Uudenkirkon kansanpuvusta tiedetään melko vähän, sillä säilyneitä vaatteita ei ole montaa eikä puvuista ole saatu muistitietoa niitä itse käyttäneiltä henkilöiltä. Uudenkirkon kansanpukua koskeva tieto perustuu vähiin esinelähteisiin sekä muistitietoon, jossa informantit kertovat näkemästään – eivät käyttämästään puvusta. Uudenkirkon puvusta on myös yksi S. A. Keinäsen maalaus, joka todennäköisesti on peräisin 1870-luvulla ja esittää vanhojen naisten tuolloin käyttämää kansanpukua.
Aukkoja tiedoissa ei voi suoraan täyttää katsomalla mallia Koivistolta tai Kuolemajärveltä. Päiväämättömässä, mutta selvästi vanhassa, käsikirjoituksessa V. R. Smedberg toteaa: ”Äyrämöisten puku Uudellakirkolla eroaa samasta puvusta Kuolemajärvellä, niin että ensisilmäyksellä erottaa, kummasta seurakunnasta henkilö on.” (Smedberg päiväämätön, 23.) Eron myös huomaa nopeasti, kun vertaa toisiinsa rekkopaitoja tai sarkaviittoja. Sen sijaan hunnut näyttävät olleen Koivistolla ja Uudellakirkolla hyvin samannäköisiä. Uudeltakirkolta ei ole säilynyt kostuleita tai hurstuthameita, joten näiden suhteen vertailu ei ole mahdollista. Uudenkirkon tarkistetussa kansallispuvussa on nähdäkseni lainattu Kuolemajärveltä mallia kostuliin ja säppäliin ja Äyräpään kihlakunnasta hameeseen.
Uudellakirkolla äkrämöiset ja savakot erottautuivat toisistaan pukeutumisella. V. R. Smedbedgin kertomuksessa vielä enemmistö uusikirkkolaisista oli äyrämöisiä (Smedberg päiväämätön, 23). Kansanpukujen viimeisinä vuosikymmeninä äyrämöiset alkoivat kääntyä savakoiksi, joiden pukua pidettiin muodikkaampana. Uudellakirkolla tämä kehitys oli nopeampaa kuin Kuolemajärvellä ja Koivistolla.
Savakkojen puku Uudellakirkolla oli suunnilleen samanlainen kuin Viipurin pitäjässä (Smedberg päiväämätön, 23).
Aikalaistiedon mukaan nuoret naiset hylkivät huntuja 1860-luvun lopulla (Nimimerkki D. T. 13.8.1869). 1870-luvulla nuoret naimisiin menevät naiset eivät enää alkaneet käyttää huntua, vaan ottivat käyttöön savakkopäähineen [ja oletettavasti muutenkin savakkoasun]. Lehdessä kerrotaan: “Nuo niin kutsutut ”äyrämöiset” ovat täällä melkein häviämässä, sillä moneen vuoteen ei kukaan nainen naimiseen mennessänsä enään ole ruvennut äyrämöiseksi, vaan jokainen rupee ”savakoksi”. “(Uusi Suometar 2.6.1876.) Kuolemajärvellä ja Koivistolla osa naisista jatkoi perinteisten pukujen käyttämistä, vaikka muut kääntyivätkin savakoiksi. Uudellakirkolla näyttäisi olleen 1900-luvun alussa enää vähän äyrämöisnaisia.
Ulla Mannosen haastattelemat 1870-luvulla tai myöhemmin syntyneet uusikirkkolaiset eivät itse olleet käyttäneet Uudenkirkon kansanpukua, vaan muistelivat vanhempien sukulaistensa käyttämiä asuja. Anni Mononen (s. 1875) muistelee anoppinsa käyttämää ”äkrämöisen” pukua, johon kuului hurstuthame, rekkopaita, keltainen tai punainen volliliivi, harsokankainen esiliina, vaimon huntu, liinaviitta ja sarkaviitta. Mononen itse oli aina käyttänyt savakkopukua. Siihen kuului ”leviä” hame, hassa, esiliina ja ”rimsukkainen” myssy. (Mannonen 1938, 7335.) Elsa Pukonen (s. 1897) Uudenkirkon Kirstinälästä muistelee mummonsa käyttämää pukua, johon kuului pitkä liinaviitta, rekko, värikäs silkkiliivi, valkoinen sarkaviitta ja lammasturkki. (Mannonen 1940, 11284). Pukosen syntymävuoden perusteella jotkut vanhat naiset siis jatkoivat äyrämöispuvun käyttämistä 1900-luvun puolella asti. Maija Susi (s. 1874) muistelee samoin mummonsa käyttämää pukua.
