Hameet

Mihin Kannaksen pukuihin kuuluu hartuushame?

Missä pitäjissä käytettiin olkaimilla eli hartuuksilla varustettua hametta? Minkä pitäjien riikineisiin voi yhdistää hartuushameen? Tässä artikkelissa on päivitettyä tietoa hartuushameista. Kirjoitin edellisen kerran aiheesta vuonna 2022, ja tässä teille laajempi ja tarkempi esitys.

Hartuukselliset hameet yhdistetään Käkisalmen, Pyhäjärven, Sakkolan ja Raudun (sekä Metsäpirtin) pukuihin. Näiden pitäjien kansallispukuihin kuuluu hartuushame, ja myös esikuva-aineisto tukee sen käyttämistä. Minun tietääkseni näistä pitäjistä ei ole edes säilynyt vyötäröhameita.

U. T. Sirelius (1915) pitää hartuushametta kehitysvaiheena muinaisen avohameen ja nykyisen vyötäröhameen välillä. Jos uskomme tähän väittämän, muuallakin Kannaksella on käytetty hartuushametta ennen vyötäröhameiden keksimistä. Tietoja hartuushameista on säilynyt vähän. Muistitietoa puvuista on kerätty enimmäkseen vasta 1900-luvun alussa, ja valtaosa tiedosta käsittelee 1800-luvun jälkimmäistä puoliskoa. Koska 1800-luvun lopun tiedoissa hartuushameita ei mainita, ovat ne jääneet pois käytöstä jo 1800-luvun alkupuolella tai aiemmin. Kirvun tapauksessa tiedetään tämän tapahtuneen 1820–1850-lukujen välisenä aikana (Halinius 1826, Akiander 1852). Muualta ei ole saatavilla näin tarkkaa muistitietoa.

Mainituissa Itä-Kannaksen pitäjissä (Käkisalmi, Pyhäjärvi, Sakkola, Rautu, Metsäpirtti) hartuushame on historiallisesti perustelluin hamemalli. Hartuuksien toteuttamiseen löytyy historiallisia esikuvia, jotka on tässä artikkelissa esitetty pitäjittäin. Metsäpirtistä ei ole saatavilla esikuvia, mutta todennäköisesti siellä on käytetty samanlaista hametta kuin Sakkolassa.

Muissakin Kannaksen pitäjissä hartuushametta on todennäköisesti käytetty joskus aiemmin, eikä sen käyttäminen nyky-riikineissä ole epähistoriallista. Meillä ei kuitenkaan ole tietoa siitä, miten olkaimet perinteisesti toteutettiin. Minkä väriset ne olivat? Millaisella mallilla ne oli leikattu? Minkälaista kanttinauhaa käytettiin? Oliko niissä kirjailuja? Jos omiin riikineisiinsä haluaa toteuttaa hartuukset, joutuu ne keksimään uudelleen itse. Avaan tätä hieman artikkelin lopussa.

Vielä yksi juttu: onko se hartiushame vai hartuushame? Muistitietoaineistossa kertojat puhuvat hartuushameesta. Kansatieteellisessä tutkimuksessa on käytetty kumpaakin muotoa. Käytän itse kansankielistä muotoa hartuus. Pyhäjärvellä sana on voinut kääntyä myös muotoon hartoos (Arponen 1932, 3, 38, 51).

Pitäjät, joissa hartuushametta käytettiin 1800-luvun loppupuolella: Käkisalmi, Pyhäjärvi, Sakkola, Rautu ja Metsäpirtti (Sakkolasta 1894).

