Jääsken hame: ompelu

Pääsin viimeinkin kirjoittamaan jatkoa villakankaan vanuttamista käsittelevälle artikkelille. Vanutustulos oli keskinkertainen ja kaiken lisäksi kankaan ominainen kemikaalinhaju ei lähtenyt toisessakaan pesussa. Kangas sai odotella vuoden päivät, millä välin tein toisen onnistuneemman vanutuskokeilun ja ompelin pari muuta hametta. Artikkelikuvan hame on toinen näistä: kirkkaansininen verkahame, jonka kankaan ostin halvalla Torista. Itse vanutettu sarkahame on periaatteessa valmis mutta näyttää päälle puettuna säkiltä, eikä aika ole vielä kypsä julkaista siitä kuvia.

Tässä artikkelissa ommellaan Jääsken, Antrean ja Kirvun tyylinen yksivärinen villahame ja esitellään historialliset esikuvat, joihin malli perustuu. Olen koonnut kuvia Jääsken kihlakunnan eteläisten pitäjien (Jääski, Antrea ja Kirvu) hameista. Suuri osa kuvista on itse ottamiani Etelä-Karjalan sekä Lahden museoiden kokoelmista. Mukana on kuvia myös ruudullisista hurstuthameista, sillä ne yleensä poikkeavat yksivärisistä hameista ainoastaan hamekankaan puolesta.

Nykyajan olosuhteet on huomioitu siinä, että ohjeessa hame valmistetaan kahdesta kankaan leveydestä eli pietimestä. Ennen vanhaan jääskeläishameeseen tuli useita pietimiä, sillä kotikutoisen kankaan leveys oli alle metrin. Nykyiset kankaan ovat 140-150 cm leveitä, joten yleensä kaksi kankaan leveyttä riittää hyvin. Ohjeessa on myös osoitettu ne kohdat, joissa ompelukone on varteenotettava vaihtoehto käsin ompelulle.

Jos hameen ompeleminen ei ole ajankohtaista, voit siirtyä suoraan esikuvaosioon:

Hyppää suoraan esikuviin

Lyhyt ohje Jääsken tyylisen verkahelmushameen ompeluun

Hameen kokoaminen pietimistä vs. yhdestä kappaleesta on selitetty aiemmassa artikkelissa. Jos käytössäsi on 150 cm leveä kangas, voit koota hameen esimerkiksi kahdesta pietimestä. Hameen helman ympärysmitaksi tulee tällöin noin kolme metriä.

Materiaalit:

Villakangasta (leveys noin 150 cm) kaksi kertaa hameen tavoitepituus ilman helmaverkaa. Esimerkiksi 160 cm, jos tavoitteena on noin 80 cm pitkä hame ilman helmaverkaa. Saumavaraa voi laskea yhteensä 2 cm.
Pirtanauhaa: vyötärönympärys + vähintään 60 cm
Ompelulankaa: koneompelulankaa, tai käsin ompeluun voi käyttää myös nypläyslankaa tai muuta hyvälaatuista pellavalankaa.
Helmaan verkaa: esimerkiksi 18 cm kaistale 150 cm leveää verkaa.
Villalankaa (valinnainen).

1. Leikkaa kangas. (ks. kuva) Tässä esimerkissä leikataan kaksi palaa, jotka ovat leveydeltään 150 cm (leveys hulpiosta hulpioon) ja korkeudeltaan 80 cm. Hulpioita symboloi kuvassa vihreä viiva.

2. Jos kangas on purkautuvaista, huolittele palojen ylälaidat. Esimerkiksi verkakangasta ei välttämättä tarvitse siksakata. (Huolittelu on merkitty kuvaan valkoisella pisteviivalla.)

3. Ompele hameen takasauma, eli ompele kangaspalat hulpioistaan yhteen oikeat vastakkain. Perinteisesti saumat on ommeltu käsin jälkipistoilla. Ompeleet eivät jää näkyviin, joten voit halutessasi ommella sauman ompelukoneella.

4. Ompele hameen etusauma oikeat vastakkain, mutta pysähdy 20-25 cm päähän ylälaidasta. Tähän jää hameen etuhalkio. Voit halutessasi ommella päärmeet halkion laitoihin. Historiallisissa hameissa laitoja ei yleensä päärmätty, sillä reunassa on hulpio.

*Yksinkertaisella risapäärmeellä päärmätty hameen etuhalkio*. *Tämä päärme on ommeltu koneella, mutta voit kiinnittää päärmeen myös käsinommellen päärmepistoin.* *Yleensä en päärmää etuhalkion reunoja, jos reunassa on hulpio.*

5. Laskosta hameen vyötärö esimerkiksi 1,5 cm laskoksille. Esikuvissa laskosten leveys usein vaihtelee. Riippuu hameesi mitoista, paljonko kangasta jokaiseen laskokseen tulee upottaa. Neulaa jokainen laskos paikoilleen vähintään kahdesta kohtaa (eli siis ylempää ja muutaman sentin päästä alempaa).

Vinkki: Yleensä laitan laskostamattomaan hamekankaaseen merkit esimerkiksi 50 cm välein ja tarkkailen, kuinka paljon leveys kapenee laskostaessa. Minulla laskokset yleensä löystyvät ompelussa, joten tähtään todellista vyötärönympärystä kapeampaan mittaan (esimerkiksi 2 cm kapeampaan). Laskosten ei tarvitse jatkua aivan halkion laitaan asti, varsinkaan jos tulet käyttämään hameen päällä esiliinaa.

*Hameen vyötärölaskokset kiinnitettynä paikoilleen kahdella nuppineularivillä.*

6. Ompele laskokset paikoilleen. Todennäköisesti laskokset pysyvät paremmin kohdillaan, jos teet tämän käsin. Olen itse yleensä ommellut laskosten yli pariin kertaan ompelukoneella. Jos otat nuppineuloja pois, poista vain ylemmät nuppineulat. Alemmat nuppineulat kannattaa pitää paikallaan, kunnes olet saanut pirtanauhan ommeltua (seuraaava kohta).

7. Ompele pirtanauha laskosten päälle. Voit laittaa nauhan samaan tasoon hameen yläreunan kanssa tai hieman yläreunan yli. Jos haluat käyttää pirtanauhaa hameen solmimiseen, jätä kummallekin puolelle solmimispääksi vähintään 30 cm. Esikuvissa solmimisvaraa on jätetty tätä vähemmänkin, mutta itse ainakaan en tahdo saada tehtyä rusettia näin lyhyeen. Riippuen vähän minkä tyylistä hametta olet tekemässä, voit valita ommella pirtanauhan kiinnityspistot käsin (tällöin suosittelen käyttämään pellavaista nypläyslankaa) tai mahdollisimman huomaamattomasti ompelukoneella. Ompele pirtanauha kiinni vähintäänkin alalaidastaan. Voit lisäksi ommella nauhan kiinni ylälaidastaan luotospistoja käyttäen (ks. esikuvat).

Hameen vyötärönauhat

Lataa ohjevihko: Pirtanauhoja Jääsken kihlakunnan hameisiin

Vinkki: Jos käytät hametta ilman esiliinaa, toisessa päässä älä ompele vyötärönauhaa halkion reunaan asti (jätä etäisyyttä esimerkiksi 2-3 cm). Tällöin halkion laidat pääsevät hieman limittymään, kun vyötät hameen kiinni. Toisin sanoen alushame vilkkuu vähemmän näkyviin.

*Vyötärönauhan kiinnittäminen käsinompelemalla. Nauhan voi kiinnittää vielä ylälaidastaankin.*

8. Leikkaa helmaverkaa varten esimerkiksi kolme suikaletta 150 cm leveästä punaisesta verasta. Suikaleet voivat olla leveydeltään esimerkiksi 6 cm (sis. saumavara) tai hieman kapeampia.

9. Ompele hameen helman ja helmaveran sauma, oikeat vastakkain. Syötä verkaa siten, että se muodostaa pieniä poimuja. Poimutuksen runsaus vaihtelee esikuvissa. Jääsken tyylisissä hameissa poimutusta on kuitenkin aina jonkin verran. Voit ommella sauman käsin jälkipistoilla tai ompelukoneella. Sauma ei jää näkyviin. Todennäköisesti poimutus kuitenkin onnistuu kauniimmin, jos ompelet sauman käsin. Esikuvissa poimut ovat niin pieniä, että poimuharjoja ei ole tarvinnut kääntää. Verkasuikaleita ei tarvitse ommella päistään yhteen. Kun edellinen verkasuikale on loppumassa, lisää sen päälle uusi niin, että suikaleet menevät päällekkäin noin sentin matkalta (ks. esikuvat). Halutessasi voit jälkikäteen harsia verkakappaleiden päät yhteen.

10. Kiinnitä helmaveran ja hamekankaan saumavarat nurjalle puolelle. Tämä kannattaa tehdä käsin päärmepistoilla, sillä koneella tehty tikkaus jää näkyviin oikealle puolelle. Voit kuljettaa päärmepistojen alla värikästä villalankaa, joka toimii paitsi koristeena mutta estää myös pistoja uppoamasta veran reunaan.

Helmaveran sauma on ommeltu ompelukoneella. Verkaa on ommellessa syötetty pienille laskoksille. Saumavarat on käännetty ylöspäin ja kiinnitetty päärmepistoin. Alla kulkee vaaleanpunainen villalanka.

11. Voit halutessasi kiinnittää sepalukseen solmimisnauhan lisäksi parin metallihakasia.

Hakaspari on kiinnitetty piiloon solmimisnauhan alle. Toisella puolella sepalusta vyötärönauhaa ei ole ommeltu aivan reunaan asti (ks. vinkki kohdasta 7). Tämän ansiosta sepaluksen puoliskot pääsevät limittymään, eikä sepaluksesta tällöin vilku alushametta. Tässä hameessa sepaluksen laitoja ei ole päärmätty, koska kankaan hulpiot ovat siistit.

***

Vinkki: Haluatko hameeseesi taskut? Se on ihan mahdollista ja myös historiallista. Voit esimerkiksi leikata toisen helmakappaleista kahtia ja tehdä sivusaumoihin sivusaumataskut. Tällöin hameeseen tulee keski-etusauma ja kaksi sivusaumaa.

*Sivusaumataskut kahdessa sivusaumassa. Kaavion hame on koottu kolmesta kappaleesta: yksi 150 cm leveä kappale ja toinen 150 cm leveä kappale halkaistuna kahtia.*

Sivusaumatasku hameen oikealta puolelta.

Esikuvat

Nyt siirryn käsittelemään hameiden esikuvia. Ompeluohjeet yllä perustuvat näihin esikuviin. Osasta hameista puuttuu paikkatieto, mutta arvioin niiden tyylin vastaavan Jääsken, Antrean ja Kirvun hameita. Hameen LHMVHMAE2599:1012 alkuperää on pohdittu tarkemmin täällä.

Sivusaumat

Hameiden sivusaumat on yleensä ommeltu jälkipistoilla. Tällöin toiselle puolelle kangasta muodostuu etupistojen näköinen jono ja toiselle puolelle kiinni toisissaan olevia pistoja. Historiallisissa hameissa sivusaumoja on monta, sillä hame on koottu pietimistä. Pietimiä voi olla esimerkiksi neljä tai viisi.

Sivusauma antrealaisessa hameessa (EKME 1390).

Sivusaumatasku

Hameissa ei yleensä ollut sivusaumataskua, mutta sellaisestakin löytyy ennakkotapaus. Todennäköisesti Jääskestä, Antreasta tai Kirvusta olevassa hameessa EKME3103 on yksi tasku sivusaumaan ommeltuma. Muualta Kannakselta taskuja löytyy hameista Kivennapa KTMKTEE2766:1 ja Rautjärvi EKME1392.

Keski-etusauma

Hameessa on keskellä edessä halkio. Yleensä halkion reunoja ei ole päärmätty, sillä kankaan reunassa on hulpio.

Vyötärön poimutus

Usein hameiden vyötärön poimutus on epätasainen. Poimut ovat suunnilleen 1-2 cm leveitä. Poimuharjat on yleensä käännetty osoittamaan samaan suuntaan.

LHMVHMAE666:187 ei paikkatietoa (Jääsken, Antrean ja Kirvun tyyli)

Vyötärön poimujen kiinnitys

Museohameissa poimujen kiinnitys näkyy nurjalla puolella. Näissä kahdessa hameessa laskokset on kiinnitetty tiivistyspistoilla tai ainakin sinne päin. On mahdollista, että myös oikealla puolella on pistoja, mutta pirtanauhan takia emme näe niitä.

Vyötärönauhan kiinnitys

Pirtanauhan alareuna on ommeltu kiinni kankaan oikeaan puoleen. Pirtanauhan ylälaita on joskus kiinnitetty tasaan kankaanreunan kanssa luotospistoin (LHMVHMAE2599:1012). Joissain hameissa pirtanauhan ylälaitaa ei ole kiinnitetty ollenkaan.

Pirtanauhan ylälaita on ommeltu luotospistoin hameen yläreunaan. LHMVHMAE2599:1012

Yleisin tapa toteuttaa vyötärö on ollut ommella nauha suoraan poimujen päälle. Olen löytänyt tähän kaksi poikkeusta: Ensimmäisessä tapauksessa hameen vyötärön harja on päällystetty leveällä pirtanauhalla, joka peittää sekä oikean että nurjan puolen. Pirtanauhan päitä on käytetty solmimisnauhana.

*Hameen vyötärö on päällystetty leveällä pirtanauhalla. EKME1368 ei paikkatietoa*

Toisessa tapauksessa hameen suuhun on ommeltu valkoinen pellavainen vyötärökaitale (kyseisessä antrealaisessa hurstuthameessa vyötäröpoimut on vieläpä tehty toiseen erilliseen vyötärökaitaleeseen). Äyräpään kihlakunnan hameissa valkoinen pellavakaitale on tyypillinen vyötäröratkaisu.

Nauhan solmimispäät

Yleensä nauhan lankapäät on kynitty mahdollisimman lyhyiksi. Pirtanauhan päissä ei siis ole tupsuja tai lankaterttuja. Solmimispäät ovat myös melko lyhyet, parisenkymmentä senttimetriä. Kaikissa hameissa vyötärön kiinnitykseen ei käytetä solmimisnauhoja: sepaluksen sulkemiseen on käytetty myös metallihakasia.

Pirtanauhan päät on jätetty solmimispäiksi. LHMVHMAE2599:1012

Helmaveran ompelu

Muistitiedoissa ilmenee, että hurstuthametta pidettiin arvokkaampana, ja siinä helmaverka oli leveämpi 7,5-10 cm (Akiander 1852, Halinius 1826), sinisessä hameessa helmaveran leveyden kerrotaan olleen 3 cm (Ylönen 1954) ja vajaa 4 cm (Akiander 1852). Jääskeläisessä hameessa KA8130 helmaverka on leveydeltään 5 cm ja sen poimutus on runsas. Silmällä arvioiden runsain poimutus löytyy hameesta MAE No. 323-22.

Helmanveran ja hamekankaan yhdyssauma on ommeltu etupistoilla tai jälkipistoilla. Koska saumasta on näkyvissä aina vain toinen puoli, ei tästä voi olla varma. (Jos sauma on ommeltu jälkipistoin, näkyvissä on ainoastaan puoli joka näyttää etupistoilta.)

Yleensä verkakaitaleiden päät on ommeltu hieman lomittain. Kaitaleiden päitä ei siis ole ommeltu yhteen ennen helmasauma ompelua. Joissain hameissa verkakaitaleiden päät on jälkikäteen harsittu kiinni toisiinsa.

Sauman ompelun jälkeen helmaveran ja hamekankaan saumavarat on ommeltu kiinni hamekankaaseen päärmepistoilla. Päärmepistojen painaumat ja välillä myös pistot itse näkyvät hameen oikealla puolella. Päärmepistojen alla kuljetetaan yleensä värillistä villalankaa. Päärmepistot ommellaan hameen värisellä langalla.

