Kannaksen kansanpuvuista ja kansallispuvuista puhuttaessa kuullaan usein termit äyrämöinen ja savakko, erityisesti silloin kun puhutaan Äyräpään kihlakunnan ja Rannan kihlakunnan puvuista. Mitä äyrämöiset ja savakot ovat: ovatko ne nimityksiä puvuille vai ihmisryhmille? Ja ketkä näitä termejä ovat käyttäneet? Tässä artikkelissa käsittelen äyrämöis–savakko-jaon historiaa sekä sitä miten tämä jako on ymmärretty eri aikoina ja konteksteissa. Käsittelen lyhyesti myös jääskeläisiä, jotka eivät olleet äyrämöisiä eivätkä savakkoja.

Artikkelikuva: Federley Alex 1890-1899. Äyrämöisiä ja savakkoja Koiviston kirkossa.

Lyhyt määritelmä:
Kannaksen alueella kutsuttiin savakoiksi ihmisiä, jotka olivat muuttaneet lännestä päin ja/tai käyttivät läntistyyppistä asua, jossa käytettiin runsaasti ostokankaita ja jossa oli vain vähän kirjontoja ja nyplättyjä pitsejä. Savakko-tyylistä pukua saattoivat varsinkin kansanpukuajan loppupuolella käyttää myös ihmiset, joilla ei ollut mitään sukujuuria Savossa tai muuallakaan Kannaksen ulkopuolella. Savakot erottautuivat omana heimonaan ainakin Äyräpään kihlakunnassa, jossa asui 150–200 vuoden ajan rinnakkain savakkoja sekä Kannaksen “alkuperäistä” väestöä. Myös Rannan kihlakunnassa savakot ovat viitanneet itseensä savakkoina.

Alkuperäisväestö erityisesti Äyräpään kihlakunnassa ja mahdollisesti myös Rannan kihlakunnassa kutsui itseään äyrämöisiksi tai äkrämöisiksi, ja äyrämöisten käyttämää kansanpukua kutsuttiin sen mukaisesti äyrämöispuvuksi.

Käkisalmen tai Jääsken kihlakuntien tai Sakkolan ja Raudun väestö ei tiettävästi ole viitannut itseensä äyrämöisenä, vaikka osin edustavatkin Kannaksen vanhempaa väestöä vanhoine pukuineen. Todennäköisesti jääskeläiset ovat kutsuneet itseään jääskeläisiksi. Sitä en tiedä, miten Käkisalmen kihlakunnassa, Sakkolassa ja Raudussa on viitattu itseensä (jos tiedät, laitathan kommenttia tai viestiä).

Viittasin Kannaksen vanhempaan väestöön lainausmerkeissä “alkuperäisenä”, sillä kuten yleisesti tiedossa on, ovat kansat ja heimot liikkuneet Suomen niemekkeellä sinne tänne. Ymmärtääkseni Kannaksen karjalainen väestö, joka ensimmäistä kertaa luetteloitiin Viipurin läänin maakirjassa 1544, oli pääosin Laatokan rannalta levittäytyneitä karjalaisia. Suhteessa 1600-luvulla tulleisiin savakoihin tämä väestö oli alkuperäistä, mutta vaikkapa Kannaksen kivikautiset asutuslöydöt edustavat alueella vielä vanhempaa kulttuuria.

Ovatko kaikki Kannaksen vanhat kansanpuvut (ei savakkopuvut) äyrämöispukuja? Ennen 1500-lukua Kannakselle vakiintuneen karjalaisväestön käyttämä kansanpuku on samaa perinnettä kuin myöhemmät Jääsken ja Käkisalmen kihlakuntien puvut sekä äyrämöispuvut. Kannaksen puvuissa on vanhoja jaettuja piirteitä kuten kostuli, sarkaviitat, sykeröt, säppälit, verkahelmahameet, hurstuthameet ja niin edelleen, ja pidän mahdollisena että osa näistä piirteistä on peräisin ajalta ennen kuin karjalaiset levittäytyivät Kannakselle. Joissain lähteissä kaikkia näitä pukuja nimitetään äyrämöispuvuksi, mikä kannaslaisten näkökulmasta ei ole aivan täsmällistä kielenkäyttöä, sillä ainoastaan Äyräpään kihlakunnan ja Rannan kihlakunnan karjalaiset ovat (sinä aikana jolta lähteitä on) kutsuneet itseään äyrämöisiksi. Mahdollisesti Jääsken asukkaat ovat siirtyneet Jääskeen vasta sen jälkeen, kun äyrämöisheimo erkaantui omaksi oksakseen karjalaisista ja siten jääskeläisetkin olisivat alun perin äyrämöisiä – näin on tulkinnut Väinö Voionmaa (1915, 64), mutta Voionmaalla ei mielestäni ole pitäviä todisteita väitteen tueksi. Jaettu pukuhistoria on siis olemassa, mutta en ole varma siitä, onko historiallista nimittää kaikkia Kannaksen vanhan väestön pukuja äyrämöispuvuksi.

