Kuinka paljon karjalaisia kansanpukuja on päätynyt ulkomaille? Suomenpuolisen Karjalan pukuesineitä löytyy yllättävän paljon ulkomaisista museoista. Tiedossani olevista noin 4000 pukuesineestä noin 500 löytyy ulkomailta, suunnilleen kahdeksasosa siis. Luvut eivät tietenkään ole tarkkoja, sillä suuri osa esimerkiksi Kansallismuseon esineistä ei löydy sähköisesti luetteloituna, ja sama pätenee myös osaan ulkomaisista museoista.

British Museum -meemit lienevät monelle tuttuja, ja onkin yllättää, että karjalaisesineitä ei juurikaan löydy Iso-Britannian ja Ranskan museoista. Kulttuurihistoriastamme ovat olleet kiinnostuneita lähinnä omat siirtomaaisäntämme Ruotsi ja Venäjä sekä kielisukulaisemme Unkarissa.

Ruotsin ja Venäjänkään tapauksessa kyse ei ole ollut Britti-imperiumiin verrattavasta ryöstökeräilystä. Todennäköisesti suurin osa, sanotaan jälleen karkeasti arvioiden vaikkapa 90 %, ulkomaille päätyneistä eteläkarjalaisista esineistä oli sellaisia, joiden hankkimisessa suomalaiset kansatieteilijät auttoivat. Yhteistyö alkoi ruotsalaisten kanssa vuonna 1880. Sen jälkeen esineitä lähetettiin Unkariin (1889), Saksaan (1890) ja Yhdysvaltoihin (1893). Näissä lähetyksissä oli Suomen päässä yhteistyökumppanina Theodor Schvindt, ja ainakin yhdessä tapauksessa esineiden myymisestä ulkomaille tehtiin päätös osakunnan kokouksessa.

Huomionarvoisempaa mielestäni on se, että ulkomaille lähetettiin sellaisia esineitä, joita oli jo omissa kokoelmissa. Suomalaisten tutkijoiden kanssa yhteistyössä hankituista kokoelmista ei siten pitäisi löytyä sellaisia uniikkeja esineitä, joita ei löydy Kansallismuseosta. (Ulkomaisista nettikokoelmista löytyy kylläkin monia hienoja vaate-esineitä, joita vastaavia ei tällä hetkellä löydy Finnasta). Joissain tapauksissa vaatteita keräiltiin (Schvindt & Sirelius 1922, 84) ja jopa teetätettiin (Sihvo 1990) varta vasten ulkomaille lähetettäväksi. Katson asiaa siten, että kyse ei ollut mistään ryöstelystä vaan yhteistyöstä parhaimmillaan: ulkomaille lähetettyjen esineiden vastineeksi saatiin rahaa (jota voitiin käyttää omiin esinehankintoihin) tai ulkomaisia esineitä.

Entä ne 10 % esineistä, jotka ulkomaiset tutkijat keräilivät itsenäisesti eli siis suomalaisista tutkimusinstituutioista riippumatta ja mahdollisesti myös vastoin kotimaisen tutkimuksen etua? Nordiska Museetin verkkokokoelmien valossa ruotsalaiset tutkijat eivät keränneet karjalaisia esineitä suurissa määrissä ja esinekeräily näyttää alkaneen vain hieman aiemmin kuin Suomessakin alettiin kiinnostua kansatieteistä. Venäjän kanssa tilanne oli erilainen: Imperiumin alaisten kansojen esineiden keräileminen ja esille paneminen oli keskusvallalle jonkinlainen työkalu. Venäjällä oltiin esinekeruusta (ei välttämättä akateemisessa mielessä mutta kuitenkin) kiinnostuneita jo ennen kuin vastaava into heräsi Suomessa tai Ruotsissa, ja suomalaistenkin tutkijoiden innostuttua esineistä mahdollisesti käytiin pientä kilpailua. Myöhemmin venäläistenkin tutkijoiden kanssa tehtiin yhteistyötä.