Tiivistelmä

Käkisalmi ja PyhäjärviSakkola, Rautu ja Metsäpirtti
Hameen väriSininen tai mustaSininen, musta tai punainen
HamekangasVetopoimutettu koko pituudeltaan. Villainen tai puolivillainenEi vetopoimutusta. Villainen tai puolivillainen
Hartuuksien väriPunainenTummassa hameessa punainen, punaisessa hameessa tumma
Hartuusten koristeetJoskus kirjontaa
EtumusHalkioEi halkiota
Hartuuksien yhtymäkohta takanaKorkealla Matalalla
VyöttämiskohtaTodennäköisesti rintojen altaRintojen yläpuolelta
HelmaverkaKapea, poimuttamatonLeveä, poimutettu, alalaidassa päärme
HelmanauhaPunaisessa hameessa keltaraitainen pirtanauha

Sakkola, Rautu ja Metsäpirtti

Sakkolassa ja Raudussa hameet olivat punaisia, sinisiä tai mustia. Hameita oli kokovillaisia talvihameita sekä puolivillaisia, joissa loimi oli pellavaa ( Schvindt 1913, 5). Säilyneiden hameiden perusteella sinisissä ja mustissa hameissa oli punainen verkahelmus. Helmaverat ovat tyypillisesti runsaasti poimutettuja ja jopa 10 cm leveitä. Verka oli yleensä päärmätty. Punaisissa hameissa oli helmassa keltaraitainen pirtanauha, leveys noin 5–6 cm. U. T. Sireliuksen (1915, 94) mukaan punainen helmaniekka hame oli arkihame ja sininen puolestaan juhlahame. Vaskelan ortodoksit käyttivät hekin punaisia hameita, mutta niissä ei ollut helmassa pirtanauhaa vaan kapeampi keltainen kaitale (Vahter 1930, 1).

Hartuushameiden poimutettuja helmaverkoja. Verkaa poimutettiin huomattavasti enemmän kuin ympäröivissä pitäjissä (Suomen puolella). Sakkolassa ja Raudussa helmaverat päärmättiin. Päärmepistojen alla kulkee villalanka.
Punaisten hameiden helman pirtanauhoja (huom. kuvien värejä on käsitelty, jotta yksityiskohdat erottuisivat paremmin). Keltaviiruinen helmanauha kuuluu Sakkolan ja Raudun tyyliin. Kuvissa erottuu myös hamekankaan vaalea pellavaloimi. Nämä hameet ovat siten puolivillaisia.

Hartuukset ovat väriltään tummat punaisissa hameissa ja päinvastoin punaiset tummissa hameissa. Hartuuksia koottiin joskus erilaatuisista kangastilkuista. Tyypillisesti ne kantattiin ostokankaalla. Joskus Sakkolan ja Raudun hartuuksia kirjottiin. Muistitiedon mukaan “se ken ymmärs, se kirutt kirssilöill korreuksii” (Vappu Tenkanen, Vahter 1924). Kirssit tarkoittavat tässä [todennäköisesti ostettua] värikästä villalankaa. Säilyneiden hameiden perusteella hartuuksia kirjottiin maltillisemmin kuin esimerkiksi Inkerin Tuutarissa.

Miten hametta käytettiin?

Todennäköisesti Sakkolassa ja Raudussa hartuushame vyötettiin rintojen yläpuolelta. (Sirelius 1915, 94; Keinänen K10303:13; valokuva KK1157:29). Todennäköisesti esiliina vyötettiin samaan kohtaan mistä hame alkoi. (Vahter 1930, 4; K10303:13; KK1157:29.) Hilda Olsonin kivipainokuvassa vuodelta 1868 hameenkaulus jostain syystä roikkuu rintojen alapuolella. Tähän tyyliin hame puettiin Pyhäjärvellä.

Sakkolassa ja Raudussa perinteistä hametta käytettiin yleisesti vielä ainakin 1870-luvulla (Söderhjelm 1879; muistitietoaineisto Vahter 1924).

Todennäköisesti rajan toisella puolella Inkerin Vuoleessa ja Miikkulaisessa käytettiin samantyylisiä hartuushameita kuin Sakkolassa ja Raudussa. Vuoleesta on mainintoja sinisestä punaverkahameesta sekä punaisesta viiruhelmahameesta (Vahter 1924). Miikkulaisesta on säilynyt punainen viiruhelmahame (SU5954:1).

