Hiitolan pitäjä kuului Käkisalmen kihlakuntaan, eli se oli samaa hallinnollista aluetta kuin Räisälä, Kaukola ja Pyhäjärvi. On hyvin yleistä, että saman kihlakunnan kansanpuvut muistuttavat toisiaan melko paljon – Hiitolan puku kuitenkin muistuttaa enemmän Sortavalan tai Kurkijoen seudun kuin Käkisalmen kihlakunnan pukuja. Theodor Schvindtin mukaan Hiitolan korkea pinteli, väljäkauluksinen paita ja usein suurireikäinen paidansolki ovat enemmän sortavalaista kuin muiden Käkisalmen pitäjien tyyliä (Schvindt 1883). Hiitolan pitäjään kuuluneen Ilmeen kappelin puvuista ei ole tietoja. Nykyisin Ilmee kuuluu Rautjärveen.

Kansanpuku jäi Hiitolassa pois käytöstä hieman aiemmin kuin Kannaksella keskimäärin. Kun kansanpukuja alettiin 1870-1880-luvulla kerätä museokokoelmiin, oli Hiitolasta enää vaikeaa löytää pukuesineitä. Suurinta osaa vaatekappaleista saatiin kokoelmiin vain pari kappaletta tai ei ollenkaan. Hiitolasta ei esimerkiksi ole säilynyt kostuleita, hurstuita, kalsuja tai kokonaisia lappavöitä tai säppäleitä. Esiliinan helmoja, lyhyitä viittoja, ruohikenkiä ja huntuja on säilynyt kutakin yksi kappale. Hiitolaisten esineiden vähyydestä kertoo myös se, että niitä löytyy erittäin vähän ulkomaalaisten museoiden kokoelmista.

Koska vanhoja vaatteita ei ollut säilynyt, Theodor Schvindt perusti kertomuksensa Hiitolasta muistitietoon (Schvindt 1913, 45). U. T. Sireliuksella oli Hiitolaan liittyen käytössään sellaista muistitietoaineistoa, jota Schvindtillä ei ollut. Tämä on selvää, kun vertaa tutkijoiden kuvauksia toisiinsa. Mutta kuten tavallista, kumpikaan ei tarkemmin avaa lähteitään. Hiitolan kansanpukuja koskevat tiedot perustuvat siis kahteen toisen käden lähteeseen (Sirelius ja Schvindt) sekä vähäiseen esineaineistoon. Hiitolan puvusta ei ole muistitietoa esimerkiksi SKS:n tai Museoviraston arkistossa, yhtä kenkiä koskevaa tiedonmurusta lukuunottamatta.

Artikkelikuvan selitys:
Vasemmalla Hiitolan tytön talvinen puku. Tytön päähine on pinteli. Talvinen päällysvaate on sarkaviitta, tähän on valittu valkoinen viitta. Solki on hopeaa. Kädessä on nästyyki. Jalassa paulattomat kengät.

Oikealla on Hiitolan vaimon kesäinen puku. Mustan tankin päällä on valkoinen hihaniekka tankki, joka on piirretty kuvaan hakaset auki, jotta tankki pääsisi näkymään alta. Kädessä on valkoiset puuvillasormikkaat. Huntu on vaimon päähine. Tähän on piirretty huntu Artturi Heleniuksen piirroksen perusteelta, kuitenkin siten että huntu on poimutettu. Vaskinen solki. Paulakengät. Paulakengät ovat vanhempaa muotia kuin paulattomat kengät.

Kummallakin hahmolla on musta, punaverkainen hame, jollainen oli käytössä 1800-luvun alkupuolella, ja pitsihelmainen palttinainen esiliina (Hiitolasta on säilynyt vain yksi esiliinan helma). Helmiä on “kaksi paria” eli siis kaksi kahden helminauhan korua, ja ne ovat “torakan värisiä”.

Paita

Hiitolan paidat muistuttavat esimerkiksi Sortavalassa käytössä olleita paitoja siinä, että niissä on väljä laatikkomainen kaula-aukko, runsaasti poimutetut hihat ja vahvikkeet olkapäillä. Hiitolasta on säilynyt ainakin kaksi paitaa (KA953, KA7967) sekä yliset KA954 ja KA955 sekä pari poimutettuja hihansuita naisen paidasta (KA3506).