Mahdollisesti olisi kuitenkin osuvampaa kutsua Jääsken, Äyräpään, Rannan ja Käkisalmen vanhaa kansaa äyrämöisiksi ja heidän pukuaan äyrämöispuvuksi, kuin että käyttäisimme termejä karjalainen ja karjalainen kansanpuku. 1800-luvun kannaslaiset eivät nimittäin tunnistautuneet karjalaisiksi (kirjoitan tästä erillisen artikkelin), joten äyrämöinen saattaisi kuitenkin olla paras termi, jos halutaan niputtaa Kannaksen vanhat kansanpuvut saman käsitteen alle. Käsittelen myös tätä niputtamis- ja nimittämisasiaa tarkemmin myöhemmässä artikkelissa.

Savakon ja äyrämöisen käsitteet

Vanhimmat minulla tiedossa olevat kirjalliset maininnat Kannaksen heimoista löytyvät 1830–1840-luvuilta. Frans von Knorring kuvaa vuonna 1833 ilmestyneessä kirjassaan karjalaisten ominaisuuksia, historiaa ja tapoja. Tekstissä esiintyy mainita Kannaksen äyrämöisistä ja savakoista: Yksivärisestä hameesta, rekkopaidasta ja kirjaillusta esiliinasta koostuvaa pukua kutsutaan ”Äyräpään puvuksi”, erotuksena lännempäntä muuttaneiden ”Sawikko-puvusta” (Knorring 1833, 36–38). Topelius kertoo karjalaisista, että Viipurin läänissä voitiin vaatteiden perusteella erottaa kolme kansantyyppiä: äyrämöiset, savakot ja jääskeläiset, joista savakoiden puku edustaa uusinta muotia (Topelius, Z. 1845, 165–167).

Näiden ensimmäisten mainintojen jälkeen täytyy mennä 1850-luvulle asti, että löydämme tarkemman kuvauksen äyrämöisistä ja savakoista. Itä-Kannaksella matkustanut August Ahlqvist kirjoitti matkakertomuksessaan pitkällisesti ja vähän ikävään sävyyn äyrämöisistä. Ahlqvist teki matkansa vuonna 1854, ja tekstit ilmestyivät ensin sanomalehdissä, myöhemmin vuonna 1859 kirjana. Ahlqvistin tietämän mukaan savakko–äyrämöis-jako oli olemassa Äyräpään kihlakunnassa, ja pitäjät siitä länteen päin – Uusikirkko, Koivisto, Viipuri – olivat savakkopitäjiä, ja itään päin Pyhäjärvi, Sakkola ja Rautu ”niin synkkiä äyrämöisiä, että täällä koko näistä nimistäkään ei tiedetä mitään”. (Ahlqvist 1859) Olen Ahlqvistin kanssa eri mieltä Uudenkirkon ja Koiviston suhteen, mistä lisää myöhemmin.

1860- ja 1870-luvuilla käytiin sanomalehtien palstoilla vilkasta keskustelua kansanperinteestä, kun maakuntakirjeenvaihtajat sekä matkalaiset lähettivät tekstejään julkaistavaksi sanomalehtiin. Voisi ajatella, että nämä kirjoittajat ovat tutustuneet Ahlqvistin matkakertomuksiin ja siten Ahlqvistin määritelmä on vaikuttanut heidän käsityksiinsä. On melko yleistä, että lehtiin kirjoitetuissa kansallisromanttisissa teksteissä viitataan äyrämöisasuun ei minkään tietyn pitäjän asuna, vaan kirjoittajan ajatukset lipsuvat Kalevalan runojen maisemiin. Kuvailuissa äyrämöisasusta vaikuttaisi usein yhdistyvän suurhuntu ja rekkopaita, jotka kumpikin ovat vanhoja piirteitä Kannaksen karjalaisissa asuissa, mutta samassa puvussa ne eivät esiinny. Äyrämöispuvulla saatettiin siis viitata mihin tahansa vanhantyyliseen kannaslaiseen kansanpukuun.

Nykyisin termit äyrämöinen ja savakko esiintyvät Kannaksen kontekstissa lähinnä, kun puhutaan kansanpuvuista ja kansallispuvuista.

Äyräpään kihlakunnan äyrämöiset ja savakot

Vielä 1860–1870-luvuilla jotkin Äyräpään kihlakunnan savakkosuvut muistivat, mistä ja milloin he olivat muuttaneet. Tarinoiden mukaan väkeä tuli jo 1600-luvulla, varmasti ainakin 1700-luvulla. Monet muistavat tulleensa Lappeenrannan, Jääsken, Savon, Keski-Suomen ja Hämeen tienoilta ja moni muistaa jopa suvun tarkan lähtöpaikan. (Nimimerkki I. S. 1867: 36.) Kivennavalla muutamat suvut (Huuhtaset, Piriset ja Leskiset) tiesivät vielä 1920-luvulla kertoa, silloista edeltänyt sukupolvi olisi muistanut lähtöpaikan ja ajan (Ruuttu 1928, 228).

