Mitä kuukautisten aikana käytettiin kun ei vielä ollut siteitä, tamppooneja ja kuukuppeja? Miten kuukautisvereen suhtauduttiin? Tässä artikkelissa käsittelen kuukautisiin liittyvää kansanperinnettä Karjalan Kannaksen, Laatokan Karjalan sekä nykyisen Etelä- ja Pohjois-Karjalan alueella. Mukana on tietoja myös Vienan, Aunuksen ja Inkerin alueelta.

Nimityksistä: Eteläkarjalaisella kulttuurialueella kuukautisiin on viitattu useimmiten vaatteellisina. Termi vaatteelliset on ollut käytössä laajalla alueella, sillä vaatteelliset mainitaan ainakin Ilomantsissa ja Lappeenrannassa (Duodecim 1950) Koivistolla (Gunilla Hoikkala 1935) ja Raudussa (Vuorela 1958). Eräs rautulainen lähde viittaa kuukautisiin myös rötköinä (Onttonen 1936, 1732). Raja- ja Vienan Karjalassa kuukautisista on käytetty nimityksiä pešömiset, paidahizet ja kuullizet (Paulaharju 1924, 9; Sarala 1932, 72).

Lähteistä & menetelmistä: Artikkeli ei ole kaikenkattava esitys, sillä en käynyt järjestelmällisesti läpi esim. Museoviraston arkistoa. Artikkeli perustuu enimmäkseen SKS:n perinnelajikortistoon koottuihin tietoihin. SKS:llä on yksi arkistolaatikollinen kuukautisia käsitteleviä hakemistokortteja, joista suurin osa viittaa vuonna 1950 Duodecimilta saatuun kyselyvastausaineistoon. Aineisto on kerätty 1900-luvun alussa, kyseessä lienee vuonna 1907 ja/tai 1914 tehtyjen kyselyiden vastaukset. Kyselyiden vastaajat ovat olleet terveydenhuollon ammattilaisia.

Ensimmäiset kuukautiset

Yleensä ajatellaan, että ennen vanhaan tyttöjen kuukautiset alkoivat vanhempana kuin nykyään. Duodecimin aineistossa ammattilaisten arviot kuukautisten alkamisiästä vaihtelevat huomattavasti, siten että esimerkiksi Jääskessä arvioitiin alkamisajaksi 14–15 vuotta, Lappeenrannassa eräs vastaaja 16–18 vuotta.

Kuukautiset eivät kansanperinteessä merkittävästi vaikuttaneet tytön statukseen, sillä lapsuudesta aikuisuuteen siirryttiin ripille päästessä. 1900-luvun alussa kuukautisiin liitettiin joskus käsitys siitä, että tytöstä tuli silloin sukukypsä (Jaakkima, Jääski. Duodecim 1950), mutta ilmeisesti tämä ei ole ollut sosiaalisesti merkittävä tapahtuma. Siten ensimmäisiin kuukautisiin ei todennäköisesti liittynyt juhlamenoja. Muutaman pitäjän kohdalla suoraan mainitaan, että mitään kuukautisjuhlia ei järjestetty (Valkjärvi, Muolaa, Sortavala. Duodecim 1950).

Siinä mielessä ensimmäiset kuukautiset olivat merkittävä tapahtuma, että niillä nähtiin olevan vaikutus kaikkiin tuleviin kuukautiskiertoihin. Yleisesti ajateltiin, että kun ensimmäisten kuukautisten aikana toimi oikein, olivat kaikki tulevat kuukautiset helpompia.

Yleisimmin tämä ilmeni käsityksenä, että ensimmäisissä kuukautisissa vereen tahriintunut paita tuli pestä vähässä vedessä, tällöin vältyttiin runsailta kuukautisilta elämän aikana (Muolaa, Sortavala, Suojärvi. Duodecim 1950) Uudellakirkolla oli uskomus, että ensimmäisten kuukautisten tullessa vaatteita ei saanut pestä virtaavassa vedessä, ja vaatteiden pesuvesi piti haudata sellaiseen paikkaan, jota ei kynnetty. Näin vuodoista tuli tasaiset. (Paulaharju 1930.)

