Wilhelm Häyrén (mahdollisesti tämä Wilhelm Häyrén) lähetti Theodor Schvindtille vuonna 1876 kirjeen, jossa hän kertoi kansanpukujen keräämisestä Äyräpään kihlakunnassa. Hän viittaa kahteen Schvindtille lähettämäänsä naisen pukuun, nämä ovat kaksi Valkjärven pukua, jotka Laura Häyrén lahjoitti Wiipurilaiselle osakunnalle vuonna 1876 (Ilmarinen, 2.6.1877, 1). Mahdollisesti puku/puvut olivat näytteillä vuoden 1876 Suomen yleisessä näyttelyssä Helsingin Kaivopuistossa (Suomalainen Wirallinen lehti 5.8.1876, 2).

Teksti on käännetty ruotsista.

Häyrén, Wilhelm. ”Tietoja Valkjärven kansanpuvuista”. Jäljennös kirjeestä Th. Schvindtille. Museovirasto, 1876. Linkki

16.5.1876

Täällä Valkjärvellä esiintyy tai on esiintynyt kaksi pukua, nimittäin äyrämöinen ja savakko. Ensimmäinen nimitys oletettavasti juontuu siitä, että puvut, vähin vaihteluin, muistuttavat toisiaan koko Äyräpään kihlakunnassa. Tämä puku on myös vanhempi. Äyrämöisten kesä- ja talvipuku seuraavat mukana. Nämä kumpikin ovat naisten pukuja.

Miesten puvut, jotka muistuttavat leikkaukseltaan venäläisten kuskien tavanomaisia pukuja, olivat liian kalliita hankkia. Ne koostuvat jalkoihin ulottuvasta viitasta, joka on paksua valkoista villaa, leveistä jalkaverhoista, jotka on tungettu saappaanvarsiin, ”kussakasta” (= vyö) vyötäröllä, sekä hatusta, joka usein on leveämpi ylhäältä. Heidän alusvaatteensa yksinkertaisinta laatua.

Mukana seuraavista naistenpuvuista voit valita sen kumman näet sopivammaksi.

Vaatekappaleet ovat seuraavat:

Talvipuku

1. ”Rekkopaita” – kirjottu pellavavaate, joka on yhdistetty hienommista ”ylisistä” ja karkeammista ”alasista”.
2. Musta hame = ”körtti”.
3. ”Liivit” = liivi, jossa ei ole hihoja, tavallisimmin [?] kuten tämä, joka on sinistä kangasta. Liivien körttien yläpuolelle solmitaan
4. ”esliina”. Sen jälkeen
5. ”viitta”. Sukkia ei käytetä, mutta hyvin
6. ”kalsut”, jotka kiinnitetään polvien alapuolelle. Jalkineina, joiksi kalsuja ei luonnollisestikaan ole tarkoitettu, käytetään punaisia sahviaanikenkiä, mutta näitä on nykyisin mahdotonta löytää täältä. Lopuksi päässä käytetään 3–4 liinaa, solmittuna niin, että ne loistivat kuin Ekbatananin muurit. Sellaista liinaa kutsutaan
7. ”pääriepu”, jotka näyttävät olevan mukana seuraavat liinat paljon nuorempia iältään kuin muut vaatteet, mutta vanhoista on mahdoton löytää yhtään kappaletta. Sitä paitsi kalliita liinoja käyttävät nykyisin jopa nekin, jotka muuten käyttävät nukkavierua kansallispukua.

Kesäpukuun kuuluu:

8. hienompi ”rekkopaita”
9. punainen ”körtti”, sen päällä
10. valkoinen ”esliina” (jossa on kotona nyplätyt pitsit). Sen lisäksi valkoinen röijy, ”kostolj” (=kostoli = kosteli).

Lopulta, pukuun kuuluu myös n. k. ”huntu”. Se kiinnitetään päähän sitten hiukset tulivat kierretyksi pienen kehän ympärille jollain tavalla joustavalla tavalla.

Huntu oli isompi vanhemmilla naisilla, nuoremmilla se oli aivan pieni. Naimisissa olevilla ja naimattomilla naisilla oli samanlainen puku, paitsi että naimattomilla naisilla oli leikatut (=lyhyet) hiukset tai letitetyt vapaana riippuville leteille.

Koristeita käytettiin vähän. Mukana seuraava sormus (käytettiin keskisormessa) ja paidansoljet, ovat ainoat, jotka onnistuin hankkimaan. Yhteistä miehille ja naisille oli pieni nahkapussi taittoveitselle. Se riippui nauhassa tai vyössä, joka oli solmittu vyötärön ympärille. Jotain mikä on yksinomaan miehille omalaatuista, lähetän ”snushorn”in.

Nenäliina (=”riepu”), unohdan jatkuvasti mainitun…

Saattaa kiinnostaa tietää, että naisilla Valkjärvellä on epätavallisen pienet kädet ja jalat.

Neiti Laura [Häyrénillä] on vaikea työ koota nämä (nykyisin yleisesti halveksitut) puvut – hän oli Pastori H:n ja herrojen Broms sekä Marila avustaja. Tämä siksi että en minä, joka en tehnyt mitään, saisi kunniaa kokoamisesta tovereiden sijaan.