Uudisasukkaat asettuivat Äyräpään kihlakunnan pitäjiin epätasaisesti siten, että paikoitellen muodostui enimmäkseen savakkojen asuttamia kyliä (Nimimerkki I. S., 4.14.1870). Savakoiden kerrotaan asettuneen erityisesti Muolaaseen ja Kivennavalle, varsinkin suurempien teiden varrella oleviin kyliin, Muolaassa kerrotaan Soittolan ja Karhulan olleen melkein täysin savakkokyliä; Jaarilan, Hattulan, Lehtokylän ja Sormulan kummankin ryhmän asuttamia ja Himalan, Punnuksen, Myhkyrilän ja Oravalan puolestaan äyrämöiskyliä. Valkjärveltä kerrotaan, että savakkoja tuli ainoastaan Kostealan ja Riihirannan kyliin. (Nimimerkki I. S. 1867: 36, 4.14.1870; Ruuttu 1928, 228.) Kivennavalla erityistä äyrämöisseutua kerrotaan olleen lähimpänä Rautua sijaitsevat kylät Lipolaan saakka (Ruuttu 1928, 228).

”Eräs selvä ja paljon lukenut Valkjärveläinen esitteli, vanhempainsa tarinan mukaan, nämät seikat seuraavaisesti: ‘Ison vihan aikana — hävitettiin kaikki pitäjät Suomen kaakkoisrajalla melkein autioiksi. Tämä hirmuinen häviö kohtasi varsinkin Pyhäristiä [Muolaata], Valkjärveä ja Kivennapaa. Rauhan koitettua, tuli tänne sitte paljon kansaa Savosta, Hämeestä, Uudelta maalta (enimmiten sotilaita) sekä Inkeristä. Ne, jotka Savosta ja Hämeestä tulivat, asettuivat Pyhäristin ja Kivennavan pitäjiin, varsinkin suurempien teitten varsilla oleviin kyliin. Valkjärvelle tuli noita Sydän-Suomalaisia ainoastaan kahteen kylään (Kostealaan ja Riihirantaan) kentiesi toki Vuoksenkin rannoille. Heitä kutsuttiin Savakoiksi; vaatteenpartensa oli “savakka”. Niitä, jotka Inkerinmaalta tulivat ja joita paljon joutui Valkjärvelle, kutsuttiin Äyrämöisiksi; mistä tuo nimi lienee syntynyt, sitä en tiedä’. Tämmöinen oli ukon selitys.” (Nimimerkki I. S. 1867: 36.)

Tarinan taltioinut lehtikirjoittaja (nimimerkki I. S.) huomioi, että hänellä ei ole todisteita inkerinmaalaisten muuttoliikkeestä Kannakselle. Äyrämöisten taustasta ei muutoinkaan ole samalla tavalla aineistoa kuin savakoista. Kuten yllä jo mainitsin, Kivennavalla tunnettiin savakot tiedostivat taustansa vielä 1920-luvullakin, mutta äyrämöisten alkuperästä ei tiedetty mitään (Ruuttu 1928, 228).

1800-luvulla äyrämöisten ja savakkojen väliset erot näyttävät rajoittuneen vaatteenparteen. Jo Topelius määrittelee eron äyrämöisten ja savakkojen välillä näkyvän enää vain vaatetuksessa (Topelius, Z. 1845, 165–167). Kivennavalla vanhimmissakin muistitiedoissasavakkojen ja äyrämöisten erot rajoittuivat vaatteenparteen (Ruuttu 1928, 224). Myös Muolaasta kerrotaan vaatteiden olleen ainut erotus ryhmien välillä (Nimimerkki I. S., 4.14.1870).

Tässä artikkelissa ei mahdu tarkemmin käsittelemään sitä, miten äyrämöis- ja savakkoasut erosivat, mutta joitain nostoja:

• Kannattaa katsoa Johan Lemmetyn kertomus Valkjärven savakko- ja äyrämöispuvuista (julkaistu aiemmin tässä blogissa). Hänen mukaansa savakoiden ja äyrämöisten puvut eivät edes suuresti eronneet toisistaan ennen 1820-lukua, jolloin äyrämöiset alkoivat ostaa värjättyä verkaa ja lankaa, joilla kirjottiin rekkoja, kostulin sepaluksia ja kirjavia esiliinoja; samaan aikaan savakot alkoivat käyttää värjättyjä raitahameita ja sinisiä vaatteita, ostokankaisia liivejä, röijyjä, esiliinoja, huiveja, verkaviittoja jne. (Lemmetty 1867.)
• Kivennavalta on seuraava muistitieto äyrämöis- ja savakkopuvun eroista 1870-luvun tienoilla: Kertoja (s. 1857) asui rippikouluaikanaan kahden äyrämöistytön kanssa samassa talossa. Nämä, samoin kuin muutkin rippikoulun äyrämöiset, erosivat savakkotytöistä vain siinä, että jälkimmäisillä oli pitkä, letitetty tukka, mutta edellisillä lyhyt leikkotukka — samanlainen nykyaikaista naisten ”polkkatukkaa” muistuttava kuin vieläkin Kannaksen vanhoilla ukoilla. Tätä oli kyllä jo alettu hiukan kasvattaa, jotta siitä ehtoollisella käynnin jälkeen sai jonkinlaisen nutturan alun. (Ruuttu 1928, 228)
• Miesten puvuissa erot eivät 1800-luvun loppupuolella olleet kovin merkittäviä. Muolaassa ei mainittu olevan muuta eroitusta, kuin että edellisillä on leveä kaulus paidassa, jälkimmäisillä kaita (Nimimerkki I. S., 4.14.1870).

