Päivitetty 22.10.2025

Kuuluuko karjalaisiin kansanpukuihin huivi? Kyllä, sekä pää- että kaulahuivia käytettiin kansanpukuajan lopulla lähes kaikkialla Kannaksella, myös Keski-Karjalassa ja Suomenlahden ulkosaarilla, ja niitä käyttivät yhtä lailla savakot ja äyrämöiset. Tätä artikkelia varten kävin läpi suuren määrän aikalaiskuvauksia, muistitietoa ja kuvia, ja ainoastaan Käkisalmen kihlakunnasta ei löytynyt aineistoa huivien käyttämiseen liittyen. Kaikkialla muualla, siis Äyräpään, Jääsken, Rannan ja Kurkijoen kihlakuntien alueilla huivin käyttäminen on historiallisesti perusteltua, ja kunkin kihlakunnan huivityylejä on käsitelty tässä artikkelissa.

Kaulahuivia voitiin kantaa päällimmäisenä vaatteena tai päällysvaatteen alla – käyttämisen tyylit vaihtelivat pitäjittäin. Nykyaikaiseen huivinkäyttöön voi katsoa vinkkejä kunkin kihlakunnan alta. Huivin käyttäminen hartioilla ei ole ikiaikainen tapa, mutta niitä kerettiin käyttää yhdessä perinteisten kansanpukujen kanssa ainakin puoli vuosisataa. Kuten tämän artikkelin lukuisat kuvat näyttävät, hyvin perinteistenkin eteläkarjalaisten pukujen käyttäjät omaksuivat huivit, ja niiden käyttämiseen myös kehitettiin omia omalaatuisia tapoja.

Päähuiveja käytettiin yhdessä hunnun ja muiden vaimon päähineiden kanssa, ja lopulta huivi korvasi perinteiset päähineet, sinnikkäimmät käyttivät huntuja pitkälle 1900-luvulle. Haluaisin korostaa sitä, että naimattomat naiset eivät perinteisesti peittäneet päätään – päähuivi yöeensä korvasi perinteiset päähineet – eli jos haluaisin asustani mahdollisimman perinteisen, naimattomana naisena olisin mieluummin paljain päin kuin käyttäisin huivia. Naimissa olevien naisten kuului peittää päänsä arkena ja pyhänä, joten jos haluaisin haluaisin pukeutua mahdollisimman perinteisesti naimisissa olevana naisena, käyttäisin huntua tai hunnun puuttuessa huivia, tai jopa huivia hunnun lisänä. Ketään ei pakoteta käyttämään tai olemaan käyttämättä mitään päähinettä, mutta haluan tuoda esiin tämän: eteläkarjalaisista naimattoman luterilaisnaisen puvuista ei tee karjalaisempia se, että niiden kanssa käyttää päähuivia.

Huivin käyttämisen taustaa

Sireliuksen mukaan kaulassa kannettava huivi tuli länsimaiseen muotiin 1600-luvun puolivälissä, ja se yleistyi Suomessa 1700-luvulla, Karjalassa 1800-luvun puolivälin jälkeen (1915, 144–146). Pietarin ympäristön inkeriläiset saattoivat käyttää huivia jo 1700-luvulla, Jean-Baptiste Le Princen kivipainokuvassa v. 1768 maitotytöllä on avohameen alla huivi. Kannakselta varhaisimmat tiedot huivien käyttämisestä ovat 1800-luvun alkupuoliskolta:

• 1800–1820-luku: Haliniuksen aikalaiskuvauksessa kirvulaiseen naisen pukuun ei kuulunut huivia, mutta miehet alkoivat näihin aikoihin käyttää värikkäitä puuvillakaulahuiveja. Valkjärveltä kaulahuivit tulivat ensin muotiin osana savakkopukua, jo 1820-luvulla (Lemmetty 1867).
• 1840–1850-luku: Koivistolla ostettiin markkinoilta kirjavia puuvillahuiveja 1840-luvulla (Sirelius 1915, 141.) August Ahlqvistin kuvauksessa vuodelta 1854 äyrämöiset olivat jo alkaneet luopua hunnusta ja sen sijaan käyttää tavallista päähuivia.

