Karjalaisia pukuja Moskovassa v. 1867

Taannoisessa artikkelissani Karjalaisia pukuja ulkomaisissa museoissa julkaisin kuvat kolmesta mannekiinista Koiviston, Jääsken ja Jääsken miehen kansanpuvuissa. Nämä puvut ovat yksiä varhaiten museoituja, säilyneitä karjalaisia asukokonaisuuksia, sillä Suomessa kansanpukuja alettiin laajassa mittakaavassa kerätä vasta 1870-luvun puolella.

Puvut keräytti Suomen silloinen (1866–1881) kenraalikuvernööri Nikolai Vladimirovich Adlerberg. Ne olivat osa laajempaa pukuesineiden kokoelmaa Suomen suurruhtinaskunnan alueelta. Puvut olivat:

4 kpl Viipurin pitäjä
2 kpl Koivisto
2 kpl Antrea
2 kpl Jääski
1 kpl Kaukola, naisen puku
4 kpl Vaasa.

Venäjän etnografisen museon mukaan puvun kerättiin varta vasten Moskovan vuoden 1867 kansatieteellistä näyttelyä varten, mikä kuulostaakin todennäköiseltä, sillä Adlerberg oli aloittanut toimessaan vasta edellisenä vuonna.

Moskovan kansatieteellinen näyttely 1867

Adlerberg lahjoitti pukukokonaisuudet Moskovassa vuonna 1867 järjestettyyn kansatieteellisen näyttelyyn. Näyttelyssä esiteltiin melkein 300 kansanpukua, enimmäkseen Venäjän keisarikunnan alueelta. Tällainen näyttely oli pienille kansoille kaksiteräinen miekka: toisaalta se oli mahdollisuus näkyä, toisaalta se oli osoitus alamaisuudesta. Venäjän eri aikoina harjoittama etnopolitiikka olisikin muuten erittäin mielenkiintoinen tutkimuskohde sellaiselle, jolla riittää venäjäntaito perehtyä lähteisiin.

Vuonna 1887 Adlerbergin asukokonaisuuksista oli tallella Jääskeläinen naisen ja miehen puku sekä koivistolainen naisen puku, muistakin puvuista oli säilynyt ainakin yksittäisiä osia. Tämänhetkisen käsitykseni mukaan vain kolmesta karjalaisesta asusta (mainitut säilyneet puvut) on olemassa valokuva, mutta koska museokokoelmissa pitäisi olla yhteensä 262 valokuvaa mannekiineista, ehkä kuvia löytyy vielä lisää.

Näyttelyssä mannekiinit aseteltiin dioraamoihin, joista muutamasta näet kuvat alla. Tein parhaani jäljittääkseni karjalaisten pukujen matkaa Moskovassa, mutta tulokset olivat laihoja. Näyttelykirjassa suomalaiset oli sijoitettu “ulkomaalaisten heimojen” luokkaan, jossa olivat omina ryhminään myös mm. aleutit, jakutit, tunguusit, burjatit, samojedit, virolaiset, liettualaiset, ostjakit, tataarit, tseremissit, mordvat, tsuvassit, bashkiirit, kirgiisit, kalmikit, turkmeenit, tadzikit, kaukaasialaiset, romanit ja moldovalaiset… [sic] Näitä ei-slaavilaisia kansoja esitteli yhteensä 116 mannekiinia (ks. REMin artikkeli). Kiinnostavaa kyllä, suomalaisten ja “lappalaisten” muodostaman ryhmän kohdalla on mainittu ainoastaan kaksi mannekiinia, yksi “lappalainen” ja yksi “suomalainen” nainen, joista suomalainen on kuvauksen perusteella inkerikko. Näyttelykirjan mukaan mannekiinipari oli aseteltu suomiljööseen, jossa oli kasveja Arkangelin provinssista ja Pietarin ympäristöstä. Tästä dioraamasta ei ole säilynyt kuvaa. Lähin mitä pääsin on kuva vuoden 1879 etnografisen näyttelyn saamelaisryhmästä.

Onko siis niin, että Adlerbergin lähettämät puvut eivät koskaan päätyneet näytteille asti? Näin ymmärtäisin näyttelykirjan perusteella. Jos lasketaan paljonko näyttelyssä oli pukunukkeja ja montako kansaa oli edustettuna, olisikin epätodennäköistä että suomensukuisia kansoja olisikaan ollut edustettuna kovin montaa. Toisaalta Adlerbergin lähettämät asukokonaisuudet kuvattiin samantyylisten mannekiinien päällä kuin mitä näyttelyssä käytettiin.

Mannekiineja vuoden 1867 etnografisessa näyttelyssä Moskovassa (kuvaa Suomen osastosta ei ole säilynyt). Albumi “Ethnographic exhibition of 1867 in Moscow”.

Moskovan kansatieteellisen näyttelyn jälkeen kansanpuvuista muodostettiin kokoelma, joka kulki osaston johtajan Vladimir Dashkovin nimellä. Vuonna 1923 kokoelma siirrettiin Neuvostokansojen museoon, sekin Moskovassa, ja vuonna Pietariin 1948 Valtion etnografiseen museoon, joka nykyään tunnetaan Venäjän etnografisena museona. Tämä selviää REMin julkaisemasta artikkelista sekä vertaamalla mannekiineja REMin nykyisiin kokoelmiin.

*Dashkovin museo, ”Moscow Public and Rumyantsev Museums”. Kuva: Mitreiter 1881, linkki.*

Karjalaiset asut syynissä

Aivan ensin täytyy todeta, että Adlerbergillä (tai hänen avustajillaan) ja/tai Moskovan näyttelyn kokoajilla joko ei ole ollut täsmällistä tietämystä karjalaisista kansanpuvuista tai yksityiskohtia ei pidetty merkityksellisinä. Pukukokonaisuuksista löytyy nimittäin virheitä.

Kuvassa alla on kuvatekstin mukaan syrjääninaisen puku. Näyttääkö teistäkin esiliina tutulta? Lyhyen googlaamisen perusteella uskallan sanoa, että raitaesiliinat eivät ole komien puvuille ominaisia. Kuvan esiliina on selvää Jääsken kihlakunnan tyyliä, ja löydätte saman esiliinan tämän artikkelin loppupuolelta suomalaisesineiden joukosta. Halusin näyttää tämän kokonaisuuden teille johdantona siihen, että mallinukkejen ylle puetut asukokonaisuudet eivät välttämättä ole kovin tarkkoja.

Potretit mannekiineista on kuvannut Moskovassa toiminut tanskalaisvalokuvaaja Torvard Mitreirer.

*Kuvan alle on kirjoitettu “syrjääni”. Esiliina on jääskeläistä tyyliä, ja näet täsmälleen saman esiliinan (*REM 8762-31035*) värikuvassa artikkelin loppupuolella*.

Katsotaan ensin jääskeläisen vaimon pukua. Kokonaisvaikutelma on autenttinen. Huntu on puettu hassusti, mutta näin hunnulle usein käy museokokoelmissa. Hunnun sisällä näkyy olevan rautarengas, mikä lienee asennettu paikoilleen museossa pukemisen helpottamiseksi. Mannekiinilla hunnun alle on jätetty näkyviin musta pinteli, ja tällä tavoin ei tietenkään normaalisti menetelty. Mutta ymmärrän, että myös pinteli haluttiin saada näkyville.

Vaimolla kädessään oleva nästyyki on kiinnostava esine: en tunnista sen tyyliä. En ole koskaan nähnyt jääskeläistä nästyykiä, joten ehkäpä se todella on Jääskestä. Äyräpään kihlakunnan nästyykit olivat yleensä suorakulmaisia ja Käkisalmen kihlakunnan neliön muotoisia, siis kuten tämä tässä. Kaikki näkemäni Käkisalmen nästyykit ovat kuitenkin olleet toisin koristeltuja ja useimmiten niiden reunaa koristavat lankahapsut.

Jääskeläinen vaimon puku. Samat esineet löytyvät REMin kokoelmista: nyytinkiesiliina REM 8762-31036, sarkaviitta REM 8762-31043, lasihelmet REM 8762-31051, nästyyki REM 8762-31055, tankki REM 8762-33590. Mahdollisesti samoja esineitä ovat huntu REM 8762-31062, paita REM 8762-31025 ja ruohikenkä REM 8762-31014.

Koivistolaisen vaimon asu on vähemmän autenttinen. Huntu on Jääsken tyylinen, samoin hurstuthame. Koiviston ja Jääsken pukujen osat ovat olleet vähän sekaisin jo Suomesta lähetettäessä: yhdessä Seifertin Viipurissa ottamista kuvista näette, että kyseinen hurstuthame on puettu sekaisin koivistolaisten vaatekappaleiden kanssa.

Aidosti koivistolaista asukokonaisuudessa on rekkopaita, sarkaviitta, esiliina ja kirjoneulesormikkaat. Kaikkia näitä säilytetään nykyään Venäjän etnografisessa museossa. Kirjoneulesormikkaat, rekkopaita ja sarkaviitta ovat suurin piirtein niin koivistolaisia kuin mahdollista. Esiliina muistuttaa kyllä Koiviston esiliinoja, mutta se saattaa olla Kuolemanjärveltäkin.