Ezmäzen kerran kui tullah kuukavutized, pitää räččineä kastuo hyvin vähazeh vedeh. Kui enembäh vedeh kastetah, sit enembi tulou kuukavutizie, kui vähembäh vedeh kastetah, sit vähembi tulou. (Suojärvi, Vuontele. Manninen 1916, 1.)

Kuukautisten liika runsaus näyttää olleen yleisin huoli, ja harvemmin pyrittiin suojautumaan kipeiltä kuukautisilta. Lappeenrannasta kerrotaan, että kun ensimmäisestä kuukautispaidasta leikkasi helman pois ja hautasi sen lampokarsinaan, ei kuukautisista tullut kipeitä (Duodecim 1950).

Kansanperinteessä esiintyi myös käsitys, että kuukautiset yleisesti (Lappeenranta, Sortavala. Duodecim 1950) ja ensimmäiset kuukautiset erityisesti tuli pitää salassa. Vienan Karjalassa ensimmäisistä kuukautisista muille kertominen olisi johtanut runsaampiin kuukausiin (Paulaharju 1924, 10). Käsitys että ensimmäiset kuukautiset oli salattava tunnettiin myös Uudellakirkolla (Paulaharju 1930, 10219).

Kuukautissuojia ei yleensä käytetty

Yleensä veren valumista ei yritetty estää, mikä loogisesti ajateltuna sopii huonosti yhteen salaamiskäytännön kanssa: jos mitään tuketta ei käytetty, luulisi että säärtä pitkin valuva verivana teki kuukautisten salailemisesta vaikeaa.

Se että sidettä ei käytetty mainitaan Uudeltakirkolta (Paulaharju 1930, 10220), Lappeenrannasta, Rääkkylästä (Duodecim 1950), Suistamolta (Sirelius 1947, 1) ja Vienan Karjalasta (Paulaharju 1924, 11). Paikoitellen käytettiin jonkinlaista tukeliinaa, jos kuukautiset olivat erityisen runsaat (Sortavala, Lavansaari. Duodecim 1950). Ilomantsista on tieto, että vaikka yleensä kuukautisten aikana ei käytettykään mitään vuodon estämiseksi, käytettiin joskus housuja ja harvemmin ”sidettä” (Duodecim 1950).

Alushousuja kansannaiset eivät vanhastaan käyttäneet, Kivennavalta on kaksi mainintaa joiden perusteella voisi varovaisesti päätellä että jonkinlaisia alushousuja alettiin käyttää 1800–1900-luvun vaihteen tienoilla (Pimiä 1965, 1356; Pulliainen 1948, 200–203). Niin kauan kuin alushousuja ei käytetty, vaati kuukautissuoja erilliset kannakkeet. Tällaisia valmistettiinkin, mutta karjalaisella alueella ne tulivat käyttöön myöhään ja ne lienevät olleen jonkinlaisen sivistystyön tulosta. (Ks. myös Tutkimus 1900-luvulla käytetyistä kotitekoisista kuukautissuojista.)

Koska alushousuja ei käytetty, naisen alin vaatekerros oli paita. Osa verestä valui maahan, osa imeytyi paitaan ja sitä kautta hameeseen. Ruskealasta kerrotaan, että naiset käyttivät useita hameita päällekkäin, jotta veri ei olisi tullut läpi (Duodecim 1950). Esimerkiksi Kannaksen Karjalassa äyrämöishameet olivat mustia, sinisiä, ruskeita ja punaisia ja lisäksi hyvin paksuja, joten hameessa veri ei aina edes näkynyt.

Hametta ei kuitenkaan välttämättä käytetty kesällä tai sisätiloissa talvella (Kirvu. Halinius 1826). Tällöin tuore veri, kuten myös vanhat tahrat, olisivat selvästi näkyneet paidassa. Muistitiedossa ei harmillisesti ilmene, kuinka hyväksyttävää tämä olisi ollut.

