Tein pari vuotta sitten tyttärellemme hartuuksin varustetun hameen. Nyt tekisin monta asiaa toisin, ja siksi ajattelin kirjoittaa jatkoa lasten hameisiin liittyen. Olen sittemmin vakiintunut käyttämään yksinomaan Jääsken tyylistä pukua ja nykyisin teen myös lastenvaatteet jääskeläisittäin. Toisekseen olen nykyisin tarkempi vaatteiden historiallisuuden kanssa, ja kehitystä on tapahtunut ompelutaidoissakin. Vuoden 2022 artikkelissa mainitsemani Pyhäjärven kansallispuvun hartuushame muuten roikkuu edelleen odottamassa käsittelyä. En ole enää kärryillä, montako vuotta kyseinen projekti on ollut vaiheessa.
Julkaisin jo päivitettyä teoriatietoa artikkelissa Mihin Kannaksen pukuihin kuuluu hartuushame? Jos hartuushameet kiinnostavat, suosittelen tutustumaan artikkeliin. Totean siinä Jääsken suhteen, että mallia voi ottaa Kirvun tyylistä. Kirvun tyylistä puolestaan tiedetään sen verran, että hameissa oli hartuukset vielä 1800-luvun alussa, ja väriltään ne olivat siniset tai valkoiset. Totean myös että:
“Jos tietoa hartuuksien historiallisesta ulkonäöstä ei ole, tekisin niistä silloin mahdollisimman huomaamattomat.”
Kuten kuvista näkyy, en aina malta elää niin kuin opetan. Hartuusten kultakanttaukset ovat flamboijantimmat kuin niiden olisi tarvinnut olla.
Halusin tehdä tytöllemme hartuushameen, koska mielestäni se on lapsen käytössä kätevämpi kuin vyötäröhame. Lapsen on helppo pukea hame itse, eikä se varmasti purista vyötäröltä. Tällä hetkellä hame istuu väljästi, ja helma on todella runsas käyttäjän kokoon nähden. Toivoin, että hame ei heti jäisi pieneksi ja lopulta olisi myös mahdollista purkaa hartuukset kokonaan pois ja käyttää hametta tavallisena vyötäröhameena. Tästä syystä hame on pitkä ja runsas. Helman ympärysmitta on sama mitä laitan aikuisten hameeseenkin, kaksi kankaan leveyttä (à 140-150 cm). Myös vyötärönympärystä on varattu runsaasti, jotta vyötärölaskoksia ei tarvitse heti olla purkamassa.
Hameen hameosa edustaa jääskeläistä tyyliä: hamekangasta ei ole vetopoimutettu ja helmassa on noin viiden sentin levyinen poimutettu verkakaitale. Hartuuksiin otin mallia käkisalmelaisesta hameesta KA8825. Keskellä edessä on halkio samaan tyyliin kuin käkisalmelaisessa hameessa. Hartuuksien kanttaamiseen käytetyt vinonauhat on valinnut tyttäreni. Kirvulaisen tyylin mukaista olisi ollut valita hartuuksiin sininen tai valkoinen kangas. Tämä tieto kuitenkin on 1800-luvun alusta, ja myöhemmällä ajalla jääskeläisten asujen verkakoristeet ovat olleet enimmäkseen punaisia. Siksi punainen tuntui luonnollisimmalta valinnalta hartuuksien väriksi.
Jos voisin palata ajassa taaksepäin, leikkaisin hartuukset sirommiksi. Erityisen tyytyväinen puolestaan olen siihen, kuinka hartuukset lähtevät yhtymäkohdasta juuri oikeassa kulmassa.
Hartuuksien selkäkappaleeseen on otettu mallia käkisalmelaisesta hameesta (KA8825).Hame on muutoin siististi ommeltu sekä oikealta että nurjalta puolelta, mutta olkainten kiinnityskohtaan saumavarat jäävät näkyviin nurjalle puolelle. Tässä kohtaa on toisaalta mahdollisuus jättää olkaimiin jatkovaraa, joka on helppo ottaa käyttöön myöhemmin. Helmaosa ja hartuukset on ommeltu yhteen siten, että vyötärösauman saumavarat jäävät hartuuksien sisäpuolelle. Tämä ei ole perinteinen tapa.Helmaverka on Jääsken tyyliä.
En noudattanut ompelujärjestyksessä perinteistä tapaa, sillä tykkään ommella mahdollisimman paljon koneella. Jos vielä teen lisää saman mallisia hartuushameita, laadin siinä samoilla tulilla kunnollisen ompeluohjeen. Tekniikka on tosi kätevä ja nopea. Lyhyesti pantuna: hameen vyötärö ommellaan hartuuksien verkapuolen ja vuoripuolen väliin, sitten hartuusosan reunat kantataan vihonauhalla. Tein kanttaamisen vähän typerässä järjestyksessä, minkä takia lopputulos ei ole elegantein mahdollinen.
Tekemäni hame yhdistää kahden eri alueen tyyliä, ja siten se asettuu fantasiapukujen kategoriaan. “Jääskeläinen” hartuushame on nykytiedon valossa pakostakin fantasiapuku, sillä Jääsken hartuuksista ei ole kuvia tai tarkkoja kuvauksia. Jos hartuushameen haluaa, on silloin pakko säveltää itse. Tämä on toistaiseksi paras yritelmäni. Aion jatkaa kehitystyötä, mutta väliin tulee monta muuta projektia, jotka pitäisi nekin saattaa valmiiksi.
Tässä jutussa käsitellään hartuushameita. Yleisemmin eri hametyypeistä voit lukea täältä.
Hei! Tämä artikkeli on aika vanha, ja nykyisin tekisin monta asiaa toisin. Katso tuoreempi artikkeli.
Ostin Torista keskenjääneen projektin muokata Pyhäjärven kansallispuvun hartuushametta. Edellinen omistaja oli prässäyttänyt hamekankaan, mutta projekti oli sittemmin jäänyt roikkumaan kaappiin. Minulla ei käynyt paljon paremmin, sillä puku jäi postista tultuaan kuukausiksi työpöydälle (ja on siellä edelleen). Hartuukset tuntuivat vaikeilta, sillä en pitänyt Pyhäjärven kansallispukuun valitusta olkainmallista eikä vaihtoehtoisia malleja tuntunut löytyvän.
Tein taustatyötä hartuushameeseen liittyen, mutta se oli hankalaa. Hartuushameet ovat monissa pitäjissä jääneet käytössä aiemmin kuin vyötäröhameet, joten niistä ei samalla tavalla on säilynyt mallikappaleita.
Voiko ruuttiin tehdä vyötäröhameen sijaan hartuushameen?