Koivistolainen vaimon puku (huntu ja hurstuthame Jääsken tyyliä): sormikkaat REM 8762-31017, rekkopaita REM 8762-31021, hurstuthame REM 8762-31029, esiliina REM 8762-31037, sarkaviitta REM 8762-31041, lasihelmet REM 8762-31050.

Miesten pukuja on säilynyt vähemmän kuin naisten pukuja, ja paikallista vaihtelua on vähemmän kuin naisilla. Miestenvaatteista on näistä syistä vaikeampi päätellä niiden kotipitäjää. Siitäkin huolimatta voin satavarmana sanoa, että miesmannekiinille puetut helavyö ja huopahattu eivät ole karjalaisia. Valkoinen sarkaviitta ja tummansininen takki (jäntrikki?) ovat karjalaistyylisiä mutta eivät uniikkeja yhdellekään pitäjälle. REMin mukaan mannekiinilla on yllään Jääsken miehen puku, mutta vaatekappaleista tätä ei voi päätellä.

*Helavyö ja hattu eivät ole karjalaista tyyliä. helavyö REM 8762-31007 sarkaviitta REM 8762-31009, takki REM 8762-31011*

Muita vaatekappaleita vuodelta 1867

Miksi yksi venäläinen näyttely on niin merkittävä? Minulle pukututkijana merkitys on siinä, että Moskovaan lähetetyt Adlerbergin esineet ovat olleet käytössä myöhäisintään vuonna 1867. Se on hieman aiemmin kuin suurimman osan Suomen Kansallismuseon esineiden tapauksessa, joista valtaosan kohdalla on ilmoitettu hankkimisajankohdaksi aikaisintaan 1880- tai 1890-luku. Ero on vain parikymmentä vuotta, mutta arvostan tätäkin vähää.

Noin puolet vanhasta Neuvostokansojen museon karjalaiskokoelmasta on kuvattu mannekiinien päällä tai esineiden hankkimisajankohta voidaan muutoin vahvistaa olevan 1867. Olisi houkuttelevaa olettaa, että loputkin Neuvostokansojen museon karjalaisvaatteet ovat peräisin samasta Adlerbergin kokoelmasta vuodelta 1867. Varmaa se ei ole. Pidän kuitenkin todennäköisenä, että suurin osa näistä esineistä on hankittu kyseisenä vuonna.

Kuvissa alla ovat loputkin Neuvostokansojen museon esineet, jotka ovat lähekkäisillä arkistonumeroilla ja siten todennäköisesti tulleet samassa kokoelmassa. Osa on Adlerbergin kokoelmaa vuodelta 1867, osan kohdalla se ei ole varmaa. Jos haluat tutkailla kokoelmaa tarkemmin, muutamat vaatteista löytyvät REMin sivuilta myös ilman VPN:ää.

Lähteet

The Russian Museum of Ethnography. “Adlerberg Nikolay Vladimirovich.” Päiväämätön. Linkki.

Käsityöt

Jääsken ja Koiviston pukuja 1860-luvun studiovalokuvissa

Jos olet tutkinut jääskeläisiä kansanpukuja, olet varmasti törmännyt Michael Seifertin valokuvastudiossa 1860-luvulla otettuun kuvasarjaan. Kuvissa miehet sekä naiset poseeraavat Koiviston ja Jääsken tyylisissä kansanpuvuissa. On luonnollista, että kuvasarjaan törmää usein, sillä kuvat ovat varhaisimmat aidoista eteläkarjalaisista kansanpuvuista otetut. Edes 1800-luvun loppupuolelta ei meinaa löytyä kuvamateriaalia: yksityiskokoelmissa kuvia saattaa olla, mutta Finnassa niitä on hirveän vähän.

Päällisin puolin vaikuttaa siltä, että kuvattavat ovat pukeutuneet omiin tavallisiin juhlapukuihinsa. Pitkien tutkimusten jälkeen tulin kuitenkin tulokseen, että todennäköisesti pukukokonaisuudet eivät ole mallien omia. Siksi en käyttäisi (enää) näitä kuvia lähteenä sille, miten kansanpukuja on käytetty ja mikä on vaatteen oikea istuvuus. Ehkä merkittävin kysymys on liittynyt vaatteiden käyttämiseen sekaisin esimerkiksi muuton tai avioliiton takia.

1867 Jääsken vaatteita, mutta huntu puuttuu. Sarkaviitta, hurstuthame, nyytinkiesiliina. KK990:1.

Koiviston ja Jääsken vaatteita on puettu sekaisin

Outoa kuvasarjassa on, että Koiviston ja Jääsken tyylisiä vaatteita on puettu sekaisin ja että eri valokuvissa samat henkilöt näyttävät esittelevän koivistolaisia sekä jääskeläisiä vaatteita. Kuvassa alla naisella on sekaisin Koiviston ja Jääsken tyylisiä vaatteita:

Yhdessä Seifertin koivistolaisia ja jääskeläisiä vaatteita esittelevän kuvasarjan kuvassa koivistolaisia ja jääskeläisiä vaatekappaleita on yhdistetty toisiinsa. Päässä näyttäisi olevan sykeröt sekä todennäköisesti säppäli ja ne näyttävät olevan koivistolaista tyyliä. Kostuli ja juhlasormikkaat ovat varmasti koivistolaista tyyliä, esiliina ja hurstuthame varmasti jääskeläistä tyyliä.

Ja väittäisin, että sekä naisten että miesten kuvissa saman mallin yllä nähdään sekä jääskeläinen että koivistolainen pukukokonaisuus.

*Kuvissa (4) ja (5) näyttäisi minun silmään olevan sama henkilö, ja samoin (2) ja (3) ovat keskenään hyvin saman näköiset.*

*(1) ja (2) lienevät sama henkilö, samoin (3), (4) ja (5).*

Kansanpuvut eivät ehkä olekaan mallien omia

Seifertin kuvat ovat peräisin ajalta, jolloin Suomessa ei vielä juurikaan kerätty kansanpukuja. Siksi olen aina olettanut pukujen olleen edelleen käytössä olevia kansanpukuja, ei museopukuja. Miten ne voisivatkaan olla museovaatteita, jos museointia ei vielä harrastettu?

Todennäköisimpänä selityksenä pidin pitkään sitä, että osa kuvattavista oli alun perin koivistolaistaustaisia, muuttanut sieltä Jääskeen ja ottanut osia jääskeläisestä puvusta käyttöön. Toisaalta olen pitänyt mahdollisena, että Seifert osti kansanpukuja ja otti niistä mallien kanssa kuvat myydäkseen niitä turisteille. Tämä vaikutti mahdolliselta, sillä myöhemmistä Seifertin kuvista on painettu postikortteja. Ajateltavissa olisi myös, että Seifert on saanut malleiksi ryhmän jääskeläisiä, jotka ovat esiintyneet omissa autenttisissa puvuissaan, mutta Seifertin pyynnöstä sovittaneet päälle myös koivistolaisia vaatekappaleita (ks. kuva alla).

Vaikka Seifertin valokuvien kansanpuvut päällisin puolin näyttävät siltä miltä niiden kuuluisikin, muutama yksityiskohta puvuissa on kiinnittänyt huomioni. Merkittävin näistä havainnoista on se, että yhdellä naismalleista ei ole huntua Jääsken puvun kanssa. Jos puku olisi naisen oma, hän aivan varmasti käyttäisi sen kanssa huntua tai edes huivia. Sen sijaan se että irtotasku on puettu sarkaviitan päälle ei suoranaisesti ole todiste puvun “epäaitoudesta”. Voisi esimerkiksi kuvitella, että valokuvaaja on pyytänyt jättämään kauniin pussukan näkyville valokuvaa varten. Lisää kiinnostavia yksityiskohtia:

Naisella ei ole vaimon eikä sen puoleen neidonkaan päähinettä.

Seifertin kuvien puvut lähetettiin Moskovaan

Minua pitkään askarruttaneet Seifertin studiovalokuvat saivat lisävalotusta, kun törmäsin Moskovan vuoden 1867 kansatieteellistä näyttelyä varten kerättyihin karjalaisiin pukuihin. Osa vaatteista näytti… melko samalta? Tässä esitellyt museovaatteet ovat nykyisin Venäjän etnografisessa museossa (REM) ja todennäköisesti alkujaan Nikolai Vladimirovich Adlerbergin keräämästä pukukokoelmasta.

Seifertin kuvat ovat sen verran sumeita, että hyvin harvan vaatekappaleen tapauksessa voi vetää varman yhtä kuin -päätelmän. Mutta nämä irtotaskut ovat niin yhdennäköisiä, että niiden on pakko olla sama tasku. Kiinnitäkää huomiota ristikkonauhaan sekä painokankaan kuosiin:

Jääskeläinen kansanpuvun irtotasku vanhassa valokuvassa ja museossa. — *Vertailu Seifertin valokuvan ja irtotaskun (REM 8762-31039*) *välillä.* *Kirjavan puuvillakankaan kuviot paljastavat, että kyseessä on tismalleen sama tasku.*

Myös tästä olen varma: Venäjän etnografisessa museossa oleva esiliina on sama kuin Seifertin kuvissa. Seifertin kuvissa sama esiliina esiintyy kahden mallin päällä.