Helmaveran alareunaa ei päärmätä. Näin tehdään Sakkolan ja Raudun hameissa sekä ainakin joissain Äyräpään kihlakunnan hameissa.

Lisää kuvia tämän artikkelin hameista

Suurin osa esikuvien lähikuvista on itse ottamiani. Löydät lisää kuvia sekä samat kuvat paremmalla resoluutiolla Flickristä.

Lopuksi

Tässä siis tietopaketti Jääsken kihlakunnan eteläpitäjien (Jääski, Antrea, Kirvu) yksivärisistä verkahelmushameista. Tämän artikkelin ompeluohjeilla voi ommella yksivärisen sinisen tai mustan hameen, Halinius (1826) mainitsee Kirvusta myös punaiset hameet. Hurstuthameen voi myös ommella saman mallin mukaan sillä erotuksella, että hurstuthameen helmaverka saa olla leveämpi.

Olen tehnyt itselleni hameita sinisen verkaisen juhlahameen, mustan sarkaisen sunnuntaihameen sekä helmaverattoman harmaan arkihameen, joista jälkimmäistä haluaisin esitellä ihan omassa artikkelissaan. Hameet ovat muhkeita, niiden kuuluu olla, mutta vaatekaappiin niitä ei enää tahdo mahtua enempää. Lisää muhkeutta hameeseen saa alushameella.

Punaverkainen sininen kansanpuvun hame kuvattuna mallin päällä ylhäältä päin.

Lähteet

Akiander, Matthias (Matti Akkanen). Naisien waateh-parresta Jääskessä. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1852. Linkki.
Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön. Linkki.
Ylönen, Aulikki. Kirvun kirja. Helisevä-säätiö, 1954.

Lue myös

Jääsken hame: hamekangas

Jääsken hame: villakankaan vanuttaminen

Kirvun vuonna 1816 valmistunut kirkko mustavalkokuvassa.

Käsityöt

Kansanpuku Kirvussa 1800-luvun alussa

Kirvun kappalaiselta Andreas Haliniukselta (Antti Komoinen) on säilynyt kertomus kirvulaisesta kansanpuvusta 1800-luvun alussa. Todennäköisesti katkelma on peräisin käsikirjoituksesta “Hushållnings Calender för Kirvus Kapellgäll År 1816” [edit 3.7.2025: ei ole], mutta otsikostaan huolimatta käsikirjoitus lienee myöhemmältä ajalta, kirjoituksessa mainitaan vuosi 1826.

Edit. 9.4.2025: Katkelmasta löytyy ainakin osia Haliniuksen muistiinpanoista Kirvun haudattujen ja kuolleiden luettelosta 1763-1796
Edit. 3.7.2025: Nyt viimein löytyi mainittu Kirvun talouskalenterin teksti vuodelta 1916.

Andreas Halinius syntyi Halisen kylässä (siitä nimi Halinius) Maarian pitäjässä Turun läänissä vuonna 1768. Halinius opiskeli Turussa, jonka jälkeen vuonna 1795 hänet nimitettiin apulaispastoriksi Taipalsaarelle ja 1799 Vehkalahdelle. Halinius osasi venäjää, minkä takia hänet lähetettiin juuri vanhaan Suomeen. Vuonna 1802 Halinius siirtyi Kirvuun. Kirvussa hän papintyönsä ohella paitsi tallensi kirvulaista kansanperinnettä, pyrki hän myös parantamaan paikkakunnan oloja perunanviljelyn edistämisen ja rokotuskampanjan muodossa. (Borgå Tidning 1844:28.) Lisäksi Halinius kirjoitti päiväkirjaa 1803–1834 – varmasti arvokas lähde, jota en ole onnistunut paikantamaan [edit. paikannettu].

Teksti on käännetty ruotsinkielisestä käsikirjoituksen kopiosta (Museovirasto). Käsikirjoitus on ihan hyvää käsialaa mutta kieli vanhahtavaa. Tekstissä käytetään esimerkiksi vanhoja kirjoitusmuotoja sanoista, ja minusta tuntuu että sanoja käytetään myös eri merkityksessä kuin nykyruotsissa. Tässä on paras mihin itse pystyin. Tekstiin on hakasulkeilla merkitty ne kohdat, joita en osannut kääntää sanatarkasti, yleensä tässä on kyse muutamasta sanasta. Vyöllisiin liittyen poistin kokonaisen lauseen, koska en siinä kohtaa ollut ihan varma miten asia tarkalleen on ilmaistu. Alkuperäisen tekstin kopioon pääsee tutustumaan Museovirastolla. En voi ladata kopiota tästä kopiosta nettiin – tekisin niin jos saisin – sillä Museoviraston aineistojen käyttöehdot kieltävät kuvatun aineiston uudelleenjulkaisemisen.

Lisäksi, tekstin perään on lisätty katkelma Kirvun talouskalenterin v. 1816 käännöstä, joka on peräisin Aulikki Ylösen Kirvun kirjasta. Kirjaan otetussa versiossa on kokonainen kappale, jota museoviraston kopiossa ei ole. Löysin tämän käännöksen vasta, kun olin tehnyt omani ja käyttänyt siihen monta tuskaista tuntia aikaa. Muutoin Ylösen kirjan käännös on hyvin samanlainen omaan käännökseeni verrattuna, paitsi mielestäni se muutamassa kohtaa oikoo ja ainakin minun lähteenä käyttämässäni käsikirjoituskopiossa paljinsoljen leveys on yhden sormen mitta eikä kolmen sormen leveys niin kuin Ylösen kirjan käännös väittää.

Alkuperäinen teksti (käännös)

Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön.

1802. Kirvun kappeliseurakunnan miesten ulkoasu koostuu vaaleanharmaasta sarkakauhtanasta, ”viitta”, jossa on leveät kädentiet, messinkinappien kanssa tai ilman, niskasta polveen pitkä ja ei peitä rintaa, samasta kankaasta olevasta ja saman värisestä liivistä, jossa oli kaksi taskua, tai sen sijaan hihoilla varustetusta liivistä, jota käytetään sään mukaan kauhtanan sijasta, siksi se on varustettu messinkinapeilla. Musta huopahattu jossa pyöreä, matala kupu ja aika leveät reunat, mutta talvella sininen sarkamyssy, jossa on musta lampaannahkareunus ja lampaannahkavuori. Talvella käytetään lampaannahkaturkkia, joka on samankokoinen kuin kauhtana, kuten myös lyhyempää lampaannahkaturkkia, jota käytetään edellä mainitun vaatteen alla, ja jossa yleensä ei ole hihoja. Pari mustia sarkahousuja, jotka ulottuvat kantapäähän, joissa on solki tai nauha kauluksessa ja leveä sepalus. Polven alapuolella housut on köytetty villalangasta kudotulla nauhalla, aikaisemmin nahkaremmeillä, joissa oli monia messinkiholkkeja. Lyhyet villasukat ja/tai käytetty pellavariepu. Korottomat kengät, joissa on leveä ja pitkä varsi, joka avautuu kantapään yläpuolella ja pitkät mutta kapeammat nahkaremmit, joitain kortteleita pitkät, joilla varret sidotaan. Nahkavyö, tai villalankainen nauha, jossa on solki, joka on vyötärön ympärillä housunkauluksen yläpuolella. Tässä vyössä on kiinni pieni nahkapussi, jossa on lukko, joka suljetaan messinkinapilla. Tässä pussissa säilytetään tuluksia. Vyössä roikkuu myös tuppi, jossa on vuolupuukko, jota voidaan käyttää pöytäveitsenä, puukahvalla. Sarkaisten kauhtanan ja housujen sijaan käytetään samoja vaatteita myös palttinasta tehtyinä. Missään vaatteissa ei ole vuorta. Valkoinen paita, hienompi tai karkeampi, ilman kaulusta. Kaulavaatetta ei käytetä. Aikaisemmin käsiteltyjen kenkien, joita kutsutaan nimellä ”upokkaat”, sijaan käytettiin erityisesti menneinä aikoina ja kesäisin tuohikenkiä. Kauhtanoissa ei ole taskuja. Samoin turkit, jotka ovat myös ilman päällyskangasta. Miehet kulkevat kaikki leikkaamattomilla hiuksilla, mutta vain harvat eivät aja partaansa tai leikkaa partaansa.

Konfirmoimattomat tytöt kulkevat hiukset avoinna ja päässään kahden keskisormen levyinen nauha punaista verkaa, ennen sinistä verkaa, jollaista jotkut vanhat piiat (“ålderstigna pigor”) vieläkin käyttävät. Nämä nauhat on nastoitettu tuuman leveällä, ¾ tuumaa pitkällä tinaisella väkäsellä. Sellainen kuuluu heidän kirkkopukuunsa ja sitä kutsutaan ”säppäliksi”.

Konfirmoidut tytöt letittävät hiuksensa kummaltakin puolelta päänauhalla. Letit kohotetaan toisiaan vasten, ja ne yhdistyvät toisiinsa siten, että ne muodostavat kaksikätiset korkeat länget. Nämä kääritään uudelleen kirjavalla villalankaisella nauhalla, jossa on enemmän punaista kuin sinistä. Kummankin letin juuresta kulkee kapeampi nauha, keltaista villalankaa, niskaan josta ne ovat lujasti kiinni, niskasta roikkuu kaksi tuuman leveää ja kolme korttelia [45 cm] pitkää nauhaa punakeltaista villanauhaa, ja samanväriset tupsut. Edellä mainittu säppäli ympäröi lettien juuria ja peittää ohuemman keltaisen nauhan. Se kuuluu heidän kirkkoasuunsa, mutta säppäli on vain heidän pyhäpäivän hiuslaitteensa. Arkipäivinä he kulkevat kuten kaikki nuoremmat hiukset auki ja alaskammattuna. Kauppiaalta ostettuja lasihelmiä. Keho ympäröidään hamppupalttinaisella kankaalla, mutta pyhäpäivinä ovat yliset hienompaa kangasta, pellavapalttinaa. Pyhinä käytetään myös erityistä ylispaitaa, jopa hihojen kanssa, ja leveä, lyhyempi kuin äsken mainittu, joka ulottuu pohkeeseen asti. Näiden paitojen sepalus kiinnitetään leuan alta. Alapuolella oleva paita pienellä hopeasoljella mutta ylempi paita, ja jos se on ainut paita, suurella pyöreällä vähintäänkin halkaisijaltaan sormen mittaisella hopeasoljella. Köyhemmät käyttävät tinasolkea. Valkoisia pellava- tai villasukkia käytetään vuodenaikojen mukaan, erityisesti kirkossa. Syksyisin ja keväisin käytetään myös villaisia puolisukkia, jotka ovat mustia, samoin kirkossa ja aina tuohikenkien kanssa. Pellavalankaisia puolisukkia tuohikenkien kanssa tai ilman, mikä useimmiten tapahtuu arkena ja pyhäpäivinä kotiympäristössä. Ja ne naisista, jotka haluavat olla kohteliaita mutta eivät ole pukeutuneet kenkiin, niin jättävät he tuohikenkänsä eteiseen ja tulevat paljasjaloin, kuten myös talvella jonkun arvohenkilön luokse.

Hame sarkaa, punainen, sininen tai musta, jossa oli helmassa tuuman levyinen sininen verka silloin, kun hame on punainen, mutta muutoin saman levyinen punainen verka tai myös keltainen villanauha mustan hameen kanssa. Hame riippuu navan alapuolella, siinä on leveä sepalus vasten napaa, ulottuu vain puoli korttelia [n. 7 cm] pohkeen alapuolelle. Sellainen hame roikkuu yleensä kiinniommeltuna, erityisesti kun se on uusi, siniseen tai valkoiseen sarkaliiviin. Puolihameet ovat myös sarkaa, niissä on leveät valkoiset, siniset ja punaiset raidat ja kolme tuumaa leveä punainen verka helmassa. Tämä hame peittää vartalon yhden puolen ylhäältä alas, [sivu on suurelta osin peittämätön, ja sitä peittää vain pellavavaate]. Tämä hame riippuu leveän kirjavan nauhan varassa, vironvyöksi kutsuttu, kustakin hameen yläreunasta sen puolen olkapään yli, jota hame ei peitä. Tämä hame, tai puolihame, ulottuu olkapäältä vastapuolelle lähelle kantapäätä. Sellainen puolihame vyötetään vyötärön ympäri pari tuumaa leveällä nahkaremmillä, jossa on lähes 20 kappaletta leveitä, lähes neliskanttisia messinkiheloja ja solki, asetettuna navan alapuolelle. Tästä vyöstä riippuu suuri messinkirengas, neljä tuumaa halkaisijaltaan [?!], sekä ympäröi messinkiristiä. Tästä renkaasta riippuu tuppi, jossa on veitsi, jossa [on puu- tai luukahva], jota käytetään pöytäveitsenä ja myös vuolupuukkona; sekä neljä tuumaa pitkä messinkisylinteri, jota ympäröi kapeampi valkoinen nauha, jossa säilytetään ompelulankaa, nappeja, neulaa ei käytetä [sekä pieni nahkakukkaro]. Sellainen vyö kaikkine varusteineen ympäröi vyötä kaiken aikaa paitsi öisin ja peittää hameen kauluksen, myös itse paidan, kun hametta ei käytetä erityisesti naimisissa olevilla, kuten kesäaikaan ja talviaikaan lämpimissä huoneissa, ja on niin tarpeellinen, ja sitä ei millään tapaa voida olla pukematta.

Kenkiä, joissa on korot, käytetään ainoastaan suurimmissa juhlissa, kuten esimerkiksi häissä, mutta useammin ilman korkoja, kuten talviaikaan ja lämpimänä ja kuivana kesänä kirkossa. Nämä kengät ilman korkoa kiinnitetään pitkillä remmeillä pohkeeseen. Joko mustaa tai harmaata sarkaliiviä käytetään vyön alla. Kaikki nämä peittää polveen ulottuva lampaannahkaturkki talvisin, sekä sarkakauhtana, joka on valkoisenharmaa, myös pellavakaftaani, jota erityisesti vanhemmat henkilöt käyttävät kesäaikaan, jotka ovat niin tiukkoja, että ne eivät peitä rintaa. Turkeissa ei ole päälliskangasta ja muutkin vaatteet ovat ilman vuorta. Kaikki naimisissa olevat ja ”lägrade personer” käyttävät valkoista liinaa, joka on kulmastaan taitettu [sykerön ympäri] ja vastakkainen kulma roikkuu selällä, mutta kaksi vastakkaista kulmaa sidotaan päälaen päälle. Suurina juhlapäivinä tämä liina on suurempi kuin tavallinen arkiliina, joka ulottuu hädin tuskin niskan alapuolelle.

Kapea esiliina, joka peittää edellä mainitun veitsen, sylinterin ja kukkaron, ja ulottuu hieman polven alapuolelle, on valkeaa palttinaa, joka on useisiin kaitaleisiin leikattu, ja jokainen leikattu kaitale, joiden näkyvissä oleva ympärys on ympäröity tummanharmailla pitseillä, pellavalangasta nyplättyjä. Talviaikaan käytetään sitä paitsi mainitussa päälaitteessa, jota kutsutaan ”hunnuksi”, päällä isompaa liinaa, jossa on useampia pitsejä, sitä kutsutaan ”päänästyykiksi”. Talvella käytetään reessä isoa musta- ja valkoraitaista villatäkkiä suojaamassa rouvaa ja lapsia säältä. Hunnutetut naiset eivät käytä säppäliä. Kaulavaatetta ei käytetä. Piiat eivät peitä koskaan päätään.

Nyt (1826) ovat naimattomat alkaneet jättää pois säppäliä, eli sitä parin sormen leveää punaista verkaa, jossa on tinanastoja, sen sijaan he käyttävät päässään melkein yhtä leveää mustaa silkkinauhaa, jossa päät riippuvat niskassa. Kuten myös ollaan lopettamassa messinkihelaisen nahkavyön käyttäminen, siihen kuuluvan veitsen, tupen, nahkakukkaron ja messinkisylinterin kanssa. Sen sijaan käytetään värikkäästä verasta tai muusta hienosta kankaasta tehtyä taskua. Nyt jopa yöpaidat ovat hienoa palttinaa. Kummankin tavan ovat omaksuneet sekä naimisissa olevat että naimattomat naiset.

