leveys on n. 5 mm. Päärmeen alalaitaan on ommeltu kiinni 2 cm levyinen virkattu pitsi. Hapsut ovat n, 2,5 cm pitkiä ja monivärisiä. Hapsurimpsu on kiinnitetty pitsin alalaitaan.
Helman virkattu pitsi ja hapsut (LHMVHMAE2430:968)
Lopuksi
Minun on tarkoitus palata Ruokolahtelaiseen esiliinaan vielä myöhemmin ja laatia ompeluohje esiliinan perusteella. Tällä hetkellä kudontahommat kuitenkin odottavat kudontalankoja sekä viileämpiä kelejä.
Päivitys 8.12.2024: Tämän artikkelin aineistosta jäi pois kaksikin hienoa kudonnaisesiliinaa:
Kaplaan kotipaja 