*Venäläisen museon esiliina (REM 8762-31034) ja sama esiliina kahden eri mallin päällä Seifertin valokuvissa.* *Nyytinkien potrukkeet ovat täsmälleen samanlaiset ja samoilla paikoilla.*

Kolmas varma vastaavuus on tämä koivistolainen esiliina. Mustavalkokuvassa kaikki värit eivät erotu, mutta verkakaitaleet, hapsut ja nyytinkikaitale näkyvät juuri oikeilla paikoillaan:

*Koivistolainen esiliina Seifertin kuvassa ja sama esiliina (REM 8762-31037) Venäjän etnografisessa museossa.*

Monien muidenkin vaatekappaleiden kohdalla löytyy yhdennäköisyyttä. Näissä tapauksissa en ole satavarma, että kyse todella on samasta vaatekappaleesta. Pidän sitä kuitenkin todennäköisenä:

Jäntrikin tyylinen miehen päällysvaate REM 8762-31011

Mitä siitä, että Seifertin kuvaamat asut ovat päätyneet moskovalaiseen museoon? Löydös on merkittävä kahdesta syystä: Ensinnäkin, tiedämme nyt varmasti että kyseiset museoesineet on valmistettu viimeistään vuonna 1867. Suurin osa museoiden kokoelmissa olevista esineistä on kerätty vasta 1880-luvulla tai myöhemmin, eikä esineiden valmistusvuodesta ole säilynyt tietoa. Siten kaikki tieto joka rajaa vaatteiden valmistusajankohtaa on arvokasta, kun tutkitaan kansanpuvun kehitystä.

Tieto että puvut päätyivät museoon auttaa hahmottamaan kuvaustilannetta. Kuvattujen pukujen osia päätyi heti kuvausvuonna kenraalikuvernööri Adlerbergin pukukokoelmaan. Tämän takia pidän todennäköisimpänä selityksenä kuville, että Adlerbergin asialle lähettämä henkilö on keräillyt kansanpukuja Jääskestä, Koivistolta ja muualta, ja jostain syystä osa kerätyistä vaatteista on kuvautettu Viipurissa ennen Moskovaan lähettämistä. Joko kuvaustilanteessa ei ollut mukana ketään pukuihin syvällisesti perehtynyttä tai sitten yksityiskohtia ei pidetty niin tärkeinä, mutta vaatekappaleita on joka tapauksessa yhdistelty tavalla, joka ei ole tavanomainen.

Eli siis, Seifertin kuvissa näkyy hienosti, miltä eräät kansanpuvun vaatekappaleet näyttävät päälle puettuina. Kuvia ei kuitenkaan voi käyttää lähteenä vastatessa kysymyksiin, voitiinko eri pitäjäpukujen vaatekappaleita käyttää yhdessä, miten vaatteen kuului istua päällä tai minkälaisia kansanpukuja käytettiin vuonna 1867.

Kuka Michael Seifert oli?

Michael Seifert oli yksi ensimmäisiä Viipurissa toimineita valokuvaajia. Enimmäkseen häneltä on säilynyt Viipuri-kuvia sekä muotokuvia silmäätekevistä. Häneltä tunnetaan esimerkiksi panoraamakuva Viipurista vuodelta 1865. Tässä artikkelissa esitellyn kuvasarjan lisäksi Seifert otti muutamia muitakin kansanpukukuvia: kuvat hyvin autenttisista kuolemajärveläisen ja joutsenolaisen vaimon vaatteenparsista sekä kuvan joutsenolaisesta miehestä.

Viimeistään 1874, Kuolemajärven vaatteita. KK19:1. Tässä kuvassa näkyy hienosti hunnun muoto sekä lyhyt lammasturkki sarkaviitan alla. Usein lyhyet turkit olivat työturkkeja, mutta juuri Kuolemajärveltä en löytänyt tietoa naisten turkkien tyypillisestä pituudesta. Samasta mallista myös sivukuva KK998:2 ja takakuva KK998:3.

Toisintoja Seifertin kuvista

Sirouy, A., piirros, Laplante, kaivertaja. 1878 *Types et costumes de la Finlande*, suomalaisia ja suomalaista puvustoa. KK3909.1

Käsityöt

Kertomus miehen puvusta Uudellakirkolla (1902)

Samuli Paulaharju meni vuonna 1901 kansakouluopettajaksi Uudellekirkolle. Seuraava kuvaus perustuu uusikirkkolaisen Maria Haapasen (s. 1843) kertomukseen. Bannerikuvassa on Maria Haapanen itse, Samuli Paulaharjun kuvaamana ( ks. toinenkin kuva Haapasesta Finnassa). Osa Haapasen kertomuksessa käsittelee kertomisajankohtaa (1902), osa menneitä aikoja. Paulaharju ei täsmennä, perustaako Haapanen tietonsa omaan kokemukseen vai kuulemaansa. Haapasen syntymävuoden perusteella hänellä saattaisi arvella olleen luotettavaa omakohtaista muistitietoa 1850-luvun alusta alkaen.

Poimintoina sisällöstä nostaisin esiin maininnat miehen rekkopaidasta sekä mekosta:

En osaa kuvauksen perusteella päätellä, minkälainen miehen “rekkopaita” on ollut: onko rekko ollut siinä samanlainen kuin naisten paidoissa. Ainut toinen löytämäni maininta miesten rekkopaidoista on Pyhäjärveltä (Anni Kiiver: “Rekkopaita oli vain miehillä, siinä oli erilainen lappu leuan alla ja se oli kirjailtu eril. kirjavilla väreillä.” Arponen 1932)

Haapasen kuvaama miehen mekko oli umpinainen. Mahdollisesti Haapanen viittaa vanhaan miesten työvaatteeseen, jollainen mainitaan Raudusta (Vahter 1930, 45). Naapurissa Koivistolla mekolla tarkoitettiin kostulin tyylistä edestä avointa vaatetta (Sirelius 1915, 188; KA3680 ja KA3681).

Uudenkirkon miehen pukua koskevien tietojen vahvistaminen muista lähteistä ei ole mahdollista. Tai ainakaan tällä hetkellä tiedossani ei ole lähteitä joista tarkistaa. Schvindt (1913) perustaa tietonsa juuri Paulaharjun käsikirjoitukseen, ja näin tekee todennäköisesti myös Sirelius (1915) tosin nimiä mainitsematta. Hajatiedoista “V. R. Smedbergin” päiväämättömässä käsikirjoituksessa kerrotaan, että Uudenkirkon äyrämöiset sekä miehet että naiset käyttävät päällysvaatteena pitkää valkoista kostulia. Koska tietoa on näin vähän, voi Maria Haapasen antamien tietojen sanoa olevan ainutlaatuisia ja siinä erittäin arvokkaita – toisaalta tietojen totuudenmukaisuutta ei voida vahvistaa.

Alkuperäinen käsikirjoitus on toistettu tässä mahdollisimman tarkkaan. Jos olen itse lisännyt tekstiin jotain, on se hakasulkeissa tai erillisessä kappaleessa punertavalla taustalla (tavallisissa sulkeissa on Paulaharjun omia lisäyksiä). Lisäsin selityksiä joihinkin termeihin, ja lisää Uudenkirkon murresanoja löydät tästä listasta. En ole tehnyt muutoksia kieleen tai oikeinkirjoitukseen. Väliotsikot, kursivoinnit ja lihavoinnit eivät täysin seuraa alkuperäistä.

Käsikirjoituksen kopio alkaa tästä.

Paulaharju, Samuli. ”Esitys miehen puvuista Uudellakirkolla. Viip. lääni.” SKS Käsikirjoitus E58, 28 sivua, 1902.

Seuraavat tiedot kirjoitettiin muistiin keväällä 1902 Haapas-Marin [Maria Haapasen] kertomuksen mukaan.

Paita

Ennen käytettiin arkipaitana avohihaista rekkopaitaa. Se oli tehty kotikutoisesta ruohtimisesta kankaasta, johon oli lankoja käytetty 2 ”piirakkoo” [piinrakoon]. Pellavat oli tietysti itse keträtty. Paidassa oli miehustimet, joissa oli päätä varten reikä pää(n)tie. Pääntien ympärillä oli poimuloi. Hihat olivat yhdestä kappaleesta. Kainalon alla neliskulmainen tilkku, armospelti. Kaulus oli suora kaksinkertainen pari tuumaa leveä siinä yksi nappi paitanappi. Ennen tavattiin paitanapit valaa tinasta. Puuhun koverrettiin kuva, kaava ja siihen valettiin. Kauluksen vieressä oli neliskolkkanen olkatilkku. Pääntiestä alaspäin rinnan edessä oli halkeama sepalus. Kaulukseen ommeltiin punaisella rihmalla aina n. parin tuuman etäisyydellä toisistaan tähtii. Napinreikä lenkki tehtiin siten että veitsellä painettiin reikä, jonka reunat ommeltiin etteivät päässeet ”vieremää”. Vanhimpaan aikaan oli käytetty paidankauluksessa solkia paidansolkia, hopeaisia, tinaisia, vaskisia. Kuppeet ommeltiin puolitikkooksella eikä katettu. Jos on kangas leikattu niin, että se voi vierrä eli purkautua, poltetaan ne ennen ompelemista. Kaulus ainoastaan tikattii, muuta ei. Tikkaamisessa aina pistettiin kannast. Koko paita oli samanlaista vaatetta.