Esineitä ovat keränneet myös Suomessa ja Venäjällä matkailleet yksityishenkilöt ja tutkijat, mutta en pidä todennäköisenä että heidän kokoelmistaan löytyisi harvinaisia esineitä. Pienempiä esinekokoelmia on päätynyt ainakin amerikkalaisiin museoihin.

Minkälaisia vaatekappaleita vietiin ulkomaille?

Tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon valossa Etelä- ja Keski-Karjalasta vietiin pukuesineitä eniten Sakkolan-Raudun, Jääsken kihlakunnan ja Käkisalmen kihlakunnan alueilta. Käkisalmesta ja Sakkolasta-Raudusta vietiin eniten harakoita, Jääskestä esiliinoja.

Luettelo kokoelmista ulkomailla

Monet ulkomaiset museot ovat ladanneet nettiin kuvia ja tietoja kokoelmiensa karjalaisista esineistä. Erityismaininnan tässä ansaitsee Unkarin Néprajzi Múzeum, joka on ladannut nettiin suuren määrän esineitä, jotka usein on jopa metatiedotettu huolellisesti. Pietarilaisen Kunstkamera-museon nettiin lataamat kuvat ansaitsevat nekin kunniamaininnan, sillä kuvien resoluutio on tavanomaista korkeampi. Venäläisissä museoissa paikkatiedot on kylläkin laitettu vähän miten sattuu, ja tämä pätee myös ruotsalaiseen Nordiska Museetiin. Amerikkalaisista museoista esineiden löytämistä vaikeuttaa se, että hajaesineet on usein metatiedotettu puutteellisesti.

Etsin suomalaisia kokoelmia museoista mm. käänteisellä kuvahaulla sekä suoraan isojen museoiden kokoelmista. On täysin mahdollista, että yhdysvaltalaisten pikkumuseoiden esineistöä on jäänyt pois listauksesta. Ranskasta jos esineitä on jostain löytyäkseen niin Musée du quai Branlysta. Viimeksi kun katsoin, löytyi sieltä yksittäisiä tuohiesineitä ja joitain kuvia, British Museumin verkkokokoelmista ei tosiaan löytynyt lainkaan karjalaisesineitä.

Apunani oli myös Schvindtin ja Sireliuksen laatima historiikki opiskelijoiden kansatieteellisestä museosta. Siinä mainituista kokoelmista ainoastaan Leipzigiin lähetetty suomalainen kokoelma osoittautui mahdottomaksi paikantaa – kokoelmaa ei enää ole, sillä se tuhoutui toisessa maailmansodassa.

Löydät vastaisuudessakin ajantasaisen listauksen lähteiden omalta sivulta.

Venäjän etnografinen museo (REM): haku “suomalaiset“
Kunstkamera (MAE): haku “suomalaiset“
Nordiska Museet (NM.): haku “Karjala“; keräämäni lista karjalaisista esineistä.
Néprajzi Múzeum (NM): “suomi” Museossa on noin tuhat suomalaista esinettä, joista hyvä osuus on Kannaksen karjalaisia.

Satunnaisia esineitä löytyy myös: Pitt Rivers Museum, Penn Museum, Metropolitan museum of Art ja Fine Arts Museum of San Francisco.

Kansainvälinen yhteistyö alkaa Ruotsin kanssa

Kun Wiipurilainen osakunta päätti alkaa kerätä kansanpukuja vuonna 1874, tapahtui se Ruotsista Nordiska Museetista saadun mallin innoittamana (Schvindt & Sirelius 1922, 46–47). Siten ei ole mikään ihme, että museotyö alkoi Ruotsin kanssa. Nordiska Museetia perustamassa ollut Artur Hazelius ehdotti Schvindtille, joka vuonna 1880 oli vierailulla Tukholmassa, että osakunnan museo ja Nordiska Museet vaihtaisivat keskenään esineitä. Hazelius “piti naapurimaiden edustusta museossaan tärkeänä vertailevan tutkimuksen kannalta”. Schvindt sai välittömästi ottaa mukaan 35 Nordiska Museetin esinettä, ja niiden tilalle lähetettiin samana vuonna kokoelma suomalaisia esineitä. Vuonna 1893 lähetettiin täydennyksenä yli sata esinettä lisää. (Schvindt & Sirelius 1922, 21 sitaatti käännetty ruotsista.)

