Jääsken hame: ompelu

Pääsin viimeinkin kirjoittamaan jatkoa villakankaan vanuttamista käsittelevälle artikkelille. Vanutustulos oli keskinkertainen ja kaiken lisäksi kankaan ominainen kemikaalinhaju ei lähtenyt toisessakaan pesussa. Kangas sai odotella vuoden päivät, millä välin tein toisen onnistuneemman vanutuskokeilun ja ompelin pari muuta hametta. Artikkelikuvan hame on toinen näistä: kirkkaansininen verkahame, jonka kankaan ostin halvalla Torista. Itse vanutettu sarkahame on periaatteessa valmis mutta näyttää päälle puettuna säkiltä, eikä aika ole vielä kypsä julkaista siitä kuvia.

Tässä artikkelissa ommellaan Jääsken, Antrean ja Kirvun tyylinen yksivärinen villahame ja esitellään historialliset esikuvat, joihin malli perustuu. Olen koonnut kuvia Jääsken kihlakunnan eteläisten pitäjien (Jääski, Antrea ja Kirvu) hameista. Suuri osa kuvista on itse ottamiani Etelä-Karjalan sekä Lahden museoiden kokoelmista. Mukana on kuvia myös ruudullisista hurstuthameista, sillä ne yleensä poikkeavat yksivärisistä hameista ainoastaan hamekankaan puolesta.

Nykyajan olosuhteet on huomioitu siinä, että ohjeessa hame valmistetaan kahdesta kankaan leveydestä eli pietimestä. Ennen vanhaan jääskeläishameeseen tuli useita pietimiä, sillä kotikutoisen kankaan leveys oli alle metrin. Nykyiset kankaan ovat 140-150 cm leveitä, joten yleensä kaksi kankaan leveyttä riittää hyvin. Ohjeessa on myös osoitettu ne kohdat, joissa ompelukone on varteenotettava vaihtoehto käsin ompelulle.

Jos hameen ompeleminen ei ole ajankohtaista, voit siirtyä suoraan esikuvaosioon:

Hyppää suoraan esikuviin

Lyhyt ohje Jääsken tyylisen verkahelmushameen ompeluun

Hameen kokoaminen pietimistä vs. yhdestä kappaleesta on selitetty aiemmassa artikkelissa. Jos käytössäsi on 150 cm leveä kangas, voit koota hameen esimerkiksi kahdesta pietimestä. Hameen helman ympärysmitaksi tulee tällöin noin kolme metriä.

Materiaalit:

Villakangasta (leveys noin 150 cm) kaksi kertaa hameen tavoitepituus ilman helmaverkaa. Esimerkiksi 160 cm, jos tavoitteena on noin 80 cm pitkä hame ilman helmaverkaa. Saumavaraa voi laskea yhteensä 2 cm.
Pirtanauhaa: vyötärönympärys + vähintään 60 cm
Ompelulankaa: koneompelulankaa, tai käsin ompeluun voi käyttää myös nypläyslankaa tai muuta hyvälaatuista pellavalankaa.
Helmaan verkaa: esimerkiksi 18 cm kaistale 150 cm leveää verkaa.
Villalankaa (valinnainen).

1. Leikkaa kangas. (ks. kuva) Tässä esimerkissä leikataan kaksi palaa, jotka ovat leveydeltään 150 cm (leveys hulpiosta hulpioon) ja korkeudeltaan 80 cm. Hulpioita symboloi kuvassa vihreä viiva.

2. Jos kangas on purkautuvaista, huolittele palojen ylälaidat. Esimerkiksi verkakangasta ei välttämättä tarvitse siksakata. (Huolittelu on merkitty kuvaan valkoisella pisteviivalla.)

3. Ompele hameen takasauma, eli ompele kangaspalat hulpioistaan yhteen oikeat vastakkain. Perinteisesti saumat on ommeltu käsin jälkipistoilla. Ompeleet eivät jää näkyviin, joten voit halutessasi ommella sauman ompelukoneella.

4. Ompele hameen etusauma oikeat vastakkain, mutta pysähdy 20-25 cm päähän ylälaidasta. Tähän jää hameen etuhalkio. Voit halutessasi ommella päärmeet halkion laitoihin. Historiallisissa hameissa laitoja ei yleensä päärmätty, sillä reunassa on hulpio.

*Yksinkertaisella risapäärmeellä päärmätty hameen etuhalkio*. *Tämä päärme on ommeltu koneella, mutta voit kiinnittää päärmeen myös käsinommellen päärmepistoin.* *Yleensä en päärmää etuhalkion reunoja, jos reunassa on hulpio.*

5. Laskosta hameen vyötärö esimerkiksi 1,5 cm laskoksille. Esikuvissa laskosten leveys usein vaihtelee. Riippuu hameesi mitoista, paljonko kangasta jokaiseen laskokseen tulee upottaa. Neulaa jokainen laskos paikoilleen vähintään kahdesta kohtaa (eli siis ylempää ja muutaman sentin päästä alempaa).

Vinkki: Yleensä laitan laskostamattomaan hamekankaaseen merkit esimerkiksi 50 cm välein ja tarkkailen, kuinka paljon leveys kapenee laskostaessa. Minulla laskokset yleensä löystyvät ompelussa, joten tähtään todellista vyötärönympärystä kapeampaan mittaan (esimerkiksi 2 cm kapeampaan). Laskosten ei tarvitse jatkua aivan halkion laitaan asti, varsinkaan jos tulet käyttämään hameen päällä esiliinaa.

*Hameen vyötärölaskokset kiinnitettynä paikoilleen kahdella nuppineularivillä.*

6. Ompele laskokset paikoilleen. Todennäköisesti laskokset pysyvät paremmin kohdillaan, jos teet tämän käsin. Olen itse yleensä ommellut laskosten yli pariin kertaan ompelukoneella. Jos otat nuppineuloja pois, poista vain ylemmät nuppineulat. Alemmat nuppineulat kannattaa pitää paikallaan, kunnes olet saanut pirtanauhan ommeltua (seuraaava kohta).

7. Ompele pirtanauha laskosten päälle. Voit laittaa nauhan samaan tasoon hameen yläreunan kanssa tai hieman yläreunan yli. Jos haluat käyttää pirtanauhaa hameen solmimiseen, jätä kummallekin puolelle solmimispääksi vähintään 30 cm. Esikuvissa solmimisvaraa on jätetty tätä vähemmänkin, mutta itse ainakaan en tahdo saada tehtyä rusettia näin lyhyeen. Riippuen vähän minkä tyylistä hametta olet tekemässä, voit valita ommella pirtanauhan kiinnityspistot käsin (tällöin suosittelen käyttämään pellavaista nypläyslankaa) tai mahdollisimman huomaamattomasti ompelukoneella. Ompele pirtanauha kiinni vähintäänkin alalaidastaan. Voit lisäksi ommella nauhan kiinni ylälaidastaan luotospistoja käyttäen (ks. esikuvat).

Hameen vyötärönauhat

Lataa ohjevihko: Pirtanauhoja Jääsken kihlakunnan hameisiin

Vinkki: Jos käytät hametta ilman esiliinaa, toisessa päässä älä ompele vyötärönauhaa halkion reunaan asti (jätä etäisyyttä esimerkiksi 2-3 cm). Tällöin halkion laidat pääsevät hieman limittymään, kun vyötät hameen kiinni. Toisin sanoen alushame vilkkuu vähemmän näkyviin.

*Vyötärönauhan kiinnittäminen käsinompelemalla. Nauhan voi kiinnittää vielä ylälaidastaankin.*

8. Leikkaa helmaverkaa varten esimerkiksi kolme suikaletta 150 cm leveästä punaisesta verasta. Suikaleet voivat olla leveydeltään esimerkiksi 6 cm (sis. saumavara) tai hieman kapeampia.

9. Ompele hameen helman ja helmaveran sauma, oikeat vastakkain. Syötä verkaa siten, että se muodostaa pieniä poimuja. Poimutuksen runsaus vaihtelee esikuvissa. Jääsken tyylisissä hameissa poimutusta on kuitenkin aina jonkin verran. Voit ommella sauman käsin jälkipistoilla tai ompelukoneella. Sauma ei jää näkyviin. Todennäköisesti poimutus kuitenkin onnistuu kauniimmin, jos ompelet sauman käsin. Esikuvissa poimut ovat niin pieniä, että poimuharjoja ei ole tarvinnut kääntää. Verkasuikaleita ei tarvitse ommella päistään yhteen. Kun edellinen verkasuikale on loppumassa, lisää sen päälle uusi niin, että suikaleet menevät päällekkäin noin sentin matkalta (ks. esikuvat). Halutessasi voit jälkikäteen harsia verkakappaleiden päät yhteen.

10. Kiinnitä helmaveran ja hamekankaan saumavarat nurjalle puolelle. Tämä kannattaa tehdä käsin päärmepistoilla, sillä koneella tehty tikkaus jää näkyviin oikealle puolelle. Voit kuljettaa päärmepistojen alla värikästä villalankaa, joka toimii paitsi koristeena mutta estää myös pistoja uppoamasta veran reunaan.

Helmaveran sauma on ommeltu ompelukoneella. Verkaa on ommellessa syötetty pienille laskoksille. Saumavarat on käännetty ylöspäin ja kiinnitetty päärmepistoin. Alla kulkee vaaleanpunainen villalanka.

11. Voit halutessasi kiinnittää sepalukseen solmimisnauhan lisäksi parin metallihakasia.

Hakaspari on kiinnitetty piiloon solmimisnauhan alle. Toisella puolella sepalusta vyötärönauhaa ei ole ommeltu aivan reunaan asti (ks. vinkki kohdasta 7). Tämän ansiosta sepaluksen puoliskot pääsevät limittymään, eikä sepaluksesta tällöin vilku alushametta. Tässä hameessa sepaluksen laitoja ei ole päärmätty, koska kankaan hulpiot ovat siistit.

***

Vinkki: Haluatko hameeseesi taskut? Se on ihan mahdollista ja myös historiallista. Voit esimerkiksi leikata toisen helmakappaleista kahtia ja tehdä sivusaumoihin sivusaumataskut. Tällöin hameeseen tulee keski-etusauma ja kaksi sivusaumaa.

*Sivusaumataskut kahdessa sivusaumassa. Kaavion hame on koottu kolmesta kappaleesta: yksi 150 cm leveä kappale ja toinen 150 cm leveä kappale halkaistuna kahtia.*

Sivusaumatasku hameen oikealta puolelta.

Esikuvat

Nyt siirryn käsittelemään hameiden esikuvia. Ompeluohjeet yllä perustuvat näihin esikuviin. Osasta hameista puuttuu paikkatieto, mutta arvioin niiden tyylin vastaavan Jääsken, Antrean ja Kirvun hameita. Hameen LHMVHMAE2599:1012 alkuperää on pohdittu tarkemmin täällä.

Sivusaumat

Hameiden sivusaumat on yleensä ommeltu jälkipistoilla. Tällöin toiselle puolelle kangasta muodostuu etupistojen näköinen jono ja toiselle puolelle kiinni toisissaan olevia pistoja. Historiallisissa hameissa sivusaumoja on monta, sillä hame on koottu pietimistä. Pietimiä voi olla esimerkiksi neljä tai viisi.

Sivusauma antrealaisessa hameessa (EKME 1390).

Sivusaumatasku

Hameissa ei yleensä ollut sivusaumataskua, mutta sellaisestakin löytyy ennakkotapaus. Todennäköisesti Jääskestä, Antreasta tai Kirvusta olevassa hameessa EKME3103 on yksi tasku sivusaumaan ommeltuma. Muualta Kannakselta taskuja löytyy hameista Kivennapa KTMKTEE2766:1 ja Rautjärvi EKME1392.

Keski-etusauma

Hameessa on keskellä edessä halkio. Yleensä halkion reunoja ei ole päärmätty, sillä kankaan reunassa on hulpio.

Vyötärön poimutus

Usein hameiden vyötärön poimutus on epätasainen. Poimut ovat suunnilleen 1-2 cm leveitä. Poimuharjat on yleensä käännetty osoittamaan samaan suuntaan.

LHMVHMAE666:187 ei paikkatietoa (Jääsken, Antrean ja Kirvun tyyli)

Vyötärön poimujen kiinnitys

Museohameissa poimujen kiinnitys näkyy nurjalla puolella. Näissä kahdessa hameessa laskokset on kiinnitetty tiivistyspistoilla tai ainakin sinne päin. On mahdollista, että myös oikealla puolella on pistoja, mutta pirtanauhan takia emme näe niitä.

Vyötärönauhan kiinnitys

Pirtanauhan alareuna on ommeltu kiinni kankaan oikeaan puoleen. Pirtanauhan ylälaita on joskus kiinnitetty tasaan kankaanreunan kanssa luotospistoin (LHMVHMAE2599:1012). Joissain hameissa pirtanauhan ylälaitaa ei ole kiinnitetty ollenkaan.

Pirtanauhan ylälaita on ommeltu luotospistoin hameen yläreunaan. LHMVHMAE2599:1012

Yleisin tapa toteuttaa vyötärö on ollut ommella nauha suoraan poimujen päälle. Olen löytänyt tähän kaksi poikkeusta: Ensimmäisessä tapauksessa hameen vyötärön harja on päällystetty leveällä pirtanauhalla, joka peittää sekä oikean että nurjan puolen. Pirtanauhan päitä on käytetty solmimisnauhana.

*Hameen vyötärö on päällystetty leveällä pirtanauhalla. EKME1368 ei paikkatietoa*

Toisessa tapauksessa hameen suuhun on ommeltu valkoinen pellavainen vyötärökaitale (kyseisessä antrealaisessa hurstuthameessa vyötäröpoimut on vieläpä tehty toiseen erilliseen vyötärökaitaleeseen). Äyräpään kihlakunnan hameissa valkoinen pellavakaitale on tyypillinen vyötäröratkaisu.

Nauhan solmimispäät

Yleensä nauhan lankapäät on kynitty mahdollisimman lyhyiksi. Pirtanauhan päissä ei siis ole tupsuja tai lankaterttuja. Solmimispäät ovat myös melko lyhyet, parisenkymmentä senttimetriä. Kaikissa hameissa vyötärön kiinnitykseen ei käytetä solmimisnauhoja: sepaluksen sulkemiseen on käytetty myös metallihakasia.

Pirtanauhan päät on jätetty solmimispäiksi. LHMVHMAE2599:1012

Helmaveran ompelu

Muistitiedoissa ilmenee, että hurstuthametta pidettiin arvokkaampana, ja siinä helmaverka oli leveämpi 7,5-10 cm (Akiander 1852, Halinius 1826), sinisessä hameessa helmaveran leveyden kerrotaan olleen 3 cm (Ylönen 1954) ja vajaa 4 cm (Akiander 1852). Jääskeläisessä hameessa KA8130 helmaverka on leveydeltään 5 cm ja sen poimutus on runsas. Silmällä arvioiden runsain poimutus löytyy hameesta MAE No. 323-22.

Helmanveran ja hamekankaan yhdyssauma on ommeltu etupistoilla tai jälkipistoilla. Koska saumasta on näkyvissä aina vain toinen puoli, ei tästä voi olla varma. (Jos sauma on ommeltu jälkipistoin, näkyvissä on ainoastaan puoli joka näyttää etupistoilta.)

Yleensä verkakaitaleiden päät on ommeltu hieman lomittain. Kaitaleiden päitä ei siis ole ommeltu yhteen ennen helmasauma ompelua. Joissain hameissa verkakaitaleiden päät on jälkikäteen harsittu kiinni toisiinsa.

Sauman ompelun jälkeen helmaveran ja hamekankaan saumavarat on ommeltu kiinni hamekankaaseen päärmepistoilla. Päärmepistojen painaumat ja välillä myös pistot itse näkyvät hameen oikealla puolella. Päärmepistojen alla kuljetetaan yleensä värillistä villalankaa. Päärmepistot ommellaan hameen värisellä langalla.

Helmaveran alareunaa ei päärmätä. Näin tehdään Sakkolan ja Raudun hameissa sekä ainakin joissain Äyräpään kihlakunnan hameissa.

Lisää kuvia tämän artikkelin hameista

Suurin osa esikuvien lähikuvista on itse ottamiani. Löydät lisää kuvia sekä samat kuvat paremmalla resoluutiolla Flickristä.

Lopuksi

Tässä siis tietopaketti Jääsken kihlakunnan eteläpitäjien (Jääski, Antrea, Kirvu) yksivärisistä verkahelmushameista. Tämän artikkelin ompeluohjeilla voi ommella yksivärisen sinisen tai mustan hameen, Halinius (1826) mainitsee Kirvusta myös punaiset hameet. Hurstuthameen voi myös ommella saman mallin mukaan sillä erotuksella, että hurstuthameen helmaverka saa olla leveämpi.