Kokotikkaus eli kokotikkoos on samanlaista kuin nykyinen koneommel.
Puolitikkaus eli puoltikkoos: pistot eivät tulleet aivan toisiinsa kiinni.
Kumpaakin käytettiin saumojen ompelussa. Kokotikkaus oli puolitikkausta parempi.
(Kirvu, Pärssinen 1938; Räisälä, Väkiparta 1896, 78-80)

Pyhäpaita. Pyhäpaita oli poimuhihaine ja tehty vennäivaatteesta jota oli 2 leveyttä, yksi edessä, yksi takana. Kudottiin myös itsekkin aivinaist ja siitä tehtiin pyhäpaitoja. Aivinaista ketrittiin syämist ja pantiin niistä sekä kude että loimi. Loimet olivat hienompaa lankaa ja 2 lankaa oli piinraossa. Ruohtimisessa kankaassa oli sydämistä loimi, mutta kude oli tappuroista. Kaulus oli samanlainen kuin arkipaidassakin. Myöhemmin käytettiin käännekaulusta. Hiha(n)suu poimuttiin kaulus oli tikattu, nappi siinä oli ja kaulus käännettiin napin päälle. Nykyisin tehdään paidat pumpuliliinast. Kaulus on käännettävä. Edessä onrintaliuska. On myös hihat on kainalotilkku kainalo alla, on miehustimet. Kauluksessa käytetään tavallisesti 2 nappia. Paitaa ei ommella luottelemal. Huntuja ennen luoteltii. (kurikan ylösluoden). [?]

Housut

Ennen käyttivät miehet peltihousui eli peltipöksyi. Niissä oli pelti, pöksypelti. Housuja tehtiin sekä sarast että toimekaisest liinakankaast. Sarasta tehtiin sarkahousui joita käytettiin talvella etupäässä ja toimekaisest tehtiin toimekaisii housui ja niitä käytettiin enimmin kesällä.

Sarka kuvottiin villalangasta. Koko sarassa pantiin kolme lankaa piinrakoon. Sarka vanutettiin itse kotona. Vanutettaissa sarka kastettii lattialla, hierottiin, virutettiin, pantiin rullaskartoille, joissa oli kaksi vastakkain sovitettavaa puolipyöreätä pulikkaa. Kun se oli niillä kuivanut, (rakoon kai lyötiin kiilat, joilla kiristettiin) otettiin pois ja pantiin orrelle pohjukoittain.

Toimekaista kangasta kudottiin liinoist neljällä niidellä. Kolme lankaa pantiin piinrakoon ja liinaisella kudottiin.

Housut tehtiin kolmesta varsinaisesta kappaleesta. Kaulus oli neljäntenä. Sarkaisissa housuissa oli kuvenauha kauluksessa. Kauluksen lävitse. Kuvenauhalla housut kuristettiin vyötäisille. Toimekaiset housut kiinnitettiin napilla. Housut ommeltiin puolitikkooksella ensittäin, sitten katettii ylösluoden. Taskuja ei housuissa käytetty. Nykyisin housut ovat uudenaikaisia tavallisia housuja, räätäleillä teetettyjä.

Jalkarätit, sukat

Jaloissa käytettiin rättilöi, jotka kierrettiin joko paljaaseen jalkaan tai sukkii päälle. Rätit olivat noin 2 korttelin levyisiä, 5 korttelin [30 ja 75 cm] pituisia vaatekaistaleita. Ne oli kudottu liinaisiin loimiin villakuteella.

Sukkia käytettiin sekä puolsukkii että varsisukkii. Varrensuu koristettiin kirjoil, kaikenvärisillä, enimmin punaisilla ja sinisillä. Se oli varsin potra kun kirjaillut sukkien suut näkyivät saappaanvarsien alta. Sukansuuta sanotaan myös sukakaulukseks. Sukat kudotaan villoista. Käytetään myös pumpulilankaa. Talvella käytettiin kengissä vielä olkiakin, kun olivat kovat pakkaset.

Jalkineet

Töissä, metsällä, heinätöissä käytettiin kesäisin tuohivirsui ja tuohikenkii. Tuohivirsut olivat matalat. Siinä oli kärki, kanta, ”ossaa miekii virsu tehä, mut en ossaa kantaa kääntää”, ja virsukorvat, joista nuora, paula, pujotettiin ja sidottiin jalan päällitse sekä kanna takant rantiuksee [?] kiinni.

Tuohikengissä oli varsi se oli jonkunlainen ummiskenkä.

Uulottimet olivat nahasta tehdyt matalat kengät. Reunassa oli reijät, joista nauha pujotettiin ja siten kiinnitettiin jalkaan. Mitään korkoa ei uulottimessa ollut. Uulottimia käyttivät miehet työssä ollessaan kesällä. Naiset käyttivät niitä kirkossa käydessäänkin sekä töissä kesin talvin. Käyttivät naiset myös talvisin tuohikenkääkin, ummiskenkää.

Upokkaat oli myös joku kenkämuoto, jota ennen käytettiin. Nahasta se oli tehty.

Samoin siipikengät, joku matala kannaton kenkä.

Kotikkaat olivat matalat uulottimien kaltaiset kengät. Niissä oli halkee päällisessä – uulottimissa ei ollut – ja siinä reijät, joista silkkinauhalla sidottiin jalkaa kiinni. Kotikkaissa oli myös korko, apsatti, joka kopsi kun käveli.

Saappaat olivat tavallisimmat kengät ennen ja niin nykyäänkin. Niitä käytetään kesin talvin. Varret niissä joko puolisääreen ulottuvat tai korkeammatkin, polveen asti kohoavat. Saappaassa on antura, kannatakane, kannalappu, apsatti, päällinen, väl(i)pohja ja sisäpohja. Kun antura kuluu rikki pannaan puol(i)pohja. Apsatteihin useasti lyödään tenkelikköi, isopäisiä nauloja. Saappaat teetetään tavallisesti suutarilla, mutta monet myös tekevät ne itse. Ennen useimmiten tehtiin ne itse. Itse myös parkittii nahka pajunparkilla.

Tohvelit saadaan kun vanhoista saappaista varret leikataan pois. Niitä käytetään saunamatkalla sekä toisinaan huopakenkäin päällä.

Solkikenkii oli ennen myös käytetty.

Talvisin käytetään nykyään enimmin paksuja venäläisiä huopakenkii eli huovikkaita.

Joskus näkee supikkaita eli varrellisia pieksuja, lapikkaita.

Pakkasella ennen tavattiin kääriä rättejä kenkien päälle.

Kaulahuili

Kaulassa käytettiin kaulahuilii. Se oli kudottu puikkoloil villalangasta ja se oli hyvin monenvärinen, kirjava, enimmin oli punasta. Käytettiin myös samannäköistä, ostettua, sekä sittemmin neliskulmaista kaulavaatetta.

Päällysvaatteet

Villapaita. Villapaitaa, jota ennen käytettiin, kudottiin sukkapuikoil. Se kudottiin useammassa kappaleessa, etupuoli kolmessa, takapuoli yhdessä, hihat kuten sukka kainaloista hihansuuhun päin. Sitten kappaleet ommeltiin yhteen. Villapaitaa käytettiin tavallisen paidan päällä.

Liivit. Liivit tehtiin sarasta taikka toimekaisesta. Joskus olivat liivit mustaa nahkia. Etupuolet, eukset vaan sarkaa, toimekaist taikka ”nahkia” olivat, takapuoli oli vuorvaatetta. Ennen oli liiveissä korkea kaulus ja siinä kaksi valkeaa nappia. Rinnassa oli neljä nappia.

Tankki. Tankki tehtiin sarasta tai puolivillaisesta kankaasta. Väriltään oli se punainen, valkea viiruinen. Se oli takin pituinen ja takana oli limpsat, 3 vollii eli halkeamaa. Kaulus oli pysty. Napeilla pantiin tankki kiinni. Kolme nappia siinä oli. Yksi kauluksessa, kaksi alempana. ”Tankki matkassa kulluu”, sanoo sananlasku.

Mekko. Mekko oli pumpulivaatetta umpinainen, hihansuissa napit samoin kauluksessa. (Onko yleisesti käytetty, en tiedä).

Viitta. Päällysvaatteena käytettiin viittaa. Se tehtiin sarasta, koko- tai puolivillaisesta. Sarka oli väriltään valkeaa, mustaa tai sinistä. Siniseksi painettiin sarka siten, että sinipotissa uunilla lämpöisessä hapannutettiin katajavettä – laskivat akat sekaan omaakin vettänsä – n. viikon ajan ja sekaan pantiin sinihiiltä. Sarka annettiin olla värivedessä kolme vuorokautta ja silloin oli se värjäytynyt siniseksi.

Viitta oli pitkä, nilkkoihin saakka ulottuva. Se oli useammasta kappaleesta koottu. Takapuoli, selkäkappale oli yhestä kappaleesta, samoin kumpikin etupuoli etukappale. Selkäkappaleen ja etukappaleiden välissä oli kainalon alla kappale, roihka. Se oli yläältä kapeampi, alaalta leveämpi niin, että viitta oli liepeistä leveämpi. Hihat olivat yhdestä kappaleesta. Kaulus oli leveä, kaksinkertainen ja kerrosten välissä oli kovetus, joka teki kauluksen kovaksi, kankeaksi. Tavallisesti oli kaulus käännettynä allaappäi, kolkat alas, mutta pyryilmoilla se nostettiin pystyyn. Vuorina oli viitassa ainoastaan hartioissa kappale ohutta kangasta. Viitta oli hyvin väljä. Se voitiin vetästä turkinkin päällä. Nappeja ei siinä ollut, kiinnitettiin vain vyöllä ja takapuolelle tehtiin nyrylöi.