Kansallispuvuista Pyhäjärven, Käkisalmen ja Sakkola-Raudun pukuihin on valittu hartuushame. Hartuushametta on aiemmin käytetty muuallakin (tästä ja muutenkin hametyypeistä lisää) vaikka sitä ei ole valittu kansallispuvun hameeksi. Samalla tavoin siis kuin esimerkiksi Parikkalassa ja Sortavalassa kansallispukuun on valittu juovikas läntinen hame jo aiemmin käytöstä poistuneen yksivärisen hameen sijaan.
Läntisessä Suomessa käytössä oli vielä myöhemminkin liivihameita, jotka kuitenkin leikkaukseltaan ovat erilaisia. Sirelius 1916.
Siten siis, jos ruutissaan tavoittelee oman “kotipitäjänsä” historiallista tyyliä, voi hartuushameen tai tumman yksivärisen hameen yhdistää melko vapaasti mihin tahansa Kannaksen tai Laatokan Karjalan pitäjän pukuun siitä riippumatta, mitä 1900-luvulla koottuun kansallispukuun on valittu. Todennäköisesti kumpikin hametyyppi on ollut pitäjässä käytössä joskus aiemmin.
Hartuushameiden liivityyppejä
Hartuushameita on säilynyt museokokoelmiin (niihin mitä Finnassa on haettavissa) harmillisen vähän. Theodor Schvindtin kirjassa Kansanpukuja Suomesta (1913) löytyy hartuushameen kaaviokuva Pyhäjärven pitäjästä, ja tämän mallin mukaan tein artikkelissa esittelemäni taaperon hartuushameen (kaavio vasemmalla). Erona nyky-karjalaisiin sarafaaneihin on hartuuksien leveys, olkainten yhtymäkohdan korkeus sekä tietenkin se, että hartuukset on ommeltu eri kankaasta kuin hameen helmaosa. Rautulaisessa hartuushameessa, josta kuva hieman alempana, hartuukset on leikattu kuten sarafaanissa (kaavio oikealla).
Vasen: Hameen hartuukset Pyhäjärveltä (Schvindt 1913). Oikea: Hartuukset Raudusta, suunnilleen Etelä-Karjalan museon kuvan perusteella. Vastaava kaaviopari löytyy myös Ildikó Lehtisen ja Pirkko Sihvon loistavasta kirjasta, Näkökulmia Suomen kansallismuseon kansanpukukokoelmiin.
Schvindt (1913) kirjoittaa Pyhäjärvellä käytetystä hartuushameesta:
Hame oli joko sarkahame (kokovillainen) tai ärmäkkäinen (puolivillainen: loimet pellavaisia ja kude villainen). Kesällä pidettiin aina puolivillaista, useasti myös talvella; eihän kaikilla kokovillaista sarkahametta ollutkaan. Kuten Sakkolassa oli Pyhäjärvelläkin naisen hameessa lyhyet hartuukset, jotka usein tehtiin punaisesta verasta hameen kauluksineen. Helmassa oli sormen levyinen punainen verkakaistale, listiksi sanottu.
Schvindtin kuvaama hartuushame on kuvassa oikealla. Vasemmanpuoleinen hurstuthame jäi pois käytöstä jo aiemmin. Hurstuthame on kahdesta yhteenliittämättömästä kangaskappaleesta koottu avohame, joka muistuttaa venäläistä ponjovaa.
Myös Sakkola-Raudussa “hameet olivat hartuusniekkahameita, s. o. lyhyillä kannikkeilla varustettuja hameita, joissa kaulus ulottui melkein keskelle rintaa”. Hameita oli mustia, sinisiä ja punaisia (Schvindt 1913).
1800-luvun äyrämöiset hartuushameet. kuten edellä kuvattu Sakkola-Raudun hame, olivat leikkaukseltaan suorasarafaaneja (moskovnik) (Lehtinen & Sihvo 2005). Etelä-Karjalan museon kokoelmasta löytyvässä rautulaisessa hameessa hartuukset ovat kapeat, huomattavasti kapeammat verrattuna nykyisin käytettyyn Sakkola-Raudun kansallispukuun. Huomiota herättävää onkin se, miten kansallispuvun hameeksi on valittu ehkä enemmän suomalaiseksi mielletty Pyhäjärven-Käkisalmen leikkaus eikä 1800-luvulla käytössä ollut sarafaanimallinen hame.
Mitat on otettu tässä ajatellen noin puolitoistavuotiasta lasta (koko 86). Hameen malli on kuitenkin sellainen, että käyttäjän koko vaikuttaa lähinnä siihen, miten hame asettuua rinnalle eikä niinkään siihen, mahtuuko se päälle. Suunnilleen sama leveys kuitenkin mahtunee 104 senttiin asti.
Yläosan vuoripuolella näkyy, että olkaimet on ommeltu suoraan kiinni vuoren oikeaan puoleen eikä suinkaan sujautettu vuoren ja päällisen väliin (niin kuin alempana neuvon tekemään).
Lisää mittoihin saumavarat.
Hartuukset
Hartuukset eivät ole tyköistuvat, vaan ne jäävät löyhästi rinnan päälle roikkumaan. Hame ei siis roiku vyötärön varassa vaan olkapäillä. Hartuukset ovat keskeltä edestä avoimet, joten niiden pukeminen on helppoa eikä koon kanssa ole ihan niin tarkkaa.
Leikkaa hartuuksien päälliskangas ja vuorikangas. Leikkaa vuoripalat pari milliä päällystä pienemmiksi, niin ne eivät valmiissa hameessa vilku näkyviin. Olkaimet olisi mahdollista leikata yhtenä palana selkäosan kanssa. Näen kuitenkin, että tämä kohtuuttomasti lisää kankaan menekkiä. Siten suosittelisin kokoamaan hartuukset kylkipaloista, selkäpalasta sekä kahdesta olkaimesta.
Ompele olkaimet vuorikangas ja päällykangas oikeat puolet vastakkain yhteen. Olkaimet voi jättää päistä auki. Käännä ja silitä putkilot.
Ompele päällisen kylkipalat selkäpalaan. Tee sama vuoren paloille.
Merkkaa olkainten paikka selkäkappaleeseen.
Ompele vuorikangas ja päälliskangas yhteen oikeat puolet vastakkain kylkikappaleiden päistä jatkaen kylkikappaleiden ja selkäpalan ylälaitaa pitkin olkainten merkkiin asti.
Käännä kappale oikein päin, silitä tarvittaessa. Työnnä olkaimet vuoren ja päällisen väliin ja ompele päälle tikkaus. Tikkaa olkainten toiset päät kiinni kylkipalojen etulaitoihin. Olkaimet kannattanee ommella hieman yli kylkipaloista, siten siis että kylkipalojen päät eivät vilku näkyviin olkainten alta. Tikkaukset kannattaa sijoittaa siten, että voit viimeistelyvaiheessa peittää osan niistä koristeilla.
