Säppäli on tytön tai naimattoman naisen juhlapäähine. Yleensä säppäliä ehdittiin käyttää vain muutama vuosi, sillä aivan pienet tytöt eivät käyttäneet säppäliä, ennemmin se otettiin käyttöön vasta ripille päästessä tai hieman ennen sitä, ja sen käyttäminen lakkasi viimeistään osana häärituaaleja. Naimattomat naiset ovat saattaneet jatkaa säppäleiden käyttämistä vanhuuteen asti, mutta tästä tavasta ei ole juuri säilynyt tietoja.

Siellä missä pienemmät tytöt käyttivät säppäliä, voitiin se pukea hajallaan olevien hiusten päälle. Ripillä käyneet tytöt käyttivät säppäliä sykeröiden päällä, ja tällöin sykeröiden muoto vaikutti myös säppälin muotoon. Räisälässä, Kuolemajärvellä ja Koivistolla, jossa sykerökaaret kulkivat päälaen yli, säppäli kulki pään ympärillä. Kaukolassa sykerön juuret olivat nousseet korkealle päälaelle, ja säppäli pantiin sykerön juurien ympärille. Myös Pyhäjärvellä säppäli kulki jakausta pitkin. Sakkolan ja Raudun hyvin pienikokoinen, piirakan mallinen säppäli asetettiin hiusrajaan kuten Sakkolan tyylinen huntukin. Äyräpään kihlakunnassa hiukset koottiin nutturaa muistuttavalle käärölle takaraivon puolelle, ja säppäli solmittiin tämän käärön ympärille.

Sinä aikana jolta säppälin käyttämisestä on tietoa (1800-luvun alkupuolisko), se oli lähes yksinomaan juhlapäähine. Loppuvaiheessa säppälin käyttäminen supistui vielä siten, että sitä käytettiin enää vain kirkkomatkoilla (Räisälä), ensi kertaa ripille päästessä sekä naimisiin mennessä (Sakkolassa) tai jopa ainoastaan naimisiin mennessä (Hiitolassa). Säppäli jäi pois käytöstä Kirvussa 1820-luvulla, Jääskessä ennen 1850-lukua, Joutsenossa aikaisintaan 1850-luvulla, Räisälässä noin vuonna 1859, Kaukolassa 1867 ja Pyhäjärvellä noin vuonna 1870.

Hyppää suoraan alueisiin 🏃‍➡️​⏩
Räisälän ja Kaukolan tyylin säppäli
Pyhäjärven tyylin säppäli
Sakkolan ja Raudun tyylin säppäli
Äyräpään kihlakunnan tyylin säppäli
Koiviston ja Kuolemanjärven tyylien säppälit
Säppäli Jääsken alueella

Säppälin rakenne

Tämä on tiivistelmä, ja lähteet löydät jäljempää artikkelista kunkin alueen kohdalta.

Kaikissa säppäleissä on pohjalla punainen verka. Koska eteläkarjalaisissa kansanpuvuissa käytettiin vanhastaan myös sinistä verkaa (kuten Joutsenon puvussa käytettiin loppuun saakka), on todennäköistä että 1700-luvulla säppälien pohjaverka oli sinistä. Kannaksen perukirjoja tutkinut Ritva Somerma huomioi, että 1700-luvun perukirjoista löytyy runsaasti mainintoja usein sinisestä “pääverasta” (hufwud kläde), 1800-luvun puolella tällaisia mainitaan enää pari (Somerma 1998, 109). Somerma ei yhdistä pääverkaa säppäliin, mutta itse en näe että sillä voitaisiin tarkoittaa mitään muutakaan päähinettä.

Säppäliveran leveys vaihtelee siten, että Räisälässä ja Kaukolassa verka on kapea (1-2 cm), samoin Pyhäjärvellä, Sakkolassa ja Raudussa, Koivistolla hieman leveämpi (esim. 3,5 cm) ja Äyräpään kihlakunnassa verka saattaa olla hyvinkin leveä (5 cm).

Säppäleiden pituus vaihtelee alueittain sen mukaan, miten säppäli on tavan mukaan puettu päähän. Pisimpiä, jopa yli 50 cm pitkiä, ovat Räisälän tyyliset säppälit. Nekin kuitenkin ovat hieman lyhyempiä kuin naisten päänympärys keskimäärin, joten niitäkään ei ole puettu pään leveimmän kohdan ympäri. Koivistolla säppäli asetettiin pään ympärille mutta korkeammalle kuin Räisälässä, joten ne ovat olleet lyhyempiä. Äyräpään kihlakunnan säppälit ovat sen mittaisia, että ne saa käärittyä nutturan ympärille, pituus kuitenkin vaihtelee. Sakkolan ja Raudun säppälit ovat pituudeltaan vain 3–5,5 cm.

Yleensä säppälin nastat jatkuvat lähes pohjaveran päihin päihin asti. Joistain museosäppäleistä nastoja on ajan saatossa tippunut siten, että on vähän vaikea päätellä kuinka monta niitä alun perin on ollut. U. T. Sireliuksen valokuvassa Koivistolta näkyy säppäli, jossa nastoja on näkyvissä ainoastaan muutama säppälin sivulla. Jos tällaisia säppäleitä on tehty, ovat ne museoesineistön perusteella olleet harvinaisempia kuin sellaiset säppälit, joissa on nastoja koko matkalla. Nastojen kiinni ompelemiseen on käytetty yleisesti valkoista rihmaa ja punaista lankaa, paitsi Koivistolla, jossa siihen käytettiin mustaa lankaa.

Säppälin nasta on muodoltaan yleensä suorakaiteinen tai neliö, vain Sakkolasta tai Raudusta on säilynyt yksi säppäli, jonka nastat ovat pyöreitä. Se kuinka neliöitä tai suorakaiteita nastat ovat, vaihtelee alueen sisälläkin, tosin otokseen sattuneet Koiviston ja Pyhäjärven nastat näyttävät kaikki olevan ennemmin suorakaiteita. Piirroksissa alla on esitetty Sakkolan ja Raudun sekä Äyräpään tyyliset nastat neliöinä, koska säilyneissä säppäleissä useammassa on neliön malliset nastat. Räisälän tyylinen nasta on esitetty suorakaiteena, mutta löytyy myös neliön muotoisia räisäläisiä säppälinnastoja. Nastojen kuviot vaihtelevat Räisälässä, Pyhäjärvellä, Sakkolassa ja Raudussa sekä Äyräpään kihlakunnassa, mutta myös hyvin samantyylisiä kuvioita esiintyy koko mainitulla alueella. Näihin kaavapiirroksiin valitut kuviot ovat vain esimerkkejä. Koiviston säppäleissä nastojen kuviointi on puolestaan huomattavan erilainen kuin edellä mainituissa pitäjissä, ja erikoista kyllä, kaikissa säilyneissä Koiviston säppäleissä näyttää nastojen kuviointi olevan yhdenmukainen.

