Johdanto

Kannaksen Karjalassa suurin osa puvuissa käytetyistä kankaista oli kotikutoisia. Tavallisimpia kankaita kuten paitakankaita ja sarkaa kudottiin aika lailla joka talossa. Kotikutoisten kankaiden sidosvalikoima vieläpä monipuolistui 1900-luvulle tultaessa kutomakurssien myötä. Käsitöitä pidettiin merkkinä naisen kyvykkyydestä, joten kiinnostavaa on ettei 1800-luvun lähteistä ilmene, että kotikutoisten kankaiden käyttämiseen liittyi mitään häpeää suhteessa ostokankaisiin.

Itse tekeminen ei ole seurausta pelkästä ylpeydestä vaan myös pakosta. Kannaksen Karjalan varsinainen kansanpukuaika osuu kapeasti päällekkäin sen ajan kanssa, kun teollisia kankaita on ollut hyvin tarjolla. Painokankaita, verkaa ja samettia käytettiin säästeliäästi pukujen koristeena. Kun kokonaisia vaatteita alettiin valmistaa ostokankaista, ei niistä yleensä enää tehty perinteisen kannaslaisen kansanpuvun mukaisia. Sametin ja silkin käyttöä ei ole rajoittanut ainoastaan raha, vaan sen käyttöön rahvaan keskuudessa puututtiin myös ylellisyysasetuksilla.

Nykyisin tilanne on kääntynyt sikäli päälaelleen, että teolliset kankaat ovat halvempia ja paremmin saatavilla kuin kotikutoiset. Sen sijaan itse tekemistä arvostetaan edelleen, vaikka pukukankaiden itse kutominen on pienen piirin juttu.

Olen kerännyt tietoa ostokankaiden käyttämisestä historiallisissa kansanpuvuissa. Tässä artikkelissa esittelen veran käyttötapoja kansanpuvuissa. Sarja jatkuu myöhemmin esitellen painokankaita, ostonauhoja sekä ylellisyyskankaita silkkiä ja samettia.

Mitä verka on?

Kotikutoinen vanutettu villakangas on sarkaa, tehdasvalmisteinen vanutettu villa(palttina) taas verkaa. Verkaa on vanutettu niin paljon, että se ei purkaudu. Kun verka kuluu, saattaa sen palttinasidos tulla näkyviin. Mitä olen museovaatteiden verkoja päässyt hiplailemaan, on se ohutta, pehmeää ja tasalaatuista – sarka puolestaan on yleensä paksua, vähemmän pehmeää ja toisinaan myös vähemmän tasalaatuista. Kannaksen tekstiileissä käytetty verka on yleensä kirkkaan tomaatinpunaista eikä taita ainakaan kovin paljon siniseen. Myös keltaista, mustaa ja sinistä verkaa käytettiin.

Verkaa käytettiin yleisesti koristamaan sarkavaatteita tilkuiksi ja nauhoiksi leikattuna. Verka on kätevä kangas näihin koristeisiin, sillä sitä ei tarvitse päärmätä (Äyräpään kihlakunnassa ja Sakkolassa ja Raudussa hameiden helmaverkoja kuitenkin päärmättiin). Mainintoja kokonaan verasta tehdyistä vaatteista löytyy esimerkiksi Saleniuksen kertomuksesta vuodelta 1870. Kirjallisten lähteiden ja esineaineiston perusteella on kuitenkin selvää, että verkaa ei ollut varaa käyttää määrättömästi. Verkaa käytettiin arvokkaissa vaatteissa:

“[Hurstut]hameen helmaan ommellaan kolmea, toisinaan neljääki, tuumaa leveä liepeys punaisesta ostoverasta. Hameen liepeyden leveys näyttää, mistä arvosta hameh naisen päällä on; sillä sinisessä hameessa, jolla niinikään kirkossa käydään, ei liepeys ole muuta kuin puolta toista tuumaa leveä.” (Kirvu, Akiander 1852.)

Suomessakin oli verkakutomoita, mutta Kannaksella verkaa haettiin Pietarista (tieto Valkjärveltä, Muolaasta ja Antreasta: Vahter 1930, 6, 11; Vahter 1924, 2).