Vaatteita tietysti pestiin, ja kuukautispaitojen pesemiseen liittyi uskomuksia. Kuten jo yllä mainitsin, ensimmäisissä kuukautisissa vereentynyt paita tuli pestä vähässä vedessä. Erityisesti kaupungeissa ilmeni 1900-luvun alussa myös uskomus, että kuukautisten aikana käytettyä paitaa ei saanut vaihtaa kesken kaiken, sillä sekin olisi johtanut runsaampiin kuukautisiin (Lappeenranta, Viipuri, Joensuu, Rautu) (Duodecim 1950, Vuorela 1958).  Seiskarilla kerrottiin olevan samanlainen vaikutus hameen vaihtamisella (Duodecim 1950). Toisaalta Suistamolta on tieto, että paitaa kyllä vaihdettiin kuukautisten aikana (Sirelius 1947, 1).

Vienan Karjalassa uskottiin, että kuukautisten aikana piti riisua vaatteet yläkautta, tällöin kuukautiset pysyivät tasaisina (Paulaharju 1924, 11).

Miten kuukautiset huomioitiin arjessa?

Etelä- tai Pohjois-Karjalan alueelta ei ole tietoja siitä, että naiset eivät olisi kuukautisten aikana osallistuneet tavalliseen tapaan talon töihin. Jääskestä on yksittäinen tieto, että nuoria tyttöjä pyrittiin kuukautisten aikana säästämään raskaalta työltä (Duodecim 1950), mutta muutoin SKS:n aineistoissa ei ilmene, että kuukautisilla olisi ollut vaikutusta arkiseen työntekoon. Samuli Paulaharjun mukaan Vienan Karjalassa naiset elivät kuukautisten aikana muutoin normaaliin tapaan, mutta joivat tavallista vähemmän kahvia ja teetä, ja tytöt yleensä pysyivät pois ”kisoista” (1924, 9).

1980-luvulla tehdyissä haastatteluissa havaittiin, että siirtokarjalaisten keskuudessa eli sellaisia kuukautisiin liittyviä tabuja, jotka muualla olivat jo hävinneet: esimerkiksi kuukautisten aikana ei saanut pestä lattiaa, ei alustaa taikinaa eikä tehdä mitään hedelmällisyyteen, maan antimiin ja hengissä pysymiseen liittyvää (Helsti 2024, 83). Sikäli tämä on kiinnostava löydös, että SKS:n arkistoaineistoista tällaisia kieltoja ei löydy, ja Duodecim-aineistossa kielteiset näkemykset kuukautisista näyttävät painottuvan Länsi-Suomeen (ks. esim. Punttila 2024, 59–62).

SKS:n arkistoaineiston perusteella tiettyjen asioiden tekeminen kuukautisten aikana kuitenkin altisti vaivoille. Karjalan ortodoksialueella uskottiin, että kuukautisten aikana naisen keho oli jotenkin alttiimpi ulkoiselle maailmalle. Erityisen eksplisiittisesti käsitys ilmenee Vienan Karjalasta saadussa aineistossa. Kuukautisten aikana kirot tarttuivat eli hinkautuivat helpommin: järvivedessä kylpemisestä saattoi saada veden kirot, kalmistosta kalman, ja jos meni eteistä pidemmälle kirkkoon tai tsasounaan, saattoi saada hinkautuman ikoneista (Paulaharju 1924, 8–10).

Kuukautisten aikana vaiva saattoi siirtyä henkilöstä toiseen, erityisesti jos kummallakin osapuolella oli kuukautiset. Vienan Karjalassa oli uskomus, että kuukautisten aikana ei saanut kylpeä toisen naisen kanssa jolla oli kuukautiset, sillä silloin kuukautiset saattavat vajehtua, niin että niistä tuli toiselle liian runsaat ja toiselle liian niukat. Muutoin kyllä sai saunoa. (Paulaharju 1924, 11.) Salmista on tieto, että yhdessä saunoessa nuorempi nainen saattoi saada vanhemmalta kipeät kuukautiset (Kuusamo 1952, 42). Impilahdella tunnettiin hieman samanlainen käsitys: kuukautisvuodot saattoivat vaihtua siten, siten että nuorempi nainen sai synnyttäneeltä naiselta pahemmat kuukautiset – tämä ei kuitenkaan välttämättä liittynyt saunomiseen (Rantasalo 1933, 120). Suistamolla uskottiin myös, että taudit saattoivat tarttua naisesta toiseen, jos paitoja pestiin samassa vedessä (Sirelius 1947, 57).