Turkki. Turkkiloi oli ja on vieläkin lyhytturkki eli parkkiturkki ja pitkäturkki. Turkki tehdään lampaan nahasta. Pitkään turkkiin menee noin seitsemän nahkaa. Nahat ommellaan toisiinsa reunoistaan läptuohee ja teräs pannaan väliin. Lyhyet turkit ovat tavallisesti päällyksettömät pelkkä nahka vain. Karvapuoli sisällä ja nahan ruskettunut lihanpuoli ulkona. Eikä niissä ole tavallista turkin kaulustakaan. Arkipäivinä niitä miehet käyttävät sekä työssä että matkoilla. Monasti lämpöisessä tuvassakin turkki päällä istuvat. Joskus ovat pitkätkin turkit päällyksettömiä. Niitä vanhat miehet käyttävät. Vyöllä ne kiinnittävät ympärilleen. Tavallisesti kuitenkin ovat pitkät turkit päällystetyt. Päällys on mustaa sarkaa tai omikutoista verkaa taikka nykyään enemmittäin kauppiaalta ostettua verkaa. Kaulusta oli ennen matala, lammasnahkainen. Nykyään se on korkea ja siperskasta tehty. Ainakin ennen pantiin turkin etupuolten reunaan suroppa. Se oli jonkun eläimen nahasta, saawan, metsäsian, vesikon. Nyt kuuluvat käyttävän lammasnahkaa. ”Oisin tiettänt turki, mut en saant suroppaa”, sanoivat. Turkissa ei ainakaan ennen käytetty nappeja. Vyöllä vain kiinnitettiin. Selkäneuletta ei turkissa ennen ollut. Kun turkkia piti paikata, niin toimitettiin paikkaaminen neuloen siasorkkaa. Paikan ja paikattavan reunat asetettiin vastakkain ja neulalla pistettiin vuorotellen sekä paikan että paikattavan reunasta ja alta päin.

Vyöt

Turkin, viitan päällä käytettiin kussakkoa. Se väännettiin vyölle, päät taakse. Se oli villalangasta kahdella puikolla kudottu.

Paidan päällä pidettiin paitavyötä, jota sanottiin myös seinävyöksi. Sanottiin myös sormivyöksi. Se oli valmistettu (tikuttamalla?) villalangasta, pantiin 50 lankaa. Ehkä kudottiin seinällä, koska seinävyöksi sanottiin. Vyöllä riippui tulukset tuluskontissa, jossa oli nahasta lämsä, sekä tupakkakukkaro, vaskikampa ja vaskinen korvalusikka.

Vyötäisillä käytetään vieläkin suolivyötä, jota myös sanotaan solkivyöksi, jos se on solilla koristettu.

Sukkanauhoja sanottiin säärsiteiksi. Ne kudottiin villalangasta säärsiepirralla.

Päähineet

Ennen käytettiin sirkkahattua, jossa oli hatun ympärillä nauhassa tinasta valettuja sirkkoja.

Huopahattua sanottiin ennen vilttihatuksi. Nyt sitä sanotaan lääpäksi eli lääppähatuksi. Hatun eri osain nimet ovat hatunperä, hatunlieri, nauha, nappi ja vuori.

Kesällä pidetään, paitsi lääppää myös vuraskaa eli leveäperäistä kesälakkia, sekä puuppaa, matalaa kesälakkia ja olkihattua, joka on tehty tikutetusta olkinauhasta.

Talvella käytetään karvahattua, virolahehattua. Karvalakkia, lyyssihattua ja joskus paslikkaa. On myös siperskahattuja. Virolahehatussa voi korvat kääntää alas. Lyyssihattu on tavallisesti tasapäällinen.

Vuraskassa on lippa, koserkka eli siippa eli limpsa, jossa useasti lakeerinauhasta päällys.

Myssyä käytetään pienillä lapsilla.

Kalottia sanotaan pirukiksi.

Käsineet

Kintaat ovat leveäsuiset isolla neulalla villalangasta neulomalla tehdyt. Neulotaan yksi piusta kerrallaan. Niitä enään joka nainen osaa neuloa.

Lapaset, joita myös sanotaan lapikkaiksi, ovat kapeasuiset, kapearanteiset ja kudotaan puikoilla.

Rukkasia on suomen-, savon- ja vennäinrukkasia. Rukkasia on kauppiaitten myytävinä. Rukkaset ovat nahasta.

Hanskat kudotaan villalangasta sekä myös pumpulilangasta. Niissä on joka sormella oma osastonsa. Useasti ovat ne hyvin kirjavat.

Rannikkaisia käytetään myös. Ne on villalangasta kudotut ja useasti moniväriset.

Sormukset

Useasti miehetkin käyttivät sormusta, varsinkin ennen, ja ainakin nuoret miehet. Tinasormus valettiin itse. Jänikseleipää (koivua ??) tehtiin kaava, kuva, johon valettiin tinaa. Valettiin myös kolmevormuisia sormuksia. Vormut saatiin jäniksenleipä-kaavan kiertiäisellä (äimanuoralla).

Vaskisormus oli vaskea. Tumpakkine sormus oli parempaa ainetta kuin vaskea (pronssia?). Kivipäällyksinen sormus oli kivellä koristettu. Sanottiin myös: kivekäs sormus. Herttaperä-sormuksessa oli hertta päällä. Saraperä-sormus oli myös (minkälainen?). Hopeasormus oli hopeasta. Hopeasormus oli myös toisinaan kullalla silattu vuorkullattu.

Lähteet

Pärssinen, Sirkka. “Ompelutyöt ja nyytingit; puvut, liinavaatteet.” SKS Käsikirjoitus E142, 1938.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Smedberg, V. R. Käsikirjoitus, Museovirasto. Kokoelmassa “Hajatietoja kansanpuvuista tai niiden osista eri puolelta Suomea”., päiväämätön.
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Vahter, Tyyni. ”Metsäpirtin, Muolaan, Raudun ja Valkjärven naisten käsitöistä”. Museovirasto, käsikirjoitus, 1930.
Väkiparta, Eero. ”Pellavain, hamppuin ja villain valmistamisesta ja nyytinginteosta Räisälässä.” SKS Käsikirjoitus, 1896. Linkki.

Käsityöt

Karjalaiset pukuesineet ulkomaalaisten museoiden kokoelmissa

Kuinka paljon karjalaisia kansanpukuja on päätynyt ulkomaille? Suomenpuolisen Karjalan pukuesineitä löytyy yllättävän paljon ulkomaisista museoista. Tiedossani olevista noin 4000 pukuesineestä noin 500 löytyy ulkomailta, suunnilleen kahdeksasosa siis. Luvut eivät tietenkään ole tarkkoja, sillä suuri osa esimerkiksi Kansallismuseon esineistä ei löydy sähköisesti luetteloituna, ja sama pätenee myös osaan ulkomaisista museoista.

British Museum -meemit lienevät monelle tuttuja, ja onkin yllättää, että karjalaisesineitä ei juurikaan löydy Iso-Britannian ja Ranskan museoista. Kulttuurihistoriastamme ovat olleet kiinnostuneita lähinnä omat siirtomaaisäntämme Ruotsi ja Venäjä sekä kielisukulaisemme Unkarissa.

Ruotsin ja Venäjänkään tapauksessa kyse ei ole ollut Britti-imperiumiin verrattavasta ryöstökeräilystä. Todennäköisesti suurin osa, sanotaan jälleen karkeasti arvioiden vaikkapa 90 %, ulkomaille päätyneistä eteläkarjalaisista esineistä oli sellaisia, joiden hankkimisessa suomalaiset kansatieteilijät auttoivat. Yhteistyö alkoi ruotsalaisten kanssa vuonna 1880. Sen jälkeen esineitä lähetettiin Unkariin (1889), Saksaan (1890) ja Yhdysvaltoihin (1893). Näissä lähetyksissä oli Suomen päässä yhteistyökumppanina Theodor Schvindt, ja ainakin yhdessä tapauksessa esineiden myymisestä ulkomaille tehtiin päätös osakunnan kokouksessa.

Huomionarvoisempaa mielestäni on se, että ulkomaille lähetettiin sellaisia esineitä, joita oli jo omissa kokoelmissa. Suomalaisten tutkijoiden kanssa yhteistyössä hankituista kokoelmista ei siten pitäisi löytyä sellaisia uniikkeja esineitä, joita ei löydy Kansallismuseosta. (Ulkomaisista nettikokoelmista löytyy kylläkin monia hienoja vaate-esineitä, joita vastaavia ei tällä hetkellä löydy Finnasta). Joissain tapauksissa vaatteita keräiltiin (Schvindt & Sirelius 1922, 84) ja jopa teetätettiin (Sihvo 1990) varta vasten ulkomaille lähetettäväksi. Katson asiaa siten, että kyse ei ollut mistään ryöstelystä vaan yhteistyöstä parhaimmillaan: ulkomaille lähetettyjen esineiden vastineeksi saatiin rahaa (jota voitiin käyttää omiin esinehankintoihin) tai ulkomaisia esineitä.