Nykyisin verkaa saa ostettua kansallispukukankaana. Vastaavaa kangasta saa myös tavallisista kangaskaupoista – sehän on tiivistä ohutta huopapintaista villapalttinaa. Olen ostanut ison satsin halpaa, ihan hyvää verkaa Eurokankaasta (Helsingin Kaisaniemen liike, tuote ei verkkokaupassa). Jos sinulla on hyviä kokemuksia verkkokaupoista, voit esim. jättää kommentin tähän artikkeliin. En ole testannut itse, mutta verkaa saa esimerkiksi Duodji Shopista ja ruotsalaisista kaupoista (kläde).

Hameen helmaverka

Yksiväristen sarkahameiden helmakoristeena käytettiin verkakaitaletta Jääsken, Käkisalmen, Äyräpään ja Rannan kihlakunnissa. Kolmesta edellisestä löytyy runsaasti aineistoa verkahelmahameiden käytöstä, Rannan kihlakunnasta hyvin vähän (maininta Koivistolta, Vahter 1924, 9 sekä maininta Uudeltakirkolta, Schvindt 1913, 105). Jääsken kihlakunnassa punaista verkaa käytettiin myös hurstuthameissa sekä olalle ripustettavissa hurstutvaatteissa. Pyhäjärvellä hameen helmaverkaa kutsuttiin listiksi (Schvindt 1913, 18) tai verkalistaksi (Vahter 1924, 7) . Joutsenon hameissa ei yleensä ollut verkaa (poikkeus tähän).

Eri värejä: Yleisimmin hameen helmaverka oli punainen. Äyräpään kihlakunnassa mustan tai sinisen hameen helmaverka oli punainen, mutta punaisessa hameessa keltainen. Andreas Haliniuksen mukaan Kirvussa punaisen hameen helmaverka oli 1800-luvun alussa sininen.

Eri tapoja: Helmaverkaa poimutettiin runsaasti Jääsken kihlakunnassa sekä Sakkolassa ja Raudussa. Käkisalmen kihlakunnan Kaukolassa, Räisälässä ja Käkisalmella sitä ei poimutettu ollenkaan, ainoastaan prässättiin muun hamekankaan mukana. Äyräpään kihlakunnassa verkaa saatettiin poimuttaa vähän. Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnan hameissa helmaverkaa ei ole päärmätty, Sakkolassa ja Raudussa sekä Äyräpään kihlakunnassa verassa on päärme. Nämä päätelmät perustuvat museohameisiin.

Kaikissa Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnan hameissa ei ole helmassa ostoverkaa. Helmakoristeena on käytetty myös kotikutoisia nauhoja, esimerkiksi hameissa EKME1392, Rautjärvi sekä KA807, Kaukola.

Koivistolla ja Kuolemajärvellä hurstuthameen helmaa koristaa leveä poikkiraitainen kaitale, jota Koivistolla kutsuttiin hurstuen teräksi. Osassa hameista koristeluun on käytetty näyttäviä kangaspakan päitä. Terä on saatettu kasata useammastakin erikuosisesta kaitaleesta. Kaikissa Koiviston tyyppisissä hurstuthameissa ei ole ostokangasta helmassa, esimerkiksi hameissa KA3631, Koivisto ja K7173:1, Kuolemajärvi helmarimpsu näyttää kotikutoiselta.

Verka päähineissä

Pinteliin käytettiin silkkiä mutta myös verkaa. Rautjärveltä mainitaan muistitietona, että tyttöjen käyttämä päähine tehtiin noin 13–14 cm leveästä punaisesta verkakaitaleesta (Jurva 1960). Schvindtin mukaan nauhaa kutsuttiin silkiksi, vaikka se olikin verkaa (1913, 152). Leveä tytön päänauha on kuvattu Magnus von Wrightin piirroksessa Ruokolahdelta.