Olen tehnyt itselleni hameita sinisen verkaisen juhlahameen, mustan sarkaisen sunnuntaihameen sekä helmaverattoman harmaan arkihameen, joista jälkimmäistä haluaisin esitellä ihan omassa artikkelissaan. Hameet ovat muhkeita, niiden kuuluu olla, mutta vaatekaappiin niitä ei enää tahdo mahtua enempää. Lisää muhkeutta hameeseen saa alushameella.

Punaverkainen sininen kansanpuvun hame kuvattuna mallin päällä ylhäältä päin.

Lähteet

Akiander, Matthias (Matti Akkanen). Naisien waateh-parresta Jääskessä. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1852. Linkki.
Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön. Linkki.
Ylönen, Aulikki. Kirvun kirja. Helisevä-säätiö, 1954.

Lue myös

Jääsken hame: hamekangas

Jääsken hame: villakankaan vanuttaminen

Yleinen

Karjalaisia pukuja käsitteleviä käsikirjoituksia yms. Suomalaisen kirjallisuuden seuran (SKS) arkistossa

Kävin vastikään SKS:n arkistossa Helsingissä tutustumassa karjalaisia kansanpukuja käsitteleviin käsikirjoituksiin. Siinä samalla kävin läpi perinnelajikortistoa naisten käsitöiden ja vaatetuksen osalta. Tähän on listattuna karjalaista pukuhistoriaa ja tekstiilejä käsitteleviä käsikirjoituksia. Kävin kortistoa läpi vauhdilla, joten jos olet vakavissasi tekemässä tutkimusta aiheeseen liittyen, suosittelen tutustumaan kortistoon myös omin käsin. Korttien läpikäyminen käsin on tosi tunnelmallista, ja toivon että kortistot säilytetään tutkijasalissa tunnelmaa luomassa… Mutta: tärkeää olisi saada aineistot saavutettavaksi. Siksi jaan tekemäni listauksen.

Huom.! Olen saattanut lyhentää nimikkeitä alkuperäisestä. Käsikirjoituksen löytymisen kannalta tärkein tieto kuitenkin on sen arkistonumero esim. “KJ37:15857” tai “E5”.

Edit. 22.10.2025: valtava määrä SKS:n käsikirjoituksia löytyy Finnasta. Lisäilen linkkejä niihin otsikoihin, jotka löytyvät Finnasta.

Jääsken kihlakunta

Utriainen, Ida. ”Naisten päähineistä ja hunnuista. Jääski, Joutseno.” SKS KT162:138, 1 s, 1938.

Antrea

Backman, Eeva-Riitta. ”Sadetakeista.” (Antrea) SKS 3518, 1 s, 1976.

Paajanen, Aino. ”Vaatteiden valmistaminen – pellava ja hamppu raaka-aineena.” (Antrea) SKS KT436:29, 1 s, 1969.

Jääski

Partanen, Aug. ”Asuinrakennuksista, huonekaluista, ruokataloudesta, puhtaanapidosta.” (Jääski) SKS E5, 27 s, 1889.

Kirvu

Konttinen, Eila. ”Pellavan (liinan) viljely ja valmistaminen.” (Kirvu) SKS E142, 7 s, 1938.

Konttinen, Eila. ”Lampaanvillan muokkaus langaksi.” (Kirvu) SKS E142, 3 s, 1938.

Konttinen, Eila. ”Rihmojen ja lankojen värjääminen + värikartta.” (Kirvu) SKS E142, 4 s, 1938.

Konttinen, Eila. ”Kankaan kutominen (kehiminen, luominen, kankaan aloittaminen, kutominen, kangaslaadut) + piirroksia.” (Kirvu) SKS E142, 20 s, 1938.

Konttinen, Eila. ”Nauhojen valmistaminen ja piirroksia erilaisista nauhoista.” (Kirvu) SKS E142, 7 s, 1938.

Konttinen, Eila. ”Sukat, “lapikkaat” ja kintaat; piirroksia.” (Kirvu) SKS E142, 9 s, 1938.

Konttinen, Eila. ”Ompelutyöt ja nyytingit (+piirroksia).” (Kirvu) SKS E142, 5 s, 1938.

Vuoksenranta

Heikkonen, Aino. ”Naisten käsityötalkoot.” (Vuoksenranta) SKS KJ2:364, 1 s, 1957.

Ravantti, Aino. ”Pukeutumisesta.” (Vuoksenranta) SKS 114, 1 s, 1964.

Keski-Karjala

Mattila, Martti. ”Esineiden kuvia Sortavalan ja Suistamon museoista. 60 kpl.” SKS E99, 1932.

Harlu

Jaatinen, Maija. ”Naisten käsitöistä.” (Harlu) SKS 1760, 1 s, 1967.

Jaatinen, Maija. ”Kankaan kudonnasta.” (Harlu) SKS 1761, 22 s, 1967.

Jaatinen, Maija. ”Käsitöistä.” (Harlu) SKS 1912, 1 s, 1970.

Jaatinen, Maija. ”Pellavan kasvatus ja jalostus.” (Harlu) SKS 1998, 12 s, 1974.

Jaakkima

Backman, Eeva-Riitta. ”Neitti.” (Jaakkima) SKS 3353, 1976.

Kurkijoki

Arponen, Aino. ”Pellavain, hamppuin ja villain valmistuksesta vaatteiksi, puvuista, kosinta- ja häämenoista.” (Kurkijoki) SKS E101, 24 s, 1933.

Kulmala, Toini. ”Ruokataloudesta, kansanomaisesta värjäyksestä.” (Kurkijoki) SKS E114, 40 s, 1933.

Ovaska, Helmi. ”Värjäyksestä.” (Kurkijoki) SKS E292, 1972.

Poutanen, Herman. ”Naisten käsitöistä.” (Kurkijoki) SKS KJ17:5869, 1 s, 1957.

Ölander, Ines. ”Puvuista 1860-luv.” (Kurkijoki) SKS E58, 3 s, 1913.

Lumivaara

Sääski, Sylvi. ”Naisten käsitöistä.” (Lumivaara) SKS 7202, 7204, 7211, 7221, 7225, 7238, 6 s, 1956.

Parikkala

Pajari, Matti. ”Pellavain, hamppuin ja villain sekä vaatteiden valmistuksesta; vaatteiden pesusta.” (Parikkala) SKS E52, 72 s, 1897.

Pajari, Matti. ”Puvut Parikkalassa vanhimmista ajoista nykyaikaan.” (Parikkala) SKS E58, 87 s, 1899.

Pälkjärvi

Leskinen, Juho. ”Hiusten kampaamisesta.” (Pälkjärvi) SKS 982-983, 1 s, 1973.

Sortavala

Hyvärinen, Juho. ”Miesten ns. liippatukka.” (Sortavala) SKS 2148, 1 s, 1940.

Moilanen, Matti. ”Pellavan kylvöstä.” (Sortavala) SKS KRK 146:405, 1 s, 1935.

Moilanen, Matti. ”Värjäyksestä.” (Sortavala) SKS PK29:5361, 1 s, 1938.

Oulasmaa, Siiri. ”Miesten juhlapuvut entisaikaan.” (Sortavala) SKS KJ37:15857, 2 s, 1957.

Pitkänen, Antti. ”Pellavain, hamppuin ja villain valmistuksesta, vaatteiden pesusta. Puvuista.” (Sortavala) SKS E53, 33 s, 1896.

Saikkonen, Juho. ”Vaatetuksesta.” (Sortavala) SKS PK30:5397, 1 s, 1938.

Uukuniemi

Backman, Eeva-Riitta. ”Uilot jalkineet tieto.” (Uukuniemi) SKS 1864, 1975.

Toiviainen, Eino. ”Vaatetus.” (Uukuniemi) SKS 2172, 2 s, 1965.

Käkisalmen kihlakunta

Arponen, Aino. ”Vaatetuksesta Pyhäjärvellä ja Sakkolassa.” SKS E100, 94 s, 1932.

Hiitola

Mannonen, Ulla. ”Suutarin töistä. Naisten jalkineista.” (Hiitola) SKS 5212, 7364, 2 s, 1937.

Kaukola

Hämeenlinnan alakansakouluseminaari. ”Vaatetuksesta.” (Kaukola) SKS 6621, 2 s, 1938.

Sihvo, Antti. ”Rakennuksista; puutarhanhoidosta; asumussuhteista; makuu- ja nousuajoista, huoneiden ja niiden ympäristön sekä vaatteiden puhtaanapidosta, ruokataloudesta.” (Kaukola) SKS E6, 26 s, 1899.

Räisälä

Räsänen, Matti. ”Vaatetus ja muoti.” (Räisälä) SKS KJ53:19315, 4 s, 1957.

Väkiparta, Eero. ”Pellavain, hamppuin ja villain valmistamisesta ja nyytinginteosta Räisälässä.” (Räisälä) SKS E53, 79 s, 1896.

https://rajatiede.wordpress.com/2025/11/23/naisten-toita-seka-vahan-puvuista-kasikirjoitus-raisalasta-1896/

Pohjois-Karjala

Kortelainen, Helmi. ”Naisten hiustenhoidosta.” (Nurmes) SKS 378, 2 s, 1938.

Hyvärinen, A. ”Pellavain, hamppuin ja villain valmistuksesta, nauhan kudonnasta, sukkien ja käsineiden valmistuksesta, saippuan ja suovan keitosta, vaatteiden pesusta.” (Rääkkylä) SKS E52, 73 s, 1895.

Raja-Karjala

Pohjanvalo, Pekka. ”Vaatetuksesta. Salmi, Suistamo.” SKS 241, 247, 2 s, 1936.

Ilomantsi

Purmonen, Martta. ”Puvustosta + piirroksia.” (Ilomantsi) SKS E139, 16 s, 1937.

Impilahti

Backman, Eeva-Riitta. ”Peretniekka.” (Impilahti) SKS 3339, 1976.

Helenius, Mirjam. ”Vaatetus ym.” (Impilahti) SKS KT430:71, 1969.

Helenius, Mirjam. ”Pellavan käsittely.” (Impilahti) SKS KT430:73, 2 s, 1969.

Helenius, Mirjam. ”Naisten hiusmuodista.” (Impilahti) SKS KT488:130, 1 s, 1976.

Jaatinen, Elsa. ”Nukeri, poppana.” (Impilahti) SKS 450, 1 s, 1962.

Jaatinen, Elsa. ”Pellavan käsittelystä ja vaatteiden valmistus.” (Impilahti) SKS 1416, 15 s, 1966.

Jaatinen, Elsa. ”Pukeutumisesta.” (Impilahti) SKS 1003-1004, 3 s, 1964.

Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. ”Kankaan värjäys.” (Impilahti) SKS 138, 1966.

Salmi

Jaakkola, Kaisu. ”Hiukset.” (Salmi) SKS KT409:436,438, 1 s, 1968.

Jaakkola, Kaisu. ”Päähineet.” (Salmi) SKS KT409:437,439, 1 s, 1968.

Jaatinen, Elsa. ”Pukeutumisesta ym.” (Salmi) SKS 1897, 3 s, 1967.

Mannonen, Ulla. ”Vaatetuksesta.” (Salmi) SKS E157, 1 s, 1939.

Mannonen, Ulla. ”Vaatetuksesta.” (Salmi) SKS E157, 2 s, 1939.

Niiranen, Lyyli. ”Kampauksista ja vaatetuksesta.” (Salmi) SKS KJ36:15677, 1 s, 1957.

Pohjanvalo, Pekka. ”Pellavan valmistuksesta.” (Salmi) SKS 537, 3 s, 1936.

Pohjanvalo, Pekka. ”Päähineistä.” (Salmi) SKS 256-257, 4 s, 1936.

Rantsi, Klaudia. ”Vaatetuksesta.” (Salmi) SKS KJ38:16285, 3 s, 1957.

Soanlahti

Oulasmaa, Siiri. ”Naisten vaatetuksesta.” (Soanlahti) SKS 2923, 1 s, 1954.

Oulasmaa, Siiri. ”Miesten solkipaita.” (Soanlahti) SKS 3642, 2 s, 1957.

Oulasmaa, Siiri. ”Jalkineista.” (Soanlahti) SKS 3643, 3646, 5 s, 1957.

Oulasmaa, Siiri. ”Entisaikainen vaatetus. Suistamo-Soanlahti.” (Soanlahti) SKS E206, 3 s, 1954.

Oulasmaa, Siiri. ”Verkonkutojia, kehrääjiä.” (Soanlahti) SKS E229, 3 s, 1958.

Oulasmaa, Siiri. ”Lankakintaan neulonta.” (Soanlahti) SKS E229, 3 s, 1958.

Oulasmaa, Siiri. ”Saran tamppaus, huovan teko.” (Soanlahti) SKS E229, 4 s, 1958.

Suistamo

Haavio, Martti. ”Merkkipäivien vietosta, maanviljelyksestä, kerjäämisestä, värjäyksestä.” (Suistamo) SKS KA, 1935.

Hämeenlinnan alakansakouluseminaari. ”Karjalaisia kankaankudontatapoja.” (Suistamo) SKS 16602, 2 s, 1943.

Kähmi, Martta. ”Naisten koristukset.” (Suistamo) SKS 142, 1 s, 1936.

Kähmi, Martta. ”Vaatteiden nimityksiä.” (Suistamo) SKS 143-144, 2 s, 1936.

Kähmi, Martta. ”Kehruuilloista.” (Suistamo) SKS KRK 143:227, 1935.

Oulasmaa, Siiri. ”Naisten hiuslaitteet ja päähineet + piirros.” (Suistamo) SKS 3550-3551, 4889, 5 s, 1957.

Oulasmaa, Siiri. ”Vyön kudonta ja nauhojen teko.” (Suistamo) SKS E238, 4 s, 1958.

Oulasmaa, Siiri. ”Vaatetuksesta.” (Suistamo) SKS E246, 6 s, 1959.

Oulasmaa, Siiri. ”Vaatetuksesta.” (Suistamo) SKS E253, 7 s, 1959.

Oulasmaa, Siiri. ”Vaatetuksesta.” (Suistamo) SKS KJ37:15921-15922, 2 s, 1957.

Pehkoranta, Heikki. ”Vaatetuksesta.” (Suistamo) SKS 1491, 1 s, 1976.

Suojärvi

Home, Lyyli. ”Naisten vaatetuksesta.” (Suojärvi) SKS E301, 7 s, 1980.

Rannan kihlakunta

Kanneljärvi

Havia, Otto. ”Nuorison vaatetuksesta.” (Kanneljärvi) SKS KJ2:289, 3 s, 1957.

Mannonen, Ulla. ”Pitsin virkkaamisesta + piirroksia.” (Kanneljärvi) SKS 11438, 3 s, 1940.

Vesterinen, Aino. ”Jalkineista.” (Kanneljärvi) SKS KT403:26, 1 s, 1967.

Koivisto

Hilska, Lahja. ”Vaatetuksesta ym.” (Koivisto) SKS 220-223, 1 s, 1969.

Hoikkala, Gunilla. ”Naisten vaateparresta.” (Koivisto) SKS KRK 124:491, 4 s, 1935.

Mannonen, Ulla. ”Piirroksia pellavan käsittelyssä tarvittavista työvälineistä.” (Koivisto) SKS 1028, 1 s, 1936.

Mannonen, Ulla. ”Naisten hiuslaitteet; hunnut.” (Koivisto) SKS 3295, 1 s, 1937.

Mannonen, Ulla. ”Kankaan vanuttaminen.” (Koivisto) SKS 5290, 1 s, 1937.

Mannonen, Ulla. ”Kintaan teko + piirroksia.” (Koivisto) SKS 8193, 2 s, 1938.

Mannonen, Ulla. ”Vaatetuksesta + piirroksia.” (Koivisto) SKS 365, 1031, 1458, 3303, 3306, 3324-3325, 9 s, 1936.

Mannonen, Ulla. ”Lankojen teosta; pitsin nypläys, sukkien ja käsineiden valmistus, koruompeluksia + piirroksia.” (Koivisto) SKS E133, 5 s, 1936.

Mannonen, Ulla. ”Vaatteista.” (Koivisto) SKS E133, 1 s, 1936.

Piironen, Eliisa. ”Käsitöistä.” (Koivisto) SKS KT397:25, 1 s, 1967.

Vaara, V. B. ”Hiuslaite hiuskoriste sykerrykset ja säppäli.” (Koivisto) SKS 537, 1961.

Mannonen, Ulla. ”Putkenjuurilla värjääminen. Tuohen kettäminen. Parkin keitto, naisten kevättöistä, pellavan loukutuksesta.” (Koivisto) SKS E157, 7 s, 1939.

Kuolemajärvi

Mannonen, Ulla. ”Vaatetuksesta.” (Kuolemajärvi) SKS 3320, 2 s, 1937.

