Valkjärven kirkkoherran poika, opiskelija Johan Magnus Salenius tilasi valkjärveläiseltä talonpojalta Johan Lemmetyltä käsikirjoituksen Valkjärven oloista. Vuodelle 1867 päivätty käsikirjoitus sisältää tietoja Valkjärven vaateparresta ja häiden vietosta. Kansatieteellisesti hyvin arvokkaan osuuden lisäksi käsikirjoitus sisältää kovin tutun kuuluista jurputusta siitä, kuinka nuoriso on pilalla ja ennen oli kaikki paremmin.

Tässä artikkelissa on kevyesti muokattu versio alkuperäisen käsikirjoituksen digitoidusta versiosta. Lemmetyn käyttämä murre sekä sanojen oikeinkirjoitus (joka ajoittain horjuu) on säilytetty sellaisenaan. Olen tehnyt lukemista helpottavia muutoksia siten, että olen yhdistellyt yhdyssanoja, muuttanut w:t tavallisiksi v:iksi, lisännyt kappalejakoa sekä muuttanut väli- ja loppumerkkejä. Lihavoinnit ovat omiani. Lemmetyn käsiala on sinällään helppolukuista, mutta o:t ja a:t on välillä mahdoton erottaa toisistaan. Huomioi, että Lemmetty käyttää sanaa “eli” merkityksessä “tai”.

Joissain tapauksissa sanojen loppuja on jäänyt digitoidun kuvan rajojen ulkopuolelle. Siirtokirjoitusta laatiessani huomasin, että joitain käsikirjoituksen sivuja puuttui. En tiedä, onko tämä minun virheeni vai digitoinnissa tapahtunut virhe. Puuttuvat osat on haettu J. M. Saleniuksen yleiskielelle kääntämästä käsikirjoituksen versiosta, ja ne on kirjattu tähän kursiivilla.

Lemmetyn käsikirjoitus, kuten se tässä on esitetty, sopii hyvin ns. omaan käyttöön. Jos olet tekemässä tutkimusta tai muusta syystä haluat tehdä sanatarkkoja sitaatteja, suosittelen mieluummin tutustumaan käsikirjoituksen alkuperäiseen digitoituun versioon. Käsikirjoituksen digitoitu kopio on tilattavissa tutkittavaksi SKS:n arkistoon Helsingissä. Käsikirjoitus sisältää muutamia pienenpieniä piirroskuvia, mutta niissä ei ilmene mitään niin yllättävää, että olisin sisällyttänyt ne tähän. Lemmetyn käsikirjoituksen yhteydestä löytyy Saleniuksen laatima yleiskielinen versio.

Salenius kirjoittaa käsikirjoituksen mukana tulleessa huomautuksessa: Tämä Lemmetyn tekemä kirjoitus antaa paljon esimerkkiä Walkjärvöisten kielistä ja sisältää myös tietoja etnografillisista seikoista, vaatteenparsista jne. Lemmetyn käsiala ja esitystapa on jotenkin sekava, olen kuitenkin katsonut sopivaksi antaa tämän kirjallisen tuotteen Kielitieteelliselle osakunnalle. Hän kirjoitti sen sillä ehdolla, että hänelle maksettiin tavallinen päiväpalkka niin kuin päiväläiselle ainakin (14 päivää työ kesti). Pari vuotta takaperin annettiin Kirjallisuuden seuralle korjattu kopio tästä teoksesta, mutta alkuperäinen kappale voi kenties olla osakunnalle suuremmaksi hyödyksi. Porvoossa jouluk. 1872, J. M. Salenius.

❗​ Artikkelin kuvat, bannerikuva mukaan lukien, eivät ole käsikirjoituksen alkuperäistä kuvitusta. Bannerikuva: Valkjärven äyrämöinen ja savakko pukunukke.

Lemmetty, Johan. ”Muutamia lauseita ja muistelmia Itä-Suomen [etenkin Valkjärven] yhteisen kansan elämän waiheista, waatteinparsista ja niiten muutoksista ja muista käytännöistä.” SKS käsikirjoitus E71, 1867.

Minä ole jo kauvan aikaa ajatellut ylös panna muutamia lauseita Itä-Suomen kansakunnan elämästä – kuin ei siihen ollut kehoitusta, niin on se aina jäänyt. Kyllähä minä olen vähin lukenut Venäjän ja Suomen maan historiaa, vaan en minä ole vissi niiten päälle. Vaan se kuin minä muistan ja olen kuullut lapsuutestani ja vuotesta 1812 saakkaa hyvin muistan vanhojen tarinat. Ja siihen aikaan kuulin lausuttavan, että ovat olleet suuret sotat 1700 ja seuraavinna vuosinna. Ja ajan tieto näyttää, niin että ne sotat ovat kestäneet päälle 13 vuotta Ruotsin kuninkaan Kaarle XII:n ja Venäjän keisari Pietär ensimmäisen välillä, niin ovat vanhat jutelleet, että kansa on siihen eli niinä aikainna tullut niin hävijöön, ettei asujii ole paljo jäänytkään Itä-Suomen pitäjiin – ja näinhän historjatkiin näyttää ja luultavasti niin on, koska puhuvat ja haastelevat että täällä pitäis aarteita oleman [Lisäys:] Raha aarteita luultavasti ovat sota-aikoina jotain kätkeneet maahan. [päättyy] maassa ja on niitä muutamat löytäneetkiin: Kuparipannuja ja vähän rahoja niin kuin silloin kansa mäni hävijöön, niin tänne tuli muista kaukapitäjistä asujita – sanottiin tullee Hämmeestä, Savosta ja Ingerin maalta.

Ja ne jotka Savosta tulivat, asettuivat Äyräpään eli Mualaan pitäjän ja Kivennavan pitäjän, enemmiten maantienvarsikylliin ja Valkjärvellä ei ollut kuin yksi kylä (Kosteela) Savosta tulleita savakkoi; vaatteen parren mukkaan kutsutaan savakko. Ja mitä tuli Ingeromaalta, ne kutsutaan äyrämöine. Vanhaan aikaan ei niiten vaatteilla suurta eroitusta ollut, vaan se nimi savakko ja äyrämöine teki eroituksen. Siintä on nähtävä ja arvattava, että ne ovat muuvaalta tulleet.