Säppäliä käytettiin viimeisimmäksi Käkisalmen, Äyräpään ja Rannan kihlakunnissa. Myös Jääsken kihlakunnassa käytettiin säppäliä 1800-luvun alussa (Halinius). Kaikki näkemäni museosäppälit ovat punaverkaisia. Halinius mainitsee, että 1800-luvun alussa vanhat naimattomat naiset käyttivät Kirvussa siniverkaista säppäliä.

Äyräpään ja Rannan kihlakunnissa punaista verkaa käytettiin sykeröiden käärimiseen. Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnissa sykeröihin käytettiin pirtanauhaa.

Äyräpään kihlakunnassa ripille pääsystä alkaen tytön hiukset käärittiin palmikoksi kutsutuilla verkakaistaleilla takaraivolle (Schvindt 1913, 91). Valkjärveltä kerrotaan: “Ripillä kävijät tytöt, jotka siihen asti olivat käyneet levällä päin, alkoivat kääriä hiuksensa, punaisen veran väliin, paksuun tumpuraan niskasta ylöspäin. Verkapalmikon päät jäivät riippumaan noin kahta vaaksaa niskasta hartioille.” (Salenius 1870, 36.) Schvindtin mukaan Kivennavan savakkopuvussa tytöillä oli sykeröiden muodostaman nupun ympärillä punainen verka (1913, 103).

Koivistolaisissa sykeröissä [kuva alla] hiukset on todennäköisesti kääritty verkasuikaleella. Kuolemajärvellä “tyttöjen palmikot tehtiin siten, että punainen verkakaistale halaistiin vähän vinoon, näin syntyneet kapeammat päät ommeltiin yhteen ja kierrettiin hiuksien ympäri sykeröiksi” (Schvindt 1913, 125-126).

Koivistolla käärittiin vaimon hunnun ympärille punainen verka. 1850-luvulla syntynyt emäntä kertoi Patalan kylästä, että nuorena hänellä oli verkaa hunnussa, mutta tuolloin 1920-luvulla sitä ei enää käytetty (Vahter 1924, 8–9.) Koivistolta on myös tieto, että morsiamet käyttivät punaista verkaa hunnun päällä (ibid, 10). Hunnun päällä on muuallakin saatettu käyttää värillistä huivia, mutta tällainen hunnun ympärille tarkoitettu verkakaitale on ominainen Koivistolle.

Sarkaviitan koristeet

Sarkaviitan kaulusta tai sepalusta koristeltiin punaisella veralla Jääsken, Äyräpään ja Rannan kihlakunnissa sekä Käkisalmen kihlakuntaan kuuluneessa Sakkolassa ja Pyhäjärvellä. Kuolemajärvellä käytettiin punaista verkaa myös hihojen koristeena, ja punaisen veran lisäksi kauluksessa oli mustaa verkaa (Vahter 1924, 10). Pyhäjärven verkakoristeisista viitoista on vähän tietoa, mutta Schvindt mainitsee ne (1913, 19). Miesten viitoissa punaista verkaa käytettiin ainakin Koivistolla (Sirelius 1915, 190).

Kostulit on tyypillisemmin koristeltu kirjomalla kuin verkalisäyksin. Metsäpirtin Vaskelasta on maininta, että kosteleissa oli punaiset verkakaulukset, ei kirjailuja (Vahter 1930, 3). Schvindt mainitsee kirjassaan (1913) pariin otteeseen myös verkapäällysteiset turkit sekä miesten verkatakit.

Tankin koristeet

Jääsken kihlakunnassa erityisesti Ruokolahdella ja Rautjärvellä verkaa on käytetty tankin etuliepeiden ja kaula-aukon koristeluun sekä kiinnityshakasten alla. Käkisalmen kihlakunnan tankeissa käytettiin veran sijaan punaista koittanaa. Muuallakin kannaksella käytettiin erilaisia tankkeja, myös hihallisia, mutta niistä on säilynyt tietoa vähemmän.

Joutsenossa käytettiin kansanpukuajan lopussa paljon sinisiä koristeita, kun ympäröivissä pitäjissä koristusten yleisin väri oli punainen. Alla kuvattu liivi (REM 3054-6 ) on todennäköisesti joutsenolainen, ja siinä liepeitä koristaa sininen nauha tai verka.