Toisinaan saunomista itsessään ja harvemmin myös peseytymistä kuukautisten aikana on pidetty haitallisena. Yleisimmin uskottiin, että nainen saattoi täten aiheuttaa itselleen vaivaa, erityisesti kuukautisiin liittyen. Peseytymiseen ja saunomiseen kuukautisten aikana on liittynyt kieltoja Suomen puolisissa kaupungeissa, Karjalan ortodokseilla sekä Inkerissä. (Viipuri ja Joensuu, Duodecim 1950; Inkerin Soikkola, Virolainen 1946, 161; Aunus, Moilanen 1936, 63; Salmi, Pohjanvalo 1936, 182.)

Suhtautumisesta seksiin kuukautisten aikana ei ole melkein lainkaan tietoa. Mari Haapanen Uudeltakirkolta kertoi Samuli Paulaharjulle, että se ei ollut ”terveytelle hyötyllistä kummallekkaan puolelle” (Paulaharju 1930, 10222).

Ainakin paikoin on uskottu, että kuukautisten aikana naimisiin menemisellä oli kauaskantoisia vaikutuksia. Kuolemajärvellä yhden informantin mukaan pidettiin huonona enteenä, jos tyttö meni kuukautisten aikana naimisiin, nimittäin ”mikä tauti oli ihmisessä vihillä ollessa, niin se ei parantunut ikännää” (Mannonen 1938, 6566). Suojärvellä uskottiin, että kuukautisten aikana naimisiin mennyt nainen kuolisi synnytystuskiin (Lesonen 1931, 243).

Edelliset käsitykset saunomisesta ja kuukautisten vaihtumisesta liittyvät naisen alttiuteen ulkoisille voimille kuukautisten aikana. Vähemmän on tietoja siitä, että nainen olisi kuukautisten aikana voinut vahingoittaa muita tai että nainen olisi kuukautisten takia ollut saastainen. Jotkut ajattelivat että kuukautisissa poistuva veri on ”pahaa verta” (Jääski, Duodecim 1950), mutta mainintojen puuttumisen takia tulkitsen, että kansan keskuudessa tämä ei ollut yleinen käsitys. Ymmärtääkseni käsitys kuukautisverenä pahana verenä on ollut Euroopassa yleinen.

Useimmiten uskomukset naisen vahingoittavasta voimasta kuukautisien aikana liittyvät siihen, että vahinkoa olisi voinut aiheutua:

1. miehen vuoteella tai lapsen kätkyessä istumisesta (Säkkijärvi, Mannonen 1937, 2859; Koivisto, Mannonen 1936, 877; Vienan Karjala, Paulaharju 1924,10), tai
2. miehen yli harppaamisesta eli haaromisesta tai harakoimisesta (Uusikirkko, Paulaharju 1930, 10218; Vienan Karjala, Paulaharju 1924, 10).

Molemmat ovat nykynäkökulmasta tavallaan aika ymmärrettäviä normeja, kun huomioidaan että veri sai yleensä valua vapaasti. Haarominen tai vauvan vuoteessa istuminen ei kuitenkaan ollut ongelmallista ainoastaan kuukautisten aikana, vaan pilluun ylipäätänsä suhtauduttiin kuin ladattuun aseeseen. Haaromalla vapautettiin vitun voimat hyvässä ja pahassa, haaromalla toisaalta suojattiin vastasyntynyttä lasta (Suistamo. Sirelius 1947, 8) ja uloslaskettavaa karjaa, toisaalta haaromalla voitiin myös vahingoittaa (Saksman 2020, 31–33). Myöskään lapsen sängyllä istumista ei yleensäkään katsottu hyvällä:

Siintä meijän vanhat aina pittii niin suuren vaarin että vieras nainen ei saanut missään tapauksessa istua toien lapsen kätkyeen etenkin jos vielä sattui olemaan kuukautiset niin silloin vietiin kätkytkin kartanolle ja käännettiin kolme kertaa alassuin ja sanottiin ”tuo vei mein lapsen unet ja ois tunut kiukut tilalle. Ja heti kun vaan vanhat näkkiit että joku istui lapsen kätkyessä niin silloin ärjäsiit ”pois persiis lapsen kätkyvestä, laps näkköö pahhoi unnii”. Mannonen 1937, 2859, informantti H. Suni (s. 1856), Säkkijärvi.