Niin kuin jo on sanottu, vaatteissa suurta eroitusta ei ollut, vaan savakot eivät pitäneet rekkopaitaa eikä savakkotytöt sellaista päänkääröä eikä akat semmoista huntua, kuin äyrämöiset. Savakoilla oli paita, su[??] sepalus keskellä rintoja, kaita kaulus, valkea, niin kuin tavallista on. Vaimoväki pitivät täällä siniset hameet, kolme tuumaa leveät, punaiset verkahelmat; mustat körtit, helma punaisesta verasta, kaksi tahi kolme tuumaa leveänä; kosteli oli valkea, ei yhtään kirjoitettu; viitta oli valkea, lyhyt, ulottui vähän yläpuolelle polvia, säämyskänahkaa oli hihansuissa, kainaloissa ja oikealla puolella rintoja myös kohdalla, ryntäiltä oli jo kahden puolen kirjoitettu punaisella langalla ja ympäri helmoja oli punainen lanka. Heillä oli valkea esiliina, sen alapuolessa oli nyytinkiä eli pitsiä [kuva] niin että tämä oli yksi viiru valkeaa, toinen nyytinkiä, yläpuoli oli kaikki valkeaa vaatetta. Nyytingit olivat tvalkaisemattomasta rihmasta.

Sukat olivat valkeat tahi siniset. Sinistä väriä ämmät itse painoivat sinihiilistä. Kaulavaate oli omatekoinen, valkia [kuva neliön muotoisesta kankaasta] niinikään nyytinkiä ympäri, vähän valkeaa vaatetta välissä ja sitte taas nyytinkiviiru. Päässä he pitivät myssyn eli lakin, joka oli niin suuri että tapasi korville asti, ympäri pään. Talvella heillä oli uulattikengät (uulottimet) jaloissa, kesällä virsut, mustat lankapaulat kumpaisissakin. Miehen vaatteet olivat valkea viitta tahi harmaa kaita semmoinen, joka ryntäiltä oli hyvin auki eikä siinä ollut mitään kaulusta. Turkki oli saman sorttinen ilman päällysvuoritta; kosteli valkeasta vaatteesta, kaita, hyvin auki edestä.

Koko eroitus savakkoin ja äymöisten miehien vaatteissa oli se, että savakkomiehillä oli paidansepalus suora ja kaulus leveä, niin kuin tavallisesti ruukataan, vaan äyrämöisillä miehillä oli paidan sepalus vasemmalla puolella liki olkapäätä, kaulus vähemmin kuin tuuman leveä, monta kertaa tikattu.

Äyrämöisien vaatteissa on ollut paljonkin kirjutuksia ja koristuksia, vaan kaikki oli omatekoista, omaa kutomista. Ei savakoilla eikä äyrämöisillä ollut vaatteissaan niin mitään ostettua, kuin hameen ja körtin kaksi tahi kolme tuumaa leveä helma ja viitan puolentoista tuumaa leveä kaulus ja tyttölöin pääpalmikko ja säppälverka; muuta mittää ei ostettu, vaan kaikki itse kehräsivät ja kutoivat omista pellavaista ja omista villoista.

Kyllä äyrämöiset paljo värrii ruukkasiit, vaan niitä kaikkii sai omasta maasta, muuta kuin sinihiili toivat kaupunkista. Mustaa saivat niityiltä lähteistä; pellon pientareet ja vaunijot kasvoit mataroi, millä painoit punaista – hammeita ja punasii lankoi – punasista lankoista tehtiin rekko naisiin paitoi, kostelin kaulukset ja sepalukset. Punaiset sukat ja kalsut eli säärykset painettiin mataroilla.

Ja punasista lankoista tehtiin esiiliina. Se oli kutottu, noin kolme korttelii[1]pitkä ja puolen kolmatta leviä. Punasista lankoista, pari tuumaa levijä viiru, siitte sinistä kolme neljä lankaa, sitte viskattii muutama säije valkija rihma ja tais punaista. Niin tehtiin viirukasta. Siihen pantiin yks pala punaista verkaa poikki puolin alapäähän viirujen mukkaa, siitte yks palane vaatetta hyvin tiukkaa kirjoitettu punasella lankalla, molemmat kaks tuumaa levijä, ja sitten röpyt punasesta lankasta alimaiseksi röpyt eli tupsut. Se sanottiin kirjava esiliina, ja se mikä oli nyytinkin kansa tehty, se kutsuttiin valkia esiliina. Äyrämöiset pitivät molempii, savakot ei pitäneet kirjavaa.

Niin olii äyrämöisiin vaatteen sortti:

Naisilla oli rekkopaita keskellä ryntäitä leuva alla; rekko punasesta lankasta noin 7 eli kahteksa tuumaa levijä ja korkia 6 tuumaa. Vanhemmanaikaiset, sepalus vasemmalla puolella, kaita kaulus tuuman leveys punasella lankal kirjoitettu, pien solki vaan sulhaisten piti antaa morsijammelle suur hopjane ruplan maksava solki.

Punainen hame keltane verka helmas, sinine hame punainen verkahelma ja punane körtti sanottiin kirjava körtti sen tähten, kuin siinä oli jakkuu viiru viskattu mustaa lankaa, puolen korttelii punaista ja siitte yksi musta lanka ja punainen verka helmas, kaks tuumaa leviä.

Valkijasta sarasta semmonen pintaliivi. Sanotaa tankki; samanlaine liivi tehty lammasnahasta nimeltä rystlappi.

Viitta ja turkki lyhyt yläpuolen polvii ilman pälyksetä. Turkissa oli revon koipinahasta kaulus; kynnetkiin piti oleman siinä, noin neljä tuumaa levijä käännetty niskasta alas hartijoille. Mustavillasesta nahasta oli pantu puolen tuuman leveys kaksi viiru ympär helmai [kuva]; ensi helmaa, sitte kaksi tuumaa valkia nahkaa ja sitte taas mustaa. Siitte oli turkkivyö, sanottii vironvyö, punasista lankoista tehty kolme tuumaa leviä. Viitta oli tehty valkiasta sarasta, säämyskänahkaa hihansuis ja kainalon alla etessä päi oikjalla puolella vyö kohtalla, vaikka vyötä ei koskaan pitetty viitan päällä, vaan siinä säämyskässä oli nappi ja vasemmalla puolella oli nauha millä kiini pitettii, ei saanut olla yhtää pääletyksen. Punainen lanka ympäri helmaa ja napista ylöspäin pantu kolme raittii [?] – punaista lankaa molemmille puolille ja muuta kirukkeita vällii [kuva]. Punanen verkakaulus tuuman leveys.