Esineitä Ruotsiin toimittivat muutkin kuin Schvindt. Seuraavien kerääjien nimellä löytyy esineitä Nordiska Museetin verkkokokoelmista (linkki johtaa kerääjän kaikkiin esineisiin museossa):

• Theodor Schvindt ja lisää: nauhoja, tykkimyssyjä, harakoita yms. Päivätty vuodelle 1894.
• H. V. Renqvist: mm. Jääsken ja Äyräpään kihlakunnan, Lappeen esineitä.
• Jac Ahrenberg (k. 1914) oli suomalainen taiteilija, keräsi mm. kolme Äyräpään kihlakunnan esiliinaa.
• Gustaf Retzius, joka kiersi kesällä 1873 Suomessa mittaamassa kalloja, keräsi mm. Jääsken kihlakunnan esineitä.
• U. T. Sirelius: mm. Sakkolan tai Raudun esineitä.
• Martat: mm. Marttaliiton kinnaskilpailusta 1931 ostettuja kintaita.
• Sune Ambrosiani toimi Nordiska Museetin amanuenssina.
• “N. Ambrosius“
• Elin Reuter
• Louis Sparre, ruotsalainen taiteilija, asui Suomessa vuosisadan vaihteessa ja matkusti mm. Itä-Karjalassa.

Venäläisten kanssa osittain kilpailtiin

Venäjällä on varmasti vanhin suomalaiskarjalaisten esineiden kokoelma ulkomailla: Suomen silloinen (1866–1881) kenraalikuvernööri Nikolai Vladimirovich Adlerberg keräsi kokoelman pukuesineitä Suomen suurruhtinaskunnan alueelta Moskovassa vuonna 1867 järjestettyyn etnografiseen näyttelyyn. Vuonna 1887 pukukokonaisuuksista oli tallella Jääskeläinen naisen ja miehen puku sekä koivistolainen naisen puku, muistakin puvuista oli säilynyt ainakin yksittäisiä osia. Asukokonaisuuksien kuvat ovat REMin sivuilta:

Kun suomalaisetkin heräsivät keräämään kansanpukuja, suomalaisten ja venäläisten keräilijöiden välille syntyi ilmeisesti jonkinlainen kilpailuasetelma.

Pienenä taustoituksena: Suomesta käsin Kannaksen pukuja keräsivät Wiipurilaisen osakunnan opiskelijat. Pukuja kerättiin vuosien kuluessa pitäjä kerrallaan siten, että kesäisin lähetettiin retkikunta ennalta sovittuihin Kannaksen pitäjiin, yleensä sellaisiin joista ei vielä ollut saatu kerättyä aineistoa. 1870–⁠1880-luvulla opiskelijoiden keräystoimintaa ei niinkään rajoittanut keräysinto vaan budjetti: varoja esineiden keräilyyn saatiin mm. järjestämällä arpajaisia, ja mitä enemmän rahaa saatiin kerättyä, sitä enemmän esineitä saatiin ostettua ja myös sitä useammassa paikassa retkikunta ehti kiertää. Vaikka jossakin pitäjässä olisi ollut kansanesineitä tarosalla, saattoi mennä vuosia ennen kuin niitä päästiin keräämään.