Tätäkin ennen ovat vaimot saattaneet käyttää hunnun päällä nyytingeillä koristeltuja liinoja ainakin morsiusaikana.

1860-luvulla kaula- sekä päähuiveja näkyy jo runsaasti: viipurilaisilla pukunukeilla (K505, K506), viimeistään vuodelta 1862, on huivi kaulassaan sekä turbaaniksi käärittynä päässään, Magnus von Wrightin 1860-luvun piirroksissa huiveja esiintyy naisilla Jääsken kihlakunnassa ja Kurkijoella (mutta ei Kaukolassa ja Räisälässä).

Kansanpukuajan lopulla huivien käyttö näyttää olleen yleistä aika lailla kaikkialla. Päähuiveista on aineistoa kaikkialta, paitsi Käkisalmen kihlakunnan pitäjistä: Pyhäjärveltä löytyy yksi muistitieto pyhäisin leuan alta ja arkisin niskan takaa solmitusta huivista, mutta ajallisesti tieto sijoittuu minne tahansa 1850-luvulta 1930-lukuun asti (Arponen 1932). Röijypuvun kanssa päähuivia kyllä käytettiin kaikkialla, mutta on epäselvää ehtikö esimerkiksi Käkisalmella tulla huivi käyttöön pitäjäpukujen ollessa vielä voimissaan. Kaulahuivin käyttö oli sekin laajalle levinnyttä, paitsi jälleen Käkisalmen kihlakunnassa, josta ei minun arkistoissani löydy aiheeseen liittyen tiedon murustakaan.

Perinteisesti vaimo on peittänyt päänsä hunnulla, eikä lähteissä ei ilmene, että vaimot olisivat missään tilanteessa saattaneet kulkea peittämättömin päin. Huntujen koossa oli suurta vaihtelua siten, että pienimmät olivat kolikon kokoisia. Huivia saatettiin käyttää sekä pienien että suurien huntujen päällä. Osittain päähuivi korvasi hunnun, mutta paikoitellen huntua käytettiin yhdessä huivin kanssa, ja ainakin Koivistolla, Lavansaarella ja Seiskarissa huntua ja huivia yhdessä käytettiin pitkälle 1900-luvulle.

Perinteisesti naimattomat naiset ja tytöt ovat kulkeneet peittämättömin päin. Haliniuksen mukaan naimattomat naiset eivät koskaan peittäneet päätään, siis esimerkiksi säältä suojaamisen tarkoituksessa, vaikka vaimot käyttivätkin talvisin hunnun päällä päänästyykiä. Se että karjalaiset tytöt ja naimattomat naiset eivät käyttäneet päänsä suojana esimerkiksi huivia, oli August Ahlqvistille suuri harmitus:

[Äyrämöispuvussa] on monta vikaa, ja enimmiten se, että se rumentaa naiset, kuulkaapas se, kauniit äyrämöttäret! He esim. käyvät kesät talvet paljain päin, joka arvattavasti on suuri paha tukalle, joka ilman mitäkään varjoa päivän ja ilman vaikutusta vastaan muuttuu monenkarvaiseksi ja murenee onnettomasti, ja tämän jälkimäisen seikan tähden täytyykin tyttöjen pitää lyhyt tukka, siihen tapaan leikattuna kuin Savossa on miehillä, sillä eroituksella kuitenkin, että jakauksen kohdasta riippuu otsalla hiustupsu ikäskuin hevosilla (elköön kukaan pahastuko tästä vertauksesta, sillä sen sattuvampaa en löytänyt). (Ahlqvist 1854.)