“Ennen näät kun naiset käyttiit joka paikassa kansallispukuloi, täällä Uuvellakirkollakkii toiset pittiit äkrämöisen vaatteita, toiset savakon vaatteita. Miun anoppin käytti viellä äkrämöisen vaatteita — Siis isäni, iso äiti.” Anni Mononen (s. 1875) (Mannonen 1938, 7335.)
“Uus’kirkkolaisilla oli näät oikeen oma kansallispukukin, mie olen sen nähnytkii lapsena, meijän mummollakkii oli vaikka en nyt ennää oikee tarkkaa sitä muista”. Elsa Pukonen (s. 1897) (Mannonen 1940, 11284.)
Samuli Paulaharjun haastattelemalta Maria Haapaselta (s. 1843) on saatu tietoja enimmäkseen miehen puvusta. Ks. Paulaharjun Uudeltakirkolta keräämä aineisto Finnassa.
Artikkelikuvan selitys: Uudenkirkon kansanpuvuista on vähän tietoa, minkä takia tässä on esitetty vain vaimon talvinen puku. Esimerkiksi tytön päähineistä ja kostulista ei ole niin tarkkaa kuvaa tai kuvausta, että niiden pohjalta olisi voinut piirtää kuvan. Todennäköisesti Uudenkirkon kostulit olivat pitkiä. Huntu on sidottu samaan tyyliin kuin ainut säilynyt Uudenkirkon huntu sekä huntu S. A. Keinäsen maalauksessa. Keinäsen maalauksen perusteella hunnun alla olevat sykeröt olivat päänmyötäiset, sillä sykerökaarten muoto ei nouse näkyviin. Esiliina on piirretty kuolemajärveläisen mallin mukaan, siten että helmassa on Uudeltakirkolta säilynyt malli pitsistä (joka on hyvin samanlainen kuin Kuolemajärvelläkin). Sarkaviitta ja villasormikkaat on piirretty historiallisten esikuvien mukaan. Sarkaviitan rohkamot eivät näy piirroksessa. Hame on piirretty kirjallisten tietojen perusteella. Hameen tyypillinen pituus tai helmaveran runsaus ja leveys eivät ole tiedossa. Jalassa on Smedbergin kertomuksen mukaisesti punaiset sukat.
Paita
Rekkopaidan käyttämisestä on muistitietoa vielä 1900-luvun alusta (Mannonen 1940, 11284). Rekkopaitoja on säilynyt yksi (KA3591), irtonaisia rekkoja neljä (KA3592-Ka3594, KA3599). Uudenkirkon tyylin rekko on punainen, muodoltaan suorakulmio tai hienoisesti puolisuunnikas. Rekon poikki kulkee mustia vaakasuoria viivoja, joita useimmiten on neljä. Alimman mustan viivan alapuolella on eri kuvio kuin ylempänä rekossa. Rekon reunoilla ei ole hapsuja. Pystykaulus on matala. Pystykauluksen yläreuna on yleensä reunustettu tummalla langalla, mutta yhdessä rekossa (KA3592) on kirjottu pätkissä tummaa ja keltaista lankaa. Pystykauluksen yläpuolisko on kirjottu punaiseksi virvittäinompelulla. Pystykauluksen alareunaan jää kirjomaton osuus, jossa voi kuitenkin olla pieniä yksinkertaisia kirjontoja. Uudenkirkon kansallispuvun rekon kirjonnat ovat samaa tyyliä kuin rekossa KA3593.
Schvindtin mukaan Uudellakirkolla myös savakot käyttivät ennen vanhaan pieniä rekkoja, vaikka enemmän he käyttivätkin paitaa, jossa oli väljä kaula-aukko eikä sepalusta. (Schvindt 1913, 106.)
Hame
Uudellakirkolla käytettiin hurstuvia eli hurstuthameita kuten Koivistolla ja Kuolemajärvelläkin. Uudenkirkon hurstuissa oli helmassa leveä punainen verka ja veran reunassa vielä keltainen nauha. Hurtuvet olivat kesähameita. Ne jäivät pois käytöstä 1850-luvulla. (Schvindt 1913, 105.) Anni Mononen kertoo, että kirkossa saatettiin pitää jopa 12 hametta päällekkäin. Hameissa saattoi olla jopa 6–8 pieintä eli piedintä. (Mannonen 1938, 7335.) (ks. edellisestä artikkelista huomio hameiden määrästä.)