Käkisalmi ja Pyhäjärvi

Käkisalmesta ja Pyhäjärveltä on paljon vähemmän aineistoa, minkä takia pitäjiä koskevat päätelmät ovat epävarmempia. Aineistoa on sen verran vähän, että eroa Pyhäjärven ja Käkisalmen hameiden välillä ei ole mahdollista tehdä. Sen sijaan ero Sakkolan ja Raudun hameisiin on ilmeinen. Käkisalmessa ja Pyhäjärvellä hartuushame on selvästi eri mallinen kuin Sakkolassa ja Raudussa. Sakkolassa ja Raudussa hameen etupuolella hartuuksien välissä on ylimääräistä kangasta, Käkisalmessa ja Pyhäjärvellä edessä on halkio. Hameen takapuolella hartuuksien yhtymäkohta on Käkisalmen ja Pyhäjärven hameissa korkeammalla. Sakkolan ja Raudun hameet ovat laskostamattomia, Pyhäjärven ja Käkisalmessa kangas on laskostettu koko matkalta helmaan asti. Kaiken lisäksi Pyhäjärvellä ja Käkisalmessa helmaverka on kapea ja poimuttamaton (tosin se on mahdollisesti laskostettu muun hamekankaan mukana).

Käkisalmesta on säilynyt ainakin yksi musta puolivillainen hame. Tämä hartuushame muistuttaa Kaukolan ja Räisälän vyötäröhameita: Se on musta, laskostettu ja helmassa on ohut punainen verka. Hameiden kuvista laskostusta on vähän vaikea nähdä, koska laskostus on ajan myötä oiennut. Samantyylinen hame näkyy päälle puettuna valokuvassa Adolf Aarnion valokuvassa (KA12.1) Käkisalmelta.

Pyhäjärvellä hartuushame tehtiin tummansinisestä (Sirelius 1915, 94) tai mustasta (ks. kuvat; Arponen 1932, 2; Kaukomieli 1876, 122) kankaasta. Hameita tehtiin kokovillaisia eli kokolankasia, ja puolivillaisia eli ärmäkkäisiä. Kaikilla ei välttämättä ollut täys-sarkahametta lainkaan. Hamekangas oli poimutettu ja prässätty. Hameiden hartuukset olivat punaista verkaa. Hameen helman yhden tai kahden sormen levyistä verkakaitaletta kutsuttiin Pyhäjärvellä listiksi (Schvindt 1913, 17; Arponen 1932). Yksittäisen muistitiedon mukaan hartuukset olivat vanhoilla naisilla leveämmät kuin nuorilla (Arponen 1932, 57).

Venäjän etnografisesta museosta löytyy käkisalmelaisen tai pyhäjärveläisen näköinen hame (REM3054-73).

Miten hametta käytettiin?

Pyhäjärvellä hame vyötettiin kiinni rintojen alapuolelta (Sirelius 1915, 94). Todennäköisesti näin tehtiin myös Käkisalmessa (KA12.1). Hameen vyöttämiseen käytettiin Pyhäjärvellä kokkaniekkaa vyötä (Sirelius 1915, 94). Esiliina saatettiin pukea siten, että se peitti hameen halkion (K10303:14). Tässä kuvassa näette, miltä hameen halkio näyttää, jos esiliina on puettu alas vyötärölle. Vähäisen aineiston valossa vaikuttaa siltä, että hame on rinnasta hyvin avonainen ja hartuukset ovat suhteessa kapeat, ja ne vetäytyvät huomaamattomiin kohti kainaloa.

Todennäköisesti Pyhäjärvellä käyttiin hartuushametta ainakin 1870-luvulle asti (muistitieto Vahter 1924). Käkisalmessa 1890-luvulla otetussa valokuvassa (KA12.1) naisella on päällään hartuushame. Emme voi kuitenkaan tietää, onko kuva lavastettu.

Mahdollisesti hartuushame oli Pyhäjärvellä ainut hametyyppi, ennen kuin vyltäröhame alkoi syrjäyttää sitä. Yksittäisen muistitiedon (Arponen 1932, 2) mukaan Pyhäjärvellä ei aikoinaan käytetty kauluksella varustettuja körttihameita ollenkaan.