Pian muoti kuitenkin muuttui niin, että myös karjalaiset tytöt ja naiset alkoivat siviilisäätyyn katsomatta peittää päänsä huivilla. Tyttöjen päälaitteet jäivät täten pois käytöstä 1800-luvun lopulla, Sakkolasta on muistitieto, että tytöt käyttivät päässä “nästyykkiä” jo 1860-luvulla (Vappu Tenkanen, Vahter 1924), Valkjärveltä mainitaan huivi tytön ainoana päähineenä 1860-luvun tienoilla (Varpu Koiranen, Vahter 1930).

Erilaisia huiveja

Silkkihuivit mainitaan kirjallisissa lähteissä, ja niitä on myös säilynyt paljon. Silkkihuiveja oli liikkeessä esimerkiksi ruotsalaisia K. A. Almgrenin huiveja, joita itse asiassa on edelleen käytössä huomattava määrä, niitä saattaa tulla vastaan esimerkiksi Torissa. Nykyisin uusia silkkihuiveja voi etsiä esimerkiksi suoraan baijerilaisista kansallispukukaupoista, täsmälleen samat trachtentuchit maksavat siellä puolet vähemmän kuin suomalaisessa kansallispukukaupassa.

Silkkihuiveista puhutaan kihlasilkkeinä, sillä sellainen usein kuului sulhasen lahjoihin morsiamelle. Esimerkiksi Riitta Häyhälle (s. 1857) Rautjärveltä oli hänen miehensä ostanut kaksi mustaa silkkihuivia (Vahter 1935, 23). Sortavalassa sulhanen antoi kihlalahjana silkkihuivin, suuren hopeasoljen ja kaksi sormusta (Schvindt 1883, 83).

Seuraavat silkkihuivit ovat Lahden museoiden Viipuri-kokoelmasta (paitsi yksi Etelä-Karjalan museon huivi). Löydät huivit Finna-haulla.

Kuten taulukosta 1 käy ilmi, silkkihuivit ovat yleensä suunnilleen neliön muotoisia, ja niiden sivun pituus vaihtelee noin 60–90 cm välillä. Pituuden keskiarvo on 79,0 cm ja leveyden 76,9 cm. Hapsujen pituudet vaihtelevat 1–18 cm, eikä kaikissa huiveissa ole hapsuja ollenkaan. Kasviaiheet ovat tyypillisin koristekuvio. Taulukossa 1 ovat mukana ne naisten silkkihuivit, joiden mitat ovat minulla tiedossa (ks. lista). Taulukosta on jätetty pois ne huivit, jotka ovat metatietojen perusteella olleet käytössä kaupungeissa tai muualla kuin Kannaksella. Suurimmassa osassa huiveja ei kuitenkaan ole ilmoitettu paikkatietoja.

Museokokoelmissa on eniten silkkihuiveja, mutta kirjallisista lähteistä tiedetään, että myös puuvillahuiveja käytettiin. Lisäksi käytettiin ruudullisia villahuiveja, joita löytyy museokokoelmista ainakin kaksi:

U. T. Sirelius mainitsee Ruokolahdelta ja Rautjärveltä virkatut “sinipunervan, punaisen, vihreän ja keltaisen raitaiset korvahuivit“, joita 1850-luvulla käytettiin hunnun tai pintelin päällä (1915, 141). Huomioikaa, että Sirelius mainitsee tässä pintelin ja huivin käyttämisen yhdessä, mikä on ainut tietämäni tapaus. Kansallismuseon kokoelmista löytyy ainakin yksi tällainen virkattu kolmiohuivi (KA3730, ks. Schvindt 1893). Sireliuksen mukaan tällaisia villalangasta virkattuja kolmiohuiveja käytettiin suurimmassa osassa maata: Hämeessä ja Satakunnassa niitä kutsuttiin myssyiksi, Lavansaaressa lakeiksi, Lavansaaressa ne tulivat muotiin 1870-luvulla Suursaarelta ja Tytärsaarelta tuotujen morsianten mukana, ja Sireliuksen aikana muutamat vanhat naiset käyttivät niitä edelleen kirkossa. (1915, 141.) Sirelius tosiaan käyttää tässä yhteydessä nimityksiä lakki ja myssy, vaikka yleensä naisten kansanpuvuissa myssyllä viitataan tykkimyssyyn ja lakilla esimerkiksi tanuun.