Entä ne 10 % esineistä, jotka ulkomaiset tutkijat keräilivät itsenäisesti eli siis suomalaisista tutkimusinstituutioista riippumatta ja mahdollisesti myös vastoin kotimaisen tutkimuksen etua? Nordiska Museetin verkkokokoelmien valossa ruotsalaiset tutkijat eivät keränneet karjalaisia esineitä suurissa määrissä ja esinekeräily näyttää alkaneen vain hieman aiemmin kuin Suomessakin alettiin kiinnostua kansatieteistä. Venäjän kanssa tilanne oli erilainen: Imperiumin alaisten kansojen esineiden keräileminen ja esille paneminen oli keskusvallalle jonkinlainen työkalu. Venäjällä oltiin esinekeruusta (ei välttämättä akateemisessa mielessä mutta kuitenkin) kiinnostuneita jo ennen kuin vastaava into heräsi Suomessa tai Ruotsissa, ja suomalaistenkin tutkijoiden innostuttua esineistä mahdollisesti käytiin pientä kilpailua. Myöhemmin venäläistenkin tutkijoiden kanssa tehtiin yhteistyötä.

Esineitä ovat keränneet myös Suomessa ja Venäjällä matkailleet yksityishenkilöt ja tutkijat, mutta en pidä todennäköisenä että heidän kokoelmistaan löytyisi harvinaisia esineitä. Pienempiä esinekokoelmia on päätynyt ainakin amerikkalaisiin museoihin.

Minkälaisia vaatekappaleita vietiin ulkomaille?

Tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon valossa Etelä- ja Keski-Karjalasta vietiin pukuesineitä eniten Sakkolan-Raudun, Jääsken kihlakunnan ja Käkisalmen kihlakunnan alueilta. Käkisalmesta ja Sakkolasta-Raudusta vietiin eniten harakoita, Jääskestä esiliinoja.

Luettelo kokoelmista ulkomailla

Monet ulkomaiset museot ovat ladanneet nettiin kuvia ja tietoja kokoelmiensa karjalaisista esineistä. Erityismaininnan tässä ansaitsee Unkarin Néprajzi Múzeum, joka on ladannut nettiin suuren määrän esineitä, jotka usein on jopa metatiedotettu huolellisesti. Pietarilaisen Kunstkamera-museon nettiin lataamat kuvat ansaitsevat nekin kunniamaininnan, sillä kuvien resoluutio on tavanomaista korkeampi. Venäläisissä museoissa paikkatiedot on kylläkin laitettu vähän miten sattuu, ja tämä pätee myös ruotsalaiseen Nordiska Museetiin. Amerikkalaisista museoista esineiden löytämistä vaikeuttaa se, että hajaesineet on usein metatiedotettu puutteellisesti.

Etsin suomalaisia kokoelmia museoista mm. käänteisellä kuvahaulla sekä suoraan isojen museoiden kokoelmista. On täysin mahdollista, että yhdysvaltalaisten pikkumuseoiden esineistöä on jäänyt pois listauksesta. Ranskasta jos esineitä on jostain löytyäkseen niin Musée du quai Branlysta. Viimeksi kun katsoin, löytyi sieltä yksittäisiä tuohiesineitä ja joitain kuvia, British Museumin verkkokokoelmista ei tosiaan löytynyt lainkaan karjalaisesineitä.

Apunani oli myös Schvindtin ja Sireliuksen laatima historiikki opiskelijoiden kansatieteellisestä museosta. Siinä mainituista kokoelmista ainoastaan Leipzigiin lähetetty suomalainen kokoelma osoittautui mahdottomaksi paikantaa – kokoelmaa ei enää ole, sillä se tuhoutui toisessa maailmansodassa.

Löydät vastaisuudessakin ajantasaisen listauksen lähteiden omalta sivulta.

Venäjän etnografinen museo (REM): haku “suomalaiset“
Kunstkamera (MAE): haku “suomalaiset“
Nordiska Museet (NM.): haku “Karjala“; keräämäni lista karjalaisista esineistä.
Néprajzi Múzeum (NM): “suomi” Museossa on noin tuhat suomalaista esinettä, joista hyvä osuus on Kannaksen karjalaisia.

Satunnaisia esineitä löytyy myös: Pitt Rivers Museum, Penn Museum, Metropolitan museum of Art ja Fine Arts Museum of San Francisco.

Kansainvälinen yhteistyö alkaa Ruotsin kanssa

Kun Wiipurilainen osakunta päätti alkaa kerätä kansanpukuja vuonna 1874, tapahtui se Ruotsista Nordiska Museetista saadun mallin innoittamana (Schvindt & Sirelius 1922, 46–47). Siten ei ole mikään ihme, että museotyö alkoi Ruotsin kanssa. Nordiska Museetia perustamassa ollut Artur Hazelius ehdotti Schvindtille, joka vuonna 1880 oli vierailulla Tukholmassa, että osakunnan museo ja Nordiska Museet vaihtaisivat keskenään esineitä. Hazelius “piti naapurimaiden edustusta museossaan tärkeänä vertailevan tutkimuksen kannalta”. Schvindt sai välittömästi ottaa mukaan 35 Nordiska Museetin esinettä, ja niiden tilalle lähetettiin samana vuonna kokoelma suomalaisia esineitä. Vuonna 1893 lähetettiin täydennyksenä yli sata esinettä lisää. (Schvindt & Sirelius 1922, 21 sitaatti käännetty ruotsista.)

Esineitä Ruotsiin toimittivat muutkin kuin Schvindt. Seuraavien kerääjien nimellä löytyy esineitä Nordiska Museetin verkkokokoelmista (linkki johtaa kerääjän kaikkiin esineisiin museossa):

Theodor Schvindt ja lisää: nauhoja, tykkimyssyjä, harakoita yms. Päivätty vuodelle 1894.
H. V. Renqvist: mm. Jääsken ja Äyräpään kihlakunnan, Lappeen esineitä.
Jac Ahrenberg (k. 1914) oli suomalainen taiteilija, keräsi mm. kolme Äyräpään kihlakunnan esiliinaa.
Gustaf Retzius, joka kiersi kesällä 1873 Suomessa mittaamassa kalloja, keräsi mm. Jääsken kihlakunnan esineitä.
U. T. Sirelius: mm. Sakkolan tai Raudun esineitä.
Martat: mm. Marttaliiton kinnaskilpailusta 1931 ostettuja kintaita.
Sune Ambrosiani toimi Nordiska Museetin amanuenssina.
“N. Ambrosius“
Elin Reuter
Louis Sparre, ruotsalainen taiteilija, asui Suomessa vuosisadan vaihteessa ja matkusti mm. Itä-Karjalassa.

Antrealainen vaimon kansanpuku. — Gustaf Retziuksen Nordiska Museetiin toimittamia Jääsken kihlakunnan naisen vaatteita. NM.0011157 kostuli, NM.0011158 liivi, NM.0011159 esiliina, NM.0011162A sarkaviitta, NM.0011162B vyö ja vyölliset, alaspaita NM.0011163, NM.0011176 tasku ja vyö, NM.0011178 huntu ja sykerö

Venäläisten kanssa osittain kilpailtiin

Venäjällä on varmasti vanhin suomalaiskarjalaisten esineiden kokoelma ulkomailla: Suomen silloinen (1866–1881) kenraalikuvernööri Nikolai Vladimirovich Adlerberg keräsi kokoelman pukuesineitä Suomen suurruhtinaskunnan alueelta Moskovassa vuonna 1867 järjestettyyn etnografiseen näyttelyyn. Vuonna 1887 pukukokonaisuuksista oli tallella Jääskeläinen naisen ja miehen puku sekä koivistolainen naisen puku, muistakin puvuista oli säilynyt ainakin yksittäisiä osia. Asukokonaisuuksien kuvat ovat REMin sivuilta:

Jääskeläinen vaimon kansanpuku mannekiinin päällä. — Jääskeläinen vaimon puku.

Koivistolainen vaimon kansanpuku mannekiinin päällä. — Jääskeläinen vaimon puku.

Kun suomalaisetkin heräsivät keräämään kansanpukuja, suomalaisten ja venäläisten keräilijöiden välille syntyi ilmeisesti jonkinlainen kilpailuasetelma.

Pienenä taustoituksena: Suomesta käsin Kannaksen pukuja keräsivät Wiipurilaisen osakunnan opiskelijat. Pukuja kerättiin vuosien kuluessa pitäjä kerrallaan siten, että kesäisin lähetettiin retkikunta ennalta sovittuihin Kannaksen pitäjiin, yleensä sellaisiin joista ei vielä ollut saatu kerättyä aineistoa. 1870–⁠1880-luvulla opiskelijoiden keräystoimintaa ei niinkään rajoittanut keräysinto vaan budjetti: varoja esineiden keräilyyn saatiin mm. järjestämällä arpajaisia, ja mitä enemmän rahaa saatiin kerättyä, sitä enemmän esineitä saatiin ostettua ja myös sitä useammassa paikassa retkikunta ehti kiertää. Vaikka jossakin pitäjässä olisi ollut kansanesineitä tarosalla, saattoi mennä vuosia ennen kuin niitä päästiin keräämään.