Vaikeinta ompelussa on sijoittaa olkaimet sellaiseen kulmaan, että hartuukset asettuvat rinnalle sileästi. Nurjasta puolesta saisi vieläsiistimmän siten, että olkaimen eteen ja alas tulevan ulkolaidan jättäisi päästä auki, sujauttaisi avoimeksi jätetyn kylkikappaleen laidan sisälle ja sitten tikkaisi päälle. Tällöin kylkikappaleiden päät tulisivat olkaimien sisälle eivätkä niiden alle vuoripuolelle.
Helma
Perinteisesti hameen helma voi olla mustaa, sinistä tai punaista villa- tai villasekoitekangasta. Valitsin materiaaliksi sametin sen yleillisyyden ja toisaalta pestävyyden takia: toisin kuin monet villakankaat, tämä on konepestävää.
Helman sauma on keskellä edessä. Tämä on käytännöllistä monestakin syystä, ennen kaikkea siksi, että hametta voi leventää tai kaventaa ilman, että hartiusosan saumoja tarvitsisi avata. Voit siis tässä vaiheessa jättää osan kankaan levyydestä saumavaroihin ja levittää hametta lapsen kasvaessa.
Helma kannattaa ommella pakan levyisestä kankaasta, eli siis käytää koko noin 150 cm leveys. Leikkaa helman pituus sopivaksi.
Ompele poimulangat, suosittelen kolmea lankaa, ja rypytä helma vastaamaan rinnanympärystä saumavaroineen. Poimut kannattaa ommella kiinni vyötärönauhaan, joka voi olla esimerkiksi tavallista paksua kanttinauhaan, mutta miksei lautanauhaakin!
Kiinnitä huomiota siihen, että kummassakin ääripäässä kankaan reuna jää siistin näköiseksi. Takanta ja sivuilta helma ommellaan kiinni hartuuksiin, mutta keskellä edessä helmankankaan yläreuna jää näkyviin! Tein tässä asiassa jonkin verran taustatyötä, ja ainakaan Pyhäjärven kansallispuvuissa helman reunan päälle ei välttämättä ommella nauhaa peitteeksi, vaan näkyvissä tosiaankin on huoliteltu päärmäämätön reuna. Ainakin paksussa mustassa sametissa reuna oli kuitenkin tosi helppo saada nätiksi.
Jos hameen leventäminen tai kaventaminen tulee olemaan pian ajankohtaista, kannattaa helman koristenauha (alunperin hameen terä on ollut verkaa, tässä on käytetty satiininauhaa) ommella ennen helman keskietu-saumaa. Siisteintä kuitenkin on ommella helmus vasta seuraavan vaiheen jälkeen.
Ompele hameen keskietusauma eli siis päädyt yhteen, oikeat puolet vastakkain. Voit jättää ylimääräistä kangasta saumavaroihin. Päätä ommel noin 8 cm ennen ylälaitaa, sillä tähän tulee hameen halkio.
Kiinnitä helman alareunaan nauha tai kangaskaitale. Vanhoissa hameissa näkyy verkahelmusta sekä hameen oikealle että nurjalle puolelle kiinnitettynä. Satiininauhalla on mahdollista peittää hameen päärmäätätön helma, joten ompelisin satiininauhan helman päälle.
Osien yhdistäminen
Aseta helma ja hartuukset oikeat puolet vastakkain. Hameen sauma tulee keskelle eteen. Ompele ympäryssauma.
Tämä on makuasia, mutta itse tekisin niin, että kääntäisin saumavarat ylöspäin eli siis hartuuksien puolelle, ja ompelisin saumavarat kiinni muutamalla pistolla olkainten sisäreunoista.
Hameen kiinnitykseen sopii esim. neppari. Etuhalkion liepeiden saumavarat kannattaa muutamalla pistolla kiinnittää. Poimutetun hameen runsaus piilottaa hyvin sekä sauman että halkion.
Ympäryssauman saumavarat on käännetty ylöspäin ja kiinnitetty muutamalla pistolla kiinni olkaimeen. Helmaosan ylälaita jää näkyviin, mutta mustassa kankaassa paljas reuna ei juuri erotu. Helman ja hartuuksien yhtymäkohdassa on muutenkin paljon paksuutta, joten en lähtisi enää ylimääräisiä nauhoja tai päärmeitä tuohon ompelemaan.
Lähteet
Lehtinen, I. ja Sihvo, P. Rahwaan puku. Näkökulmia Suomen kansallismuseon kansanpukukokoelmiin. Museovirasto 2005 (1984). Schvindt, T. (1913). Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. (linkki) Sirelius, U. T. (1916). Suomen kansanpukujen historia: sisältää 439 tekstikuvaa ja 24 kuvataulua, joista 5 värillistä. Suomalais-ugrilainen seura.
Saatatte muistaa neulotut patalakit, missä yhteydessä kerroin patalakin taustaa. Kankainen patalakki on erittäin perinteinen ja muutenkin erinomainen päähine, ja kaiken lisäksi sellaisen surauttaa koneella yhdessä illassa – sarjatuotantona tehden vaikka useammankin.
Vielä tulee kauniita päiviä, vielä pääsee käyttämään patalakkia.
Kankaan menekki on mitätön, joten kaivele hukkapalat kaapeistasi ja ompele koko perheelle, suvulle ja kaikille kavereille PATALAKIT.
Materiaaleista ja malleista
Tässä artikkelissa ei käsitellä patalakkia pelkästään karjalaisena vaan yleisesti suomalaisena päähineenä. Patalakin idea lienee tullut lännessä sillä Karjalassa sitä käytettiin Ruotsin valtakunnan vaikutusalueella, ei idempänä.
“Kirkkomyssyt olivat yleensä mustaa tai tummansinistä sarkaa tai muuta villakangasta ja niiden saumanauhat usein vaaleansinisiä tai punaisia. Muuan ruokolahtelainen juhlamyssyksi nimetty patalakki on mustaa villakangasta ja saumanauhat punaista verkaa; lisäksi päälakea koristaa neljä päällekkäistä pyöreätä punaista ja mustaa tilkkua. Peräpohjolan pitnilkat olivat usein mustaa samettia ja kiilojen reunusteet mustaa silkkinauhaa.” (Kaukonen 1985. Viitattu myös Mathias Castrén, Kertomus Kemin pitäjästä vuodelta 1802, Kemi 1954.)