Huivityylit alueittain

Sakkola, Rautu

Schvindtin mukaan Sakkolassa ja Raudussa vaimon pyhäpukuun kuului kaksi huivia: kaulahuivi ja päähuivi. “Kun naiset 1870-luvulla menivät talvella kirkkoon, oli heillä tavan mukaan kaulavaate kaulassa ja tämän sikot pistetty turkin vyön alle. Päässä heillä oli toinen kaulavaate, joka oli köytetty kiinni niskaan.” (Schvindt 1913, 6-7) Toisessa Keinäsen maalauksista kaulahuivin päät on työnnetty kussakan alle, tässä tosin päällysvaate on sarkaviitta eikä turkki.

Schvindt ei mainitse, käytettiinkö päähuivia hunnun päällä. Sakkolan pukunukelle huntu ja huivi on puettu päällekkäin, siten että huntu jää otsalle näkyviin.

Jääsken kihlakunta

Jääsken kihlakunnan huntuja käsittelevässä artikkelissa kerroin, että kansanpukuajan lopulla, 1870–1880-luvulla, hunnun sijaan tai sen päällä voitiin käyttää huivia. Huivi saatettiin yhdistää muutoin perinteiseen pukuparteen (Falkman 1882, xv). Todennäköisesti huntua kuitenkin käytettiin melko pitkälle 1800-luvun loppua kohti, sillä niitä esiintyy piirroksissa runsaasti. Rautjärveltä saadun muistitiedon mukaan vielä 1870-luvulla kaikilla vaimoilla oli huntu, paitsi kertojalla itsellään joka jo käytti päähuivia (Riitta Häyhä, Vahter 1935, 23).

Schvindtin mukaan Joutsenossa talvisin kirkkoon mennessä hunnun päälle köytettiin valkea huivi, joka otettiin pois, kun astuttiin kirkon sisään. Tavan mukaan huivia ei pidetty arkena. (Schvindt 1913, 159.) Hunnun päälle puettuja huiveja näkyy Severin Falkmanin 1880-luvun piirroksissa. Nämä huivit ovat ruudullisia, eivät valkeita niin kuin Schvindtin kuvauksessa.

Kirkkopuvussa huivia käytettiin myös hartioilla. Joutsenossa ylisien päälle pantiin kirkkomatkalla silkkihuivi ja talvella villahuivi (Schvindt 1913, 157). Yksivärisiä ja ruudullisia huiveja näkyy runsaasti myös piirroksissa. Nämä huivit on puettu aina sarkaviitan tai liivin alle, paitsi Sjöstrandin piirroksessa vuodelta 1857. Magnus Von Wrightin maalauksessa (1860) Antreasta tytöllä on kaulassa ruudullinen tai raidallinen huivi, jonka päät ovat sarkaviitan alla. Falkmanin piirroksissa Joutsenosta näkyy kaulahuiveja sarkaviitan ja tankin alle puettuna. Huivin päät tulevat näkyviin tankin helman alta. Michel Seifertin 1860-luvulla ottamassa joutsenolaisen vaimon kuvassa huivi on samoin puettu sarkaviitan alle.

Äyräpään kihlakunta

Äyräpään kihlakunnassa sekä savakot että äyrämöiset omaksuivat pää- ja kaulahuivien käytön.