Alun perin savakkojen ja äyrämöisten käyttämät murteet ovat väistämättäkin eronneet toisistaan. August Ahlqvist on tulkinnut asian niin, että Äyräpään kihlakunnassa alkuperäinen karjalainen murre ja savakkojen mukana tullut ”hämäläinen” murre olivat aikojen saatossa sekoittuneet siten, että Uudellakirkolla, Koivistolla ja Viipurissa kieli oli hyvinkin hämäläistynyttä, Äyräpään kihlakunnassa jossain määrin myös, vaikka murteen ”savakkoisuus vielä paraillaan sotii äyrämöisyyden kanssa”. (Ahlqvist 1859.) Merkittäviä eroja ei enää 1800-luvulla ollut, mutta jotain kuitenkin:

Kyllähän toisinaan kuulee Savakko-naisen halveksivaisesti puhuvan “Äyrämöiskielestä”, niinkuin oikeasta ”patois”-murteesta ikään, vaan eroitus Savakkoin ja Äyrämöisten kielien välillä taitaa ilmaantua ainoastaan vaatekappaleitten nimityksissä; Äyrämöinen sanoo ”kalinikki” (scherting), Savakko ”kalinko” [tarkoittavat kai kaliko-kangasta] j. n. e. Kerran kysyin Savakkonaiselta, haastavatko Äyrämöiset toista murretta, kuin muut ihmiset. Hän vastasi vaan: ”Noh, ne maasydämen ihmiset haastavat niin lompsuttavat lustisti.” Seikka taitaa olla semmoinen, että syrjässä asuvien kieli on raa’empi kuin teitten varsilla oleskelevien. (Nimimerkki I. S., 4.14.1870.)

Ahlqvist mainitsee erikseen, että Valkjärvellä savakkojen ja äyrämöisten häät ovat lähes yhdenmukaiset (Ahlqvist 1859). Muuta ei tiedetä Äyräpään kihlakunnan savakkojen ja äyrämöisten kulttuurieroista.

Riippumatta siitä oliko äyrämöisten ja savakkojen välillä eroja kulttuurissa, pyrkivät ryhmät jossain määrin pysymään erillä toisistaan. Äyrämöiset ja savakot eivät yleensä menneet keskenään naimisiin (Nimimerkki I. S. 1867: 36). Jos äyrämöinen ja savakko kuitenkin menivät naimisiin keskenään, oli tällöin erikseen sovittava siitä, säilyttäisikö nainen oman pukunsa (Knorring 1833, 36–38; Topelius 1845, 166–167). Tällaiset neuvottelut eivät Kannaksella liittyneet pelkästään savakkojen ja äyrämöisten välisiin liittoihin, vaan Säkkijärveltä löytyy tieto, että esimerkiksi Viipurista Säkkijärvelle naimisiin tultaessa (jolloin molemmat osapuolet oletettavasti käyttävät savakkopukua) on ennen avioliittoa sovittava kumman pitäjän vaatepartta vaimo tulee käyttämään (Mannonen 1938, 7369). Kivennavalta kerrotaan, että savakkokyliin naidut äyrämöistytöt jatkoivat äyrämöisasun käyttämistä, mutta heidän lapsistaan tuli savakkoja (Ruuttu 1928, 228).

Ja vaikka äyrämöiset kyllä tietävät olevansa vanhan ja kotisyntyisen puolella, eivät savakot kuitenkaan kunnioita tätä heidän esi-isien toivoissa pysymistänsä sitä enemmän kuin että, jos savakko-mies naipi äyrämöis-tytön, tämän oikein eri välipuheen kautta täytyy luvata luopuvansa äyrämöispuvusta. Tämmöisiä naimisia ei kuitenkaan tapahdukaan kuin hyvin harvoin, ja Kivennavalla kysyttyäni eräältä mieheltä, mikä siihen oli syynä, että heille niin harvoin naitiin Raudulta, sanoi hän: ”se kuin on heillä äyrämöisillä niin hirveä vaatteen manieri, niin siihen ei meidän pojat uskalla puuttua.” (Ahlqvist 1859.)

Savakoiden ja äyrämöisten välillä näyttää olleen pahaa verta. “Että nuot molemmat luokat eivät alusta alkaen ole ystäviä olleet, todistaa vieläkin näyttäyvä keskinäinen kateus ja ylenkatse niitten välillä, jotka eri-vaatteenpartta kantavat.” (Nimimerkki I. S. 1867: 36.) Savakoiden on jo mainittu oudoksuneen äyrämöisten asua, mutta kyllä äyrämöisetkin osasivat pilkkaa tehdä. Heinjoella äyrämöiset pilkkasivat savakkoja: “Äyrämöinen leikkatukkalikka olla pittää. Savakkoinen hienohelma ei se maksa mittää” (Järvi 1913).