Joillain alueilla oli yleistä, että nastoja valettiin yhteen: näin tapahtui Pyhäjärvellä, jossa yhteenvaletut nastat olivat uudempaa mallia, sekä Sakkolassa ja Raudussa. Lisäksi yhdessä Koiviston säppälissä on valettu aina kaksi nastaa yhteen. Aineiston ainoassa kuolemajärveläisessä säppälissä nastat ovat hyvin pitkiä suorakaiteita. Säppälin nastat valettiin puu- tai kivimuottiin. Räisälässä nastat valettiin kotona, Koivistolla oli erityisiä nastojen valajia. Säppälinnastoja puhdistettiin liidulla ja sarkakankaalla hankaamalla (Sirelius 1915, 16) sekä tuhkalla.

Säppäli voitiin sulkea metallihakasilla (Äyräpään kihlakunta, Räisälä, Pyhäjärvi). Näitä hakasia oli metallilankaisia sekä valettuja sydämen ja ympyrän muotoisia. Koivistolla säppälin päät yhdistettiin lankanauhalla. Kotitekoisen villanauhan sijaan voitiin käyttää myös ostonauhaa.

Säppälin päissä oli koristenauhoja koristenauhoja Pyhäjärvellä, josta on säilynyt sinisellä nauhalla koristeltu rippisäppäli, ja Äyräpään kihlakunnasta jossa säppälin päissä voi olla punaiset verkanauhat. Säppäleiden päitä saatettiin koristella nauhoilla myös Sakkolassa ja Raudussa sekä Koivistolla. Kirjailuja löytyy ainoastaan Koiviston säppäleistä.

Säppälien kehityksestä voidaan hahmottaa joitain trendejä:

1. Säppälin nastat lyhenivät ajan myötä: Räisälästä tiedetään, että uudemmissa säppäleissä nastat olivat pienempiä. Koivistolla ja Kuolemajärvellä säppälien nastoista katosivat piikit lopulta kokonaan tai melkein kokonaan.
2. Säppälit pakenivat kohti päälakea: Perustilanne on se, että säppäli puettiin sykeröiden päälle. Siten sykeröiden muoto ja sijainti vaikutti myös säppäliin. Pyhäjärvellä säppälit olivat vanhastaan enemmän Räisälän ja Kaukolan tyylisiä, sillä vanhimmissa säppäleissä verkakaitale on pitkä ja keskeltä taitettu. Koska säppäliä käytettiin kiinni jakauksessa olevan sykerön päällä eikä pään ympärillä, säppälin veran puoliskot sulautuivat lopulta yhteen. Myös Kaukolassa säppäli siirtyi sykeröiden mukana päälaelle, ja jos kansanpukujen käyttäminen olisi jatkunut pidempään, olisi säppälistä ajan myötä saattanut tulla saman mallinen kuin Pyhäjärvellä. Sakkolan ja Raudun hunnut pienenivät 1800-luvun mittaan, ja huntujen tavoin säppälit olivat loppuvaiheessa pikkuriikkisiä. Ei kuitenkaan ole varmaa tietoa, että aiemmin Sakkolan ja Raudun säppälit olisivat olleet isompia.

Säppälit alueittain

Millaisen säppälin voi toteuttaa nykyaikaiseen eteläkarjalaiseen kansanpukuun? Löydät tästä osioista tarkempaa tietoa siitä, minkälaista säppäliä käytettiin milläkin alueella. Räisälän, Pyhäjärven, Sakkolan ja Raudun, Äyräpään kihlakunnan ja Koiviston tyyleistä löytyy hyvin aineistoa, Kaukolan ja Kuolemajärven tyyleistä hieman.

Tässä artikkelissa on käytetty aineistona museoesineitä, muistitietoa sekä Schvindtin ja Sireliuksen pukukirjoja ja mahdollisuuksien mukaan myös muita kansatieteellisiä lähteitä.

• 1900-luvulla kerättyä muistitietoa on säppäleihin liittyen eniten Pyhäjärveltä. Useampi tiedonmurunen löytyy myös Koivistolta. Sakkolasta ja Raudusta kerättiin paljon muistitietoa, mutta säppäleihin liittyen tietoja on vähän. Äyräpään kihlakunnasta on saatu talteen yleisesti ottaen vähemmän muistitietoa kuin edellämainituilta alueita, mikä selittää myös säppäleitä koskevan tiedon puuttumista. Jääsken kihlakunnasta ei ole säilynyt muistitietoa säppäleistä.
• Aikalaistietoa (tai ainakin lähes) säppäleistä on Jääsken kihlakunnasta sekä Äyräpään kihlakunnasta. Lisäksi Magnus von Wright piirsi Kaukolan ja Räisälän pukuja 1860-luvun alussa, jolloin säppäli oli vasta jäänyt tai jäämässä pois käytöstä. Pyhäjärvellä säppälin käyttäminen lakkasi hyvin lähellä sitä aikaa jolloin kansatieteellistä aineistoa alettiin kerätä, joten voisi ajatella että esimerkiksi Schvindtin antamat Pyhäjärveä koskevat tiedot ovat luotettavia.
• Esineaineistoa on saatavilla eniten Sakkolasta ja Raudusta (8 kpl) Räisälästä (4 kpl), Pyhäjärveltä (7 kpl), Äyräpään kihlakunnasta (6 kpl) ja Koivistolta (4 kpl). Kuolemajärveltä ja Kaukolasta on tiettävästi säilynyt ainoastaan yksi säppäli. Lisäksi Käkisalmen kihlakunnasta on pari Räisälän tai Kaukolan tyylistä säppäliä, joissa ei ole paikkatietoa. Kaikki muut esineet ovat Kansallismuseon tai Etelä-Karjalan museon kokoelmissa paitsi yksi Äyräpään kihlakunnan säppäli. (Kävin tätä artikkelia varten läpi Kansallismuseon säppälit, tai ainakin ne jotka on tallennettu järjestelmään säppälin nimellä.) Tämä havainto valottaa hieman sitä, missä vaiheessa säppälit ovat kokonaan hävinneet. Jos säppäleitä olisi ollut runsaasti tarjolla, löytyisi niitä todennäköisesti enemmän ulkomaisten museoidenkin kokoelmista. Wiipurilainen osakunta Theodor Schvindt johdolla möi erityisesti sellaisia esineitä, joita oli jo saatu riittävästi omiin kokoelmiin. Koska säppäleitä ei viety esimerkiksi Unkariin tai Smithsonianiin Yhdysvaltoihin, joissa kummassakin on iso karjalaisten esineiden kokoelma, voisi ajatella ettei niitä 1800-luvun lopulla enää pyörinyt vanhojen kapiokirstujen pohjilla.
• Perukirja-aineiston hyödyntämistä säppäleiden ja muiden päänauhojen tutkimuksessa hankaloittaa se, että perukirjoissa monia päähineitä kutsutaan sekaisin pää- ja hiusnauhoiksi. Vanhin Ritva Somerman perukirjoista löytämä maininta säppälistä on Käkisalmesta 1740-luvulta (Somerma 1998, 104). Kuten Somermakin huomioi, säppäleitä saattaa löytyä perukirjoista vähän senkin takia, että suurin osa perukirjoista on laadittu naisille, jotka olivat jo vaimoja.

