Esiliinat

Jääsken kihlakunnan nyytinkiesiliinat

Jääsken kihlakunnalla (Joutsenoa lukuun ottamatta) on oma esiliinatyylinsä, joka selvästi erottuu ympäröivistä alueista. Esiliinoja on sekä ku(d)onnaisiksi kutsuttuja punaraitaisia esiliinoja että arvostettuja nyytinkiesiliinoja. Tässä artikkelissa käsitelen ainoastaan nyytinkiesiliinoja. Lue kudonnaisesiliinoista aiemmasta artikkelista.

Samantyylisiä esiliinoja käytettiin Jääsken, Kirvun, Antrean, Ruokolahden ja Rautjärven pitäjissä. Mahdollisesti nyytinkien eli pitsien kuviot olivat erilaiset Ruokolahdella ja Rautjärvellä, kuitenkin riittävän samanlaiset, että niiden esiliinoja ei voi satavarmasti erottaa Jääsken, Kirvun ja Antrean esiliinoista. Todennäköisesti tyylit vaihtelivat myös ajassa siten, että vanhemmissa esiliinoissa nyytinkipitsit olivat ruskeita, harmaita tai valkoisia ja uusimmissa sinisiä.

Käytön konteksti

Nyytinkiesiliinat olivat siinä mielessä arvokkaita, että niiden valmistaminen vaati kymmeniä tunteja työtä. Esiliinaa käytettiin myös arkena (Akiander 1852), mutta nyytinkiesiliinat olivat pyhäesiliinoja (Schvindt 1913, 151). Sokan emäntä Vuoksenrannasta (entistä Antreaa) kertoi, että rippikirkkoon puettiin nyytinkiesiliinat, vaikka muuten käytettiin “kuonnaisii” (Vahter 1934).

Jostain syystä esiliinaan käytetyn työn määrä ei näkynyt sen rahallisessa arvossa. 1800-luvun puolivälissä esiliina arvioitiin perunkirjoissa keskimäärin 25 kopeekan arvoiseksi (sarkaviitta 64 kopeekkaa ja hame 79 kopeekkaa). Olen tutkinut jonkin verran Jääsken perukirjoja 1800-luvulta. 1800-luvun loppua kohti esiliinoja omistettiin useampia kuin vuosisadan alussa, mutta ne laskettiin perunkirjoissa halvempiarvoisiksi. Mahdollisesti määrän nousu mutta arvon lasku selittyy sillä, että 1800-luvun alkupuolella esiliinat olivat arvokkaampia nyytinkiniekkoja ja loppupuolella vähempiarvoisia kudonnaisraitaisia. Muidenkin vaatekappaleiden keskimääräinen arvo kuitenkin näyttää laskeneen 1800-luvun mittaan, joten syy saattaa löytyä rahan arvon vaihteluista.

Nyytinkejä tekivät tytöt. Nyytinkiesiliinat olivat hurstuthameiden ohella näytön paikka nuorelle naiselle: “Mitä soreamman esiliinan tyttö osaa itsellensä valmistaa, sitä pätevämpänä häntä pidetään. — Nyytingin teko on jäykkäsormisille äkkinäistä; sillä se vaatii taidollisuutta.” (Akiander 1852). Käsityöt on usein ymmärretty tyttöjen kelpoisuuden näytteinä, vaikka todellisuudessa kaikkea ei välttämättä valmistettu itse: Anni Hikipään ollessa nuori [1860-luvulla] talonpoikaistytyöt ostivat pastori Winterin tyttäriltä  pitsiä esiliinoihinsa. Hikipää kertoo myös ettei itse tehnyt nyytinkejä, koska oli köyhä palvelusihminen. (Vahter 1924, 18.)

Nyytinkien käytön lasku näyttää sijoittuvan 1850–1870 luvulle. Schvindtin mukaan Ruokolahdella ja Rautjärvellä nyytinkiesiliinat alkoivat jäädä pois käytöstä 1800-luvun puolivälin tienoilla, kun taas kudonnaisesiliinoja käytettiin kansanpukuajan loppuun asti (Schvindt 1913, 151). Sireliuksen mukaan nyytinkejä valmistettiin Jääsken kihlakunnassa 1870-luvulle asti. Kudonnaisia esiliinoja alettiin Sireliuksen mukaan käyttää vasta 1860-luvulla (1915, 135), mikä kuitenkaan ei todennäköisesti pidä paikkaansa (ks. kaksi viimeistään vuodelta 1852 olevaa kivipainokuvaa myöhemmin artikkelissa). Tyyni Vahterin vuonna 1924 haastattelemat vanhat naiset muistivat nyytinginteon mutta kaikki eivät itse osanneet tehdä sitä, ja nyytinginteon kerrottiin päättyneen suunnilleen 1860–1870-luvulla. Antrean Liikolan kylästä kotoisin oleva 82-vuotias nainen sekä Kirvun Mertjärveltä kotoisin oleva Elli Heija, 73 vuotta, olivat tyttönä tehneet nyytinkiä. (Vahter 1924, 17-19.)

Nyytinkien käytön loppuminen on tapahtunut vain hieman aiemmin tai samoihin aikoihin, kun kansanpuku muutenkin jäi pois käytöstä. Todennäköisesti samoja syitä vaikuttaa nyytinkien kuin kansanpukujenkin häviämisen taustalla. Nyytingit olivat erityisen työtä vaativa osa pukeutumisessa, minkä takia niiden häviäminen on helppo ymmärtää. Antrean Ikävalkolassa 75-vuotias Anttilan emäntä kertoi, että hänen äitinsä ei ollut antanut hänen tehdä nyytinkiä, oli vain sanonut, että se oli tarpeeksi hänen omia harteitaan pakottanut, kun koko talven sai istua nyytinkirukin ääressä, että sai yhteen esiliinaan. (Vahter 1924, 17-19.)

Senkin jälkeen, kun uusia nyytinkejä ei enää valmistettu, saatettiin käyttää vanhoja esiliinoja ja jopa siirtää vanhoja nyytinkejä uusiin esiliinoihin. Museokokoelmiin nyytinkiesiliinoja on saatu runsaasti.

Säilyneet nyytinkiesiliinat

Galleriassa alla ovat esillä kaikki nyytinkiesiliinat, joista löytyi kokokuva. Esiliinoja on monessa eri museossa: niitä on riittänyt myös ulkomaille vaihdettavaksi.