Kansanpukujen keräys oli siis taistelua aikaa ja, kuten sanottu, ilmeisesti myös venäläisiä keräilijöitä vastaan: Osakunnan kokouksessa helmikuussa 1879 pohdittiin, mihin kotiseuturetken tulisi suunnata seuraavana kesänä, kun Käkisalmen kihlakunnan tutkimukset oli edellisvuonna saatu päätökseen. Valinta tehtiin Äyräpään ja Kurkijoen kihlakuntien välillä: Äyräpäähän suuntaamista perusteltiin sillä, että siellä oli varmasti runsaasti etnografisia esineitä, joita todennäköisesti kerätään pian myös Venäjän museoille, Kurkijokea sillä, että sieltä voitiin saada vanhojen esineiden lisäksi kansanrunoutta. (Schvindt & Sirelius 1922, 69.) Kesän 1879 keräysretki suuntautui Rautuun ja Valkjärvelle, joten Äyräpään kihlakunta päätettiin asettaa tässä etusijalle.

Myöhemmin venäläisten kanssa tehtiin myös yhteistyötä. ”Tähän [Pietarin Aleksanteri III:n museon kansatieteelliseen osastoon] museoon kerätään aineksia, niinkuin tunnettu, Venäjän valtakunnan rajojen sisällä asuvien kansojen alueilta. — Tänä kesänä on muutamain täkäläisten museomiesten avulla keräyksiä tehty myöskin Suomessa” (Heikel 1910). Venäläisissä museoissa on sekä Theodor Schvindtin että U. T. Sireliuksen sinne toimittamia esineitä. U. T: Sirelius toimitti suuren kokoelman Rannan kihlakunnan ja Suomenlahden ulkosaarien esineitä: esinenumeroiden perusteella esineitä oli noin 70 kappaletta, näistä noin puolet löytyy nykyisin netistä. Theodor Schvindtin toimittamia vaatekappaleita löytyy Pietarin Kunstkamera-museosta, verkkokokoelmissa niitä on noin 70 kappaletta.

Venäläisiin museoihin päätyi Suomesta enimmäkseen karjalaisia pukuja. Tämä on nähtävissä venäläisten museoiden nykyisissä kokoelmissa ja myös aikalaislähteissä: Axel Olai Heikel valitteli vuonna 1903, että historiallisten pukujen näyttelyssä Pietarissa oli suomalaisista puvuista näytteillä ainoastaan Suomen Karjalasta peräisin olevia pukuja. (Heikel 1903, 27.)

Vaatteet alla ovat todennäköisesti Schvindtin tai Sireliuksen kokoelmiin toimittamia, mutta niitä ei välttämättä ole kerätty samalta henkilöltä tai edes samoihin aikoihin.

Räisäläinen miehen kansanpuku. — *Miehen vaatteet Räisälästä, Kunstkamera. MAE323-40 housut, MAE323-41 paita, MAE323-42 liivi, MAE323-43 huopahattu, MAE323-44 kussakka*

Lavansaarelainen vaimon kansanpuku. — Lavansaarelaisia vaatteita, Venäläinen etnografinen museo: REM 3217-5 huntu, REM 3217-6 hankkipaita, REM 3217-7 hame, 3217-9 yliset, REM 3217-11 polle, REM 3217-12 päällysvaate, REM 3217-13 niisinauha.

Savakkovaimon kansanpuku. — *Savakkopuvun osia, Venäläinen etnografinen museo. REM 3217-50 lakki, REM 3217-53 hankkipaita, REM 3217-54 yliset, REM 3217-55 hame, REM 3217-56 liivi, REM 3217-57 päällysvaate.*

Yhteistyö Unkarin kanssa poiki merkittävän esinekokoelman

Vuonna 1889 Wiipurilainen osakunta möi Béla Vikárin pyynnöstä lähes sata “tuplaa” Unkarin kansallismuseolle. Esineiden myymisestä päätti osakunnan kokous eli jäsenistö yhdessä. Tässä yhteydessä osakuntalaisia myös kehotettiin keräämään esineitä sillä ajatuksella, että ne voitaisiin myydä Unkariin. Vuonna 1893 esineitä lähetettiin lisää, yli kaksisataa kappaletta. (Schvindt & Sirelius 1922, 21, 83.)

Unkariin lähetetyt esineet ovat nykyisin Unkarin kansatieteellisessä museossa, Néprajzi Múzeumissa. Aiemmin kokoelmien hakeminen oli tuskastuttavan vaikeaa, mutta kehitys kehittyy, nykyisin verkkokokoelmat ovat helposti selattavissa ja museo on ladannut nettiin yli tuhat suomalaiseksi luokiteltua esinettä. Näistä noin 250 on relevantteja kansanpukeutumisen kannalta, ja näistä huomattava osa on Sakkolasta tai Raudusta – mukana kuitenkin on esineitä myös Jääsken, Käkisalmen ja Äyräpään kihlakunnista. Kokoelma on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, ja siihen kuuluu runsaasti jopa museokokoelmissa melko harvinaisia esineitä. Valokuvissa on cc-lisenssi, vaikka ne harmillisesti onkin vesileimattu. Mutta mikä tärkeintä, verkkotietokannassa on kustakin esineestä saantipaikka kirjattuna.

Valikoima esineitä unkarilaisesta kansatieteellisestä museosta. — Néprajzi Múzeumin karjalaisia esineitä: Nästyyki, Pyhäjärvi (NM 6551); puukon tuppi, Räisälä (NM 4347), pitsisormikkaat, Rautu (NM 4454); sulkkuvyö, Korpiselkä (NM6064); rekko, Rautu (NM 6045).

Yhdysvalloissa kuulemma olisi iso kokoelma

Vuonna 1893 Yhdysvaltojen Pietarin konsuli John Martin Crawford tilasi Chicagon maailmannäyttelyyn suomalaisen esinekokoelman (Schvindt & Sirelius 1922, 21). Kokoelma tunnetaan Yhdysvalloissa sen tilaajan Crawfordin nimellä. Nykyisin kokoelman pitäisi olla Smithsonianiin kuuluvassa National Museum of American Historyssa, mutta en ole onnistunut vahvistamaan tätä: kyselin asiaa Amerikan historian museosta, mutta he eivät ole vastanneet kyselyihini. National Museum of Natural Historyn verkkokokoelmista löytyy joitain Suomesta kerättyjä saamelaisia esineitä, mutta muita Suomesta kerättyjä esineitä ei löydy netistä.

Theodor Schvindt lähetti räisäläisen luottomiehensä Eero Väkiparran ostamaan Crawfordin tilaamia esineitä. Kaikkia Schvindtin tilaamia esineitä ei saatu ostettua, joten mm. miehen puku, housut ja liivi tilattiin antrealaiselta räätäliltä. Väkiparran keräämien esineiden lisäksi Chicagoon lähetettiin muutamia muita esineitä. (Sihvo 1990.) Kerätyistä esineistä laadittiin lista, joka sisältää tiedot myös esineiden alkuperäisistä myyjistä (tätä tietoa ei yleensä sisällytetty osakuntalaisten aiemmin keräämiin esineisiin). Löydät kopion esinelistasta vaatteiden osalta tämän artikkelin lopusta. Jos juuri sinun sukulaistesi myymiä esineitä sattuu löytymään listalta, kannustan olemaan yhteydessä Smithsonianiin ja kysymään lisätietoja.

Myös pienempiä esinekokoelmia on päätynyt Yhdysvaltoihin. Azteekkitutkija Zelia (aka. Magdalena) Nuttall matkusti vuonna 1896 Venäjälle pennsylvanialaisen Penn Museumin edustajana. Hän keräsi museoon yli 400 esinettä, joista yli 300 on näytteillä Penn Museumin sivuilla – näistä parisen kymmentä on relevantteja karjalaisten pukujen kannalta. Kokoelma on tutustumisen arvoinen, sillä esineet on kuvattu kauniisti ja kummaltakin puolelta. Zelia Nuttallin vuonna 1896 hankkimia esineitä löytyy muutama myös San Fransiscosta – olen olettanut että nämä esineet on lahjoitettu museolle Nuttallin henkilökohtaisesta kokoelmasta tämän kuoleman jälkeen – sekä hänen itsensä lahjoittamana New Yorkista.

Sanfransiscolaisen taidemuseon karjalaisia esineitä. — *Fine Arts Museum of San Franciscon karjalaisia esineitä: 52852.1, 52850 ja 52851 sorokka tai harakka, 52848 rekkopaita*.

Penn Museumin karjalaisia esineitä, kolme kuvaa. — *Penn Museumin karjalaisia esineitä: 19560 kukkaro, 19512 rekkopaita ja 19513 paljinsolki, 19517 kalsut.*

Leipzigin suomalainen kokoelma tuhoutui toisessa maailmansodassa

Leipzigin Museum für Völkerkundeen lähetettiin vuonna 1890 suomalaisen kokoelman aluksi 44 esineen kokoelma (Schvindt & Sirelius 1922, 21). Kun seuraa saksalaisten museokokoelmien liikkeitä 1900-luvulla, kokoelman olisi pitänyt päätyä Dresdeniin, Saksin osavaltion valtiollisiin kokoelmiin. Lähetin asiasta kyselyä Saksaan, eikä saamani vastaus ollut yllättävä: Theodor Schvindtin lähettämät yhteensä noin 80 esinettä tuhoutuivat ilmapommituksissa toisen maailmansodan aikana.

Siinäkö kaikki?