Räisälän ja Kaukolan säppäli

Säilyneet Räisälän ja Kaukolan säppälit ovat punaista verkaa, ja niissä on pitkäpiikkiset tinanastat. Säppälit ovat kaikki suunnilleen saman mallisia (Kaukolasta tosin on säilynyt vain yksi kappale). Säppäli jäi pois käytöstä Räisälässä 1859:n tienoilla (Sirelius 1915, 16), ja Kaukolassa kappalainen Fredrik Wilhelm Brander lopetti säppälin ja sykeröiden käytön kuulutuksellaan vuonna 1867 (Lehtinen & Sihvo 1984, 108). Kovasti yritin kaivaa, mutta en onnistunut vahvistamaan tätä tietoa muista lähteistä.

Schvindtin mukaan isommat tytöt käyttivät Räisälässä kirkkomatkoilla säppäliä (Schvindt 1913, 28), ja sitä tosiaan käytettiin ainoastaan pyhinä ja pidoissa, ei työpäähineenä (Schvindt 1883, 62). Sireliuksen mukaan säppäli oli ripille päässeiden tyttöjen pyhäpäähine, ja viimeisessä vaiheessa sitä käytettiin vain kirkossa (Sirelius 1915, 16).

Myös Kaukolassa säppälin kerrotaan olleen tyttöjen kirkkopäähine (Sirelius 1915, 16). Kaukolasta ei ole tarkkaa tietoa, kuuluiko säppäli ainoastaan ripille päässeiden tyttöjen pukuun, mutta Magnus von Wrightin piirroksessa Kaukolasta säppäliä käyttää myös ripille pääsemätön tyttö, jonka hiuksia ei ole sykeröity. Säppäliä käytettiin naimisiin menemiseen asti: “Kaukolassa vihittiin morsian säppäl sykeröidyssä päässä; kotoaan lähtiessään oli hänellä vaimon sykeröt ja säppäl hunnun alla; asiaan kuului, että säppälin piikeillä puhkaistiin huntu, joten kärjet tulivat lävistä näkyviin”. Hääyön jälkeen säppäli otettiin pois. (Sirelius 1915, 16.).

Piirrosten perusteella Kaukolassa ja Räisälässä oli hieman eri tyyli pukea säppäli, mikä luontaisesti johtuu erilaisista tavoista kiinnittää sykeröt päähän. Räisälässä säppäli asetettiin pää ympärille korvien yläpuolelle aivan niin kuin sykerötkin, Kaukolassa sykeröiden juuret olivat nousseet 1800-luvun kuluessa päälaelle (Sirelius 1915, 7), joten myös säppälin paikka oli päälaella – näin ainakin oli toimittu Magnus von Wrightin (1860) ja Artturi Heleniuksen (1914) piirroksissa. Toisen Von Wrightin piirroksen perusteella Kaukolassa ne tytöt, jotka eivät vielä sykeröineet hiuksiaan, asettivat säppälin pään ympärille samaan tyyliin kuin Räisälässä.

Sirelius kertoo, että Hiitolassa säppäliä käytettiin ainoastaan osana häärituaaleja, kun morsian lähti kotoaan vihkitilaisuuteen (Sirelius 1915, 16). En löytänyt Kansallismuseon kokoelmista yhtään Hiitolasta peräisin olevaa säppäliä. Esineluettelosta 1883 löytyy Hiitolasta saatuja säppälin nastoja, KA993, mutta näiden kohdalla mainitaan että ne ovat ehkä alun perin Kaukolasta tuotuja. Hiitolan kansallispukuun on tästäkin huolimatta toteutettu Räisälän ja Kaukolan tyylinen säppäli.

Käkisalmesta ei ole säilynyt tietoja säppäleistä paitsi yksi aikalaismaininta sanomalehdestä: Käkisalmen kaupungissa oli “naisväellä” jumalanpalveluksessa pitkäpiikkiset säppälit (Suometar, 1862:23). Käkisalmen hunnusta on muistitieto, jonka mukaan siinä olisi ollut nyytinkiä (Vahter 1924). On siis mahdollista, että Käkisalmella käytettiin Räisälän tai Kaukolan tyylistä huntua, ja siten käytössä on mahdollisesti ollut Kaukolan tai Räisälän tyylinen säppälikin.