Punaset sukat ja punaset kalsut. Uulattikenkät, toine sortti kotikkaata. Kesällä virsut, mustat paulat villalankasta, yhtäläiset kenkissä kuin virsuisakiin. Siitte oli lappavyö, nahkane remeli eli hiihna.  Se oli kaiki vaskisii lappoi täynää ja suuret lukot päissä, millä kiinni pitettii. Siinä oli vasemmalla puolella suuri renkas [kuva]. Siinä viipotti neulapyssy ja veitsen tuppi, se oli aina vyölä paijan päälä.

Niin on nyt joka vaatteen sortti mainittu, vaan tytöt kuin käivät kirkossa, niin heillä oli päässä hiukset kääritty ylös punaisen tumpuran paksun veran kansa hyvin paksu käärö niiskasta ylöspäin. Se verka palmikko oli kahta tuumaa leviä ja niin pitkä että molemmat päät jäivät kahtavaaksaa niskasta alaspäin hartijoile. Sen päälle pantiin säppäl ympäri käärön tehty punaisesta hienommasta verasta, sama kaksi tuumaa leviä; siinä olivat tinaset nastat [kuva]; peukalon kynnen suuruset pienet piikit keskellä. Ripillä kävijät pitivät sellaista kääröö päässää, se kutsuttii kääröpää tyttö. Se kuka ei ollut käynyt rippiskoulus eikä ripille laskettu, se kutsuttiin levällä pää tyttö. Joka päivä sitä kääröö ei pitetty; se oli raskas pittää. Akat pitivät huntuu joka päivä.

Sellainen oli vanhanaikane vaatteenparsen sortti. Rekkopaita, punaine hame eli sinine kirjava körtti eli musta, valkia tankki vähän punaisella lankalla kirjutettu etestäpäi, lammasnahkane rystlappi talviaikanna, kirjava esiliina eli valkia nytinkin kans, valkija kostel kaulus ja sepalukset etestäpäi kirjutettu punaisella lankalla, punaiset sukat, punaiset kalsut, uulottikenkät eli kotikkaat, kesäaikoina virsut mustiin pauloin kansa – virsussa morsijammetki käivät – joka lauvantaki piti saaman uuvet virsut ihotuohiset. Valkija viitta säämyskän ja punaisen lankan kans koristeltu, valkia päävaate nyytinkin kans tehty [2] käärö pääs tyttölöil, huntu akoilla. Valkiat sormikkaat hyvin suuret kolme tuumaa pitkät töpyt joka sormen päässä. Turkki talviaikoinna ilman päälyksetä. Käärö pääs tyttölöil, huntu akoilla. Valkiat sormikkaat hyvin suuret kolme tuumaa pitkät töpyt joka sormen päässä. Turkki talviaikoinna ilman päälyksetä.

Miehen vaatteen sortti tulis vähä mainittavaksi. Miehillä oli viitta saman sorttine kuin naisillakin. Vähän pitempi, ryntäiltä auki, koristettu säämyskän ja punaisen lankan kans. Se oli eroitus, että säämyskä tuli vyön kohtalta aina ylös kaulukseen asti ja siin oli kuus nappii vaskista tinalla silattui. Polvipöksyt mustasta sarasta pikkuisen polvista alaspäin. Niis olivat nauhat millä pantiin kiini alapuolelta polvee. Siitte olivat säärykset, sanottiin kalsut. Ne pantiin polvipöksyjen suun ala nauhoilla kiini. Se terävä sikka, kuin oli housuin yläpääsä, käänettiin alaspäin; se oli vähän kirjuteltu punasella lankalla. Ruojukenkät tahi upokkaat. Ruojukenkät olivat ommeltu niin kuin saappaat; varsi oli takansa auki. Upokkaat olivat ommeltu toisviisii. Niissä olivat nahkanauhat molemmissa kenkiin sortissa, ja toisen nauhan päässä oli vaskine renkas (sanottiin sirkka) [kuva] millä pantiin kiini. Ja polvipöksyin nauhoissa oli töpyt, jotka viipottiit alas. Turkki niin kuin viitta ja kostel, ne olivat iestäpäin niin kapijat että ryntäät jäivät auki. Oli kans vähän toista sorttii viitta; se kutsuttiin suhmana viitta, vyön kohasta vähän levijempi; ei sekkään mennyt ryntäiltä kiini. Kaulavaatetta ei koskaan pitetty. Karvahattu mustasta sarasta ja mustan lampaan nahasta tehty levijät korvalliset. Kuin oli kova ilma talvella, niin korvat käänettiin alas. Kesällä piitettiin huopahattuja; ne olivat monta sorttia. Vanhaan aikaan ei niitä kalleita pitetty (40 k maksavii), vaan siitte niitä pitettiin semmosiin kuin maksoivat 5, 6 ja seitsemän ruplaa pankkorahassa; ne olivat hyvin korkijat [kuva], sanottiin ympyrläanturaine; toine sortti oli päältäpäi levijä sanottii terävä anturaine; niissä oli kuus suurta tinaista lappaa kullan näköiseksi siilattu, kaks etessä ja kaks takanna ja yksi kummallai puolla korvan kohalla, mustan kaks tuumaa levijän samettinauhan kansa. Ja oli kans talvihattuja kalleita 6 R pankossa; kutsuttii röllihattu yks sortti, toinen siperska, kolmais pelkkavoi. Röllihattu oli musta nahka päällä eli sametti; suuret korvalliset mustan ja ruskijan kirjavat sanottii olevan ahman hännästä.