Jos vertaatte historiallisia hameita Pyhäjärven kansallispukuun, huomaatte että istuvuus on hyvin erilainen. Vuorelman versio Pyhäjärven hameesta on muutenkin suoranainen abominaatio. Käkisalmen kansallispuvun hameesta on liikkeellä hyvinkin kauniita versioita, ja varmaan siihen on saatavilla myös kelvolliset ohjeet. Näitä kannattanee hyödyntää myös Pyhäjärven tyylisissä hameissa.

Muut alueet

Jääsken kihlakunnan Kirvussa käytettiin hartuushameita vielä 1800-luvun alussa. Kirvun kappalaisen Andreas Haliniuksen kuvauksen mukaan hame oli sarkaa ja väriltään punainen, sininen tai musta. Hartuukset ovat siniset tai valkoiset, ja ne on valmistettu sarasta. Helmassa oli tuuman leveä verka, joka oli punaisessa hameessa sininen ja tummassa hameessa punainen. Mustassa hameessa saattoi olla helmassa veran sijaan keltainen villanauha. Hameessa on keskellä leveä sepalus (kuten Käkisalmen/Pyhäjärven tyylisessä hameessa). Se ulottuu noin 7 cm pohkeen alapuolelle. Tässä en ole ihan varma mitä Halinius tarkoittaa: Hänen mukaansa hame riippuu navan alapuolella. Pidetäänkö hametta siis todella näin matalalla? (Halinius 1826.) Halinius ei anna ymmärtää, että hartuushamemuoti olisi hänen aikanaan ollut hiipumassa. Matti Akkanen kuitenkin kirjoittaa vuosisadan puolivälistä, että hartuushameita ei enää käytetty. (Akiander 1852.)

Kun kerta Käkisalmen kihlakunnan itäisissä pitäjissä Käkisalmessa ja Pyhäjärvellä käytettiin hartuushameita, olisi houkuttelevaa olettaa, että näin tehtiin myös Räisälässä ja Kaukolassa. Räisälästä ja Kaukolasta säilyneet hameet ovat vyötäröhameita, jotka tyylinsä puolesta muistuttavat käkisalmelaista hartuushametta muuten paitsi hartuuksien osalta. Kolmessa kaukolaisessa hameessa (KA808, KA807, MAE No. 323-11) ja yhdessä räisäläisessä hameessa (KA585) on punainen vyötärökaitale. Ehkä vanhat hartuushameet katkaistiin muodin muuttuessa vyötäröhameiksi, ja punaisista hartuuksista jäi muistuttamaan punainen vyötärökaitale?

Rannan kihlakunnasta on säilynyt runsaasti hurstuthameita, kaikki säilyneet vyötärömallisia. Schvindt (1913, 117) mainitsee ohimennen, että Koiviston hurstuthameiden kerrotaan olleen aiemmin hartuuksin varustettuja.

En ole törmännyt hartuushameisiin Äyräpään kihlakuntaa käsittelevissä aineistoissa.

Voiko hartuushametta käyttää muissa kuin itäisen Kannaksen puvuissa?

Pidän itse todennäköisenä, että koko Kannaksen alueella on käytetty hartuushameita, mutta siitä ei ole säilynyt tietoa. Jos näin uskoo, ei ole epähistoriallista valita riikineisiin hartuushame. Täysin ongelmatonta tämä ei kuitenkaan ole:

  1. Jos tietoa hartuuksien ulkonäöstä ei ole, miltä niiden pitäisi näyttää?
  2. Asun tunnistettavuus tietyn pitäjän riikineinä kärsii.

Ensimmäinen ongelma voidaan Räisälän ja Kaukolan kohdalla (minun mielestäni) ratkaista siten, että otetaan mallia Käkisalmen ja Pyhäjärven hameista. Koska hameet ovat muutoin samannäköisiä, ovat myös niiden hartuukset hyvällä tuurilla olleet ainakin sinne päin samaa tyyliä. Kirvun hartuuksista tiedämme jotain, ja todennäköisesti Jääsken ja Antrean pitäjien tyyli on ollut hyvin samanlainen. Joidenkin pitäjien hartuukset voitaisiin siis rekonstruoida vaillinaisen tiedon varassa. Lopputulos olisi tietenkin ns. fantasiapuku.