Schvindtin mukaan paidoissa oli usein väljä kaula-aukko. Siinä oli kauluksena sormen levyinen tikattu kaitale. Tikkausta oli myös olkapäillä. Hihat olivat olkapäiltä poimutetut. (Schvindt 1913, 45.) Paidoissa käytettiin koristeena myös nyytinkiä (Schvindt 1913, 49). Sireliuksen mukaan Hiitolassa oli paidan olkapäissä reikäommelta (Sirelius 1915, 79–80).

Hame

Muistitiedon mukaan Hiitolassa hame oli valmistettu sinisestä kaksiniittisestä [eli palttinasta] sarasta. 1800-luvun puolessa välissä vanhoilla naisilla saattoi olla vielä musta hame. Helmassa oli sormen levyinen punainen verka. (Schvindt 1913, 46.) Sirelius tarkentaa Schvindtin kertomaa: Ennen sinisiä hameita 1850-luvulla muodissa olivat harmaat hameet, ja hameen helmaan tuli koittana. Mustia verkahelmaisia hameita käytettiin 1800-luvun alussa. (Sirelius 1915, 100.)

Hiitolasta on säilynyt kolme hametta, joista yksi on sininen (KA952), yksi musta (KA950) ja yksi mustanharmaa (KA951). Viimeksi mainitussa on helmassa kapea verka ja vyötärössä punainen, koristeellinen kaulus. Schvindtin ja Sireliuksen kertoman perusteella tämän tyylinen hame on 1800-luvun alusta. Mustassa hameessa KA950 on sininen kaulus ja helmassa hyvin ohut vaalea nauha tai kangas. Kuvien perusteella näiden mustien hameiden hamekangas on saattanut olla alkujaan poimutettu samaan tyyliin kuin Kaukolassa ja Räisälässä. Lähteet eivät kuitenkaan mainitse hameen laskostamista.

Sireliuksen mukaan Hiitolassa vanhat vielä muistivat hartuushameet (Sirelius 1915, 126).

Esiliina

Esiliina oli valkoista palttinaa. Sen päässä oli koristeena punaisesta ja valkoisesta puuvillalangasta tehdyt riput. (Schvindt 1913, 46.) Esiliinoja ei ole säilynyt, vaan Kansallismuseossa on ainoastaan yksi esiliinan pää KA4839, joka on ollut mallina Hiitolan kansallispukuun. Tämä Hiitolasta säilynyt esiliinanpää on kokonaan valkoinen, ja siinä on kahta erilaista pitsineuletta sekä hapsut. Sortavalasta sen sijaan on säilynyt esiliina KA1048, jonka helmassa on Schvindtin kuvauksen mukaiset punavalkoiset hapsut.

Hiitolan nyytingit olivat valkeita ja niissä oli mustat viivat. Niitä käytettiin esiliinoissa, nästyykeissä, paidoissa ja hursteissa. (Schvindt 1913, 49.) Nyytinkejä on säilynyt KA969-KA973, mutta näistä ei ole tietoa missä vaatekappaleessa niitä on käytetty.

Liivi

Hiitolasta on säilynyt yksi tankki eli liivi (KA949). Kansallismuseon alkuperäisen esineluettelon (Schvindt 1883) mukaan liivi on musta. Kuvien perusteella liivi on sininen.

Kostuli

Hiitolasta ei ole säilynyt tietoja kostuleista.

Viitat

Liivin päällä pidettiin kesällä lyhyen viitan tapaista hihaniekkaa tankkia. 1800-luvun alkupuolella hihakas tankki oli valkeaa sarkaa, myöhemmin sinistä. Valkeassa hihaniekassa sarkatankissa oli punaista verkaa hakasien alla ja kaulus säämyskällä reunustettu. Tankeissa olivat vollit takana. (Schvindt 1913, 46.) Mahdollisesti Schvindt tarkoittaa samanlaista vaatetta kuin KA948, joka vollien ja leikkauksen puolesta muutoin muistuttaa hiitolaista tankkia KA949 paitsi että siinä on hihat. Sireliuksen mukaan tankkien väri oli vuosisadan alussa vaalea, myöhemmin harmaa (Sirelius 1915, 123).

Sirelius arvelee, että Hiitolan tankkien pitkät körtit olisivat venäläistä alkuperää (Sirelius 1915, 128–129). Viitanneekohan hän tässä suhain tyyliseen takkiin.