Talvella käytettiin mustaa hametta, jossa oli punainen verka (Schvindt 1913).
Uudenkirkon kansallispukuun on valittu kaksi hamevaihtoehtoa, punainen ja musta verkahelmushame. Minun tietääkseni Uudeltakirkolta ei ole säilynyt ainuttakaan äyrämöispuvun hametta, joten varmaan ei voida tietää miten runsas ja leveä helmaverka oli.
Uudeltakirkolta on säilynyt yksi hurstutkangas (KA3610).
Savakot käyttivät mustaa punahelmaista hametta (Schvindt 1913, 106). Anni Monosen mukaan savakkojen hame saattoi olla minkälaista vain kangasta. Se oli leveä ja poimutettu. (Mannonen 1938, 7336.)
Esiliina
Äyrämöiset käyttivät valkoista pellavaesiliinaa, jossa oli ”helmassa pieniä rimssuja” (Schvindt 1913, 105). Uudeltakirkolta on säilynyt kaksi esiliinan päätä, jotka mahdollisesti ovat kuuluneet äyrämöispukuun. Osa esiliinan päästä KA3607 on kuvassa ala. Siinä on valkoista loimilankanyytinkiä, joka päättyy ripsuihin. Samantyylisiä esiliinoja on säilynyt myös Kuolemajärveltä (KA3642, KA3643). Uudeltakirkolta on tallennettu Kansallismuseoon toisenkin tyyppinen nyytinkiesiliina: esiliinan terän nyytinki, palttinakaitale ja tapa käyttää ostonauhaa muistuttavat läheisesti Kuolemajärven esiliinoja (eniten esiliinaa K7173:4). Uudeltakirkolta tallennetussa esiliinassa on kuitenkin reunassa vaaleanharmaa nyytinki eikä ripsuja.
Schvindt pitää mahdollisena, että Kansallismuseon pirtanauha KA3608 oli tarkoitettu esiliinavyöksi (Schvindt 1893).
Anni Monosen mukaan äyrämöiset käyttivät ennen näträstykki eslinaa. Näträstykki oli harsokangasta. Kankaaseen oli punaisella ja keltaisella kirjottu koristeraitoja vaakasuoraan. (Mannonen 1938, 7335.) Äyrämöisten käyttämistä harsokangasesiliinoista ei ole muita tietoja Kannakselta.
Savakoilla esiliina oli ”tehty kahdesta pietimestä, poimuttu ylhäältä, leveä alhaalta” (Schvindt 1913, 106). Uudeltakirkolta on säilynyt yksi tällainen leveä, oletettavasti savakkotyylinen esiliina (KA3589). Savakot käyttivät silkkiesiliinaa (Mannonen 1938, 7336).
Liivi
Vanhaan aikaan naiset eivät käyttäneet liiviä (Schvindt 1913, 105).
S.A. Keinäsen maalauksessa (K10303:9) äkrämöisvaimon päällä on rekkopaita ja sen päällä valkoinen päällysvaate. Välissä on vielä liivi, tai sitten päällysvaatteen reunassa on musta kanttaus. Maalauksen maalausvuosi ei ole tiedossa, mutta Keinänen teki muita samantyylisiä tauluja 1870-luvulla.
Anni Monosen mukaan äkrämöiset käyttivät rekkopaidan päällä ”loistavan keltaista tai punaisia vollikkaisia liivejä”. Mannosen piirtämässä kuvassa näyttäisi kyllä olevan solki keskellä paidan rintaa, joten en ole ihan varma informantin taikka kerääjän luotettavuudesta. Liivissä on pitkittäiset muotolaskokset ja keskellä edessä rivi nappeja. (Mannonen 1938, 7335.) Lähimpänä Mannosen piirrosta on mielestäni viipurilainen savakkoliivi LHMVHMAE3939:1162.
”Ja niitä liivilöitä ei jokkainen osantkaa tehä, piti olla oikee liivi tekijä, kuka sai vollin kykkimää, oli puhepartenakkii että; ”kykkiikös volli?” kyssyit tytöt kirkkomäellä toisiltaan” Anni Mononen s. 1875 (Mannonen 1938, 7335.)