***

Seuraava katkelma on oletettavasti peräisin samasta käsikirjoituksesta. Lähde: Ylönen, Aulikki. Kirvun kirja. Helisevä-säätiö, 1954.

“Talvella 1810–1811 alkoivat Kirvun miehet käyttää saappaita, leveitä venäläisiä turkkeja ja vaaleanharmaita kauhtanoita. Noin kymmentä vuotta myöhemmin tulivat muotiin leveät, mustat huopahatut, joissa sekä reunoissa että itse hatun kuvussa oli musta samettinauha ja suuri leveä solki. Samoihin aikoihin vaihtuivat entiset viitat rinnan peittäviin, valkoisiin, pitkiin sarkaviittoihin, sinisiin sarkaliiveihin, pitkiin, valkoisiin sarkahousuihin ja värikkäät pumpulikaulaliinat alkoivat koristaa kirvulaisen miehen kaulaa. Kirjavat kamelinkarvalankaiset vyöt, kaikkialla saappaat sekä kääntöpääveitset olivat silloin ‘viimeistä huutoa’. Hiuksia ruvettiin leikkaamaan. Naisväki alkoi myös pukeutua valkoisiin sarkaviittoihin ja valko-, puna- ja siniraitaisiin sarkahameisiin, joiden helmassa oli 3–4 tuumaa leveä punainen verkareunus. Vihreät, punaisella veralla reunustetut verkaliivit ja leveämmät, pitemmät ja laajemmat valkoiset palttinaesiliinat, joissa musta-harmaitten pitsien sijaista oli vihreitä, punaisia, sinisiä tai leimuavan keltaisia, tekivät kirvulaisen naisen entistä paljon värikkäämmäksi. Suuret valkoiset päähuivit valmistettiin nyt juhlatilaisuuksiin ulkolaisesta karttuuni-kankaasta.

Artikkelikuva: Kirvun vuosina 1815-1816 rakennettu kirkko. Kuva: Kansallismuseo.

Lue seuraavaksi

Kansanpuku Jääskessä 1800-luvun puolivälissä

Käsityöt

Kansanpuku Jääskessä 1800-luvun puolivälissä

Matthias Akiander (Matti Akkanen) 1802-1871 oli juuriltaan jääskeläinen talonpoika, mutta päätyi yliopistouralle. Hän on kirjoittanut yhden harvoista karjalaisten kansanpukujen kuvauksista siltä ajalta, kun pukuja vielä käytettiin. Akiander kuvaa naisen kirkkopukua ja lyhyesti myös arkipukua 1800-luvun puolivälissä. Tekstissä viitataan kuvaan, joka todennäköisesti on tämä painokuva.

Olen ladannut vanhoja kirjoja omalle sivulleen. Akianderin kirjoitus on painettu fraktuuralla, sitä ei skanneri tunnista kunnolla tekstiksi ja siksi tässä teksti kokonaisuudessaan uudelleen litteroituna.

Lisäys 3.4.2025. Matthias Akianderin nimestä: “Vastaanottaessaan hänet [saksankieliseen] kouluun johtaja muutti nuoren Akkasen nimen »Akiander»iksi. Niin vaati ajan tapa, sillä katsottiin sopimattomaksi, että sivistyneeseen luokkaan kuuluvalla henkilöllä oli suomalaiselta kajahtava nimi.” (Kaukomieli 1912.)

Alkuperäinen teksti

Akiander, Matthias. Naisien waateh-parresta Jääskessä. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1852.

Akiander – Naisien waateh-parresta Jääskessä 1852 Lataa

[Kaksoisveet kirjoitettu veiksi. Yhdyssanojen oikeinkirjoitusta saatettu korjata. Kappalejako lisätty. Lihavoinnit lisätty]

Suomen kansan vaateh-parsista ovat naisien vaatteet Jääsken kihlakunnassa Wiipurin läänissä sekä näöltänsä että teoltansa mainittavimmat. Jääsken kihlakunnat naiset ansaitsevat kiitoksen siintä, ett’ eivät ole ruvenneet koristeleimaan valtojen mukaan vaatteissansa, vaan tänäkin päivänä pitävät saman kuosisia vaatteita kuin esivanhempansa. Heidän vaatteensa parsi onki suomalaisesti sanottava ja sen tähden arvossansa pidettävä. Ja jos tuo, säädyn suhteen, on kaunis karvaltansa, vaikka erismuotoinen kuosiltansa, niin sen arvo ylenee vielä siintä, jotta kaikki tyyni nutut, joilla naiset ruumiinsa verhoittavat, ovat, kantajalle kunniaksi, omin käsin kudottuja, omin sormin ommeltuja. Nyt valmistetun kuvauksen [todennäköisesti KK989:1] selitykseksi panemme tähän muutamia sanoja ”naisien waateh-parresta Jääskessä”.

Kuvattuna seisoo tyttö vasemmalla ja akka oikealla puolella, kumpanenki kirkkovaatteissansa. Tytöllä ovat talvivaatteet päällä: valkea sarkaviitta päällimmäinen, jonka alla ovat kostoli ja sarkatankki, mutta akalla on kesänuttuin päällimmäisenä toimikkainen kostoli. Paidassa ovat rinnan kohdalla rakset, joissa pidetään suurta hopeista rintasolkea, naisien kalleinta koristusta ja ostokalua.

Lapsena ollessansa tytöt pitävät, kirkossa käydessään, tuumaa leveän mustan silkin hiuksiensa ympäri; mutta, ripille päästyänsä, he saavat sellaiset syköröt päähänsä, kuin kuva näyttää. Syköröt tehdään tahi, niin kuin siellä sanotaan, päätä syköröidään sillä tavoin, että hiukset harjataan molemmin puolin otsaa kokoon ja kääritään palmikolla letille, jonka sisään pannaan koivun varpuja, lettiä puhdissa pitämään; ja nämät letit väännetään ohimilta molemmin puolin päälletysten vempeleen ruovisiksi syköröiksi päälaelle ja köytetään tikutteella vahvasti kiini. Palmikko ja tikuteh ovat niin muotoin syköröin käärinnauhat, jotka ovat tehdyt langasta. Palmikko kudotaan punertavista ja muun karvaisista langoista sormea leveäksi, mutta tikuteh kierretään tahi tikutetaan ympyräiseksi. Sekä palmikko että tikuteh ovat niin pitkät, että niiden nenät, joihin ollaan tehtynä monennäköisistä langoista korttelia pitkät tupsut, joita tertuiksi sanotaan, riippuvat selän takana, vaikka ne tästä kuvasta eivät tule näkyviin. Ympäri päätä painetaan musta silkki peittämään tikutetta, joka niinikään juoksee ympäri pään. Entiseen aikaan tytöt pitivät silkin asemasta säppäliä. Säppäli oli tuumaa leveä rimssu punaisesta verasta, johon oli kiini pistelty tinasta valettuja nastoja.

Naimisihin mäntyänsä tyttö saapi syköröin ympärille hunnun päähänsä, osoitteeksi, jotta hän on akka, jota täällä toisinansa sanotaanki huntupääksi. Huntu on puolta toista kyynärää pitkä ja niin leveäki päävaateh hienoimmasta palttinasta, jonka neljäs kolkka kääritään syköröin ympärille, ja muu peittää päälaen ja riippuu hartioilta alaspäin selän takana, päällimmäisenä muista vaatteista. Hunnun kääriminen syköröin ympäri tahi, niin kuin täällä sanotaan, pään paneminen vaatii tottumista; sillä poimeet syköröin juurella pitää tehtämän tasaisiksi ja sikäli pienemmiksi, mitä ylempänä ne ovat syköröin juurelta. Syköröt ovat aika ajalta muuttaneet kuosinsa. Ne olivat ennen soukemmat ja korkeammat ja seisoivat otsan kohdalla; nyt ovat leventyneet, lääpistyneet ja vääntyneet päälaelle päin.

Paidan kaulus ja sepalus ovat tikatut monen näköisillä rihmoilla. Kirkkopaita on palttinainen; köyhemmät pitävät ylispaitaa, jonka ylimmäinen puoli hihoineen on palttinasta, mutta alapuoli ruohtiminen. Ylimmäistä puolta sanotaan ylisiksi.

Kostoli on aina toimikkainen, mutta tankki on sarkainen, olkoon se sitte musta tahi valkea taikka sininen karvaltansa. Jääsken (tahi Pietarin kirkon) ja Antrean kirkon pitäjissä on päällimmäinen vaateh valkea sarkaviitta, eres talvipakkaisessa, milloin lammasnahkainen pitkä turkki on päällimmäisenä. Ennen hankittiin turkkiin revonnahkainen kaulus, mutta nyt on turkin kauluksen koreus jäänyt pois. Kaikki naisen sarkavaatteet, niin kuin viitta, tankki ja sukat, jotka Jääsken ja Antrean kirkon pitäjissä ovat valkea, muuttuvat karvaltansa Joutsenon pitäjässä mustan ruskeiksi ja Ruokolahdella harmaiksi. Sillä tavalla eroittaa vaattein karva kunki pitäjän naiset toisistansa, ehkä heidän vaattensa parsi muiten on melkein yhtä ruovia.

Kirkkohameista on hustuuthameh sekä kallein arvoltansa että kaunein näöltänsä, (katso tytön kuvaa). Tämä on niin kirjava karvaltansa, ett’ei sitä ymmärrä joka tyttö kutoa. Mutta sepä tyttö onki muita muhkeampi, toimeltansa taitavampi, joka itse osaa langat painaa, kehiltä luoda kankaan ja sitte sen kutoa hurstuuthamesaraksi. Hameen helmaan ommellaan kolmea, toisinaan neljääki, tuumaa leveä liepeys punaisesta ostoverasta. Hameen liepeyden leveys näyttää, mistä arvosta hameh naisen päällä on; sillä sinisessä hameessa, jolla niinikään kirkossa käydään, ei liepeys ole muuta kuin puolta toista tuumaa leveä.

*Vasemmanpuoleinen esiliina on Akianderin mukaan Antrean tyylinen.*

Mutta jos hurstuuthameessa tytölle on työtä, niin ei hänellä ole sitä vähemmin esiliinaa tehdessä. Mitä soreamman esiliinan tyttö osaa itsellensä valmistaa, sitä pätevämpänä häntä pidetään. Esiliina tehdään sillä tavoin, jotta pari tuumaa leveäin palttinasiepalein välihin ommellaan nyytinkiä, jota myös pannaan esiliinan molemmille kupeille ja alapäähän (katso akan kuvaa). Tytön kuvassa on esiliina Antrea kirkon ruovia. Nyytingin teko on jäykkäsormisille äkkinäistä; sillä se vaatii taidollisuutta. Nyytinki on leveämpi ja kapeampi aina sitä myöten, mihin sitä milloinki ommellaan; ei se kuitenkaan ole milloinkaan tuumaa leveämpi. Monennäköisiä rihmoja kääritään pienille papeloille, jotka riippuvat nyytinkityynystä tahi pussista, kuki papelo erisäikeessä ja näillä papeloilla nopeloidaan nyytinkiä. Kätevyyttänsä saavat siis tytöt näyttää sekä nyytinkiä papeloidessa että palmikkoa, tikutetteita ja virovöitä kutoessansa, kuin myös paidan kaulusta ja sepalusta tikatessansa. Virovyö kudotaan monenkarvaisista langoista milloin tuumaa leveäksi ja milloin taas kapeammaksi nauhaksi.

Sukat ovat talvisaikana lankaiset, mutta kesällä liinaiset. Sormikkaat olivat ennen niin pitkävartiset, jotta ylettyivät kyynnyspäähän asti, mutta nyt ne ovat varrettomat; ja niitä neulotaan langasta, niin kuin kintaitaki. Entiseen aikaan pitivät naiset ruohikenkiä jalkiminansa, sillä ummiskengillä (napastilla), joilla oli korkea apsatti keskijalan alla, naiset harvoin kävivät kirkossa. Nyt ovat taas valtojen kuosiset kengät jotenki tavalliset, ja jopa Jääsken naisien jalat alkavat siitää pieksyjäki. Ruohikengistä (katso akan kuvaa) on päällysnahka juhtinen. Päällysteen leikattuin reikien lävitse pujotetaan kaita nahkarimssu, jota ympäriköksi sanotaan, ja jolla päällysnahka vedetään jalkarintaan kiini. Ympärikkö juoksee kantalapun lävitse ja on ommeltu kiini paulaan. Paula on niinikään juhtinen ja vähä leveämpi ympärikköä. Ruohikengän kantalapusta juoksee paula yhdeltä ja ympärikkö toiselta puolelta ketroksen yläpuolitse monta kertaa sääriluun ympäri, ja estää kenkää jalasta putoamasta. Kovan pakkaisen aikana naiset pitävät kirkkotiellä suurta päävaatetta korviensa ja päänsä ympärillä.

Kirkkovaatteet muuttuvat kuluessansa ensin pyhäpäivänutuiksi ja sitte arkipäivinä pidettäviksi. Arkipäivänä pidetään ruohtimista paitaa ja mustaa hametta, jonka liepeys ole tuumaakaan leveä, ja ruohikenkiä. Esiliina on arkipäivinäki tavallinen. Kesän aikana pidetään hihatonta, mutta kylmempien ilmojen aikoina hihaniekkaa tankkia. Tankin muotoista hihatonta nuttua lammasnahoista sanotaan rystlapksi. Ylishameet ovat nykyiseen aikaan heitetyt pois. Hameen yliset olivat hihattomat. Kesäsaikana ja aina silloin kuin ei ole jalassa pitkävartisia sukkia, naiset pitävät kalsuja säärissänsä, pohkein peitteenä. Kalsut ovat neulotut järeästä liinaisesta rihmasta niin kuin liinasukatki, eivätkä ole sen väljemmät kuin sukan varret. Muutoin ovat naiset edesmenneihin vuosihin asti jokapäiväisessä elämässä pitäneet lapavyötä. Lapavyöksi sanotaan sellaista nahkaremelistä tehtyä vyötä, johon on pujotettu messingistä valettuja lapoja toinen toiseensa kiini. Tässä vyössä riippui tuppi, neulikko ja kukkaro. Tupessa pidettiin luupäätä veistä, sillä naisien veitsi oli luupäinen. Neulikossa säilytettiin neuloja ja kukkarossa kannettiin rihmaa ja muita ompeluskaluja hätätarpeen varaksi. Harvat naiset nyt enää pitäjät lapavyötä.

Lue seuraavaksi

Kansanpuku Kirvussa 1800-luvun alussa

J. Lemmetyn käsikirjoitus Valkjärveltä 1867

Yleinen

Paljon kansanpukukuvia Pinterestissä

Löydätte nyt Pinterestistä satoja kuvia karjalaisista kansanpuvuista (ja joukossa myös muutama kansallispuvun osa). Museoesineitä on mukana Finnasta, Ruotsin ja Norjan museoiden DigitalMuseumista, Venäjän museoiden katalogista sekä muutamasta yhdysvaltalaisesta museosta. Ajattelin että tämä kokoelma auttaisi hahmottaan kihlakuntien ja pitäjien ominaisia pukeutumistyylejä sekä vaihtelua tyylin sisällä. Voit selata esineitä pitäjän tai vaatteen käyttötarkoituksen perusteella. Enimmäkseen kokoelmassa on mukana Kannaksen, Keski-Karjalan ja Jääsken kihlakunnan asuja.