Talvisin tankin päällä käytettiin pitkää sarkaviittaa. Viitassa oli säämiskää rohkamoissa sekä edessä vaskihakasien alla. Viitat olivat räätälin tekemiä. (Schvindt 1913, 46–47.) Vaaleanharmaita sarkaviittoja saattoi joskus nähdä edelleen 1880-luvulla, vaikka suurin osa muista kansanpuvun kappaleista oli jäänyt jo käytöstä (Schvindt 1883, 75). Sireliuksen mukaan Hiitolan viitat olivat aiemmin harmaata sarkaa ja vasta myöhemmin valkoista (Sirelius 1915, 109). Ehkäpä Schvindt tarkoittaakin vaaleanharmaalla viitalla sitä, että valkoiset viitat olivat väriltään aavistuksen harmaita. Lampaanmustia viittoja käytettiin vain kotosalla (Sirelius 1915, 111). Museokokoelmien viitoista kaksi on valkoisia ja yksi harmaa, mustia viittoja ei ole säilynyt.

Hiitolan sarkaviitat ovat samaa tyyliä, kuin mitä käytettiin Kurkijoella ja Sortavalassa. Käkisalmen kihlakunnan tyylistä ne erottaa väljempi kaulus sekä etuliepeen malli: Käkisalmen tyylissä etuliuska on yläpäästään kapea, Keski-Karjalan tyylissä se on leveämpi. Säilyneiden viittojen perusteella Hiitolan viittojen sulkemiseen käytettiin samantyylisiä hakasia kuin Kaukolassa. Hiitolasta on säilynyt viitan hakanen KA974, joka on tyyliltään erilainen. Hakasten alla saattoi olla punaiset verkatilkut. Edessä oleva säämiskäpalaa koristeltiin pienillä tikkauksilla. Yhdessä säilyneistä viitoista on koristeena nappirivi. Villalankakirjonnoissa käytettiin punaista väriä.

Turkki

Pakkasella käytettiin kirkkomatkalla pitkää valkeaa turkkia. Turkissa ei ollut päällystä. Turkki oli poimutettu vyötäisien kohdalta takaa sekä sivuilta. Poimujen juurien päälle oli pantu punaiset verkakaistaleet. (Schvindt 1913, 47.) Tällaisia rohkamoniekkoja turkkeja on säilynyt yksi kappale (KA944).

Tytön päähineet

”Täysikasvuisen” tytön pyhäpukuun kuului leveä punainen pinteli, jossa oli siniset reunat ja kesellisenä kiiltävä nauha. Nuoremmilla tytöillä pinteli oli matalampi. (Schvindt 1913, 47.) Pinteleitä ei enää 1880-luvulla käytetty (Schvindt 1913, 51).

Pinteleitä on Kansallismuseossa muutama. Pintelissä KA869 on kesellisenä kultainen brokadinauha. Vuoden 1883 pääkirjan mukaan reunassa on sininen silkkinauha, mutta siitä on korkeintaan rippeet enää jäljellä. Pinteli KA3505 on korkea ja kokonaan punainen. Pinteli KA870 on pääkirjan mukaan kokonaan kultakankaasta.

Hiitolassa morsiamet käyttivät säppäliä vain häiden aikana, läksiäisjuhlasta sulhasen taloon lähtiessään (Sirelius 1915, 16). En löytänyt Kansallismuseon kokoelmista yhtään Hiitolasta peräisin olevaa säppäliä. Esineluettelosta 1883 löytyy Hiitolasta saatuja säppälin nastoja, KA993, mutta näiden kohdalla mainitaan että ne ovat ehkä alun perin Kaukolasta tuotuja. Hiitolan kansallispukuun on tästäkin huolimatta toteutettu Räisälän ja Kaukolan tyylinen säppäli.

Hiitolassa on ollut käytössä sekä sykerö että nuppu, joista ainakin nuppu oli tytön hiustyyli. ”Hiitolassa tehtiin nuppu yhdestä nauhalla käärimättömästä hiuspiiskasta; valmiiksi saatuna se painettiin hiusten alle” (Sirelius 1915, 12). Muualla Kannaksella nuppu oli savakkojen käyttämä hiustyyli, sillä äyrämöiset pitivät sykeröitä.

Hiitolan tyttöjen käyttämistä sykeröistä ei ole säilynyt tietoa, ja Artturi Heleniuksen piirrustuksessa alla on kuvattuna vaimon sykeröt. Yleensä sykeröt pantiin ensimmäistä kertaa rippikoulun yhteydessä. Heleniuksen piirroksessa sykeröiden juuret ovat niskassa suunnilleen samassa kohtaa, josta letit yleensä aloitetaan. Missään muualla Kannaksella ei tehty tämän tyylisiä sykeröitä.