Mannonen, Ulla. ”Nauhojen kutominen.” (Kuolemajärvi) SKS 4422, 2 s, 1937.

Mannonen, Ulla. ”Kankaanluomiseen liittyvä tapa.” (Kuolemajärvi) SKS 9200, 1 s, 1938.

Mannonen, Ulla. ”Koivistolaiset lakit.” (Kuolemajärvi) SKS E157, 1 s, 1939.

Sirkiä, Abram. ”Kansallispuvuista.” (Kuolemajärvi) SKS E147, 4 s, 1938.

Uusikirkko

Backman, Eeva-Riitta. ”Jalkineista.” (Uusikirkko) SKS 1829, 1 s, 1975.

Mannonen, Ulla. ”Vöiden kutominen + piirros.” (Uusikirkko) SKS 1872, 1 s, 1936.

Mannonen, Ulla. ”Vaatetuksesta; kirkkomatkoista.” (Uusikirkko) SKS 12134-12135, 5 s, 1941.

Mannonen, Ulla. ”Naisten päähineet. Kansallispuvut + piirroksia.” (Uusikirkko) SKS 1871, 7335-7336, 11284, 7 s, 1936.

Marjamaa, Ester. ”Jalkineista sana.” (Uusikirkko) SKS 198, 1 s, 1964.

Marjamaa, Ester. ”Vaatetuksesta sana hame.” (Uusikirkko) SKS 299, 1 s, 1964.

Paulaharju, Samuli. ”Miesten puvuista.” (Uusikirkko) SKS E58, 28 s, 1902.

Pukonen, Elsa. ”Kangaspuista ja kankaan kutomisesta.” (Uusikirkko) SKS 157, 10 s, 1957.

Pukonen, Elsa. ”Saran (villakankaan) valmistus.” (Uusikirkko) SKS E242, 6 s, 1959.

Pukonen, Elsa. ”Vokki (rukki).” (Uusikirkko) SKS E275, 2 s, 1963.

Vaittinen, Alina. ”Alina Vaittisen kokoelma: Uudenkirkon ja Viipurin perinnettä. Haastatteluja vuosilta 1968-1972.” SKS, 1968.

Viipuri ympäristöineen

Säkkijärvi

Mannonen, Ulla. ”Vaatetuksesta.” (Säkkijärvi) SKS 7369, 9349, 9351, 4 s, 1938.

Mannonen, Ulla. ”Vaatetuksesta.” (Säkkijärvi) SKS E157, 3 s, 1939.

Viipuri

Vaittinen, Alina. ”Alina Vaittisen kokoelma: Uudenkirkon ja Viipurin perinnettä. Haastatteluja vuosilta 1968-1972.” SKS, 1968.

Mikkonen, Annikki. ”Pukeutumisesta tieto korvarenkaat.” (Viipuri) SKS KT395:216, 1967.

Muuronen, Viktor. ”Pukeutumisesta.” (Viipuri) SKS 1014, 1 s, 1964.

Virolainen, Pekka. ”Vaatetuksesta.” (Viipuri) SKS 159, 1 s, 1963.

Vaittinen, Alina. ”Vaatetus.” (Viipurin maalaiskunta) SKS E294, 3 s, 1976.

Sakkola, Rautu, Metsäpirtti

Metsäpirtti

Klaus, Helena. ”Vaatetuksesta.” (Metsäpirtti) SKS KJ8:2510, 1 s, 1957.

Ryyppö, Aulis. ”Vaatetuksesta.” (Metsäpirtti) SKS 1015-1018, 1 s, 1964.

Rautu

Haavio, Martti. ”Kuolemaan liittyvistä tavoista, parannustavoista.” (Rautu) SKS E97, 84 s, 1932.

Laine, Ida. ”Kotikutoiset kankaat, vanuttaminen.” (Rautu) SKS KJ10:3372, 1 s, 1957.

Onttonen, Helena. ”Naisten päähineistä.” (Rautu) SKS 1644, 1974, 2 s, 1936.

Onttonen, Helena. ”Vaatetuksesta. Kirkossa käynnistä.” (Rautu) SKS 1975, 1978, 2438-2439, 2441, 4 s, 1936.

Onttonen, Helena. ”Luonnonväreistä.” (Rautu) SKS 2005, 2431, 2 s, 1936.

Onttonen, Helena. ”Matkavaatteista.” (Rautu) SKS PK27:5024, 2 s, 1938.

Onttonen, Helena. ”Kerinpuut.” (Rautu) SKS PK27:5030, 1 s, 1938.

Onttonen, Helena. ”Kankaiden nimityksiä.” (Rautu) SKS PK27:5031, 1 s, 1938.

Snellman, Kirsti. ”Kasveilla värjääminen.” (Rautu) SKS E134, 2 s, 1936.

Viipurilainen osakunta. ”Vaatetuksesta ym.” (Rautu) SKS 161, 3 s, 1967.

Viipurilainen osakunta. ”Hiusmuodoista koruista.” (Rautu) SKS 171, 1967.

Viipurilainen osakunta. ”Vaatetuksesta.” (Rautu) SKS 176, 1 s, 1967.

Viipurilainen osakunta. ”Vaatetuksesta.” (Rautu) SKS 156, 180, 182, 3 s, 1967.

Viipurilainen osakunta. ”Pellavan viljely, käsittely, kankaat ym.” (Rautu) SKS 228,231-243, 354, 3 s, 1967.

Viipurilainen osakunta. ”Vaatetuksesta.” (Rautu) SKS 229-230, 1 s, 1967.

Sakkola

Kallonen, Alma. ”Pellavan viljelystä ja käsittelystä.” (Sakkola) SKS 209, 6 s, 1963.

Sääski, Sylvi. ”Naisten käsitöistä.” (Sakkola) SKS 7571, 1 s, 1956.

Suomenlahden ulkosaaret

Lavansaari

Backman, Eeva-Riitta. ”Naisten käsitöistä.” (Lavansaari) SKS 2996, 1 s, 1976.

Tytärsaari

Yrjönen, Teodor. ”Pukeutumisesta.” (Tytärsaari) SKS 212, 1 s, 1963.

Äyräpään kihlakunta

Heinjoki

Järvi, Hanna. ”Puvuista; karjanhoidosta.” (Heinjoki) SKS E58, 38 s, 1913.

Vanhanen, Lempi. ”Naisten käsityötaidosta.” (Heinjoki) SKS 173, 1 s, 1957.

Vanhanen, Lempi. ”Saran kutominen ja vanuttaminen, puvun teko.” (Heinjoki) SKS 176, 10 s, 1957.

Vanhanen, Lempi. ”Räsytäkeistä, rekitäkeistä, hevosloimista, saaleista.” (Heinjoki) SKS 177, 3 s, 1957.

Vanhanen, Lempi. ”Kankaan kudonnasta.” (Heinjoki) SKS 723, 1 s, 1961.

Vanhanen, Lempi. ”Vaatetuksesta.” (Heinjoki) SKS 1393, 2 s, 1964.

Vanhanen, Lempi. ”Kangaspuut, kankaan kutominen, pellavain valmistus.” (Heinjoki) SKS KJ30:12587-12594, 9 s, 1957.

Vanhanen, Lempi. ”Vaatetuksesta.” (Heinjoki) SKS KJ30:12699-12700, 6 s, 1957.

Kivennapa

Mannonen, Ulla. ”Naisten päähine + piirros.” (Kivennapa) SKS 10042, 1 s, 1938.

Paasonen, Aino. ”Pellavan valmistaminen.” (Kivennapa) SKS KJ15:5482, 1 s, 1957.

Paavolainen, Oma M. ”Naisten vaatetuksesta.” (Kivennapa) SKS 1970, 6 s, 1970.

Pimiä, Mikko. ”Vaatetuksesta.” (Kivennapa) SKS 1356, 10 s, 1965.

Pulliainen, Liina. ”Naisten housut.” (Kivennapa) SKS 2525, 1964.

Pulliainen, Liina. ”Pellavasauna.” (Kivennapa) SKS 2631, 2 s, 1965.

Pulliainen, Liina. ”Naisten housut + piirros.” (Kivennapa) SKS 2715, 1 s, 1966.

Pulliainen, Liina. ”Orsikko ja piirrokset eri vaateparsista.” (Kivennapa) SKS E179, 8 s, 1948.

Rämö, Tenho. ”Turvikkaat.” (Kivennapa) SKS 1315, 1 s, 1965.

Seppänen, Hilma. ”Viippi.” (Kivennapa) SKS 3160, 1961.

Seppänen, Hilma. ”Jalkineista.” (Kivennapa) SKS 4103, 1 s, 1967.

Seppänen, Hilma. ”Lasten vaatetuksesta.” (Kivennapa) SKS 3032, 3035, 1 s, 1961.

Seppänen, Hilma. ”Vaatetuksesta.” (Kivennapa) SKS 3038-3039, 1 s, 1961.

Seppänen, Hilma. ”Vaatetuksesta.” (Kivennapa) SKS 4058, 4089, 4146, 2 s, 1967.

Taponen, Juho. ”Kansantavoista.” (Kivennapa) SKS KA, 9 s, 1934.

Vihtari, Eine. ”Vaatetuksesta; terveysoloista.” (Kivennapa) SKS PK26:4900, 1 s, 1938.

Muolaa

Jussila, Hilma. ”Vaatetus.” (Muolaa) SKS KT391:139, 2 s, 1967.

Kilpelä, Eeva. ”Vaatetuksesta.” (Muolaa) SKS KJ6:1860, 3 s, 1957.

Kortemaa, Sylvi. ”Pellavan käsittelystä.” (Muolaa) SKS KT353:55, 8 s, 1965.

Toukkari, Eemil. ”Verhon kutomisesta.” (Muolaa) SKS KJ26:9414, 3 s, 1957.

Vaari, Saima. ”Kankaan kudonta.” (Muolaa) SKS KT322:46,52, 1962.

Terijoki

Backman, Eeva-Riitta. ”Täkkien teosta.” (Terijoki) SKS 1781, 1 s, 1975.

Backman, Eeva-Riitta. ”Kävelykeppi.” (Terijoki) SKS 1785, 1975.

Backman, Eeva-Riitta. ”Pukeutuminen suruaikana.” (Terijoki) SKS 1791, 1 s, 1975.

Backman, Eeva-Riitta. ”Päivävarjojen käytöstä.” (Terijoki) SKS 1792, 1 s, 1975.

Backman, Eeva-Riitta. ”Miesten hiusmuodista.” (Terijoki) SKS 1806, 1975.

Backman, Eeva-Riitta. ”Sukan kutomisesta + piirros.” (Terijoki) SKS 2424, 1975.

Backman, Eeva-Riitta. ”Lasten jalkineista.” (Terijoki) SKS 2429, 1975.

Valkjärvi

Backman, Eeva-Riitta. ”Maton kutomisesta.” (Valkjärvi) SKS 5259, 1980.

Lemmetty, Johan. ”Vaatetuksesta; häitten vietosta…” (Valkjärvi) SKS E71, 36 s, 1867.

https://rajatiede.wordpress.com/2025/09/08/j-lemmetyn-kasikirjoitus-valkjarvelta-1867/

Lemmetty, Johan. ”Kansatieteellisiä kirjoituksia. Valkjärven pitäjän seurakuntaelämästä‎.” (Valkjärvi) SKS SP 2023:17, 1864.

Mannonen, Ulla. ”Vaatetuksesta.” (Valkjärvi) SKS 3321, 1 s, 1937.

Vuoksela

Inkiläinen, Esa. ”Vaatetus, sarkaviitat, virsut.” (Vuoksela) SKS 18, 1 s, 1936.

Neuleet

Muuttolintuset

Suomenlahden ulkosaarien kintaat -sarja on tulossa päätökseen. Nyt julkaistava kinnasmalli “Muuttolintuset” on sarjan viides ja viimeinen osa. Kirjoneulekuoseja eli “kirjoja” sekä kuvia kintaista löytyy runsaasti sarjan sivulta, mutta lisää kinnaskohtaisia ohjeita ei ole enää tulossa.

Voit ladata ohjeen Muuttolintusiin alta. Laitoin kintaan kooksi “keskikoko”, koska ne ovat suunnilleen naisten kokoa M-L. Jos käytät naisten koon 7 käsineitä (M), voit neuloa kintaat himpun verran mallia pienemmiksi. Ohje on muuten ihan perus kinnasohje, mutta varteen on lisätty silmukoita. Lankana on käytetty fingering-vahvuista sukkalankaa (tex 60×4, 100g=420m).

muuttolintuset kintaat ohjekaavio Lataa

Mallin esikuva on Kansallismuseon kintaat K7351:41. Kintaat on neulonut tytärsaarelainen Amalia Halli (synt. n. 1859). Tyyni Vahter osti kintaat Hallilta vuonna 1931. Tuolloin Halli kertoi, että kintaan suussa oleva kuvio on nimeltään “viistolliist”, ja se on vanha “kirja” eli kirjoneulekuvio. Halli kertoi myös, että sukka- ja kinnaslankana käytettiin kaksisäikeistä villalankaa. Villat neuleisiin ostettiin Viipurista tai Kotkasta, sillä hänen aikanaan Tytärsaarella enää pidetty lampaita. Lankaa kuitenkin värjättiin itse. (Vahter 1931.)

Alma Kurki Tytärsaarelta kertoi, että muuttolintuja neulottiin silloin, kun kuviolankaa oli vähän. (Mäkynen 1979.) Muuttolinnuista on esiintynyt myös väljemmin aseteltu muunnos, johon tässä mahdollisesti viitataan.

Alkuperäiset neulekintaat, joissa kuviona on muuttolintuja. — Esikuvana olleet kintaat
K7351:41

Kintaat myynyt tytärsaarelainen nainen Amalia Halli ulkokuvassa. — Esikuvana olleet kintaat
K7351:41

Esikuvakintaat ovat malliltaan ihan peruskintaat. Tämänkertaisessa kinnasohjeessa ei siis ole mitään teknisesti eriskummalista. Varteen on neulottu raita “viistolliist” ja kämmenosan kuvio on “muuttolintuset”. Ranneke on 2 oikein 1 nurin -joustinneuletta. Työhön on lisätty silmukoita ennen ja jälkeen viistollis-raidan, mutta lähteenä olleen kuvan perusteella en osaa 100 % varmasti sanoa lisäysten määrää. Kärkikavennusten välissä on yksi silmukka harmaata, kavennukset on tehty valkoisella. Peukalo on kavennettu samalla tavalla kuin kämmenosa. Peukalo on lisätty suoraan, ei peukalokiilaa siis.

Kirjoneulekuvio muuttolintuset kaavakuva. — Muuttolinnut: näissä kintaissa käytetty kuvio

Muuttolinnut: näissä kintaissa käytetty kuvio

Kintaan ranteessa kuvattu viistollisia ja silmukoiden lisäys kintaan varteen. — *“Viistollist” kintaan kämmenosan alalaidassa*

Mallikintaat on neulottu Novitan Venlalla, jonka valmistus on sittemmin lopetettu. Lankojen harmaa ja valkoinen ovat liian samanväriset, eikä kuvio sen takia erotu kunnolla. Kokeilin lankadominanssin vaikutusta kuvioon, ja se on merkittävä. Alla kuvassa näette vaikutuksen. Vasemmanpuoleinen kinnas on neulottu harmaa dominanttina värinä ja oikeanpuoleinen päinvastoin. Tykkään itse enemmän valkoisesta hallitsevana värinä.

Kaksi kinnasta kuvattuna vierekkäin havainnollistaen lankadominanssin vaikutusta kuvion näkyvyyteen. — *Lankadominanssi vaikuttaa kuvion ulkonäköön. Dominantti väri on ollut vasemmanpuoleisessa kintaassa harmaa ja oikeanpuoleisessa valkoinen.*

Lähteet

Mäkynen, Maija. ”Kirjokintaitten ja sormikkaiden kuviot. Ulkosaarelaisia kintaankirjoja (Lavansaari, Suursaari, Tytärsaari).” Käsikirjoitus, Museovirasto, 1979. 301250
Vahter, Tyyni. “Lavansaaren, Seiskari, Suursaaren, Tytärsaaren, Vehkalahden ja Virolahden naisten käsitöistä.” Käsikirjoitus, Museovirasto, 1931.

Lue myös

Ulkosaarien kintaat

Hameet

Päivitetty: Lapsen hartuushame

Tein pari vuotta sitten tyttärellemme hartuuksin varustetun hameen. Nyt tekisin monta asiaa toisin, ja siksi ajattelin kirjoittaa jatkoa lasten hameisiin liittyen. Olen sittemmin vakiintunut käyttämään yksinomaan Jääsken tyylistä pukua ja nykyisin teen myös lastenvaatteet jääskeläisittäin. Toisekseen olen nykyisin tarkempi vaatteiden historiallisuuden kanssa, ja kehitystä on tapahtunut ompelutaidoissakin. Vuoden 2022 artikkelissa mainitsemani Pyhäjärven kansallispuvun hartuushame muuten roikkuu edelleen odottamassa käsittelyä. En ole enää kärryillä, montako vuotta kyseinen projekti on ollut vaiheessa.