Kansanpukujen keräys oli siis taistelua aikaa ja, kuten sanottu, ilmeisesti myös venäläisiä keräilijöitä vastaan: Osakunnan kokouksessa helmikuussa 1879 pohdittiin, mihin kotiseuturetken tulisi suunnata seuraavana kesänä, kun Käkisalmen kihlakunnan tutkimukset oli edellisvuonna saatu päätökseen. Valinta tehtiin Äyräpään ja Kurkijoen kihlakuntien välillä: Äyräpäähän suuntaamista perusteltiin sillä, että siellä oli varmasti runsaasti etnografisia esineitä, joita todennäköisesti kerätään pian myös Venäjän museoille, Kurkijokea sillä, että sieltä voitiin saada vanhojen esineiden lisäksi kansanrunoutta. (Schvindt & Sirelius 1922, 69.) Kesän 1879 keräysretki suuntautui Rautuun ja Valkjärvelle, joten Äyräpään kihlakunta päätettiin asettaa tässä etusijalle.

Myöhemmin venäläisten kanssa tehtiin myös yhteistyötä. ”Tähän [Pietarin Aleksanteri III:n museon kansatieteelliseen osastoon] museoon kerätään aineksia, niinkuin tunnettu, Venäjän valtakunnan rajojen sisällä asuvien kansojen alueilta. — Tänä kesänä on muutamain täkäläisten museomiesten avulla keräyksiä tehty myöskin Suomessa” (Heikel 1910). Venäläisissä museoissa on sekä Theodor Schvindtin että U. T. Sireliuksen sinne toimittamia esineitä. U. T: Sirelius toimitti suuren kokoelman Rannan kihlakunnan ja Suomenlahden ulkosaarien esineitä: esinenumeroiden perusteella esineitä oli noin 70 kappaletta, näistä noin puolet löytyy nykyisin netistä. Theodor Schvindtin toimittamia vaatekappaleita löytyy Pietarin Kunstkamera-museosta, verkkokokoelmissa niitä on noin 70 kappaletta.

Venäläisiin museoihin päätyi Suomesta enimmäkseen karjalaisia pukuja. Tämä on nähtävissä venäläisten museoiden nykyisissä kokoelmissa ja myös aikalaislähteissä: Axel Olai Heikel valitteli vuonna 1903, että historiallisten pukujen näyttelyssä Pietarissa oli suomalaisista puvuista näytteillä ainoastaan Suomen Karjalasta peräisin olevia pukuja. (Heikel 1903, 27.)

Vaatteet alla ovat todennäköisesti Schvindtin tai Sireliuksen kokoelmiin toimittamia, mutta niitä ei välttämättä ole kerätty samalta henkilöltä tai edes samoihin aikoihin.

Yhteistyö Unkarin kanssa poiki merkittävän esinekokoelman

Vuonna 1889 Wiipurilainen osakunta möi Béla Vikárin pyynnöstä lähes sata “tuplaa” Unkarin kansallismuseolle. Esineiden myymisestä päätti osakunnan kokous eli jäsenistö yhdessä. Tässä yhteydessä osakuntalaisia myös kehotettiin keräämään esineitä sillä ajatuksella, että ne voitaisiin myydä Unkariin. Vuonna 1893 esineitä lähetettiin lisää, yli kaksisataa kappaletta. (Schvindt & Sirelius 1922, 21, 83.)

Unkariin lähetetyt esineet ovat nykyisin Unkarin kansatieteellisessä museossa, Néprajzi Múzeumissa. Aiemmin kokoelmien hakeminen oli tuskastuttavan vaikeaa, mutta kehitys kehittyy, nykyisin verkkokokoelmat ovat helposti selattavissa ja museo on ladannut nettiin yli tuhat suomalaiseksi luokiteltua esinettä. Näistä noin 250 on relevantteja kansanpukeutumisen kannalta, ja näistä huomattava osa on Sakkolasta tai Raudusta – mukana kuitenkin on esineitä myös Jääsken, Käkisalmen ja Äyräpään kihlakunnista. Kokoelma on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, ja siihen kuuluu runsaasti jopa museokokoelmissa melko harvinaisia esineitä. Valokuvissa on cc-lisenssi, vaikka ne harmillisesti onkin vesileimattu. Mutta mikä tärkeintä, verkkotietokannassa on kustakin esineestä saantipaikka kirjattuna.