Pinterestiin ->

Kuvien lähteet

Suomessa kansanpukuja on eniten tietenkin Kansallisemuseossa. Osa Kansallismuseon kokoelmasta löytyy Finnasta, iso osa ei. Monista esineistä on saatavilla ainoastaan suttuinen mustavalkokuva jostain vanhasta kirjasta, osasta on vain piirros. Olen lisännyt myös näitä kuvia. Muita tärkeitä museoita ovat Lappeenrannan ja Lahden museot. Joensuussa on Sortavalan museon esineitä.

Venäjän museokatalogi ei avaudu Suomessa ilman VPN:ää. Osa Kunstkameran ja Venäjän etnografisen museon esineistä on ladattu museoiden omille sivuille, jonne pääsee myös suomalaisella ip-osoitteella. Pinterestissä pystyt selaamaan kaikkia esineitä, osassa esineistä linkki alkuperäiselle sivustolle ei ip-muurin takia toimi.

Yhdysvaltalaisissa Penn Museumissa on useita karjalaisia esineitä. San Fransiscossa on yksi rekkopaita sekä harakkoja. METissä kaksi esiliinan päätä. Penn Museumin esineiden tavoin nämä ovat ilmeisesti Zelia Nuttallin Venäjän matkallaan 1894 keräämiä esineiltä. Lisäksi Pitt Riversin museossa on sortavalainen solki. Nämä ovat ne, jotka löysin isoimmista museoista sekä sattumalta. Yhdysvaltalaisilla museoilla ei ole (kai?) yhteiskatalogia, joten karjalaisten esineiden etsiminen niistä on hakuammuntaa.

Museoesineiden lisäksi mukana on kansatieteellisiä piirroksia ja valokuvia. Viipurissa toiminut valokuvaaja Michael Seifert otti muutamia pukukuvia 1860-luvulla. Valokuvaajista on mainittava lisäksi kansatietelijät U. T. Sirelius ja Tyyni Vahter. Vahterin kuvat ovat 1920–1930-luvuilta, hän kuvasi erityisesti perinteisiä naisten töitä ja 1800-luvun kansanpukuja näkyy niissä vähän. Sireliuksen kuvat ovat 1910-luvulta, ja niiden joukossa on useita kuvia perinteisistä asuista. Taitelijoista Magnus von Wright piirsi ja maalasi karjalaisia pukuja 1860-luvulla. Asuja piirsivät myös Severin Falkman ja Agathon Reinholm 1870–80-luvulla, Artturi Helenius 1910-luvulla. Heleniuksen piirrokset liittyvät mahdollisesti U. T. Sireliuksen kansanpukukirjaan.

Kuvien jaottelu pitäjiin

On melko yleistä, että museoesineessä ei ole mukana tarkkoja tietoja alkuperästään. Suomalaisissa museokokoelmissa näin on esimerkiksi joidenkin sodissa evakuoitujen kokoelmien tapauksessa. Ruotsalaisissa ja venäläisissä museoissa on vielä yleisempää, että karjalaisten esineiden saantipaikkaa ei ole ilmoitettu. Monista näistä vaatekappaleista pystyy ulkonäön perusteella tunnistamaan, minkä kihlakunnan tai pitäjän tyyliin ne on tehty. Esimerkiksi Joutsenossa, Sakkolassa ja Raudussa on niin erottuva tyyli, että niiden kansanpuvut tunnistaa helposti. Toisaalta muiden Äyräpään ja Jääsken kihlakunnan pitäjien asut tunnistaa kihlakunnan tyylisiksi, mutta niitä ei ole mahdollista (ainakaan minä en osaa) yhdistää tiettyyn pitäjään.

Museoesineissä on myös harmillisen usein tietoja “väärin”. Kyse voi olla puhtaasta virheestä kirjauksessa (Pyhäjärvi vaihtunut Valkjärveksi) tai mahdollisesti esineiden kotipaikaksi on merkitty niiden lahjoittajan kotipitäjä. On myös mahdollista, että tieto ei ole varsinaisesti ole väärin, vaan henkilö on muuttanut pitäjästä toiseen ja tuonut mukana vaatteensa. Esimerkiksi tämän kuvan naisella on sekaisin Jääsken ja Rannan kihlakuntien tyylisiä vaatteita.

Kun paikkatieto puuttuu tai se on selvästi väärin, olen oman arvioni mukaan sijoittanut esineen johonkin kihlakuntaan. Harvinaisissa tapauksissa, esimerkiksi joutsenolaiset esiliinat, olen sijoittanut mysteeriesineitä myös yksittäisen pitäjän alle. Jos havaitset virheitä, niin niistä totta kai kannattaa laittaa viestiä tai kommenttia Pinterestissä. Voit myös jättää viestin palautelomakkeen kautta, mutta luen näitä viestejä harvakseltaan, pari kertaa kuukaudessa.

***

Pinterest-gallerian kokoamiseen meni pidempään kuin mitä olin odottanut. Mielestäni on kuitenkin tärkeä tuoda esiin pukujen moninaisuus. Yksikään Sakkolan ja Raudun rekko ei ole toisensa kopio. Jääsken kihlakunnan esiliinoissa on mitä moninaisempia helmakoristeita. Äyräpään kihlakunnan sarkaviitat ovat kaikki hieman eritavoin kirjottuja. Toivottavasti kokoelmasta on iloa teille hyvät lukijat!

Käsityöt

Kansanpuvun helmikorut

1800-luvulla karjalaiset naiset käyttivät usein kansanpukunsa kanssa lasisia helmiä. Helmet olivat edullisia mutta helposti särkyviä. Lisäksi ne olivat aina tuontitavaraa. Helmityylit olivat enemmän riippuvaisia kiertelevien kauppiaiden tarjoamasta valikoimasta kuin oman kotipaikan perinteistä, vaikka alueellista vaihtelua tyyleissä olikin. Näistä syistä on ymmärrettävää, että hyvin harvaan kansallispukuun kuuluvat helmet. Helminauhoja kuitenkin voi käyttää koko Karjalan alueen pukujen kanssa, sekä savakko- että äyrämöistyylisissä asuissa.

Kansanpukuaikana helmiä ostettiin, niitä meni rikki ja niitä ostettiin lisää. Suhtaudun itse helmiin kevyemmin kuin puvun muihin osiin. Jos pitäjästä on tietoa tietynvärisistä helmistä, hankkisin toki sellaisetkin. Mutta mielestäni puvussaan voi käyttää minkälaisia helmiä tahansa, eikä kansanpuvun tunnistettavuus oman alueen pukuna kärsi siitä.

Valmistin tätä tutkielmaa varten useat kappaleet helmiä, myös omat versiot kahdesta museokokoelmissa säilyneestä helminauhasta. Lisää kuvia omatekemistäni helmistä sekä muutama vinkki helmiaskarteluun löytyy artikkelin lopusta.

Muokattu 27.4.2024: lisätty räisäläiset vyölliset

Ketkä helmiä käyttivät?

Helminauhoja käytettiin todella laajalla alueella. Karjalaisten kansanpukujen kirjassaan Theodor Schvindt (1913) mainitsee kunkin pitäjän kohdalla useimmiten vain sen, että helmiä on käytetty. Ainoastaan Sortavalasta ja Viipurin seudusta Schvindt mainitsee, että helmiä käytettiin vähän.

Schvindtin (1913) antamien tietojen perusteella oli yleisempää, että tytöt ja nuoret naiset käyttivät helmiä, kuin että naiset olisivat niitä käyttäneet. Hyvin monien pitäjien kohdalla Schvindt antoi kuitenkin ymmärtää, että myös aikuiset naiset käyttivät helmiä, vaikka eivät ehkä niin paljon kuin nuoremmat. Helmiä voi siis käyttää siviilisäätyyn katsomatta eteläkarjalaisissa naisen puvuissa.

Lasihelmiä käytettiin paikoin (Räisälä/Pyhäjärvi KA3445) myös koristamaan vyöllisiä.

Yksityiskohta vyöllisistä, jossa näkyy koristeena lasihelmiä. — Kansallismuseo KA 509, tuntematon pitäjä. Vyöllisten letitettyihin nauhoihin on pujotettu epäsäännöllisen kokoisia ja muotoisia punertavia helmiä. Mukana on yksittäinen sininen helmi. Böömissä valmistettiin granaatinvärisiä helmiä (Lehtinen & Sihvo 1984, 236-238).

*Kansallismuseo KA3445*. *Räisälä, vyölliset. Helmiä on sinisiä, vihreitä, kirkkaita, oransseja ja ruskeita; tynnyrin muotoisia ja osa kulmikkaita. Osa helmistä on läpinäkymättömiä ja osa läpinäkyviä.*

Minkälaisia helmet olivat?

Ildikó Lehtisen ja Pirkko Sihvon kansanpukututkimuksen mukaan aitoja helmiä käytettiin koruissa ainoastaan Oulujoen seudulla ja Aunuksen Karjalassa. Muualla suomen- ja karjalankielisellä alueella käytettiin maahantuotuja tekohelmiä, viimeistään 1500-luvulta alkaen. Lasihelmien valmistuskeskuksia syntyi 1600–1700-luvulla Saksaan ja silloiseen Böömiin. (1984, 236–238). Ruotsin vallan alla 1700-luvulla helmien maahantuontia säädeltiin ylellisyysasetuksilla, mutta ei ole tietoa rajoituksista Venäjälle kuuluneessa Karjalassa. Varmaa on, että viimeistään 1800-luvulla helmiä oli niin hyvin saatavilla, että niitä yleisesti käytettiin.

Helmiä oli lukuisissa väreissä: sinisiä, turkooseja, vihreitä, ruskeita, granaatinpunaisia, violetteja, valkoisia, mustia. Helmiä oli pyöreitä, tynnyrimäisiä sekä kulmikkaita fasettihiottuja. Koosta mainitaan ainakin pihlajanmarjan kokoiset. Eri kokoisia, muotoisia ja värisiä helmiä saatettiin yhdistää osaksi samaa nauhaa, mutta valokuvissa ja piirroksissa helminauhan helmet useimmiten näyttävät yhdenmukaisen muotoisilta ja kokoisilta.

Koko Suomessa oli tapana pitää kaksinkertaisia helminauhoja. Kannaksella savakkojen helmet olivat vaatimattomampia kuin äyrämöisten. Sihvon ja Lehtisen mukaan savakot käyttivät yhtä pienihelmistä nauhaa. Äyrämöiset puolestaan käyttivät moninkertaisia ja isommista helmistä koottuja nauhoja. Toisaalta myös savolaistyylisen pukeutumisen alueella Lemiltä ja Savitaipaleelta mainitaan nelirimpsuiset helminauhat. (Lehtinen & Sihvo 236–238.) Schvindtin tiedoissa (1913) helminauhoja on kaulalla enintään seitsemän.

Kuvien ja piirrosten perusteella oli yleisempää, että eriväriset helmet iskettiin nauhaan satunnaiseen järjestetykseen ennemmin kuin että ne olisi pujotettu tiettyyn järjestykseen, esimerkiksi symmetrisesti.

Helmiä käytettiin yleisimmin korkealla kaulalla, ei siis rinnalla. Rinnalla ja kaulalla käytettyjä helmiä oli mahdollista yhdistää samaan asuun, mutta todennäköisesti tämä oli harvinaista.

Tällä hetkellä Finnasta löytyy kuvattuna vain kahdet säilyneet karjalaiset helmet. Muutoin tiedot perustuvat kirjallisiin lähteisiin, piirroksiin ja valokuviin.

Sakkolaiset fasettihiotut kirkkaan helmet museossa. — *Sakkola KA7029. Fasetoiduista läpinäkyvistä helmistä koottu nauha. Helmet on pujotettu pellavalankaan, joka on nyöritetty kahdesta erivärisestä säikeestä: punaisesta ja valkoisesta.*

Seiskarilaiset lasihelmet museossa. — *Sakkola KA7029. Fasetoiduista läpinäkyvistä helmistä koottu nauha. Helmet on pujotettu pellavalankaan, joka on nyöritetty kahdesta erivärisestä säikeestä: punaisesta ja valkoisesta.*

Tiedot pitäjittäin

Jostain syystä helmet ovat päässeet mukaan valokuviin ja piirroksiin erityisesti Jääsken kihlakunnan alueella. Myönnettäköön, että olen itse tästä alueesta eniten kiinnostunut ja siten tehnyt siihen liittyen enemmän selvitystyötä kuin muihin alueisiin. Rekkoalueen pukuja kuvatessaan taiteilijat eivät ole maalannut malleilleen helmiä, niissä maalauksissa joihin olen itse tutustunut. Myöskään valokuvista en ole nähnyt helmiä muualla kuin Jääsken kihlakunnan alueella.

Päivitän tätä osiota, jos uutta materiaalia löytyy.

Jääsken kihlakunta

Jääski: muotia olivat pihlajanmarjan kokoiset torakanväriset eli tummanvioletit lasihelmet (Lehtinen & Sihvo 236–238).

Kirvu: Kirvun kappalaisen Haliniuksen mukaan tytöt käyttivät muutamia helminauhoja jo 1800-luvun alussa (siteerattu Schvindt 1913).

Ruokolahti ja Rautjärvi: nuorilla oli joskus kaulassaan seitsemätkin helmet (Schvindt 1913, 154). Tämä on kirjallisen ja kuvallisen aineiston perusteella korkein määrä, mitä helminauhoja on käytetty samanaikaisesti. Ruokolahden ja Rautjärven yhteydessä Schvindt mainitsee, että ennen helmiä käyttivät vanhatkin naiset (Schvindt 1913, 154). Tämä antaa ymmärtää, että 1800-luvun lopulla helmiä käyttivät vain nuoret.

Piirros- ja valukuvien perusteella Jääsken kihlakunnassa (pl. Joutseno) on todennäköisesti käytetty päällekkäin sini-puna-valkoisia helminauhoja. Kirjallisissa lähteissä tämän tyylisiä helmiä ei mainita. Yhdessä piirroskuvassa näkyy myös tytön kaulalla kaksi helminauhaa ja alempana rinnalla yksi nauha. Helmien käyttäminen sekä kaulalla että rinnalla ei todennäköisesti ole ollut Kannaksella yleistä.

Jääskeläisen tytön piirros. — Jääski. Piirros KK989:1 Museovirasto. Tässä kaulalla roikkuu kaksi nauhaa pyöreitä helmiä ja rinnalla yksi nauha soikeita tummia helmiä. Piirros on vuodelta 1852 tai 1874.

Jääskeläinen vaimo mustavalkokuvassa kaulassaan helmikoru. — Jääski. Piirros KK989:1 Museovirasto. Tässä kaulalla roikkuu kaksi nauhaa pyöreitä helmiä ja rinnalla yksi nauha soikeita tummia helmiä. Piirros on vuodelta 1852 tai 1874.

Joutseno: Tytöt pitivät enimmäkseen sinisiä, noin pihlajanmarjan kokoisia helmiä. Vanhaan aikaan oli vain yhdet helmet, myöhemmin neljätkin samaan aikaan. (Schvindt 1913, 160.) Tyttöjen helmet olivat sinisiä ja vaimojen vihreitä (Lehtinen & Sihvo 236–238). Nuorella vaimolla kuvassa alla on yksivärinen, saman muotoisista ja kokoisista helmistä pujotettu nauha.

Joutsenolainen nuori vaimo, jolla on kaulassaan yksittäinen helminauha. — *Kuvaaja M. Seifert 1860–1869, Museovirasto KK23:1*

Keski-Karjala

Sortavala: helmiä oli kaulassa vähän (Schvindt 1913, 70).

Kurkijoki: etenkin nuoret naiset käyttivät helminauhoja. Niitä käytettiin ylhäällä kaulassa. (Schvindt 1913, 56.)

Parikkala: kaulassa käytettiin helmiä (Matti Pajarin kertomus v. 1900, siteerattu Schvindt 1913, 61).

Hiitola: toiset käyttivät helmiä kaksi tai kolme paria yhtä aikaa. Niitä ostettiin harjulaisilta eli konttilaisilta. 1800-luvun puolivälissä olivat torakanväriset ruskeat helmet muodissa. (Schvindt 1912, 49.) “Harju-ukot” mainitaan helmien kaupittelijoina myös Sireliuksen sekä Lehtisen ja Sihvon kansanpukukirjoissa.