Julkaisin jo päivitettyä teoriatietoa artikkelissa Mihin Kannaksen pukuihin kuuluu hartuushame? Jos hartuushameet kiinnostavat, suosittelen tutustumaan artikkeliin. Totean siinä Jääsken suhteen, että mallia voi ottaa Kirvun tyylistä. Kirvun tyylistä puolestaan tiedetään sen verran, että hameissa oli hartuukset vielä 1800-luvun alussa, ja väriltään ne olivat siniset tai valkoiset. Totean myös että:

“Jos tietoa hartuuksien historiallisesta ulkonäöstä ei ole, tekisin niistä silloin mahdollisimman huomaamattomat.”

Kuten kuvista näkyy, en aina malta elää niin kuin opetan. Hartuusten kultakanttaukset ovat flamboijantimmat kuin niiden olisi tarvinnut olla.

Halusin tehdä tytöllemme hartuushameen, koska mielestäni se on lapsen käytössä kätevämpi kuin vyötäröhame. Lapsen on helppo pukea hame itse, eikä se varmasti purista vyötäröltä. Tällä hetkellä hame istuu väljästi, ja helma on todella runsas käyttäjän kokoon nähden. Toivoin, että hame ei heti jäisi pieneksi ja lopulta olisi myös mahdollista purkaa hartuukset kokonaan pois ja käyttää hametta tavallisena vyötäröhameena. Tästä syystä hame on pitkä ja runsas. Helman ympärysmitta on sama mitä laitan aikuisten hameeseenkin, kaksi kankaan leveyttä (à 140-150 cm). Myös vyötärönympärystä on varattu runsaasti, jotta vyötärölaskoksia ei tarvitse heti olla purkamassa.

Hameen hameosa edustaa jääskeläistä tyyliä: hamekangasta ei ole vetopoimutettu ja helmassa on noin viiden sentin levyinen poimutettu verkakaitale. Hartuuksiin otin mallia käkisalmelaisesta hameesta KA8825. Keskellä edessä on halkio samaan tyyliin kuin käkisalmelaisessa hameessa. Hartuuksien kanttaamiseen käytetyt vinonauhat on valinnut tyttäreni. Kirvulaisen tyylin mukaista olisi ollut valita hartuuksiin sininen tai valkoinen kangas. Tämä tieto kuitenkin on 1800-luvun alusta, ja myöhemmällä ajalla jääskeläisten asujen verkakoristeet ovat olleet enimmäkseen punaisia. Siksi punainen tuntui luonnollisimmalta valinnalta hartuuksien väriksi.

Jos voisin palata ajassa taaksepäin, leikkaisin hartuukset sirommiksi. Erityisen tyytyväinen puolestaan olen siihen, kuinka hartuukset lähtevät yhtymäkohdasta juuri oikeassa kulmassa.

Hartuuksien selkäkappaleeseen on otettu mallia käkisalmelaisesta hameesta (KA8825).

En noudattanut ompelujärjestyksessä perinteistä tapaa, sillä tykkään ommella mahdollisimman paljon koneella. Jos vielä teen lisää saman mallisia hartuushameita, laadin siinä samoilla tulilla kunnollisen ompeluohjeen. Tekniikka on tosi kätevä ja nopea. Lyhyesti pantuna: hameen vyötärö ommellaan hartuuksien verkapuolen ja vuoripuolen väliin, sitten hartuusosan reunat kantataan vihonauhalla. Tein kanttaamisen vähän typerässä järjestyksessä, minkä takia lopputulos ei ole elegantein mahdollinen.

Tekemäni hame yhdistää kahden eri alueen tyyliä, ja siten se asettuu fantasiapukujen kategoriaan. “Jääskeläinen” hartuushame on nykytiedon valossa pakostakin fantasiapuku, sillä Jääsken hartuuksista ei ole kuvia tai tarkkoja kuvauksia. Jos hartuushameen haluaa, on silloin pakko säveltää itse. Tämä on toistaiseksi paras yritelmäni. Aion jatkaa kehitystyötä, mutta väliin tulee monta muuta projektia, jotka pitäisi nekin saattaa valmiiksi.

Lue myös

Mihin Kannaksen pukuihin kuuluu hartuushame?

Lapsen hartuushame “Pyhäjärvi”

Hameet

Mihin Kannaksen pukuihin kuuluu hartuushame?

Missä pitäjissä käytettiin olkaimilla eli hartuuksilla varustettua hametta? Minkä pitäjien riikineisiin voi yhdistää hartuushameen? Tässä artikkelissa on päivitettyä tietoa hartuushameista. Kirjoitin edellisen kerran aiheesta vuonna 2022, ja tässä teille laajempi ja tarkempi esitys.

Hartuukselliset hameet yhdistetään Käkisalmen, Pyhäjärven, Sakkolan ja Raudun (sekä Metsäpirtin) pukuihin. Näiden pitäjien kansallispukuihin kuuluu hartuushame, ja myös esikuva-aineisto tukee sen käyttämistä. Minun tietääkseni näistä pitäjistä ei ole edes säilynyt vyötäröhameita.

U. T. Sirelius (1915) pitää hartuushametta kehitysvaiheena muinaisen avohameen ja nykyisen vyötäröhameen välillä. Jos uskomme tähän väittämän, muuallakin Kannaksella on käytetty hartuushametta ennen vyötäröhameiden keksimistä. Tietoja hartuushameista on säilynyt vähän. Muistitietoa puvuista on kerätty enimmäkseen vasta 1900-luvun alussa, ja valtaosa tiedosta käsittelee 1800-luvun jälkimmäistä puoliskoa. Koska 1800-luvun lopun tiedoissa hartuushameita ei mainita, ovat ne jääneet pois käytöstä jo 1800-luvun alkupuolella tai aiemmin. Kirvun tapauksessa tiedetään tämän tapahtuneen 1820–1850-lukujen välisenä aikana (Halinius 1826, Akiander 1852). Muualta ei ole saatavilla näin tarkkaa muistitietoa.

Mainituissa Itä-Kannaksen pitäjissä (Käkisalmi, Pyhäjärvi, Sakkola, Rautu, Metsäpirtti) hartuushame on historiallisesti perustelluin hamemalli. Hartuuksien toteuttamiseen löytyy historiallisia esikuvia, jotka on tässä artikkelissa esitetty pitäjittäin. Metsäpirtistä ei ole saatavilla esikuvia, mutta todennäköisesti siellä on käytetty samanlaista hametta kuin Sakkolassa.

Muissakin Kannaksen pitäjissä hartuushametta on todennäköisesti käytetty joskus aiemmin, eikä sen käyttäminen nyky-riikineissä ole epähistoriallista. Meillä ei kuitenkaan ole tietoa siitä, miten olkaimet perinteisesti toteutettiin. Minkä väriset ne olivat? Millaisella mallilla ne oli leikattu? Minkälaista kanttinauhaa käytettiin? Oliko niissä kirjailuja? Jos omiin riikineisiinsä haluaa toteuttaa hartuukset, joutuu ne keksimään uudelleen itse. Avaan tätä hieman artikkelin lopussa.

Vielä yksi juttu: onko se hartiushame vai hartuushame? Muistitietoaineistossa kertojat puhuvat hartuushameesta. Kansatieteellisessä tutkimuksessa on käytetty kumpaakin muotoa. Käytän itse kansankielistä muotoa hartuus. Pyhäjärvellä sana on voinut kääntyä myös muotoon hartoos (Arponen 1932, 3, 38, 51).

*Pitäjät, joissa hartuushametta käytettiin 1800-luvun loppupuolella: Käkisalmi, Pyhäjärvi, Sakkola, Rautu ja Metsäpirtti (Sakkolasta 1894).*

Tiivistelmä

	Käkisalmi ja Pyhäjärvi	Sakkola, Rautu ja Metsäpirtti
Hameen väri	Sininen tai musta	Sininen, musta tai punainen
Hamekangas	Vetopoimutettu koko pituudeltaan. Villainen tai puolivillainen	Ei vetopoimutusta. Villainen tai puolivillainen
Hartuuksien väri	Punainen	Tummassa hameessa punainen, punaisessa hameessa tumma
Hartuusten koristeet	–	Joskus kirjontaa
Etumus	Halkio	Ei halkiota
Hartuuksien yhtymäkohta takana	Korkealla	Matalalla
Vyöttämiskohta	Todennäköisesti rintojen alta	Rintojen yläpuolelta
Helmaverka	Kapea, poimuttamaton	Leveä, poimutettu, alalaidassa päärme
Helmanauha	–	Punaisessa hameessa keltaraitainen pirtanauha

Sakkola, Rautu ja Metsäpirtti

Sakkolassa ja Raudussa hameet olivat punaisia, sinisiä tai mustia. Hameita oli kokovillaisia talvihameita sekä puolivillaisia, joissa loimi oli pellavaa ( Schvindt 1913, 5). Säilyneiden hameiden perusteella sinisissä ja mustissa hameissa oli punainen verkahelmus. Helmaverat ovat tyypillisesti runsaasti poimutettuja ja jopa 10 cm leveitä. Verka oli yleensä päärmätty. Punaisissa hameissa oli helmassa keltaraitainen pirtanauha, leveys noin 5–6 cm. U. T. Sireliuksen (1915, 94) mukaan punainen helmaniekka hame oli arkihame ja sininen puolestaan juhlahame. Vaskelan ortodoksit käyttivät hekin punaisia hameita, mutta niissä ei ollut helmassa pirtanauhaa vaan kapeampi keltainen kaitale (Vahter 1930, 1).

KA218 Sakkola tai Rautu. Helmanauhan leveys 5 cm.

*Hartuushameiden poimutettuja helmaverkoja. Verkaa poimutettiin huomattavasti enemmän kuin ympäröivissä pitäjissä (Suomen puolella).* *Sakkolassa ja Raudussa helmaverat päärmättiin. Päärmepistojen alla kulkee villalanka.*

Punaisten hameiden helman pirtanauhoja (huom. kuvien värejä on käsitelty, jotta yksityiskohdat erottuisivat paremmin). Keltaviiruinen helmanauha kuuluu Sakkolan ja Raudun tyyliin. Kuvissa erottuu myös hamekankaan vaalea pellavaloimi. *Nämä hameet ovat siten puolivillaisia.*

Hartuukset ovat väriltään tummat punaisissa hameissa ja päinvastoin punaiset tummissa hameissa. Hartuuksia koottiin joskus erilaatuisista kangastilkuista. Tyypillisesti ne kantattiin ostokankaalla. Joskus Sakkolan ja Raudun hartuuksia kirjottiin. Muistitiedon mukaan “se ken ymmärs, se kirutt kirssilöill korreuksii” (Vappu Tenkanen, Vahter 1924). Kirssit tarkoittavat tässä [todennäköisesti ostettua] värikästä villalankaa. Säilyneiden hameiden perusteella hartuuksia kirjottiin maltillisemmin kuin esimerkiksi Inkerin Tuutarissa.

Yksityiskohta KA222: hartuuksien ristipistokirjontaa.

Miten hametta käytettiin?

Todennäköisesti Sakkolassa ja Raudussa hartuushame vyötettiin rintojen yläpuolelta. (Sirelius 1915, 94; Keinänen K10303:13; valokuva KK1157:29). Todennäköisesti esiliina vyötettiin samaan kohtaan mistä hame alkoi. (Vahter 1930, 4; K10303:13; KK1157:29.) Hilda Olsonin kivipainokuvassa vuodelta 1868 hameenkaulus jostain syystä roikkuu rintojen alapuolella. Tähän tyyliin hame puettiin Pyhäjärvellä.

Sakkolassa ja Raudussa perinteistä hametta käytettiin yleisesti vielä ainakin 1870-luvulla (Söderhjelm 1879; muistitietoaineisto Vahter 1924).

Todennäköisesti rajan toisella puolella Inkerin Vuoleessa ja Miikkulaisessa käytettiin samantyylisiä hartuushameita kuin Sakkolassa ja Raudussa. Vuoleesta on mainintoja sinisestä punaverkahameesta sekä punaisesta viiruhelmahameesta (Vahter 1924). Miikkulaisesta on säilynyt punainen viiruhelmahame (SU5954:1).

Käkisalmi ja Pyhäjärvi

Käkisalmesta ja Pyhäjärveltä on paljon vähemmän aineistoa, minkä takia pitäjiä koskevat päätelmät ovat epävarmempia. Aineistoa on sen verran vähän, että eroa Pyhäjärven ja Käkisalmen hameiden välillä ei ole mahdollista tehdä. Sen sijaan ero Sakkolan ja Raudun hameisiin on ilmeinen. Käkisalmessa ja Pyhäjärvellä hartuushame on selvästi eri mallinen kuin Sakkolassa ja Raudussa. Sakkolassa ja Raudussa hameen etupuolella hartuuksien välissä on ylimääräistä kangasta, Käkisalmessa ja Pyhäjärvellä edessä on halkio. Hameen takapuolella hartuuksien yhtymäkohta on Käkisalmen ja Pyhäjärven hameissa korkeammalla. Sakkolan ja Raudun hameet ovat laskostamattomia, Pyhäjärven ja Käkisalmessa kangas on laskostettu koko matkalta helmaan asti. Kaiken lisäksi Pyhäjärvellä ja Käkisalmessa helmaverka on kapea ja poimuttamaton (tosin se on mahdollisesti laskostettu muun hamekankaan mukana).

Käkisalmesta on säilynyt ainakin yksi musta puolivillainen hame. Tämä hartuushame muistuttaa Kaukolan ja Räisälän vyötäröhameita: Se on musta, laskostettu ja helmassa on ohut punainen verka. Hameiden kuvista laskostusta on vähän vaikea nähdä, koska laskostus on ajan myötä oiennut. Samantyylinen hame näkyy päälle puettuna valokuvassa Adolf Aarnion valokuvassa (KA12.1) Käkisalmelta.

Pyhäjärvellä hartuushame tehtiin tummansinisestä (Sirelius 1915, 94) tai mustasta (ks. kuvat; Arponen 1932, 2; Kaukomieli 1876, 122) kankaasta. Hameita tehtiin kokovillaisia eli kokolankasia, ja puolivillaisia eli ärmäkkäisiä. Kaikilla ei välttämättä ollut täys-sarkahametta lainkaan. Hamekangas oli poimutettu ja prässätty. Hameiden hartuukset olivat punaista verkaa. Hameen helman yhden tai kahden sormen levyistä verkakaitaletta kutsuttiin Pyhäjärvellä listiksi (Schvindt 1913, 17; Arponen 1932). Yksittäisen muistitiedon mukaan hartuukset olivat vanhoilla naisilla leveämmät kuin nuorilla (Arponen 1932, 57).

Venäjän etnografisesta museosta löytyy käkisalmelaisen tai pyhäjärveläisen näköinen hame (REM3054-73).

KA8825 Käkisalmi, Norsjoki. Mahdollisesti hameen ostettiin Viipurilaisen osakunnan keruumatkalla vuonna 1876.

Miten hametta käytettiin?

Pyhäjärvellä hame vyötettiin kiinni rintojen alapuolelta (Sirelius 1915, 94). Todennäköisesti näin tehtiin myös Käkisalmessa (KA12.1). Hameen vyöttämiseen käytettiin Pyhäjärvellä kokkaniekkaa vyötä (Sirelius 1915, 94). Esiliina saatettiin pukea siten, että se peitti hameen halkion (K10303:14). Tässä kuvassa näette, miltä hameen halkio näyttää, jos esiliina on puettu alas vyötärölle. Vähäisen aineiston valossa vaikuttaa siltä, että hame on rinnasta hyvin avonainen ja hartuukset ovat suhteessa kapeat, ja ne vetäytyvät huomaamattomiin kohti kainaloa.

Todennäköisesti Pyhäjärvellä käyttiin hartuushametta ainakin 1870-luvulle asti (muistitieto Vahter 1924). Käkisalmessa 1890-luvulla otetussa valokuvassa (KA12.1) naisella on päällään hartuushame. Emme voi kuitenkaan tietää, onko kuva lavastettu.

Mahdollisesti hartuushame oli Pyhäjärvellä ainut hametyyppi, ennen kuin vyltäröhame alkoi syrjäyttää sitä. Yksittäisen muistitiedon (Arponen 1932, 2) mukaan Pyhäjärvellä ei aikoinaan käytetty kauluksella varustettuja körttihameita ollenkaan.