Kuukautisvaivoja hoidettiin saunottamalla, harvemmin taioilla

Sekä liian vähäisiä että liian runsaita kuukautisia hoidettiin niin kuin mitä tahansa muutakin vaivaa eli saunomalla, kylpemällä ja hieromalla. Joskus käytettiin erilaisia yrttejä ja lääkkeitä, mutta näissä ei ilmene säännönmukaisuutta: kansanperinteessä ei siis tunneta yhtä yleistä kuukautisyrttiä. Lähimmäksi tätä pääsee rukiin loisena kasvava torajyvä, jota kansanlääkinnässä käytettiin runsaisiin kuukautisiin. Torajyvän sisältämää ergotamiinia käytettiin 1900-luvulla vaihdevuosioireisiin ja edelleenkin verisuonia supistavana migreenilääkkeenä.

Hoitona lakanneisiin tai liian vähäisiin kuukautisiin mainitaan saunassa kylpeminen ja hierominen Kurkijoella, Lappeenrannassa, Vuoksen alueella, Joensuussa ja Muolaassa; hyvin kuumassa saunassa kylpeminen Joutsenossa, Jääskessä ja Sortavalassa, ja lisäksi Ruokolahdella mainitaan kuumat istuma- ja jalkakylvyt. Enossa hierottiin vatsaa sekä koko ruumista, Metsäpirtissä vatsaa. (Duodecim 1950). Vatsan päälle voitiin laittaa hoitona myös kuumennettuja esineitä (Lappeenranta, Duodecim 1950; Koivisto, Hoikkala 1935). Kuppaaminen mainitaan Rääkkylässä: kokonaan lakanneita kuukautisia hoidettiin polvista kuppaamalla (Duodecim 1950).

Lääkkeenä niukkoihin kuukautisiin käytettiin Joutsenossa ”survottua kaneelia”, Koivistolla rautatippoja, Viipurissa sipulin kuorista ja Metsäpirtissä sipulinkuorista sekä ”Romassov”-teestä keitettyä juomaa ja Joensuussa maitoon sekoitettua mustien sinapinsiementen, koiruohon, oluen ja sahramin sekoitusta (Duodecim 1950).

Kuten edellä on jo tullut ilmi, runsailta kuukautisilta pyrittiin välttymään tiettyjä uskomuksia noudattamalla. Vaikka runsaita kuukautisia pidettiin vaivana, ei runsautta itsessään välttämättä pidetty pahana. Ilomantsista saadun tiedon mukaan niitä joilla kuukautiset olivat runsaat pidettiin terveempinä (Duodecim 1950). Runsaita kuukautisia hoidettiin kylpemällä ja hieromalla Muolaassa. Pyhäjärvellä kerrotaan olleen hierojia, jotka olivat erityisen hyviä hieromaan vatsanpohjaa. Rääkkylässä uskottiin, että sammaltuneiden kivien päällä istuminen auttoi liialliseen vuotoon. (Duodecim 1950.)

Lääkkeenä käytettiin Lappeenrannassa ja Koivistolla ”happamia tippoja”, Savitaipaleella elohopeaa ja Enossa kärsämöä, alunoitua maitoa ja pihkaa (Duodecim 1950). Muita käytettyjä yrttejä olivat torajyvä Koivistolla (Mannonen 1935, 888), Nurmeksessa (Poutanen 1936) ja Salmissa (Pohjanvalo 1937, 415), ”verraate” eli kurjenpolvi Uudellakirkolla (Paulaharju 1906, 20); sekä kuparirahan kanssa haudutetut puolukan varvut Salmissa (Pohjanvalo 1937, 416).