Salenius kertoo Valkjärveltä, että nuorempien [äyrämöis]naisten päähuivit olivat kirkkaamman värisiä: punaisia, keltakukkaisia ja ylipäänsä loistavanvärisiä, vanhempien naisten huivit valkeita ja tummankarvaisia. Myös herännäiskristityt (“lukijat”) käyttivät yksinomaan mustia ja valkeita huiveja. (Salenius 1865.) Hetti Koisti Muolaasta (s. n. 1847) muistaa, että hunnun päälle pantiin ulos mennessä kaulavaate, juhlatiloissa silkkinen, tavallisesti punapohjainen. Suruaikana käytettiin mustaa huivia. (Vahter 1930, 7.) Talvisaikana päähän pantiin niin monta huivia kuin suinkin löytyi. Ne oli sovitettava niin “että ne kaikki näkyvät otsalla, sillä huivien paljous osottaa naisen varakkuutta”. (Salenius 1865.) Kivennavalla pidettiin kostulin päällä kaulavaatetta, jota sanottiin valkiaksi (Sirelius 1915, 113.)

Vanhoissa käsikirjoituksissa mainitaan itsetehdyt kaulahuivit Valkjärveltä. Kuvauksien mukaan nne olivat valkoisia neliön muotoisia, ja niiden reunoissa sekä kangaskappaleiden välissä oli omatekoista nyytinkiä. (Lemmetty 1867; Salenius 1870, 36). Lemmetyn käsikirjoituksen yhteydessä on tästä kaulavaatteesta oheinen kuva. Muoto ja nyytinkien asettelu muistuttaa vaimon hunnun päällä käytettyä pääpyyhettä, ja uskonkin että tässä ei ole kyse kaulahuivista niin kuin se myöhemmin on ymmärretty vaan vanhanaikaisesta pääpyyhkeestä, jota käytettiin muuallakin Kannaksella.

Savakot käyttivät lakin päällä tavallista huivia (Sirelius 1915, 54). Kivennavalla savakot käyttivät viitan päällä kaulavaatetta, joka kiinnitettiin neuloilla vyötäisien kohdalle. “Kaulavaatteet olivat yleiseen suuret, silkkiset tai kissejäiset [?]”. (Schvindt 1913, 103.)

Rannan kihlakunta

Koivistolta ja Kuolemajärveltä on useita valokuvia, joissa äyrämöiseen vaimon pukuun kuuluu huivi. Ensimmäisen kerran kaulahuivi näkyy S. A. Keinäsen maalauksessa Kuolemajärveltä v. 1874. Valokuvien perusteella äyrämöispuvuissa huivia käytettiin kaulassa muiden vaatteiden päällä, edessä solmulle sidottuna. Samanaikaisesti voitiin pitää huivia myös päässä hunnun päällä. Valokuvissa huivi on puettu hunnun päälle siten, että huivi peittää hunnun kokonaan tai melkein kokonaan. Koivistolta ja Kuolemajärveltä on säilynyt niin paljon valokuvia kansanpuvuista, että on todennäköistä että niitä vielä 1900-luvullakin käytettiin ahkerasti – siitäkin huolimatta, että Schvindtin ja Sireliuksen ottamissa kansantieteellisissä kuvissa malleja on saatettu kehottaa pukemaan päälle vanhat tai jopa tarkoitusta varten tuodut vaatteet. Ryhmäkuva Koiviston Patalasta on merkittävä, sillä hyvin todennäköisesti kuvaa ei ole mitenkään lavastettu: eturivissä istuvat kansanpukuiset vaimot ovat pukeutuneet tavallisiin juhlapukuihinsa. Katso myös nämä perhealbumin valokuvat.

Todennäköisesti myös savakot omaksuivat kaulahuivin käyttämisen, samaan tyyliin kuin Viipurissa ja Äyräpään kihlakunnassa. Mikhail Klodtin maalauksessa v. 1872 savakkonaisilla on kaulahuivit. Koivistolta kerrotaan, että helttuhatun päälle tuli aina huivi, kun lähdettiin ulos (Hoppu 1950, 7).