Se oli se kaik vanhin vaatteen muoti kuin minä olen saanut tietova vanhoilta, vaan miehijen hatut 5 ja 6 R maksavat, niitä pitettii noin 1824 ja aina 1830. [Lisäys:] Se jäi mainitsemata että miehillä oli sanottii kalmikkivyö kussakka, 6 rup maksava, punaisen ja sinertävä viiruin [?] [päättyy] Vaan siitä etespäin – niin kuin on jo sanottu – ettei vanhaan aikaan ollut suurta eroitusta savakoilla ja äyrämöisillä – vaan siit vuotesta 1825 aina 1836 ast olivat äyrämöiset täytessä kuninvormussa, rupesivat ostamaa kaupunnista kallista punaista ja sinistä verkaa hammeiksi ja kirssilankaa punaista, keltaista ja ruohonpäistä sulkkuu silkkii, millä rekkoa tekivät ja kostelin sepaluksii. Kultapitsit, mitä pantiin kirjavii esiliinoin. Kirjava esiliinavaate kans kutottii niistä kalleista kirssilankoista enemiten punaisista. Siihen pantii kultapitsi, kakstuumaa levijä, ja punaine verka, kolme tuumaa leviä, ja kirjutusvaate, kolme tuumaa hyvin tiukkaa kirjuteltu punaisella kirssilankalla, ja taas kultapitsi, siitte röpyt alimaiseksi hyvin paksulti punaisesta kirssilankasta. Tulipa jo maksamaa. Kalleet kaupunnin kenkät. Punaiset sukat; ostettii konsselvärrii, millä painettii punaiset sukat, kalsut ja kirjava körtti, ei ennää tarvinnut mennä Räisälää niin pitkää matkaa mataroi saamaa eikä tarvinnut tonkii oman pellon pientareita. Mies kuin meni viemää riepukuormaa eli muuhun rahtii, se toi Pietarista värrii ja muita aneita, millä saatii ehtapunaista. Matarakuokat jäivät kaikki ruostuma ja hävisiit tykkänää. Viellä mänivät tytöt ja morsijammet itse Pietarii ja toivat mielensä mukkaa kalleita kapineita.

Niin oli savakkoinkii kansa, vaikka niiten värillä ja vaattensortilla oli suuri eroitus. Savakot rupesivat pitämää viirukkaita hammeita kaupunnin värillä painetuista kankaista ja sinisii vaatteita, kaupunnin kankaasta tehty liivit, röijyt, esiliinat, kaulavaatteet, kalleet turkin päälykset ja verkaviitat, miehille kalleet saappaat 7 ja 8 R maksavii. Kaikkii paljo rahhaa tarvittii.

Se ylpijä ja kallis vaatten muoti kesti usijampii vuosii, noin vuoteen 1837 asti. Silloin oli pappi R- E Kivennavalla Provastin viran toimittaja ja Valkjärvellä M – H Provastin viran toimittaja; niiten aikanna olivat suuret herätykset liikkeellä ja niinä aikoinna alkoivat vaatteen varret muuttuva. Se oli Valkjärvellä Oravaniemen kylässä kuin kaksi sisärystä tulivat herätyksee; yks niistä, joka oli vielä naimata, jätti pois rekkopaijan ja kirjutetun kostelin ja kirjavan esiliinan ja ei niitä ennää päällee pannut. Se sortti alkoi näyttää muistaki hyvälle kuin olivat valkijat paijat ilman rekota, valkijat kostelit ja esiliinat. Siintä ajasta alkain alkoivat vähitellen jäätä paissi rekkopaijat ja muut sellaiset kostelit ja kirjavat esiliinat.

Niinä aikoinna ei sen tähtee paljo verkaviittoi pitetty, vaan miehillä olivat valkijat pitkät viitat, levijät ja ryntäiltä, menivät niin paljo pääletykse, ettei paljo kaulaakaan näkynnyt. Niissä oli kolme mustaa samettinauhaa tuuman leveyttä ympäri kaulan [kuva tämän tyylisistä viitan koristeista] aina vyöhön asti ja yks alas helmaa päälimäisessä liepeessä. Ja olivat valkijat kostelit, pitkät, miehillä saman sorttiset kuin viitatkiin.

Vaan jälkee sen ajan noin 1845 aina nykyseen aikaan asti rupesivat melkein kaikki pitämää sinisii ja kaupunnin kankaasta tehtyi vaatteita, niin miehet kuin naisetkki. Äyrämöiset naiset jättivät kaikki pois rekkopaijat, kirjavat esiliinat ja kaikki muut sellaiset ja kaikki ne kapineet ostettii kaupunnista. Niin nyt ei enään ole paljon eroitusta kuka on äyrämöine kuka savakko.  Niin ovat olleet muutteet vanhoista ajoista nykyiseen aikaan asti.

Vaan nytki vasta nykyinen kansa oikein mutkitella ossaa vaatteihen kansa. Nyt ei kelpaa ennää kahta vuotta yks vaatteen sortti, vaan pitää oleman joka vuosi uus muoti, enemmite miespuolissa. Se oli noin vuonna 1840 paikoil kuin alkoivat kaikki pittää sinisii. Se ensimäinen sortti oli omakutomasta hienommasta sarasta, painettu siniseks, tehty vähän sertukin mukainen, helma takantapäi auki; se kutsuttii jäntrikki. Niitä oli toisilla kaupunnin verasta, toisilla taas omatekoista. Se kesti sentähe muutaman vuoten, siitte tuli toinen sortti. Se tehtii vyön kohtalta ympäri ruumiin paljo poimui eli kurreita polviin asti pitkä; se sanottii kuitsaveikka [katsaveikka]. Ei se kauvan kelvannut; siitte ostettii Pietarista valmeita, saman sorttinen teoltaa kuin kutsaveikka, vaan oli pitkä, liki maata vetoine – ei se kauvan kelvannut eikä sitä saanut yhessä vuotes riki pitetyksi, niin täyty antaa räätänin kättee purkaa ja tehtä paltto. “Kuin näkkyy muillakii olevan palttu, niin en minä käy tätä pitämää”. Niitä tehtii verasta, niitä tehtii nantkista; “ei tää kelpaa, eihän nantki ole vahvaa,” siitte tehtii satinasta; ”no kas sehä nyt on sorjaa ja vahvaa”. Eipä sekään kauvan kelvannut. Verka on parasta. Nykyiseen aikaan kutovat itse verkaa jotenkii hyyvää ja painattaat kaupunnissa, toiset taas ostaat. Vaan se räätänin työ, se pitää oleman vähän ajan perästä taas uus sortti ettei niitä ossaa sannoo. Niin on naisiinkii vaatteen kansa; ensimmältä pitivät nantkiliivit ja -röijyt, satina ja vihtoorii, vaan nyt kuin palttui pitetää, niin ei kelpaa naisillekaa muu kuin verka. Esiliinat ja kaulavaattet kaikki ostetaa. Niin on vaatteen kauneus ja ylpeys saanut vallan. Nuoret ja keski-ikäiset ei nyt muusta huoli kuin vaan osajaisiit niin käyttää, että näkyis kaikista ylimäine vaatteissa, hevoisiin ajo kaluissa, raskissa, kiessissä, sahkaissa [?] ja muissa kapineissa. Näin on nyt vaatteenparren muoti tällä ajalla; vanhanaikane vaatteet sortti on niin katonnut, ettei nykyinen kansa ensinkää usko, että sellaine vaatteenparren muoti on ensinkää ollut.