Käkisalmen kihlakunta

Kaukola: Nuoret naiset käyttivät paljon helmiä kaulassaan. Ne olivat 5–6-kertaisia nauhoja. Helmet olivat pieniä, eri rihmoissa ja eri värisiä. (Schvindt 1912, 40.)

Räisälä: Tytöillä oli kaulassa helmiä, usein montakin nauhaa yhtä aikaa. Suurin osa oli todennäköisesti valkoisia ja mustia helmiä. (Schvindt 1912, 30.)

Pyhäjärvi: Nuoret naiset käyttivät yleisesti lasisia kaulahelmiä (Schvindt 1912, 22).

Sakkola-Rautu

Kaulalla käytettiin helmiä, ennen useampiakin helminauhoja yhtä aikaa (Schvindt 1912, 10).

Sakkolasta on säilynyt helminauha, jossa kirkkaita fasettihiottuja helmiä on pujotettu puna-valkeaan pellavalankaan (KA7029).

Äyräpään kihlakunta

Muolaa, Valkjärvi, Heinjoki: Helmiä käytettiin ylhäällä kaulan ympärillä useita kappaleita. Niitä saattoi olla ”pitkäkaulaisella ” neljä- tai viisinkinkertaisena. (Schvindt 1912, 93.)

Kivennapa: Naiset käyttivät kaulahelmiä (Schvindt 1912, 103).

Rannan kihlakunta & saaret

Kuolemajärvi: Rinnalla riippui kolme ketjua rintahelmiä ja kaulalla kaksi “kulkkuhelmiä”. Näistä yksi oli usein mustia helmiä. (Schvindt 1913, 126.)

Koivisto: käytettiin neljää helminauhaa (Lehtinen & Sihvo 236–238).

Uusikirkko: Nuoret naiset pitivät helmiä (Schvindt 1912, 106).

Seiskari: Seiskarilla morsiamen helminauhoihin ripustettiin silkkinauhoja inkeriläiseen tapaan. (Lehtinen & Sihvo 236–238.) Seiskarilta on säilynyt kaksinkertainen helminauha, jossa sinisiä ja mustia helmiä on pujotettu pellavalankaan. Helmiä on erikokoisia ja -muotoisia, eikä niitä ole pujotettu erityiseen järjestykseen. Mukana on yksittäisiä turkooseja helmiä sekä kirkas helmi. (KA4049.)

Viipurin pitäjä

Nuoret naiset käyttivät helmiä 1860–1870-luvuilla, mutta eivät silloinkaan yleisesti (Schvindt 1912, 137).

Helmikorun valmistaminen

Perinteisesti kaulahelmet tehtiin pujottamalla lasihelmiä lankaan, ja nauha solmittiin niskan taakse. Näin ei nykyhelmissä tietenkään tarvitse tehdä. Minun mielestäni koruissa kannattaa käyttää uusia materiaaleja ja tekniikoita. Helmet ovat kiva lisä asuun, mutta eivät samanlainen symboli kuin naisen päähineet tai käsityötaidon näyte niin kuin kudotut kankaat ja kirjonnat. Helmiä ei siis kannata ottaa liian vakavasti. Tässä osiossa esitellyt korut eivät ole historiallisten esikuvien kopioita vaan niiden sekä sanallisten kuvailujen innoittamia. Ne ovat myös vähän kökköjä, koska en ole harrastanut helmitöitä aiemmin.

1800-luvulla kaulahelmet tehtiin lasihelmistä, mutta tähän ei ole pakko rajoittua. Nykyisillä lasihelmillä ei edes synny samanoloisia koruja kuin kansanpukuaikana. Saman erän helmet ovat usein kaikki samankokoisia ja -värisiä, jos kyseessä eivät ole käsityönä valmistetut erikoishelmet. Tavalliset tehdasvalmisteiset helmet saattavat siis näyttää liian säännöllisiltä, jos niitä käyttää käsin valmistetun puvun kanssa. Kivaa epäsäännöllistä väritystä löytyy kivihelmistä, esimerkiksi akaateissa on paljon eri sävyjä.

Puolestaan jos haluaa mennä päinvastaiseen suuntaan kuin rustiikkiseen käsin tehdyn näköiseen, voivat kristallihelmet tuoda asuun säihkettä. Nykyisin on saatavilla myös lyijyttömiä kristallihelmiä. Ja miksei koruissa voisi käyttää muovihelmiäkin, jotka ovat muita helmiä kevyempiä ja halvempia.

Kissansilmähelmiä sekä kahdet ruskeat helmet. — Sinisiä kissansilmä-lasihelmiä, akaattihelmiä ja ruskeita pintavärjättyjä lasihelmiä. Luin vasta jälkeenpäin, että torakanvärisillä helmillä tarkoitetaan tummanvioletteja helmiä. Tätä ennen ehdin pohdiskelemaan torakoiden väritystä ja tilaamaan sitä vastaavia ruskeita helmiä.

Kristallihelmet ja akryylihelmet. — *Isot helmet ovat akryylia ja pienet lyijytöntä kristallia. Helmet on pujotettu punaisesta ja valkoisesta nylon-langasta tehtyyn nyöriin.*

En ole helmitöiden asiantuntija, mutta tässä pari havaintoa helminauhan rakenteeseen ja korutarvikkeisiin liittyen. Jos et halua hankkia yhtään ylimääräistä välinettä, on helmet mahdollista pujottaa joustolankaan ja solmia päät umpisolmuun. Solmun pitävyys kannattaa varmistaa sipaisemalla siihen tippa kirkasta kynsilakkaa. Tällaiseen koruun et tarvitse yhtäkään alla mainituista tarvikkeista.

Muunlaisiin koruihin tarvitset ainakin lukkoja sekä lukkojen vastakappaleiksi renkaita. Renkaita on avattavia välirenkaita sekä kiinteitä umpirenkaita. Tarvitset ainakin avattavia. Minun mielestäni paksuudeltaan (siis metallilangan paksuus) 0,5 mm renkaat ovat liian heikkoja kaulakorun kantaviin osiin. Ne saattaisivat sopia esimerkiksi korvakoruihin. Paksuudeltaan 1 mm renkaat ovat varmasti tarpeeksi vahvoja.

Lankaan pujotetut korut: Helmikoruja varten on saatavilla erilaisia korulankoja ja -nyörejä. Jos helmet on pujotettu lankaan, kannattaa solmu sulkea solmusuojan sisälle. Solmusta pitää tehdä iso, että se ei plopsahda ulos solmusuojasta. Itse tykkään käyttää ennemmin metallista koruvaijeria kuin lankaa.

Vaijerikorut: Koruvaijerin kanssa työskennellessä tarvitset puristushelmiä ja halutessasi puristushelmen suojia sekä vaijerisuojia. Yksinkertaistaen puristushelmi toimii siten, että työnnät vaijerin puristushelmen läpi, teet pienen n. 3 mm lenkin ja pujotat vaijerin pään takaisin puristushelmen läpi. Sitten lukitset vaijerin puristushelmen sisään litistämällä sen pihdeillä. Usein puristushelmen lisäämisen jälkeen väliin pujotetaan vaijerisuoja. Usein myös puristushelmen päälle puristetaan suojahelmi, joka peittää puristushelmen näkyvistä. Kahden helminauhan korussa on mahdollista käyttää yhtä puristushelmeä päättelemään kumpikin vaijeri. Vaijerit voi sulkea myös omilla puristushelmillään. Monirivisiä koruja varten on olemassa myös korunjakajia sekä laatikkolukkoja, joissa on paikat useammalle helminauhalle.

Vaijeri- ja lankakorujen tekemiseen tarvitset vähintäänkin kahdet pihdit. Sileäpintaiset pihdit jättävät vähemmän jälkiä kuin uurretut. Vaijerikoruihin tarvitset lisäksi sivuleikkurit. Vaijerikorun puristushelmien litistäminen muuttuu helpoksi, kun käytät siihen erityisiä puristushelmipihtejä. Puristushelmipihtien hankkiminen menee välineurheilun puolelle, mutta ne muuttavat lajin luonteen täysin. Lämpimästi suosittelen.

Karjalaisista helminauhoista kannattaa tehdä mieluummin liian lyhyitä kuin pitkiä. Jos koru on liian lyhyt, voit jatkaa sitä säätöketjulla. Kuitenkin jos koru on liian pitkä, se roikkuu rinnalla eikä pysy ylhäällä kaulalla. Seiskarilaisen helminauhan (KA4049) pituus on 35 cm. Pituus on suunnilleen sama kuin omissa helmissäni. Aina pätevää pituutta helminauhalle ei ole, sillä kaulanympäryksen lisäksi korun sopivuuteen vaikuttaa myös helmien koko. Jos helmet ovat isoja, pitää korusta tehdä pidempi. Oikean pituuden löytämistä varten voi valmistaa mittatötterön (eng. sizing cone). Muista vielä, että helmet vievät suorassa nauhassa vähemmän tilaa kuin kaartuneessa. Jätä nauhaan muutama milli väljää.

Erilaisia helminauhoja. — 1. Yhdellä puristushelmellä suljettu kaksi vaijeria, 2. Kaksi vaijeria suljettu omilla puristushelmillään, 3. yksittäinen helminauha. Kaikissa koruissa puristushelmet on peitetty suojahelmellä (kultainen pallo).

Jääsken kihlakunnan alueen kansanpuvun helmet. — Korunjakaja, jossa on paikat kolmelle helminauhalle. Nämä helmet ovat aika pieniä.

Jääsken kihlakunnan alueen kansanpuvun helmet, joissa neljä rihmaa. — Korunjakaja, jossa on paikat kolmelle helminauhalle. Nämä helmet ovat aika pieniä.

Lopuksi

Korujen kasaaminen tuntui minusta näpräämiseltä. En tosiaan pidä pienenpienten osien kanssa työskentelystä. Siihen ei minulla riitä näkö eikä sorminäppäryys. Mietin näitä helmiä tehdessäni, pitäisikö nykypäivässä kuitenkin käyttää nykypäivän muotikoruja. 1800-luvulla korkealla kaulalla pidettävät lasihelmet olivat kai empire-muodin juttu (Lehtinen & Sihvo 1984). Ne olivat silloin kansainvälistä aikalaismuotia, mutta sellaista johon tavallisilla ihmisillä oli varaa. Ildikó Lehtinen ja Pirkko Sihvo tulkitsevat monien kansanpuvun piirteiden syntyneen eurooppalaisten muoti-ilmiöiden vaikutuksesta, tällaisia yksityiskohtia ovat esimerkiksi monet kirjonnat ja pitsit. Vaikka esimerkiksi tapa kirjoa rekkoja ei olisikaan syntynyt ilman renessanssimuodin vaikutusta, ovat karjalaiset rekot kuitenkin karjalaisia ja ihan erilaisia kuin eräällä Romanian alueella käytettävät rekot. 1800-luvun lopun fennofiilien tarpeisiin sopi rakentaa jako muuttuvaisen muotipuvun sekä muuttumattoman kansanpuvun välille – ja varhaisiin karjalaisiin kansallispukuihin ei helmiä tai esimerkiksi kirkkosilkkejä toteutettu. Se on harmi. Tykkään käyttää helmiä, ja ilman niitä pukuni ei enää tunnu viimeistellyltä. Suosikkejani helmistä ovat välkähtelevät kissansilmähelmet sekä hieman läpikuultavat aventuriinit. Ja erityisesti pidän seiskarilaisten sinisenmustien helmien mukaan tekemästäni korusta. Sen värejä ja välkettä en saanut kuvattua siten, että olisin kuvan kehdannut tänne ladata.

Lähteet

Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon kansanpukukokoelmiin. Museovirasto, 1984.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913.
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1916.

Kansanpuvun paidat

Kansanpuvun paita: muhkut hihat

16.8.2025 edit: Hei, tämä artikkeli on aika vanha. Olen vuosien aikana oppinut puvuista vaikka mitä ja varmaan nykyisin tekisin monta asiaa toisin.

Tässä artikkelissa mitat ja kaaviokuvat kahteen erilaiseen kahdesta kappaleesta koottuun pulleaan hihaan. Historialliset esikuvat tulevat Ruokolahdelta, Jääskestä ja Hiitolasta.

Tämän paidan juju on kahdesta palasta ommelluissa, poimutetuissa hihoissa. Hihan istuvuus on saatu aikaan pudottamalla kainalo hieman alemmaksi, eikä kainalotilkkua ole. Teknisesti malli on helppo, jos ei näe vaivaa käsinompelun ja katesaumojen kanssa.

Kuvien paita on tehty kovapintaisesta puuvillakankaasta, joka ei tuo hihoja oikeuksiinsa. Myöhemmin jutussa on kuvia ohuesta pellavasta ommellusta paidasta, jossa hihat ja kaulus asettuvat paljon nätimmin. Valitse siis kankaaksi lurppana pehmeä pellava ja ompele ihanan muhkeat hihat kesäpaitaan!

Mitat

Tämä paita kannattaa tehdä hieman leveämmäksi, jotta hihojen poimut asettuvat nätisti olkapäiden alapuolelle. Rinnanympäryksen lisäksi kannattaa siis mitata myös olkien leveys! Ite lisäsin 4 cm normaaliin paidan ympärysmittaan.

Ruokolahti naisen kansanpuvun paita kaaviokuva.

Hihan ompeluohje

1. Huolittele reunat

2. Ompele poimulangat hihan yläosan lyhyeen laitaan. Kurtista kappale toivottuun mittaan, tasoita poimut ja ompele varmistukseksi tikkaus poimulankojen väliin. Jos poimut haluaa pitää täysin paikoillaan hihaa ommellessa, voi niiden alle ommella määrämittaan leikatun kaitaleen, joka jää valmiissa paidassa olkasauman alle nurjalle puolelle.

3. Ompele hihan yläkappaleen ja alakappaleen väliset saumat. Hihan kärjessä ompeleet menevät jotakuinkin näin.

Hihan ylä- ja alakappale liitettynä yhteen.

Valinnainen vaihe: silitä hihan saumavarat toiselle puolelle, ja tikkaa saumavara kiinni kankaan oikealta puolelta. Oikeasti tässä kohtaa pitäisi tietenkin olla katesauma.

Hihoja lukuunottamatta kuvien paita on ommeltu samalla tavoin kuin täällä.

Historialliset esikuvat

Mallina tähän paitaan on ollut kaksi hihojensa puolesta samanlaista paitaa, toinen Jääskestä ja toinen Ruokolahdelta. Jääskestä peräisin olevasta kaaviokuvasta näkyvät selkeästi myös katesaumat, joita en itse jaksanut alkaa ommella, vaikka ne piilottaisivatkin purkautumaan herkät saumavarat.

Ruokolahden paidasta ei valitettavasti ole isompia kuvia saatavilla. Jo tästä kuitenkin huomaa eron Ruokolahden kansallispuvun paitaan, jossa hihat on rypytetty suistaan mutta ei päältä.

Kannaksen kansanpuvuissa esiintyy poimituksia olilla, mutta näin runsaasti poimitutettuja kahdesta palasta koostuvia hihoja on tyypillisemmin rätsinöissä. Toisaalta olen nähnyt olkien alle tulevia poimituksia 1800-luvun englantilaisissa paidoissakin, joten tässä voi hyvin olla kyseessä myös läntisen muodin vaikutus ja kaiken kaikkiaan myöhäinen piirre naisten paitamuodissa.

Ruokolahti naisen kansanpuvun paita, jossa poimituksia olalla.

Ruokolahti. Lahden kaupunginmuseo.

Jääski naisen kansanpuvun paita, jossa poimutuksia olalla, kaaviokuva.

Jääski. Schvindt 1913.

Kansanpuvun paita pussihihat edestäpäin.

Haluatko ekstrapulleat hihat?