”Hiitolassakin siirtyivät sykeröt takaraivolle päin [kuten Kaukolassa]. Jakaus tehtiin keskipäähän, samalla kun hiukset koottiin kahteen osaan niskapuoliin ja käärittiin yhteisellä palmikolla. Näin muodostuneet sykeröt, kun niiden juuret ensin oli taivutettu somalle mutkalle ylöspäin, johdettiin toistensa sivu vastakkaiselle puolelle ja jälleen omaan juureensa, joten syntyi alaspäinen kaari. – – Tämän eri osat sidottiin yhteen n.s. loplangalla, joka kolmesta säikeestä sormissa tikutettiin. Jos hiuksia oli vähän, pantiin niihin varpa tueksi.” (Sirelius 1915, 33)

Todennäköisesti Helenius on tehnyt piirroksen sanallisen kuvauksen (esimerkiksi juuri Sireliuksen esittämän) perusteella, sillä hunnut olivat jääneet pois käytöstä jo nelisenkymmentä vuotta aiemmin.

Sykeröissä käytetyt palmikot olivat melko samaa tyyliä kuin Kaukolassa (KA866, KA867). Kokonaisena on säilynyt yksi irtosykerö (KA865), johon kuuluu kuviopuuvillasta tehty panta. Pannan kummallakin puolella on yksi pellavakankaasta tehty piiska, joka on kierretty peittoon Kaukolan tyylisellä palmikolla.

Vaimon päähineet

Luterilaisen naisen päähine oli huntu, joka puettiin sykeröiden päälle. Kansallismuseon kokoelmissa on yksi ”väliniekka” huntu Hiitolasta KA864, mutta siitä ei löydy kuvaa. Lisäksi on säilynyt morsiuspääliina KA868.

”Kun tyttö joutui naimisiin, tehtiin korvien yläpuolelle sykeröt ja päähän pantiin valkoinen, liinainen poimuttu huntu, joka ei kokonaan kattanut hiuksia edestä, vaan ulottui pitkälle selkään. Takana riippui hunnun alla palmikko ja loplanka. Nuorilla vaimoilla oli joka nauhan nenässä silkkitertut, joita ei vanhoilla ollut.” (Schvindt 1913, 47.)

Huntu jäi lopullisesti pois käytöstä noin 1870-luvulla (Sirelius 1915, 43). Kansanpukuja koskevaa tietoa ja esineistöä kerättiin järjestelmällisesti vasta 1870-luvulta alkaen, joten kansatieteilijät eivät välttämättä ehtineet omin silmin nähdä Hiitolan huntua käytössä – tai edes haastatella henkilöä, joka oli itse käyttänyt huntua. Artturi Heleniuksen piirros alta on todennäköisesti toteutettu siten, että Kansallismuseosta tuotua huntua on sovitettu mallin päähän sanallisen kuvauksen mukaisesti.

Ortodoksivaimon päähine oli sorokka. Sorokkoja saattoi nähdä vielä 1880-luvullakin, vaikka suurin osa muista kansanpuvun osista oli jäänyt jo käytöstä (Schvindt 1883, 75). Ortodoksien sorokoita tai niiden osia on säilynyt Hiitolasta suuri määrä: KA871-KA941 ovat kaikki sorokoita tai sorokan otsallisia. Reikäniekka sorokka on sellainen, jossa keselliset eli välit ovat reikäniekkoja nyhentäisiä (eli revintäisiä) (Schvindt 1883, 76). Muunkin tyylisiä sorokka on säilynyt.

Ortodoksien arkena käyttämiä päähineitä on kansallismuseossa kaksi, KA942 ja KA943. Nämä on tallennettu myssyn nimellä. KA943 on kokonaan musta päähine, jossa on takana kaksi mustaa solmimisnauhaa. Päällisessä on havaittavissa hento ruutukuvio. Kansallispukuun on toteutettu myssyn tyylinen päähine säpsän nimellä.

Nästyyki

Hiitolasta on tietoa naisten käyttämistä käsinästyykeistä. Schvindtin mukaan vanhaan aikaan Hiitolassa naisilla oli kirkossa käydessään usein kädessä “rippuloilla” eli rihmahapsuilla reunustettu nästyyki. Nästyykeissä oli valkeita, mustakoristeisia nyytinkejä. “Nenäliinan riput tehtiin siten, että papelon ympäri pantiin kymmenen kierrosta punaista rihmaa, sitten kymmenen valkeaa, taas kymmenen punaista j.n.e. Nämä leikattiin sitten poikki ja ommeltiin kiinni nenäliinan reunaan.” (Schvindt 1913, 47-49.)