Esiliinoista KA1481, KA3760 Kirvu, KA3769 Jääski ja KA3758 Rautjärvi ei ole kokokuvaa saatavilla. Lisäksi Kansallismuseossa on esiliinat KA1424, KA1425 ja KA1426 Jääsken kihlakunnasta; KA3752, KA3753, KA3754 ja KA3756 Ruokolahdelta; KA3763 Rautjärveltä; KA3755, KA3757, KA3759, KA3761, KA3762 ja KA3764-KA3767 Kirvusta; KA3768 ja KA3770 Jääskestä. Näistä luetelluista Kansallismuseon esiliinoista on saatavilla ainoastaan tiedot, jotka niistä on kirjattu Osakuntien kansatieteellisen museon luetteloon.

Nyytinkiraitaisia esiliinoja ei tiettävästi näy aikalaisvalokuvissa, lukuunottamatta Michel Seifertin studiovalokuvia vuodelta 1867. Kahdessa oheisessa kivapainokuvassa (viimeistään vuodelta 1852) nyytinkiesiliinoissa on helmassa hapsut, mikä on erikoista, sillä yhdessäkään säilyneessä esiliinassa ei ole helmahapsuja.

Esiliinan rakenne

Nyytinkiesiliinan väleissä oli koristuksina kuusi tai seitsemän nyytinkiä (Halinius 1816, Siteerattu Schvindt 1913, 148). “Pari tuumaa leveäin palttinasiepalein välihin ommellaan nyytinkiä, jota myös pannaan esiliinan molemmille kupeille ja alapäähän — Nyytinki on leveämpi ja kapeampi aina sitä myöten, mihin sitä milloinki ommellaan; ei se kuitenkaan ole milloinkaan tuumaa leveämpi. (Akiander 1852.) Kun ”oltiin oikeen ylpeit, pantii monen sortillist ylhäälle kapeampia, sitte aina leveämpiä nyytinkejä helmaan päin”. (Antrea, Liikola. Vahter 1924, 17.)

Yleensä raitojen järjestys on sama siten, että ylimpänä on ripsiraita, sitten nyytinki, ja nämä ripsiraidat ja nyytingit vuorottelevat helmaan asti. Helmassa alimpana on nyytinki. Helmanyytinki mukaan luettuna on esiliinoissa 6-7 vaakasuoraa nyytinkiä. Esiliinoissa KA7510 ja LHMVHMAE717:201 on alkuun kaksi raitaa ennen ensimmäistä nyytinkiä. Parissa esiliinassa ylimmäinen ripsiraita on erilainen kuin alemmat ripsiraidat. Esiliinassa Kunstkamera 323-101 näyttäisi olevan nyytinki ylimpänä.

Nyytinkien, palttinan ja ripsiraitojen välinen suhde vaihtelee. Joissain esiliinoissa valkoista palttinaa on vähemmän kuin raitaa, toisissa esiliinoissa toisinpäin.

Vertailukuva kahdesta jääskeläisestä nyytinkiesiliinasta.
Esiliinojen raitojen ja nyytinkien suhde vaihtelee. Kuvat: NM.0048360 ja Sihvo 1981.

Mitat

Sireliuksen mukaan esiliina oli Kirvussa kapea ja lyhyt vielä 1800-luvun alussa ja piteni “sitten 1821:n tienoilla” (1915, 138). Sirelius todennäköisesti siteeraa jotain Andreas Haliniuksen tekstiä. Halinius kertoo mahdollisesti vuonna 1816 kirjoittamassaan tekstissä Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början, että esiliina on kapea ja ulottuu hieman polven alapuolelle.

Muutamista esiliinoista on saatavilla sekä pituus- että leveysmitta (kaavio 1). Suurin osa museoiden esiliinoista on keskenään suunnilleen samankokoisia. Oheisessa kaaviossa niiden ympärille on piirretty ympyrä. Leveys vaihtelee noin 55-65 cm välillä ja pituus 70-80 cm välillä. Kudonnais- ja nyytinkiraitaiset esiliinat ovat suunnilleen saman kokoisia. Jos jätetään tarkastelun ulkopuolelle kaksi poikkeuksellisen kapeaa esiliinaa, on keskimääräinen nyytinkiesiliinojen pituus 74,5 cm ja leveys 60,9 cm, kudonnaisraitaisten pituus 75,5 cm ja leveys 59,5 cm.

Kaavio jääskeläisten esiliinojen pituuksista ja leveyksistä tyylin mukaan.
Kaavio 1. Nyytinkiesiliinat: Jääski (EKME3136); Jääsken kihlakunta (LHMVHMAE10667.1481) ; Jääski (LHMVHMAE582.167 ); Kirvu (LHMVHMAE717.201); Jääsken kihlakunta (MAE No. 323-101); Jääsken kihlakunta (MAE No. 323-26); Antrea (NM 4131); Jääski (NM 6060) ; Jääsken kihlakunta (Penn Museum 19515.2); Jääsken kihlakunta (REM 8762-31034); Jääski (REM 8762-31036) Kudonnaisesiliinat: Jääski (KA1428) ks. Finna; Ruokolahti (LHMVHMAE2430.968); Jääsken kihlakunta (MAE No. 323-102); Jääsken kihlakunta (MAE No. 323-27); Jääski (NM 6061); Jääsken kihlakunta (REM 3054-35); Jääsken kihlakunta (REM 3054-36); Jääski (REM 8762-31035)

Jos verrataan tätä kokonaiskuvaan, ovat Jääsken kihlakunnan kudonnais- ja nyytinkiesiliinat keskimittaisia suhteessa muihin karjalaisiin esiliinoihin. Ne ovat keskimäärin pidempiä kuin Äyräpään kihlakunnan esiliinat, kapeampia ja lyhyempiä kuin Rannan ja Käkisalmen kihlakuntien esiliinat ja lyhyempiä kuin Joutsenon revinnäisesiliinat.

Kaavio Karjalan Kannaksen esiliinojen pituuksista ja leveyksistä tyylin mukaan.
Kaavio 2. Kaikki datasetin esiliinat. Näitä on niin paljon että en laittanut kaikista esinenumeroita. Mutta tässä vertailun vuoksi.