Ompelen yleensä paidoista harjoitusversion ja sitten oikean version sen jälkeen. Näiden rypytettyjen hihojen kanssa kävi niin, että paita numero 2 ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Illalla väsyneenä (päivää jatketaan öin) leikkasin hihan alaosan kiilat vahingossa Jääsken paidan hihan kaavalla, joten hihoihin tuli puolitoistakertaisesti enemmän kangasta, kuin oli tarkoitus. Kangas on kallista, joten näillä hihoilla oli mentävä.

Kun hihansuut poimutti päistä, kuten monissa kansallispuvuissa sekä historiallisissa esikuvissa on tehty, tuli hihoista ihanan muhkeat ja melkein historiallisen esikuvan mukaiset. Ei tämän Ruokolahden/Jääsken paidan, mutta katsokaa tätä:

Hiitola. Schvindt 1913

Hiitolan kansanpuku on ollut hyvin läntinen, joten tässä paitatyylissä tuskin on kyse keskiaikaisesta karjalaisesta pukuperinteestä. Mutta kivat hihat ne ovat, vaikka eivät olisikaan erityisen karjalaiset.

Tässä vielä mitat paidan hihoihin:

pellavapaita pussihihat olan rypytys sivulta ja selästäpäin.

Lähteet

Schvindt, T. (1913). Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. (linkki)
Sirelius, U. T. (1916). Suomen kansanpukujen historia: sisältää 439 tekstikuvaa ja 24 kuvataulua, joista 5 värillistä. Suomalais-ugrilainen seura.

Lue myös

Kansanpuvun paita: Jääski

Kansanpuvun paidat

Kansanpuvun paita: Jääski

16.8.2025 edit: Hei, tämä artikkeli on aika vanha. Olen vuosien aikana oppinut puvuista vaikka mitä ja varmaan nykyisin tekisin monta asiaa toisin.

Tässä artikkelissa ommellaan kansanomainen paita, joka malliltaan on lähestulkoon yksinkertaisin mahdollinen. Se sopii vaikka ensimmäiseksi ompeluprojektiksi: ei paitakauluksia, poimituksia tai muuta ikävää!

olkasaumaton: paita ommellaan yhdestä palasta
hihat saadaan istumaan kainalotilkkujen avulla
pyöreä savakkomallinen kaula-aukko
hihansuita kohti kapenevat hihat, joiden päässä on päärme.

Paita on Jääsken kihlakunnan alueelle ominainen, mutta yksinkertaisuutensa takia laajalti käytetty muuallakin.

Tarvikkeet: Puuvilla- tai pellavakangasta noin metri.

Kaulukseen suosittelen valmista koristenauhaa.

Mitat (cm) naisten kokoon 38 eivät sisällä saumavaroja 1 cm ja päärmevaroja 2 cm. Jos koristelet kaula-aukon koristenauhalla, ei sen mittoihin tarvitse lisätä saumavaraa.

Mikäli haluat rikkoa perinnepaidan kaavaa ja tehdä päärmeiden sijaan hihansuihin alavarat, leikkaa alavara käyttäen mallina hihansuuta. Alavarasta kannattaa leikata pari milliä hihaa kapeampi.

Nämä mitat ovat omien mittojeni mukaan eli suurin piirtein kokoa 38. Paita on juuri ja juuri sen kokoinen, että sen saa päälle mukavasti. Hihat ovat tässä mallissa melko kapeat eikä niitä ole millään tavalla istutettu. Ensimmäisen version voi hyvin tehdä vanhasta lakanasta, ja sen avulla täsmätä kaava oman kokoiseksi!

Paidan pituuden voi päättää oman maun mukaan. Historiallisesti paidat ovat olleet pitkiä, mutta helmahan joka tapauksessa tungetaan vyötärön sisään. Omassa paidassani pituus hartialta helmaan on 60 cm. Yhtä hyvin paidasta voi tehdä niin pitkän, kun kangas on leveä! Pidemmässä mallissa kannattaa lisätä sivuille kiilat, jos paidasta ei halua makkarankuorta.

Kaulahalkion syvyydeksi on laitettu tässä 12 cm. Historiallisissa malleissa halkiot ovat tätä syvempiä. 12 cm on sillain hyvä, että aluspaita ei vilku halkiosta.

Ompeluohje

Huolittele reunat
Ompele kainalotilkut hihojen alalaitaan (alla tästä tarkemmin). Ompele hihojen alasaumat
Ompele hiha kainalotilkkuineen kiinni paitaan.
Ompele sivusaumat
Silitä sivusaumojen saumavarat auki. Tee helmaan kaksinkertainen päärme.
Käännä kauluksen halkion reunat nurjalle ja ompele tikkaus halkion reunaan. Tämä on vähän vaikeaa, ja halkio voi olla helpompi ommella käsin.
Ompele koristenauha kaula-aukon reunaan.
Hihoihin voi tehdä päärmeet, mutta siistimmät ja suoremmat niistä saa alavaran avulla. Ompele alavaran sivut yhteen. Silitä alavaran ja hihan alasauman saumavarat auki. Ompele alavara ja hihansuu yhteen oikeat puolet vastakkain. Käännä alavara nurjalle, silitä ja kiinnitä alavaran reuna hihaan käsin ompelemalla.
Valmis! Helppoa, hauskaa, halpaa!

Kainalotilkkujen ompelu

Tässä artikkelissa kerron erityisesti kainalotilkkujen ompelusta, koska muutoin paita on hyvin yksinkertainen ja onnistuu jokaiselta ilman sen kummempaa kokemusta ompelemisesta.

Kainalotilkun ompelemista helpottaa, että merkitset tilkkuun saumavarojen rajat. Ompele kainalotilkun sauma aina vain merkkeihin asti. Tällöin kainalotilkun saumavarat jäävät vapaaksi, ja voit viimeistelyvaiheessa silittää ja harsia ne haluamaasi suuntaan. Toki voit ommella saumavarojen ylikin, mutta silloin esimerkiksi hihan tai helman saumojen auki silittäminen ei onnistu. Tämä on erityisen ongelmallista, jos haluat tehdä hiha- tai helmasauman päähän halkion.

1. Aseta kainalotilkku oikeat puolet vastakkain hihan yläpäähän. Ompele sauma hihan alalaitaan. Ompele sauma vain kulmaan tekemääsi merkkiin asti.

2. ompele kainalotilkun viereinen sivu hihan toiseen alalaitaan, oikeat puolet vastakkain.

3. Ompele hihan alasauma oikeat puolet vastakkain. Varo, ettei ommel ulotu kainalotilkun päälle.

Hiha näyttää oikealta puolelta tältä:

4. Aseta hiha paikoilleen paitaan, oikeat puolet vastakkain. Hihan ompelu onnistuu helpoiten niin, että työnnät hihan paidan sisälle. Hihan keskikohdan tulee olla linjassa paidan hartioiden keskikohdan kanssa.

Kun ompelet hihasaumaa, kiinnitä huomiota siihen, että et ompele kainalotilkun saumavarojen yli. Tai voi näinkin tehdä, mutta silloin kannattaa kiinnittää huomioita vaikutuksiin hiha- ja helmasaumojen saumavarojen asettumiseen.

5. Lopuksi voit ommella paidan sivut kiinni kainalotilkun alapuolelta.

Historialliset esikuvat

Tämä paita on tehty näyttämään suunnilleen Jääsken kansallispuvun paidalta. Siinä on samanlainen istuvuus, kauluksen muoto ja leikkaus. Leikkaus on sama kuin tässä vuoden 1978 ohjeessa, mutta mittoja olen muuttanut.

Schvindt (1913) kertoo Jääsken, Antrean ja Kirvun alueen paidoista:

“Naisten paidat olivat tavan mukaan yhdistetyt kahdesta osasta: ylisistä ja alasista. Edelliset ovat hienommasta pellavavaatteesta, palttinasta, jälkimmäiset paljon paksummasta tappuraisesta eli piikosta. Ylisissä, jotka ulottuivat kaulasta noin vyötäisille, oli sepalus keskellä rintaa ja usein punasella langalla kuvitettu matala kaulaliitinki. Myöhempinä aikoina ja varhemmin usein myös pyhäpuvussa oli naisen paita kokonaan pattinainen. Paidan sepalus suljettiin suurella hopeasoljella, jonka paljin pistettiin sepaluksen yläpäässä olevan rihmaraksin läpi.”

Jääsken kansallispuvun hihat ovat suorat, vaikka useissa Kannaksen pitäjissä juhlapaitojen hihat olivat poimutetut. Eivätkä paidat Jääskessäkään aina samanlaisia olleet: seuraavana tulossa on artikkeli hieman koristeellisemmasta hiharatkaisusta.

Kirvu. Etelä-Karjalan museo.

Jääski. Lahden kaupunginmuseo.

Lähteet

Pursiainen, Leena, ja Leena Stenberg. Karjalaiset Kansallispuvut. Vapaan sivistystoiminnan liitto, 1978.
Schvindt, Theodor. Suomen Kansan Pukuja 1800-luvulla: 1, Karjala. Kirja, 1913.

Googlaa myös englanniksi kainalotilkku = underarm gusset

Neuleet

Rekkokaulurit osa 3: Muolaa

Viimeinkin sain kirjoneulekaulurin laskeutumaan olkapäille, niin kuin olin ajatellut. Ei se vieläkään täydellinen ole, enkä muutenkaan osaa kirjoittaa universaalisti pätevää ohjetta käsityölehtien tyyliin. Tässä artikkelissa jotain osviittaa tarvittavasta silmukkamäärästä – sekä tietysti kiva kirjoneulekuosi.

Malli: Schvindt 1982 [1895] s. 161, malli 166 “Sudenkorennaisia”, Muolaa.

kuva Theodor Schvindtin mallikirjan kaavasta

Lataa kaava Excel-tiedostona:

rekkokauluri-muolaa-1 Lataa

Lataa kaava pdf-tiedostona:

rekkokauluri-muolaa-1 Lataa

Tarvikkeet

Yksiväristä neuletta varten 80 cm pyöröpuikko koko 2,00.
Kaksiväriselle koko 2,50.
Kolmi- ja neliväriselle koko 3,00. (Olisi voinut olla vielä isompi.)

Langat 100 g = 420 m, nelisäikeinen.
Novita Venla pujo, sahrami, luonnonvalkoinen ja laivasto.
Step Classic oranssi.

Koko

Silmukkamäärät ja kerrokset on tietysti miun oman käsialan mukaan, mutta jospa niistä saisi laskettua omansa tämän mallitilkun avulla: 10 cm x 10 cm kirjoneuletta puikoilla 2,50 kahdella värillä: leveys 43 s, korkeus 46 kerrosta.

Strategiset mitat:
Läpän leveys 26,5 cm, 116 silmukkaa (+ 1 silmukka neulottu nurin kerrosten vaihtumiskohdassa)
Läpän korkeus 24 cm
Olkapääkaitaleiden pituus 10 cm, sopiva tähän olisi n. 54 kerrosta

Huom.: Miulla kaulatuubista tuli tiukka. Tässä testiversiossa kaulalla oli 124+1 silmukkaa, mistä syntyi lopputuloksena ulkopuolen ympärysmitta 39 cm ja sisäpuolen vuorineen 37 cm. Muutin kaavaan 128+1 silmukkaan eli ympärysmitta on tämän jälkeen noin sentin pidempi. (Lisähuom: kaulaosan vuoreen tulee kuitenkin se 125 silmukkaa ympärysmittaa.)

Ohjeet

Vaikeinta kaulurissa on oikean koon löytäminen, sillä kirjoneule ei juuri jousta. Kaulurin on siis istuttava juuri prikulleen oikein. Muutenhan tuossa ei neulontateknisesti ole mitään haastavaa.

Oikeaan kokoon katso vinkkiä yltä.

Kaulurin osat on neulottu suljettuna neuleena ja leikattu auki. Tämä tekniikka on selitetty tarkemmin näissä:

Rekkokaulurit osa 1: Jääski

Rekkokaulurit osa 2: Antrea

Kaulaosa

Luo kaulaosan vuoren 125 silmukkaa sinisellä langalla. Jaa silmukat sukkapuikoille tai 80 cm pitkälle pyöröpuikolle (koko esim. 2,00 mm). Jätä yksi ylimääräinen silmukka kerrosten vaihtumiskohtaan ja neulo se nurjalla. Tätä linjaa pitkin on helppo leikata kaulurin takasauma auki viimeistelyvaiheessa. Neulo sileää 6 cm tai kuinka korkean kauluksen kauluriin haluatkaan. Oikean puolen kirjoneulekuviossa on yhteensä 31 kerrosta, mutta vuorta kannattaa neuloa tätä enemmän, esimerkiksi 35 kerrosta. Riippuu toki käsialasta.
Neulo vuoren ja oikean puolen taitekohtaan yksi kerros nurjaa. Voit myös tehdä hiirenhammasreunuksen.
Aloita neulekuvio. Ensimmäinen kerros on yksi kerros sinistä. Yritin omassa kaulurissani jäljitellä rekkokaulurin ketjusilmukkaraitoja neulomalla lateraalilettejä ja latvialaisia lettejä. Latvialaiset letit ovat helppo tekniikka, joten toki kannattaa sitäkin kokeilla. Koska värit kuitenkin vaihtuvat tiuhaan, ovat lateraaliletit vähän ongelmallisia, sillä letin alapuolelle tulee pakostakin yksi kerros oikein samalla värillä neulottuna. Kaavakuvassa on laitettu valkoisella rajauksella ne rivit, joihin lettejä voisi hyödyntää. Tätä ei kuitenkaan kannata tuijottaa, vaan tehdä ihan oman pään mukaan.
Valko-oranssi kirjoneule: Omassa kaulurissani oranssi dominantti, kuten kirjoessa se olisikin. Lopputulos on siisti ja oranssi selvästi kohoaa niin kuin oranssi kirjontalanka kohoaisi valkoisesta pohjakankaasta. Tästä pitää valita, haluaako tämän efektin vai mieluummin saada valkoisen kuvion selvästi näkyviin. Tämä on makuasia.
Kaulaosan lopussa vuoren voi neuloa yhteen oikean puolen kanssa, niin kuin tässä on tehty. Vuoren kiinnittämisen voi hyvin jättää myös viimeistelyvaiheeseen.

Olkapäät ja takaläppä

Noniin sitten hauska osuus, eli olkapäiden mittasuhteiden laskeminen. Mitat on tähän otettu omasta noin koon 38 kaulastani.

Jätin kauluksen keskelle eteen 38 silmukkaa (noin 31 % koko kaulaputken silmukoista). Taakse jätin samoin 31 silmukkaa. Tähän tietysti ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta ehkä joku 30 % eteen sekä taakse olisi hyvä.

Olkapääkiilojen pituuteen vaikuttaa etuläpän leveys. Minulla se on tässä 116 silmukkaa eli noin 27 cm. Jos keskelle jää 38 silmukkaa, pitää silloin kummallekin olalle saada mahtumaan 39 ((116-38)/2). Etuläpän ja kauluksen silmukkamäärien sekä oman käsialan perusteella tulisi siis laskea, kuinka pitkiksi olkakiilat pitää neuloa. 10 cm on ihan hyvä pituus.

Ota tästäkin nyt jotain selvää. Tärkeintä siis se, että kaulusosa mahtuu oman kaulan ympärille. Kauluksesta (128 s) otetaan n. 30 % silmukoista etuläppään ja toiset 30 % takaläppään. Olkapääkiilat neulotaan riittävän pitkiksi, jotta niille mahtuu lisäämään loput etu- ja takaläppien silmukoista.

Mittojen laskeminen siis on haastavinta, eikä olkapäiden neulomisessa muuten pitäisi olla haastetta.