Yhdysvalloissa kuulemma olisi iso kokoelma

Vuonna 1893 Yhdysvaltojen Pietarin konsuli John Martin Crawford tilasi Chicagon maailmannäyttelyyn suomalaisen esinekokoelman (Schvindt & Sirelius 1922, 21). Kokoelma tunnetaan Yhdysvalloissa sen tilaajan Crawfordin nimellä. Nykyisin kokoelman pitäisi olla Smithsonianiin kuuluvassa National Museum of American Historyssa, mutta en ole onnistunut vahvistamaan tätä: kyselin asiaa Amerikan historian museosta, mutta he eivät ole vastanneet kyselyihini. National Museum of Natural Historyn verkkokokoelmista löytyy joitain Suomesta kerättyjä saamelaisia esineitä, mutta muita Suomesta kerättyjä esineitä ei löydy netistä.

Theodor Schvindt lähetti räisäläisen luottomiehensä Eero Väkiparran ostamaan Crawfordin tilaamia esineitä. Kaikkia Schvindtin tilaamia esineitä ei saatu ostettua, joten mm. miehen puku, housut ja liivi tilattiin antrealaiselta räätäliltä. Väkiparran keräämien esineiden lisäksi Chicagoon lähetettiin muutamia muita esineitä. (Sihvo 1990.) Kerätyistä esineistä laadittiin lista, joka sisältää tiedot myös esineiden alkuperäisistä myyjistä (tätä tietoa ei yleensä sisällytetty osakuntalaisten aiemmin keräämiin esineisiin). Löydät kopion esinelistasta vaatteiden osalta tämän artikkelin lopusta. Jos juuri sinun sukulaistesi myymiä esineitä sattuu löytymään listalta, kannustan olemaan yhteydessä Smithsonianiin ja kysymään lisätietoja.

Myös pienempiä esinekokoelmia on päätynyt Yhdysvaltoihin. Azteekkitutkija Zelia (aka. Magdalena) Nuttall matkusti vuonna 1896 Venäjälle pennsylvanialaisen Penn Museumin edustajana. Hän keräsi museoon yli 400 esinettä, joista yli 300 on näytteillä Penn Museumin sivuilla – näistä parisen kymmentä on relevantteja karjalaisten pukujen kannalta. Kokoelma on tutustumisen arvoinen, sillä esineet on kuvattu kauniisti ja kummaltakin puolelta. Zelia Nuttallin vuonna 1896 hankkimia esineitä löytyy muutama myös San Fransiscosta – olen olettanut että nämä esineet on lahjoitettu museolle Nuttallin henkilökohtaisesta kokoelmasta tämän kuoleman jälkeen – sekä hänen itsensä lahjoittamana New Yorkista.

Leipzigin suomalainen kokoelma tuhoutui toisessa maailmansodassa

Leipzigin Museum für Völkerkundeen lähetettiin vuonna 1890 suomalaisen kokoelman aluksi 44 esineen kokoelma (Schvindt & Sirelius 1922, 21). Kun seuraa saksalaisten museokokoelmien liikkeitä 1900-luvulla, kokoelman olisi pitänyt päätyä Dresdeniin, Saksin osavaltion valtiollisiin kokoelmiin. Lähetin asiasta kyselyä Saksaan, eikä saamani vastaus ollut yllättävä: Theodor Schvindtin lähettämät yhteensä noin 80 esinettä tuhoutuivat ilmapommituksissa toisen maailmansodan aikana.

Siinäkö kaikki?