Yleensä ajatellaan, että rekkopaidan kanssa ei pidetty liivejä. Uudeltakirkolta löytyy kuitenkin myös toinen muistitieto, jossa liiviä ja rekkopaitaa käytettiin yhdessä. Kun kaksi henkilöä kuitenkin väittää näin, on kaiketi mahdollista että kansanpukuajan lopulla Uudellakirkolla käytettiin kirkkaanväristä volliliiviä rekkopaidan päällä.
”ja siit siinä oli värilliset silkkiliivit, ja liivilöissä vollit (laskokset) kun sitten viellä vanhat lauloivat siintä että: ”Rekko tehty relloteltu, silkkiliivit silitelty ja vollit kikkurassa”. Elsa Pukonen s. 1897 (Mannonen 1940, 11284.)
Kostuli
Äyrämöisillä oli päällimmäisenä vaatteena kesällä kirkkoon mennessä pellavainen kostoli, joka ulottui lähelle polvea ja köytettiin vyötäisiltä kiinni nauhoilla” (Schvindt 1913, 105). Elsa Pukonen muistaa pitkän liinaviitan kuten ”Koiviston puvussakin” [Koiviston liinaviitta on lyhyt] (Mannonen 1940, 11284). Anni Monosen kertomuksen mukaan liinaviitan ja sarkaviitan kummankin kanssa käytettiin kussakkovyötä. Viitat olivat pitkiä ja tyköistuvia. (Mannonen 1938, 7335.) Eteläkarjalaisia kostuleita ei yleensä vyötetty.
Schvindtin tiedot sekä mainitut kaksi melko hämärää muistitietoa puhuvat kaikki pitkistä kostuleista. Mielestäni on todennäköistä, että Uudellakirkolla naisten kostuli oli pitkä. Varmuutta tähän ei saada, sillä ainut säilynyt uusikirkkolainen kostuli on kuulunut miehen pukuun.
Savakot eivät käyttäneet kostulia (Smedberg päiväämätön, 23). Savakoiden pukuun kuuluvia päällysvaatteita oli mm. hassa, joka oli lyhyt pusero. Pyhähassa oli sametilla koristeltu. (Mannonen 1938, 7336.)
Sarkaviitta
Äyrämöisten talvinen päällysvaate oli turkki tai sarkaviitta. Sarkaviitta oli valkoinen, siinä oli keltainen kaulus ja punaisia kirjailuja (Schvindt 1913, 52). Schvindtin kuvauksen mukaisia sarkaviittoja on säilynyt Uudeltakirkolta neljä kappaletta (KA3582-KA3584, KA7978). Koska Uudeltakirkolta on säilynyt vaate-esineitä hyvin vähän, ovat sarkaviitat yliedustettuina aineistossa. Säilyneet viitat ovat keskenään hyvin samantyylisiä: ne ovat valkoisia, pitkähköjä, ja sikäli kuin valokuvista on mahdollista erottaa, on niissä kaikissa käytetty säämiskää tai keltaista verkaa kummassakin etuliepeessä, hihansuissa, kauluksessa ja rohkamoissa. Uudenkirkon sarkaviitoissa esiintyy koristeluissa yksityiskohta, jonka muistan nähneeni ainoastaan Sakkolassa ja Raudussa: etuliepeessä olevan säämiskä/kangaspalan nurkasta lähtee punainen väkänen yläviistoon. Uudenkirkon kansallispuvun viitan esikuva lienee viitta KA3584.
Anni Monosen kertomuksen mukaan liinaviitan ja sarkaviitan kummankin kanssa käytettiin kussakkovyötä. Viitat olivat pitkiä ja tyköistuvia. (Mannonen 1938, 7335.) Mannosen piirtämä päällysvaate ei lainkaan muistuta säilyneitä Uudenkirkon sarkaviittoja: siinä on edessä keskellä pitkä rivi nappeja ja hihoihin on piirretty poimuja kuin lampaanlapahihoihin. (Mannonen 1938, 7335.) Kannaksen kontekstissa on kyllä mahdollista, että viitta olisi vyötetty kussakalla.
”Savakoilla oli toisien viittojen kupeissa punaiset verat ja keltaiset töpöt” (Schvindt 1913, 106).
Turkki
Talvella käytettiin vaaleaa lammasnahkaturkkia, jossa ei ollut päällystä (Mannonen 1940, 11284). Turkkeja ei ole säilynyt.