Ota eteen ja taakse keskelle jäävät 2 x 38 silmukkaa omille puikoilleen ja sitten olkien 2 x 26 silmukkaa omilleen. Neulo olille n. 10 cm ja päättele kiilat.
Poimi kummankin olkakiilan takasivulta 39 silmukkaa. Jos olkakiiloissa riittää pituutta, voi takapuolella silmukoita poimia enemmänkin. Takapuolelle nimittäin tarvitaan lisäsilmukoita ihan kohta, jotta takaläpät asettuisivat aloilleen. Silmukoita voi kuitenkin lisätä myös hieman myöhemmin.
Neulo tasona tai suljettuna neuleena haluamasi mittainen takaläppä. Kaulurin keskitakasauman joutuu joka tapauksessa steekkaamaan auki (mikäli neuloit kaulaosan putkilona), joten takaläpänkin voi samaan syssyyn neuloa suljettuna neuleena. Lisää takaläpän ensimmäisillä kerroksilla silmukoita kaarrokemmaisesti, esimerkiksi 10 % takaläpän alkuperäisestä silmukkamäärästä. Lisäsin itse 5 %, mutta se oli liian vähän.

Silmukoiden lisäämisestä: Periaatteessa silmukoita olisi hyvä lisätä parhaan istuvuuden takaamiseksi, mutta siitä ei kannata tehdä numeroa. Jos silmukat jäävät lisäämättä, niin takaläpät saattavat läpättää vähän enemmän. Jos kaulurin kiinnitysmekanismiksi haluaa vetoketjun, niin sitten silmukoiden lisääminen kannattaa laskea tarkkaan. Miulla noitten läppien alalaidat eivät kaulurin päällä ollessa millään menisi yhteen, mutta sepä ei hakaskiinnityksessä haittaakkaan.

Etuläppä

Aika siirtyä etuläpän puolelle. Ennen tätä voit toki leikata auki takasauman, sillä se ehkä tekee kaulurista helpomman käsitellä.
Samoin kuin takana, poimi silmukat olkakiilojen reunoista ja ota myös kauluksen 38 silmukkaa käyttöön. Voit aloittaa kirjoneuleen suoraan lisättyihin silmukoihin, mutta väliin voi myös neuloa yhden kerroksen samalla värillä kuin olkakiilat. Jos silmukoiden poiminnassa tapahtuu komplikaatioita, vähentää tämä ehkä niiden näkymistä.
Koko alkuperäisen rekon kuviota voi olla liikaa mahduttaa yhteen kauluriin. Kannattaa siis priorisoida. Tuonnempana on arvioitu kuvioiden toimivuutta.

Ehdottomasti mikä kannattaa mahduttaa mukaan on tämä ns. pääkuvio, joka mielestäni antaa koko kaulurille sen yleisilmeen:

Viimeistely

Sitten, kun kauluri alkaa olla toivomissasi mitoissa, on aika päätellä se. Muut viimeistelytoimenpiteet kannattaa tehdä seuraavassa järjestyksessä.

Leikkaa suljettuna neuleena neulotut tuubit tasoiksi, ts. steekkaus. Tätä menetelmää on käytetty täällä ja täällä.
Kiinnitä kauluksen vuori, jos et sitä jo tehnyt. Kahdessa aiemmassa kaulurissa (linkit yllä) kiinnitin vuoren ompelukoneella, mutta se on oikeasti paljon mukavampi kiinnittää käsin.
Huolittele reunat. Jos vinonauhat tuppaavat menemään yhtä paljon päin helvettiä kuin miulla, niin putkiloneulos voi olla hyvä joskin työläs vaihtoehto.
Kiinnitysmenetelmistä hakaset ovat helpoin. Vetoketju antaa anteeksi vähemmän, ja tarpeeksi lyhyttä vetoketjua (huom., housuvetoketju ei tietenkään toimi tässä – testasin) voi olla vaikeaa löytää.

kaulurin vuoren kiinnittäminen ompelemalla

kaulurin reunan viimeisteleminen putkiloneuloksella.

Kauluksen vuoren kiinnittäminen käsin ompelemalla (vas) ja putkiloneuloksella huoliteltu reuna (oik). Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy myös lähempää, kuinka silmukat on poimittu olkakaitaleen laidasta.

Pohdintoja kirjoneulekuviosta

Kun muuttaa kirjontakuvioita kirjoneuleeksi, on aina pakko tehdä joitain kompromisseja. Laitan tähän näkyville alkuperäiset kuviot ja tulkintani niistä, jotta kunkin on helppo tehdä halutessaan myös toisin.

Ylimmällä rivillä huomaatte, että kaavakuvassa on virhe. Valko-oranssi kuvio on nimeltään omenaisia kannikkain kanssa.
Keskimmäisellä rivillä ns. pääkuvio, joka on muuten hyvin uskollinen alkuperäiselle, mutta osan yhden silmukan levyisistä viivoista pitäisi olla kahden silmukan levyiset.
Viimeisen rivin vaatimattoman näköiset omenaiset oli helvetin hankala neuloa ja paksuudessaan ne tuntuvat ikävänä makkarana. Jos näitä haluaa omaan kauluriinsa neuloa, niin mahdollista on pudottaa joko oranssi tai keltainen väri pois tai sitten ainakin kiinnittää huomiota lankadominanssiin: Tässä on neulottu oranssi/keltainen>sininen>valkoinen. Sininen kannattanee neuloa dominanttina, niin reunat eivät huku kuvioon. Kuvion keskimmäisellä rivillä ei ole muuta valkoisella kuin täpät kuvioiden keskellä, joten tälle rivillehän voi vaihtaa valkoisen dominantiksi – ja siten saada pienenpienet omenaisten sisukset näkyviin.

vertailu kirjontakaavan, neulekaavan ja neuleen välillä

Ylimpänä aika vaatimaton kuvio. Valkoisen viivan voisi neuloa kahden levuisenä.
Keskimmäisellä rivillä leveä kirjoneuleraita onnistui yli odotusten, vaikka siinä tapahtuu paljon ja lankajuoksut ovat välillä kohtuuttoman pitkiä. Valkoinen on ollut tässä dominantti, keltainen tosin vielä sen päällä. Oranssi on alimpana. Valkoisen ja sinisen järjestyksen voisi kääntää ympäri niin, että järjestys olisi keltainen>sininen>valkoinen>oranssi. Noita keltaisia reunoja itseasiassa ei olisi edes pakko neuloa, vaan ne voisi hyvin kirjoa päälle jälkikäteen. Toisaalta neljällä värillä kirjoneulominen ei tässä kuviossa ollut vaikeaa ja lopputulos oli hyvä.
Viimeisessä kuviossa, siiviläinen ja sorttalan välihinen, lopputulos on niin hirveä, etten edes kehtaa laittaa kunnon kuvaa. Tämäntyyliset kuviot kannattaa jättää pois tai kirjoa jälkikäteen. Seuraavassa kuvassa vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa tämä haastava kuvio.

Ylläolevasta sarjasta jälkimmäinen on ainut, jota en kehottaisi neulomaan. Tämä käyttämäni sovitus näkyy alla verrattuna kahteen vaihtoehtoiseen tapaan, joista keskimmäinen olisi varmaankin eniten “oikein” ja joista alin todennäköisesti toimisi parhaiten. Kahden silmukan paksuiset reunat on todennäköisempää saada näkymään neuleessa kauniisti kuin yhden silmukan kapoiset.

vaihtoetoisia tapoja sovittaa kirjontakuvio neulekuvioksi

Olin ajatellut, että kaulurisarja olisi ollut kolmen kaulurin mittainen. Tämä viimeisin versio olikin jo ihan hyvä. Vähän kuitenkin kiinnostelisi hioa ohjetta vielä niin, että takalärpäkkeet saisi asettumaan kauniisti ja vieläpä vetoketjun siihen väliin. Ja vaikka malli ei enää hiomista kaipaisikaan, voisivat ohjeet olla selkeämmät. Siten siis, enköhän vielä palaile näihin kaulureihin.

Lue myös

Kirjoneule kolmella tai neljällä värillä

Lähteet

Schvindt, T. (1982). Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Hameet

Tein kansanpuvun hameen

16.8.2025 edit: Hei, tämä artikkeli on aika vanha. Olen vuosien aikana oppinut puvuista vaikka mitä ja varmaan nykyisin tekisin monta asiaa toisin.

Paitsi tämäpä on polyesteriä.

Jos katsoo nykyisiä kansallispukuja tai 1800-luvun kansanpukuja Kannaksella, nousee yksi hametyyppi yleisimmäksi: poimutettu yksivärinen villahame, jonka helmassa on kaistale verkakangasta.

Halusin tehdä itselleni tuollaisen hameen, arkikäyttöön siis eikä kaappiin turkiskuoriaisten syötäväksi. Sellaisen vaatteen, joka ei olisi liian kallis ja arvokas ja jonka voisi tarpeen tullen heittää pyykkikoneeseen.

Selvittelin jonkin verran villakankaita sekä niiden kestopliseeraamista. Tämä ei vaikuttanut helpolta eikä halvalta, joten menin uffiin ja ostin sieltä konepestävän tekokuituhameen. Laskokset sattuivat olemaan laatikkolaskoksia, mutta eipä noissa kansallispuvuissakaan kuvien perusteella kaikissa ole samanlainen ja -tiheyksinen laskostus.

Helmaan tulevan punaisen kaitaleen paksuus ei ole niin tarkkaa, sillä kuten kuvista selviää myöhemmin, oli eri pitäjissä vähän eri tyylit. Ja koska punainen ostoverka oli kallista, sen määrään vaikutti väistämättä myös varakkuus. Miullahan tossa on suorastaan pröystäilevät 6,5 cm. Mutta teen varmaan myös 3 cm:n version, jos joku päivä haluan tunnustaa väriä hillitymmin.

Sen verran kuitenkin seurasin kansallispukujen mallia, että ompelin helmuksen hameen helman oikealle puolelle. Eikä helmaan myöskään tullut mitään päärmeitä, pelkkä siksak vain. Tosi helppo ja nopee siis. Saatiinpahan kaikki kallisarvoinen materiaali näkyviin.

Huom huom: tässä artikkelissa käsitellään siis 1800-luvun pyhäpukua, ei arkipukua. Arkihameessakin oli reunassa jokin rimpsu, mutta se oli varmaankin jonkinlainen kotikutoinen nauha.

Toinen huomio: tällainen hame ei kuulunut yksinomaan äyrämöispukuun, mutta yleensä savakkopuvuksi mielletään kapearaitainen helmukseton hame.

Millä alueella tällaista hametta käytettiin?

Helmuksellista hametta on käytetty Käkisalmen, Äyräpään ja Jääsken sekä osittain Rannan kihlakuntien alueella (kartassa vihreällä). Nykyisten rajojen sisäpuolella, Laatokan Karjalassa ja Viipurin ympäristössä käytettiin yleensä savakkotyyppistä asua (kartassa sinisellä), johon kuului kapearaitainen helmukseton hame.

Liian vakavasti ei kannata ottaa tätä karttaa, mutta tästä suunnilleen näkee, minkä pitäjien kansallispuvuissa on ollut savakkotyylinen raidallinen hame ja missä äyrämöistyylinen yksivärinen helmushame. Metodina oli yksinkertaisesti käydä läpi kaikki Suomen Karjalan pitäjäkohtaiset kansallispuvut visuaalisesti arvioiden ja tehdä niistä jokin johtopäätös. Laatokan ja Raja-Karjalan pukua ei ole yksilöity mihinkään tiettyyn pitäjään, joten en katsonut tähän niitä. Muutenkin kiinnostuksen kohteena oli ennemmin Etelä-Karjalan pukualue kuin Pohjois-Karjala, ja tämän takia en nähnyt kovin paljon vaivaa etsiäkseni pitäjäpukuja Pohjois-Karjalan alueelta. Ne pitäjät, joista tietoja ei löytynyt, ovat valkoisella (pl. Joutseno, ks. alla).

Pari huomiota tekemistäni tulkinnanvaraisista valinnoista: Vuoksenranta kuuluu Antrean kanssa samaan pukualueeseen, sillä se erotettiin pitäjästä v. 1919. Vahviala erotettiin Viipurin maalaiskunnasta 1921 ja on merkattu siten savakkopukujen alueeseen. Kanneljärven Äyrämöispuvussa on helmus, savakkopuvussa ei tietenkään ole. Johanneksen ja Koiviston hameet ovat vähän erilaiset kuin muualla, eikä niissä ole samanlaista selkeää punaista verkahelmusta. Mutta samaan pukualueeseen ne kuuluvat. Joutsenon jätin merkitsemättä, koska sen kansallispuvusta puuttuu helmus, vaikka puku muuten onkin samantyylinen muun Jääsken kihlakunnan kanssa.

Lisähuomio: Joskus olen törmännyt väitteeseen, että vain pukuja Äyräpään kihlakunnassa ja siitä itään kutsuttaisiin äyrämöispuvuksi. Onkin totta, että Jääsken kihlakunnan puvuissa on vahva savakkovaikutus – erityisesti niiden liivit ovat super-savakkotyyppisiä. Tässä kuitenkin kiinnostuksen kohteena ovat hameet, ja niissä on Jääskessä ihan sama idea kuin Äyräpäässäkin.

Juhlapukuun kuului helmuksellinen villahame

Minun hameessani oli mallina tumma, punahelmainen hame, mutta muitakin väriyhdistelmiä käytettiin.

Hameen väri oli Joutsenossa ja Ruokolahdella lampaanruskea ja Kirvussa, Räisälässä ja Käkisalmella lampaanmusta. Kankaita värjättiin erityisesti Äyräpään kihlakunnassa mataran juurilla, joista saatiin oranssinpunaista. [Myöhempinä aikoina] hameita värjättiin monissa pitäjissä siniseksi osto-indigolla. (Kaukonen 1985, s. 174, 176.)

Mustan tai sinisen hameen verkareunus oli punainen, yleensä pari sormea leveä. Jääskessä, Antreassa ja Kirvussa se saattoi olla varakkailla kolme tuumaa. Äyräpään kihlakunnan punaisten hameiden helmus oli kelta-, puna- ja vihreäraitaista nauhaa. (Kaukonen 1985, s.185.) Koska verka siis oli ostokangasta – ja kallista – sen määrästä saattoi päätellä jotain kantajansa varakkuudesta. Verka oli ainut osa hameesta, joka oli ostettu. Muut kankaat olivat kotikutoisia.

Kannaksen länsiosissa käytettiin 1800-luvulla enimmäkseen vyötäröhametta, joka saattoi olla yksivärinen tai ruudullinen hurstuthame. Vyötäröhametta vanhempia hametyyppejä ovat kapeaolkaiminen hartiushame ja avohame, joista erityisesti ensimmäistä esiintyi 1800-luvulla yleisesti Kannaksen itäpuolella.

Seuraavaksi lisää tietoa näistä hametyypeistä.

Vyötäröhameet

Jääsken ja Käkisalmen kihlakuntien alueella käytettiin 1800-luvulla tummia poimutettuja vyötäröhameita. Tiheän poimutuksen takia helman ympärys saattoi olla kolmekin metriä. Hameen poimutuksen tiheys ja helmaveran leveys vaihtelivat pitäjittäin. Näissä kolmessa piirroksessa (Räisälä, Antrea, Muolaa) vyötäröhameen toteutus on kaikissa hieman erilainen:

Räisälässä oli käytössä tiheään poimutettu villapalttinainen vyötäröhame, jossa oli ohut noin sormen levyinen helmus. Kuva: Schvindt 1913.

Antreassa [ja Jääskessä] käytettiin Schvindtin mukaan tummansinisiä villahameita, joissa oli noin 7 cm punainen verkahelmus. 1850-luvulle asti käytettiin ruudullisia hurstuthameita, joissa niissäkin oli punainen verka. Vielä 1870-luvulla näitä hameita saattoi nähdä vanhojen naisten käytössä. (Schvindt 1913, s. 141.) Kuva: Schvindt 1913.

Muolaassa käytettiin kansanpukuajan lopussa rekkopaidan kanssa vyötäröhametta – ei siis hartiushametta niin kuin alun perin olisi käytetty. Sinisessä tai mustassa vyötäröhameessa helmus oli punainen ja punaisessa keltainen. Näitä Muolaan hameita ei ole vetopoimutettu tiheästi niin kuin Räisälän ja hameita yllä. Kuva: Schvindt 1913.