Vinkki riikineisiin: Räisälän ja Kaukolan riikineisiin voi toteuttaa säppälin samalla mallilla (huomioi kuitenkin, että säppäli puettiin eri tavoilla). Nastoina voi käyttää Kaukolan tarkistettuun pukuun sekä Hiitolan kansallispukuun kuuluvia nastoja, myös näiden pukujen ohjeita voinee hyödyntää. Räisälän tyylisiin säppäleihin voi laittaa päihin Pyhäjärven säppälin herttanastat. Vanhempia Kaukolan kansallispukuun kuuluvia säppäleitä liikkuu markkinoilla paljon, mutta ne eivät ole malliltaan eivätkä nastojen tyyliltään historiallisia. Sireliuksen vuonna 1921 suunnitteleman Kaukolan kansallispuvun säppäli on historiallinen (ks. Sirelius 1921), Vuorelman versio ei sitä ole. Säppälin käyttämisestä Käkisalmesta ei ole tietoja, mutta minun mielestäni säppälin voisi toteuttaa Räisälän tai Kaukolan tyylin mukaan. Hiitolasta on tietoja säppälin käyttämisestä vain vähän, mutta jos säppälin haluaa, voi sen tehdä Hiitolan kansallispuvun mukaan.

Seuraavissa kuvissa on Räisälän ja Kaukolan säppäleitä. Ne ovat kaikki kapeita, punaverkaisia, Schvindtin mukaan verka oli Räisälässä noin sormen levyinen (Schvindt 1913, 28). Nastat ovat melkein yhtä korkeita mitä verkakin, ja yleensä nastat jatkuvat säppälin päästä päähän. Nastojen kiinni ompeluun on käytetty ainakin vaaleaa, punaista ja mustaa rihmaa tai lankaa. Vanhemmantyylinen säppäli KA540 on hieman erilainen, sillä siinä on nastoja vain keskellä.

Vanhemmassa säppälimallissa (kuten KA540) nastat olivat suurempia kuin uudemmassa mallissa (KA541–KA543). Muutoin Räisälästä säilyneet säppälit ovat keskenään hyvin samanoloisia. Räisälän ja Kaukolan säppälien nastat ovat pisimpiä mitä Kannaksella on kansanpukuajan lopulla käytetty. Neljässä tapauksessa säppälissä nastojen pituus on tiedossa (1,3 cm, 1,2 cm, 1,0 cm, 0,7 cm). Nastojen koristekuvioissa on hieman vaihtelua. Yleinen kuvio on sellainen kuin valumuotissa (EKME619), mutta muitakin kuviointeja esiintyi. Räisälässä nastat valettiin Schvindtin mukaan kotona (1913, 28).

Osassa säppäleistä on päässä erilaisen muotoiset koristenastat (KA541, KA543, KA7066), joita todennäköisesti on käytetty säppälin sulkemiseen (jos nastoissa on hakaset, ne eivät näy kuvissa). Tällaista samaa muotoa olevia nastoja löytyy myös Pyhäjärveltä sekä yhdestä Äyräpään kihlakunnan säppälistä. Sakkolassa, Raudussa ja Rannan kihlakunnassa en ole vastaaviin törmännyt.

Pyhäjärven säppäli

Pyhäjärvi kuuluu Käkisalmen kihlakuntaan ja Pyhäjärven puku jakaa joitain piirteitä Kaukolan ja Räisälän pukujen kanssa. Pyhäjärven säppälit olivat kuitenkin kehittyneet omaan suuntaansa ja siksi käsittelen Pyhäjärveä erillään muista Käkisalmen kihlakunnan pitäjistä.

Pyhäjärvellä tyttö alkoi käyttää säppäliä tullessaan rippikouluikään. Säppäliä käytettiin kirkkomatkoilla ja muissa juhlissa, arkisin käytettiin pinteliä. Rippikirkkoon mennessä liitettiin säppälin perään palmikko: noin “kolme sormea leveä” ja noin 15 cm pitkä musta, vihreä tai sininen silkkinauha (Schvindt 1913, 19–21).

Säppäli jäi pois käytöstä Pyhäjärvellä 1870:n tienoilla (Sirelius 1915, 16). Toisin kuin Räisälästä ja Kaukolasta, Pyhäjärveltä on saatu talteen useita muistitietoja säppälin käyttämisestä (informantit syntyneet 1851-1870). Anni Kiiver, s. 1860, muisti lausahduksen: “Pintelpiätä piikoa, säppälpiätä morsiinta”. (Arponen 1932). (Kiiverin lausuma on sikäli erikoinen, että piialla yleensä tarkoitettiin minkä vain ikäistä naimatonta naista ja morsiamella taas saatettiin tarkoittaa morsianta tai nuorikkoa.)

Nyt koska kirjallisesta kuvauksesta on hirmu vaikea rekonstruoida kolmiulotteisen päähineen pukemistapaa, laitan tähän suoran sitaatin Schvindtiltä: ”Kun säppälissä ei ollut palmikkoa, kiinnitettiin se päähän samaan tapaan kuin pinteli. Kun säppälissä oli palmikko, kierrettiin vähän hiuksia säppälin etupuolen molemmilta puolilta noin sormen levyisellä silkkinauhalla ja asetettiin nuo sykerön alut pitkin päälakea. Näiden hiuskääröjen päälle pantiin säppäli. Säppälin takapää ja palmikko köytettiin sitten hiuksilla ja hiuksiin kiinni.” (Schvindt 1913, 19-21). Kertauksena pinteleistä, pinteli ”köytettiin päähän hiuksilla molemmin puolin jakausta noin pari senttiä hiusrajasta ja takaa päälaen ja takaraivon välille niinikään” (Schvindt 1913, 19).

Vinkki riikineisiin: Pyhäjärven kansallispuvun säppälin nastoja on saatavilla Vuorelmalla, sekä päihin tulevia herttanastoja että tavallisia säppälin nastoja, joissa kaksi nastaa on valettu yhteen. Ne eivät ole täysin historiallisia mutta tarpeeksi lähelle. Pyhäjärven riikineissä voisi ehkä käyttää myös tarkistamattoman Kaukolan säppälin nastoja (kokoa ei ole mainittu, mutta nasta näyttää riittävän pieneltä). Säppäliä ei kuitenkaan huom. huom. kannata koota Vuorelman ohjeiden mukaan (todellakaan ei näin). Tällä hetkellä historiallisesti paikkaansapitävän Pyhäjärven säppälin kokoamiseen ei ole saatavilla ohjeita.