Nyytingit

Karjalaisia nyplättyjä pitsejä kutsutaan nyytingeiksi, nypläämistä papeloimiseksi ja nypylöitä papeloiksi (Linnove 1947, 224, 268).

Nyytinkien koristeita kutsui Antrean Liikolasta oleva emäntä “kirssilöiksi” niissä käytetyn langan mukaan (Vahter 1924, 17). Kirvussa siniseen nyytinkiin tehtiin värilangoilla “koukkia” “potrukkeiksi” eli koristeiksi (Vahter 1924, 19). Todennäköisesti “potrake” tai “potruke” on yleisesti merkinnyt langalla tehtyä koristusta, sillä termi esiintyy muistitiedossa myös muiden tekstiilien yhteydessä. Toivo Vuorelan Kansanperinteen sanakirjassa (1979) sana “potra” merkitsee muun muassa kaunista tai koreaa, venäjän sanasta bodryj “uljas” tai “rivakka”.

Usein potrukkeet ovat yksinkertaista siksak-kuviota. Joissain esiliinoissa kuviointi koostuu yksinomaan varsin yksinkertaisesta kuviosta. Lisäksi reunanyytingit ovat usein yksinkertaista siksakkia, vaikka esiliinan nyytingit olisivat muutoin monimutkaisempia. Nyytinkien leveys vaihtelee, ja näyttäisi kuin ne levenesivät helmaa kohden. Katso seuraavia kuvia: kunkin esiliinan viisi nyytinkiä ovat pystyssä, esiliinan helman alin nyytinki vaakatasossa vasemmalla ja reunanyytinki vaakatasossa oikealla.

Yleensä yksi nyytinkiraita on yhdenlaista nyytinkiä. Jääskeläisessä esiliinassa (NM.0077445) ylimpään nyytinkiraitaan on yhdistetty viittä erilaista kuviota.

Jääskeläisiä esiliinan nyytinkejä lähikuvissa.
Jääski. Nordiska museet NM.0077445

Nyytinkiesiliinoja on säilynyt paljon, mutta useiden esiliinojen kohdalla ei ole säilynyt paikkatietoa. Lisäksi “Jääskestä” olevien esiliinojen tapauksessa emme voi aina tietää varmasti, onko Jääskellä tarkoitettu Jääsken pitäjää vai kihlakuntaa. Ruokolahdella nyytinkien koukut olivat Aino Linnoven (1947, 270) mukaan vaihtelevamman muotoisia kuin Jääskessä, Antreassa ja Kirvussa. Minulla ei ole tarpeeksi dataa, että voisin tehdä tällaisen johtopäätöksen. On totta, että osassa esiliinoista koukuista muodostuu suurikokoisia kuvioita, osassa vain pientä siksak-kuviota.

Yleensä Jääsken kihlakunnan esiliinanyytingit on tehty siniselle pohjalle (Schvindt 1913, 141-142, 151), kuten nyytinkien lähikuvissa yllä. Tällaisia esiliinoja on myös toteutettu Jääsken kihlakunnan alueen kansallispukuihin.

Sinisellä pohjalla kulkevat koristelangat ovat monenkirjavia. Schvindtin mukaan (1913, 141-142, 151) kuviointi oli enimmäkseen punaista tai keltaista, Linnove mainitsee (1947, 268) myös vaaleansinisen ja vihreän. Voitte katsoa värejä myös esimerkkikuvista yllä.

Värillistä villaista tai puuvillaista koristelankaa nyytingissä kutsutaan kirssilangaksi (Linnove 1947, 224, 268). Kirvun kirkonkyläläinen 87-vuotias Katri Karhinen kertoi, että on tehnyt nyytinkiä Käkisalmesta tuodusta kirssi- eli villalangasta (Vahter 1924, 19). Esimerkiksi Äyräpään kihlakunnassa kirssi viittaa yleensä ostettuun, usein kirkkaan väriseen lankaan – yleensä nimenomaan villalankaan, sillä kasvikuituisia lankoja kutsuttiin rihmaksi. Suunnilleen sama merkitys kirssillä on ollut myös Jääsken kihlakunnassa.

Kuten sanottu, oli nyytinkien pohjaväri yleensä sininen. Sininen oli arvostettu väri, koska se oli ostoväriä. Kirvun kirkonkyläläinen 87-vuotias Katri Karhinen kutsui uudempia sinisiä nyytinkejä ”markkinasinisiksi” (Vahter 1924, 19). Sinistä ostoväriä kutsuttiin myös “kaupunginsiniseksi” (Sihvo & Lehtinen 2005). Erään muistitiedon mukaan lanka oli pääasiassa sinistä puuvillalankaa, jota ostettiin Viipurista (Antrea, Liikola. Vahter 1924, 17).

Ostettu sininen on todennäköisesti ollut uusi väri, ja vanhimmat nyytingit olivat harmaita tai valkoisia. Muistitiedon mukaan ennen sinisiä nyytinkejä Kirvussa värjättiin mataranjuurilla harmaata rihmaa (Vahter 1924, 19). Halinius kertoo, että nyytingit olivat vuonna 1802 mustanharmaat mutta vuoden 1821 tienoilla alettiin tehdä punaisia, sinisiä ja ruskeankeltaisia (Linnove 1947, 268). Myöhemminkin nyytinkiä tehtiin sinisen ostolangan sijaan myös kotona kehrätystä ja värjätystä mustasta langasta, silloin koristeet eli koukut olivat “sorjempia” (Vahter 1924, 19).

Mainintoja on myös valkoisista nyytingeistä: Jääskessä nyytingit olivat vanhastaan valkoisia (Sihvo & Lehtinen 2005). Ruokolahdella nyytinkiesiliina oli muuten valkea, paitsi nyytinkien koukeroissa muutama lanka oli musta tai sininen (Schvindt 1913, 155). Schvindt siteeraa tässä Aino Hämäläisen kirjettä vuodelta 1910, Hämäläinen oli kuullut vuoden 1840 tienoilla syntyneen mummon kertovan tämän isoäidin aikana käytetystä puvusta. Tieto on siis kulkenut kahden välikäden kautta, ja sijoittuu todennäköisesti 1800-luvun alkuun.