Nykyisen ajan käytännöistä ja häiten pitoista vanhan ja nykyisen ajan suhteen. Ja kuinka on ollut käytös vanhempain ja lasten suhteen

Niin kuin jo on kerrottu kahtesa etellisessä osassa, niin nyt tässä kolmannessa osassa sanotaan, kuinka vanhaan aikaan häitä pitettiin vuosinna 1800 ja ennen sitä. Niillä ajoilla oli morsiammilla ruunu päässä kuin menivät vihille ja aina siihen asti kuin tulivat sulhaisen talloo. Se oli tehty sinisestä verasta niin kuin tuohirotti, siinä olivat vaskiset heltuttimet niin kuin puolan lehet.

Ne häät pitettii syksyllä, enemmite joulun aikanna. Kuin tulivat hääaamunna puhteen aikanna sulhaisen talloo, niin puhemies meni ensin tuppaa kysymää kortteerii. Siinä kuin haastelivat ja juttelivat mitä osasivat, niin meni puhemies ulos ja tuvassa hääväki alkoivat laulaa. Sitten menivät vieraat tuppaa ja pöytää perämaalle ja kuin talon väki lopetti laulun, niin vieraat alkoivat, ja niin vuorotelle lauloivat monet värssyt virsikirjasta ja sijonista. Siitte syötii ensimmäine ruoka. Hääväjen perreemies siunais ruuvan ja kiitti. Siitte menivät maate huoneehe vuuville. Morsijan vietiin ensi, siinä lauloivat nuuvemiehet jonkuun värssyn aviojosäätyvirsistä ja menivät huoneesee nuuvemiehet etellä ja morsijan ja kaaso perästä. Siitte kaaso otti morsijammelta ruunun päästä ja riisu päälysvaatteet ja pani vuoteehen, siitte annettiin sana tuppaan ja puhemies lauloi muutaman värssyn ja menivät puhemies etellä ja sulhaine perässä ja toine puhemies huoneesen. Puhemies riisui sulhaselta päälysvaatteet ja sai männä vuotesen. Siitte lauloivat värssyn ja menivät tuppaa ja puhemies pani huoneen oven lukkoon. Hääväki olivat tuvassa ja ottivat ryyppyy. Viinaa oli vaan, kahvii ei ollut ensinkän. Miehet istuivat pöytässä ja laulelivat kauneita runovirsijä ja olivat hiljaisutessa. Kuin päivä tuli, niin sulhaine ja morsija herätettiin ylös. Morsijammelle kaase pani hunnun päähä ja kaikki vaatteet: rekkopaita, valkija sarkatankki, kostel, punane hame mataroilla painettu, punaiset sukat, uulattikenkät, kirjava esiliina, viitta päälle ja suuret röpykkäät sormikkaat kättee; ja menivät tuppaa morsijan sulhaisen rinalle. Pöytää tuotii ruoka, lauloivat muutaman värssyn avijosäätyvirsistä, siitte siunattii ruoka ja syötii, kiitettii ja laulettii värssy ruokavirsistä. Siitte mentii huoneese ja kaase ja morsijan panivat lahjukset vakkaa ja morsijammen veli eli jokkuu muu sukulaine vei tuppaa ja sulhaine ja morsijan ja muu joukko menivät perässä. Ensi laulettii värssy ja ruvettii jakamaa lahjoi. Sulhaisen vanhemmille annetti paita ja muille likisukulaisille isännille kintaat, emännille sukat, miehille nästyykkii, naisille esiliinoi ja niin etes päin. Lahjoi jakamisen aikanna lauloivat miehet kauneita runovirsii, ei mittää hävytöintä, vaan neuvoksi sulhaiselle ja morsijammelle. Siitte kuin oli lahjat jaettu, niin menivät huoneese ja veivät vakan ja tähteet pois. Huoneessa oli ruokaa, sai syötä kuka tahtoi. Taas menivät tuppaa ja käivät syömää kaikki hääväki. Tavallisesti aina ruoka siunattii ja kiitettii ja laulettii.

Siitte tuotii pöytälle seula ja ruvettii kertaa juomaa. Morsijan oli täytessä vaatteessa, sormikkaat kätessä, talteriki oikijassa kätessä ja viinaryyppy talterikin päällä ja käivät kaasen kanssa ympäri tuppaa. Joka hengen etessä kaase kehoitti ottamaa ryyppyy ja panemaa rahhaa ja kuin panivat kuka mitenkii, niin morsijan vei ne pöytälle seulaa ja taas toisen ettee talterikin ja viinalasin kansa. Sitä tehtiin niin kauva kuin tuli joka hengen etestä käytyksi kolme kertaa. Siitte viskoivat viimeiseksi rahoja seulaa vuorotelle nuuvemiehet ja hääväki. Siitte vietii rahat huoneesen ja käivät syömää ja siitte oli vähän joutoaikaa. Vanhemmat miehet lauleliit runovirsijä. Nuoret miehet jos jokkuu vähän tanssais, yks eli kaks kerrastee. Suuri joukko ei koskaan tantsinnut. Naiseläjät ja tytöt ei ensinkää osanneet tanssii ja tytöt ei paljon käynetkää häissä, mitä jokkuu liki sukulaine. Vijonin soittoa ei ollut ensinkää.

Kaikki oli hiljaisuus ja niin oltii päivää asti. Siitte laitettii viimine ruoka. Siinä oli keitetty munamaitoo ja talkkuna ja kaikenlaista muuta ruokaa, vaan vehnäisii ei ollut. Vieraat piti toimittaa ruokasiunaus ja kiittää viimisillä ruvalla ja laulaa morsijammen veli eli jokkuu nuuvemiehistä. Siitte jokahine pois kottii.

Niin oli häiten muoti vanhaan aikaan. Suntakiltanna menivät morsijammen talloo, maantakaamunna varhain sulhasen kottii ja tiistakaamunna pois.