Jos vertaatte historiallisia hameita Pyhäjärven kansallispukuun, huomaatte että istuvuus on hyvin erilainen. Vuorelman versio Pyhäjärven hameesta on muutenkin suoranainen abominaatio. Käkisalmen kansallispuvun hameesta on liikkeellä hyvinkin kauniita versioita, ja varmaan siihen on saatavilla myös kelvolliset ohjeet. Näitä kannattanee hyödyntää myös Pyhäjärven tyylisissä hameissa.

K10303:14 S. A. Keinänen, Pyhäjärvi 1873. Maalauksessa näkyy hamekankaan poimutus.

Muut alueet

Jääsken kihlakunnan Kirvussa käytettiin hartuushameita vielä 1800-luvun alussa. Kirvun kappalaisen Andreas Haliniuksen kuvauksen mukaan hame oli sarkaa ja väriltään punainen, sininen tai musta. Hartuukset ovat siniset tai valkoiset, ja ne on valmistettu sarasta. Helmassa oli tuuman leveä verka, joka oli punaisessa hameessa sininen ja tummassa hameessa punainen. Mustassa hameessa saattoi olla helmassa veran sijaan keltainen villanauha. Hameessa on keskellä leveä sepalus (kuten Käkisalmen/Pyhäjärven tyylisessä hameessa). Se ulottuu noin 7 cm pohkeen alapuolelle. Tässä en ole ihan varma mitä Halinius tarkoittaa: Hänen mukaansa hame riippuu navan alapuolella. Pidetäänkö hametta siis todella näin matalalla? (Halinius 1826.) Halinius ei anna ymmärtää, että hartuushamemuoti olisi hänen aikanaan ollut hiipumassa. Matti Akkanen kuitenkin kirjoittaa vuosisadan puolivälistä, että hartuushameita ei enää käytetty. (Akiander 1852.)

Kun kerta Käkisalmen kihlakunnan itäisissä pitäjissä Käkisalmessa ja Pyhäjärvellä käytettiin hartuushameita, olisi houkuttelevaa olettaa, että näin tehtiin myös Räisälässä ja Kaukolassa. Räisälästä ja Kaukolasta säilyneet hameet ovat vyötäröhameita, jotka tyylinsä puolesta muistuttavat käkisalmelaista hartuushametta muuten paitsi hartuuksien osalta. Kolmessa kaukolaisessa hameessa (KA808, KA807, MAE No. 323-11) ja yhdessä räisäläisessä hameessa (KA585) on punainen vyötärökaitale. Ehkä vanhat hartuushameet katkaistiin muodin muuttuessa vyötäröhameiksi, ja punaisista hartuuksista jäi muistuttamaan punainen vyötärökaitale?

Rannan kihlakunnasta on säilynyt runsaasti hurstuthameita, kaikki säilyneet vyötärömallisia. Schvindt (1913, 117) mainitsee ohimennen, että Koiviston hurstuthameiden kerrotaan olleen aiemmin hartuuksin varustettuja.

En ole törmännyt hartuushameisiin Äyräpään kihlakuntaa käsittelevissä aineistoissa.

Voiko hartuushametta käyttää muissa kuin itäisen Kannaksen puvuissa?

Pidän itse todennäköisenä, että koko Kannaksen alueella on käytetty hartuushameita, mutta siitä ei ole säilynyt tietoa. Jos näin uskoo, ei ole epähistoriallista valita riikineisiin hartuushame. Täysin ongelmatonta tämä ei kuitenkaan ole:

Jos tietoa hartuuksien ulkonäöstä ei ole, miltä niiden pitäisi näyttää?
Asun tunnistettavuus tietyn pitäjän riikineinä kärsii.

Ensimmäinen ongelma voidaan Räisälän ja Kaukolan kohdalla (minun mielestäni) ratkaista siten, että otetaan mallia Käkisalmen ja Pyhäjärven hameista. Koska hameet ovat muutoin samannäköisiä, ovat myös niiden hartuukset hyvällä tuurilla olleet ainakin sinne päin samaa tyyliä. Kirvun hartuuksista tiedämme jotain, ja todennäköisesti Jääsken ja Antrean pitäjien tyyli on ollut hyvin samanlainen. Joidenkin pitäjien hartuukset voitaisiin siis rekonstruoida vaillinaisen tiedon varassa. Lopputulos olisi tietenkin ns. fantasiapuku.

Itse ajattelen että puvun tunnistettavuus on sekin osa onnistunutta kansanpukua. Esimerkiksi Jääsken alueen hameet ovat viimeiset 150 vuotta olleet vyötäröhameita ja siten hartuuksellinen hame tekee puvusta vähemmän jääskeläisen näköisen. En tiedä lisäisikö hartuushameen käyttäminen kuitenkaan “mikä kansallispuku tuo on” -kyselyiden määrää, todennäköisesti ei.

Joissain tilanteissa hartuushameen käyttäminen voi olla mukavampaa kuin vyötäröhameen. Raskausaikana ajattelin, että ison vatsan kanssa olisi mukavampaa ilman ylimääräistä vyötärön ympärille köytettyä painolastia. En ehtinyt toteuttaa tätä ideaa. Omalle tytölleni olen tehnyt pelkästään hartuushameita. Lapselta vyötärönympäryksen mittaaminen on jotenkin vaikeaa, sillä vatsalihaksettoman taaperopötsin koko on aina vähän epämääräinen. Aikuisena kärsin joskus ihan mielelläni tiukasta vyötäröstä mutta lasta en halua tähän tilanteeseen asettaa. Lisäksi aikuisen naisen puvussa esiliina peittää hameen halkion, silloinkin kun vyötärön puoliskot eivät yllä kiinni toisiinsa. Lapsen pukuun esiliina ei kuulu, joten hameen tulisi pysyä edestä kiinni. Ajattelen että hame on lapselle mukavampi käyttää ja mittoihin saa enemmän kasvuvaraa, kun hame roikkuu olkien eikä vyötärön varassa.

Minulla ei ole mitään auktoriteettia vastata tyhjentävästi siihen, saako riikineissä käyttää hartuushametta (paitsi niiden Itä-Kannaksen pitäjien tapauksessa, jossa sitä kiistatta on käytetty). Minun mielipiteeni on, että sitä “saa” käyttää muissakin pitäjäpuvuissa, jos pyrkii muutoin olemaan mahdollisimman uskollinen oman pitäjänsä pukuperinteelle. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että Jääsken alueella hartuuksiin ei tule kirjontaa, koska Jääskessä on kirjottu tosi vähän. Jos tietoa hartuuksien historiallisesta ulkonäöstä ei ole, tekisin niistä silloin mahdollisimman huomaamattomat.

Lähteet

Akiander, Matthias (Matti Akkanen). Naisien waateh-parresta Jääskessä. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1852. Linkki.
Arponen, Aino. ”Vaatetuksesta Pyhäjärvellä ja Sakkolassa.” SKS käsikirjoitus E100, 94 sivua, 1932.
G.H. (nimimerkki). ”Från en forakningsresa.” Kaukomieli 1876 . Linkki.
Halinius, Andreas (Antti Komoinen). Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön. Linkki.
Kaukonen, Toini-Inkeri. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. WSOY, 1985.
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin. Museovirasto, 2004.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Söderhjelm, Werner. ”Kertomus Wiipurilais-Osakunnan v. 1879 lähettämän kansatieteellisen lähetyskunnan toimesta,” julkaistu nimellä ”Keruuretkellä Raudussa ja Valkjärvellä 1879”. Kotiseutu 1938:2. s. 69 (linkki)
Vahter Tyyni. ”Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Virkamatka 1924. Museovirasto.

Aiheeseen liittyvää

Päivitetty: Lapsen hartuushame

Lapsen hartuushame “Pyhäjärvi”

Historiallisia painokankaita useita kuvia.

Käsityöt

Kuviopuuvilla Kannaksen kansanpuvuissa

Ostokankaat-arikkelisarja jatkuu: nyt käsitellään tehdasvalmisteisia painokankaita. Edellisessä osassa aiheena oli verka, nyt kuviolliset puuvillakankaat. Miten eteläkarjalaisissa kansanpuvuissa käytettiin painokankaita?

Kannaksen kansanpukujen painokankaissa on usein pieniä geometrisia ja kukkakuvioita, jollaisia oli Länsi-Euroopassa liikkeellä jo ainakin 1700-luvulla. Usein kuviot on painettu yhdellä tai kahdella värillä, mutta oli isokukkaisempiakin ja kirjavampiakin kankaita.

Kuviopuuvillaa on käytetty lähinnä tilkkuina, siis kuten verkaa. Kokonaisia vaatekappaleita kuviopuuvillasta tehtiin tietääkseni ainoastaan Sakkolassa ja Raudussa, josta on säilynyt tietoa kuviopuuvillaisista esiliinoista.

Museokokoelmissa ja kirjallisessa aineistossa painokankaita esiintyy melko vähän. On mahdollista, että kansanpukuja keränneet opiskelijat ja kansatieteilijät ovat mieluummin ostaneet mahdollisimman kotikutoisia vaatekappaleita. Siten on mahdollista, että museoissa on suhteessa liikaa kotikutoisia tekstiilejä. Toisaalta on mahdollista, että konservatiiviseen asuun ei huolittu ostokankaita. Ehkä pisimpään kansanpuku säilyi elinvoimaisena Joutsenossa, mutta Joutsenon (säilyneissä) puvuissa tai puvun kuvauksissa esiintyy hyvin vähän mitään ostomateriaaleja.

Painokankaiden perinteiset käyttötarkoitukset kansanpuvuissa kihlakunnittain:

Jääsken kihlakunta: irtotaskut
Rannan kihlakunta: irtotaskut
Käkisalmen kihlakunta: nauhojen päät, mahdollisesti nästyykien röpyt
Osia Äyräpään kihlakunnasta: nästyykien röpyt, talviesiliinojen röpyt, (edit. 3.8.25: myös neulakintaiden tilkkutupsut)
Sakkola, Rautu, Metsäpirtti: nästyykien röpyt, esiliinat (koko esiliina), paitojen koristeet, nauhojen päät

Esineaineiston perusteella painokuviollisen puuvillan käyttö näyttää painottuvan itäiselle kannakselle.

Oheinen kartta ei kuvaa painokankaiden levinneisyyttä vaan ainoastaan sitä, missä sijaitsevat tässä artikkelissa mainitut pitäjät. Ne pitäjät, joista on säilynyt painokankaisia irtotaskuja, on väritetty vaaleanpunaisella. Vihreällä on väritetty ne pitäjät, joissa painokangasta on käytetty tilkkuina. Heinjoella esiliinassa, Kivennavalla nästyykissä ja Käkisalmen kihlakunnan pitäjissä nauhanpäissä. Tummanvihreällä on väritetty Sakkola, Rautu ja Metsäpirtti, jossa painokankaita käytettiin monipuolisemmin kuin muualla kannaksella.

Vaaleanpunaisella Jääski, Antrea, Koivisto ja Säkkijärvi: irtotaskussa on käytetty painokangasta. Vihreällä Kaukola, Käkisalmi, Räisälä ja Pyhäjärvi: tilkkuja on käytetty nauhan päissä ja mahdollisesti nästyykeissä. Vihreällä Kivennapa: tilkkuja on käytetty nästyykeissä. Vihreällä Heinjoki: tilkkuja on käytetty talviesiliinoissa. Tummanvihreällä Sakkola, Rautu ja Metsäpirtti: tilkkuja ja isompiakin kangaspaloja on käytetty moneen tarkoitukseen.

Toivon että tämän artikkelin kuvat voivat toimia inspiraation lähteenä nykyaikaisiin riikineisiin. 1800-luvulla käytettiin sen ajan muotikankaita – eivät ne olleet erityisen karjalaisia, vaan sitä mitä saatiin ostettua kulkukauppiailta tai Pietarista. Minun mielestäni omiin riikineisiin voikin valita vanhanaikaisia pikkukukkakankaita, mutta miksei niissä voisi käyttää myös hassuja digiprinttejä. Niissä asun osissa joissa on perinteisesti käytetty painokankaita, voisi minun mielestäni hyödyntää luovasti nykypäivän printtikuvastoa. Mutta tämä on mielipidekysymys.

Irtotaskut

Kankaiset taskut ovat perinteinen kansanpuvun osa, vaikkakin ne ovat melko uutta perinnettä. Irtotaskuja käytettiin sen jälkeen, kun metallihelaiset lappavyöt ja niihin kuuluvat vyölliset jäivät pois käytöstä. Perunkirja-aineiston perusteella esimerkiksi Jääsken pitäjässä käytettiin messinkihelaisia vöitä 1830-luvulla, mutta 1860-luvulla ne eivät enää esiinny aineistossa. Taskujen varhaisin ilmentymä ovat M. Seifertin valokuvat 1860-luvulta, KK990:1 ja KK20:1. Jääskessä irtotaskuja käytettiin siis ainakin 1860-luvulta alkaen. Olen itse perehtynyt tarkimmin Jääsken pukuhistoriaan, enkä osaa antaa vuosilukuja muulle Kannakselle.

Taskut valmistettiin usein ostokankaista, ja myös painokuviollisia kankaita käytettiin. Taskun suu ja reunat huoliteltiin yleensä eri kankaalla kuin taskun päällinen, siten että mukaan saatiin mahdollisimman montaa erilaista kangasta. Minun silmääni erityisen riemastuttava on kukikas jääskeläinen tasku (REM8762-31039). En olisi uskonut, että kangasta sai näin psykedeelisissä kuoseissa 1860-luvulla.

Koivistolta on säilynyt yksi tasku, kuten Viipurista ja Säkkijärveltä. Viipurin tasku on todennäköisesti kotikutoista kangasta.

*Vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas: REM8762-31040, REM8762-310*39 *Jääski*, *REM3054-39, NM.0011176 Antrea. Jääskeläinen tasku on Jääskestä, sillä sama tasku on naisen päällä M. Seifertin kuvassa.*

Nauhojen tertut, Käkisalmen kihlakunta

Käkisalmen kihlakunnassa pirta- ja lautanauhojen päät koristeltiin kangaspaloista kootuilla tupsuilla, tertuilla. Tertuissa käytettiin erityisesti kirkasvärisiä painokankaita. Yleensä yhden nauhan kaksi päätä eivät olleet samanlaisilla kankailla koristellut, joten mukaan haluttiin varmaan saada mahdollisimman montaa erilaista kangasta.

Kangastertut ovat todennäköisesti olleet erityisesti Käkisalmen kihlakunnan juttu. Äyräpään kihlakunnasta nauhoja on ylipäätänsä säilynyt todella vähän, lukuun ottamatta Rautua, josta kuten Sakkolassa on säilynyt lankatupsuin koristeltuja nauhoja. Sakkolasta on säilynyt lisäksi ainakin yksi kangasterttupäinen nauha. Myös Rannan kihlakunnasta nauhoja on säilynyt vähänlaisesti. Jääsken kihlakunnassa kutsuttiin sykerönauhojen tupsupäitä tertuiksi (esim. Sirelius 1915, 6-7), mutta ne koostuivat pelkästä langasta.

*KA8832 ja KA8830 Käkisalmi, KA794 Kaukola. Nauhat KA4776 ja *K7374:11* Pyhäjärvi, KA4819 Käkisalmi ovat lautanauhoja.* Artikkelikuvassa on kokoelma lähikuvia terttujen kankaista. Räisälästä on säilynyt useita kangasterttupäisiä pirtanauhoja, joita säilytetään Venäjän etnografisessa museossa (ei kuvattuna tässä).

*Venäjän etnografinen museo* *REM 3054-99, Sakkola*

Kangasterttuja toteutettiin vähän eri tavoin. Tilkut saatettiin leikata tasakylkisen kolmion muotoon, mutta myös suorakaitaisia tilkkuja käytettiin. Yleinen vaikuttaa olleen tapa, jossa päällimmäinen kangassuikale solmittiin liitoskohdan päälle. Eräässä Käkisalmen kihlakunnan nauhassa tertut on toteutettu siten, että tilkut on ensin ommeltu oikeat puolet yhteen nauhan kanssa ja käännetty sitten ulospäin. Flickr-kuvissa alla näette tämän kiinnitystavan.

Nästyykien röpyt

Itäisellä Kannaksella nästyykien päitä koristeltiin muun muassa kangastilkuin. Tilkuissa käytettiin ruutupuuvillaa, villaa, kuviopuuvillaa, ostonauhoja ja silkkiäkin. Tilkut on voitu kiinnittää nästyykin päähän yksi kerrallaan. (Samalla tavoin kangastilkkuja käytettiin koristamaan punaisia talviesiliinoja Äyräpään kihlakunnassa ainakin Heinjoella.) Niissä nästyykeissä, joissa kangastilkut ovat kapeita suikaleita (KA311 ja KA330), kangastilkut näyttävät olevan kiinnitetty nauhaksi iskemällä. Tavallisesti iskuhapsussa käytetään kuteena lankaa, mutta tässä on käytetty kangastilkkuja.