Mahdollisesti suomalaiskarjalaisia esineitä seikkailee maailmalla enemmänkin. Ranskalaisessa Quai Branly -museossa on sielläkin joitain suomalaisia esineitä. Oxfordilaisessa Pitt Rivers -museossa on yksi sortavalainen solki. Esimerkiksi British Museumin kokoelmasta vain puolet on saatavilla sähköisesti, tekstiilikokoelmissa on Suomesta tuotuja esineitä, ei kuitenkaan karjalaisia. Toivon että karjalaisesineitä putkahtelee esiin vielä lisää, kun museot päivittävät online-kokoelmiaan. Varsinkin Nordiska Museetin verkkokokoelmassa esineitä on vähemmän (seitsemisen kymmentä) mitä niitä museoiden kätköistä odottaisi kokonaisuudessaan löytyvän – ottaen huomioon että Schvindt lähetti pukuesineitä Ruotsiin ainakin kahdessa erässä.

Löydät kaikki esiin kaivamani vaate-esineet Pinterest-kokoelmasta.

En tutki järjestelmällisesti raja- ja itäkarjalaisia esineitä, mutta sattumalta huomasin että Eesti Rahva Muuseumista löytyy muutamat rajakarjalaiset kintaat (esim), ja muistini mukaan Nordiska Museetissa on Louis Sparren keräämiä itäkarjalaisia esineitä.