Itse ajattelen että puvun tunnistettavuus on sekin osa onnistunutta kansanpukua. Esimerkiksi Jääsken alueen hameet ovat viimeiset 150 vuotta olleet vyötäröhameita ja siten hartuuksellinen hame tekee puvusta vähemmän jääskeläisen näköisen. En tiedä lisäisikö hartuushameen käyttäminen kuitenkaan “mikä kansallispuku tuo on” -kyselyiden määrää, todennäköisesti ei.

Joissain tilanteissa hartuushameen käyttäminen voi olla mukavampaa kuin vyötäröhameen. Raskausaikana ajattelin, että ison vatsan kanssa olisi mukavampaa ilman ylimääräistä vyötärön ympärille köytettyä painolastia. En ehtinyt toteuttaa tätä ideaa. Omalle tytölleni olen tehnyt pelkästään hartuushameita. Lapselta vyötärönympäryksen mittaaminen on jotenkin vaikeaa, sillä vatsalihaksettoman taaperopötsin koko on aina vähän epämääräinen. Aikuisena kärsin joskus ihan mielelläni tiukasta vyötäröstä mutta lasta en halua tähän tilanteeseen asettaa. Lisäksi aikuisen naisen puvussa esiliina peittää hameen halkion, silloinkin kun vyötärön puoliskot eivät yllä kiinni toisiinsa. Lapsen pukuun esiliina ei kuulu, joten hameen tulisi pysyä edestä kiinni. Ajattelen että hame on lapselle mukavampi käyttää ja mittoihin saa enemmän kasvuvaraa, kun hame roikkuu olkien eikä vyötärön varassa.

Minulla ei ole mitään auktoriteettia vastata tyhjentävästi siihen, saako riikineissä käyttää hartuushametta (paitsi niiden Itä-Kannaksen pitäjien tapauksessa, jossa sitä kiistatta on käytetty). Minun mielipiteeni on, että sitä “saa” käyttää muissakin pitäjäpuvuissa, jos pyrkii muutoin olemaan mahdollisimman uskollinen oman pitäjänsä pukuperinteelle. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että Jääsken alueella hartuuksiin ei tule kirjontaa, koska Jääskessä on kirjottu tosi vähän. Jos tietoa hartuuksien historiallisesta ulkonäöstä ei ole, tekisin niistä silloin mahdollisimman huomaamattomat.

Lähteet

Akiander, Matthias (Matti Akkanen). Naisien waateh-parresta Jääskessä. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1852. Linkki.
Arponen, Aino. ”Vaatetuksesta Pyhäjärvellä ja Sakkolassa.” SKS käsikirjoitus E100, 94 sivua, 1932.
G.H. (nimimerkki). ”Från en forakningsresa.” Kaukomieli 1876 . Linkki.
Halinius, Andreas (Antti Komoinen). Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön. Linkki.
Kaukonen, Toini-Inkeri. Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. WSOY, 1985.
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin. Museovirasto, 2004.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Söderhjelm, Werner. ”Kertomus Wiipurilais-Osakunnan v. 1879 lähettämän kansatieteellisen lähetyskunnan toimesta,” julkaistu nimellä ”Keruuretkellä Raudussa ja Valkjärvellä 1879”. Kotiseutu 1938:2. s. 69 (linkki)
Vahter Tyyni. ”Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Virkamatka 1924. Museovirasto.

Aiheeseen liittyvää

Standard
Neuleet

Siiviläiset ja murteikassilmät – kuoseja lapasiin

Julkaisen nämä joululomalla neulomani lasten lapaset sillä aikaa, kun minä totuttelen työelämään ja vauvamme totuttelee nukkumaan yönsä. 

Kuluneen parin kuukauden aikana olen perehtynyt tarkemmin karjalaisissa kostuleissa ja rekoissa esiintyviin kirjontakuvioihin. Näissä on kahta eri kuviotyyppiä: ero on selvästi havaittavissa värien käytössä ja kuvion yksityiskohtaisuudessa. Oma hypoteesini on, että ensimmäisessä ohjeessa esiintyvä siiviläiset ovat kudotuista lautanauhoista periytyvä kuvio ja seuraavan ohjeen murteikassilmät puolestaan eurooppalaisista renessanssiajan kirjonnoista mallinsa saanut.