Suomenlahden ulkosaaret

Suomenlahden ulkosaarista ainakin Lavansaaressa ja Seiskarissa vanhat vaimot käyttivät huntua sotiin asti, ja niitä on tallentunut runsaasti myös valokuviin. Valokuvien perusteella huntua käytettiin yleensä päähuivin kanssa, siten että valkoinen huntu näkyi huivin alta. Ryhmäkuvassa äitienpäiväjuhlasta Seiskarissa vuonna 1925 on eturivin vanhoilla vaimoilla huntu ja huivi, nuoret vaimot ovat paljain päin. Huntupäisiä vanhoja vaimoja esiintyy esimerkiksi myös kuvissa YLEV14372 ja YLEV5544. Seiskarissa vuonna 1912 otetussa kuvassa vaimoilla on huntu ja huivi päässään myös työssä.

Lavansaaressa ja Seiskarissa oli tapana käyttää kahta huivia samaan aikaan siten, että toinen huivi on päässä hunnun päällä ja toinen hartioilla (Sirelius 1910). Sirelius mainitsee myös, että kostulin päällä pidettiin kaulavaatetta (Sirelius 1915, 113). Helena Talsilla on kuvassa alla puettuna huntu ja kaksi huivia.

Viipurin seutu

Viipurin seudulla kansanpukuun omaksuttiin läntisiä vaikutteita jo varhain. Schvindtin mukaan kaulahuivia pidettiin sekä röijyn että liivin päällä. “Röijyn päällä pidettiin usein kotikutoista shaalia, joka tavan mukaan oli kaksipietiminen, kokovillainen, mustapohjainen ja valkeilla, ruohopäisillä tai muunvärisillä ristiviiruilla kuvitettu. Enimmäkseen shaalit kuitenkin ostettiin. — Liivien päällä pidettiin kaulavaatetta, joka oli kahdella tai kolmella neulalla edestä kiinni; neuloista oli aina joku koreanuppinen.” (Schvindt 1913, 135)

En ole savakkopukujen asiantuntija mutta olen saanut käsityksen, että kuvissa esiintyvät rinnalle ristiin laitetut huivit, siis solmimattomat huivit, olisi kiinnitetty paikoilleen Schvindtin mainitsemilla neuloilla.

Pukunukella yllä on päässään kirjavasta huivista tehty turbaani. Schvindt kertoo, että ennen valmiiksi ommeltujen helttuhattujen yleistymistä 1860-luvulla, “1850-luvulla tehtiin naisten hattu vielä kaulavaatteesta siten, että tämä ensin käännettiin kaksin kerroin kolmion muotoiseksi, asetettiin päähän niin, että kolmion pisin sivu tuli hiusrajaan edestä ja päällekkäin olevat kasat riippumaan pään taakse. Näistä kasoista käännettiin alla oleva sisään eli ylös takaravoille. Hiusrajalla oleva kaulavaatteen reuna käännettiin nyt kaksin kerroin, jotta hiukset tulivat edessä näkyviin noin tuuman leveältä. Sitten käännettiin sivuilla olleet kasat ristiin takaraivon alle ja siirrettiin vastaavilta puolilta päälaelle, johon kumpainenkin kasa kiinnitettiin neulalla. Sitten käännettiin vielä takana riippuva kasa yli vastamainitun risteyksen ja takaraivon kohdalta sisään.” (Schvindt 1913, 136–137.)

Keski-Karjala

Magnus von Wrightin maalauksessa Kurkijoelta v. 1860 naisilla on huivit kaulassaan. Schvindtin (1913, 53–54) mukaan “[Liivin] tai viitan alle pantiin yksi tai kaksi huivia, kesällä tavallisesti valkea yksin tai alimmaisena. Vanhoilla oli tavan mukaan vain yksi huivi, nuorilla ja etupäässä tytöillä oli kahdet, silkkinen päälle päin.” Jälleen Schvindtin mukaan (1883, 81), Sortavalasta on säilynyt valkoinen huivi, jollaista pidettiin kaulassa eli hartioilla turkin päällä ja silkkihuivi, jota pidettiin pyhäpäivinä liivin päällä.

Vaimot pitivät lakin päällä talvella silkkihuivia (Schvindt 1913, 54–55). Von Wrightin piirroksessa (KK988:9) vaimon mustan myssyn päälle on myös puettu huivi.