Pyhäjärveläisiä säppäleitä löytyy Kansallismuseon kokoelmista seitsemän (KA387-KA392 ka K2668:183), eikä niitä tiettävästi ole muualla. Schvindt kertoo (1883) että vanhin säppälimalli Pyhäjärveltä on sellainen, jossa kaikki tinanastat on valettu erikseen (KA387). Uudempi malli on sellainen, jossa kaksi nastat on valettu yhteen kaksi kerrallaan, ja säppäli on aiempaa kapeampi (KA388, KA389, K2668:183). Uusimmassa mallissa kaikki nastat on valettu yhteen siten, että ne “muodostavat kaksi rinnakkain juoksevaa ja päistään yhdistettyä tinanauhaa” (KA390, KA391). Lisäksi rippisäppälissä KA392 on takana kaksi sinistä kangastilkkua, joita kutsutaan palmikoksi. (Schvindt 1883.) Tässä rippisäppälissä on päässä myös valkoinen nappi.

Museosäppäleiden perusteella Pyhäjärven säppäleissä verka on punainen. Vanhoissa ja uudemman mallisissa säppäleissä verka voi olla joko pitkä keskeltä taitettu verkakaitale tai leveämpi kaitale johon on keskelle leikattu halkeama, uusimman mallin mukaisessa säppälissä verkakaitale on yhtenäinen.

Säppälin nastojen kuviointi on samaa tyyliä kuin Kaukolassa ja Räisälässä, mutta koristekuviot ovat epäselvempiä (mahdollisesti nastat ovat pienempiä) ja uusimman mallin mukaisissa yhteen valetuissa pitkissä nastoissa kuviointi on nähdäkseni jäänyt pois. Piikit ovat matalia ja tylppiä, uusimman mallin mukaisissa säppäleissä hyvin matalia. Samaan tyyliin kuin Räisälässä, on säppälin päissä joskus yksi tai kaksi erimallista nastaa (KA389), jotka mahdollisesti ovat säppälin päiden kiinnittämiseen käytetyt hakaset. Hauska yksityiskohta on, että yhdessä säppälissä on tällaiset herttanastat päässä, vaikka säppäli on sellaista uudempaa mallia, jossa ei enää edes ole mitään sulkemista.

Muistitiedon mukaan säppälin nastoja valettiin jäniksenkääpään tehtyyn vormuun eli muottiin (Arponen 1932).

Sakkolan ja Raudun säppäli

Sakkolan ja Raudun säppäleitä löytyy ilahduttava määrä Finnasta. Sakkolan ja Raudun säppälin verkakaitale on lyhyt ja punainen, se on taitettu keskeltä ja sen päät on lähes aina ommeltu yhteen. Säppälin yläreuna on yleensä päällystetty napinläpipistoja muistuttavin pistoin. Lankana tässä on käytetty keltaista tai kellertävää villalankaa. Yleensä reunat on yhdistetty toisiinsa melkein koko matkalta. Toinen säppälin pää (todennäköisesti takapää) jää päältä auki. Viimeisimmässä vaiheessa Sakkolan säppälit olivat vain kolme senttiä pitkiä ja puolitoista leveitä (Schvindt 1913, 8–9).

Sirelius kertoo joitain tietoja säppälin käyttämisestä: Sireliuksen mukaan Sakkolassa tytöt käyttivät säppäliä ainoastaan rippikirkossa ja häärituaalien aikana, matkalla sulhasen kotiin (Sirelius 1915, 16). Säppälin käyttäminen jatkui pidempään kuin sykeröiden, ja sykeröiden hävittyä säppäli kiinnitettiin suoraan hiuksiin (Sirelius 1915, 15). Säppälin käyttämisestä on vähän muistitietoa, joten on suht varmaa että sitä ei enää 1800-luvun lopulla käytetty. Helena Suden vuonna 1830 syntynyt äiti käytti nuorena eli 1840–1850-luvulla säppäliä, mutta sitä eivät käyttäneet vuonna 1851 syntynyt Vappu Tenkanen tai eräs vuonna 1837 syntynyt nainen. (Vahter 1930.)

Siitä miten Sakkolan ja Raudun säppäli on puettu päähän, ei ole kuvamateriaalia kuin yksi kuva Schvindtin pukukirjassa (1913). Säppäli on asetettu hiusrajaan samalla tavalla kuin naisen huntu.

Kuten Pyhäjärvelläkin, myös Sakkolassa ja Raudussa säppälin perässä saattoi roikkua nauha. Säppälin “ympäri pantiin noin kolmea sormea leveä keltainen tai sininen säppälinpalmikko, jonka nenät jätettiin hartioille lepattamaan” (Sirelius 1915, 15). Schvindtin mukaan säppälin palmikko oli kaksi sormea leveä silkkinauha, joka ulottui istuessa penkkiin asti (Schvindt 1913, 8–9). Mahdollisesti tällainen säppälin palmikon tynkä on näkyvissä yhdessä museosäppäleistä.

Vinkki riikineisiin: Sakkolan ja Raudun tyylisiä nastoja ei näytä olevan saatavilla. Sakkola-Raudun kansallispuvun nastat näyttävät enemmän Äyräpään nastoilta, joten niitä en ainakaan käyttäisi. Jännä juttu on, että sen sijaan Äyräpään kansallispuvun nastat ovat enemmän sen tyylisiä, että ne voisivat sopia Sakkolan ja Raudun tyyliseen säppäliin. Ennen tilaamista kannattaa kuitenkin kysyä Vuorelmalta, minkä kokoisia nastat ovat, sillä Sakkolan ja Raudun nastat ovat perinteisesti melko lyhytpiikkisiä.

Säppäleitä on ollut tyyppiä, jossa nastat on valettu erikseen, sekä tyyppiä, jossa nastoja on valettu yhteen. Nastojen kuviointi on melko samantyylistä kuin Käkisalmen kihlakunnan säppäleistä, mutta Sakkolasta löytyy myös poikkeava tapaus KA6, jossa säppälin osittain yhteen valetut nastat ovat pyöreän muotoisia. Toinen vähän erilainen on KA3242, jossa nastat on valettu yhteen ja laatan reunassa on sahalaitaharja.