Mahdollisesti suomalaiskarjalaisia esineitä seikkailee maailmalla enemmänkin. Ranskalaisessa Quai Branly -museossa on sielläkin joitain suomalaisia esineitä. Oxfordilaisessa Pitt Rivers -museossa on yksi sortavalainen solki. Esimerkiksi British Museumin kokoelmasta vain puolet on saatavilla sähköisesti, tekstiilikokoelmissa on Suomesta tuotuja esineitä, ei kuitenkaan karjalaisia. Toivon että karjalaisesineitä putkahtelee esiin vielä lisää, kun museot päivittävät online-kokoelmiaan. Varsinkin Nordiska Museetin verkkokokoelmassa esineitä on vähemmän (seitsemisen kymmentä) mitä niitä museoiden kätköistä odottaisi kokonaisuudessaan löytyvän – ottaen huomioon että Schvindt lähetti pukuesineitä Ruotsiin ainakin kahdessa erässä.

Löydät kaikki esiin kaivamani vaate-esineet Pinterest-kokoelmasta.

Mustavalkokuva museon vitriinistä. — *Suomalaisten esineiden vitriini ranskalaisessa Quai Branly -museossa, ollut näytteillä 1938–1940.*

En tutki järjestelmällisesti raja- ja itäkarjalaisia esineitä, mutta sattumalta huomasin että Eesti Rahva Muuseumista löytyy muutamat rajakarjalaiset kintaat (esim), ja muistini mukaan Nordiska Museetissa on Louis Sparren keräämiä itäkarjalaisia esineitä.

Liite: Smithsonianiin ostetut esineet

Huntu (2 kpl). Muolaa, Vuosalmi.
Naisen [sarka]viitta.
Naisen kostuli.
Punainen hame. Liisa Hyytiä, Muolaa, Pölläkkälä.
Ressiesiliina [punainen villaesiliina]. Mari Pasuri, Muolaa, Vuosalmi.
Naisen rekkopaita. Helena Kiljunen, Muolaa, Paakkola.
Rekkopaidan solki. Muolaa, Vuosalmi.
Kalsut. Anni ja Piatta Vaari, Muolaa, Vuosalmi.
Virsut. Helena Niukkanen, Valkjärvi, Päiväkivi.
Kostuli. Mari Pasuri, Muolaa, Vuosalmi.
Punainen hame. Tahvo Savolainen, Muolaa, Vuosalmi.
Ressiesiliina. Tuomas Pohjolainen, Valkjärvi, Uusikylä.
Rekkopaita. Anni ja Piatta Vaari, Muolaa, Vuosalmi.
Kalsut. Anni ja Piatta Vaari, Muolaa, Vuosalmi.
Säppäli. Räisälä.
Kostuli. Räisälä.
Naisen solki. Räisälä.
Naisen tankki. Räisälä.
Vironvyö. Antti Ruponen, Antrea, Kuivaniemi.
Vironvyö (2 kpl). Räisälä.
Säärsije. Yrjö Kymäläinen, Räisälä, Hytinlahti.
Säärsije (2 kpl). Tuomas Kotti, Räisälä, Lotinanpelto.
Viilivyö, kuudella laudalla tehty. Matti Ihalainen, Räisälä, Hytinlahti.
Pokramo.
Pokramo. Mikko Väkiparta, Räisälä, Hytinlahti.
Seinävyö. Mikko Väkiparta, Räisälä, Hytinlahti.
Pokramovyö ja vöyliset sisältäen kannattimet, veitsi, nielisputki, neulakotelo, rahakukkaro. Yrjö Kymäläinen, Räisälä, Hytinlahti.
Lukkovyö ja siinä riippuvat vöyliset.
Lapsen hursti, jossa lasta notkean puutangon nojassa tuuditettiin nukuksiin. Matti Ihalaisen vaimo, Räisälä, Hytinlahti.
Naisen rukkaset revonhäntäkauluksineen, alun perin Kaukolasta. Heikki Musakka, Räisälä, Hytinlahti.
Huntu ja sykeröt sisältäen punaiset palmikot ja vihreät tikutteet. Anni Hännikäinen, Antrea, Hännikkälä.
Naisen [sarka]viitta. Katri Kärpänen, Kirvu, Sairala.
Hame. Elli Anttonen, Kirvu, Sairala.
Nyytinkiesiliina. Katri Ovaska, Antrea, Liikola.
Esiliinan vyö. Katri Ovaska, Antrea, Liikola.
Naisen paita, jossa on hienommat yliset ja ruohtimiset alaset. Anni Arminen, Antrea, Liikola.
Paidan solki. Matti Ahtiainen, Antrea, Liikola.
Kalsut. Anni Arminen, Antrea, Liikola.
Vikkelsukat, villaiset. Katri Kopra, Kirvu.
Sormikkaat, villaiset. Juhana Kärpänen, Kirvu, Sariala.
Naisen viitta. Katrina Ollikkala, Antrea, Ollikkala.
Musta verkahelma hame. Matti Hännikäinen, Antrea, Vihiniemi.
Kuontainen esiliina. Maria Ruponen, Antrea, Kuivaniemi.
Naisen paita. Maria Hutri, Antrea, Variksela.
Paidan solki. Katrina Ollikkala, Antrea, Ollikkala.
Kalsut. Antrea, Vihiniemi.
Miehen viitta. Elli Antintytär Halakka, isältään perinyt, Antrea, Ollikkala.
Kintaat. Katrina Ollikkala, Antrea, Ollikkala.
Tuohisaappaat. Maria Karjalainen, Kirvu, Sairala.
Kuontainen esiliina. Maria Hutri, Antrea, Variksela.
Side (12 kpl). Vehkalahti.
Naisten uulattimet. Matti Vanhanen, Muolaa, Pölläkkälä.
Ressiesiliina. Muolaa, Paakkula.
Naisen kostel. Esko Kosto, Antrea, Liikola.
Naisen tankki. Antti Ahtiainen, Antrea, Liikola.
Naisen tankki. Vuorina vanha nyytinkiesiliina.
Naisen sukat. Anni Hännikäinen, Antrea, Hännikkälä.
Lappavyö. Esko Kosto, Antrea, Liikola.
Tuohitohvelit, Kirvu.
Tuohitohvelit, matalat. Kirvu.
Tuohitohvelit, lapsen. Kirvu.
Huopahattu. Antti Ahtiainen, Antrea, Liikola.
Liivit, teetetty. Antrea.
Pöksyt, teetetty. Antrea.
Paita. Esko Kosto, Antrea, Liikola.
Hukkarukkaset. Antrea.
Parkkirukkaset eli nahkarukkaset. Antrea.
Sukat, kinnasneulalla tehdyt, teetetty. Antrea.
Upokkaat eli saappaat. Antrea.
Harakka (3 kpl). Sakkola.
Suruharakka, Sakkola.
Suruharakan otsallinen. Sakkola.
Harakan lakimus (3 kpl). Sakkola. (Kaikki harakat ostettu Neoviukselta.)
Rekko ja kaulus paidasta.
Rekko. Sakkola
Käspyyhe eli pyyhinliina. Sakkola.
Naisen paulakengät. Räisälä.
Naisen paidan vaskisolki. Räisälä.
Hopeinen herttaperäsormus. Räisälä.
Pitkä naisen turkki, jonka reunat ovat lepänkuorella ruskeiksi painetut.

Lähteet

Heikel, Axel O. ” Ensimmäinen kansainvälinen, historiallisten ja nykyaikuisten pukujen näyttely Pietarissa talvella 1902—1903.” Suomen Museo, 1903:2.
Heikel, A. O. ”Kansatieteelliset kokoelmat Pietarissa.” Suomen Museo, 1910.
Schvindt, T. & Sirelius, U. T. Studentavdelningarnas etnografiska museum 1876–1893. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja XXXIII, 1922. Linkki.
Sihvo, Pirkko. “Suomalaisia ‘kansallisesineitä’ Washingtonissa.” Suomen museo, 1990.

Kaplaan kotipaja

Monthly Archives: Jan 2026

Karjalaisia pukuja Moskovassa v. 1867

Moskovan kansatieteellinen näyttely 1867

Karjalaiset asut syynissä

Muita vaatekappaleita vuodelta 1867

Lähteet

Jääsken ja Koiviston pukuja 1860-luvun studiovalokuvissa

Koiviston ja Jääsken vaatteita on puettu sekaisin

Kansanpuvut eivät ehkä olekaan mallien omia

Seifertin kuvien puvut lähetettiin Moskovaan

Kuka Michael Seifert oli?

Toisintoja Seifertin kuvista

Kertomus miehen puvusta Uudellakirkolla (1902)

Paulaharju, Samuli. ”Esitys miehen puvuista Uudellakirkolla. Viip. lääni.” SKS Käsikirjoitus E58, 28 sivua, 1902.

Paita

Housut

Jalkarätit, sukat

Jalkineet

Kaulahuili

Päällysvaatteet

Vyöt

Päähineet

Käsineet

Sormukset

Lähteet

Karjalaiset pukuesineet ulkomaalaisten museoiden kokoelmissa

Minkälaisia vaatekappaleita vietiin ulkomaille?

Luettelo kokoelmista ulkomailla

Kansainvälinen yhteistyö alkaa Ruotsin kanssa

Venäläisten kanssa osittain kilpailtiin

Yhteistyö Unkarin kanssa poiki merkittävän esinekokoelman

Yhdysvalloissa kuulemma olisi iso kokoelma

Leipzigin suomalainen kokoelma tuhoutui toisessa maailmansodassa

Siinäkö kaikki?

Liite: Smithsonianiin ostetut esineet

Lähteet