Materiaalina patalakissa olivat usein verka- ja sarkatilkut. Lupaan palata näihin paksumpiin kankaisiin ja vuoritettuihin lakkeihin sitten syssymmällä, sitten kun sisälämpötila ei meillä enää hivo 30 astetta. Tässä tehtyjen lakkien materiaalina on siis ollut paksuhko pellavakangas.
Siihen nähden, että patalakki on historiamme käytetyimpiä päähineitä ja niitä on syrjäseuduilla käytetty kansantieteilijöiden aikoihin asti, löytyy niistä vähän kuvia Finnasta. Tästä syystä sisällytin tähän myös muutamia kuvia, joiden tekijänoikeuksista en ole ihan varma. Mitä yleisesti ottaen tulee vanhoihin etnografisiin piirroksiin ja museokokoelmien esineistöön, tulisi niiden kuulua meille kaikille.
Kuvat vasemmalta oikealle: 1. Oululainen talonpoika 1600-luvun lopulla, tuntematon taiteilija, Ruotsin kansallismuseo. Teoksessa Lehtinen ja Sihvo 2005 2. Piirros C. E. Sjöstrand 1857, Ibid.. 3. Patalakki Kansallismuseon kokoelmasta, Kaukonen 1985.
Yleensä nauhat ommellaan siten, että pystysuorat nauhat alkavat navasta ja jatkuvat aina alalaitaan asti. Piirroksessa yllä vasemmalla pystysuorat nauhat eivät jatku alareunaan asti. Veikkaisin, että tässä mallissa kiilakappaleet on kiinnitetty pantaosaan – tai sitten taiteilija on ollut löperö yksityiskohtien kanssa.
Vaakanauha ommellaan yleensä lähelle alareunaa. Todennäköisesti paras kohta on juuri ennen, kun kiilat alkavat kaveta. (Lieriönmuotoisen kappaleen ympärille suorakulmainen nauha on helppo ommella, kun taas kartion muotoisessa kappaleessa nauhan tulisi olla kaareva.) Vaakanauhaa ei kuitenkaan ole kaikissa patalakkimalleissa.
Lakin napaan on kuvassa yllä oikealla ommeltu nappi, mutta tämä ei ole ollut tapana kaikkialla.
Patalakki ommellaan kuudesta kiilasta. Vaikeinta on löytää juuri sopiva kaarevuuskulma kiiloihin, niin että lakki täydellisesti mukailee pään kaarevuutta. Lakeista tulee helposti muhkuraisia.
Yllä kaava, jolla olen saanut ihan hyviä lakkeja. Huomioithan että reunaa siirtämällä millin saat lakin ympärysmitan muuttumaan 12 millillä. Pienikin heitto siis kertaantuu. Keskikokoiseen aikuisen päähän voi kokeilla esimerkiksi kiilan leveyttä 95 mm plus saumavarat.
Ompelujärjestys on vapaa, mutta helpointa on ehkä ommella ensin kolme kiilaa yhteen, sitten toiset kolme ja lopulta yhdistää puolikkaat keskeltä. Kiinnitä huomiota saumavaroihin, varsinkin jos käytät paksumpaa kangasta.
Päällisen voi koristella nauhoilla tai tikkauksilla. Nauhat olisi myös mahdollista ommella kappaleisiin sitä mukaa, kun yhdistät niitä. Tällöin kiilat voi kuitenkin olla vaikeaa saada osumaan täydellisesti yhteen päälaella – ja millinkin ero näkyy. Jos nauhat ompelee lakkiin vasta kokoamisen jälkeen, voi samalla peittää poskellaan olevat saumat.
Ylhäällä saumavarat on avattu silitysrautaa ja aukileikkauksia apuna käyttäen, ja nauhan on ommeltu niiden päälle. Kaarteen kohdalta saumavara kannattaa nipsaista auki parista kolmesta kohtaa. Saumavarojen avaaminen on hieman työlästä, sillä lakin pallomainen muoto tekee siitä vaikean silitettävän.
Historiallisissa lakeissa kiilojen väliset saumat on peitetty nauhoin tai nyörein. Jos päälaen jättää mieluummin koristelematta, kannattanee saumavarat sentään tikata kiinni.
Saumavarat asettuvat nurjalle puolelle itseasiassa yllättävän helposti, eikä päälaen liitoskohtaan jäävä pieni nypykkä tunnu päässä.
Reuna kannattaa ehdottomasti siistiä nauhalla tai kangaskaitaleella pelkän päärmeen sijaan. Kuvassa alla on pellavaisella kanttinauhalla viimeistelty reuna.
Lähteet
Kaukonen, Toini-Inkeri. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. Söderström, 1985. Lehtinen, I., & Sihvo, P. Rahwaan puku: Näkökulmia Suomen kansallismuseon kansanpukukokoelmiin. 2005 (1984) Museovirasto.
Nämä patalakit olivat kiva pieni projekti neuloa. Kavennusten/lisäysten kanssa ei tule tylsää, ja malli on hyvä alusta kokeilla uusia kuvioita.
Patalakki ei ole mikään pipo, eli päälaelle ei jää nypykkää saati pussia (nk. kortsupipo). Minulle patalakki tarkoittaa sellaista kuudesta kiilasta ommeltua päähinettä, joka on päälaelta mahdollisimman tasainen eli siis mukailee pään muotoa.
Neuleohje
Lakin neulomisen voi aloittaa kummasta päästä tahansa. Itse pidän kaventamista helpompana kuin lisäämistä, joten neuloin kaksi lakkia alhaalta ylös ja yhden ylhäältä alas.
Neuleissa käytetyt langat: Step 6 classic, Novita Venla.
Mittojen ottaminen
Patalakin kuuluisi myötäillä päämuotoja, ja sen takia aloitin mallin kehittämisen tarkalla mittojen ottamisella. Neule joustaa sen verran, että käytännössä lakin saa kuitenkin istumaan tasaväleinkin kaventamalla. Mutta ihan vinkkinä muunlaisia projekteja varten, selitän metodin lyhyesti.
Mitattava ruumiinosa kääritään elmukelmuun.
Päälle vedetään ilmastointiteippiä.
Malli poistetaan tarvittaessa saksien avulla, minkä jälkeen siitä saa kaikessa rauhassa otettua mitat. Tämä on avuksi silloin, jos mitattava henkilö on liukasliikkeinen tai jos mittojen ottamiseksi tarvitsee piirtää malliin apuviivoja kuten keskisaumoja. Teippimallin voi myös leikellä osiin, jolloin osia voi käyttää suoraan ompelukaavojen piirtämiseen. Esimerkiksi jos lähtisin ompelemaan itselleni korsettia, käyttäisin ehdottomasti tätä menetelmää. Menetelmä saattaa olla monelle tuttu cosplay-maailmasta.