Kansallismuseon pukukokoelmiin perustuvassa teoksessaan, Rahwaan puku (2005), Idlikó Lehtinen ja Pirkko Sihvo kertovat kannaslaisten rekkojen kirjontojen jäljittelevän renessanssimuotia. Muualla Euroopassa kirjontatyyli on kadonnut aikaa sitten, mutta raja-alueilla niin kuin Karjalassa ja Romaniassa se on säilynyt. Osittain väite perustuu siihen, että slaavilaisilla kansoilla ei ole käytössä rekkoja.

Jäin kaipaamaan lisää analyysia aiheesta, mutta kannaslaisten kirjontakuvioiden historiaa ei ole kovin tieteellisesti tutkittu tai ainakaan siihen liittyen ei ole viime vuosikymmeninä julkaistu. Halusin tietää lisää kuvioiden alkuperästä, joten sukelsin aiheeseen syvällisemmin. Kirjontakuvioista on siis aikanaan tulossa yksityiskohtaisempaa analyysia.  

Nyt toistaiseksi: kaksi pientä neulekuviota. Taustalla tässä on se, että lapseni tarvitsivat lapasia nopeasti, enkä tarhalapasiin muutenkaan halua käyttää liikaa aikaa. Siksi näihin on neulottu näyttävä ranneke, mutta kämmenosa on tehty pikavauhtia yksivärisenä ja kaiken lisäksi ranneketta paksummalla langalla.  

Siiviläisiä

Mallin lähde: Schvindt malli 158, Sakkola ja Rautu “Silmätarhoja”.

Olen ymmärtänyt, että tämä kuvio tässä on nimeltään siiviläinen:  

siiviläinen

ja tämä on silmätarha:

silmätarha

Voitte korjata, jos olen ymmärtänyt väärin. 

Tätä rekkoa hallitsevat siiviläisiä ympäröivät silmätarhat, mutta malli lapasiin on otettu alarivin siiviläisistä ilman silmätarhoja.

Siiviläisten ja silmätarhojen kaltaiset geometriset kuviot muuntuvat kirjonnasta kirjoneuleeksi erittäin helposti. Ei ainoastaan että kuvioiden mittasuhteet on helppo hahmottaa, ei kuvioissa myöskään tavallisesti esiinny pitkiä lankajuoksuja.

Yhden kuviokerran leveys on 28 silmukkaa.  Jos neuloo paksummalla langalla ja puikoilla, voi 56 silmukkaa eli kaksi kuviokertaa olla sopiva ympärysmitta aikuisen lapasiin tai jopa sukkiin.

 Silmukkamäärä Lanka Puikot Tiheys 
Ranneke 56 Novita Venla 2,00 42 s = 10 cm 
Kämmenosa 36 Novita Seitsemän veljestä 2,00 28 s = 10 cm 

Lapasen ohje: 

1) Aloita työ esimerkiksi kaksivärisellä joustinneuleella. Minulla on tässä 4 kerrosta, mutta kannattaa neuloa pari enemmän.  

2) Kirjoneulekuvio ohjepiirroksen mukaan (valkoinen dominantti).

3) 4 kerrosta joustinneuletta, 1 kerros sinistä, 1 kerros nurin sinistä, 1 kerros valkoista ja sitten otetaan paksumpi lanka (7 veljestä) ja neulotaan silmukoita yhteen niin että 56 silmukkaa vähenee 36:een.  

4) Neulotaan lapanen esimerkiksi Novitan 90 cm ohjeen mukaan 4 cm peukalokiila (lisätään 1 + 2×5 silmukkaa 3 kerroksen välein). Neulotaan kämmenosa 9 cm pitkäksi ja kärjessä leveä nauhakavennus. Peukalon pituus 3 cm ja sitten kolmisäteinen kavennus. 

Murteikassilmiä

Mallin lähde: Schvindt 155 “murteikassilmiä”, todennäköisesti Äyräpää.