Niin elivät ihmiset entisinä aikoinna, vaan nyt on kaikki toisin muuttunnut. Kuin on turhuus ja ylpeyys saanut vallan vaatteenparessa ja muussa elämässä. Entiset ihmiset pitivät omatekoista vaatetta. Villat saivat omista lampaista. Pellot kasvoit pellavasta. Värit saivat omista maista. Lahjukset häissä olivat omatekoista. Mitä häissä tarvittii ruokaa ja juomaa, kaikki oli oman maan kasvaa. Mittää ei tarvinnut ostaa. Jos niissä vanhanaikaisissa vaatteissa oli turhaa koristusta, niin ne kuitenkiin olivat omatekoista.

Ihmiset elivät sovinnolla, olivat suuret talot, maanviljelykset ja työsijat olivat hyvässä meininkissä. Elatuksen saivat omasta maasta. Rahtii ja muuta reisuu ei käyty. Mitä tarvittii rahhaa, se saatii omasta elämästä. Möivät voita, vasikkoi ja porsaita. Saivat niin paljo kuin tarvitti ostaa suolaa ja rautaa. Eikä rautaakaa niin paljo tarvittu, kuin ei ollut roskii eikä kiessii. Vanhaan aikaan ei ollut ensinkään kärrii. Portissa (hollissa) käytii purilaihen kansa. Sonta vetettii reen kansa ja puut ja kaikki metsän tarpeet vetettii talven aikanna.

Oli se kyllä hyvä ja kiitettävä vanhan ja nykyisen aja suhteen, kuin siihen aikaan ei herrain hallituksesta mittään tijetty, metsät olivat jokkaitsen omassa hallituksessa, saivat raata kaskee niin kuin tahtoit, metsät olivat sentähe paremmat, polttopuita sai suomailta ja poltettii kaski puita ja aitanikkoo; lehot saivat kasvaa, niin sai hakata kaskee joka vuosi. Nyt ei anneta kaskee, metsät ovat sentähe huonommat, pellon kasvut eivät piisaa elatukseks. Ajat ovat kovat kaikin puolin. Ennen olivat verot helpot, ei ollut kolmattakaan ossaa sen suhtee kuin nyt. Mitä vähän oli, se maksettii luonnossa. Nyt on verot kalleet ja kaikki tarvitaa rahassa maksaa. Ennen ei ryöstöherroi tunnettukaan, nyt ne on joka päivä kylässä. Vanhaan aikaan ei tunnettu tuomariikaan, kuin käräjää ei ollut likempännä kuin Viipurissa. Jos on syy herroissa, niin on asujissakiin, kuin on ylpeys ja koreus ja muu turhuus saanut vallan. Nyt tarvitaan paljo kallessa vaatteissa, hevosiin ajo kapineis. Täytyy mennä rahan pyytää rahtii ja rievun aijo. Siellä ollaa koko talvet ja viellä puolen kessää. Millä ne työt kotonna tehtää. Maan ruukkaamine ja viljellys jääpi huonolle meininkille, leivästä tule puutos. Mikäs muu etteen tule kuin velateko ja ryöstö.

Suurimmasti on se valitettava, että lasten huono kasvatus saattaa monet turmijot sen tähtee kuin ei vanhemmat ota pahaksi, jos lapset mitä tekevät ja miten elävät. Sen tähteen ovat monet häpijällisetkii työt tulleet maakuntaa, kuin ei lapsia pitetä kurin alla vaan viellä kehuvat ja kiittelävät niiten elämää. Moni isä kehhuu ja sannoo: Kas minulla on sukkela poika, kyllä se ossa kottii tuota, vaikka se pojan sukkeluus on saattanut isän vanhanna kerjäämää. Kyllä voisin totistaa vaan ei sovi näihin kertomuksii ylös ottaa. Kuin poika tulee sille isälle, että se ossaa hevoisen valjastaa, niin isä antaa sille rahat ja se männöö rievun aijoo eli vain ostaa ja kuin se saapi vähän voittoa, niin ei se tarvitse enään tehtä lukkuu eikä litvinkii isällee. Se meni tois[??] eikä kysy isältää, jos kotonna on mitä tehtävä taikka ei ja niin viettää aikansa reissun päällä, vaihtaa hevosii, ostaa kalleita kapineita ja niin tulevat suuret velat talloo. Ja jos isä on viellä riski mies, niin tule ero pojan kansa, poika saap mennä mihin tahtoo. Niin tulevat monet kulkuläksijämmet. Ja kuin ei ne ole tottuneet työtä tekemää isän kotonna, niin ei ne taivu läksijämmennäkään työhön. Jos niitä menet pyytämää päivätyöhön maksoa vastaa, niin ei ne tule, vaan ne menevät omillee kuka Viipurii säkin kansa rievun aijoo, kuka komustammaa. Täällä on semmoisii jokkii (Salenius: Sadejoki Valkjärven ja Raudun rajalla, Lintulanjoki Kivennavalla ja eräs joki Uudellakirkolla)niissä on sellaisii kommui (näkinkenä). Niiten siisässä on semmoisii pärly (päärly) kiyvii. Jokkuu sattuu löytämää sellaisen että maksaa paljon, 15 ruplaa ja niin etespäin, vaan ei niitä saa joka mies. Yks saap, kymmenä jääp ilma. Ei joen pohjasta ole niin otettava. Kyllä kommui on paljon, vaan ei joka komus ole päärlykiyvee. On sellaisiikiin seikkoi isän ja pojan välillä, että isä ottaa ja tekkee velkaa niin paljo kuin saapi pojan tahtosta ja käskystä. Ja kuin näkevät ettei enään saa velaks, niin poika toimittaa itsellensä hovin kautta isännän hallituksen ja isä pannaa renkiiksi ja kuin velkamiehet alkavat tahtoa omijaa, niin poika sannoo: en minä ole sinulta ottanut. Kuin isä on tehnyt velkaa, niin maksakoo. Talo on minun, hän on reki, minä olen nyt isäntä. Ja niin sujuvat ihmisten velat ja muut asijat.

Näin on ajat ja ajan käytännöt nykyisinnä aikainnen vanhan ajan suhteen sekä vaatetten koreutesta ja muusta itsevaltaisuutesta. Se käsky on tullut unhotuksee kuin sannoo: sinun pittää kunnijoittaman isäi ja äitijäs, ettäs menestyisit. Se tahtoo sannoo, ettäs olisit onnelline eläissäs maan päällä.