Säppälin muoto ei ole tasainen puikula, vaan se on toisesta päästään leveämpi. Tämän havaitsee selvimmin säppäleistä, joiden nastat ovat yhteen valetut. Kapeammassa päässä säppäliä on yksi yksittäin valettu nasta, leveämmässä päässä kolme. Finnan säppäleistä ei voi varmasti sanoa, kummassa päässä verka on ommeltu yhteen. Veikkaisin, että säppälin leveämpi pää on sen takapää, sillä yhdessä säppäleistä näyttää olevan leveässä päässä valkoisella langalla tehtyjä pistoja. Tätä teoriaa tukee myös se, että toisessa säppälissä on nykerö keltaista nauhaa tai kangasta leveämmässä päässä. Tämä tarkoittaisi siis sitä, että säppälin kapea pää on puettu eteen, ja jos säppälin leveämmässä päässä on ollut kiinni nauhaa, on se roikkunut takaraivolla.

Nastojen ompeluun on käytetty vaaleaa, sinistä, punaista ja keltaista lankaa.

Äyräpään kihlakunnan säppäli

Äyräpään kihlakunnan säppälit poikkeavat aiemmin esitellyistä Käkisalmen kihlakunnan sekä Sakkolan ja Raudun säppäleistä siinä, että ne ovat huomattavasti leveämpiä. Äyräpään kihlakunnassa säppälit kuuluivat äyrämöispukuun. Savakkojen käyttämistä säppäleistä ei ole mainintoja.

Valkjärvellä tytöt alkoivat ripille päästyään pitää hiuksiaan kääröllä eli sykeröllä, ja käärön päällä käytettiin säppäliä. Käärö ja säppäli kuuluivat molemmat vain pyhäpukuun. (Salenius 1870, 36).

Säppäli jäi pois käytöstä Valkjärvellä 1850:n tienoilla (Sirelius 1915, 16). Johan Lemmetyn (1867) ja J. M. Saleniuksen (1870) kertomuksissa esiintyy säppäli, eikä sen erityisesti mainita olleen jo käytöstä poistunut. Lemmetty ja Salenius kuitenkin kumpikin kuvaavat jo käytöstä poistunutta tai poistumassa ollutta pukua, joten välttämättä säppäliä ei heidän aikaan ole enää kovasti käytetty.

Vinkki riikineisiin: Äyräpään alueen riikineiden käyttäjät ovat sikäli epäonnellisessa tai onnellisessa asemassa, että kihlakunnasta tallennetuissa säppäleissä ei ole mukana tietoa käyttöpaikasta. Toisaalta kaikkia näitä säppäleitä voi minun mielestäni hyödyntää esikuvana kaikkiin Äyräpään alueen kansanpukuihin. Äyräpään alueen tarkistetuissa puvuissa on säppäli: Heinjoki (samannäköinen kuin KA1106), Kivennapa (kuin K676:9), Muolaan pukuun väitetysti kuuluu säppäli, mutta en löytänyt siitä kuvia. Äyräpään alueen riikineisiin voisi hyödyntää Vuorelmalla myynnissä olevia Sakkola-Raudun säppälinnastoja, johon jostain syystä on valittu Äyräpään tyylinen nastamalli.

Äyräpään kihlakunnan säppäleitä on kansallismuseossa ainakin kuusi (KA1104-KA1107, KA4925, K676:9). Lisäksi yhdysvaltalaisesta Penn Museumista löytyy yksi säppäli. Kaikissa säppäleissä yhtä lukuunottamatta on pohjana leveä punainen verkakaitale, mutta säppälissä KA1107 kaitale on kapea kuten Käkisalmen kihlakunnan säppäleissä.

Näistä museosäppäleistä on mittoja tiedossa vain harvasta, ja ne joista pystyin leveyden arvioimaan on se suunnilleen 3,5-5 cm. Schvindtin (1913, 91–93) ja Lemmetyn (1867) mukaan säppälin leveys oli noin 5 cm, mikä vastaa hyvin museosäppäleiden mittoja. Yhden aikalaiskertomuksen mukaan säppälin verka oli neljä tuumaa (10 cm!?) leveä (Salenius 1870, 36).

Museosäppälien pituudet vaihtelevat, tiedossa olevat pituudet ovat 25,5, 32 ja 35 cm, lisäksi kansallismuseossa on yksi vähän pidempi, 43 cm pitkä säppäli (KA4925), josta ei ole tässä kuvaa. Jos mietitään miltä nämä säppälit olisivat näyttäneet päässä, niin 25 cm pitkä säppäli menisi kivasti pienen balettinutturan ympärille, ja 32 cm olisi sopiva jo aika ison nutturan ympärille.

Nastojen kuvioinnit ovat muuallakin tavattuja tyyppejä, paitsi yhdessä säppäleistä (K676:9) on nastojen koristelu omintakeinen. Piikkien muoto ja koko vaihtelee. Joissain Äyräpään kihlakunnan säppäleissä nastojen piikit ovat hyvin kapeat, toisissa lähempänä Kaukolan ja Räisälän tyyliä vaikkakin lyhyempiä.

Kahdessa säppäleistä on toisessa päässä hertan muotoinen nasta, joka mahdollisesti on ollut säppälin kiinnitysmekanismin toinen puolikas. Kahdessa toisessa säppälissä puolestaan on päissä pyöreät metallista valetut hakaset (KA1105, K676:9), yhdessä metallilankahakanen ja yhdessä ei lainkaan kiinnitysmekanismia.

Kahdessa säppäleistä (Penn Museum, KA1104) on päissä koristeena punainen verkanauha. Säppäleissä on käytetty koristuksena myös nastojen alla olevaa vaaleaa nauhaa (KA1105) ja sinivalkoista ostonauhaa (KA1106).

Koiviston ja Kuolemajärven säppälit

Koivistolla säppäli puettiin sykeröiden päälle noin 5 cm hiusrajasta taaksepäin ja takana samoin noin 5 cm hiusten latvojen yläpuolelle. (Schvindt 1913, 120). Koivistolta on U. T. Sireliuksen ottamia valokuvia, joissa säppäli on puettu päähän sykeröiden kanssa, Schvindtin kuvaamalla tavalla. Kaikissa kolmessa kuvassa esiintyy mallina sama nainen, mutta vuoden 1910 kuvassa säppäli on eri kuin myöhemmissä. Myöhemmissä kuvissa sykeröt on sidottu kiinni leuan alta kulkevalla langalla. S. A. Keinäsen maalauksien (1874) perusteella Kuolemajärven säppäli puettiin samalla tavalla sykerökaarien ympärille, näin kertoo myös Schvindt (1913, 125–126).