Neulekaavaa ajatellen tässä kuviossa ei ole samaa eleganssia kuin siiviläisissä. Lankajuoksut ovat pitkiä ja kompromisseja värien suhteen on pakko tehdä. Minun silmääni kuvio ei ollut tyydyttävä ja olisin purkanut koko neuleen. Poikani, jolle lapaset olivat tulossa, sanoi että elä pura. En sitten purkanut, sillä hänellähän lapaset ovat.

Kuvio on peräisin kostulin reunasta, todennäköisesti Äyräpäästä. Alempana kuvassa näette, miltä tällainen kirjontakuvion on aikoinaan näyttänyt. Kirjottuna kuvio jää pieneksi, ja sinivalkoiset ristit ovatkin aikamoista piperrystä. Neulottuna kuvio on ihan nätti, mutta sen mittasuhteet muuttuvat melkoisesti.

Suurinpiirtein saman kuvion näette tässä alla:

1800-luvun rekko, jossa murteikassilmiä

Kuvan lähde: Kansallismuseo KA1130

Lankadominanssi

1 kirjoneuleraita: vih/sin>pun>valk 
2 kirjoneuleraita eli murteikassilmät: val> sin >pun tai kel> vih >pun 

Kuvion variaatiot 

Kuvioon on pakko tehdä muutoksia, koska viidellä langalla neulominen ei ole vaihtoehto. Värien paikkaa vaihtelemalla kuvion yleisilmeen voi säilyttää, ja kerrallaan neulottavien värien määrä tippuu neljään tai kolmeen.  

Toinen muuttuja on kuvion leveys. Jouduin vähän tiivistämään alkuperäistä kuviota, jotta sain sen mahtumaan lapsen lapasten ranteeseen. Näissä neulomissani lapasissa (kuvat 3 ja 4 alla) kuvio on 36 silmukkaa leveä. Jos lapasia neuloo aikuisille, voi valita alkuperäisen 40 silmukkaa leveän kuvion. 

Miten monivärinen kirjoneule onnistuu tässä mallissa?

Kolmella tai neljällä värillä neulominen on ihan mahdollista vaikkakin työlästä. Tässä mallissa värit kuitenkin asettuvat yhteen hyvin myös neuleen nurjalla puolella. Lisää monivärisestä kirjoneuleesta:

Arvio tekniikasta

Syy sille, miksi neuloin kärjet valkoisina ja vielä eri langalla, oli nopea lapasten tarve. Langan vaihtaminen paksumpaan kesken työn onnistui kuitenkin hyvin ja näyttää ihan hyvältä – riittävän hyvältä ainakin lasten tarhalapasiin.

Tässä näette saman tekniikan aikuisten lapasessa:

Tässä kuvassa raja kahden langan välillä näkyy erityisen selvästi, sillä väri on sama valkoinen eikä rajakohtaa ole piilottamassa esimerkiksi nurjalla neulottua raitaa. Tästä huolimatta valmiissa lapasessa rajakohta ei ole kovin näkyvä. Harvoinhan toisen käsiä tulee niin läheltä tuijotettua. Tämän aikuisen lapasen kuitenkin purin ja suunnittelin varren kanssa yhteensopivan kämmenosan.


Nyt viime kuukausina blogissa on ollut kohtuuttoman paljon neulejuttuja. Oon ollut superväsynyt 🤯 ja neulominen on rentouttavaa – toisin kuin kokkaaminen miun mielestä. Ruokajuttuja on kuitenkin tulossa viimeistään kevään edetessä laskiaiseen ja paastoon 👨‍🍳

Lähteet

Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin: Folk Costume : An Overview of the Folk Costume Collection of the National Museum of Finland. 3. uud. ja laajennettu p. Museovirasto, 2005. 
Schvindt, T. (1982). Ompelu- ja nauhakoristeita. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset Kansanpuvut Ja Tekstiilit.” Karjala. 1, Portti Itään Ja Länteen, 1981, pp. 151–173. 
Talve, Ilmar. (1979). Suomen kansankulttuuri. Historiallisia päälinjoja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia355.

Standard