Tytön päähine
Äyrämöistytöt pitivät hiuksiansa yhdellä letillä, joka riippui selässä, tai kahdella letillä, jotka käärittiin ympäri pään (Schvindt 1913, 105). Eteläkarjalaisissa kansanpuvuissa letittäminen on melko tuoretta perua, ja vanhaan aikaan ovat myös Uudenkirkon tytöt todennäköisesti käyttäneet sykeröitä. Smedbergin mukaan tyttöjen hiukset pyöreälle letille keskelle päätä ja ympäröitiin punaisella nauhalla (Smedberg päiväämätön, 24).
Uudeltakirkolta ei mainita varsinaisia pinteleitä, mutta äyrämöistytöt käyttivät pitkiä silkkinauhoja (Mannonen 1938, 7335).
Säppäleitä ei mainita muistitiedossa, eikä niitä myöskään löydy museoista.
Vaimon päähine
Valkoinen pään kattava huntu puettiin sykeröiden päälle. Äyrämöisvaimojen hiukset kierrettiin sykeröiksi valkoisella palmikkonauhalla. Myöhemmin sykeröitä kutsuttiin kääröksi. (Schvindt 1913, 106.) Sykeröissä saatettiin käyttää pajuvitsaa antamaan muotoa. Muistitiedon mukaan hunnun kuului jäädä edestä tiukaksi ja taakse tuleva kulma jäi vapaaksi. (Mannonen 1936, 1871). Huntuja löytyy Kansallismuseon kokoelmista yksi kappale, ja siinä hunnun takakulma on huolella poimutettu ja työnnetty solmun alle.
Huntu puettiin ensimmäistä kertaa häissä, eikä naimisissa oleva nainen saanut sen jälkeen näyttäytyä yleisellä paikalla ilman huntua. Maija Suden (s. 1874) mummo käytti vielä huntua, mutta hänen äitinsä oli vaihtanut hunnun mustaan helttuhattuun. (Mannonen 1936, 1871.)
“Huntu tehtiin siten, että hiukset käärittiin takaa päin palmikoille notkean pajun vitsan ympärille, joten korvien kohdalle jäivät aivan kuin sarven töriläät, sitten laitettiin valkoinen liinavaate niiden päälle hunnuksi, niin että edestä se oli tiukalla ja takaa päin jäi kasa tuosta hunnusta vapaasti liehumaan[.] palmikkoon kiinitettiin huntu luisella neulalla kiini, että se ei pudonnut pois.” Maija Susi s. 1874 (Mannonen 1936, 1871.)
Muistitiedon mukaan hunnun päällä käytettiin huivia: “Kun naiset sitten lähtivät kirkkoon ja laittoivat tuon hunnun päälle liinan olivat ne kuin mitäkin sarvipäitä”. (Mannonen 1936, 1871.)
1860-luvulta on aikalaistieto, että nuoret vaimot olivat jo tuolloin jättäneet hunnun pois. Vastaava aikalaistieto on säilynyt myös vuodelta 1876 (Uusi Suometar 2.6.1876.).
Tavoissaan näyttää kansa jotenkin sitkeästi seuranneen esi-isäinsä jälkiä. Viimeiset vuosikymmenet lienevät enemmän saattaneet muutoksia, koska eräs harmaahiuksinen vanhus (iältään noin puolivälissä 80:tä) valitti minulle, että: ”ennen olivat täälläkin hunnut yleisenä manierina, vaan nyt tuskin enää nähdään; nuorista ei tiedä ovatko venäläisiä taikka mitä”. (Nimimerkki D. T. 13.8.1869.)
Savakkovaimot käyttivät huivista tehtyä lakkia, jossa oli sisällä vahvikkeena paperia. 1870-luvun loppupuolella tuli käyttöön viipurilainen hattu, jota kutsuttiin myssyksi. (Schvindt 1913, 106.) Todennäköisesti Schvindt tarkoittaa viipurilaisella myssyllä virkattua helttuhattua.
”Savakkonainen pani aina kylään lähtiessään liinan hatun päälle ja kysyi toisilta ”onkos kolkka suora, ja onkos törö hyvä, (törö jäi liinasta otsalle, kun hatun päälle laittoi liinan).” [Mannosen piirroksessa huivi muodostaa kolmion pään ympärille]. Anni Mononen s. 1875 (Mannonen 1938, 7336.)
Nästyyki
Uudellakirkolla nästyykiä ei käyttänyt juuri kukaan (Schvindt 1913, 106). Uudeltakirkolta on säilynyt “nästyykin” päät (KA3604-5605), jotka ovat ortodoksien käspaikan tyylisiä.
Huivi
Savakot käyttivät silkkihuivia hartioilla (Mannonen 1938, 7336).