Äyräpään ja Käkisalmen kihlakunnissa tehtiin nästyyki eri tyylillä. Sakkolassa, Raudussa ja Metsäpirtissä oli käytössä Äyräpään tyyli.

Sakkolan/Raudun (KA311, KA313, KA317, KA333, Penn Museum 19539 ja 19540), Metsäpirtin (HM77.4), Kivennavan (KA1328, KA1330, KA1332, KA1337, KA1338) ja Valkjärven (K676) nästyykit ovat suorakulmaisia, ja niissä on koristeet kummassakin päässä. Koristeena käytettiin lankatupsuja tai kangastilkkuja:

*Venäjän etnografinen museo REM 3054-51*

Käkisalmen kihlakunnassa Pyhäjärvellä (KA460, KA466 sekä todennäköisesti Kunstkameran 323-34), Kaukolassa (Kunstkamera 323-19), Räisälässä (KA669, KA670), Hiitolassa (KA4842) ja Käkisalmella (KA8829, Kunstkamera 323-103 ja 104) nästyykit olivat neliönmuotoisia, ja niissä oli koristeet joka sivulla. Mainituissa nästyykeissä on käytetty koristeena lankatupsuja, ja se on todennäköisesti ollut yleisin koristelutapa Käkisalmen kihlakunnassa. Olen kuitenkin löytänyt yhden neliömallisen nästyykin, joka on koristeltu kangastilkuin:

*Venäjän etnografinen museo REM 8762-31055*

Esiliinat, Sakkola ja Rautu

Karjalaiset kansanpuvut jäivät vaiheittain pois käytöstä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun aikana. On täysin mahdollista, että paikoittain käytettiin painokankaisia esiliinoja yhdessä perinteisempien kansanpuvun osien kanssa. Sakkolassa painokankaisia esiliinoja käytettiin varmasti: Finnassa on yksi painokankainen esiliina; sakkolalaisella pukunukella on yllään kuviopuuvillainen esiliina ja lisäksi kuviollinen esiliina näkyy kahdessa S. A. Keinäsen maalauksessa vuodelta 1873. Vaimon nappihunnusta voidaan päätellä, että asukokonaisuus on luterilaisen naisen.

Mahdollisesti Sakkolan ja Raudun kukikkaat esiliinat ovat samaa tyyliä kuin Vuoleen ja Lempaalan vastaavat. Rajan takaa Inkeristä on useita mainintoja kukikkaista esiliinoista (Vahter 1924).

*KA224 Sakkola tai Rautu*. *Venäläistä karttuunia.*

*Maalaukset K10303:13 ja K10303:16 Sakkola, S. A. Keinänen; pukunukke KA383 Sakkola.*

Artikkelin fokus ovat Kannaksella käytetyt painokankaat, mutta mainittakoon tässä että myös Suomenlahden ulkosaarilla käytettiin painokankaisia esiliinoja.

Paidat, Sakkola ja Rautu

Sakkolassa ja Raudussa vanhanaikaiseen pukuun kuului pieni kirjailtu rekko. Rekkomuoti hiipui vähitellen siten, että loppuaikoina niitä saatettiin käyttää, vaikka uusia ei enää tehty. Yksittäisen muistitiedon mukaan Sakkolassa paidoissa käytettiin painokankaita senkin jälkeen, kun rekkoja ei enää käytetty (Vahter 1924). Metsäpirttiläinen emäntä kertoi, että hänellä oli vielä 1930-luvulla tallessa paita: Hihat olivat leveät ja lyhyet. Hihansuissa oli reunassa kirjavaa kretonkia. Olkapäillä oli “olkaliusat”, jotka olivat keltaista kukallista kretonkia. Pääntiellä (“piäsiakaulus”) oli siinäkin kretonkia. (Vahter 1930, 4-5.)

Painokankaita käytettiin myös yhdessä rekkojen kanssa. Tällöin painokankaita käytettiin ainakin olkapäillä, kylkikiiloissa ja hihansuissa. Yhdessä paidassa (LHMVHMAE9055:1348) painokangasta on käytetty paidan etumuksessa rekon alla.

*KA228 Sakkola tai Rautu*; *KA230 Sakkola tai Rautu*

Minun on pakko vielä huomioida paidan yliset (K2668:153), joista on enemmän kuvia yllä. Alla on lähikuva tämän sakkolalaisen paidan ylisistä: kankaan on pakko olla ostokangasta. Muissakin Sakkolan ja Raudun paidoissa näkyy mahdollisesti tehdasvalmistseisia valkoisia kankaita, mutta tämä on poikkeuksellisen koristeellinen. Metsäpirtistä saadun muistitiedon mukaan paidan hartuukset (yliset) todellakin voitiin tehdä valkoisesta ostokankaasta (Vahter 1930, 4-5).

Lisäykset

2.6.2025: Pyhäjärveläinen turkisliivi, pälssi

Lähteet

REM: Venäjän etnografinen museo; KA/K/KK: Kansallismuseo, Museovirasto; LHMVHMAE: Lahden museot; EKME: Etelä-Karjalan museo; NM: Nordiska Museet

Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Vahter, Tyyni. ”Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Museovirasto, käsikirjoitus, 1924.
Vahter, Tyyni. ”Metsäpirtin, Muolaan, Raudun ja Valkjärven naisten käsitöistä”. Museovirasto, käsikirjoitus, 1930.

Lue myös

Ostonauhat

Kuusi käyttötarkoitusta verkakankaalle

Käsityöt, Nauhat

Lataa ohjevihko: Helpot pirtanauhavyöt

Edellisen nauhakirjasen ilmestymisestä on ehtinyt kulua aikaa. Tämä “Helpot” pirtanauhavyöt on ollut minulla työn alla pitkään. Tavoitteenani oli saada se valmiiksi jouluksi, ja nyt kesän korvilla kokoelma viimein on valmis.

Kirjasesta löydät ohjeet 16:een Käkisalmen kihlakunnan tyyliseen nauhaan sekä kolmeen muuhun nauhaan (Jääski, Ruokolahti, Seiskari). Kaikki mallit perustuvat historiallisiin esikuviin. Näitä nauhoja on todennäköisimmin käytetty vöinä. Suurimman osan yhteydessä ei ole säilynyt tietoa käyttötarkoituksesta, ja nauhoja on mahdollisesti voitu käyttää myös sykerön tai esiliinankin nauhoina. Minun mielestäni kaikki kirjasen mallit ovat kuitenkin sellaisia, että ne perinteen mukaan sopivat vöiksi.

Helpot pirtanauhavyöt Lataa

Nauhojen ohjeet on laadittu museokokoelmien nauhojen sekä Theodor Schvindtin vuonna 1903 julkaiseman Nauhakoristeita-kirjan piirrosten perusteella.

Käkisalmen kihlakunnan ripsinauhoissa on monenlaista raitaa ja hammaskuviota, mutta niitä yleensä yhdistää yksi piirre: ne ovat pohjaväriltään valkoisia. Tätä tietoa kannattaa hyödyntää omien mallien suunnittelussa.

Jääsken kihlakunnasta on mukana ainoastaan kaksi pokramoa. Jääskeläisille ripsinauhoille laajemmin on tyypillistä, että niiden pohjaväri on punainen, ja ne ovat pääosin villaa. Jääskessä on tehty samaan tyyliin myös hameiden vyötärönauhoja ja sykerön nauhoja.

Loimen luominen pirtanauhaan

Kuviomattomat ripsinauhat sopivat hyvin ensimmäiseksi pirtanauhaprojektiksi. Videolla näytän, miten yleensä luon nauhaloimen.

Sarjassa aiemmin ilmestynyt

Lue myös

Karjalaiset pirtanauhat

Käsityöt

Kuusi käyttötarkoitusta verkakankaalle

Johdanto

Kannaksen Karjalassa suurin osa puvuissa käytetyistä kankaista oli kotikutoisia. Tavallisimpia kankaita kuten paitakankaita ja sarkaa kudottiin aika lailla joka talossa. Kotikutoisten kankaiden sidosvalikoima vieläpä monipuolistui 1900-luvulle tultaessa kutomakurssien myötä. Käsitöitä pidettiin merkkinä naisen kyvykkyydestä, joten kiinnostavaa on ettei 1800-luvun lähteistä ilmene, että kotikutoisten kankaiden käyttämiseen liittyi mitään häpeää suhteessa ostokankaisiin.

Itse tekeminen ei ole seurausta pelkästä ylpeydestä vaan myös pakosta. Kannaksen Karjalan varsinainen kansanpukuaika osuu kapeasti päällekkäin sen ajan kanssa, kun teollisia kankaita on ollut hyvin tarjolla. Painokankaita, verkaa ja samettia käytettiin säästeliäästi pukujen koristeena. Kun kokonaisia vaatteita alettiin valmistaa ostokankaista, ei niistä yleensä enää tehty perinteisen kannaslaisen kansanpuvun mukaisia. Sametin ja silkin käyttöä ei ole rajoittanut ainoastaan raha, vaan sen käyttöön rahvaan keskuudessa puututtiin myös ylellisyysasetuksilla.

Nykyisin tilanne on kääntynyt sikäli päälaelleen, että teolliset kankaat ovat halvempia ja paremmin saatavilla kuin kotikutoiset. Sen sijaan itse tekemistä arvostetaan edelleen, vaikka pukukankaiden itse kutominen on pienen piirin juttu.

Olen kerännyt tietoa ostokankaiden käyttämisestä historiallisissa kansanpuvuissa. Tässä artikkelissa esittelen veran käyttötapoja kansanpuvuissa. Sarja jatkuu myöhemmin esitellen painokankaita, ostonauhoja sekä ylellisyyskankaita silkkiä ja samettia.

Mitä verka on?

Kotikutoinen vanutettu villakangas on sarkaa, tehdasvalmisteinen vanutettu villa(palttina) taas verkaa. Verkaa on vanutettu niin paljon, että se ei purkaudu. Kun verka kuluu, saattaa sen palttinasidos tulla näkyviin. Mitä olen museovaatteiden verkoja päässyt hiplailemaan, on se ohutta, pehmeää ja tasalaatuista – sarka puolestaan on yleensä paksua, vähemmän pehmeää ja toisinaan myös vähemmän tasalaatuista. Kannaksen tekstiileissä käytetty verka on yleensä kirkkaan tomaatinpunaista eikä taita ainakaan kovin paljon siniseen. Myös keltaista, mustaa ja sinistä verkaa käytettiin.

Verkaa käytettiin yleisesti koristamaan sarkavaatteita tilkuiksi ja nauhoiksi leikattuna. Verka on kätevä kangas näihin koristeisiin, sillä sitä ei tarvitse päärmätä (Äyräpään kihlakunnassa ja Sakkolassa ja Raudussa hameiden helmaverkoja kuitenkin päärmättiin). Mainintoja kokonaan verasta tehdyistä vaatteista löytyy esimerkiksi Saleniuksen kertomuksesta vuodelta 1870. Kirjallisten lähteiden ja esineaineiston perusteella on kuitenkin selvää, että verkaa ei ollut varaa käyttää määrättömästi. Verkaa käytettiin arvokkaissa vaatteissa:

“[Hurstut]hameen helmaan ommellaan kolmea, toisinaan neljääki, tuumaa leveä liepeys punaisesta ostoverasta. Hameen liepeyden leveys näyttää, mistä arvosta hameh naisen päällä on; sillä sinisessä hameessa, jolla niinikään kirkossa käydään, ei liepeys ole muuta kuin puolta toista tuumaa leveä.” (Kirvu, Akiander 1852.)

Suomessakin oli verkakutomoita, mutta Kannaksella verkaa haettiin Pietarista (tieto Valkjärveltä, Muolaasta ja Antreasta: Vahter 1930, 6, 11; Vahter 1924, 2).

Nykyisin verkaa saa ostettua kansallispukukankaana. Vastaavaa kangasta saa myös tavallisista kangaskaupoista – sehän on tiivistä ohutta huopapintaista villapalttinaa. Olen ostanut ison satsin halpaa, ihan hyvää verkaa Eurokankaasta (Helsingin Kaisaniemen liike, tuote ei verkkokaupassa). Jos sinulla on hyviä kokemuksia verkkokaupoista, voit esim. jättää kommentin tähän artikkeliin. En ole testannut itse, mutta verkaa saa esimerkiksi Duodji Shopista ja ruotsalaisista kaupoista (kläde).

Hameen helmaverka

Yksiväristen sarkahameiden helmakoristeena käytettiin verkakaitaletta Jääsken, Käkisalmen, Äyräpään ja Rannan kihlakunnissa. Kolmesta edellisestä löytyy runsaasti aineistoa verkahelmahameiden käytöstä, Rannan kihlakunnasta hyvin vähän (maininta Koivistolta, Vahter 1924, 9 sekä maininta Uudeltakirkolta, Schvindt 1913, 105). Jääsken kihlakunnassa punaista verkaa käytettiin myös hurstuthameissa sekä olalle ripustettavissa hurstutvaatteissa. Pyhäjärvellä hameen helmaverkaa kutsuttiin listiksi (Schvindt 1913, 18) tai verkalistaksi (Vahter 1924, 7) . Joutsenon hameissa ei yleensä ollut verkaa (poikkeus tähän).

Eri värejä: Yleisimmin hameen helmaverka oli punainen. Äyräpään kihlakunnassa mustan tai sinisen hameen helmaverka oli punainen, mutta punaisessa hameessa keltainen. Andreas Haliniuksen mukaan Kirvussa punaisen hameen helmaverka oli 1800-luvun alussa sininen.

Eri tapoja: Helmaverkaa poimutettiin runsaasti Jääsken kihlakunnassa sekä Sakkolassa ja Raudussa. Käkisalmen kihlakunnan Kaukolassa, Räisälässä ja Käkisalmella sitä ei poimutettu ollenkaan, ainoastaan prässättiin muun hamekankaan mukana. Äyräpään kihlakunnassa verkaa saatettiin poimuttaa vähän. Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnan hameissa helmaverkaa ei ole päärmätty, Sakkolassa ja Raudussa sekä Äyräpään kihlakunnassa verassa on päärme. Nämä päätelmät perustuvat museohameisiin.

Kaikissa Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnan hameissa ei ole helmassa ostoverkaa. Helmakoristeena on käytetty myös kotikutoisia nauhoja, esimerkiksi hameissa EKME1392, Rautjärvi sekä KA807, Kaukola.

*LHMVHMAE2599:1012 Lahden museot, Viipuri-kokoelma*. *Nurja puoli.*

*Sakkolassa ja Raudussa hartiushameiden helmaverkoja päärmättiin, vaikka veran ei pitäisikään purkaantua*. *Päärmepistojen alla kulkee villalanka.*

*KA3587 Muolaa, KA4932, KA1144*. *Myös näissä hameissa helmaverat on päärmätty.*

Koivistolla ja Kuolemajärvellä hurstuthameen helmaa koristaa leveä poikkiraitainen kaitale, jota Koivistolla kutsuttiin hurstuen teräksi. Osassa hameista koristeluun on käytetty näyttäviä kangaspakan päitä. Terä on saatettu kasata useammastakin erikuosisesta kaitaleesta. Kaikissa Koiviston tyyppisissä hurstuthameissa ei ole ostokangasta helmassa, esimerkiksi hameissa KA3631, Koivisto ja K7173:1, Kuolemajärvi helmarimpsu näyttää kotikutoiselta.

*EKME3029 Koivisto. Verkahelmuksen leveys 19 cm.*

*K6771:1, Koivisto, Vanhakylä. Verkahelmuksen leveys 20 cm.*

Verka päähineissä

Pinteliin käytettiin silkkiä mutta myös verkaa. Rautjärveltä mainitaan muistitietona, että tyttöjen käyttämä päähine tehtiin noin 13–14 cm leveästä punaisesta verkakaitaleesta (Jurva 1960). Schvindtin mukaan nauhaa kutsuttiin silkiksi, vaikka se olikin verkaa (1913, 152). Leveä tytön päänauha on kuvattu Magnus von Wrightin piirroksessa Ruokolahdelta.

*Rippikoulun käymätön tyttö KK983:14, Ruokolahti. Piirros Magnus von Wright 1960.*

Säppäliä käytettiin viimeisimmäksi Käkisalmen, Äyräpään ja Rannan kihlakunnissa. Myös Jääsken kihlakunnassa käytettiin säppäliä 1800-luvun alussa (Halinius). Kaikki näkemäni museosäppälit ovat punaverkaisia. Halinius mainitsee, että 1800-luvun alussa vanhat naimattomat naiset käyttivät Kirvussa siniverkaista säppäliä.

*Koivisto KK1021:11; Käkisalmen kihlakunta EKME1305; Sakkola / Rautu KA5; Äyräpää KA1104.*

Äyräpään ja Rannan kihlakunnissa punaista verkaa käytettiin sykeröiden käärimiseen. Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnissa sykeröihin käytettiin pirtanauhaa.