On myös säilynyt esiliinoja, joissa nyytingit ovat muun kuin sinisen värisiä. Lahden museoiden esiliinassa 717:201 nyytingit ovat ruskealla ja harmaalla pohjalla, esiliinassa 10667:1481 punaisella pohjalla. Ruokolahtelaisessa esiliinassa EKME1861 nyytingit ovat vaaleanrusehtavalla pohjalla.

Lisäksi Kansallismuseon kokoelmista löytyvät seuraavat esiliinat, joissa nyytinkien pääväri on jokin muu kuin sininen (ks. Schvindt 1885):

  • Ruskeat tai kellertävät nyytingit: Ruokolahti KA3753, Jääski KA3769 ja KA3770
  • Valkopohjaiset nyytingit: Ruokolahti KA3754
  • Harmaat nyytingit: Jääski KA3768
  • Lisäksi ruokolahtelaisessa esiliinassa KA3756 nyytingit ovat sinisestä, punaisesta ja valkeasta rihmasta tehdyt, paitsi reunanyytingit, jotka ovat valkoisesta ja punaisesta.

Ripsiraidat

Esiliinan palttinaosuuksien keskellä kulkee aina jonkinlaisia poikkiraitoja. Raidat voivat olla:

  • hyvin kapeita punaisia kolmiraitoja
  • vähän leveämpiä ja värikkäämpiä mutta silti pääsävyltään punaisia, yleensä kolmiraitoja
  • pujoteltuja täpliä, vaihtelevan värisiä.

Katsotaan näitä raitatyyppejä tarkemmin:

Alla kuvatuissa esiliinoissa punaiset ripsiraidat ovat kapeita ja ilmavasti aseteltuja.

Niissä esiliinoissa, joissa ripsiraidat ovat hieman leveämpiä, on mukana tavallisesti muitakin värejä kuin punaista. Jääskeläisessä esiliinassa (NM.0077445) ripsiraitojen laidat ovat poikkeuksellisen sahalaitaisia.

Mitä mutkikkaammiksi esiliinan kudonnaisraidat menevät, sitä pienemmällä todennäköisyydellä ne ovat kaikki keskenään samanlaisia. Alla kuvassa näette, kuinka Lahden museon esiliinan (582:167) jokainen ripsiraita on hieman erilainen. Tässä esiliinassa raitojen leveys myös vaihtelee melko paljon, välillä 2,8–4,3 cm.

Lähikuvia jääskeläisestä esiliinasta.
Esiliinan ripsiraidat lähikuvissa. Lahden museot LHMVHMAE582:167

Nyytinkiesiliinoissa esiintyy omintakeinen, jännittävä, täplikäs raitatyyppi. Täplikkäitä raitoja esiintyy kolmessa alla kuvatussa esiliinassa. Nämä raidat eivät ole ripsiraitaa, vaan näyttävät pujotetulta joko jälkikäteen tai kutoessa. Täplikkäät raidat esiintyvät yhdessä rusehtavien nyytinkien kanssa. Koska siniset nyytingit ovat uudempaa perua kuin harmaat, on mahdollista että täpläraidat ovat samoin vanhempaa tyyliä.

Reunat

Yleensä nyytinkiraitaisten esiliinojen sekä helmassa että sivulaidoissa on nyytinkiä. Poikkeus tähän on Etelä-Karjalan museon esiliina EKME3136, jonka sivuilla ei ole nyytinkiä. Nyytingin lisäksi laitoja koristavat ripsiraitakaitaleet, samaan tyyliin kuin kudonnaisraitaisissa esiliinoissa. Osassa esiliinoista sivua koristavat ripsiraitakaitale ja nyytinki jatkuvat aina helmasta vyötärökaitaleeseen asti. Ehkä tyypillisempää on, että ripsiraitakaitale ei ulotu aivan vyötärökaitaleeseen asti. Joissain esiliinoissa myös reunanyytinki on vajaamittainen. Kuvassa alla on esimerkkejä reunoista.

Jääsken nyytinkiesiliinan reunoja.
Usein reunaa koristava ripsiraitakaitale ja nyytinki eivät ulotu aivan vyötärökaitaleeseen asti.

Vyötärö

Vyötärön rakenne on samanlainen kuin kudonnaisissakin esiliinoissa: Kaitale on ommeltu oikeat yhteen esiliinakankaan kanssa ja sitten käännetty taakse, kiinnitetty nurjalle todennäköisesti päärmepistoin. Vyötärökaitaleiden kuvioinnissa on jonkin verran vaihtelua siten, että joskus vyötärökaitaleena on valkoista palttinaa, parissa tapauksessa ripsiraitaista kangasta ja yhdessä tapauksessa, tässä jääskeläisessä nyytinkiesiliinassa, vyötärökaitaleen raidat kulkevat pystysuorassa. Poimuryhmiä voi olla vyötäröllä kaksi, kolme tai neljä.

Jääsken kihlakunnan esiliinan vyötärökaitale.
Ripsiraitaisen vyötärökaitaleen päät on käännetty lenkille solmimisnauhaa varten.

Jääsken, Antrea, Kirvun, Rautjärven ja Ruokolahden kansallispukuihin kaikkiin kuuluu nyytinkiesiliina. Ainut tarkistettu versio on tämä Jääsken pukuun kuuluva, mutta ovat tarkistamattomatkin esiliinat ihan päteviä. Kaikkiin näkemiini tarkistamattoman puvun esiliinoihin nyytingit on toteutettu muutoin kuin käsin nypläämällä. Välttämättä se ei haittaa, vaikka teolliset pitsit kyllä erottaa nyytingeistä.

Minulla on tällä hetkellä työn alla ripsiraitainen kangas nyytinkiesiliinaa varten. Suunnittelin toteuttavani nyytingit pujottelemalla valmiiseen pohjaan, mutta haluan kokeilla myös nypläämistä. Katsotaan miten siinä käy!

Jääsken tarkistetun kansallispuvun nyytinkiesiliina Suomen käsityön museo

Lähteet

Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön.
Hokkanen, Leena. Nyytinki, karjalainen pitsi. Lappeenrannan kaupunki, 1992.
Kaukonen, Toini-Inkeri. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. WSOY, 1985.
Linnove, Aino. Suomalaisen pitsinnypläyksen vaiheita 1500-luvulta 1850-luvulle. WSOY, 1947.
Schvindt, Theodor. Luettelo Suomen ylioppilas-osakuntien kansatieteellisistä kokoelmista II. 1885.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset Kansanpuvut Ja Tekstiilit.” Karjala. 1, Portti Itään Ja Länteen, 1981, pp. 151–173.
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Vahter, Tyyni. “Vuoksenrannan naisten käsitöistä ja puvusta. Virkamatka 1934.
Vahter Tyyni. ” Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Virkamatka 1924. Museovirasto.
Vuorela, Toivo. Kansanperinteen sanakirja. WSOY, 1979.