Rannan kihlakunnan äyrämöiset ja savakot

Aikalais- ja muistitiedon perusteella on varmaa, että Rannan kihlakunnassa Koivistolla ja Uudellakirkolla oli savakkoja, jotka käyttivät savakkopukua. Mahdollisesti savakot myös viittasivat itse itseensä savakoina, mutta ainakin muut käyttivät termiä viittaamaan heihin. Rannan kihlakunnan vanhempaa väestöä kutsuttiin joskus äyrämöisiksi, mutta termi ei ollut yhtä vallitseva kuin Äyräpään kihlakunnassa. Eräs informantti viittaa savakoiden vastakohtaan koivistolaisina, yhdessä aikalaisraportissa ei-savakkoja kutsutaan huntupäiksi.

Päiväämättömässä SKS:n arkistossa löytyvässä käsikirjoituksessa V. R. Smedberg kirjoittaa, että Uudenkirkon “karjalaisista” suurin osa on “äyrämöisiä ja he erottavat itsensä vaatteilla vähemmistöstä, jotka nimittävät itseään savakoiksi, ja jotka ovat muuttaneet läntisemmiltä alueilta. — [Savakoilla] on enimmäkseen sama asu kuin Viipurin pitäjässä.” (Smedberg päiväämätön, 23.) Huomioisin, että Smedberg käyttää termiä äyrämöinen, mutta nimitys ei välttämättä ollut uusikirkkolaisten omassa käytössä. Sen sijaan savakko-termi on hänen mukaansa savakoiden itse itsestään käyttämä.

Useassa lehdessä vuonna 1854 julkaistussa kirjoituksessa kerrotaan Koivistolla olevan kahta pukua, joista toinen on savakkopuku, toista ei suoraan nimitetä äyrämöispuvuksi mutta sitä kyllä kuvauksen perusteella tarkoitetaan: Miehillä ero näkyi puvun värissä: savakot käyttivät sinisiä takkeja ja äyrämöiset valkoista. Naiset eroteltiin ”hunttupäihin ja ”savakkopäihin”, naimattomat naiset ”säppelpäihin ja” nuppupäihin”. Huntupäät ja säppelpäät käyttivät koivistolaisen tyylistä pukua, savakkopäät kapearaidallista puolivillaista tai puuvillaista hametta, röijyä ja samanlaista kangasta olevaa pitkäkörttistä liiviä. (Wiborgs Tidning,1854:69.)

Termi äyrämöinen ei esiinny kovin yleisesti Koivistolta, Kuolemajärveltä ja Uudeltakirkolta saadussa muistitiedossa. Koivistolta saadussa muistitiedossa savakot ovat savakkolaisia ja Koiviston kansanpukuun pukeutuneet koivistolaisia: “‘Savakkolaiset’ naiset olivat hamepääliset ja hurstuspääliset naiset olivat koivistolaisia” (Hoikkala 1935). Toinenkin informantti Koivistolta, vuonna 1897 syntynyt I. Kana viittaa vanhanaikaiseen asuun koivistolaisena (Mannonen 1937, 3324). Maija Susi (s. 1874) Uudellakirkolta kuvaa huntua “äkrämöisen” vaatteeksi (Mannonen 1936, 1871). Koivistolainen Ulla Kallonen kertoo hänen kuolemajärveläisen tätinsä käyttäneen vielä “äkrämöisen” vaatteita (Mannonen 1937, 3325).

Koivistolta on yksittäinen, erikoinen tieto, jossa savakkotyyliseen pukuun viitataan “kokkilaisen vaatteina”. Kokkilainen viittaa tässä todennäköisesti johanneslaisiin, jotka käyttivät 1800-luvulla jo yksinomaan savakkopukua. Ennen kuin Johanneksesta tuli pitäjä vuonna 1859, tunnettiin se Kakin kappelina.

Ulla Kallonen s. 1860, Koivisto: “Miun mummoin käytti elläissää koivistolaisen vaatteita (koiviston kansallispukua) mutta miun emmoin (äiti) jo alkoi käyttää kokkilaisen vaatteita. Silloin kutsuttii näitä tälläsii vaatteita kokkilaisen vaattehiks, ja kun mäntii vaik vieraan pitäjän kirkkoo, niin sanottiin, ‘käytii kokin kirkos.'”(Mannonen 1937, 3325.)

Sakkolassa ja Raudussa ei tunnettu erottelua savakoihin ja äyrämöisiin

Sakkolassa ja Raudussa ei ollut siinä määrin savakoita, että jako savakkoihin ja äyrämöisiin olisi ollut relevantti. Savakot kyllä saatettiin tuntea, mutta heidät sijoitettiin Äyräpään kihlakuntaan. Tästä syystä ei ole myöskään säilynyt tietoa siitä, mitä nimitystä sakkolaiset ja rautulaiset käyttivät omasta väestään.

Myöskään Käkisalmen kihlakunnasta (Räisälä, Kaukola, Hiitola, Käkisalmi) ei löydy tähän liittyen aineistoa.

Ahlqvist kertoo, että Pyhäjärven, Sakkolan ja Raudun pitäjissä ei ollut savakoita, mutta jos jotakuta vaimoa savakoksi kutsuttiin “niin on samalla myös sanottu hänestä kaikki, mitä vaimo-ihmisestä ilkeintä sanoa voipi” (Ahlqvist 1859).