Äyräpään kihlakunnassa ripille pääsystä alkaen tytön hiukset käärittiin palmikoksi kutsutuilla verkakaistaleilla takaraivolle (Schvindt 1913, 91). Valkjärveltä kerrotaan: “Ripillä kävijät tytöt, jotka siihen asti olivat käyneet levällä päin, alkoivat kääriä hiuksensa, punaisen veran väliin, paksuun tumpuraan niskasta ylöspäin. Verkapalmikon päät jäivät riippumaan noin kahta vaaksaa niskasta hartioille.” (Salenius 1870, 36.) Schvindtin mukaan Kivennavan savakkopuvussa tytöillä oli sykeröiden muodostaman nupun ympärillä punainen verka (1913, 103).

Koivistolaisissa sykeröissä [kuva alla] hiukset on todennäköisesti kääritty verkasuikaleella. Kuolemajärvellä “tyttöjen palmikot tehtiin siten, että punainen verkakaistale halaistiin vähän vinoon, näin syntyneet kapeammat päät ommeltiin yhteen ja kierrettiin hiuksien ympäri sykeröiksi” (Schvindt 1913, 125-126).

*Sykeröt ja säppäli. KK1125:16 Koivisto, kuvaaja U. T. Sirelius.* “*Palmikonnenät”* *riippuvat sykeröistä alas hartioille (ks. Sirelius 1915, 8).*

Koivistolla käärittiin vaimon hunnun ympärille punainen verka. 1850-luvulla syntynyt emäntä kertoi Patalan kylästä, että nuorena hänellä oli verkaa hunnussa, mutta tuolloin 1920-luvulla sitä ei enää käytetty (Vahter 1924, 8–9.) Koivistolta on myös tieto, että morsiamet käyttivät punaista verkaa hunnun päällä (ibid, 10). Hunnun päällä on muuallakin saatettu käyttää värillistä huivia, mutta tällainen hunnun ympärille tarkoitettu verkakaitale on ominainen Koivistolle.

Sarkaviitan koristeet

Sarkaviitan kaulusta tai sepalusta koristeltiin punaisella veralla Jääsken, Äyräpään ja Rannan kihlakunnissa sekä Käkisalmen kihlakuntaan kuuluneessa Sakkolassa ja Pyhäjärvellä. Kuolemajärvellä käytettiin punaista verkaa myös hihojen koristeena, ja punaisen veran lisäksi kauluksessa oli mustaa verkaa (Vahter 1924, 10). Pyhäjärven verkakoristeisista viitoista on vähän tietoa, mutta Schvindt mainitsee ne (1913, 19). Miesten viitoissa punaista verkaa käytettiin ainakin Koivistolla (Sirelius 1915, 190).

*KA192 Sakkola / Rautu, MAE No. 323-31 Valkjärvi, MAE No. 323-21 Jääski, Antrea tai Kirvu, LHMVHMAE981:311 Kuolemajärvi*

Kostulit on tyypillisemmin koristeltu kirjomalla kuin verkalisäyksin. Metsäpirtin Vaskelasta on maininta, että kosteleissa oli punaiset verkakaulukset, ei kirjailuja (Vahter 1930, 3). Schvindt mainitsee kirjassaan (1913) pariin otteeseen myös verkapäällysteiset turkit sekä miesten verkatakit.

Tankin koristeet

Jääsken kihlakunnassa erityisesti Ruokolahdella ja Rautjärvellä verkaa on käytetty tankin etuliepeiden ja kaula-aukon koristeluun sekä kiinnityshakasten alla. Käkisalmen kihlakunnan tankeissa käytettiin veran sijaan punaista koittanaa. Muuallakin kannaksella käytettiin erilaisia tankkeja, myös hihallisia, mutta niistä on säilynyt tietoa vähemmän.

*Rautjärven ja Ruokolahden tankkiliivejä.*

Joutsenossa käytettiin kansanpukuajan lopussa paljon sinisiä koristeita, kun ympäröivissä pitäjissä koristusten yleisin väri oli punainen. Alla kuvattu liivi (REM 3054-6 ) on todennäköisesti joutsenolainen, ja siinä liepeitä koristaa sininen nauha tai verka.

*REM 3054-6 ei paikkatietoa. Pituus 54 cm. Villaa.* *Liivi muistuttaa malliltaan Joutsenon kansallispuvun liiviä*, jonka esikuvat ovat KA7989 ja EKME3058 (Stenberg 2009). Joutsenoon viittaavat myös liepeiden sininen nauha/kangas sekä liivin järjestysnumero Venäjän etnografisen museon esinelistassa. Numeroilla 3054-7, -8, 9- ja 10 on selvästi joutsenolaisia esineitä.

Hameen hartuukset

Hartuushameen hameosa tehtiin kotikutoisesta sarasta, hartuukset verasta. Hartuuksien kanttaamiseen käytettiin usein ostonauhaa tai painokangasta. Hartuukset olivat eri väriset kuin hamekangas. Käkisalmelta on Finnassa yksi hartuushame, musta ja hartuukset punaista verkaa. Sakkolasta ja Raudusta on Finnassa kolme hametta (KA3339, KA221, KA220), joissa hameosa on sininen ja hartuukset punaiset, sekä kaksi hametta (KA218 ja KA219), joissa hameosa on punainen ja hartuukset mustat/ruskeat.

Muuallakin Kannaksella on saatettu käyttää hartuushameita. Kirvusta on maininta 1800-luvun alusta, että hartuukset olivat sinistä tai valkoista kangasta (Halinius).

Tinavyöt

Viimeiseksi haluan esitellä melko poikkeuslaatuisen tavan käyttää verkaa: tinavyöt. Niitä käytettiin ainakin Jääsken kihlakunnassa.

Tinavöitä on Finnassa ainoastaan Joutsenosta, lisäksi joutsenolaisesta tinavyöstä on piirros Severin Falkmanin kirjassa. Schvindtin mukaan Ruokolahdellakin käytettiin 1800-luvun alussa tinavöitä. Tinavyöstä hän kertoo, että se oli kahden sormen levyinen nahkahihna, jonka päälle oli pantu noin 7 cm leveä alkujaan sininen ja myöhemmin punainen verka, ja sen päälle kotona valetut tinanastat. (Schvindt 1913, 154.)

Piirroksessa Katrina Hänninen. Alkuperäinen piirros Severin Falkman, säilytetään Lundin yliopistossa. Kopion piirtänyt Nils Mandelgren, KA4156:27. Kirjassa Lehtinen 1984.

Muita käyttötapoja

Punaverkaa käytettiin myös villaisten talviesiliinojen koristeena Äyräpään kihlakunnassa. En ottanut niitä käsittelyyn tässä, sillä aion katsoa näitä esiliinoja tarkemmin ostonauhojen yhteydessä. Lisäksi verkaa on saatettu käyttää vyöllisissä.

Paljon käyttötarkoituksia siis!

Nykyisin on varmaan helpompaa löytää verkaa kuin sarkaa. Voisiko verkaa käyttää saran korvikkeena vaikkapa liiveissä ja hameissa? Minun mielestäni verka sopii erinomaisesti esimerkiksi Jääsken kihlakunnan tankkeihin. Käytettiinhän verkaa hameen hartuuksissakin joten miksei myös liiveissä. Tankkiliivit ovat joka tapauksessa usein vuoritettuja, joten veran ohuus ei haittaa. Hameessa saattaisin myös käyttää verkaa, mutta ainoastaan todellisessa juhlahameessa, sillä arkikäytössä hamekangas joutuu kovemmalle kulutukselle kuin liivissä. Sarkaviitat kuitenkin tehdään sarasta syystä: niissä ei ole vuorta, joten kankaan pitää olla tosi ryhdikästä.

Lähteet

Akiander, Matthias. Naisien waateh-parresta Jääskessä. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1852. Linkki.
Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön. Linkki.
Jurva, Mirjam. Tiedot koottu Rautjärven kansallispuvun suunnittelun yhteydessä. Käsikirjoitus, Museovirasto, 1960.
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin. Museovirasto, 1984.
Salenius, J. M. Walkjärwen pitäjän kertomus. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1870. Linkki.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Vahter, Tyyni. ”Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Museovirasto käsikirjoitus 300403, 1924.
Vahter, Tyyni. ” Metsäpirtin, Muolaan, Raudun ja Valkjärven naisten käsitöistä”. Museovirasto, käsikirjoitus 300409, 1930.

Artikkelikuva: LHMVHMAE2599:1012

REM: Venäjän etnografinen museo; KA/K/KK: Kansallismuseo, Museovirasto; LHMVHMAE: Lahden museot; EKME: Etelä-Karjalan museo

Seuraavana sarjassa:

Kuviopuuvilla Kannaksen kansanpuvuissa

Käsityöt

Milloin riikineisiin kuuluu huntu?

Kannaksen karjalaisissa kansanpuvuissa huntu on luterilaisen vaimon päähine Jääsken, Äyräpään, Rannan ja Käkisalmen kihlakunnissa. Niissä pitäjissä, joissa on erikseen savakko- ja äyrämöispuku, tämä koskee ainoastaan äyrämöispukua. Savakkopukuun huntu ei kuulu.

Kuka käyttää huntua?

Yksinkertainen vastaus on, että huntu pannaan ensimmäistä kertaa häissä, ja sitä käytetään siitä eteenpäin. Hunnun pukemisesta osana häärituaalia on säilynyt muistitietoa. Räisälässä, Ruokolahdella ja Rautjärvellä morsiamelle pantiin miehelään lähtiessä huntu päähän (Schvindt 1913, 29, 152). Jääskestä, Antreasta ja Kirvusta on tieto, että huntu pantiin päähän vihkimisen jälkeen (Schvindt 1913, 143). Tavallisen hunnun lisäksi häärituaaleissa on saatettu käyttää erityistä koristeellista pääpyyhettä.

Tästäkin huolimatta nykyisin usein herättää kysymyksiä se, kenen pukuun huntu siis tarkalleen kuuluu? Entä jos eroaa? Elää avoliitossa? Ei halua parisuhdetta ollenkaan?

Sikäli hunnun käyttäminen ei liity parisuhdestatukseen, että huntua käytetään loppu elämä myös leskeytymisen jälkeen. Naimisiin menemisen ajateltiin perustavanlaatuisesti muuttavan naisen asemaa, eikä huntu viestinyt pelkästään sitä, että nainen oli varattu. Tästä vetäisin johtopäätöksen, että myös eronnut nainen voi käyttää huntua.

*Hanna Vartiainen äitinsä kanssa, 1923 Kipinola, Kuolemajärvi. Kuva Tyyni Vahter, MVKK. Kaukonen, Toini-Inkeri. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. WSOY, 1985.* Leskeksi jäämisestä: käyttämissäni lähteissä ei mainita suruhunnun käyttämisestä mitään. Vaemman puoleisella naisella on päässään päähine, joka näyttää mustalta hunnulta. Vahter ei kuitenkaan mainitse erikoisesta päähineestä matkakertomuksessaan. Siksi pidän todennäköisenä, että musta päähine Vahterin kuvassa on huivi, joka kokonaan peittää valkoisen hunnun.

Avioliitto ei merkinnyt pelkästään kahden ihmisen välistä suhdetta: yleensä se tarkoitti sitä, että nainen muutti miehelään miniäksi (oli myös tapauksia, joissa mies tuli naisen perheeseen kotivävyksi). Kansanperinteessä on yleensä ajateltu, että miniän osana oli raataa ilman merkittävää autonomiaa, toisin sanoen avioliitto yleensä tarkoitti naisen elämän muuttumista vaivalloisemmaksi. Merkittävä elämänmuutos sattuu samaan aikaan hunnun käyttämisen aloittamisen kanssa, nainen muuttuu siinä pysyvästi joksikin toiseksi. Mikä voisi olla tällainen käännekohta nykyään? Nykyisellään tapahtuva pois kotoa muuttaminen ja palkkatöiden tai opintojen aloittaminen ei minun mielestäni ole riittävä käännekohta pukea päähän huntua.

Ihanteena tietysti oli, että pari aloitti seksielämän vasta avioon astuttuaan. Pelkkään seksin harrastamiseen hunnun käyttäminen ei liittynyt. Ainakaan meille ei ole säilynyt tietoja siitä, että salavuoteudesta kiinni jääneet olisi velvoitettu panemaan huntu päähänsä. Seksillä kuitenkin on syy–seuraussuhde lapsiin. Kahdessa muistitiedossa hunnun käyttäminen yhdistyy lapsen saamiseen avioliiton ulkopuolella:

Raudussa ”nuorikko sai otsaansa hunnun, valkoisen vanhan markan kokoisen pyörylän, mutta yksinäisen lapsen tehnyt nainen oli velvoitettu kantamaan punaista huntua, häpeänsä merkiksi ja istumaan kirkon jalkapuussa määrättyinä pyhinä, kunnes oli vapautunut rangaistuksestaan.” (Vuorela 1958). Kuolemajärveltä saadun tiedon mukaan ”Muista [sic] huora huntuis sanottiin aviottoman lapsen saaneelle samalla, kun kätilö pani hänen päähänsä hunnun, jota oli pidettävä aina.”

Aviottoman lapsen saaminen oli paheksuttavaa, mutta siitäkin huolimatta naiset joutuivat/pääsivät näissä kahdessa tapauksessa huntukerhoon. Lapsen saaminen on minun mielestäni niin elämää mullistava hieno juttu, peruuttamaton sellainen, että se antaa oikeuden hunnun käyttämiseen. Omassa ajattelussani merkitys siis on eri mutta lopputulos sama, eli vaimon päähine kuuluu myös äidin asuun.

KK1021:12 U. T. Sirelius 1910, ”vanhapiika Koiviston Humaljoen kylästä”. Myös KK1021:11.

Olen kiertänyt tämän vastauksen pihviä kuin kissa kuumaa putroa. Miten toimia tilanteessa, jossa alkaa olla ikää mutta ei puolisoa (tai lapsia)? Tai jossa puoliso on, mutta avioon ei ole menty? Tämä lienee yleisin tilanne, jossa hunnun käyttäminen nykyään mietityttää.

Jos puolisoa ei ole, on kansanperinne tässä suht selkeä: muistitietoa ei ole siitä, että naimattomat naiset ovat ikääntyessään alkaneet käyttää huntua. Siitä puolestaan että naimattomat naiset ovat jatkaneet tytön päähineen käyttämistä, löytyy kaksi vihjettä:

Halinius mainitsee, että 1800-luvun alussa Kirvun vanhat naimattomat naiset käyttivät edelleen siniverkaista säppäliä. Täsmälleen hän kirjoittaa ”…några ålderstigna pigor ännu nyttja”. En tiedä pitääkö tämä kääntää yleisessä vai erityisessä merkityksessä vanhaksi piiaksi. Huntua naimattomat naiset eivät kuitenkaan käyttäneet. Sireliuksen Koivistolla ottama kuva sykeröpäisestä vanhasta naisesta on otsikoitu vanhaksipiiaksi. Tämän perusteella voi ajatella, että myös Koivistolla naimattomat naiset jatkoivat tytön päähineen käyttämistä. Sirelius tarpeen mukaan lavasti kuvaustilanteita, eikä hänen ottamiansa kansatieteellisiä kuvia tule tulkita todellisuutena niin kuin se oli, vaan ideana jonka Sirelius halusi välittää. Koivistolla vanhoja päähineitä kuitenkin käytettiin 1900-luvulle asti, joten mahdollisesti tilanne on ihan aito.

Avoliitossa tai muussa vakiintuneessa parisuhteessa en osaa antaa yksiselitteistä neuvoa. Ehkä tällaisessa tilanteessa voisi pohtia sitä, miten oma parisuhde eroaa avioliitosta vai eroaako se siitä mitenkään. Avioliitossa sovitaan, että rahat ja lapset ovat yhteisiä – jos ei erikseen sovita toisin. Ja avoliitossa ei oletuksena sovita yhtään mistään, mutta aina voi erikseen sopia muuta. Tästä syystä eivät minun mielestäni avoliitto ja avioliitto välttämättä eroa toisistaan, jos asiaa tarkastellaan maallisesta näkökulmasta. Joillekin meistä avioliitolla voi tietysti olla myös hengellinen merkitys.

Muistetaan myös, että viime kädessä jokainen itse tekee päätöksen käyttää tai olla käyttämättä huntua. Tässä artikkelissa olen käsitellyt hunnun käyttämistä kansatieteen tutkimuksen näkökulmasta, siis: miten ennen vanhaan on toimittu. Nykyisin voidaan toimia toisellakin tavalla.