Sireliuksen mukaan Koivistolla tytöt alkoivat käyttää säppäliä 7-8 vuotiaana, ja arkena käytettiin huonompia ja pyhänä parempia säppäleitä (Sirelius 1915, 16). Sireliuksen väitteet ovat poikkeuksillisia, sillä muualla säppäli oli yksinomaan pyhäpäähine, eivätkä pienemmät tytöt yleensä käyttäneet siltä. Koivistolta saatu muistiteto tukee Sireliuksen väitettä, että jo nuoret tytöt käyttivät säppäliä. Yhden tiedon mukaan tytöt käyttivät säppäliä jo ennen ripille pääsyä, jolloin säppäli puettiin hajallaan olevien hiusten päälle (Hoikkala 1935). Ulla Kallonen (s. 1860) kertoi, että säppäliä eivät itseasiassa käyttäneet ripille päässeet tytöt lainkaan, vaan säppäli oli pienten tyttöjen päähine (Mannonen 1937, 3306).

Vinkki riikineisiin: Koiviston kansallispuvun säppälin nastat vastaavat historiallisia, mutta säppälin malli on turhan pelkistetty. Yhdistämällä valmiit nastat itse suunniteltuun pohjaan, voisi saada tosi autenttisen koivistolaisen säppälin. Kuolemajärven tarkistettuun pukuun kuuluva säppäli lienee tehty säppälin KA3623 pohjalta. Minulla ei ole tietoja että Uudellakirkolla olisi käytetty säppäliä. Uudenkirkon tarkistetussa kansallispuvussa on käytetty Kuolemajärven säppäliä.

Koiviston säppäleitä on Kansallismuseon kokoelmissa muutama (KA3621, KA3622 ja KA7263) – lisäksi löytyy yksi paikkatiedoton säppäli (K10155.10), joka näöltään asettuu Koiviston ja Kuolemajärven säppälien välimaastoon, ja jonka oletan olevan Koivistolta. Kuolemajärveltä on säilynyt tiettävästi ainoastaan yksi säppäli (KA3623).

Säilyneiden koivistolaisten säppäleiden nastat ovat suorakaiteen muotoisia, lisäksi yhdessä paikkatiedottomassa säppälissä (jonka tässä oletan olevan Koivistolta) on valettu yhteen aina kaksi Koiviston tyylistä nastaa. Kuolemajärveläisessä säppälissä nastat ovat hyvin pitkulaisia. Sireliuksen mukaan kehitys kulki Koiviston ja Kuolemajärven säppäleissä siten, että aiemmin niissä oli ollut piikit mutta myöhemmin ne hävisivät melkein kokonaan (Sirelius 1915, 16). Yhdessäkään Koiviston tai Kuolemajärven museosäppälissä ei ole havaittavia piikkejä.

Schvindt kertoo Kuolemajärveltä (1913, 125–126), että säppälin nastat valettiin puuhun. Kun nastat tummuivat käytössä, ne irrotettiin ja puhdistettiin tuhkalla. Vuonna 1860 syntyneen Ulla Kallosen kertomuksen mukaan nastat olivat “läkkiä” tai lyijyä, paitsi rikkailla oli hopeiset nastat (Mannonen 1937, 3306). Tämä on ainut maininta koko Kannakselta, että säppälien nastoihin olisi käytetty jalometallia. Ristiina Harilainen (s. 1856) Koiviston Saarenpäässä kertoi, että siellä nastoja teki ”vanha ämmä Harrilan Katri”. (Vahter 1924, 9.)

Koiviston säppäleissä suosittiin nastojen ompelussa tummaa lankaa, ainoassa säilyneessä Kuolemajärveläisessä säppälissä on käytetty punaista villalankaa ja vaaleaa rihmaa. Joissain Koiviston säppäleissä nastoja kiinnittävät pistot on ommeltu ristiin, mikä tapa esiintyy ainoastaan Koiviston säppäleissä. Kannaksen säppäleistä Koiviston säppälit ovat myös ainoita, joissa on ollut kirjontaa. Museosäppäleiden päissä näkyy mustalla tai harmaalla villalangalla tehtyjä ketjupistoja, osassa säppäleistä kirjontalanka on todennäköisesti samaa jolla nastatkin on kiinnitetty. Kahdessa säppälissä on kirjottu lisäksi kuvioita valkoisella langalla ja yhdessä mustalla langalla. Kuolemajärveläisessä säppälissä ei ole kirjontaa.

Sireliuksen ottamissa valokuvissa näkyy, että säppälin päät on solmittu yhteen tupsupäisillä lankanauhoilla. Museosäppäleiden päissä ei ole muita koristenauhoja kuin nämä solmimisnauhat, jotka ovat punaista tai mustaa villalankaa. Yhdessä säppälissä (KA3621) on päissä lankanauhan sijaan punakeltaista “akkanauhaa“. Kuolemajärveläisessä säppälissä ei ole solmimisnauhoja vaan metallihakaset. Mahdollisesti Koiviston säppäleissä on ollut koristenauhoja, vaikka niitä ei näissä museosäppäleissä ole säilynyt. Schvindtin mukaan säppälistä riippuivat takana verkapalmikot (Schvindt 1913, 120). Schvindt yleensä on luotettava lähde, mutta yhdessä Sireliuksen ottamista valokuvista näyttää kyllä ihan siltä, että verkapalmikot ovat kiinni sykeröissä. Katriina Hilskan kertomuksen mukaan säppäliin pantiin taakse kiinni sininen silkki (Vaara 1911, 537) ja toisen muistitiedon mukaan säppäli sidottiin “hienoilla nauhoilla” pään ympäri kiinni (Hoikkala 1935).

Jääsken alueen säppäli?

Jääsken kihlakunnasta ei ole säilynyt ainuttakaan säppäliä, joten tiedot tässä perustuvat yksin kansatieteelliseen tutkimuskirjallisuuteen ja harvoihin aikalaislähteisiin. Jääsken alueen säppälit olivat punaverkaisia, aiemmin sinisiä, leveydeltään 2,5-5 cm, ja niiden piikit olivat pitkiä kuin vanhanmallisissa Räisälän säppäleissä. Nastojen koristekuvioista ei ole säilynyt tietoa.