“Raudussa ei tunnettu äyrämöis- ja savakko-nimityksiä ollenkaan. Eräs eukko selitti olevansa nyt lähes 100 vuoden vanha, mutta ei ollut koskaan elämässään kuullut puhuttavan äyrämöisistä ja savakoista. Muutamat miehet, jotka olivat nuoruudessaan liikkuneet esim. Kivennavalla, sanoivat kyllä siellä kuulleensa näistä ja tiesivät eron.”  (Ruuttu 1928, 230)

Jääskeläiset eivät olleet äyrämöisiä eivätkä savakoita

Jääsken alueellekin on muuttanut asukkaita lännempää, mutta he eivät ole samalla tavalla erottuneet omaksi ryhmäkseen kuin Äyräpään ja Rannan kihlakunnissa. Jääskeläiset on joissain 1800-luvun teksteissä niputettu äyrämöisiksi ja joissain savakoiksi, mutta todennäköisesti jääskeläiset eivät ole kokeneet olevansa kumpiakaan. Topelius kirjoittaa vuonna 1845: ”Kun jääskeläiseltä kysytään, mihin heimoon hän kuuluu, vastaa hän jääskeläinen” (Topelius 1845, 165).

Antrealainen Eeva Skyttä (os. Paappa, s. 1863) ei muistanut äyrämöisistä tai savakoista mitään. Antrealainen Katri Kuisma tiesi kertoa, että äyrämöiset olivat Muolaasta ja viipurilaiset olivat savakkoja, hän itse oli pienenä tyttönä käyttänyt verkahelmaista, myöhemmin kokonaan mustaa ja sitten teettänyt myös viirullisen savakkohameen niin kuin viipurilaisilla. (Vahter 1934.) Nyt jos tästä yhdestä muistitiedosta voi jotain päätellä, niin Jääsken alueella savakkous yhdistettiin viipurilaisiin, ei että savakoksi olisi itse tunnustauduttu, vaikka tyyliltään savakkoja vaatteita saatettiinkin käyttää.

Mahdollisesti myös ympäröivien alueiden asukkaat ovat käsittäneet jääskeläiset nimenomaan jääskeläisiksi. Muolaassa jääskeläiset on yhden kertojan perustella käsitetty omaksi ryhmäkseen, joka ei kuulu äyrämöisiin ja savakkoihin: ”Muutamia Jääskeläisiä nähdään myöskin pitäjän pohjoispuolessa ja Viipurin—Käkisalmen välisen maantien varrella Viipurin partta, joka on melkein Savakkopuvun mukainen.” (Nimimerkki I. S., 4.14.1870.) Topeliuksen mukaan ympäröivien pitäjien asukkaat kutsuvat Jääsken, Kirvun, Ruokolahden, Rautjärven, Antrean ja lisäksi Kaukolan aluetta Jääsken maaksi ja Jääsken pitäjää erityisesti “Aika Jääsken maaksi” (Topelius 1845, 165).

Savakoksi kääntyminen

Kun muut erot äyrämöisten ja savakkojen välillä olivat 1800-luvun loppua kohti kadonneet, alettiin savakkous ja äyrämöisyys ymmärtää ensisijaisesti erotteluna perinteisen ja uudemman vaateparren välillä. Kun henkilö ryhtyi savakoksi, otti hän käyttöön ostokankaista valmistetun uudenmallisen puvun.

Savakkoisuus on nim. lyhimmästi sanoen vaateparren uudemmaksi muuttuminen. ”Ken rikas on, se tekee tyttärensä savakoksi,” sanoi minulle Valkjärvellä eräs äyrämöis-nainen, kukaties vähän kateudella, ett’ei ikä ja varat myötenantaneet hänen itsensä ruveta savakoksi. (Ahlqvist 1859.)

Jo Topeliuksen kirjoittaessa vuonna 1845 oli savakkojen puku yleistymässä jääskeläisen ja äyrämöisen kustannuksella (Topelius, Z. 1845, 165–167), ja myös Ahlqvist kirjoittaa havainneensa saman muutoksen (Ahlqvist 1859). Valkjärvellä noin 1845 alkaen äyrämöiset alkoivat käyttää savakojen tyyliin ostokankaisia vaatteita, eivätkä enää merkittävästi eronneet savakoista (Lemmetty 1867), Kivennavalla nuoriso “muuttui savakoksi” eli lopetti äyrämöispuvun käyttämisen viimeistään 1870-luvun lopussa (Ruuttu 1928, 228). Koivistolla ja Kuolemajärvellä perinteinen puku säilyi pitkään, mutta muistitiedossa mainitaan, että joissain kylissä olivat kaikki ruvenneet savakoiksi jo 1800-luvun puolella (Vahter 1924, 10).

Äyrämöispuvusta luopumisen prosessi oli joskus äkkinäinen, mutta usein pitkä ja vaiheittainen, siten että äyrämöisvaatteita käytettiin savakkotyylisten vaatteiden rinnalla, vaikka uusia ei enää olisi tehtykään; ja vanhat saattoivat käyttää äyrämöispukua loppuun asti, vaikka nuoret eivät sitä enää ottaneetkaan käyttöön. Esimerkiksi Kivennavalla vielä 1920-luvulla saattoi nähdä röijypuvun kanssa verkahelmahameen (Ruuttu 1928, 228).