Alavara ja pantaosa
Alhaalta ylös neulottuna on lakkiin hyvä tehdä kääntöreuna, joka ensinnäkin tekee reunasta napakan ja toisekseen mahdollistaa kuvion aloittamisen alalaidasta asti ilman joustinneuletta. Kääntöreunassa teettää hankaluutta arvioida alavaran pituus. Itse huomasin, että alavarasta tulee yleensä aina liian kapea, mutta tämä riippuu oman käsialan kokoerosta tavallisen ja kirjoneuleen välillä. Oletko jo neulonut mallitilkun? Sellainen kannattaa neuloa.
Kun alavara on tarpeeksi leveä, vaihdetaan neuleen oikealle puolelle. Näissä lasten lakeissa on picot-reuna, mutta reunan voi jättää suoraksikin neulomalla taitekohtaan yhden kerroksen nurin.
Tyylikkäin tapa olisi kiinnittää alavara päälliseen samassa kohtaa, jossa pantaosan kirjoneuleraita päättyy ja lakin päällisosio alkaa. Tähän kohtaan saattaa tulla pieni kupru, jonka kuvion vaihtuminen piilottaa. Siten siis alavara kannattaa yrittää laskea oikean mittaiseksi.
Alavaran voi kiinnittää neulomalla yhteen päällisen kanssa tai jälkikäteen ommellen. Neulominen on hieman haastavampi mutta todennäköisesti siistimpi tapa.
Lakin päällisosa ja kavennukset
Taulukon avulla voi laskea, monennellako kerroksella kavennukset tulee aloittaa.
Kokeilin lakin neulomista tarkkaan pään mittoihin, mutta tämä on ainakin pienissä koissa turhaa. Lasten kokoihin toimii hyvin kaventaa jokaisen kiilan reunoista silmukat aina kolmen kerroksen välein. Kiilan alussa tee ylivetokavennus ja lopussa neulo kaksi silmukkaa yhteen. Työ kapenee tällöin joka kolmas kerros 12 silmukalla.
Kiilojen vaihtumiskohdasta tulee siistimpi, kun kavennusten väliin jättää ainakin kaksi välisilmukkaa (niin kuin raglan-kavennuksissa esimerkiksi jätetään). Minun malleissani välisilmukoita on vihreässä lakissa neljä ja sinisessä lakissa kuusi. Aikuisten kokoisessa punavalkoisessa kammotuksessa (ks. kuva alempana) ei ole välisilmukoita ollenkaan.
Sinisessä lakissa kavennusten väliin on neulottu palmikot. Kirjoneulelakkiin palmikoista ei kannata tehdä leveämpiä kuin 3+3 silmukkaa, sillä tätä leveämmässä palmikossa lankajuoksujen kanssa tulee ongelmia. Tälläkin leveydellä voi lankajuoksuja joutua sitomaan joissain kirjoneuleen kohdissa.
Loppukavennus
Kavenna 12 silmukkaa kolmen kerroksen välein, kunnes työssä on jäljellä enää kiilojen väliset silmukat (eli siis kavennettavaa ei ole enää jäljellä). Nyt seuraa mallin kehittämisen kannalta vaikein vaihe: jos kavennuksia jatkaa samalla tahdilla 12 silmukkaa aina kolmen kerroksen välein, jää lakin päälle pieni nyppy. Loput kavennukset kannattanee siis tehdä kahden kerroksen välein vaikkapa sädekavennuksena.
Kärkikavennukset kannattaa aloittaa sitten, kun kaikki kiilan silmukat on kavennettu ja olet neulonut yhden kerroksen “nauhojen” eli siis kiilojen välisten silmukoiden värillä (oikeanpuoleisessa vihreässä lakissa en tajunnut neuloa tätä kerrosta).
Sama lakki ylhäältä alaspäin neulottuna
Jos lakin haluaa neuloa ylhäältä alaspäin, voi aloituksen tehdä samalla tavalla kuin neuloisi sukkia kärjestä alkaen. Sillä erotuksella tietenkin, että lakissa kiiloja on kuusi, sukassa vain jalkaterän ylä- ja alapuoli.
Vihreässä lakissa venytetään perinteistä värimallia
Pohdin pitkään tämän artikkelin julkaisemista, sillä vihreän lakin värimaailma on epäperinteisyydessään jopa rienaava. Rekkojen virvittäinommellut geometriset kuviot ovat Karjalassa aina joko punavalkoisia tai oranssivalkoisia pitäjästä riippuen. Siten vihreävalkoinen väriyhdistelmä on ennenkuulumaton. Pystykauluksen kuvio on tässä tapauksessa ommeltu punaisella valkoiselle taustalle:
Vihreävalkoisen lakin kuvio. Theodor Schvindt, kuvio 153, s. 157
“Pyhäjärvi” sinisävyinen lakki pirtanauhojen pohjalta
Tämän lakin kuvioiden mallina on kolme pyhäjärveläistä nauhaa. Mustavalkoisen “seinävyön” (oikealla) värit on neulemallissa muutettu sinivalkoiseksi ja lopputulos muistuttaa Suomen lippua enemmän kuin toivoin. Keskimmäinen kuvio on hurstuthameen hartueesta. Alkuperäinen nauha on kudottu siten, että toiselle puolelle syntyy siivilänpesosia ja toiselle puolelle lättäpäitä – neuleversioon halusin mukaan molemmat samalle puolelle, mutta muutoin neulottu kuvio on väreissään ja kuviossaan uskollinen alkuperäiselle.
Kuvat: Schvindt 1982
siivilänpesonen
lättäpää
Saako kuvion siirtää asusteesta toiseen?
Yleensä eteläkarjalaisessa kansanpukeutumisessa eri asun osilla on omat kirjailunsa: esiliinan kirjailut ovat erilaisia kuin kostulin tai rekon. Osa rekkojen ja kostuleiden kuvioista esiintyy molemmissa, esimerkiksi omenaiset. Rekkojen punavalkoisia geometrisia kuvioita ei kuitenkaan käytetä kostuleiden reunoissa tai esiliinoissa. Pirtanauhoissa sen sijaan näitä samoja kuvioita esiintyy. Nämä kuviot eivät myöskään ole yksinomaan karjalaisia, vaan yleisesti Suomessa ja muissakin kulttuureissa käytettyjä.
Kaulurit olivat mielestäni ongelmaton sovellus, sillä vaikka tekniikka oli eri, kuvion sijainti ja vaatteen idea oli sama: kotipaikkaa, yhteenkuuluvuutta sekä sorminäppäryyttä viestivä kaulalaite. Mutta onko ok ottaa näitä kuvioita käyttöön lapsen pipoon?