Helmus periytynee vanhemmista hametyypeistä

Yllä siis muutamia kuvia kannaslaisista tummista vyötäröhameista. Näistä Antrean tyyli oli mallina omaan hameeseeni. Tämän näköiset hameet olivat kuitenkin 1800-luvun juttu, eli ei kovinkaan vanhaa perinnettä.

1800-luvun aikana nämä vyötäröhameet korvasivat vanhemmat hametyypit, hartiushameet sekä kudontatekniikaltaan vaativammat hurstuthameet. Koska läntiset savakkomalliset vyötäröhameet olivat taas muuten ihan erilaisia (ks. Kurkijoki alla), voisi tästä päätellä helmuksen periytyneen Kannakselle ominaisista vanhemmista hametyypeistä.

Vertailun vuoksi Kurkijoen savakkotyylinen, kapearaitainen hame, jossa ei ollut helmusta. Kuva: Schvindt 1913.

Myös hurstuthameessa oli helmassa punainen “terä”

Hurstuthameesta tekee hurstuthameen sen ruutukuosi. 1800-luvulla hurstuthame oli vyötäröhame, joka oli ommeltu neljästä tai viidestä kankaan levyisestä kappaleesta ja laskostettu harvakseltaan. Helmassa saattoi olla leveä verkahelmus tai raidallinen kudottu helmuskaitale. Hurstutkangas oli loimiraidallista, yksivärisellä tai raidallisella kuteella kudottua. Kansanpukuajan lopulla hurstutkankaat olivat kapearaitaisia tai -ruutuisia. (Lehtinen & Sihvo 1984, s.58.)

Hurstuthame säilyi loppuun asti käytössä Koivistolla ja Kuolemanjärvellä. Jääsken kihlakunnassa käytettiin 1850-luvulle asti ruskea-valkearuutuisia hurstuthameita, joita on talletettu Antreasta ja Rautjärveltä. (Kaukonen 1985, s.185-186.)

Vyötärömallisen hurstuthameen kuosi sekä verkahelma olivat peruja olalle ripustettavasta neliskulmaisesta hurstutvaatteesta. Hurstutvaate kuuluu standardisoituun Joutsenon kansallispukuun, mutta on ollut käytössä paljon laajemmalla alueella. Tietoja sen käytöstä on ainakin Koivistosta ja 1800-luvun alun Kirvusta. (Lehtinen & Sihvo 1984, s.58, 60.) Tietoja kansanpuvuista ennen 1800-lukua on niin vähän, että tiedon puuttuminen ei tarkoita, että niitä ei olisi käytetty muuallakin.

Hurstutvaate puolestaan kehittyi muinaisesta kaksiosaisesta avohameesta, jonka nimi slaavilaisilla kansoilla on ponjova. Pyhäjärvellä tällaista avohametta käytettiin vielä 1800-luvun alussa. (Lehtinen & Sihvo 1984, s.58, 60.) Venäläisen ponjovat ovat tietysti hirveän paljon koristeellisempia kuin mitä karjalaisten käyttämät avohameet tai näitä paremmin dokumentoidut hurstuthameet olivat. Visuaalisesti arvioiden karjalaiset hameet kuitenkin liittyvät slaavilaiseen perinteeseen.

Joutsenon kansanpukuun kuului poimutettu tumma villahame, jollaisen kanssa muualla käytettäisiin verkahelmusta, mutta Joutsenon kansallispukuun sellaista ei kuulu. Joutsenon kansanpukuun 1800-luvulla kuulunutta hurstutvaatetta kuitenkin reunusti vastaava punainen verkahelmus kuin muualla hameissa (Schvindt 1913, s. 159). Kuva: Schvindt 1913.

Myös hartiushameen helmaa koristi verkakaitale

Samoin vyötäröhametta vanhemman hametyypin, hartiushameen helmassa oli siinäkin verkakaitale. 1800-luvulla käytössä olleiden sinisten ja mustien hartiushameiden helmassa kaitale oli punainen ihan niin kuin vyötäröhameissakin. Vanhemmissa punaisissa hameissa helmus oli keltainen tai puna-keltaraidallinen. (Lehtinen ja Sihvo 1984, s. 56.)

Hartiushameita käytettiin kansanpukuajan lopussa 1800-luvulla enää Käkisalmessa, Raudussa, Metsäpirtissä, Sakkolassa, Pyhäjärvellä ja Inkerinmaalla (Lehtinen ja Sihvo 1984, s. 56). Niitä on aiemmin saatettu käyttää laajemmallakin alueella, Koivistossa ja Jääskessä (Kaukonen 1985, s.176, Akiander 1852). Jo ihan loogisesti ajateltuna hartiushameen käyttöalueen on ollut pakko olla laajempi: jos vyötärön varassa roikkuva hame tuli käyttöön vasta 1800-luvulla, on tätä aiemmin pitänyt olla käytössä joku muu systeemi.

En löytänyt lähdekirjallisuudesta lopullista vastausta siihen, mikä hametta oli Länsi-Kannaksella kannatellut ennen vyötäröhameen omaksumista. Haasteena on se, että kansantieteellinen aineisto rajoittuu aika lailla 1800-lukuun, eikä ajallisia kerrostumia aina huomioida.

Perustuen mm. kansallismuseon kokoelmiin, Idlikó Lehtinen ja Pirkko Sihvo rajaavat sarafaanityyppisten hartiushameiden levinnäisyyden seuraavasti: Suomen Karjalassa käytettiin ainoastaan pyöreää kapeaolkaimista sarafaania. Sitä käytettiin Äyräpään ja Käkisalmen kihlakuntien alueilla, Raja-Karjalassa ja pienellä alueella Pohjois-Karjalassa. Nykyisten rajojen sisäpuolella näistä on ainoastaan tuo Pohjois-Karjalan itäisin kolkka eli Ilomantsi. (Lehtinen ja Sihvo 1984, s. 56.)

Tässä Lehtisen ja Sihvon kartassakin (alla) pitää huomioida se, että kansallismuseon kokoelmiin saadut esineet ovat aika lailla 1800-luvulta, joten niistä ei voi päätellä aiemmasta tilanteesta.

Kuva: Lehtinen ja Sihvo 1984, s. 56

Avohameen tavoin myös sarafaania muistuttava hartiushame on samaa pukuperinnettä kuin slaaveilla. Vaikutteet ovat kuitenkin hyvin vanhoja, sillä vaatteilla on ollut aikaa karjalaistua.

Kannaksen hartiushameeseen ei liity venäläisperäistä sanastoa, kuten Raja-Karjalaan myöhemmin omaksuttuihin sarafaaneihin. Lisäksi Kannaksen hartiushameisiin liittyi paikallisia piirteitä: niihin tehtiin vetopoimulaskostus, tässä käsitelty verkahelmus sekä värillinen liiviosa. (Kaukonen 1985, s.176.)

Tässä oikealla hartiushameessa on punakeltainen helmus ja vasemmalla punainen. Hartiushameen helma saattoi olla snadisti lyhyempi kuin vyötäröhameessa, mutta myös vyötärömallisissa hameissa muodit saattoivat vaihdella. Kuva: Schvindt 1913.

Sellainen kirjallisuuskatsaus tällä kertaa. Tähän loppuun haluaisin vielä summata: Jos haluaa itselleen 1800-luvun muodin mukaisen kansanpuvun hameen, niin erinomainen vaihtoehto on surauttaa tummaan laskoshameeseen punainen helma. Vaikka tämä muoti tuleekin siis aivan kansanpukuajan loppuajoilta, on idea tämän kaltaisen vaatteen taustalla paljon vanhempi. Vaikka Kannaksella käytetyt vanhat hametyypit ovat yhteydessä slaavilaiseen pukeutumisperinteeseen, on tämän kaltainen helmaratkaisu hyvin kannaslainen. Ja siten siis se on erinomainen väline ilmaista omaa Kannaksen karjalaista identiteettiään.

Lähteet

Akiander, Matthias. Naisien Waateh-parresta Jääskessä. [s.n.], 1852. <https://www.finna.fi/Record/sksdoria_books.10024_147620>
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin : A Survey of the Finnish National Museum Folk Costume Collection = Folk Costume. Museovirasto, 1984.
Kaukonen, Toini-Inkeri. Suomalaiset Kansanpuvut Ja Kansallispuvut. Söderström, 1985.
Schvindt, Theodor. Suomen Kansan Pukuja 1800-luvulla: 1, Karjala. Kirja, 1913.

Neuleet

Rekkokaulurit osa 2: Antrea

Viimeksi tein kaulurin Jääskestä tuodun rekkopaidan kirjailujen mukaan. Kehittelin mallia, ja tässä artikkelissa kerrotaan tuloksena syntyneestä Antrean kaulurista. Ei se taaskaan putkeen mennyt, mutta kirjoneulekuviot ovat kauniita.

Naiset ovat käyttäneet Kannaksella värikkäästi kirjailtuja rekkopaitoja aina 1800-luvulle asti. Näistä paidoista ja niiden kirjontakuvioista voit lukea enemmän Jääsken rekkokauluria esittelevästä artikkelista.

Alkuperäinen kirjontakuvio

Tämän mallin pohjana on Antreasta tallennetun rekkopaidan kirjontakuvio. Muutoin kuvio noudattaa tätä mallia melko uskollisesti, mutta vasemmassa laidassa oleva pystysuora raita on jätetty pois.

Kuva: Sihvo 1981, s. 162.

Alla olevassa värioksennuksessa havainnollistetaan, miten kirjoneulekuviot ovat syntyneet kirjontakuvion pohjalta. Mallina oli kirjan kuva (yllä), joten kauhean korkeisiin resoluutioihin näissä ei ole päästy. Kirjoneule on kuitenkin mielestäni melko lähellä alkuperäistä kirjontakuviota, esimerkiksi mitä tulee aivan ylä- ja alareunassa oleviin siksak-kuvioihin sekä punavalkoisiin kuvioihin. Toisaalta raitaosan punaisilla ja sinisillä risteillä varustetut kirjoneuleraidat eivät ole yhtä onnistuneita. Näitä on hiton hankala yrittää selittää sanallisesti, joten siksi siis visuaalinen esitys:

Neulekuvio

Voit ladata neulekuvion alta joko pdf:nä tai excel-taulukkona. Huomio sitten siinä, että tässä kaaviossa ei ole otettu kantaa siihen, miten silmukoiden lisäys tehdään.

Tästä neulekuviosta tulee seuraavat mitat, lankana Novita Venla (100 g = 420 m):
Kauluksen ympärys 124 + 1 silmukkaa = 36 cm (+1 silmukka on kerrosten vaihtumiskohtaan tuleva nurjalla neulottu silmukka)
Kauluksen korkeus 33 silmukkaa = 6,5 cm
Läpän leveys 116 + 1 silmukkaa = 29 cm
Läpän korkeus 129 silmukkaa = 25 cm
Taakse tulevan vetoketjun pituus 15 cm (jos käyttää housuvetoketjua, valitse 20 cm ja neulo selkäosa pidemmäksi. Se 15 cm vetoketju jättää nippa nappa tarpeeksi tilaa vetää kauluri pään yli)

Huom: riippuu toki omista mitoista ja käsialasta, mutta kaulukseen ehkä kannattaa lisätä sentti leveyttä ja toisaalta ottaa sentti korkeutta pois. Eli siis, esimerkiksi käsialasta riippuen neljä silmukkaa leveämpi ja viisi kerrosta lyhyempi.

Jos vertaa tätä kaavaa neulomaani testikappaleeseen, ovat ne vähän erilaisia. Pystykauluksen punavalkoisen kuvion voi neuloa keskitetysti tai sitten sivulle. Neuloin itse kuvion keskelle eli samaan linjaan alempana olevan isomman punavalkoisen kuvion kanssa, mutta tämä näytti jotenkin hassulta. Muutin siis kaavaa siten, että yläosan kuvio on toisella sivulla verrattuna alaosaan.

Kuvio on oikein hauska neuloa, sillä punavalkoisten kirjoneulekuvioiden kaava on helppo muistaa eikä mallipiirrosta tarvitse tihrustaa koko ajan. Missään kuviossa ei jää niin pitkiä lankajuoksuja, että niitä pitäisi sitoa. Koska lankajuoksut ovat sopivan mittaisia, on kuvio helppo saada kiristämättömäksi. Kuvio on muuten helppo, mutta sinipunaisessa kirjoneuleraidassa neulotaan kahden kerroksen ajan kolmella värillä.

kaava-antrean-rekko-2021-10 Lataa

antrea-rekko-neulontakaava Lataa

Kauluri neulottiin ylhäältä alas magic loopilla

Tämäkään kauluri ei ollut malliltansa menestys, joten en turhaan kirjoita tarkkoja ohjeita. Aivan niin kuin edellisessäkin kaulurissa, myös tässä mallissa kompastuskivi oli silmukoiden lisääminen pystykauluksen jälkeen. Silmukoita olisi noin niin kuin matemaattisesti pitänyt lisätä 4,6 per kerros, joten päätin lisätä neljä (aivan samoin kuin raglan-lisäyksissä yleensä lisätään – 8 silmukkaa per kaksi kerrosta). Eiväthän olkapäätkään ole ihan laatikon muotoiset. Neljä silmukkaa per kerros ei kuitenkaan ollut riittävästi ja lisäykset olivat muutenkin vähän kummalliset. Olisi sittenkin pitänyt tehdä ihan tavallinen raglan-lisäys, mutta olin huolestunut siitä, että kirjoneulekuviolle jäisi edestä liian kapea tila ja olkapäille puolestaan liikaa valkoista. Raglan-lisäykset olisi toki mahdollista tehdä niinkin, että samaa kuviota käyttää myös olkapäissä välittämättä raglan-saumasta. No, seuraavalla kerralla aion tehdä lisäykset ihan toisella tavalla.

Pystykauluksen kääntäminen, vetoketjukiinnitys ja saumojen leikkaaminen sen sijaan toimii hyvin. Eli silmukoiden lisääminen pitäisi vain saada toimimaan, ja sitten malli olisikin valmis.

Pystykaulus on tässä versiossa liian korkea ainakin minulle, joten kaaviosta kannattaa napata muutama rivi pois ja sen sijaan lisätä hieman leveyttä. Vuorellinen pystykaulus on muutoin täysin toimiva: paksun ja mukavan tuntuinen kaulaa vasten.

Kaulurin voi neuloa ylhäältä alas käyttäen magic loop -menetelmää. Valmiiksi neulottu kauluri on tällainen putki. Sitten se viimeistellään leikkaamalla keskitakasaumat auki.

Saumojen aukileikkaamisesta on kirjoitettu edellisen artikkelin yhteydessä ja tässä myös video siitä, miten tämän kaulurin saumat leikattiin:

Saumojen leikkaamisen jälkeen kauluri näyttää tältä:

Seuraavaksi kiinnitetään pystykauluksen vuori, jos sitä ei kiinnitetty jo neulomisvaiheessa. Vuoren voi ommella kiinni ompelukoneella, eikä se juurikaan näy ulos päin.

Tässä näkyy nurjalta puolelta tikkaus, jolla vuori on kiinnitetty paikoilleen. Vuoren reuna on vielä harsittu kiinni käsin. Ihanteellista tietysti olisi, jos vuori jatkuu olkien alkamiseen asti.

Kaikki reunat kaulusta lukuunottamatta pitää jotenkin siistiä, ja tyylikkäin tapa tähän olisi varmasti putkiloneule. Nyt tein vielä samaan tyyliin kanttinauhalla niin kuin Jääsken kaulurissakin. Ja ai helvetti se on vaikea ommella.

Jos ensikerralla silmukoiden lisääminen viimein onnistuisi, niin saisin tehtyä kunnollisen ohjeen.

Lähteet

Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset Kansanpuvut Ja Tekstiilit.” Karjala. 1, Portti Itään Ja Länteen, 1981, pp. 151-173.