Lisäys näihin kertomuksiin Itä-Suomen elämän vaiheista waatteen parren ja häiten pitämisen suhteen:

Niin kuin se on sanottu, ettei nykyiseen aikaan ole suurta eroitusta savakkoin ja äyrämöisten vaatteilla, miesväellä ei ole mittään eroitusta; kyllä nyt pitävät harmaita viittoi ja paltui, vaan niitä pitävät molemmat, niin savakot kuin äyrämöisetkii, vaan onha niissä naisväen vaattes se eroitus, että äyrämöiset pitävät yksvärisii hammeita ja körttilöi, punaisii hammeita keltane verka helmassa ja punaisi ja mustii körttilöi, punais verka helmassa. Se on eroitus hammeen ja körtin välillä, että hammeet ovat kaikki villalankoista vaan körtti on loimet rihmoista ja kutteet ovat villalankoista. Vaan savakkoin hammeet ovat kaikki loimet rihmaista ja kutteet villalankasta ja kutsutan sentähe hameeksi savakkoin sotissa, vaan äyrämöiset sanovat puolvillaista körtiksi. Savakkoin hammeet ovat kutotut moniväriset, viirukkaat. Viirut ovat pitkin ruumista. Niissä ei pitetä mittää helmusta, ja nyt alkavat kuttoo poikki viirusii. Se on nyt eroitus niissä hammeissa äyrämöisten ja savakkoin vaatteissa.

Nyt ei ennää rekkopaitoi kukkaan ole tehnyt yli kymmenän vuoten, jos jokkuu viellä on vanhoi. Vaan liivit ja paltut ovat kaikki yhtäläisii sinisii, esiliinat ja kaulavaatteet ovat kaikki kaupunnista ostettu, turkit kaikki sinisen verkapäällyksen kansa. Vielä on muutamii valkeita viittoi äyrämöisillä etestä kirjutettu punaisen lankan kansa, vaan ei niitä joka räätäni enään tee. Ja niin kuin on jo mainittu kaikista vaatteen sortista etellisissä osissa, niin alkaan nyt jo kylläksi sanottu vaatteenparsista.

Nyt oli vähän lisäksi sanottava häiten pitosta ja alasta. Se on jo vanha tapa, ja yli kolmekymmentä vuotta kuin lahjat ensi jaettii ja välillä syötiin ja siitte morsijan kävi kertarahhoi ajamassa talterikin kansa ympäri tuppaa. Nyt tämän kansan aikanna ei niin tehtä, vaan kuin lahjat annetaa niin siinä samassa pitä paneman raha seulaa ja jos jokkuu juop jonkuun muu kappaleen kertaa niin pitä nimitettämän siinä samassa. Ja niin kuin on myös sanottu, että pantiin vuvville, se on morsijan ja sulhaine vietiin tupaisee makkaamaa (täällä Itä-Suomessa kutsutaan vaateaittaa tupaseks) vaan sitä vuvville panemisen tappaa ei enään pitetä. Se tapa on jäänyt pois jo viis vuotta takaperin. Vaan mitä nyt häiten pitoin ja alai tule, niin nyt on se kahvin juomine vallan päällä ja vehnäiset muut kalleet kaupunnista ostetut syötävät ja juotavat. Vanhaa aikaan ei mittään ostettu. Nyt on vijonin soitto ja tantsu vallan päälä, niin että koko hääjoukko tantsiivat paitsi vanhat. Nyt ei lauleta mittää runovirsii, vaan jos on saatu jokkuu turha ja mitätöin sana, niin sitä yhtä sannaa huutaa mojottaa koko hää ajan. Minä olin yksissä häissä naapurissa. Kuin sulhaisjoukko aamulla tulivat, niin kuulu laulu jo virstan päästä. Minä ajattelin kuinka pitkähä toi virsi lienöö, kuin se niin kauvaa kuuluis ja kuin ne tulivat häätalon pihalle, niin yksi mies laulo, mojotti, eikäs muut siit laulakka kuin lukkari ja kukka eikäs muut siit laulakkaa kuin lukkari ja kukka [sic]. Ja sitä kahta sannaa kesti koko hää ajaksi. Muutamii vanhoi miehii on viellä kuin vähän muistavat runovirsii, vaan ei nuori kansa niistä huoli, vaan heillä pitä oleman kaksisanaiset joka vuosi uutet laulut ja sellaiset mitkä ei ole mittää. Tällä paikalla on yksi vanha mies, joka laulaa niitä mitä on vanhoista sanomalehissä präntätyi. Jos muistasin, niin ottasin ylös muutaman sanan.

Tuopa likka kaunis likka kanteletta soittaa
Monen miehen hyvän mielen sillä sitte voittaa
tuon käsissä, tuon näpissä kielet kauniist kapsaat
tuon nuo sormet sekä kynnet nopijasti napsaat
soita likka kanteletta ja jaanittele juttui
nuoren ilot naisen naurut pijan sulta puuttuu
siin se leikin loppu on kuin piika vaimoks muuttuu
soita siitte kaunis vaimo viellä kanteletta
tuuvittele lapsijai ja ilahuta miestäis
soita sorsan kanteletta vesillä kuins kuljet
niin sä monen pahan mielen ulos sillä suljet.

Kyllä Sakkolassa lauletan paljo runovirsii, vaan ne ovat sellaisii kakspuolisii. Ensin hyö moittivat ja parjaavat sulhaisen ja morsijammen niin että ne on paljo kehnommat kyntyvättii, niin että välistä tule kova riita ja rähinä hääväen kansa ja kuin hyö saavat kaikki haukkumissee lauletuksi, niin hyö kääntävät toisen lehen ja rupijaat kiittelemmää ja kiittävät ja kaunistavat, niin etei ole maasa vertaista. Tällä paikkakunnalla vanhaan aikaa lauloivat kauneita runovirsii, niin kuin huoneen speilii ja taitavainen talon mies, jotka ovat vanhaan aikaan präntättynnä. Ja jos mitä laulaavat toisiltaa opittui ja kuultui, niin ne ovat kaikki yks puolisii sulhaiselle ja morsijammelle nevoksi. Kyllä minä niitä paljonkii kuulin nuorenna ollessain, vaan enhä minä niitä ennään muista. Jos taitasin saata, niin ottasin ylös muutaman sanan. Voivat ne jo präntistäkiin olla, sitä en tietä, ja olkoon kuinka hyvänsä. [3]