Kansan suussa savakoksi “ruvettiin”, “muututtiin” tai “käännyttiin”. Niissä muistitiedoissa joita savakoksi kääntymisestä olen lukenut, oli kääntyminen kertojan mielestä negatiivinen tai neutraali ilmiö.

Piri Selonen s. 1846, Valkjärvi: “Kun jättiit pois sen muoin, jota sanovat äyrämöiseks, sanottiin jott rupes savakoks” (Vahter 1930, 6–7).
Pieta Ruotu s. 1849, Koivisto: ”Sitte toiset rupesiit savakoks” (Vahter 1924).
I. Kana s. 1897, Koivisto: “Mummo piti ihan kuolemaansa saakka koivistolaiset vaatteet. Niitä näät halvekstii, mitkä käivät naimisiin mäntyään pitämään vieraita vaatteita.” (Mannonen 1937, 3324)

Havaintoja äyrämöisten kääntymisestä savakoksi ilmenee 1860–1870-lukujen lehtikirjoituksissa. Ahlqvist piti äyrämöispukua rumana, mutta näissä muutamaa vuosikymmentä tuoreemmissa lehtikirjoituksissa vallitseva asenne on, että kirjoittajat harmittelevat ikiaikaisen puvun katoamista tai vähintäänkin kauhistelevat savakkovaatteiden kalleutta. Sitä että rahvas törsää ja siten heikentää valtion kauppatasetta on pyritty estämään ylellisyysasetuksin, ja sitä myös lehdistössä yleiseen paheksuttiin, savakkopuvun kalleuden huomioi jo Topelius vuonna 1845. Näissä 1860–1870-luvun taitteen kirjoituksissa pitää tietyllä tavalla ymmärtää niiden kulutuskritiikki, sillä samaan aikaan Suomessa kärsittiin historiallisia nälkävuosia ja kansaa ihan oikeasti kuoli.

“Kun [Muolaassa] Äyrämöispoika pääsee varman ja varakkaan tytön sulhoksi, käypi hän Savakoksi. Samoin muuttuvat naiset, varakkaiksi päästyään, usein Savakoiksi, jos eivät ennen ole semmoisia.” (Nimimerkki I. S., 4.14.1870)

Valkjärveltä: “Kun vaan muutama kymmen ämmiä kuolee, niin ei ole koko äyrämöis-puvusta muuta kuin muisto jälellä.” (Nimimerkki T. S. 1875:18.)

Kuolemajärveltä: “Meidän pitäjäämme äyrämöiset näkywät hylkiwän waatepartensa; usea tahtoo tyttäriänsä kääntää sawakoiksi, jonka puku päältä katsoin on siistimpi kuin äyrämöisen. — Mutta kun tutkimme niiden kulunkia, niin [Äyrämöispuku] ei maksa muuta vuodessa kuin 5 eli 6 voi-naulan hinnan, mutta — savakon vaateparsi tulee maksamaan vuodessa hyvän lehmänkin hinnan. — Mutta ylpeys vaatteissa näkyy aina nousevan niin miehissä kuin naisissakin, joista nyt erittäin olisi vähän puhuttavaa, kuin köyhyys on yleinen.” (Nimimerkki A. K., 1867:34.)

“Nykyään näyttävät kansallispuvut olevan [Koivistolla] elämänsä yhdennellätoista hetkellä, sillä vuosi vuodelta ne alkavat vähetä. Joka kansallispuvustaan luopuu, sanotaan ”kääntyneeksi”. Sopivammin valittu, terävämpi ilvesana olisi heille paikallaan, sillä muutos useinkin tapahtuu surkuteltavaan tapaan. Moni nainen, joka tänä kesänä vielä kävi kansallis-puvussaan, nähdään hienossa, monivuoninkisessa karttuunissa, ja sitä seuraavana — en sanoisi, mutta sanottaa — silkissäkin. Tällä en suinkaan tahdo käydä naisten vapauden sortajaksi, tahdon vaan muistuttaa, että pitäisivät vapauttaan järjen kurissa.” (Nimimerkki M. K., 1873:49.)

Bonus: Savakot ja äyrämöiset Inkerissä

Myös Inkerin suomalaisväestö jakautui äyrämöisiin ja savakoihin. Vuonna 1833 julkaistussa Anders Johan Sjögrenin tutkimuksessa Inkerinmaan suomalaisista käsitellään äyrämöisiä ja savakkoja. Peter von Köppen julkaisi 1849 Pietarin kuvernementin etnografisen kartan, jossa näkyvät Inkerinmaan äyrämöisten ja savakkojen asuinalueet. Myöhemmin (1867) julkaistussa kartan selitysosassa avataan käsitteitä siteeraten mm. Knorringia ja Sjögreniä. Jos aikalaiskuvaus Inkerin äyrämöisistä ja savakoista kiinnostaa, ovat Tallqvist ja Törneroos kertoneet heistä pitkällisesti matkakertomuksessaan vuodelta 1860.