Kuukautisvaivoissa käännyttiin joskus myös paikallisen noidan puoleen. Seiskarilla sekä liian niukkoja että runsaita kuukautisia saatettiin hoitaa loitsuilla, nainen meni ”lukian” luokse (Duodecim 1950).  Koivistolta on kertomus, jossa ”poppa-ämmä” tavalliseen tapaan saunottaa ja hieroo, mutta hoitoon sisältyy myös leipäpalojen päälle pissaaminen ja sitten tietysti niiden syöminen (Hoikkala 1935, 644).

Verenseisauttamisesta on runsaasti muistitietoa. 1900-luvun verenseisautusperinteessä kuukautiset käsitettiin luonnollisena vuotona, eikä niitä pyritty seisauttamaan (Räsänen 1983). Pyhäjärveltä on saatu tähän nähden erikoinen tieto kuukautisverenvuodon seisauttamisesta:

”Veren seis. Kun oli vaimotauti aina kuukauen päästä, niin se oli veren seisottanna aina, Kaivanna seinään reiän ja pannu sitä vaimotautia siihen reikään ja sitte loihtinna pannessaan, että: Tuonne työnnän tumppiloiksi/ tukkeheksi tuima-suulle/ paikaksi pahalle veräjälle.” Kaarle Krohn 1884, 2339; informantti Heikki Rätteli.

Kuukautisverta käytettiin lääkkeenä

Kuukautisveren käyttämisestä lääkkeenä ruusun hoidossa on tiedot Sortavalasta (Hako 2017, 105) ja Valkjärveltä sekä Viipurista, jossa käytettiin ensimmäisten kuukautisten aikaista paitaa (Duodecim 1950). Ruusun hoitaminen kuukautisverellä on eurooppalaisessa kansanlääkinnässä laajalle levinnyt käytäntö (Veidemann 1983). Ruusun hoitaminen verellä saattaa hyvinkin liittyä uskomukseen, että vaivoja voitiin parantaa saman värisillä lääkkeillä: punaista ruusua punaisella verellä, ja esimerkiksi keltatautia keltaisilla kasveilla. Ruumiinnesteissä saatettiin ajatella olevan myös jonkinlaista elämänvoimaa.

Muutoin kuukautisveren käyttämisestä lääkkeenä on tietoa rajallisesti. Seiskarilla kuukautispaidasta liotettua vettä annettiin lääkkeenä lapsille – mihin tautiin, se ei ilmene aineistossa (Duodecim 1950). Suojärvellä kuukautispaidoista liotettua vettä käytettiin parantamaan hedelmällisyyttä:

Vaimon hedelmällistyttäminen: Kolmenyöllin’i paita ot’etah (Johon 3 yötä peräkkäin on kuukautiset juosseet), pietäh kolm päiveä veissä, livotetah, sit otetah kolmessa tiehuarassa kolme lebän varbuo juurillah (3 vesaa juurineen), mennäh saunah, istutah truban alla varvut perzien alla da sanotah: ”kuin on nämä lepät juurruttu, niin lapsosa siuh juurtukoh.” Sill aikoa sitä vettä p’ällä valetah. (Ägläjärvi. Manninen 1916, 1)

Toisaalta samoin Suojärven Ägläjärveltä on tieto, että ensimmäisten kuukautisten aikana kerättyä pesuvettä saattoi käyttää tekemään itsensä pysyvästi hedelmättömäksi, toki rituaali on tässä erilainen kuin yllä:

Ens kerran kun tuliah kuukavutized, ni jos ne pesöy da viep sen vein hautakal’l’ivoh da kuččub härkävasikan siih juomah sitä vettä, n’i ei sillon n’i konna suu lapsia, vaikka viijellä miehellä mänis. (Ägläjärvi. Manninen 1916, 1.)

Suistamolta ja Joutsenosta on tietoa, että joidenkin uskottiin käyttävän kuukautisverta lemmentaioissa (Saksholm 2020, 39). Tämän tyyppisestä vahingoittavasta taikuudesta on aika vähän tietoja, ymmärrettävästä syystä että noituuden harjoittajat on ollut vaikea saada puhumaan mustasta magiasta. En väitä että tytöt eivät olisi voineet livauttaa mielitiettynsä ruokaan kuukautisverta. Mutta muistattekos sen kun lapsena kerrottiin totena eteenpäin juttuja lusikkatestistä tai nukkuessa syödyistä hämähäkeistä?