Haliniuksen kertomuksen mukaan Kirvussa tytöt käyttivät säppäliä vielä 1800-luvun alussa, mutta 1820-luvulla säppäli alkoi jäädä pois käytöstä ja tilalle otettiin musta silkkipinteli. Säppäliä käyttivät jo rippikoulua käymättömät tytöt, ja säppälin käyttöä jatkettiin naimisiin menoon asti (Halinius 1826). Jos nainen ei mennyt naimisiin, käytti hän siis säppäliä lopun ikäänsä.

1800-luvun alun tyylisen säppäli verka oli punainen, joku noin 4–5 cm leveä. Piikit olivat ¾ tuumaa eli noin pari senttiä pitkät. Vanhempaan aikaan eli 1700-luvun puolella verka oli sininen. Vielä 1800-luvun alussakin vanhat naimattomat naiset käyttivät siniverkaista säppäliä. (Halinius 1826.) Haliniukselta on säilynyt toinenkin käsikirjoitus, jossa hän kertoo säppälistä hieman eri tavalla, tässä kuvauksessa nastojen leveys sekä pituus on noin tuuman:

Hufvudet omgifves desutom af ett något öfver 2: finger bredt rödt Kläde, som är utom kanterna betäckt af Tennbeslag i form af 1: tum långa och lika breda fyrkantiga ——————- spik. Denne Krantsen (Seppeli) betäcker en del af det förutnämnda bandet och ett annat gul- röd- och blåbrukigt som fäster Lokan (Sykerö kallad) mot hufvudet… (Halinius 1816.)

Säppälin käyttäminen muistettiin Jääskessä vielä 1850-luvun puolivälissä. Mathias Akiander kertoo, että ennen myös Jääskessä tytöt pitivät pintelin sijaan säppäliä. Säppäli oli punaista verkaa ja tuuman leveä, ja siinä oli tinanastat. (Akiander 1852.)

Jääsken kihlakunnassa säppäli pysyi mahdollisesti pisimpään käytössä Joutsenossa. Sirelius kertoo, että vielä 1850-luvun tienoilla Joutsenon tytöt käyttivät punaverkaista säppäliä (Sirelius 1927:3). Tieto on hieman epäilyttävä, sillä Joutsenossa suosittiin pitkään vanhoillista sinistä verkaa. Jos säppäleitä käytettiin, eivätkö nekin olisi olleet siniverkaisia?

Kysymys: Voiko Jääsken alueen riikineissä käyttää säppäliä?
Vastaus: Voi, mutta:

Jääsken alueelta on luotettavaa tietoa, että siellä vielä 1800-luvun alussa käytettiin säppäliä. Säppälin käyttäminen osana Jääsken riikineitä ei ole apropriointia tai epähistoriallista. Jääsken alueen säppäleiden tarkoista piirteistä ei ole säilynyt tietoa, minkä takia jääskeläisen säppälin rekonstruoiminen kuitenkin on vähän arvailua.

Vaikuttaisi siltä, että vanhin tunnetuista säppälin malleista on sellainen, jota viimeiseksi käytettiin Räisälässä: siis kapeahko pään ympäri kulkeva verkanauha. Toteuttaisin Jääsken alueen säppälin saman mallin mukaisesti. Tuntuisi järkevältä asettaa säppäli päässä samaan kohtaan, jossa pinteliä myöhemmin käytettiin – eli siis sykeröiden kiinnitysnauhan päälle.

Nastojen koristelut ovat laajalla alueella Käkisalmen ja Äyräpään kihlakunnissa melko yhdenmukaista tyyliä, minkä perusteella voisi hypotetisoida että yksi nasta tyyppi on levinnyt laajalle alueelle ja sitä on sitten paikallisesti hieman muunneltu. Jos olisi pakko arpoa jonkinlaiset nastat Jääsken alueen säppäliin, käyttäisin mallina Räisälän tyylistä nastaa (kuten piirroskuvassa aivan tämän artikkelin alussa).

Lähteet

Akiander, Matthias (Matti Akkanen). Naisien waateh-parresta Jääskessä. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1852. Linkki.
Arponen, Aino. ”Vaatetuksesta Pyhäjärvellä ja Sakkolassa.” SKS käsikirjoitus E100, 94 sivua, 1932.
Halinius, Andreas. Hushållnings Calender för Kirvus Kapellgäll År 1816. 1816. Linkki.
Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön [1826]. Linkki.
Hoikkala, Gunilla. “Naisten vaateparresta, Koivisto”. SKS Käsikirjoitus KRK 124:491, 1935.
Lehtinen, Ildikó, ja Pirkko Sihvo. Rahwaan Puku: Näkökulmia Suomen Kansallismuseon Kansanpukukokoelmiin. Museovirasto, 2005.
Lemmetty, Johan. ”Muutamia lauseita ja muistelmia Itä-Suomen [etenkin Valkjärven] yhteisen kansan elämän waiheista, waatteinparsista ja niiten muutoksista ja muista käytännöistä.” SKS käsikirjoitus E71, 1867. Linkki
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 2815–3435; 4131–4588, 1937.
Salenius, J. M. Walkjärwen pitäjän kertomus. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1870. Linkki.
Schvindt, Theodor. Luettelo Suomen ylioppilas-osakuntien kansatieteellisistä kokoelmista I. 1883. Linkki.
Schvindt, T. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki
Sirelius, U. T. Suomen kansallispukuja I. Tietosanakirja-osakeyhtiön käsiteollisuuspiirustuksia Nro. 10, 1921.
Sirelius, U. T. “Joutsenon ja Savitaipaleen puvut”. Emäntälehti, 1927:3.
Somerma, Ritva. Karjalan Kannaksen kansan vaatetus – länsieurooppalaisen muodin jäänne: kuva- ja asiakirja-analyysi. Jyväskylän yliopisto, 1998.
Vaara, V. R. SKS käsikirjoitus, 1911.
Vahter, Tyyni. ”Eräiden Karjalan pitäjien käsityöstä ja puvuista 1923–1924.” Museovirasto, käsikirjoitus, 1924.
Vahter, Tyyni. ”Metsäpirtin, Muolaan, Raudun ja Valkjärven naisten käsitöistä”. Museovirasto, käsikirjoitus, 1930.

Lisää eteläkarjalaisista kansanpuvuista ja riikineistä

Eteläkarjalaiset kansanpuvut