Von Wrightin piirrokseen (KK983:17) Jaakkimasta on kirjoitettu, että tytöt käyttivät huivia kaulassa liivin tai röijyn päällä ja päässä siten, että alla oleva valkoinen huivi näkyi hieman päällimmäisenä pidetyn kirjavan huivin alta. Piirroksessa tytöllä ei ole huivia päässä.

Lisää tietoa?

Olen hyödyntänyt tässä katsauksessa kaikkia saatavilla olleita lähteitä. Uusia käsikirjoituksia ja aikalaispiirroksia tuppaa aina putkahtelemaan jostain, joten ehkä lisää tietoa huivien käyttämisestä on vielä tulossa. Merkittävä tähän mennessä hyödyntämätön lähde ovat peru- ja tuomiokirjat. Ritva Somerma löysi gradussaan (1998) tutkimistaan 677 perukirjasta 384 kaulahuivia. Perukirjojen tutkiminen on hidasta ja ikävää, mutta erityisesti Käkisalmen kihlakunnan tilannetta ne saattaisivat suuresti valaista.

Lähteet

Taulukossa 1 tiedot seuraavista huiveista, kaikki Finnassa: EKME2946, EKME3017, EKME3990, EKME8407, LHMVHMAE10477.1455, LHMVHMAE10478.1456 , LHMVHMAE10581.1469a, LHMVHMAE10582.1470, LHMVHMAE10583.1471, LHMVHMAE10584.1472, LHMVHMAE10586.1474, LHMVHMAE10594.1477, LHMVHMAE10595.1478, LHMVHMAE10668.1482, LHMVHMAE8580.1236b, LHMVHMAE8585.1240, LHMVHMAE8588.1243a, LHMVHMAE8588.1243b, LHMVHMAE8588.1243c, KA3730, KA4375.

Ahlqvist, August. Muistelmia matkoilta Venäjältä vuosina 1854–1858. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1859.
Arponen, Aino. ”Vaatetuksesta Pyhäjärvellä ja Sakkolassa.” SKS käsikirjoitus E100, 94 sivua, 1932.
Falkman, Severin. I Östra Finland. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1882. Linkki
Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön. Linkki.
Hoppu, Kaarle Väinö. ”Koiviston naisten hatut.” Käsikirjoitus, Museovirasto. Kokoelmassa “Hajatietoja kansanpuvuista tai niiden osista eri puolelta Suomea”, 1950.
Lemmetty, Johan. ”Muutamia lauseita ja muistelmia Itä-Suomen [etenkin Valkjärven] yhteisen kansan elämän waiheista, waatteinparsista ja niiten muutoksista ja muista käytännöistä.” SKS käsikirjoitus E71, 1867. Linkki
Salenius, J. M. ”Valkjärveläisten vaateparresta.” Suomen museo, 1905 [1865], 52–56.
Salenius, J. M. Walkjärwen pitäjän kertomus. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1870. Linkki.
Schvindt, Theodor. Luettelo Suomen ylioppilas-osakuntien kansatieteellisistä kokoelmista I. 1883.
Schvindt, Theodor. Luettelo Suomen ylioppilas-osakuntien kansatieteellisistä kokoelmista. Lisävihko 1. 1893.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sirelius, U.T. “Vanhanaikainen naispuku Lavan saarella ja Seiskarissa”. Suomen museo, 1910.
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Somerma, Ritva. Karjalan Kannaksen kansan vaatetus – länsieurooppalaisen muodin jäänne: kuva- ja asiakirja-analyysi. Jyväskylän yliopisto, 1998.
Vahter, Tyyni. ”Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Museovirasto, käsikirjoitus, 1924.
Vahter, Tyyni. ”Metsäpirtin, Muolaan, Raudun ja Valkjärven naisten käsitöistä”. Museovirasto, käsikirjoitus, 1930.
Vahter, Tyyni. ”Rautjärven naisten käsitöistä ym. pitäjiä.” Museovirasto, käsikirjoitus, 1935.