Hääruno morsijammelle neuvoksi

Kuuletse neito kuimie laulan
Kuuletse neito kuimie laulan
ota itselleis apiksi
mitä mie tässä sanelen
sinulle sitä puheelen
älä niin suostu sulhoheisi
ettes muista muita töitä
ajatella askareita
ala aamusta vanahin
nouse ylös enne muita
käy sie ulkoonna usehin
käy sie kuuta katsomassa
ilmaa ihailemassa
jokos on nuoren nousun aika
otavas on nuoren nousu
ei oo kuussa ei kukassa
kuin on pursto ?ahjaseene
sarvet on suvehen piini
silloin on nuoren nousun aika
Kuin tulet ulkoonta tupaana
ota siit tuli tupaanna
lähe siitte läävän töille
olet lehmille olaata
laita lehet lampahille
heitä heinät hienommille
eläville ensi työksi
vasikoille valmihiksi
hevoisille tarpeheksi
tule siit kolmenna tupaana
lehtiluuta kainalossa
vesikoppane kätessä
pyyhi penkit pyyhi pöyvät
lakasele lattijaine
ole aina ahkerasti
talon töissä toimelline
kanna puita kiukuvaana
älä halkoi valitse
ota halko haapanenki
koppaa halko koivunenki
ettei anoppiis sanoisi
jokos on piru pinolla
pinojaini purkamassa
halkojai valitsemassa
ole nöyrä kuulijaine
kaiken päivän käskylöille
ahkeraitse aina olla
talon töissä toimelline
ole liukas liinnolle
sekä neuvolle nopija
ole aina kuulijaine
anopilleis ja apelle
sulholleis sitä paremmin
viellä muillekiin väelle
kuin käyvät kylän emännät
sekä naiset naapurista
nuo siitte kohta kysyvät
anopiltais ahkerasti
millen on minjä mielestäisi
onko tuo nöyrä neuvolleisi
käskylleisi kuulijaine
sanoilleisi suostuvaine
anoppi hyvän tapaine
tuo totella vastajaapi
jos on kaunis kasvoiltaase
ja ihaana varreltaasi
tavoiltaa sitä parempi
käytännöiltä taitavampi
tuo on aina aamusilla
ylähällä enne muita
ahkerasti askareissa
kaiken päivän käskemäätä
talon töitä toimittapi
aina mielellä hyvällä
sekä vähän nauru suussa
viell on illaksi iloine
viellä miehetkii puhuvat
on tuo tuossakiin talossa
minjä muiten mieltä myöten
taipuvaine tahtoltansa
talon vääjen tahton kansa
ei oo suunna eik uo päännä
eik uo kieli l?kk?rinna
hiljaisesti hallitsoopi
tapojasa tahtovansa
kotonnansa naapurissa
viellä muissakiin kylissä

Kuuletse sulho kuimie laulan
sinulle vähän puhelen
kuin sie neuvot nuorta neittä
älä huuva muiten kuullen
jos on tuossa neuvomista
neuvo nelisnurkkasessa
sano sammal huonehessa
ettei kuulusi kylälle
kyllä nuo kylän asujat
juttelevat joutavija
älä sie sulho nuosta huoli
itse sie kotonna tijät
tunnet puolisois paremmin
olkaat aina kahten puolen
toinen toisellen avuksi
yksinnään on aina yksin
jos oot kohta lankemassa
ei uo toista auttamassa
kahten on aina parempi
talon työitä toimitella
askareita ajatella
kuule sulho taitavaine
mitä mie viellä sanelen
älä sie liiku niillä teillä
missä viina viivyttääpi
viina viepi miehen mielen
viisahankii villitsääpi
mies kuin velkaa vetäpi
joka ryyppääpi rysyltä
kohta jäävät konnun toimet
työt talossa turmijolle
ole aina uskolline
kaupunnissa käytessäisi
toimellinen talossaisi
kotonnasi pellollaisi
ahkeroitse aina olla
sulho kaunis taitavaine
asjoissaisi onnelline
osasit valita vaimon
löysit oikijan avijon
toveritsan toimellisen
se on itselleis iloksi
muille mieli suosijoksi
kuin sie valjastat hevoisen
kirkon luokse männäkseisi
vaimo on valmis p?julle
rehelline rinnallaisi
saahkassais sorija neito
neito kaunis kannoillaisi
komijasti kaunistettu
vaattehilla valmistettu
vaatteet on oma tekoiset
ommeltu omin kätöisin
tikkaeltu taitavasti
kirjuteltu kaunosesti
sorijasti sommiteltu
se on itselleis iloksi
sekä nähtä muittenkii
vaimo kaunis ja vakaine
toveritsa toimelline
taitava talon eläjä
kauniist kankahat kutopi
vaattehiksi valmistaapi
suokoon teille suuri luoja
onnee omassa kotonna
rakkautta raitijutta
terveyttä ja ilova
rakkaus ja terve ruummis
t?v?na on täytelline
kumppaneilla keskennänsä
olkoon sillää jääkään tällää
paremmille laulajille
runsahammille runoille
se on aina virren loppu

---

[1] Ruotsalainen kyynärä on noin 60 cm, venäläinen noin 70 cm. Kortteli on neljännes kyynärää. Säilyneet Äyräpään kihlakunnan talviesiliinat ovat pituudeltaan 60–81 cm, keskimäärin 67,6 cm, ja leveydeltään 51–63 cm, keskimäärin 59,5 cm.

[2] Lemmetty ei muualla tekstissä mainitse valkeaa päävaatetta, jossa on nyytinkiä

[3] Ymmärsin tämän niin, että Lemmetyn seuraavaksi kirjaama runovirsi saattaa olla peräisin kirjallisuudesta eikä elävää suullista perinnettä enää tuohon aikaan.

Lähteet

REM: Venäjän etnografinen museo; KA/K/KK: Kansallismuseo, Museovirasto; LHMVHMAE: Lahden museot; EKME: Etelä-Karjalan museo; NM.: Nordiska Museet; NM: Néprajzi Múzeum, MAE: Kunstkamera.

Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki

Lue myös

Kansanpuku Kirvussa 1800-luvun alussa