Standard
Esiliinat

Jääsken kihlankunnan kudonnaisesiliinat

Jääsken kihlakunnalla (Joutsenoa lukuun ottamatta) on oma esiliinatyylinsä, joka selvästi erottuu ympäröivistä alueista. Esiliinoja on sekä kudonnaisiksi kutsuttuja punaraitaisia esiliinoja että arvostettuja nyytinkiesiliinoja. Tässä artikkelissa käsitelen ainoastaan punaraitaisia kudonnaisesiliinoja.

Artikkelia päivitetty palmikkonyytingistä 8.12.2024 ja 5.9.2025 Jääsken pitäjän esiliinoista.

Kirvussa, Antreassa ja Jääskessä kudonnaiset liinat tehdään punaraitaisesta kankaasta. Schvindtin mukaan (1913, 151) Ruokolahdella ja Rautjärvellä käytettiin melko samanlaisia esiliinoja kuin Jääskessä ja Antreassa. Nyytinkiesiliinat alkoivat jäädä pois muodista 1800-luvun puolivälissä, mutta ripsiraitaisia esiliinoja käytettiin kansanpukuajan loppuun asti. Ruokolahden länsiosissa lähellä Joutsenon rajaa käytettiin myös Joutsenon tyyliin tehtyjä revinnäisesiliinoja, joissa revinnäiset tosin olivat valkoisia, eivät mustia. Joutsenossa ei käytetty punavalkoraitaisia kudonnaisliinoja, vaan ainoastaan revinnäisliinoja (Ibid., 157).

Analyysini perustuu etupäässä kuuteen Jääsken kihlakunnan alueelta säilyneeseen ripsiraitaesiliinaan, jotka ovat Ruokolahdelta, Jääskestä ja Antreasta. Esiliinoista on netissä kuvia museoiden sivuilla. Kuvien kanssa työskennellessä ongelmana on, että esiliinat on kuvattu vain oikealta puolelta ja kaiken lisäksi kuvat ovat pienikokoisia. Yksityiskohtia kuten ompelutekniikoita ei näistä kuvista siten pysty päättelemään. Näitä yksityiskohtia on havainnollistettu ruokolahtelaisen esiliinan (LHMVHMAE2430:968) avulla. Kävin tutkimassa esiliinaa Lahden museoilla, ja otin siitä tällöin yksityiskohtaisempia kuvia. Jääskeläinen esiliina KA1428 on esikuva Jääsken tarkistetun kansallispuvun esiliinalle. Kansallispuvun ohjeet eivät kuitenkaan välttämättä ole yksiyhteen alkuperäisen esiliinan kanssa, joten niiden perusteella ei voi tehdä varmoja johtopäätöksiä alkuperäisestä liinasta.

Myönnän, että esiliinoihin ja pitäjiin viittaileminen käy artikkelissa vähän sekavaksi. Olen sen tähden tehnyt jokaisen osion alkuun pienen tiivistelmälaatikon. Huomioikaa, että yleistykset perustuvat pienenpieneen aineistoon esiliinoja ja kuvia.

Yleiset piirteet

  • Esiliinat ovat kapeita, esimerkiksi 56 cm leveitä. Esiliinojen pituus vaihtelee käyttäjän mittojen mukaan.
  • Raitojen määrä esiliinoissa vaihtelee myös pitäjän sisällä. Raitojen määrä kannattaa valita sen mukaan, miten pitkän esiliinan haluaa.

Kuudesta esiliinasta viisi on keskenään melko samanlaisia, Kunstkameran esiliina (323-27) on erilaisin suhteessa muihin. Viidessä esiliinassa yhteisiä piirteitä ovat valkoinen palttinainen vyötärökaitale, helmassa pitsi sekä lankatupsut ja esiliinan sivuilla ripsiraitareunat. Kunstkameran esiliinasta nämä piirteet puuttuvat, mutta sen ripsiraitakangas on kudottu samaan tyyliin kuin antrealaisessa esiliinassa NM.0011160.

Kuudesta esiliinasta kolmesta on tiedossa leveys sekä pituus. Nämä kolme esiliinaa ovat 55-56 cm leveitä. Kaksi esiliinoista on pituudeltaan 73 cm ja kolmas 66 cm. Yritin arvata muiden esiliinojen mittoja kuvien perusteella, mutta tämä on vain arvailua. Bannerikuvassa esiliinat on skaalattu samaan leveyteen.

Jääskeläisissä esiliinoissa toiseen on kudottu viisi ja toiseen seitsemän kuviokertaa ripsiraitoja. Kahdessa antrealaisessa liinassa kuviokertoja on kummassakin kuusi, mutta kudontakuviot ovat vähän eri tyyppisiä. Eteläisestä Jääsken kihlakunnasta olevassa Kunstkameran esiliinassa kudontakuvio on hyvin samanlainen kuin toisessa antrealaisessa liinassa, mutta niissä on eri määrä kuviokertoja. Jo näin pienestä aineistosta on siis mahdollista havaita, että raitojen lukumäärä ja tyyli ei välttämättä ole samanlainen edes yhden pitäjän sisällä. Seuraavissa osioissa käyn tarkemmin läpi eroja ja yhtäläisyyksiä esiliinojen välillä.

Kudottu kangas

  • Ennen raitakuvion alkamista esiliinan yläpäähän on kudottu vaihteleva leveys tavallista palttinaa. Myös raitojen välissä on palttinaa.
  • Kuviokerran muodostavat ohut ja leveä ripsiraita välipalttinoineen. Yleensä ylimpänä esiliinassa on ohut raita ja alimpana paksu.
  • Raidoissa on eniten punaista väriä. Lisäksi niihin on käytetty sinistä, vihreää ja keltaista sekä yhdessä tapauksessa mustaa.
  • Yleensä ohuemman raidan jakaa osiin kaksi valkoista raitaa.
  • Ripsiraidat kudotaan ohuemmalla langalla kuin palttina. Saman esiliinan sisällä kudoksen tiheys sekä kudelankojen määrä raidoissa vaihtelee.