Kokonaisen kirjontamallin siirtämisestä toiseen vaatekappaleeseen tiedän ainoastaan yhden tapauksen: koivistolaiset juhlasormikkaat. Näissä sormikkaissa toistuivat samat värit ja kuviot kuin Koiviston rekoissa. Puikoilla alettiin neuloa vasta siinä vaiheessa 1800-luvulla, kun kirjailtuja rekkoja ei enää käytetty suurimmassa osaa pitäjistä. Mikäli rekkoja olisi valmistettu vielä samaan aikaan kuin neulominen tekniikkana omaksuttiin, kuvioiden siirtyminen toiseen tekniikkaan olisi voinut tuoda ne uusiin asuyhteyksiin muuallakin kuin Koivistolla.
Teen nyt vielä tämän yhden tuunaa mun perinne -tyylisen neulejutun, mutta sitten pyrin pitämään kuviot siellä, mihin ne alun perin on tarkoitettu. Tämä liittyy myös laajempaan pohdintaan, jota olen kansanpukujen osalta tehnyt:
Kun rahaa ja aikaa on vähän, on ollut helppo lähteä tekemään pieniä projekteja vähin resurssein ja tutulla tekniikalla. Siksi olen tehnyt kaulureita, sukkia, lapasia ja nyt lakkeja. Mutta tämä ei oikeastaan ole sitä, mitä haluaisin tehdä.
Mieluummin kuin siirrän perinteisten vaatteiden kuvioita nykyaikaisiin vaatteisiin, tekisin perinteisiä vaatteita niin, että ne sopivat käyttöön nykyisin. Mieluummin niin, että pukuni perusta on karjalainen, (vaikka sen toteutuksessa olisikin pitänyt tehdä kompromisseja), kuin että karjalaisuus on liitetty päälle eksoottisena koristeena.
Niin kuin esimerkiksi näissä lakeissa.
Julkaisen kuitenkin tämän artikkelin, ja syynä tähän on toiveeni, että kansanperinne olisi saavutettavaa mahdollisimman monelle. Oman kansanpuvun tekeminen alusta asti vaatii selvittelyä, rahaa ja motivaatiota oppia uusia käsityötaitoja. Entä jos jokin näistä puuttuu? Mielestäni on parempi neuloa perinnekuvioita kontekstista irrotettuna kuin haudata ne kokonaan. Ymmärrän kuitenkin täysin, jos se jotakuta ärsyttää.
Patalakki päähineenä
Minulle, kuten varmasti monelle muullekin, patalakki on tullut ensimmäistä kertaa tutuksi partiolaisten väiskinä ja sen jälkeen väinämöis-hattuna. Patalakki ei kuitenkaan ole varattu ainoastaan partiolaisille tai karjalaisille, vaan on ollut yleisesti käytössä Suomessa.
Patalakki määritellään valmistustapansa kautta: se on kiiloista, yleensä kuudesta, koottu lakki. Meille patalakki on varmaan tullut lännestä, sillä Karjalassa sitä käytettiin vain Suomen puoleisilla alueilla. 1500-luvulla sotilaat käyttivät sitä kypärän alushattuna, myöhemmin se oli yleinen kansanomainen miesten päähine. Suomessa patalakki säilyi pisimpään käytössä Savo-Karjalassa. (Lehtinen & Sihvo 1984, 207.)
Patalakissa ilmenee hyvin, kuinka eri käsityöperinteissä sama idea on voitu toteuttaa omilla tavoillaan. Funktionaalisesti samankaltaisia, päälaen peittäviä päähineitä ovat kalotti, kipa ja muslimien ṭāqīya variaatioineen, joista jälkimmäiset tosin monesti ovat ennemmin lieriömäisiä kuin päätä myötäileviä ja usein myös virkattuja. Turkkilaistyyppisiä rukoushattuja löytyy internetistä myös neulottuna, mutta erikoisesti horisentaalisessa suunnassa. Nämä päähineet ovat kaikki hengellisiä päähineitä ja yhdistyvät abrahamilaisuuden kolmeen eri haaraan. Nämä myös ovat kaikki stereotyyppisesti miesten päähineitä, vaikka kipa ja ṭāqīya eivät sitä täysin olekaan.
Kun kuvasin päähineitä funktionaalisesti samanlaisiksi, tarkoitin niiden peittävyysastetta ja kykyä suojata käyttäjäänsä elementeiltä. Itse partiotaustaisena olen aina pitänyt väiskiä typeränä päähineenä, sillä se ei suojaa silmiä auringolta, korvia tuulelta tai outoa pään muotoa muiden katseilta. Miksi tällaisia päähineitä siis edelleen käytetään? Kipa on selvästi uskonnollinen päähine, ja pieni, kiiloista koottu katolilaisten zucchetto on varattu ainoastaan papistolle. Päähineen funktio on siis muualla kuin elementeiltä suojautumisessa.
Siten siis, meidän lapsillamme on nyt kivat patalakit, mutta mikä on sopiva tilanne käyttää tällaista?
Tämä on nyt vähään aikaan viimeinen neulejuttu: minulle neulominen on ollut tekosyy katsoa samoja Salaisten kansioiden monsterijaksoja uudelleen ja uudelleen. Nyt on aika siirtyä johonkin aktivoivampaan.
Toinen pointti on artikkelissa mainitsemani tavoite tehdä perustavanlaatuisilta ominaisuuksiltaan karjalainen puku, sen sijaan että päälleliimaisi pukujen piirteitä pois niiden alkuperäisestä kontekstista. En kuitenkaan tuomitse tällaista tuunaa mun perinne -toimintaa, joka kuitenkin on paljon saavutettavampi tapa kunnioittaa kansanpukuperinnettä.
Lähteet
Lehtinen, I., & Sihvo, P. (1984). Rahwaan puku: Näkökulmia Suomen kansallismuseon kansanpukukokoelmiin. Museovirasto. Schvindt, T. (1982). Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Julkaisen nämä joululomalla neulomani lasten lapaset sillä aikaa, kun minä totuttelen työelämään ja vauvamme totuttelee nukkumaan yönsä.
Kuluneen parin kuukauden aikana olen perehtynyt tarkemmin karjalaisissa kostuleissa ja rekoissa esiintyviin kirjontakuvioihin. Näissä on kahta eri kuviotyyppiä: ero on selvästi havaittavissa värien käytössä ja kuvion yksityiskohtaisuudessa. Oma hypoteesini on, että ensimmäisessä ohjeessa esiintyvä siiviläiset ovat kudotuista lautanauhoista periytyvä kuvio ja seuraavan ohjeen murteikassilmät puolestaan eurooppalaisista renessanssiajan kirjonnoista mallinsa saanut.