Korut
Tahvana Kurpan (s. 1888) mummon aikana ei kukaan käyttänyt vielä kultasormusta. Ennen vanhaa sormuksia teki kylän seppä vaskesta tai raudasta. (Mannonen 1940, 11371.)
Ennen vanhaan paidansolki oli vaskinen tai tinainen, myöhemmin hopeinen (Schvindt 1913, 105). Uudeltakirkolta säilyneestä viidestä soljesta neljä on vaskisia, yksi tinainen.
Nuoret naiset pitivät helmiä (Schvindt 1913, 106).
Käsineet
Kirkkomatkoilla sekä äyrämöis- että savakkonaiset pitivät käsissään valkoisia villahanskoja. Joillakuilla oli mustiakin. (Schvindt 1913, 107.)
Sukat ja kengät
Kesäisin sukkia ja kenkiä käytettiin vähän, melkein pelkästään kirkossa (Schvindt 1913, 106). Umpinaisia tuohikenkiä käytettiin talvellakin (Paulaharju 1902). Ennen vanhaan käärittiin pakkasella rättejä kenkien päälle (Paulaharju 1902).
Yksittäisen lähteen mukaan Uudellakirkolla käytettiin punaisia sukkia (Smedberg päiväämätön, 23). Naiset käyttivät sekä kesällä että talvella pellavakalsuja. Ne tehtiin pellavatoimikkaasta. (Schvindt 1913, 112.)
Ennen käytettiin paulakenkiä, joita kutsuttiin uulattimiksi. Schvindtin mukaan uulattimet olivat matalat kengät, joissa oli päällä pieni halkio, jonka poikki paulat kulkivat. (Schvindt 1913, 106.) Maria Haapaselta saadun tiedon mukaan uulattimissa ei ollut haltiota, ja niitä käytettiin kesin talvin kirkko- sekä työkenkinä. Kotikkaissa puolestaan oli hänen mukaansa halkio. Kotikkaiden halkion laidoilla oli reiät, joista silkkinauha pujotettiin ja siitä jalkaan kiinni. Kotikkaat olivat matalat kengät, muuta niissä oli korko eli apsatti, joka kopisi kävellessä. (Paulaharju 1902)
Uulattimien jälkeen tulivat käyttöön puolisaappaat, jotka olivat käytössä yhä 1910-luvulla (Schvindt 1913, 106). Maria Haapanen (s. 1843) mainitsee siipikengät, jotka olivat matalat ja kannattomat. Ennen käytettiin myös solkikenkiä. (Paulaharju 1902.)
1900-luvun alussa talvisin käytettiin paksuja venäläisiä huopakenkiä eli huovikkaita, mutta ei ole selvää käyttivätkö niitä miehet vai naiset Tohvelit saatiin leikkaamalla varret pois vanhoista saappaista. Tohveleita käytettiin saunamatkoilla ja huopakenkien päällä. (Paulaharju 1902.)
Uudeltakirkolta on tallennettu Kansallismuseoon yksi sukkanauha (K8358:2). Se on samantyylinen kuin Kuolemajärven kansallispukuun valittu sukkanauha.
Lähteet
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 1701–2061, 1936.
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 6992–7476, 1938.
Mannonen, Ulla. SKS käsikirjoitus 11262–11690, 1940.
Nimimerkki D. T. ”Kappale matkamuistelmia (Uudeltakirkolta).” Ilmarinen, 13.8.1869. Linkki
Paulaharju, Samuli. ”Esitys miehen puvuista Uudellakirkolla. Viip. lääni.” SKS Käsikirjoitus E58, 28 sivua, 1902. Linkki.
Pursiainen, Leena. Karjalaisia kansallispukuja. WSOY, 1982.
Schvindt, Theodor. Luettelo Suomen ylioppilas-osakuntien kansatieteellisistä kokoelmista. Lisävihko 1. 1893. Linkki.
Schvindt, Theodor. Kansanpukuja Suomessa 1800-luvulla: Karjala. 1913. Linkki
Sihvo, Pirkko. “Karjalaiset kansanpuvut ja tekstiilit.” Karjala. 1, Portti itään ja länteen, 1981, pp. 151–173.
Smedberg, V. R. Käsikirjoitus, Museovirasto. Kokoelmassa “Hajatietoja kansanpuvuista tai niiden osista eri puolelta Suomea”, päiväämätön.
Uusi Suometar. 2.6.1876. Linkki.