Lähteet

Hako, Matti, et al. Kansanomainen Lääkintätietous. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2017 [1957].
Halinius, Andreas. Klädedrägten i Kirvus i 1800-talets början. Päiväämätön [1826]. Linkki.
Helsti, Hilkka. Kotisynnytysten aikaan. Etnologinen tutkimus äitiyden ja äitiysvalistuksen konflikteista. SKS, 2024.
Manninen, Ilmari. ” Syntymään, lapsuuteen ja kuolemaan liittyvät tavat ja uskomukset Suomen Raja-Karjalan kreikanuskoisilla.” Kyselyvastaus, Museovirasto, 1916.
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 2815–3435; 4131–4588, 1937.
Onttonen, Helena. SKS käsikirjoitus, 1936.
Paulaharju, Samuli. Lääke- ja taikakasveja ym. Uudelta kirkolta. SKS E75, 1906. Linkki.
Paulaharju, Samuli. Syntymä, lapsuus ja kuolema: Vienan Karjalan tapoja ja uskomuksia. Kalevalaseuran julkaisuja 2, 1924. Linkki
Paulaharju, Samuli. ”Loitsuja, leikkilukuja, runokatkelmia; tietoja aiheista: kuukautiset, sukupuoliset suhteet, hedelmällisyys, raskaus‎.” SKS Samuli Paulaharjun kokoelma 10120–10500, 1930. Paulaharjun informanttina on Mari Haapanen.
Pimiä, Mikko. Vaatetus ja sen kehitys k. kannaksella. SKS käsikirjoitus, 1965.
Punttila, Milka. ”Vatsallah miehet vanhat vittua kumartamah” Suomalais-karjalaisen kansanperinteen käsitykset naiseudesta kognitiivisen metaforateorian valossa. Helsingin yliopisto, 2024.
Pulliainen, Liina. Orsikko ja piirrokset eri vaateparsista. Kivennapa. SKS käsikirjoitus E179, 1948.
Räsänen, Olavi. ”Muuttuva verenseisautusperinne.” Teoksessa Kansa parantaa. SKS, 1983.
Saksholm, Helmi. ”Naiset ne nussusta nurisee, piiat kyrvän pienouesta” – Naisen seksuaalinen toimijuus suomalaisissa kansanomaisissa uskomuksissa. Helsingin yliopsto, 2020. Linkki.
Sirelius, U. T. ”Syntymään, lapsuuteen ja kuolemaan liittyvät tavat ja uskomukset.” SKS E 178, 1947. Linkki.
Veidemann, Andra. ”Ruusutaudin hoitokeinot Virossa.” Teokesessa Kansa parantaa. Kalevalaseuran vuosikirja 63, 1983.
Vuorela, Lilli. ”Orsikot ja alasniekka paita Raudussa.” Museovirasto, 1958. Linkki.

SKS:n arkisto, perinnelajikortisto, kuukautiset:

(en ole hakenut näistä alkuperäisiä arkistoaineistoja, joten näistä on niin tarkat lähdetiedot, kuin perinnelajikorteissa on ilmoitettu).

Duodecim 1950 E187, E188. Lääkäriseura Duodecimin kokoama aineisto sisältää vuosien 1907 ja 1914 kyselyiden vastaukset, jotka on luovutettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle 1950.

Sarala, Aleksanteri. 1932.
Rantasalo, A. V. 1933.
Hoikkala, Gunilla. KRK134, 1935.
Kuusamo, Helmi. 1952.
Krohn, Kaarle. 1884.
Mannonen, Ulla. KRK129, 1935.
Mannonen, Ulla. 1936.
Mannonen, Ulla. 1938.
Moilanen, Matti. 1936.
Lesonen, Nasti. 1931.
Pohjanvalo, Pekka. 1936.
Poutanen, Leena. 1936.
Virolainen, Maria. 1946.

Katso myös:

Sohlman, Annukka. Linnunkiikut ja kallen kaulukset. Kotitekoiset kuukautissiteet 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Helsingin yliopisto, 2007. Linkki.