Hameen hartuukset

Hartuushameen hameosa tehtiin kotikutoisesta sarasta, hartuukset verasta. Hartuuksien kanttaamiseen käytettiin usein ostonauhaa tai painokangasta. Hartuukset olivat eri väriset kuin hamekangas. Käkisalmelta on Finnassa yksi hartuushame, musta ja hartuukset punaista verkaa. Sakkolasta ja Raudusta on Finnassa kolme hametta (KA3339, KA221, KA220), joissa hameosa on sininen ja hartuukset punaiset, sekä kaksi hametta (KA218 ja KA219), joissa hameosa on punainen ja hartuukset mustat/ruskeat.

Muuallakin Kannaksella on saatettu käyttää hartuushameita. Kirvusta on maininta 1800-luvun alusta, että hartuukset olivat sinistä tai valkoista kangasta (Halinius).

Tinavyöt

Viimeiseksi haluan esitellä melko poikkeuslaatuisen tavan käyttää verkaa: tinavyöt. Niitä käytettiin ainakin Jääsken kihlakunnassa.

Tinavöitä on Finnassa ainoastaan Joutsenosta, lisäksi joutsenolaisesta tinavyöstä on piirros Severin Falkmanin kirjassa. Schvindtin mukaan Ruokolahdellakin käytettiin 1800-luvun alussa tinavöitä. Tinavyöstä hän kertoo, että se oli kahden sormen levyinen nahkahihna, jonka päälle oli pantu noin 7 cm leveä alkujaan sininen ja myöhemmin punainen verka, ja sen päälle kotona valetut tinanastat. (Schvindt 1913, 154.)

Muita käyttötapoja

Punaverkaa käytettiin myös villaisten talviesiliinojen koristeena Äyräpään kihlakunnassa. En ottanut niitä käsittelyyn tässä, sillä aion katsoa näitä esiliinoja tarkemmin ostonauhojen yhteydessä. Lisäksi verkaa on saatettu käyttää vyöllisissä.

Paljon käyttötarkoituksia siis!

Nykyisin on varmaan helpompaa löytää verkaa kuin sarkaa. Voisiko verkaa käyttää saran korvikkeena vaikkapa liiveissä ja hameissa? Minun mielestäni verka sopii erinomaisesti esimerkiksi Jääsken kihlakunnan tankkeihin. Käytettiinhän verkaa hameen hartuuksissakin joten miksei myös liiveissä. Tankkiliivit ovat joka tapauksessa usein vuoritettuja, joten veran ohuus ei haittaa. Hameessa saattaisin myös käyttää verkaa, mutta ainoastaan todellisessa juhlahameessa, sillä arkikäytössä hamekangas joutuu kovemmalle kulutukselle kuin liivissä. Sarkaviitat kuitenkin tehdään sarasta syystä: niissä ei ole vuorta, joten kankaan pitää olla tosi ryhdikästä.

Lähteet

Akiander, Matthias. Naisien waateh-parresta Jääskessä. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1852. Linkki.
Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön. Linkki.
Jurva, Mirjam. Tiedot koottu Rautjärven kansallispuvun suunnittelun yhteydessä. Käsikirjoitus, Museovirasto, 1960.
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin. Museovirasto, 1984.
Salenius, J. M. Walkjärwen pitäjän kertomus. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1870. Linkki.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Vahter, Tyyni. ”Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Museovirasto käsikirjoitus 300403, 1924.
Vahter, Tyyni. ” Metsäpirtin, Muolaan, Raudun ja Valkjärven naisten käsitöistä”. Museovirasto, käsikirjoitus 300409, 1930.

Artikkelikuva: LHMVHMAE2599:1012

REM: Venäjän etnografinen museo; KA/K/KK: Kansallismuseo, Museovirasto; LHMVHMAE: Lahden museot; EKME: Etelä-Karjalan museo

Seuraavana sarjassa:

Kuviopuuvilla Kannaksen kansanpuvuissa