Kaikissa kuudessa esiliinassa vuorottelee ohuempi ja leveämpi ripsiraita. Yleensä esiliinassa on ylimpänä ohuempi raita ja alimpana paksumpi raita. Aivan alimpana paksumman raidan alapuolella on yleensä yksi eriparinen raita, joka on erilainen kuin kaikki muut esiliinan raidat. Poikkeus tähän ripsiraitojen järjestykseen on Kunstkameran esiliina 323-27.

Ennen raitojen alkamista esiliinaan kudotaan vaihteleva pituus yksiväristä valkoista palttinaa. Kuvien perusteella arvioituna ruokolahtelaisessa esiliinassa palttinaosuus on korkein. Ruokolahtelaisessa esiliinassa se on 9,5 cm. Palttinaa on myös ripsiraitojen välissä.

Antrean, Jääsken ja Kirvun esiliinoissa on museoesiliinojen perusteella käytetty väreinä punaista, sinistä, vihreää ja keltaista. Schvindt (1913, 151) kertoo, että Ruokolahdella ja Rautjärvellä raidoissa oli punaista, sinistä ja keltaista. Severin Falkmanin piirroksessa HK19640630:1.1 näkyy ripsiraidoissa lisäksi vihreää. Lahden museon ruokolahtelaisen esiliinan kapeissa raidoissa on lisäksi mustaa tai hyvin tumman sinistä lankaa. Leveissä raidoissa on esiliinan yläosassa vaaleampaa sinistä, mutta sininen vaihtuu kesken kankaan vihreäksi (ks. kuva).

Ohuemmassa ripsiraidassa saattaa olla mukana valkoista. Kahdessa jääskeläisessä sekä toisessa antrealaisessa esiliinassa nämä valkoiset raidat ovat suunnilleen samassa kohtaa. Ruokolahtelaisen esiliinan kapeissa raidoissa ei ole käytetty lainkaan valkoista. Severin Falkmanin piirroksessa ruokolahtelaisen esiliinan kuvioissa kuitenkin on mukana valkoistakin, ja valkoiset raidat on aseteltu samalla tavalla kuin Jääsken ja Antrean liinoissa.

Kahdessa esiliinoista (Kunstkamera 323-27 ja NM.0011160) kevyemmät raidat sisältävät hyvin paljon valkoista. Oikeastaan näissä esiliinoissa valkoista on välissä niin paljon, että ohuita ripsiraitoja voi ajatella olevan aina kolme kerrallaan. Nämä kaksi esiliinaa on muutenkin sommiteltu väljemmin kuin muut. Myös raitojen väliin jää enemmän valkoista palttinaa.

Jääsken kihlakunnan kudonnaisesiliinojen raitakuviointia.
Ruokolahtelaisen esiliinan kudotut raidat.
Severin Falkman, esiliina Ruokolahdelta HK19640630:1.1

Ripsiraidat kudotaan ohuemmalla langalla kuin palttina. Ripsiraidassa kudoksen tiheys on huomattavasti korkeampi. Ruokolahtelaisessa esiliinassa kuteen tiheys on palttinaosuuksilla 30 lankaa/cm, mutta ripsiraidoissa 60 lankaa/cm. Tiheys toki vähän vaihtelee.

Lähikuva ruokolahtelaisen esiliinan ripsiraidoista.
Ruokolahtelainen esiliina, palttina- ja ripsikuteen tiheys.
Lähikuva ruokolahtelaisen esiliinan kudonnaisraidoista.

Ruokolahtelainen esiliina on upeasti toteutettu käsityön taidonnäyte. Vaikka kangas on kudottu ja ommeltu huolella, ovat esiliinan ripsiraidat tästäkin huolimatta hieman eriparisia keskenään. Tiheyden lisäksi raidoissa voi vaihdella kudelankojen määrä.

Vyötärö

  • Vyötärökaitale on yleensä valkoista palttinaa
  • Vyötärökaitaleen päässä on lenkit tai napinlävet solmimisnauhaa varten.
  • Vyötärökaitaleen leveys vaihtelee, mutta monelle sopiva leveys on todennäköisesti 1,5-2 cm.
  • Esiliinaa kavennetaan vyötäröltä laskoksilla. Kavennettava määrä riippuu käyttäjän mitoista. Useimmiten laskosryhmiä on kolme.

Vertailluista esiliinoissa muissa paitsi Kunstkameran esiliinassa vyötärön rakenne on suunnilleen samanlainen. Vyötärökaitale on valkoista palttinaa. Sen päissä on lenkit solmimisnauhaa varten. Lenkit voivat olla napinlävet (kaksi jääskeläistä sekä ruokolahtelainen esiliina) tai lankalenkit (kaksi antrealaista esiliinaa). Vyötärökaitaleen leveys näyttää vaihtelevan. Ruokolahtelaisen esiliinan vyötärökaitale on 1,6 cm leveä. Muissa esiliinoissa leveys ei ole tiedossa.

Kunstkameran esiliina on aivan erilainen kuin muut: siinä vyötärökaitale on tehty kuviollisesta kankaasta. Kaitale on pidempi, 70 cm, ja sen päässä on nappi kiinnittämistä varten. Todennäköisesti kaitale on siis ulottunut vyötärön ympäri, eikä sen jatkona ole ollut solmimisnauhaa. Leveydeltään kaitale on 1,2 cm.

Osaa esiliinoista on kavennettu vyötäröltä enemmän ja osaa vähemmän. Kavennettava määrä riippuu omista mitoista, eikä siinä tarvitse seurata historiallisia esikuvia. Kaventaminen tehdään laskoksilla. Neljässä esiliinassa laskosryhmiä on kolme. Ruokolahtelaisessa esiliinassa laskosryhmiä on kaksi ja ne sijaitsevat sivuilla. Toisessa jääskeläisessä esiliinassa laskoksia on niin tiheästi, että erillisiä ryhmiä ei voi hahmottaa.

Jääsken kihlakunnan esiliinojen vyötärökaitaleita.
Jääsken kihlakunnan esiliinojen vyötärökaitaleita.