Inkeriä koskevia tietoja ei voi suoraan yleistää koskemaan Kannasta, mutta laitanpa tähän erityisen kiinnostavan katkelman Maija Ruutun artikkelista:

Lempäälässä saattoi äyrämöisyyden ja savakkoisuuden häviämiskautena samassa perheessä toinen sisar olla “äyrämöinen” ja toinen “savakko”. Yleensä äyrämöistaloissa vanhin naisväki säilytti vanhan puvustonsa, mutta nuorin omaksui uuden. Myös saattoi vanhoillakin arkipukuna olla savakkovaatetus, mutta kodin ulkopuolella esiintyessä kuului asiaan pukeutua äyrämöiseksi. Niin oli erään kertojan äiti arkioloissa ollut savakko ja aikoi panna savakkopuvun päällensä kirkottelemaan [ensimmäistä kertaa kirkkoon synnytyksen jälkeen] mennessäänkin, mutta muutti mieltänsä, koska arveli puvun muutoksen johdosta aiheutuvien puheiden koituvan lapselle vahingoksi. Syynä, miksi savakkojen vaateparsi syrjäytti äyrämöisten käyttämän, esitettiin seuraavaa: savakkopuku uudenaikaisempana tuntui kauniimmalta. Maitotalouden tultua yhä enemmän käytäntöön vähenivät lampaat eikä naisilla yleensäkään näyttänyt olevan aikaa kutoa, saatikka koristella vaatteitaan suuritöisillä koruompeluilla. Savakkovaatetus oli vanhastaan valmistettu ostetusta kankaasta. Silti sanoi viisissäkymmenissä oleva kertoja 28-vuotisena perineensä vanhalta tädiltään niin paljon kotikutoisesta kankaasta tehtyjä viittoja ja tankkeja, että räätäli kaksi viikkoa muutti niitä miesten puvuiksi. Lempaalaiset eivät muuten näytä tekevän mitään eroa varsinaisen savakkopuvun ja uusimuotisen talonpoikaisnaisen puvun välillä. Niinpä mm. mainittiin, että savakkoja tuli pitäjään enemmän vasta sen jälkeen, kun tyttöjä alettiin ottaa hoveihin töihin, jolloin he saivat talon puolesta venäläisten kirjavaa naisten pukua muistuttavan savakkovaatetuksen. (Ruuttu 1928, 228–229.)

Lähteet

Ahlqvist, August. Muistelmia matkoilta Venäjältä vuosina 1854–1858. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1859.
Järvi, Hanna. ”Kertomus puvuista, koristuksista ja karjanhoidosta Heinjoella.” SKS käsikirjoitus E58, 1913.
Knorring, Frans Peter von. Gamla Finland Eller Det Fordna Wiborgska Gouvernementet. 1833.
Köppen, Peter von. Ethnographische Karte des St. Peterburgischen gouvernements. 1849. Linkki.
Köppen, Peter von. Erklärender Text Zu Der Ethnographischen Karte Des St. Petersburger Gouvernements. 1867. Linkki.
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 1701–2061, 1936.
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 2815–3435; 4131–4588, 1937.
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 6992–7476, 1938.
Nimimerkki A. K. Ilmarinen, 1867:34.
Nimimerkki I. S. ”Wähäsen Sawakoista, Äyrämöisistä ja kansansiirtymisistä.” Ilmarinen, 1867: 36.
Nimimerkki I. S. ”Muolan asukkaista”. Ilmarinen, 4.14.1870.
Nimerkki M. K. ”Yhtä ja toista Koivistolta.” Suomenlehti, 1873:49.
Nimimerkki T. S. Ilmarinen, 1875:18.
Lemmetty, Johan. ”Muutamia lauseita ja muistelmia Itä-Suomen [etenkin Valkjärven] yhteisen kansan elämän waiheista, waatteinparsista ja niiten muutoksista ja muista käytännöistä.” SKS käsikirjoitus E71, 1867. Linkki
Ruuttu, Maija. Perimätietoa vanhoista kansanpuvuista ja asutussuhteista Karjalan Kannaksella. Virittäjä, 1928:5–7.
Sjögren, Andreas Johan. Ueber Die Finnische Bevölkerung Des St. Petersburgischen Gouvernements Und Ueber Den Ursprung Des Names Ingermannland. 1833. Linkki.
Smedberg, V. R.. Ei otsikkoa. Käsikirjoitus, Museovirasto. Kokoelmassa “Hajatietoja kansanpuvuista tai niiden osista eri puolelta Suomea”., päiväämätön.
Topelius, Zacharias, et al. Finland framstäldt i teckningar. 1845.
Vahter, Tyyni. ”Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Museovirasto, käsikirjoitus, 1924.
Vahter, Tyyni. ”Metsäpirtin, Muolaan, Raudun ja Valkjärven naisten käsitöistä”. Museovirasto, käsikirjoitus, 1930.
Vahter, Tyyni. ”Vuoksenrannan naisten käsitöistä ja puvusta.” Käsikirjoitus, Museovirasto, 1934.
Voionmaa, Väinö. Suomen karjalaisen heimon historia. 1915.
Wiborgs Tidning, 1854:69.