Kansallismuseon pukukokoelmiin perustuvassa teoksessaan, Rahwaan puku (2005), Idlikó Lehtinen ja Pirkko Sihvo kertovat kannaslaisten rekkojen kirjontojen jäljittelevän renessanssimuotia. Muualla Euroopassa kirjontatyyli on kadonnut aikaa sitten, mutta raja-alueilla niin kuin Karjalassa ja Romaniassa se on säilynyt. Osittain väite perustuu siihen, että slaavilaisilla kansoilla ei ole käytössä rekkoja.
Jäin kaipaamaan lisää analyysia aiheesta, mutta kannaslaisten kirjontakuvioiden historiaa ei ole kovin tieteellisesti tutkittu tai ainakaan siihen liittyen ei ole viime vuosikymmeninä julkaistu. Halusin tietää lisää kuvioiden alkuperästä, joten sukelsin aiheeseen syvällisemmin. Kirjontakuvioista on siis aikanaan tulossa yksityiskohtaisempaa analyysia.
Nyt toistaiseksi: kaksi pientä neulekuviota. Taustalla tässä on se, että lapseni tarvitsivat lapasia nopeasti, enkä tarhalapasiin muutenkaan halua käyttää liikaa aikaa. Siksi näihin on neulottu näyttävä ranneke, mutta kämmenosa on tehty pikavauhtia yksivärisenä ja kaiken lisäksi ranneketta paksummalla langalla.
Siiviläisiä
Mallin lähde: Schvindt malli 158, Sakkola ja Rautu “Silmätarhoja”.
Olen ymmärtänyt, että tämä kuvio tässä on nimeltään siiviläinen:
ja tämä on silmätarha:
Voitte korjata, jos olen ymmärtänyt väärin.
Tätä rekkoa hallitsevat siiviläisiä ympäröivät silmätarhat, mutta malli lapasiin on otettu alarivin siiviläisistä ilman silmätarhoja.
Siiviläisten ja silmätarhojen kaltaiset geometriset kuviot muuntuvat kirjonnasta kirjoneuleeksi erittäin helposti. Ei ainoastaan että kuvioiden mittasuhteet on helppo hahmottaa, ei kuvioissa myöskään tavallisesti esiinny pitkiä lankajuoksuja.
Yhden kuviokerran leveys on 28 silmukkaa. Jos neuloo paksummalla langalla ja puikoilla, voi 56 silmukkaa eli kaksi kuviokertaa olla sopiva ympärysmitta aikuisen lapasiin tai jopa sukkiin.
Silmukkamäärä
Lanka
Puikot
Tiheys
Ranneke
56
Novita Venla
2,00
42 s = 10 cm
Kämmenosa
36
Novita Seitsemän veljestä
2,00
28 s = 10 cm
Lapasen ohje:
1) Aloita työ esimerkiksi kaksivärisellä joustinneuleella. Minulla on tässä 4 kerrosta, mutta kannattaa neuloa pari enemmän.
2) Kirjoneulekuvio ohjepiirroksen mukaan (valkoinen dominantti).
3) 4 kerrosta joustinneuletta, 1 kerros sinistä, 1 kerros nurin sinistä, 1 kerros valkoista ja sitten otetaan paksumpi lanka (7 veljestä) ja neulotaan silmukoita yhteen niin että 56 silmukkaa vähenee 36:een.
4) Neulotaan lapanen esimerkiksi Novitan 90 cm ohjeen mukaan 4 cm peukalokiila (lisätään 1 + 2×5 silmukkaa 3 kerroksen välein). Neulotaan kämmenosa 9 cm pitkäksi ja kärjessä leveä nauhakavennus. Peukalon pituus 3 cm ja sitten kolmisäteinen kavennus.
Murteikassilmiä
Mallin lähde: Schvindt 155 “murteikassilmiä”, todennäköisesti Äyräpää.
Neulekaavaa ajatellen tässä kuviossa ei ole samaa eleganssia kuin siiviläisissä. Lankajuoksut ovat pitkiä ja kompromisseja värien suhteen on pakko tehdä. Minun silmääni kuvio ei ollut tyydyttävä ja olisin purkanut koko neuleen. Poikani, jolle lapaset olivat tulossa, sanoi että elä pura. En sitten purkanut, sillä hänellähän lapaset ovat.
Kuvio on peräisin kostulin reunasta, todennäköisesti Äyräpäästä. Alempana kuvassa näette, miltä tällainen kirjontakuvion on aikoinaan näyttänyt. Kirjottuna kuvio jää pieneksi, ja sinivalkoiset ristit ovatkin aikamoista piperrystä. Neulottuna kuvio on ihan nätti, mutta sen mittasuhteet muuttuvat melkoisesti.
1 kirjoneuleraita: vih/sin>pun>valk 2 kirjoneuleraita eli murteikassilmät: val> sin >pun tai kel> vih >pun
Kuvion variaatiot
Kuvioon on pakko tehdä muutoksia, koska viidellä langalla neulominen ei ole vaihtoehto. Värien paikkaa vaihtelemalla kuvion yleisilmeen voi säilyttää, ja kerrallaan neulottavien värien määrä tippuu neljään tai kolmeen.
Toinen muuttuja on kuvion leveys. Jouduin vähän tiivistämään alkuperäistä kuviota, jotta sain sen mahtumaan lapsen lapasten ranteeseen. Näissä neulomissani lapasissa (kuvat 3 ja 4 alla) kuvio on 36 silmukkaa leveä. Jos lapasia neuloo aikuisille, voi valita alkuperäisen 40 silmukkaa leveän kuvion.
Miten monivärinen kirjoneule onnistuu tässä mallissa?
Kolmella tai neljällä värillä neulominen on ihan mahdollista vaikkakin työlästä. Tässä mallissa värit kuitenkin asettuvat yhteen hyvin myös neuleen nurjalla puolella. Lisää monivärisestä kirjoneuleesta:
Syy sille, miksi neuloin kärjet valkoisina ja vielä eri langalla, oli nopea lapasten tarve. Langan vaihtaminen paksumpaan kesken työn onnistui kuitenkin hyvin ja näyttää ihan hyvältä – riittävän hyvältä ainakin lasten tarhalapasiin.
Tässä näette saman tekniikan aikuisten lapasessa:
Tässä kuvassa raja kahden langan välillä näkyy erityisen selvästi, sillä väri on sama valkoinen eikä rajakohtaa ole piilottamassa esimerkiksi nurjalla neulottua raitaa. Tästä huolimatta valmiissa lapasessa rajakohta ei ole kovin näkyvä. Harvoinhan toisen käsiä tulee niin läheltä tuijotettua. Tämän aikuisen lapasen kuitenkin purin ja suunnittelin varren kanssa yhteensopivan kämmenosan.