Lähteet

Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön. Linkki
Vuorela, Lilli. ”Orsikot ja alasniekka paita Raudussa.” Tiedonantajaverkoston lähetys, Museovirasto, 1958. Linkki

Artikkelikuva: malleja Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä -maalausta varten Albert Edelfeltin ateljeessa HK19350115:5.

Lue seuraavaksi

Jääsken kihlakunnan hunnut

Kirvun vuonna 1816 valmistunut kirkko mustavalkokuvassa.

Käsityöt

Kansanpuku Kirvussa 1800-luvun alussa

Kirvun kappalaiselta Andreas Haliniukselta (Antti Komoinen) on säilynyt kertomus kirvulaisesta kansanpuvusta 1800-luvun alussa. Todennäköisesti katkelma on peräisin käsikirjoituksesta “Hushållnings Calender för Kirvus Kapellgäll År 1816” [edit 3.7.2025: ei ole], mutta otsikostaan huolimatta käsikirjoitus lienee myöhemmältä ajalta, kirjoituksessa mainitaan vuosi 1826.

Edit. 9.4.2025: Katkelmasta löytyy ainakin osia Haliniuksen muistiinpanoista Kirvun haudattujen ja kuolleiden luettelosta 1763-1796
Edit. 3.7.2025: Nyt viimein löytyi mainittu Kirvun talouskalenterin teksti vuodelta 1916.

Andreas Halinius syntyi Halisen kylässä (siitä nimi Halinius) Maarian pitäjässä Turun läänissä vuonna 1768. Halinius opiskeli Turussa, jonka jälkeen vuonna 1795 hänet nimitettiin apulaispastoriksi Taipalsaarelle ja 1799 Vehkalahdelle. Halinius osasi venäjää, minkä takia hänet lähetettiin juuri vanhaan Suomeen. Vuonna 1802 Halinius siirtyi Kirvuun. Kirvussa hän papintyönsä ohella paitsi tallensi kirvulaista kansanperinnettä, pyrki hän myös parantamaan paikkakunnan oloja perunanviljelyn edistämisen ja rokotuskampanjan muodossa. (Borgå Tidning 1844:28.) Lisäksi Halinius kirjoitti päiväkirjaa 1803–1834 – varmasti arvokas lähde, jota en ole onnistunut paikantamaan [edit. paikannettu].

Teksti on käännetty ruotsinkielisestä käsikirjoituksen kopiosta (Museovirasto). Käsikirjoitus on ihan hyvää käsialaa mutta kieli vanhahtavaa. Tekstissä käytetään esimerkiksi vanhoja kirjoitusmuotoja sanoista, ja minusta tuntuu että sanoja käytetään myös eri merkityksessä kuin nykyruotsissa. Tässä on paras mihin itse pystyin. Tekstiin on hakasulkeilla merkitty ne kohdat, joita en osannut kääntää sanatarkasti, yleensä tässä on kyse muutamasta sanasta. Vyöllisiin liittyen poistin kokonaisen lauseen, koska en siinä kohtaa ollut ihan varma miten asia tarkalleen on ilmaistu. Alkuperäisen tekstin kopioon pääsee tutustumaan Museovirastolla. En voi ladata kopiota tästä kopiosta nettiin – tekisin niin jos saisin – sillä Museoviraston aineistojen käyttöehdot kieltävät kuvatun aineiston uudelleenjulkaisemisen.

Lisäksi, tekstin perään on lisätty katkelma Kirvun talouskalenterin v. 1816 käännöstä, joka on peräisin Aulikki Ylösen Kirvun kirjasta. Kirjaan otetussa versiossa on kokonainen kappale, jota museoviraston kopiossa ei ole. Löysin tämän käännöksen vasta, kun olin tehnyt omani ja käyttänyt siihen monta tuskaista tuntia aikaa. Muutoin Ylösen kirjan käännös on hyvin samanlainen omaan käännökseeni verrattuna, paitsi mielestäni se muutamassa kohtaa oikoo ja ainakin minun lähteenä käyttämässäni käsikirjoituskopiossa paljinsoljen leveys on yhden sormen mitta eikä kolmen sormen leveys niin kuin Ylösen kirjan käännös väittää.

Alkuperäinen teksti (käännös)

Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön.

1802. Kirvun kappeliseurakunnan miesten ulkoasu koostuu vaaleanharmaasta sarkakauhtanasta, ”viitta”, jossa on leveät kädentiet, messinkinappien kanssa tai ilman, niskasta polveen pitkä ja ei peitä rintaa, samasta kankaasta olevasta ja saman värisestä liivistä, jossa oli kaksi taskua, tai sen sijaan hihoilla varustetusta liivistä, jota käytetään sään mukaan kauhtanan sijasta, siksi se on varustettu messinkinapeilla. Musta huopahattu jossa pyöreä, matala kupu ja aika leveät reunat, mutta talvella sininen sarkamyssy, jossa on musta lampaannahkareunus ja lampaannahkavuori. Talvella käytetään lampaannahkaturkkia, joka on samankokoinen kuin kauhtana, kuten myös lyhyempää lampaannahkaturkkia, jota käytetään edellä mainitun vaatteen alla, ja jossa yleensä ei ole hihoja. Pari mustia sarkahousuja, jotka ulottuvat kantapäähän, joissa on solki tai nauha kauluksessa ja leveä sepalus. Polven alapuolella housut on köytetty villalangasta kudotulla nauhalla, aikaisemmin nahkaremmeillä, joissa oli monia messinkiholkkeja. Lyhyet villasukat ja/tai käytetty pellavariepu. Korottomat kengät, joissa on leveä ja pitkä varsi, joka avautuu kantapään yläpuolella ja pitkät mutta kapeammat nahkaremmit, joitain kortteleita pitkät, joilla varret sidotaan. Nahkavyö, tai villalankainen nauha, jossa on solki, joka on vyötärön ympärillä housunkauluksen yläpuolella. Tässä vyössä on kiinni pieni nahkapussi, jossa on lukko, joka suljetaan messinkinapilla. Tässä pussissa säilytetään tuluksia. Vyössä roikkuu myös tuppi, jossa on vuolupuukko, jota voidaan käyttää pöytäveitsenä, puukahvalla. Sarkaisten kauhtanan ja housujen sijaan käytetään samoja vaatteita myös palttinasta tehtyinä. Missään vaatteissa ei ole vuorta. Valkoinen paita, hienompi tai karkeampi, ilman kaulusta. Kaulavaatetta ei käytetä. Aikaisemmin käsiteltyjen kenkien, joita kutsutaan nimellä ”upokkaat”, sijaan käytettiin erityisesti menneinä aikoina ja kesäisin tuohikenkiä. Kauhtanoissa ei ole taskuja. Samoin turkit, jotka ovat myös ilman päällyskangasta. Miehet kulkevat kaikki leikkaamattomilla hiuksilla, mutta vain harvat eivät aja partaansa tai leikkaa partaansa.

Konfirmoimattomat tytöt kulkevat hiukset avoinna ja päässään kahden keskisormen levyinen nauha punaista verkaa, ennen sinistä verkaa, jollaista jotkut vanhat piiat (“ålderstigna pigor”) vieläkin käyttävät. Nämä nauhat on nastoitettu tuuman leveällä, ¾ tuumaa pitkällä tinaisella väkäsellä. Sellainen kuuluu heidän kirkkopukuunsa ja sitä kutsutaan ”säppäliksi”.

Konfirmoidut tytöt letittävät hiuksensa kummaltakin puolelta päänauhalla. Letit kohotetaan toisiaan vasten, ja ne yhdistyvät toisiinsa siten, että ne muodostavat kaksikätiset korkeat länget. Nämä kääritään uudelleen kirjavalla villalankaisella nauhalla, jossa on enemmän punaista kuin sinistä. Kummankin letin juuresta kulkee kapeampi nauha, keltaista villalankaa, niskaan josta ne ovat lujasti kiinni, niskasta roikkuu kaksi tuuman leveää ja kolme korttelia [45 cm] pitkää nauhaa punakeltaista villanauhaa, ja samanväriset tupsut. Edellä mainittu säppäli ympäröi lettien juuria ja peittää ohuemman keltaisen nauhan. Se kuuluu heidän kirkkoasuunsa, mutta säppäli on vain heidän pyhäpäivän hiuslaitteensa. Arkipäivinä he kulkevat kuten kaikki nuoremmat hiukset auki ja alaskammattuna. Kauppiaalta ostettuja lasihelmiä. Keho ympäröidään hamppupalttinaisella kankaalla, mutta pyhäpäivinä ovat yliset hienompaa kangasta, pellavapalttinaa. Pyhinä käytetään myös erityistä ylispaitaa, jopa hihojen kanssa, ja leveä, lyhyempi kuin äsken mainittu, joka ulottuu pohkeeseen asti. Näiden paitojen sepalus kiinnitetään leuan alta. Alapuolella oleva paita pienellä hopeasoljella mutta ylempi paita, ja jos se on ainut paita, suurella pyöreällä vähintäänkin halkaisijaltaan sormen mittaisella hopeasoljella. Köyhemmät käyttävät tinasolkea. Valkoisia pellava- tai villasukkia käytetään vuodenaikojen mukaan, erityisesti kirkossa. Syksyisin ja keväisin käytetään myös villaisia puolisukkia, jotka ovat mustia, samoin kirkossa ja aina tuohikenkien kanssa. Pellavalankaisia puolisukkia tuohikenkien kanssa tai ilman, mikä useimmiten tapahtuu arkena ja pyhäpäivinä kotiympäristössä. Ja ne naisista, jotka haluavat olla kohteliaita mutta eivät ole pukeutuneet kenkiin, niin jättävät he tuohikenkänsä eteiseen ja tulevat paljasjaloin, kuten myös talvella jonkun arvohenkilön luokse.

Hame sarkaa, punainen, sininen tai musta, jossa oli helmassa tuuman levyinen sininen verka silloin, kun hame on punainen, mutta muutoin saman levyinen punainen verka tai myös keltainen villanauha mustan hameen kanssa. Hame riippuu navan alapuolella, siinä on leveä sepalus vasten napaa, ulottuu vain puoli korttelia [n. 7 cm] pohkeen alapuolelle. Sellainen hame roikkuu yleensä kiinniommeltuna, erityisesti kun se on uusi, siniseen tai valkoiseen sarkaliiviin. Puolihameet ovat myös sarkaa, niissä on leveät valkoiset, siniset ja punaiset raidat ja kolme tuumaa leveä punainen verka helmassa. Tämä hame peittää vartalon yhden puolen ylhäältä alas, [sivu on suurelta osin peittämätön, ja sitä peittää vain pellavavaate]. Tämä hame riippuu leveän kirjavan nauhan varassa, vironvyöksi kutsuttu, kustakin hameen yläreunasta sen puolen olkapään yli, jota hame ei peitä. Tämä hame, tai puolihame, ulottuu olkapäältä vastapuolelle lähelle kantapäätä. Sellainen puolihame vyötetään vyötärön ympäri pari tuumaa leveällä nahkaremmillä, jossa on lähes 20 kappaletta leveitä, lähes neliskanttisia messinkiheloja ja solki, asetettuna navan alapuolelle. Tästä vyöstä riippuu suuri messinkirengas, neljä tuumaa halkaisijaltaan [?!], sekä ympäröi messinkiristiä. Tästä renkaasta riippuu tuppi, jossa on veitsi, jossa [on puu- tai luukahva], jota käytetään pöytäveitsenä ja myös vuolupuukkona; sekä neljä tuumaa pitkä messinkisylinteri, jota ympäröi kapeampi valkoinen nauha, jossa säilytetään ompelulankaa, nappeja, neulaa ei käytetä [sekä pieni nahkakukkaro]. Sellainen vyö kaikkine varusteineen ympäröi vyötä kaiken aikaa paitsi öisin ja peittää hameen kauluksen, myös itse paidan, kun hametta ei käytetä erityisesti naimisissa olevilla, kuten kesäaikaan ja talviaikaan lämpimissä huoneissa, ja on niin tarpeellinen, ja sitä ei millään tapaa voida olla pukematta.

Kenkiä, joissa on korot, käytetään ainoastaan suurimmissa juhlissa, kuten esimerkiksi häissä, mutta useammin ilman korkoja, kuten talviaikaan ja lämpimänä ja kuivana kesänä kirkossa. Nämä kengät ilman korkoa kiinnitetään pitkillä remmeillä pohkeeseen. Joko mustaa tai harmaata sarkaliiviä käytetään vyön alla. Kaikki nämä peittää polveen ulottuva lampaannahkaturkki talvisin, sekä sarkakauhtana, joka on valkoisenharmaa, myös pellavakaftaani, jota erityisesti vanhemmat henkilöt käyttävät kesäaikaan, jotka ovat niin tiukkoja, että ne eivät peitä rintaa. Turkeissa ei ole päälliskangasta ja muutkin vaatteet ovat ilman vuorta. Kaikki naimisissa olevat ja ”lägrade personer” käyttävät valkoista liinaa, joka on kulmastaan taitettu [sykerön ympäri] ja vastakkainen kulma roikkuu selällä, mutta kaksi vastakkaista kulmaa sidotaan päälaen päälle. Suurina juhlapäivinä tämä liina on suurempi kuin tavallinen arkiliina, joka ulottuu hädin tuskin niskan alapuolelle.

Kapea esiliina, joka peittää edellä mainitun veitsen, sylinterin ja kukkaron, ja ulottuu hieman polven alapuolelle, on valkeaa palttinaa, joka on useisiin kaitaleisiin leikattu, ja jokainen leikattu kaitale, joiden näkyvissä oleva ympärys on ympäröity tummanharmailla pitseillä, pellavalangasta nyplättyjä. Talviaikaan käytetään sitä paitsi mainitussa päälaitteessa, jota kutsutaan ”hunnuksi”, päällä isompaa liinaa, jossa on useampia pitsejä, sitä kutsutaan ”päänästyykiksi”. Talvella käytetään reessä isoa musta- ja valkoraitaista villatäkkiä suojaamassa rouvaa ja lapsia säältä. Hunnutetut naiset eivät käytä säppäliä. Kaulavaatetta ei käytetä. Piiat eivät peitä koskaan päätään.

Nyt (1826) ovat naimattomat alkaneet jättää pois säppäliä, eli sitä parin sormen leveää punaista verkaa, jossa on tinanastoja, sen sijaan he käyttävät päässään melkein yhtä leveää mustaa silkkinauhaa, jossa päät riippuvat niskassa. Kuten myös ollaan lopettamassa messinkihelaisen nahkavyön käyttäminen, siihen kuuluvan veitsen, tupen, nahkakukkaron ja messinkisylinterin kanssa. Sen sijaan käytetään värikkäästä verasta tai muusta hienosta kankaasta tehtyä taskua. Nyt jopa yöpaidat ovat hienoa palttinaa. Kummankin tavan ovat omaksuneet sekä naimisissa olevat että naimattomat naiset.

***

Seuraava katkelma on oletettavasti peräisin samasta käsikirjoituksesta. Lähde: Ylönen, Aulikki. Kirvun kirja. Helisevä-säätiö, 1954.

“Talvella 1810–1811 alkoivat Kirvun miehet käyttää saappaita, leveitä venäläisiä turkkeja ja vaaleanharmaita kauhtanoita. Noin kymmentä vuotta myöhemmin tulivat muotiin leveät, mustat huopahatut, joissa sekä reunoissa että itse hatun kuvussa oli musta samettinauha ja suuri leveä solki. Samoihin aikoihin vaihtuivat entiset viitat rinnan peittäviin, valkoisiin, pitkiin sarkaviittoihin, sinisiin sarkaliiveihin, pitkiin, valkoisiin sarkahousuihin ja värikkäät pumpulikaulaliinat alkoivat koristaa kirvulaisen miehen kaulaa. Kirjavat kamelinkarvalankaiset vyöt, kaikkialla saappaat sekä kääntöpääveitset olivat silloin ‘viimeistä huutoa’. Hiuksia ruvettiin leikkaamaan. Naisväki alkoi myös pukeutua valkoisiin sarkaviittoihin ja valko-, puna- ja siniraitaisiin sarkahameisiin, joiden helmassa oli 3–4 tuumaa leveä punainen verkareunus. Vihreät, punaisella veralla reunustetut verkaliivit ja leveämmät, pitemmät ja laajemmat valkoiset palttinaesiliinat, joissa musta-harmaitten pitsien sijaista oli vihreitä, punaisia, sinisiä tai leimuavan keltaisia, tekivät kirvulaisen naisen entistä paljon värikkäämmäksi. Suuret valkoiset päähuivit valmistettiin nyt juhlatilaisuuksiin ulkolaisesta karttuuni-kankaasta.

Artikkelikuva: Kirvun vuosina 1815-1816 rakennettu kirkko. Kuva: Kansallismuseo.

Lue seuraavaksi

Kansanpuku Jääskessä 1800-luvun puolivälissä