Todennäköisesti pellavapalttinaiset vyötärökaitaleet on kiinnitetty esiliinaan siten, että kaitale on ensin ommeltu yhteen esiliinan kanssa oikeat vastakkain, jonka jälkeen kaitaleen toinen laita on taitettu nurjalle ja kiinnitetty päärmepistoin. Tällöin oikealle puolelle ei jää näkyviin ompeleita ja nurjallekin ainoastaan huomaamattomat pistot kaitaleen alalaitaan. Myös kaitaleen päiden alalaidat ja päät on ommeltu yhteen. Kaitaleen päihin on ommeltu napinlävet vyön kiinnittämistä varten (tai lisätty lankalenkit). Kuvissa alla yksityiskohtia Lahden museoiden (Viipuri-kokoelma) esiliinasta LHMVHMAE2430:968.

Solmimisnauhan kiinnityslenkki ruokolahtelaisessa esiliinassa.
Reikä vyötä varten. Ks. myös linkki
Vyötärön laskoksia ruokolahtelaisessa esiliinassa.
Vyötärön poimutus oikealta puolelta.
Vyötärökaitaleen pään ompeleet ruokolahtelaisessa esiliinassa.
Vyötärökaitaleen päiden alareunat on suljettu vasta, kun kaitale on kiinnitetty esiliinaan.

Vyötärönauhat

  • Mahdollisesti esiliinoissa on suosittu punavalkoista solmimisnauhaa.

Esiliinojen mukana ei yleensä ole säilynyt niiden solmimiseen käytettyä nauhaa. Tämän artikkelin esiliinoista Kunstkameran esiliinassa ei ole koskaan nauhaa ollutkaan, muissa kyllä. Nauha on tallella kahdessa esiliinassa. Nämä kumpikin nauha ovat punavalkoisia. Toisessa on punavalkoista tasaraitaa ja toisessa pilkkuja samaan tyyliin kuin Jääsken kansallispuvun esiliinan nauhassa.

Jääsken kihlakunnan esiliinojen vyötärönauhoja.

Sivut

  • Esiliinan reunoja koristavat ripsiraitakaitaleet. Raidan kuvio on samantyylinen kuin esiliinassa, mutta ei täsmälleen sama. Reunakaitaleen sisälaidalla on valkoinen raita, jonka leveys vaihtelee. Muutoin väritys on punavoittoinen.
  • Reunakaitale on yleensä koottu kahdesta osasta, ja saumakohta on esiliinan yläpäässä.

Kaikissa muissa paitsi Kunstkameran esiliinassa on reunoissa kapeat kaitaleet ripsiraitaa. Ripsiraidan kuvio on saman tyylistä kuin muukin esiliinan raidoitus, mutta ei samanlaista. Ripsiraidassa on oma rytminsä. Se on pohjasävyltään punainen kuten muutkin esiliinan raidat. Esiliinan puoleisessa laidassa on valkea raita, joka voi koostua vain muutamasta tai useammasta valkoisesta langasta. Ruokolahtelaisessa esiliinassa valkoista ripsiä on kudottu seitsemän kerrosta. Kaitaleen ulkolaidassa esiliinan oikealla puolella jää näkyviin hieman peruspalttinaa.

Alla on lähikuvissa ruokolahtelaisen esiliinan (LHMVHMAE2430:968) reunakaitale. Reunakaitaleen ulkosyrjässä on päärme. Kaitaleen sisälaidassa näkyvät päärmepistot. Tässä kuvassa näkyy pistoja myös reunakappaleen ja esiliinan saumakohdassa. Näiden pistojen ei kuitenkaan kuuluisi näkyä oikealle puolelle. Nurjalla puolella päärmepistot sekä esiliinan ja sivukappaleen sauma ovat selvästi näkyvissä. Esiliinan saumavara peittää sivukaitaleen saumavaran mutta ei varsinaisesti kata sitä, sillä esiliinan hulpioreuna on näkyvissä Tähän ruokolahtelaiseen esiliinaan ei siis ole tehty varsinaista katesaumaa. Jos ompelet esiliinaa teollisesta kankaasta, kannattaa tehdä oikea katesauma. Mutta määrämittaan kudotussa kankaassa se ei ole tarpeellista.

Ruokolahtelaisen esiliinan reunakaitale oikealta ja nurjalta puolelta.
Vasemmalla reunakaitale oikealta puolelta ja oikealla nurjalta puolelta kuvattuna. (LHMVHMAE2430:968)

Vanhoilla kangaspuilla ei usein ollut mahdollista kutoa yhtä leveää kangasta, kuin mitä esiliina on pitkä. Tämän takia reunakaitaleessa on yleensä saumakohta. Yleensä sauma on esiliinan ylälaidassa. Näin on toimittu ruokolahtelaisessa sekä kahdessa jääskeläisessä esiliinassa. Toisessa antrealaisessa esiliinassa ripsiraita päättyy kesken reunan, ja esiliinan yläosassa ei ole reunassa lainkaan kaitaletta. Toisessa antrealaisessa esiliinassa ei puolestaan näy ollenkaan saumakohtaa reunakaitaleessa. Vertailin esiliinojen kokoja toisiinsa, ja mahdollisesti tämä esiliina (NM. 0011159) on aika lyhyt, selvästi alle 70 cm. Vanhojen puiden kudontaleveys siis saattoi riittää tämän mittaisiin kaitaleisiin.

Jääsken kihlakunnan esiliinojen reunakaitaleita erityishuomiona saumakohta kaitaleissa.

Ruokolahtelaisessa esiliinassa reunakaitaletta on jatkettu erityylisellä ripsiraidalla. Sauma on kuvattuna alla.

Ruokolahtelaisen esiliinan reunakaitaleen saumakohta.
Reunakaitaleiden saumakohta oikealta ja nurjalta. (LHMVHMAE2430:968)

Helman koristelut

  • Jääski, Antrea, Ruokolahti: valkoinen pitsi ja valkoiset hapsut
  • Antrea: värikäs pitsi, värikkäät hapsut
  • Ruokolahti: valkoinen pitsi, värikkäät hapsut
  • Pitsejä on voitu valmistaa neulomalla, virkkaamalla tai nypläämällä
  • Hapsuja on voitu valmistaa iskuhapsuna tai kiinnittämällä jokainen hapsu yksi kerrallaan.