Nyt viime kuukausina blogissa on ollut kohtuuttoman paljon neulejuttuja. Oon ollut superväsynyt 🤯 ja neulominen on rentouttavaa – toisin kuin kokkaaminen miun mielestä. Ruokajuttuja on kuitenkin tulossa viimeistään kevään edetessä laskiaiseen ja paastoon 👨🍳
Lähteet
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin: Folk Costume : An Overview of the Folk Costume Collection of the National Museum of Finland. 3. uud. ja laajennettu p. Museovirasto, 2005. Schvindt, T. (1982). Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset Kansanpuvut Ja Tekstiilit.” Karjala. 1, Portti Itään Ja Länteen, 1981, pp. 151–173. Talve, Ilmar. (1979). Suomen kansankulttuuri. Historiallisia päälinjoja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 355.
Vielä kerkee pyöräyttää pikkupikku perinnesukat pukinkonttiin?
Inspiraationa tähän malliin on toiminut kaksi muolaalaista paidan rekkoa, jotka Theodor Schvindt tallensi 1890-luvulla (Schvindt 1982 [1893], kuvat 167 ja 169). Vertailu Schvindtin piirrosten ja minun mallini välillä on nähtävissä myöhemmin tässä artikkelissa.
Kuinka perinteinen malli on kyseessä?
Kuvio on muuten hyvin uskollinen 1800- luvun piirroksille, paitsi pääkuvion reunoja on kavennettu. Toki mittasuhteet muuttuvat aina hiukan, kun kuvio kirjomisen sijaan neulotaan.
Kaksi pohdintaa liittyen sukkien “alkuperäisyyteen”:
1. En tiedä Schvindtin metodologiasta: miten hän valitsi kirjontakuviot, jotka hän sisällytti mukaan mallikirjaansa.
2. Tällaisia erittäin koristeellisia kirjoneulesukkia tai -lapasia ei Kannaksella juuri tehty. Kirjoneule yleistyi menetelmänä vasta 1800-luvulla, eikä vanhempia neulaamalla valmistettuja lapasia ollut kai tekniikansa takia mahdollista koristella kovin pienellä piperryksellä.
Koivistolaiset juhlasormikkaat olivat poikkeus Etelä-Karjalassa esiintyneisiin minimalistisiin neulemalleihin. Niissä toistuivat samat kuviot kuin koivistolaisten rinnuksissa, joten siten on itseasiassa ihan asiaankuuluvaa siirtää kuvioita tekniikasta ja vaatekappaleesta toiseen.
Sukkamallin yksityiskohdat
Mallipiirroksen sukat on neulottu muuten 72 silmukalla, mutta joustinneuleissa on 68. Kunkin tietysti pitää laskea omalle käsialalleen sopiva silmukkamäärä. Tästä toivottavasti saa vähän osviittaa:
Puikot koko 2,00.
Lanka 100 g = 420 m
Mallitilkku 10 x 10 cm kirjoneuletta kahdella värillä: 44 s vaakaan, 46 s pystyyn.
Minun käsialallani koko vastaa suunnilleen lapsen kenkäkokoa 25 tai sironmallista aikuisten lapasta.
Kantapää: tiimalasikantapää, keskelle jätetty 13 s ja keskikohdassa neulottu 1 krs koko sukan ympäri. Kantapäätä kokeilin muuten sekä valkoisena että punaisena ja valkoinen oli mielestäni raikkaampi!
Kirjoneulekuvio
Varsi
Varren kuvio on helppo vaikkakin kolmivärinen. Lankadominanssin kanssa kannattaa menetellä niin, että valkoinen lanka kulkee etummaisena ja joko sininen tai punainen takana – kumman värin haluaakaan jättää taustalle. Vinkkejä moniväriseen kirjoneuleeseen.
Schvindtin piirroksessa häämöttää kuvion keskellä myös rivi keltaisia rakseja. En huomannut niitä mallia piirtäessäni. Periaatteessa neuleen pintaan olisi mahdollista silmukoida koristeita. Mutta jos varresta haluaa vielä saada jalankin läpi, ei uuden lankakerroksen lisääminen enää kannata.
Varren kirjoneulekuvio sopii myös lapasen varteen!
Jalkaterä
Jalkaterän kuviossa haastavaa on kuvion ääriviivojen ohuus: vain yhden silmukan levyiset viivat on vaikeaa saada näkymään tasaisena. Kokeilin värejä kumminkin päin, ja tulos on ihan eri näköinen. Tässä huomaakin hyvin sen, että lankadominanssilla on ihan oikeasti väliä.
Valkoinen kuvio tulee tietysti helpommin näkyviin, kun valkoisen neuloo edellä eli siis dominattina. Mielestäni kuitenkin kauniimpi ratkaisu on neuloa kuvio dominantilla punaisella. Tällöin kuviossa on punainen kirjonta valkoisella taustalla (kuten myös paidan rekon kirjonnassa, mitä tämä neule jäljittelee).
Vasemmalla valkoinen kuvio punaisella (valkoinen on dominantti) ja oikealla punainen kuvio on valkoisella (punainen on dominatti).
Jos käsialani olisi täydellisen tasainen, neuloisin oikeanpuoleisella tavalla. Tässä versiossa valkoinen välähtelee taustalta kivasti ja pinta on jotenkin sileämpi. Käytännössä kuitenkin on turvallisempi neuloa valkoinen väri etummaisena.
Silmukoita lisäämällä tai vähentämällä voi kuvion (yllä vasemmalla) saada hyvässä lykyssä yhdistymään saumattomastikin. Koko kuvio on 49 silmukkaa leveä ja korkea. Jos neuloo aikuisen sukkaa vaikkapa 7 veljeksen paksuisella langalla, niin tuo 49 silmukan ympärys on ihan realistinen.
Koska neuloin oman työni 72 silmukalla, piti kuviota tietysti vähän soveltaa ja lisätä vähän filleriä jalkapohjan puolelle. Yllä näkyy vähän sukan pohjaa. Kerroksen vaihtumiskohta kannattaa tietysti sijoittaa jommallekummalle puolelle pohjan raitakuviota.
Tällä hetkellä oon joululomilla pelkän puhelimen varassa, joten kuvat on mitä on enkä just nyt saa myöskään ladattua kaavaa excel-taulukkona tai edes pdf:nä. Seuraavana miulla on työn alla pari rekon kirjontakuosiin pohjautuvia lapasia, joten lisää karjalaista neulottavaa on siis tulossa pian.
Kaplaan kotipaja 