Liite: Smithsonianiin ostetut esineet

Huntu (2 kpl). Muolaa, Vuosalmi.
Naisen [sarka]viitta.
Naisen kostuli.
Punainen hame. Liisa Hyytiä, Muolaa, Pölläkkälä.
Ressiesiliina [punainen villaesiliina]. Mari Pasuri, Muolaa, Vuosalmi.
Naisen rekkopaita. Helena Kiljunen, Muolaa, Paakkola.
Rekkopaidan solki. Muolaa, Vuosalmi.
Kalsut. Anni ja Piatta Vaari, Muolaa, Vuosalmi.
Virsut. Helena Niukkanen, Valkjärvi, Päiväkivi.
Kostuli. Mari Pasuri, Muolaa, Vuosalmi.
Punainen hame. Tahvo Savolainen, Muolaa, Vuosalmi.
Ressiesiliina. Tuomas Pohjolainen, Valkjärvi, Uusikylä.
Rekkopaita. Anni ja Piatta Vaari, Muolaa, Vuosalmi.
Kalsut. Anni ja Piatta Vaari, Muolaa, Vuosalmi.
Säppäli. Räisälä.
Kostuli. Räisälä.
Naisen solki. Räisälä.
Naisen tankki. Räisälä.
Vironvyö. Antti Ruponen, Antrea, Kuivaniemi.
Vironvyö (2 kpl). Räisälä.
Säärsije. Yrjö Kymäläinen, Räisälä, Hytinlahti.
Säärsije (2 kpl). Tuomas Kotti, Räisälä, Lotinanpelto.
Viilivyö, kuudella laudalla tehty. Matti Ihalainen, Räisälä, Hytinlahti.
Pokramo.
Pokramo. Mikko Väkiparta, Räisälä, Hytinlahti.
Seinävyö. Mikko Väkiparta, Räisälä, Hytinlahti.
Pokramovyö ja vöyliset sisältäen kannattimet, veitsi, nielisputki, neulakotelo, rahakukkaro. Yrjö Kymäläinen, Räisälä, Hytinlahti.
Lukkovyö ja siinä riippuvat vöyliset.
Lapsen hursti, jossa lasta notkean puutangon nojassa tuuditettiin nukuksiin. Matti Ihalaisen vaimo, Räisälä, Hytinlahti.
Naisen rukkaset revonhäntäkauluksineen, alun perin Kaukolasta. Heikki Musakka, Räisälä, Hytinlahti.
Huntu ja sykeröt sisältäen punaiset palmikot ja vihreät tikutteet. Anni Hännikäinen, Antrea, Hännikkälä.
Naisen [sarka]viitta. Katri Kärpänen, Kirvu, Sairala.
Hame. Elli Anttonen, Kirvu, Sairala.
Nyytinkiesiliina. Katri Ovaska, Antrea, Liikola.
Esiliinan vyö. Katri Ovaska, Antrea, Liikola.
Naisen paita, jossa on hienommat yliset ja ruohtimiset alaset. Anni Arminen, Antrea, Liikola.
Paidan solki. Matti Ahtiainen, Antrea, Liikola.
Kalsut. Anni Arminen, Antrea, Liikola.
Vikkelsukat, villaiset. Katri Kopra, Kirvu.
Sormikkaat, villaiset. Juhana Kärpänen, Kirvu, Sariala.
Naisen viitta. Katrina Ollikkala, Antrea, Ollikkala.
Musta verkahelma hame. Matti Hännikäinen, Antrea, Vihiniemi.
Kuontainen esiliina. Maria Ruponen, Antrea, Kuivaniemi.
Naisen paita. Maria Hutri, Antrea, Variksela.
Paidan solki. Katrina Ollikkala, Antrea, Ollikkala.
Kalsut. Antrea, Vihiniemi.
Miehen viitta. Elli Antintytär Halakka, isältään perinyt, Antrea, Ollikkala.
Kintaat. Katrina Ollikkala, Antrea, Ollikkala.
Tuohisaappaat. Maria Karjalainen, Kirvu, Sairala.
Kuontainen esiliina. Maria Hutri, Antrea, Variksela.
Side (12 kpl). Vehkalahti.
Naisten uulattimet. Matti Vanhanen, Muolaa, Pölläkkälä.
Ressiesiliina. Muolaa, Paakkula.
Naisen kostel. Esko Kosto, Antrea, Liikola.
Naisen tankki. Antti Ahtiainen, Antrea, Liikola.
Naisen tankki. Vuorina vanha nyytinkiesiliina.
Naisen sukat. Anni Hännikäinen, Antrea, Hännikkälä.
Lappavyö. Esko Kosto, Antrea, Liikola.
Tuohitohvelit, Kirvu.
Tuohitohvelit, matalat. Kirvu.
Tuohitohvelit, lapsen. Kirvu.
Huopahattu. Antti Ahtiainen, Antrea, Liikola.
Liivit, teetetty. Antrea.
Pöksyt, teetetty. Antrea.
Paita. Esko Kosto, Antrea, Liikola.
Hukkarukkaset. Antrea.
Parkkirukkaset eli nahkarukkaset. Antrea.
Sukat, kinnasneulalla tehdyt, teetetty. Antrea.
Upokkaat eli saappaat. Antrea.
Harakka (3 kpl). Sakkola.
Suruharakka, Sakkola.
Suruharakan otsallinen. Sakkola.
Harakan lakimus (3 kpl). Sakkola. (Kaikki harakat ostettu Neoviukselta.)
Rekko ja kaulus paidasta.
Rekko. Sakkola
Käspyyhe eli pyyhinliina. Sakkola.
Naisen paulakengät. Räisälä.
Naisen paidan vaskisolki. Räisälä.
Hopeinen herttaperäsormus. Räisälä.
Pitkä naisen turkki, jonka reunat ovat lepänkuorella ruskeiksi painetut.

Lähteet

Heikel, Axel O. ” Ensimmäinen kansainvälinen, historiallisten ja nykyaikuisten pukujen näyttely Pietarissa talvella 1902—1903.” Suomen Museo, 1903:2.
Heikel, A. O. ”Kansatieteelliset kokoelmat Pietarissa.” Suomen Museo, 1910.
Schvindt, T. & Sirelius, U. T. Studentavdelningarnas etnografiska museum 1876–1893. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja XXXIII, 1922. Linkki.
Sihvo, Pirkko. “Suomalaisia ‘kansallisesineitä’ Washingtonissa.” Suomen museo, 1990.