Korut

Naiset käyttivät helmiä kaulassa. Toiset käyttivät helmiä kaksi tai kolme paria yhtä aikaa. 1800-luvun puolivälissä olivat torakan näköiset ruskeat helmet muodissa. (Schvindt 1913, 49.)

Hiitolassa käytettiin suurireikäistä paljinsolkea (Schvindt 1913, 51). Museosolkien perusteella soljen halkaisija on noin kuuden sentin luokkaa.

Hiitolaisissa paljinsoljissa esiintyy ainakin kolme koristeaihetta: kruunu ja akantti (KA3508; KA7832, NM4107) lehtikranssi (KA3509, KA3510 sekä ympyrät ja aaltokuviot (K3247.24, KA3511, KA3512, KA3513, NM4108) [nimet eivät ole kansanomaisia]. Tämä jälkimmäisin tuntuu erityisesti olevan Hiitolan erikoisuus, ja siksi onkin hienoa että tämä Hiitolaa erittäin hyvin edustava kuviointi on valittu myös kansallispuvun solkeen.

Hiitolasta on säilynyt muutamia sormuksia:

Vyöt

Hiitolasta on säilynyt joitain vyöllisten tai lappavyön osia, esimerkiksi vyöllispyörä KA3542. Hiitolasta on säilynyt yksi irtotasku (KA3507).

Käsineet

Naiset käyttivät kesäisin kirkossa pellavaisia ja myöhemmin myös puuvillaisia neulottuja hanskoja (Schvindt 1913, 47). Valkoisia puuvillasormikkaita on säilynyt muutama pari.

Talvisin käytettiin kirkossa säämiskärukkasia, joiden sisässä pidettiin villaisia kintaita (Schvindt 1913, 47). Näitä ei tiettävästi ole säilynyt.

Sukat ja kengät

Sukat olivat valkoiset (Schvindt 1913, 47). Hiitolasta on säilynyt kahdet valkoiset pellavasukat.

Kalsut olivat valkoiset. Kesällä rihmaiset eli pellavaiset ja talvella villaiset. (Schvindt 1913, 47.)

Vanhaan aikaan Hiitolassa käytettiin ruohikenkiä, jotka olivat ruskeat paulakengät. Paulat jäivät sittemmin pois. Schvindtin mukaan ruohikkaat olivat teräväkärkiset. (Schvindt 1913, 47.) Hiitolasta on säilynyt yksi pari ruohikkaita (KA958). Ne ovat kahden kappaleen ruohikkaat, joissa on pohja sekä yhdestä kappaleesta koostuva päällys eli iltti. Iltissä ei ole reikiä pauloille, mutta kannan takana on pieni nahkalenkki. Reuna on leikattu pykälille ja kositeltu tikkauksilla. Ruohikkaat eivät ole teräväkärkiset.

Myöhemmin käytettiin kotikkaita, jotka nekin olivat paulattomat kengät (Schvindt 1913, 47).

Kenkiä käytettiin vain kirkossa. Kotona käytettiin virsuja ja kotikkaita tai tallukkaita (Mannonen 1938, 7364). Tallukkaat mainitaan eteläkarjalaisessa muistitiedossa harvoin.

”Ennen näät tehtiin naisien kengät yhellä suoralla lestillä; eikä niin kuin miehien kengät kahella lestillä, ja niitä ne sitten muutteli jalasta toiseen, että eivät niin pahasti kuluneet, ja kirkkoon kun kesällä lähtivät, niin kengät pantiin olkapäälle, ei niitä kannattanut koko kirkkomatkaa jalassa pittää ne olisi kulunueet liikaa; kun yhet kengät piti emännälle piisata kirkkokengiksi moneksi vuuveksi, — Mut kenkiä ei pietty kuin kirkos ja pitoloissa.” Antti Issakainen s. 1886 (Mannonen 1938, 7364)

Lähteet

EKME: Etelä-Karjalan museo; KA/K/KK: Kansallismuseo, Museovirasto; NM: Néprajzi Múzeum.

Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 6992–7476, 1938.
Schvindt, Theodor. Luettelo Suomen ylioppilas-osakuntien kansatieteellisistä kokoelmista I. 1883. Linkki.
Schvindt, Theodor. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sirelius, U. T. Suomen kansanpukujen historia. Suomalais-ugrilainen seura, 1915. Linkki