Jääskestä ja Antreasta on säilynyt esiliinoja, joiden helmassa on valkoinen pitsi ja sen alareunassa lankahapsut. Samantyylinen esiliinan helma näkyy myös ruokolahtelaisella naisella Magnus von Wrightin piirroksessa (KK983:16) sekä jääskeläisellä naisella Seifertin ottamassa valokuvassa (KK20:1). Jääsken kansallispuvun esikuvana olleessa esiliinassa (KA1428) pitsi on neulottua ja hapsut ovat iskuhapsua. Tässä esiliinassa sekä pitsi että hapsut ovat tiheämpää työtä kuin kolmessa muussa kuvatussa esiliinassa. Mahdollisesti näissä kolmessa muussa pitsit ja hapsut on siis tehty eri tektiinkalla. Tuijottelin pikseleitä pitkään ja arvelisin, että hapsut Nordiska Museetin kokoelmassa oleviin esiliinoihin (NM.0011160 ja 0077446) on tehty sitomalla yksittäisiä lankatupsuja pitsin alalaitaan.

Jääsken kihlakunnan esiliinojen valkoisia helmakoristeita.
Ruokolahtelaisia naisia kuvattu esiliinoineen.
Kaksi ruokolahtelaista esiliinaa Magnus von Wrightin piirroksissa. Esiliinojen raidat on sommiteltu eri tavalla. Oikeanpuoleisessa piirroksessa kapeiden raitojen sisälle jää enemmän valkoista.

Antreasta ja Ruokolahdelta on säilynyt tietoa värikkäistä koristeluista. Von Wrightin piirroksessa yllä vasemmalla (KK983:13) esiliinaa koristevat vihreät, keltaiset ja punaiset hapsut. Hapsurivin yläpuolelle on kuvattu myös muuta koristelua vihreällä, keltaisella ja punaisella, mutta en tiedä mitä sen on tarkoitus esittää. Antrealaisessa esiliinassa (NM.0011159, alla vasemmalla) värikkäät lankatupsut näkyvät selvästi. Kuvasta näkyy myös, että lankalenkit on yksi kerrallaan solmittu esiliinan helmapitsin alalaitaan. Helmapitsi on tässä punainen. Von Wrightin maalauksessa (KK988:17) antrealaisen naisen esiliinassa hapsut ovat sinisiä ja punaisia ja niiden yläpuolelle kuvattu pitsi keltaista ja vihreää. Samassa Wrightin maalauksessa on kuvattu myös nainen, jonka ripsiraitaesiliinaa ovat kokonaan ilman helmakoristeita. Vuodelta 1852 olevassa painokuvassa (KK989:1) ripsiraitaisen esiliinan helmassa on punaisia ja keltaisia hapsuja. Matthias Akianderin (Matti Akkanen) mukaan tämän esiliinan tyyli on antrealainen, vaikka painokuva sanoo olevansa Jääskestä.

Todennäköisesti verkkomainen pitsi esiliinan helmassa on palmikkonyytinkiä. Kirvulaisessa esiliinassa 4808:33 nyytinkiä on tehty kahdella värillä (ks. Linnove 1947, 227).

Kunstkameran esiliina (323-27) poikkeaa myös helmakoristeluissaan muista tämän artikkelin esiliinoista, sillä siinä pitsiin on pujotettu vihreää ja todennäköisesti keltaista villalankaa. Jääsken kihlakunnan nyytinkiesiliinoissa sinisiä nyytinkejä on koristettu kirkkaan värisillä langoilla. Todennäköisesti tässä Kunstkameran esiliinassa helmapitsi on nyytinkiä.

Karjalaisten esiliinojen helmakoristeita.
Antrealaisia kudonnaisesiliinoja.
Linnove 1947, 227. 4808:33

Mahdollisesti Jääsken pitäjässäkin on käytetty kirjavilla hapsuilla koristeltuja esiliinoja, mutta siitä ei ole säilynyt kunnolla tietoa. Jääsken pukunukessa (K119:1) vuodelta 1850 helmassa on värikkäitä tupsuja, ja myös brokadinauhaa.

Päivitys 5.9.2025: Nyt löytyi tieto, että Jääsken pitäjässäkin käytettiin kirjavia rimssuja esiliinan helmassa. Theodor Schvindtin vuonna 1893 kokoamassa osakuntien museon luettelosta löytyy seuraava tieto: KA3882-KA3889. “Esiliinarimssuja; 6 ensimmäistä päättyy ripsuihin, 2 viimeistä ovat kokonaan pitsejä; ensimmäinen on kokonaan valkea, toiset kirjavia. Jääski.” Jääski tarkoittaa tässä nimenomaan Jääsken pitäjää.

Jääskeläisen pukunuken esiliinan helmakoristeet.
Jääski, Pukunuket vuodelta 1850, K119:1 ja K119:2

Mahdollista on ollut myös yhdistää toisiinsa valkoinen pitsi ja värilliset hapsut. Ruokolahtelaisessa esiliinassa (alla) helmassa on alimpana kapea eriparinen ripsiraita. Raidan jälkeen esiliinan alalaidasta on käännetty palttinaa päärmeelle ja kiinnitetty se päärmepistoin. Päärmeen leveys on n. 5 mm. Päärmeen alalaitaan on ommeltu kiinni 2 cm levyinen virkattu pitsi. Hapsut ovat n, 2,5 cm pitkiä ja monivärisiä. Hapsurimpsu on kiinnitetty pitsin alalaitaan.

Ruokolahtelaisen esiliinan virkattu helmapitsi sekä hapsut.
Helman virkattu pitsi ja hapsut (LHMVHMAE2430:968)

Lopuksi

Minun on tarkoitus palata Ruokolahtelaiseen esiliinaan vielä myöhemmin ja laatia ompeluohje esiliinan perusteella. Tällä hetkellä kudontahommat kuitenkin odottavat kudontalankoja sekä viileämpiä kelejä.

Päivitys 8.12.2024: Tämän artikkelin aineistosta jäi pois kaksikin hienoa kudonnaisesiliinaa:

Lähteet

Linnove, Aino. Suomalaisen pitsinnypläyksen vaiheita 1500-luvulta 1850-luvulle. WSOY, 1947.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913.

Lue myös

Standard